Ensimmäisen yhdeksän päivää vietämme Calle Puccinissa eli Puccinin kadulla. Studio, jossa on kaikki tarpeellinen. Pienellä pihalla voi juoda aamukahvia ja talon katolla on iso aurinkoterassi.
Ensimmäinen päivä Las Palmasissa oli vaiheikas. Ensin käveltiin asunnolta Corte Inglesin tavaratalolle. Matkalla oli myös iso kauppahalli. Tavaratalosta ostettiin hetken hurmiossanne joitakin herkkuja. Yksi niistä oli Iberia kinkku. Kun meillä syödään kinkkua jouluna, täällä syödään ilmakuivattua Iberia kinkkua ympäri vuoden. Ohuet kinkunviipaleet maksavat maltaita. Emme ymmärtäneet mitä kinkkuviipaleidenmtarjous tarkoitti. Ostimme kolme pakkausta kinkkuviipaleita. Luulimme, että se maksaa 7,50 € yhteensä. Ei ollenkaan. Se maksoin tämän verran kappale, jos ostaa kolme. Normaahinta kolmelle kinkkusiivujen palkkaukselle oli 68 €. Hih ! Tarjoushinta oli vaivaiset 23 €. Kävimme kotona viemässä ostokset ja pieni päivälepo. Lähdimme kaupungin vanhaan keskustaan Veguetaan ja Trianaan. Matkalla löytyi painettujen t-paitojen kauppa. Reilun kympin hintaan sai toinen toistaan hauskempiin paitoja. Ostin itselleni college-paidan hieman alle kympillä. Siinä avaruuslentäjä maalaa kuun päälle hymynaamaa.
Veguetassa on joka torstaina pintxoilta. Niitä myydään kahden kadunpätkän ravintoloissa kolmella eurolla. Kävimme maistamassa parit pintxot ja söimme sitten peruskanarialaisen menun. Papas Arrugadas (perunoita), grillatttuja vihreitä paprikoita, öljyssä keitettyjä kroketteja ja valkosipuliöljyssä paistettuja katkarapuja. Jälkkärinä tuulihattuja tai jätsikiä. Lasilliset punaviiniä molemmille. Hinta 29 € kahdelta yhteensä. Halpaa !
Pintxokadun päässä oli Buenos Aires Jazz Cafe. Siellä oli jamit. Pieni kahvilan yläkerta oli aivan täynnä väkeä. Saimme paikat aika läheltä lavaa. Naapurimme menivät vuorotellen lavalle. Kuka soittamaan fonia. Kuka laulamaan. Mukava paikka. Musiikki oli vanhaa jazzia, mutta vanhana sitä on mukava kuunnella, varsinkin tällaisessa intiimissä paikassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti