Suomen hallitus päätti iät ajat sitten uusia puolustusvoimien hävittäjät. Päätettiin hankkia Yhdysvalloista uusia F-35 hävittäjiä. Sen jälkeen päätettiin liittyä Natoon. Sitten suljettiin itäraja. Sen jälkeen päätettiin vaihtaa kaikkien junaratojen raideleveydet läntisen Euroopan raideleveydelle, jotta Nato-maiden junat voisivat tulla pohjoisen kautta Suomeen. Sen jälkeen muutettiin reserviläisten ikää niin, että 65-vuotiaistakin tulee reserviläistä. Pian tämän jälkeen irtauduttiin Ottawan sopimuksesta ja otettiin jalkaväkimiinat käyttöön. Puolustusvoimien määrärahat korotettiin viiteen prosenttiin, koska Yhdysvaltain presidentti Trump sanoi niin. Sen jälkeen alettiin rakentamaan maaseudulle ja omakotialueille väestönsuojia. Siellähän niitä ei vielä ollut. Jokaiselle piti löytää läheinen väestösuojan turvallisuuden vuoksi. Sitten alettiin kaivamaan juoksuhautoja kaikkien asutuskeskusten ympärille. Kansalaisille jaettiin kirjalliset ohjeet sotatilanteen varalle.
Vaikka tarkoituksena oli varsinaisesti Suomen talouden parantaminen, turvallisuudesta ei tingitty. Tämän kaiken jälkeen Suomen kansa tunsi elämänsä turvalliseksi. Hymy paistoi kasvoilta. Ilmankos Suomea sanottiin maailman onnellisemmaksi maaksi.
2 kommenttia:
Todellakin juuri näin. Pyssyt kouraan ja kypärät päähän, rahat voi kerätä vaikka sillä lailla, että jätetään meidät vanhukset hoitamatta.
Samaa mieltä. Rahaa ei ole, kun on kyse vähäosaisilta ja vanhuksista. Mutta rahaa löytyy, kun on kyse sotatarvikkeista.
Lähetä kommentti