lauantai 3. kesäkuuta 2023

Pitääkö olla huolissaan - Suomen huippu-urheilusta ?

 Suomen urheilusta kuuluu outoja ääniä. Ihan kuin jotain olisi vialla vaikka monet erilliset ilmiöt eivät näytä liittyvän yhteen. Pitäisikö olla huolissaan ?

Huippu-urheiluyksikön uusi johtaja Matti Heikkinen on siirtynyt puoleksi vuodeksi etätöihin Norjaan. Syynä ovat vaimon opinnot ja perheen muutto Norjaan. Eihän siinä sinänsä mitään ihmeellistä. Tulee vaan mieleen, että onko tämä niin heppoisen pesti, että siinä voi tehdä etätöitä puoli vuotta !!

Urheiluliiton ja Tampereen Pyrinnön valmennuspäällikkö Tommi Evilä toimii oman työn ohella C Moren asiantuntijana Timanttiliiga kisoissa. Kommentteja heitellään maailman luokan leideistä ja daameista ja herrasmiehistä, kuten Evilä kommentoi. Tulee vaan mieleen, että onko valmennuspäälliköllä kesäisin luppoaikaa käydä telkussa kommentoimassa ?

Yleisurheilijoiden saavutukset olivat viime vuonna hienoja. Nyt on näyttänyt heikommalta. Tosiasiassa Budapestissa mitataan kärkiurhwilijoiden kunto. Ehkä se on silloin tapissaan.

Iivo Niskanen ja Tero Seppälä ovat omilla matkoillaan Suomen huippuja. Uutiset kertovat, etteivät kumpikaan ole maajoukkuemiehiä. Aika erikoista. Ilmeisesti, he pärjäävät omillaan. Vai mitä tästä pitäisi ajatella.

Jääkiekossa ei tullut tänä vuonna kultaa eikä myöskään kunniaa. Uutiset kertovat, että 98% liigan pelaajista pitää liigan avaamista parhaana tarpeellisena. Liiga sen sijaan päätti pitää sarjan suljettuna ainakin kauteen 25-26 asti. Liigaan hinkuvat Kiekko-Espoo ja Jokerit jäävät nuolemaan näppejään. Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Nummela on ehdottanut 20-22 joukkueen liigaa, joka pelattaisiin A ja B tasolla. Samaa sarjaa pelaisivat 12.000 katsojan areenalla pelaavat Tappara ja Ilves ja parin tuhannen katsojan areenalla pelaavat Ketterä, Peliitat, KeuPa….

Jalkapallon piti nousta uudeksi suosikkilajiksi. Kun katselee jalkapallo-otteluiden yleisömääriä, suosiosta ei ole jälkeäkään. Jos jossakin pelissä on yli 4000 katsojaa, se pelataan Helsingissä. Useimmissa muissa katsojamäärät vaihtelevat 1500 ja 2000 kieppeillä. Eihän niillä tuloilla mitään ihmeitä rakenneta. Pesäpallossakin on isommat katsojaluvut.   Aisjaökapallossa menee maailmalla lujaa. Meillä kansallisen liigan peleissä on sata tai kaksi sataa katsojaa. Joskus ei sitäkään. Pitäisikö olla huolissaan ?

Ei kommentteja: