sunnuntai 26. tammikuuta 2025

Hakoteillä ?

 Olenkohan aivan hakoteillä, kun ajattelen nykypäivää ja suomettumista. Suomettuminenhan ymmärretään Suomen suhteesta Neuvostoliittoon. Suomessa ei saanut puhua pahaa tai kritisoida liikaa Neuvostoliittoa. Tämä siksi, kun meillä oli YYA-sopimus ja tärkeät kauppasuhteet Neuvostoliiton kanssa. Nykypäivänä meillä on NATO ja Trump. Jos NATOn kanssa tehtyä liittolaisuutta tai toimintaa arvostelee, on Venäjän kätyri tai kommunisti. Samaa ilmiötä on huomattavissa suhteessa Trumpin politiikkaan ja puheisiin. Näitä öljyä laineille puheita harrastaa meidän valtion johto. Trump voi tuoda Suomelle myös hyödyllisiä asioita.  

Hallitus suunnittelee neljän tiedepaneelin yhdistämistä. Ne ovat Ilmastopaneeli, Luontopaneeli, Kestävyyspaneeli, Metsätalouden tiedepaneeli. Väkisin tulee mieleen nykyhallituksessa ilmastoon ja luontoon kohdistuvat toimenpiteet. Ne ovat lähes poikkeuksetta markkinaehtoisia. Siinä mielessä voi ajatella, että tiedepaneelien lakkauttamisella tulisi vähemmän kritiikkiä hallituksen toimille. Kuulostaa myös aika lailla Perussuomalaisten politiikalta, johon Kokoomus on lähtenyt toteuttajaksi. Lulu Ranteen (ps) liikenneministeriö lakkauttaa ympäristöyksikkönsä. Kuulostaa samalta touhulta.

Työttömien lukumäärä 2000-luvulla on pysytellyt 200.000 yläpuolella lukuunottamatta vuosia 2007-8. Vuonna 1977 työttömien lukumäärä nousi yli sadan tuhannen. Työttömiä oli 140.000. Silloin puhuttiin hätätilasta ja etsittiin erilaisia ratkaisuja tähän katastrofiin. Nyt näyttää siltä, että työttömyyden korkeisiin lukuihin ollaan totuttu. On yritetty tarjota välillä keppiä tai porkkanaa, mutta muutoksia ei ole saatu aikaan. Olenkohan aivan hakoteillä jos sanon, että kyse on myös hyvistä ansiosidonnaisista päivärahoista ja muista tuista ? Onko osa työttömistä mieluummin työttöminä ellei löydy mieleistä työpaikkaa ? Vai ovatko kaikki Suomen hallitukset täysin kädettömiä asian edessä ? Tätä on vaikea ymmärtää ! Toisaalta pitkäaikaistyöttömien määrä on pysynyt yli sadassa tuhannessa henkilössä. Sitä ei voi pitää ansiosidonnaisen päivärahan aiheuttamana. Se on katastrofi tai ainakin sen aineksia.

Olenkohan ihan hakoteillä kun sanon, että Mikko Rantanen myytiin Carolaina Hurricanesin, koska hänestä saatiin hyvä korvaus. Toisin sanoen paketti, jonka kolme seuraa sopivat oli Coloradolle hyvä. Miksi muuten näin hyvä kiekkoilija myydään pois ? Pelit Carolinassa eivät kulje Rantaselta läheskään samaan tahtiin kun Coloradossa tuttujen kavereiden kanssa. Rantanen saattaa saada Ahon rinnalleen, muttei ole  lainkaan varmaa, että se yhtälö toimisi. Suomen viime vuosien tunnetuin jalkapalloilija Teemu Pukki on varmasti ehtoopuolen pelaaja, kun hän saapuu Suomeen ja HJKhon. Pukki on jäähdyttelijä, joka saa Klubista vielä muutaman vuoden ajan messevää palkkaa ja yleisö tulee katsomaan häntä. Pian se on kuitenkin ohi ja vielä nopeammin, jos paikat eivät kestä tai tulee paha loukkaantuminen. Joka tapauksessa HJKlle Pukki on loistava sijoitus.

Olenkohan täysin hakoteillä, jos sanon norjalaisten järjestäneen omat mestaruuskisansa Engadinissa  Sveitsissä. Kuusi parasta vapaan 20 km matkalla olivat norjalaisia. Muiden maiden hiihtäjiäkin oli kasapäin, mutta he joutuivat hiihtelemään keskenään takaryhmissä. Itse asiassa hiihtäjiä oli reippaasti yli 60. Se ei haitannut Norjan poikia. He kisasivat keskenään ja voittajaksi sijoittui Kläbu. Sama mies, joka voitti miesten sprintin. Yllätys ei ollut suuri. MM-kisat järjestetään Norjan Trondheimissa. Epäilen, että Norja järjestää sielläkin omat mestaruuskisansa. Se on kyllä epäreilua, mutta sallittua. Olihan meidän Iivokin mukana näissä Norjan hiihdoissa. Sijoitus oli 18. Iivo hävisi voittajalle 45 sekuntia. Verneri Suhonen hävisi Kläbulle 9 minuuttia. Sillä sai sijan sixtynine, 69.

Olenkohan hakoteillä, jos hymyilen näille Itämeren uhoajille. Joku pitää meitä Pohjolan maita ja asukkaita aivan pilkkanaan. NATO laivoja on seikkailemassa jossakin päin Itämeren laitoja. Monen Itämeren maan laivoja on valvomassa ja tarkkailemassa tilannetta. Silti uutisoidaan jälleen uudesta merikaapelin katkaisemisesta. Ruotsin ja Latvian välinen kaapeli on nyt mennyt poikki. Kaikesta huolimatta kaapelit katkeilevat ja joku tai jotkut eivät vain joudu tilille. Melkoista shakkia pelataan Itämerellä. Suomen toimia kehuttiin tankkerin pysäyttämisestä, mutta edelleen kaikki on epävarmaa, epäselvää ja epäilyttävää. Suuret on puheet ja vaatimattomat tulokset.

Venäjällä yhä yleistyvä kuolinsyy on ikkunasta putoaminen. Vuoden 2022 jälkeen ainakin 35 vaikutusvaltaista henkilöä on pudonnut ikkunasta tai kerrostalon parvekkeelta. Olenkohan aivan hakoteillä, jos sanon Venäjän rakennusteollisuuden olevan kriisissä. Ikkunat eivät ole lujasti kiinnitettyjä eikä parvekkeilla ole kaiteita. Näin isokenkäinen ihminen voi nojata huolimattomasti ikkunaan tai kaiteeseen ja pudota alas. Aina pahempi, ellei ikkunaa tai parvekkeen kaidetta ole lainkaan. Toinen vaihtoehto on symbolinen. Uutisointi putoamisesta tarkoittaa, että kyseinen epätoivottu henkilö on poistettu joukostamme ja kuolinsyynä on tuttu, putoaminen. Onhan se todellisempi kuolinsyy kuin esimerkiksi kaatuminen, kompastuminen tai liukastuminen. Tällaisella selvällä epäsuoralla viestinnällä on Venäjällä pitkät ja kunniakkaat perinteet. Älä usko mitä luet vaan tee itse omia johtopäätöksiä !

Valko-Venäjällä valitaan taas uusi Lukashenka. Valittavana on yksi ehdokas ja hän on aivan saman näköinen kuin vanha Lukashenka. Äänet on laskettu jo etukäteen, joten voittajasta ei ole epäilystä. Sen sijaan tulevaisuus on mielenkiintoinen. Eihän tämä kumiukko elä ikuisesti ? Eihän ? Vai elääkö sittenkin ? Mutta olenkohan aivan hakoteillä, kun aika jättää presidentin, naapuri lunastaa pikkuveljen. Siis Venäjä liittää Valkoisen veljen omaan maahansa. Perusteena on tietenkin se, että Valko-Venäjä on aina ollut osa Venäjää. Olot tuskin muuttuvat kovinkaan paljon ainakaan kansalaisilta. Sen sijaan Venäjä työntyy lähemmäs Eurooppaa isommalla arsenaalilla. Sitäpaitsi omaa maata on paljon helpompi hallita kuin nukkevaltiota. Vaikka tuskin Kremlissä ollaan kovinkaan tyytymättömiä tähän lojaaliin jes-jes-mieheen. Onhan hän osoittanut luotettavuutensa myymällä maansa  käytännössä Venäjälle.

maanantai 20. tammikuuta 2025

Hyviä ja huonoja uutisia - valitse itse !

 Yhdysvaltain presidentti Trump alkaa maallisen vaelluksensa maan johtajana. Puheet ovat olleet entistä kovempia ja luotettuja kumppaneita on tulossa johtopaikoille. Trump on luvannut lopettaa Ukrainan sodan yhdessä päivässä. En tiedä koska se päivä tulee, mutta uskokoon ken tahtoo. Grönlanti ja Panama ostetaan osaksi Yhdysvaltoja. Maahan julistetaan taloudellinen hätätila. Laittomia maahanmuuttajia lähetetään pois miljoonia. Ulkomaalaisille tuotteille asetetaan korkeat tuontitullit. Siinä joitakin Trumpin suunnitelmia. Aika näyttää mitä tapahtuu. Joka tapauksessa tänään kaikki mediat huutavat Trumpin virkaan astujaisia.

Israelin ja Hamasin välille saatiin kuin saatiinkin tulitauko. Hamas vapauttaa pankttivankeja ja Israel vapauttaa vankina olevia Hamasin sotilaita. Asiantuntijat ovat ennakoineet tulitaukoon kestävän kuusi viikkoa. Israelin hallituksesta on eronnut äärilaidan ministereitä, joiden mielestä sopimus on yhtä kuin Israelin antautuminen. Jälleenrakentamista ei ole näköpiirissä. Hätäapua on luvassa, kun Israel päästää avustusrekkija Gazaan ja Länsirannalle. On vaikea usko rauhaan, mutta mitä muutakaan voi toivoa. Sanomattakin on selvää, että nyt Palestiinan alueita ja ihmisiä on,tuhottu niin perusteellisesti, että viiltävä katkeruus jatkuu sukupolvien ajan. Kahden valtion muodostaminen olisi varmasti rauhoittava tekijä, mutta Israel ei suostu siihen. Tuskin edes Trump pystyy vakauttamaan alueen elämää..

Työmarkkinajärjestöt ovat sopineet eläkejärjestelmän uudistamisesta. Siinä on kaksi pääkohtaa. Vuodesta 2030 alkaen otetaan käyttöön ”indeksivakauttaja”. Se tarkoittaa, että mikäli kahden vuoden jaksossa hinnat nousevat enemmän kuin palkat, eläkkeiden korotuksia leikataan. Toinen uudistus koskee eläkevarojen laajempaa vapautta käyttää erilaisiin sijoituksiin. Eläkeikään tai eläkemaksujen suuruuteen ei esitetä muutoksia. Tämä eläkeuudistus tulee vielä hallituksen käsittelyyn, mutta oletettavasti hallitus ei ryhdy enää sorvaamaan yhteisesti sovittua esitystä. Ainakaan suuressa määrin.

Tanskalainen Jacob Friis on Huuhkajien uusi päävalmentaja. Tätä nykyä hän toimii saksalaisen Augsburgin apuvalmentajana. Tanskassa hän on toiminut Viborgin ja Aalborgin päävalmentajana. Fredrik Jensen pelaa samaisessa Augsburgin seurassa. Odotukset ovat kovat ja menestymisen mahdollisuudet ovat aika heikot. Meikäläisen palloilijat eivät tästä valinnasta muutu miksikään. He jatkavat palloilua omissa seuroissa eikä mikään muutu. Huuhkajia pelaavat suomalaiset ovat keskitason joukkueissa ympäri maailmaa. Huiput puuttuvat. Pelkällä tsemppaamisella maajoukkueet eivät menesty. Kaiken lisäksi joukkueella pitäisi olla aikaa hitsata pelitapaa vahvaksi. Sitä ei yksinkertaisesti ole. Joku voi sanoa, että marginaalit ovat pieniä. Huuhkajien marginaali on kuitenkin suuri Euroopan kärkimaiden verrattuna. Samoin vielä keskitason muihinkin verrattuna. Tyvestä puuhun, se voisi olla Friisin aikaansaannos. Latva on liian kaukana.

Hartwall ja Sinerbykoff ovat paljastaneet kevään uudet lonkerot. Hartwallin uutuus on nimeltään Original Long Drink Pink Rasberry. Vadelman makuista lonkeroa myydään tammikuusta lähtien Ruotsissa ja keväämmällä Suomessa. Koffin uutuuslonkerot ovat Koff Long Drink Gin & Tropical Lime - Mandarin -Kiwi ja Koff Long DrinkiJuiced Rasberry. Edellisessä maistuvat lime, mandariini ja kiivi ja jälkimmäisessä vadelma. Kaikissa uutuustuotteista on alkoholia 5,5%. Viime kesän menestyjä, ananaslonkero saa siis kovia kilpailijoita.

Kauppaliikkeiden piirissä näkyy pieniä muutoksia. Tokmanni on tehnyt yhteistyösopimuksen Spar-ketjun kanssa. Spar on toiminut aiemmin Suomessa, mutta viime vuosina se on ollut Keski-ja Etelä-Euroopan ruokamarkkinoilla näkyvä toimija. Jatkossa Spar tuo omia tunteitaan myyntiin Tokmannin yhteyteen ja joitakin yksittäisiä Spareja tulee myös isompiin kaupunkeihin. S-ryhmä on tehnyt yhteistyötä Coop -ketjun kanssa. Coop-tuotteita on ollut myytävänä S-ryhmän kaupoissa. Ne ovat ns. halpatuotteita. Sen sijaan Sokoksen yhteydessä toiminut brittiläinen Mark & Spencer on lopettamassa toimintansa. Pientä elämää on siten olemassa kahden suuren (S- ja K-ryhmä) ja yhden keskisuuren (Lidl) kauppaketjun hallitsemassa Suomessa. Kuten kauppaneuvos Kyösti Kakkonen sanoi. ”Suomessa kauppaketjun ryöstävät asiakkaita”. Rankka kommentti, mutta pitää siinä mielessä paikkansa, että em. ketjujen tulos on viime vuosina ollut jatkuvassa kasvussa. Mutta asiakas voi äänestää jaloillaan. Näin on käynyt myös Suomessa. Kiinalaisen Temun suosio kasvaa moralisoinnista huolimatta. ”Sieltä ostetaan mistä halvemmalla saadaan.”

perjantai 17. tammikuuta 2025

Eteenpäin sanoi mummo lumessa

 Urheilugaala tarjosi urheilueliitille jälleen viihteellisen illan. Kehuja ja palkintoja jaettiin ja välillä nautittiin pöydän antimista ja taiteilijoiden esityksistä. Viime vuosi oli Suomen urheilulle kohtuullisen huono vuosi, mutta se ei tietenkään estä juhlimista. Olympiakomitea, YLE ja Helsingin kaupunki toimivat gaalan järjestäjinä ja tuotot menivät olympiakomitean pohjattomaan kassaan. Kuvaavaa viime vuoden saavutuksille oli vuoden sykähdyttävimmän hetken palkitseminen. Sen sai Floridan NHL-joukkue ja sen kapteeni Alexander Barkov. Kansa valitsi ei siinä mitään. Samainen Barkov oli myös paras urheilija. Hyvä niin. Paras urheilija on kuin veteen piirretty viiva ja pulinat pois. Joku pitää valita. Nyt viidenneksi sijoittunut Luukas Saha oli paras Suomessa urheileva urheilija.

UMK, Uuden musiikin kilpailu on edennyt kappaleiden esittelyyn. Seitsemän esitystä ja niistä pitäisi valita Suomen edustaja Sveitsin euroviisuihin. Kovin on köyhää tarjontaa tänä vuonna. Useamman katselu- ja kuuntelukertan jälkeen oma kantani pysyi samana. Vaihtoehtoja on kaksi: kiltti ja tuhma. Kiltteyden puolestapuhuja on Viivi kappaleella Aina. Tuhmuutta edustaa Erika Wikman kappaleella Ich komme. Tosiasiassa Suomen kansa äänestää ja ehdolla on jyrisevä heviä ja jytkyttävää poppia. Näistä seitsemästä Erika Wikman saisi Euroviisuissa varmasti huomiota rinnan mitalla. Viisivoittajaa ei kuitenkaan Suomen ehdokkaista löydy. Sen voi sanoa jo etukäteen. Liian yksinkertaista musiikkia on tehty. Joku koukku pitäisi löytyä. Ei se mitään. Nämähän ovat Euroviisut ?

Tampereen keskustassa sijaitseva Metsä Boardin omistama Takon tehdas lopettaa toimintansa. Tämä tapahtuu vuoden loppuun mennessä. Itse asia ei liene kenellekään yllätys. Vaikka pormestari Kummola yritti esittää yllättynyttä virkansa puolesta. Harmittaa tietysti yhteisöveron menetys ja työttömäksi mahdollisesti joutuvien 200 työntekijän kunnallisveron menetys. Asian toinen puoli on kuitenkin kiinnostava. Mitä toimintaa tulee jatkossa Takon tehtaisiin ? Neliöitä on tuhansia ja taas tuhansia. Voi vain kuvitella mitä triangeli Koskikeskus, Ratina ja Tako voivat tulevaisuudessa tarjota. Suomen suurin kaupallinen keskittymä. Takon mahtuu käsityöläisten ja taiteilijoiden työ- ja näyttelytiloja, liiketiloja, ravintoloita, jopa elokuvateatteri ja museo. Aikaa kuluu, mutta hyvää on luvassa. Siis kunhan jaksaa odotella.

Lapissa on surkuteltu valosaastetta. Valosaaste on esimerkiksi katuvalo, joka palaa yötä päivää. Nyt saatiin lappilaisille siihen hieman helpotusta, kun kaamosaika loppui ja aurinko alkaa pilkahtelemaan keskipäivällä. Hieman ihmettelen tätä huolta valosaasteesta Lapin suunnalta. Lappi on niin harvaan asuttu, että jos Rovaniemellä, Ivalossa, Inarissa ja Enontekiöllä poltellaan valoja kaamosaikaan ja joskus muulloinkin, en sanoisi sitä saasteeksi. Toista on täällä etelässä ja erityisesti pääkaupunkiseudulla ja isoissa kaupungeissa. Valot loistavat kaupungeissa ja näyteikkunoissa iät ajat. Valo on tärkeä elementti aivoille. Valoa päähän.  Aika sitten valosaastetta. Tampereen Tammelan stadionilla tehdään ensi maanantaina valon mittaus klo 20 ja puolenyön välillä. Silloin kaikki stadionin valo loistavat täysillä ja aiheuttavat valosaastetta ja mahdollista haittaa asukkaille. Stadion on siitä erikoinen, että sen laidassa on stadioniin kuuluva kerrostalo. Helsingin Oulunkylässä sijaitseva Gnistanin jalkapallostadionin valot häiritsevät alueen asukkaita. Kaupunki yrittää etsiä ratkaisua kirkkaiden valojen vaihtoehdoista.

Kangasalan kesäteatteri esittää ensi kesänä musikaalin Ihan Tuuliajolla. Tämän 80-luvun suosikkibändien Saimaan risteilystä kertovan musikaalin on käsikirjoittanut Katariina Leino ja ohjannut Petri Lairikko. Tämä sinnikäs kaksikko on toiminut menneisyydessä vaihtelevalla menestyksellä Valkeakosken ja Seinäjoen teattereissa sekä Tampereen Palatsin kabareeteatterissa. Hyvää on siis luvassa ja kansansuosio lienee lähes jo ääneen huudettu. Tampereen messu ja urheilukeskuksessa järjestetään ensi kesänä mittava hip hip musiikin festari Tampere City Festival. Siellä tekee paluun menneiden vuosien suosikkibändi Bomfunck MCs ja UMKn kilpailija Nelli Matula. Tämän lisäksi tarjolla on runsas kattaus kotimaisia ja ulkomaisia esiintyjiä. Kiinnostava yksityiskohta on se, että promoottorina on Kalle Keskinen, joka on saavuttanut kyseenalaista mainetta metsään menneistä keikoista ja festareista.

Anneli Auer ja hänen miesystävän joutuvat taas vaihteeksi käräjille. Syynä on Korkeimman oikeuden päätös. Siinä kumottiin hovioikeuden päätös. Korkein-oikeus totesi kuitenkin, ettei syyttömyyttä voida täysin poissulkea. Nyt pari tullaan haastamaan valtakunnansyyttäjän toimesta uudelleen oikeuteen seksuaali -ja väkivaltarikoksista. Auerin lapset peruivat todistuksens ja juttu sai uuden käänteen. Nyt sitten tuli vielä uusi käänne ja hommaa aletaan käsitellä uudelleen. Huh, huh. Eikö tämä lopu koskaan ? Onko Auer syyllinen mihinkään vai eikö ole ? Hyvät korvaukset valtio on maksanut joka tapauksessa. Kivusta ja särystä ? Ei vaan väärästä päätöksestä !

tiistai 14. tammikuuta 2025

Eduskunnassa tapahtuu

 Eduskunta on joululomalla, mutta siitä huolimatta myrskyn silmässä. Eduskunnan päihdekerhon pikkujoulujen jälkeen löytyi huumejäämiä viidennen kerroksen vessasta. Amfetamiinia, ekstaasia ja kokaiinia oli jäänyt pieniä määriä veskin pinnoille. Eduskunnan hallinto on alkanut miettimään ratkaisua tähän ongelmaan. Uuden käyttöhuoneen tai hoitoklinikan avaamista viidenteen kerrokseen. Ne rauhoittaisivat tilannetta ja  edustajat voisivat hoitaa hommat rauhassa ilman suurempaa huomiota. Nythän tästä Ylen paljastamasta jutusta on paisunut aivan vääränlainen kuva kansanedustajien vaativasta työstä. Samalla saataisiin kokemuksia käyttöhuoneen ja klinikan soveltuvuudesta myös kentälle eli suurimpiin kaupunkeihin. Eduskunnan sosiaali-ja terveysvaliokunta on käsitellyt asiaa eduskunnassa. Osa valiokunnan jäsenistä kannattaa käyttöhuonetta ja osa päihdekuntoutusta. Asia on aiheuttanut pahan riidan hallituspuolueiden ja opposition välillä ja jumiuttanut valiokunnan työtä pitkin syksyä. Ainoa asia, josta valiokunta on yksimielinen liittyy hankkeen toteuttamiseen. Kela on oikea taho toteuttamaan tätä uutta hanketta.

Pääministeri Orpo on matkustanut Arabiemiraatteihin. Kyseessä on virallisesti businessvierailu. Onhan Arabiemiraatit suuri öljyn ja maakaasun tuottaja. Epävirallisesti kyse on jostain aivan muusta. Nimittäin esimerkiksi Dubai on rakennettu kansainväliseksi matkailun jaa kaupan keskukseksi, jonka pilvenpiirtäjät hivelevät silmää meren ja aavikon välissä. Dubai on rakennettu siirtotyöläisten voimin. Halpa aasialainen työvoima on mahdollistanut kaikenlaisen rakentamisen. Palkkaa tarvitsee maksaa vaivaiset 120 euroa kuussa per työntekijä ja työturvallisuudesta huolehtivat työntekijöitä välittävät aliurakoitsijat. Pääministeri onkin opintomatkalla ja hakee uusia näkymiä Suomen tulevaisuuden rakennusporukoille.

Työministeri Satonen aikoo lähteä Aasiaa etsiskelemään hoitajia hyvinvointipalveluiden tarpeisiin.  Matkakumppaniksi on lupautunut Helsingin pormestari Juhana Vartiainen. Kohteena ovat Filippiinit ja Vietnam. Hallituksen tavoitteena on löytää työvoimaa myös Brasiliasta ja Intiasta. Suomessa hoitsujen palkat ovat kohtuuttomia. Toivon mukaan Filippiineiltä ja Vietnamista löytyy yhteistyökumppaneista, jotka lähettäisivät Suomeen päteviä, kielitaitoisia ja pienikok… pienipalkkaisia työntekijöitä. Mikäli Satonen onnistuu tässä tehtävässä, hän saa palkinnoksi jotain oikein kiinnostavaa ja palkitsevaa. Sitä ei kuitenkaan vielä haluta paljasteta.

Työministeri Arto Satonen hakee ja siirtyy Kelan johtajaksi. Virallisesti valita on vielä tekemättä, mutta Satonen tulee kuitenkin valituksi. Hän on hakijoista muodollisesti yritteliäin, pätevin ja sopivin. Hänellä on myöskin ajatuksia ja visioita Kelan tulevaisuuden tehtävistä. Kilpaileva hakija on Kepun Annika Saarikko, mutta hän ei ole ”muodollisesti” pätevä eikä sopiva. Kaiken lisäksi väärän puolueen jäsen. Jatkossa hallitus aikoo puolittaa kaikki Kelan avustukset ja tuet. Satonen saa runnoa ne läpi puolet pienemmällä henkilökunnalla. Vastaavasti palkka nousee, sillä pääjohtaja saa vaivansa palkaksi parikymmentä tonttua kuussa eli mukavasti enemmän kuin ministeri. Jatkossa kaikkien ihmisten pitää mennä hakemaan töitä, jos aikoo saada Kelasta rahallista avustusta. Myös vähempiosaisten tulee uhrautua Suomen taloudellisen tilanteen takia.

Hallituksen esitys alkoholin kotiinkuljetuksesta on kohdannut mutkia matkalla. EU pitää esitystä kilpailun rajoittamisena. Hallitus esittää, että vain Alko, pienpanimot ja jotkut muut pientoimijat saisivat kuljetella koteihin alkoholia. Nyt EU on sanonut haisevan vastalauseen. Kaikkien muidenkin pitää saada kuljettaa alkoholia kotiin, erityisesti ulkomaisten eli EU maiden toimijoiden. Nyt hallituksessa ollaan muuttamassa lain sanamuotoa ja sisältöä. Ministeri Grahn-Laasonen toteaa, että tämä oli hyvä uutinen hallituksen perimmäiselle tavoitteelle tuoda alkoholia jokaiselle, joka alkoholia haluaa ilman turhaa kontrollia. Eduskunnan päihdekerho on kertonut järjestävänsä pippalot heti kun hallitus saa korjattua lakiesityksen EUn vaatimaan muotoon. Näihin juhliin ei oteta mukaan median edustajia, ainakaan Ylen toimittajia.


Jää kiekkoa

 Liigan runkosarja on saavuttanut toisen kolmanneksen. Yksi kolmannes eli 20 peliä on jäljellä sijoituksissa joukkueet ovat jakautuneet kahteen ryhmään. Kahdeksan parasta joukkuetta ovat yhdeksän pisteen haarukassa. Vastaavasti seitsemän seuraavaa joukkuetta ovat kymmenen pisteen haarukassa. Ja sitten on vielä Jukurit. Play offs otteluissa pelataan ensin ns.säälipleijarit sijoilla 5-12 olevien joukkueiden kesken. Voittajat pelaavat neljän ensimmäisen kanssa varsinaisissa playoffs peleissä. Vastaavasti kaksi viimeisintä joukkuetta pelaavat keskinäisen sarjan, joissa häviäjä joutuu karsimaan Mestiksen voittajan kanssa. Sarjauudistus on tervetullut sillä näin 12 joukkueella on ainakin teoriassa mahdollista voittaa mestaruus. Tällä hetkellä  neljä parasta ovat Lukko, Ilves, HIFK ja SaiPa. Peräpään yllätysjoukkueita ovat Kärpät, Pelicans ja TPS. 

NHL:ssä ollaan ylitetty puoliväli 80 ottelun runkosarjassa. Kärkiseuroihin Washington, Vegas ja Winnipeg ovat olleet vahvassa vedossa. Suomalaisista pelaajista Mikko Rantanen on tänäkin kautena pistepörssin kärkipäässä. Kolmas sija tulee 60 pisteellä. Rantanen on maalintekijätilaston jaetulla kolmannella sijalla 25 maalilla. Tutut nimet Aho, Barkov, Granlund, Teräväinen, Lundell, Hinz ja Kakko ovat meikäläisten parhaimmistoa. Helmikuussa pelataan NHL-pelaajien neljän maan turnaus, jossa Kanada, USA, Ruotsi ja Suomi mittelevät voimiaan.


sunnuntai 12. tammikuuta 2025

Arktinen hysteria

 Trump on sanonut haluavansa ostaa Grönlannin osaksi Yhdysvaltoja. Tanska on kertonut, että se voisi vaihtaa Grönlannin Alaskaan. Alaskassa on se hyvä puoli, että se sijaitsee myös Aasian puolella. Toinen vaihtoehto voisi olla Floridan osavaltio. Trump joutuisi muuttamaan pois Floridasta, mutta tanskalaiset saisivat hyvän lomakohteen omasta uudesta maastaan. Trumpin kommentteja odotetaan. Panama on esittänyt, että se voisi vaihtaa kanavan Missisippi jokeen. Välirahaa pitäisi kuitenkin saada, puolet Yhdysvaltain kultavarannosta.

Aamulehti kertoo, että ylöjärveläinen kirvesmies on käynyt Kanarialla Inglesissä 60 kertaa. Pari kertaa vuodessa on tullut reissattua Kanarialle. Tässä on sitä suomalaista kansainvälisyyttä. Hän on mahtavasti kestänyt tundran kärsimykset. Hyvää en vaihda vaikka jäitä polttelisi. Ehdotan Suomen kultaisen ruusun kunniamerkkiä sinivalkoisin vitjoin. Tai siis Espanjan kunniamerkkiä. Eli Kanarian kunniamerkkiä ja pysyvää eläkeläiskotia Playa Inglesitä ilman vuokraa loppuelämäksi ja lihapullat ja ilmaiset bingot paikallisessa suomalaisravintolassa kaikilla mausteilla. Tässä nähdään elämäntapaa, joka on eurooppalais-suomalainen sen syvimmästä olomuodossaan. Luottamus, se on elämän peruselementtejä.

Perussuomalaisten Toni Immonen on jatkanut puolueen törttöilypolitiikkaa. Perussuomalaisten kansanedustajien tulee törttöillä jollain omalla vahvuusalueillaan. Sillä tavoin varmistetaan, että rahvas tulee vaaliuurnille äänestyspäivänä. Monelle kuten myös Immoselle törttöily on alkoholin liiallista käyttöä ja siitä johtuva riitely muiden ihmisten kanssa. Päihtynyt Immonen poistettiin Bangkokin koneesta hänen riideltyään koneen henkilökunnan kanssa. Hänen kieltäydyttyä poistumasta koneesta. Immonen toteaa, että hänet poistettiin koneesta erimielisyyden jälkeen. Hän aikoo matkustaa ensi kerralla jonnekin minne ihminen voi matkustaa sellaisena kun on.  Hän on hoitanut puoluetehtäväni kunniakkaasti. Kiitosta tulee varmasti Purralta ja Halla-aholta. Kysymys kuuluu: kuka persu törttöilee seuraavaksi ?

Immosen puoluekaveri Vornanen kertoi, ettei hän ole tehnyt mitään väärää vaan kaikki asiat tuli tehtyä oikein. Vornanen toi pistoolin eduskuntaan ja ampui yöllä ravintola Ihkun ulkopuolella varoituslaukauksen riitelyn yhteydessä. Nyt Perussuomalaiset aikovat tuoda eduskuntaan omat aseet heti kevätkauden alkaessa. Illalla sitten ampuillaan Helsingin kaduilla, ainakin jos joku tulee irvimään puolueen politiikasta. 

Suomen suurin pop-tähti Antti Tuisku osallistui Imatran SM-hiihtoihin ja sijoittui sijalle 142. Tuiskun suoritusta on kehuttu maasta taivaisiin. Hän on pelastanut suomalaisen hiihdon ja yhdistänyt kulttuurin ja liikunnan. Erityisesti Tuiskun ansiota on, että Suomen kansa on aloittanut hiihtämisen. Sillä on terveysvaikutuksia, joiden ansiosta pelastetaan Suomen talous, eläkejärjestelmä ja sote-alueet. Seuraaviin SM-kisoihin odotetaan Katri-Helenan, Kaija Koon, Mikko ”Juicen kaveri” Alatalon ja Andy McCoyn ilmoittautumisia.

Suomi voitti Oberhofissa ampumahiihdossa parisekaviestin. Pari Seppälä-Minkkinen pesi koko maailman parhaat parit. Voitto on selvä osoitus Suomen NATO-jäsenyydestä. Suomi on tullut taas maailman kartalle. Ammunta sujui aikaisemmin huonosti, mutta nyt se toimii loistavalla tavalla. Toinen syy on puolustusvoimille suunnattu panostus. Monenlaisia aseita on hankittu puolustusvoimille vaikka rahaa on vastaavasti säästetty terveydenhuollosta, eläkkeistä, sosiaalituesta ja työttömyyspäivärahoissa. Hieno suoritus ja jatkossa toiveet ovat korkealla. Vielä korkeammalla kuin aikoihin.

UMK on taas tulossa. Nimestä huolimatta kyse ei ole kuitenkaan Uudesta Missikisasta. Tosin osanottajat ovat kuvankauniita ja yhtä lukuunottamatta naisia. Kirjainyhdistelmä ei tarkoita myöskään Ulkoministeriön Kansliaa. Ulkomaille tässä kyllä ollaan menossa, mutta ei ulkoministeriön kanslian kautta. Unto Montosen Kauneimmat ei myöskään ole kyseessä. Musiikkia, musiikkia nyt haetaan, uutta musiikkia. Uuden Musiikin Kilpailu on Yleisradion musiikkiohjelma. Paras uusi musiikki lähetetään Sveitsiin Suomen edustajaksi Euroviisuihin. Suurin osa kappaleista on samasta puusta veistettyjä, mutta ei sillä väliä. Suomi on alkanut uskomaan omaan tekemiseensä Käärijän esimerkin siivittämänä. Nyt odotetaan uutta paukkua ja sen jälkeen koko maa sekoaa. Ellei, some on täynnä musiikkiraivoa, laturaivoa, yleradioraivoa, äänestysraivoa. Raivoa kuin raivoa. Jotain kuitenkin.


keskiviikko 8. tammikuuta 2025

Uusi vuosi -uudet kujeet !

 Vuosi on hädin tuskin alkanut, kun Yhdysvaltain tuleva presidentti Trump on alkanut laukoa uusia erikoisia vaatimuksia. Grönlanti ostetaan Tanskasta Yhdysvalloille, samoin Panaman kanava Panamalta. Edelliseen käytetään tarvittaessa sotilasvoimia. Haluaako hän olla nykyajan suurin valloittaja vai onko tarkoitus nostaa pölyä, jotta omat asiat ja kotimaan asiat hautautuisivat näkymättömiin. Venäjä haluaa Ukrainan, Moldovan ja Georgian. Kiina haluaa Hong Kongin lisäksi Taiwanin. Suurvaltajohtaja haluaa hämmentää. Sehän on kaikille tuttua, mutta miksi Grönlanti ? Siellä on ainakin lunta ja jäätä, mutta onko tiedossa, että siellä olisi öljyä tai muita luonnonvaroja. Joku business tässä täytyy olla takana ?

Meillä eduskunta on vielä ansaitulla talvilomalla, mutta Riikka Purra on jo kiehauttanut opposition edustajia puheillaan liian pienistä tuloeroista. Mistä se johtuu, että hallitus suorastaan tarjoaa herkullisia välipaloja oppositiolle ? Jostain syystä oppositiossa ainoastaan SDP on nostanut gallupkannatustaan hallituksen politiikan hyvistä tarjoiluista huolimatta. Muut puolueet ovat edelleen haahuilemaan kannattajiaan epäselvällä retoriikalla. Vai onko se henkilökysymys ? Kyllähän aikoinaan Sipilä, Ville Niinistö ja Li Andersson osasivat kerätä kannattajakuntaa oppositiossa. Miksei sitten nykyiset puolueiden puheenjohtajat ?  Naiset taitavat olla etäisiä äänestäjille. Kepun piirijohtajat olivat tyytyväisiä Kaikkoseen, vaikkei puolueen kannattajaluvuissa ole hurraamista. Tyytyväisyys on sinänsä hyvä asia, mutta ollaanko tässä vain omalla asialla. Pitäisi olla kait kansan asialla 

Tiedotusvälineissä seuraillaan kaapelienkatkoja Eagle S-tankkerin paljastumista päivästä toiseen. Tässähän on kohta sarjafilmin ainekset. Vielä, kun saataisiin selvyys, miten naapurimaan viranomaiset suostuttelevat ulkomaisia laivoja tihutöihin. Joillekin tulee kalliiksi, jos iso rahtialus otetaan velkojen pantiksi. Eikös yleensä rikoksen välineet oteta poliisin toimesta takavarikkoon ? Venäjä jatkaa lentokoneiden ja laivojen GPS-häirintää. Nyt huhuillaan myös, että rajalle oltaisiin haalimalla maahanmuuttajia. Mitään liikehdintää ei rajan pinnassa ole kuitenkaan havaittu.

Talous laahaa edelleen kaikenlaisista povailuista ja ennustuksista huolimatta. RTV, sisustamisen  ja  rakennustarvikkeiden yritys meni konkaan. Samoin kävi hampurilaisketju Naughty Burgerin. Hampurilaisia on tarjolla melkein missä vaan. Toisaalta ruokasuositukset eivät puhu hamppareiden puolesta. Aleksi Herlevin Aasian ja Amerikan ruoka-ohjelmat eivät saaneet ovea käymään kotimaisissa  hampurilaispaikoissa. Rakennuspuolella menee heikosti. Nyt kiinteistörahastoyhtiöt ovat kieltäytyneet lunastamasta rahastoja. Pelätään syöksykierrettä, jossa hyvätkin kiinteistöt joutuisivat ale-listoille, puhumattakaan muista rahastoista. Joitakin rahastoja ei ole voinut realisoida vuoteen. Se on kohtuutonta rajoitttamista.  Eikös me eletä markkinataloudessa ? Joka tapauksessa taloudessa menee edelleen heikosti. Helsingin pörssi on Euroopan heikompia ja siitä saavat nenilleen kaikenlaiset osakesijoittajat, isot ja pienet.

Turussa käydään kalabaliikkia tunnetusta ikuisuuskysymyksestä: Afrikan tähti. Totuushan on, että tämä suomalainen peli rikkoo kaikkia ihmisoikeuksia, taloudellista tasa-arvoa, kansallistuntoa, apartaidia, kolonialismia, sukupuoli rooleja ja vähemmistöjä sekä alkuperäiskansojen itsemääräämisoikeuksia. Turussa ei haluta tarjota lapsille enää näin sivistymätöntä toimintaa vaan koko peli olisi syytä heittää romukoppaan. Viisainta olisi, että opetusministeriö perustaisi asiaa tutkiva työryhmä suomalaisten lapsien kasvatuksen tueksi. Työryhmän ehdotusten pohjalta voitaisiin saada lasten opetus ja viriketoiminta 2000-luvulle. Ei enää tyhmiä lautapelejä vaan kunnon netin sotapelejä. Niitähän pelaavat nykyisin kaikki Suomen hallitus etunenässä.

Mutta ei kaikilla mene vain huonosti. Rovaniemellä on ilmentynyt positiivinen ongelma. Rovaniemihän on Suomen talviturismin ehdoton keskus. Nyt Lappiin saapuneet turistit ovat alkaneet jättämään talvivaatteita hotellihuoneisiin. Joukossa kalliita takkeja, pipoja ja hanskoja. Vanhaan hyvään aikaan ongelmat olivat toisenlaisia. Buffetpöydästä varastettiin ruokaa koko päiväksi ja koko perheelle.. Huoneista vietiin pyyhkeitä, saippuoita ja shampoota. Nyt pohditaan sitä, kenen kuuluisi tehdä ja mitä näille unehdetuille vaatteille. Jotenkin arvelisin, että tähän löydetään joku kierrätykseen liittyvä ratkaisu. Voisiko joulupukki jakaa näitä vaatteita seuraavana jouluna vähävaraisiin perheisiin tai vaikka köyhiin maihin ?

torstai 2. tammikuuta 2025

Alet ovat alkaneet

 K- ryhmä ja S-ryhmä ovat ilmoittaneet alentavansa satojen tuotteiden hintoja. Erityisesti Pirkka-tuotteita ja Xtra-tuotteiden hintoja on laskettu, mutta myös monia muita tuotteita saa nyt halvemmalla kuin viime vuonna. Nyt odotetaan Lidlin reaktiota tähän kilpajuoksuun. Eikai Lidl ole Pekkaa pahempi ? Parempi ? Vai miten se nyt meni ?  Joka tapauksessa kansa on ollut ihastuksissaan. Juuri kun Joulu vei kaikki käteisvarat, kaupasta saa kaikkea halvemmalla. Jos tähän lisätään vielä ravintosuositusten avartava maailma. Suomeksi sanottuna lihan syönnin vaihtaminen kasviksiin. On pakko todeta meidän kuluttajien elävän kissan päiviä.

Suurin paukku tulee kuitenkin kaikkien rakastamasta Alkosta. Se myy joulujuomia alennettuun hintaan. Luit aivan oikein ! Alennettuun hintaan. Asia on nimittäin niin, että kalliita erikoisjuomia, glögejä ja erityisoluita ei ole mennyt kaupaksi ja niiden viimeinen myyntipäivä alkaa lähetä. Alko haluaa poistaa nämä sesonkituotteet pikaisesti. Harmittavasti samoja tuotteita on ollut myös kauppojen hyllyillä ja kaiken lisäksi hieman edullisempaan hintaan. No, ei mitään. Tyhmä ei ole se joka pyytää vaan se joka maksaa. Alko on myös jalomielisen tehtävänsä takia mainostanut toista asiaa. Nimittäin tipatonta tammikuuta. Alko suosittelee, ettei alkoholia juotaisi tammikuussa, Hienoa, kerrassaan nerokasta ! Mutta eikös tähän liity pieni riski ? Ainakin ihan pieni ! Jotkut tai jopa melko monet asiakkaat eivät tulekaan liikkeeseen.

Nyt odotan K-ja S-kauppojen ja Lidlin ryhtyvän samalle tielle. Älkää ostako leipää, maitoa, tomaatteja, jauhelihaa, muikkuja, shampoota, nenäliinoja, vessapaperia, kokista, hernesoppaa, jne ainakaan tammikuussa ! Eli yritetään käänteisillä tavalla kiinnittää huomiota, jotta kaikki uhmaisivat tätä ehdotusta. Vai onko Alko täynnä niin torveloita ihmisiä, että se kehoitetaan asiakkaita pysymään oikeasti poissa liikkeestä. Sehän tarkoittaa konkurssia ja alkoholijuomien myynnin siirtämistä kaupoille. Juuri sitä mitä Kokoomus on ajanut.

Vanha sanonta on viisas. Asiakas äänestää jaloillaan. Niinhän me aiomme tehdä. Äänestämme jaloillamme ja katsotaan sitten kenelle jää luu kouraan. Pekalle vai kissalle ?



Tammikuun tietovisan vastaukset

 Tässä oikeat vastaukset :


1. A. Turkissa

2. D. 3 miljardia kruunua

3. E. Art Noveaun

4. A.1953

5. B. Ojakadun

6. C. Phil Collins

7. D. 9,0%

8. B. Olutta Essenistä

9. E. Cadillac

10.A. Gotler on rekisteröity ja laadukkaampi makkara

keskiviikko 1. tammikuuta 2025

Eläkeläisten vuosi 2025

 Eläkeläisille alkanut vuosi on raskas. Verot syövät ansaittuja tuloja. Sosiaalituet pienenevät entisestään. Ulkomailla asuvien kansaneläkkeet lopetetaan. Lisäksi lääkkeiden omavastuut kasvavat ja alv nousee kymmenestä neljääntoista prosenttiin. Me eläkeläiset olemme parhaimmillamme karuissa olosuhteissa. Keksimme uusia keinoja selviytyä. Lisää löylyä kiukaalle, Petteri ja Riikka !

Vastaavasti ilmastonmuutos lisääntyy hallituksen velton ilmastopolitiikan johdosta. Maamme lämpötilat nousevat selvästi. Juuri eläkeläiset kärsivät kylmästä eniten ja kaipaavat lisää lämpöä jäseniinsä. Siitä kiitos hallitukselle. Tänä vuonna ei tarvitse matkailla Kanarialla, koska lämmintä riittää myös Suomessa.

Summa summarum. On lottovoitto syntyä Suomeen ! Itse asiassa eläkeläinen on yhtä onnellinen saatuaan kahden euron lottovoiton kuin saatuaan kahden miljoonan euron lottovoiton. Sitäpaitsi edellisen kanssa ei hyöri siipeilijä ja pummit ympärillä.

Tammikuun tietovisa

 Vuosi vaihtuu, mutta vaikeat kysymykset piinaavat mieltä. Vuoden ensimmäisen Visan on laatinut Cava Brut. Hauskoja ja vähemmän hauskoja pulmia on luvassa. Tässä kysymykset :


1. Missä maassa on ensimmäisenä kasvatettu villiruista .

A. Turkissa

B. Venäjällä

C. Puolassa

D. Virossa

E.Suomessa


2. Kuinka suuret ovat Nobel-säätiön rahavarat ?

A. 100 miljoonaa kruunua

B. 500 miljoonaa kruunua

C. 1 miljardi kruunua

D. 3 miljardia kruunua

E. 5 miljardia kruunua


3. Minkä taidesuuntauksen edustajia ovat Gustav Klimt ja Alphonse Mucha ?

A. Expressionismin

B. Impressionismia

C. Dadaismin

D. Surrealismin

E. Art Noveaun


4. Minä vuonna Suomessa alettiin käyttää taksi-nimitystä ?

A. 1953

B. 1945

C. 1936

D. 1927

E. 1911


5. Minkä kadun varrella sijaitsee Tampereen Vohvelikahvila ?

A. Hämeenkadun

B. Ojakadun

C. Rongankadun

D. Satakunnankadun

E. Vuolteenkadu


6. Kuka kuulu säveltäjä ja laulaja soitti rumpuja Genesis-yhtyeessä ?

A. Tom Jones

B. Eric Clapton

C. Phil Collins

D. Sting

E. Bruce Springsteen


7. Mikä oli Suomen työttömyysaste marraskuussa 2024 ?

A. 4,9%

B. 6,9%

C. 7,9%

D. 9,0%

E. 10,1%


8. Mitä tuotteita tekee Veltins ?

A. Sähköautoja Detroitissa

B. Olutta Essenissä

C. Vapaa-ajan asuja Milanossa

D. Kelloja Bernissä

E. Suksia Ljublijanassa


9. Mikä automerkki on tulossa Formula-1 kisoihin vuonna 2026 .

A. Tesla

B. Skoda

C. Volvo

D. Toyota

E. Cadillac


10. Mikä ero on Gotler- ja Gouter-makkaroista ?

A. Gotler on rekisteröily ja laadukkaampi makkara

B. Gotler on ranskalainen ja Gouter saksalainen makkara

C. Gotleria tekee HK ja Gouteria Atria

D. Gotlerissa on kanaa ja Gouterissa sikaa.

E. Ei mitään eroa