torstai 19. joulukuuta 2024

Ei ne suuret tulot vaan ne pienet

 Työnantajani Keva lähetti minulle viestin, jossa kerrottiin ensi vuoden tuloista ja tietysti myös veroista. En halua pitkästyttää lukijaa, joten kerron olennaisen. Eläke kasvaa 15 euroa kuukaudessa. Suurin osan kasvusta meni maksuihin, joita ystävällinen hallitus osasi lisätä myös meikäläisen osalta. Pitäähän kaikkien osallistu. 

Eilen muuten kerrottiin, että Kirkon tulot kasvavat hallituksen verouudistuksen seurauksena 40 miljoonaa. Aiemmin on kerrottu ettei puolustusvoimien menoista leikata vaan päin vastoin niitä kasvatetaan. Vanha iskulause ”Koti, isänmaa ja uskonto näyttää toteutuvan kotia lukuunottamatta.

Mitä aion tehdä tällä 15 euron lisätulolla. Siinäpä pulma. Jos olisin poikamies, ostaisin kaksi Isoa joka kuukausi. Olen kuitenkin ukkomies ja katse on suunnattu yöpukuun ja huppariin. Ne maksavat noin suurin piirtein tammi-maaliskuun eläkkeen nousun. Matkailuun rahat eivät riitä. Nyssen hinnat nousevat joten osa menee varmasti siihen arvioisin, että huhti-toukokuu kuluu bussilippujen kallistumiseen. Loppuvuosi menee nousevan yhtiövastikkeen kustannuksii,

Mitä tekisin, jos koko 15 € jäisi omaan käyttöön ? Haaveita on paljon ? Koko vuoden summa on 180 €. Markoissa se on tuhat markkaa. Sillä olisin päässyt 70-luvulla interrailille. Sillä olisin ostanut käytetyn auton. Mutta järkevä ihminen säästää, pahan päivän varalle. Jos vuodessa saa 180 €, kymmenessä vuodessa se on jo 1.800 €. Kolmessakymmenessä vuodessa se on jo 5.400 €.  Siitä voi antaa lahjaksi omalle lapselleen 4.999 € ilman  veroseuraamuksia. Jos on neljä lasta, voi kolmenkymmenen vuoden jälkeen antaa neljälle lapselle 1.250 €. Nerokasta !.

Ei kommentteja: