Samoihin aikoihin tekoälyn kehittämisen kanssa keksittiin tekoälyttömyys. Siinä tiedon keruu on laajempaa, vapaampaa eikä se perustu mihinkään. Monet johtajat, presidentit ja sun muut ovat jo pitkän aikaa käyttäneet tekoälyttömyyttä neuvonantajanaan. Ei mitään nimiä, mutta helposti voi päätellä ketä tässä tarkoitetaan. Onhan nykyajan päätösten takana oltava jotain hyvin älytöntä.
Seuraavassa muutamia käytännön esimerkkejä tekoälyttömyyden tehokkuudesta. Tekoälyttömyys vastaa kryptisesti esitettyihin kysymyksiin.
1. Voiko nurmikolle mennä piknikille ?
A. Nurmikolle voi mennä hyvin syömään herkkuja. Kannattaa ottaa piikkikorkoiset kengät ja pöytä johon kaikki ruoat ja ruokailijat asettuvat. Näin ruohikko ei kulu eikä vahingoitu. Pöydältä voi pudotella ruoanmurusia pikkulinnuille, myyrille, hiirille ja rotille. Näin elämän monimuotoisuus saa jatkeen. Tärkeä prioriteetti on, että nurmikon nettohiilinielu säilyy ja sillä saadaan korvattua tehtaiden ja liikenteen päästöjä merkittävästi.
B. Mitä, jos kaikki söisivät nurmikolla. Hetken kuluttua siitä tulisi hiekkakenttä, jossa aletaan potkimaan palloa. Kohta ympärille tehtäisiin katsomot. Makkaraa ja olutta alettaisiin myymään kovaan hintaan tuhansille katsojille. Eikös se ole vähän piknikin ideologian vastaista ? Olisi paljon helpompaa perustaa pieni makkarakioski nurmikon laitaan ja sillä selvä.
C. Mikäli jalkaväkimiinat otetaan taas käyttöön, on riski, että sellaisia on myös useimmilla nurmikoilla.. Siinä menee sitten ruokailijoiden jalat poikki. Pahimmassa tapauksessa monet näistä henkilöistä traumatisoituvat ja alkavat käyttämään alkoholia ja huumeita. On siinä sitten sotella lisähommia, kun ei meinata selviytyä nykyisistäkään.
D. Voi oikein hyvin. Kannattaa ottaa iso peitto, jotta kaikki ruoka ja ruokailijat mahtuvat saman peiton päälle. Alkupalaksi voisi olla kaviaaria ja shamppanjaa. Se on kiva avaus ja kaikki rentoutuvat. Waldorfin salaatti on aika raskas, mutta toisaalta runsas. Pääruokana voisi olla ulkona grillattut pikkupossut. Jälkkärinä jotain kevyttä kuten karhunvatukkavaahtoa. Jos shamppanjaa sattuu oleman muutama pullo mukana voi sillä selvitä läpi aterian. Toisaalta punaviini, esim. Lateur-nöf-de Mareuax 1985, voisi sopia paremmin possujen kanssa.
2. Voiko HKn Sinistä syödä raakana ?
A. Nythän on niin, että makkara on vaarallista suola-ainetta. Ei aikaakaan, kun suolistosyöpä iskee ja on vain onnen kauppaa minkälaisella hoidoilla siitä selvitään. Sen takia suosittelen vegemakkaraa ja sekin siivuina. Tai sitten ihan pelkkiä syksyisiä metsämarjoja livenä.
B. Nykyisen yläkoulun seksiohjekirjasen, Rispektii, mukaan Sininen on oikea makkara tähän tarkoitukseen. Kannattaa ottaa makkara oikein syvälle kurkkuun. Se tuntuu paremmalta. Tästä suorituksesta opettaja voisi antaa 9-10 ja papukaijamerkki päälle. Joka tapauksessa pian ollaan raskaana ja Suomi saa lisää lapsia. Se kai lienee kaikkein tärkeintä.
C. Ei siinä mitään. Jokainen seilaa tyylillään. Suosittelen kuitenkin lisävarusteiksi kumipukua, ruoskaa ja käsirautoja. Siinä voi sitten vaikka haukata Sinistä ja turskauttaa Turun sinappia sekaan. Miksei vaikka pullo Karhua päälle, jos tulee jano.
D. Oi aikoja oi tapoja. On jo aika kasvaa eurooppalaiseksi tässäkin asiassa. Mortadella, Serranon kinkku, Mozzarella, Extra Virgin Olive Oil, Choritzo-makkara, Grillatut sardiinit, katkaravut ja mustekalat, Amaro Ramazzotti, Capuccino, Tiramisu. Siinä on jotain kulttuuria.
3. Onko opposition vaihtoehtobudjetit parempia kuin hallituksen esitys ?
A. Demareiden esitys on kopioitu Kokoomuksen viimeiseltä oppositiokaudelta sanasta sanaan. Se on siis hyvä. Ehkä olisin itse korjannut muutaman kirjoitusvirheen, mutta muuten kyllä kelpaa hyvin
B. Keskustan vaihtoehtobudjetti toistaa samoja tuttuja teemoja. Maatalousyrittäjille lisää tukia. Suojatullit kaikelle ulkomaiselle ruoalle. Sote-alueita on perustettava lisää. Joku kolmisen sataa olisi sopiva. Joka kuntaan saadaan silloin omalääkäri, terveyskeskus, sairaala ja yöpäivystys. Antti Kaikkonen nimitetään NATOn pääsihteeriksi.
C. Vasemmistoliitto haluaa korottaa suurituloisten verotusta. Silloin suurimman kymmenen prosentin vero voisi olla 100%. Lisäksi perintöveroa korotetaan reilusti. Otetaan 100 miljardia lisää lainaa ja pannaan pienituloisten asiat kuntoon. Li Andersson huudetaan takaisin puolueen puheenjohtajaksi, jolloin puolueen kannatus nousee 13%.
D. Liike Nyt on samaa mieltä, siitä että hallitus on epäonnistunut täysin kaikessa mitä se tekee. Sen takia Mikael Junger siirtyi Kokoomukseen. Hänhän haluaa olla ainakin kerran jokaisen puolueen jäsen ja kirjoittaa sitten muistelmat joulumyyntiin. Tämän seurauksena Liike Nytin jäsenistä joka toisen sukunimi on tuttavallisesti Harkimo.
4. Miten käy SaiPan tämän vuoden Liigassa
A. Koskaan mikään joukkue ei ole voittanut pelejä koko kauden. Ei myöskään SaiPa. Nyt kun Raipe uusi ensi vuoden sopimuksen SaiPan kanssa, joukkueen peli romahtaa ja joukkue ajautuu Jukureiden seuraan Liigan häntäpäähän. Kumpi karsii Jokereita vastaan, on tuhannen taalan kysymys. Ei kai SaiPa vaan ?
B. SaiPa voittaa liigan. Loppuottelut Tapparaa vastaan päättyvät 4-3 Saipalle. Ratkaisevan ottelun viimeisellä minuutilla SaiPan Pethman iskee kiekon Tapparan verkkoon ja juhlat ovat valmiina alkamaan. Yllätysjoukkue saa yllätyskultaa.
C. SaiPa voittaa liigan ja seuraavana vuonna myös CH. Ja sitten SaiPa liitetään NHLn joukkueisiin. Itäiseen konferenssiin. Suomalaiset kiekkoilijat Rantanen, Aho, Barkov, Hinz, Teräväinen, Laine, Puljujärvi, Saros, Granlund ja monet muut siirtyvät SaiPaan. Lappeenrantaan rakennetaa 20.000 katsojan Areena. Lappeenrannasta tulee kiekon uusi koti. Sen pituinen se.
D. SaiPan ykkösketjun jokainen äijä sairastuu koronaan ja on pitkään pois. Tappioita alkaa tulla. Sitten maalivahdit loukkaantuvat peräkkäin. Palkataan sijaisia Mestiksestä, mutta sieltä löytyy vain keskenkertaisuuksia. Raipe pitää henkiset paineet sisällään raipemaisella tavalla eli hiljaa. Sitten hän sairastuu stressiin, ylirasitukseen ja unettomuuteen. SaiPan uudeksi valmentajaksi palkataan maajoukkueluotsi Antti Pennanen ja kaikki kääntyy hyväksi.
5. Onko taloudellisesti järkevää ostaa Black Friday-tuotteita ?
A. Itse asiassa on. Isoimmissa ja kalleimmissa tuotteissa myyjä korottaa hintoja 20 % syksyllä hyvissä ajoin ennen marraskuun loppua. Sitten hinta myydään 25% alennuksella. Siitä saa 5% halvemmalla kuin normaalisti. Onhan se selvästi edullista. Ei muuta kun tulta päin ja rahahanat auki.
B. Kansantalouden ollessa tässä tilassa, missä se on ollut jo pari vuotta, on tehtävä kaikkemme kulutuskysynnän parantamiseksi. Vain sillä tavalla saadaan talous noususuhdanteeseen. Pienikin panostus perjantaina on kotiinpäin. Ei kannata katsella liian tarkkaan hintoja, sillä kyse on nyt juuri sinusta. Pelasta Suomen talous ja sijoita tulevaisuuteen.
C. Ostaminen on yksi parhaimmista sijaistoiminnoista. Pimeä syksy masentaa ja vetää mielen matalalle. Ota siis luottokorttini ja lähde ostoksille. Paras tunne tulee, kun ostat jotain täysin tarpeetonta. Monen tarpeettoman ostoksen jälkeen saattaa tulla jopa hymy suupieleen. Käy välillä munkkikahvilla ja suunnittele muutamien älyttömien ostosten tai lahjojen hankkimista. Saat virkeyttä ja ennen kaikkea hauskuutta elämään. Esimerkiksi appiukolle alkoholitonta glögiä ja kylpytakki, anopille laidutusjauhetta, omalle miehelle pitkät kalsarit tai kravatti, tyttärelle teinikalenteri ja pojalle värikäs pipo.
D. Taloudellinen ajattelu on rikkaan ihmisen etuoikeus. Kannattaa säästää silloin kunnes on mahdollista. Vuoden aikana on tärkeä tehdä lista tarvittavista hankinnoista. Niitä voi kerätä tarpeen mukaan ja erilaisten päähänpistojen mukaan. Mitään ei kuitenkaan pidä ostaa ennen kuin Black Friday on täällä. Varaa koko päivä aikaa hankintoihin. Joitakin tuotteita on netissä saatavilla jo edellisinä päivinä. Pääpaino on kuitenkin perjantailla. On järkevää ostaa kaikki samana päivänä ja pitää sitten koko loppuvuosi vapaata.