Maailman 3000 rikkainta ihmistä omistaa 14,6 % koko maailman varallisuudesta. Tämä kolme tuhatta ihmistä on maapallon väestä 0,0000375 %. Vastaavasti rikkain prosentti maailman väestöstä on lisännyt omaisuuttaan 34 biljoonaa dollaria. Se on numeroina 34 000 000 000 000 eli 34 tuhatta miljardia. Siis enemmän kuin lottovoitto. Enemmän kuin kaikki lottovoitto yhteensä.
NATOn huippukokouksessa Euroopan maat nöyristelivät Yhdysvaltain presidentti Trumpia. Onko se viisautta vai heikkoutta ? Joka tapauksessa Trumpin ehdotuksesta kaikki hyväksyivät puolustusmenojen noston kahdesta prosentista viiteen prosenttiin. Myös Suomen valtion johto ja hallitus hyväksyivät asian. Hallitus on vaatinut kaikkia suomalaisia osallistumaan menojen leikkaukseen valtion velkataakan vähentämiseksi. Se ei kuitenkaan koske puolustusmenoja eikä Trumpin vaatimuksia. Ne ovat täysin eri asia. Voi toki olla, että Euroopan NATO-maat saavat tulevaisuudessa itse vastata puolustuksestaan. Onkohan se hyvä uutinen ? Joka tapauksessa NATOn pääsihteeri Rutte on osoittautunut aivan erinomaiseksi ruskeakieleksi. Eipä olisi uskonut tästä miehestä sellaista. Vai onko sen takana jotain, jota me emme tiedä ?
Tasavallan presidentti Stubb ja hänen vaimonsa toimivat Helsinki Pride -kuukauden suojelijoina. Tämä on ensimmäinen kerta, kun istuva presidentti on Pride-suojelija. Vastaavasti Pesäpalloliitto ja Hiihtoliitto eivät tue Pride-tapahtumia. Miten tämä nyt sitten pitäisi tulkita.? Parissa urheiluliitoissa ei suvaita sukupuolisia vähemmistöjä vaikka Tasavallan Presidentti hyväksyy heidät ? Näinkö se on ?
Sveitsin naisten jalkapallomaajoukkue pelasi harjoituspelin ennen EM-kisojen alkua. Vastassa oli Luzernin 15-vuotiaiden poikien joukkue. Pojat voittivat 7-1 ! Ottelu pelattiin suljettujen ovien takana. Siitä ei siis pitänyt tietää kukaan pelaajia lukuunottamatta. Näin ei nyt kuitenkaan käynyt. Naisten EM-kisat alkavat ensi viikolla Sveitsissä. Saas nähdä miten Sveitsille käy ? Sveitsi on siis näiden kisojen kotijoukkue ! Puhumattakaan miten käy Helmareiden. Tappio Hollannille on vain pieni episodi ennen varsinaisia tosi pelejä ! Vai onko niin ? Tappio 2-1 eiole ihan paha, onhan Hollanti aika tavalla kovempi joukkue. Ai, niin ! Sveitsi ja Suomi pelaavat samassa lohkossa. Eli…
Lidl myy tarjouksella sateenkaarimunkkeja. Erika Vikman on munkkien mainostaja. Mielenkiintoista on nähdä saako Erika myytyä enemmän munkkeja. Viittaus Eerikan ”munkkeihin” on aika suoranainen. Mutta kysymys kuuluu: ostavatko ihmiset A) Lidlin sateenkaarimunkkeja, B) Erikan munkkeja, C) Ihan tavallisia munkkeja , D) Aivan täysin muita Lidl-tuotteita?
Katselin aurinkoisena päivänä sieppojen touhuja. Ne ovat valloittaneet luumupuussa olevan lintupöntön. Istuin puolentoista metrin päässä pöntöstä, mutta se ei häirinnyt lintuja. Ne kävivät syöttämässä poikasia. Ovat ilmeisesti urbanisoituneet eivätkä pelkää ihmisiä. Sama ilmiö on hiirillä ja rotilla. Oravilla ja rusakoilla niin ikään. Myös kettuja näkyy pihapiirin ulkopuolella. Uusimmat vieraat ovat peurat. Niitäkin on näkynyt muutaman sadan metrin päässä asutuksesta. Huono homma. Eläimet eivät pärjää villeinä vaan hamuavat ihmisten pariin. Minulle se on huono uutinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti