tiistai 30. tammikuuta 2018

Pizzaa

Tein tänään jotain uutta. Tilasin pizzaa online. En ole tehnyt sellaista ennen. Ihmisen elämä voidaan tehdä helpoksi. Se on meille tarpeen, sillä muuton myötä keittiössä on vain muruja, yksittäisiä jäännösastioita ja -ruoka-aineita. Katsoin netistä, että naapurissa eli Multsulla on pizza online. Kirjauduin mukaan ja tilasin kaksi pizzaa. Hintaa tuli parikymppiä. Kuljetus maksoin kolme euroa.. Maksoin netissä ja aloimme odottelemaan. Veikkasin, että pizzan teko ja kuljetus kestää 40 minuuttia. Mutta olin väärässä. Aikaa kului 25 minuuttia. Matkaa Multisillasta on reilu kilometri. Me olimme innoissamme. Pizzat olivat normaaleja, mutta meille isoja. Melkein puolet jäi huomiseksi. Maku oli vaisu. Se ei ollut yllätys. Olinkin varautunut siihen pilkkomalla pizzaani chiliä ja valkosipulia lisäkkeeksi.

Multsun paikasta löytyy myös kebebia, falafelia, hampurilaisia, salaatteja, siipiä ja tex-mex paloja. Helppo ja nopea vaihtoehto silloin kun ei huvita tai ei pysty kokkailenaan omassa keittiössä. Samoilla tunnuksilla voin tilata myös Koikkarin pizzeriasta. Matkaa on reilu neljä kilometriä. Huhut kertovat, että sieltä voi tilata jätti ison pizzan. Tuodaan kotiin varmaankin pakulla tai rekalla ? Pitänee kokeilla.

Ei kommentteja: