torstai 30. elokuuta 2018

PALLOILUA II

Ilves ja Maarianhaminen IFK palloilivat torstaina Tammelassa. Ilves jatkoi puolustusvoittoista pelaamista. Saarelaiset hyökkäsivät ja pitivät voittopuolisesti palloa. Ilves yritti pistohyökkäyksillä maalintekoa. Tällä kertaa vierasjoukkue ei ollut tehoton vaan tekaisi pari maalia. Kun kotijoukkue sai vain yhden sisään, oli peli selvä. Pisteet lähtivät Ahvenanmaalle. Katsojia oli paikalla kaksi ja puoli tuhatta. Seuraavan kerran joukkueet kohtaavat sunnuntaina Maarianhaminassa. Taisi olla meikäläisen viimeinen peli Tammelassa tällä kaudella. Sen verran tylsää tuhertamista on ollut esillä.

Ilves harjoitteli Hakametsässä HPK:n kanssa. Ottelussa pelailtiin ja neppailtiin tasaisessa yksi yksi tilanteessa kaksi ja puoli erää. Sitten Ilves teki pari maalia ja hämeenlinnalaiset tasoittivat loppuminuuteilla ilman maalivahtia. Jatkoajalla Ilves otti voiton kotiin maalein 4-3. Kotijoukkueen vahvistus Mike Halmo esiintyi kohtuullisesti ykkösketjussa, joka oli ketjuista paras. Odotan nuorien herrojen puolustaja Oskari Laaksosen ja hyökkääjä Joona Ikosen tekevän alkavalla kaudella läpimurtonsa. Nyt Ikonen onnistui kerran maalinteossa. Kokonaisuutena Ilves näyttää kovin tutun tasaiselta. Hyökkäyspäässä on nuoruutta ja nopeutta, mutta akilleen kantapää on jo vuosia ollut puolustuspeli. Pelkäänpä, että valmentaja Kiven linja kasvattajavalmentajana toteutuu tänäkin vuonna. Nuoret pelaajat kehittyvät ja muuttavat isompiin seuroihin. Joukkue pyörii kuitenkin pikemminkin sarjan alapäässä kuin yläpäässä. Mutta ei nyt maalata pirua seinälle vielä ennen kauden alkua.


tiistai 28. elokuuta 2018

KUKKIA

Tunnustan ! Minulla on addiktio. Kenties se on keräilyvietti. Se kuulostaa ainakin paremmalta. Pidän kukista.

Ostin tänään keltaisen krysanteemin Bauhausista. Oikeastaan minun piti ostaa iso krysanteemi Prismasta, mutta ne eivät näyttäneet yhtään hyviltä. Menin Partolaan ja siellä Bauhausiin. Pieni krysanteemi oli keltainen ja terveen tuntuinen. Hinta oli vain 5,50 €. Sille on varattu paikka talon etupihalta.

Samalla matkalla kävin Citymarketissa. Ostin sieltä juustoa, tomaatteja  ja luumuja. Sitten huomasin isot ruusut. Seitsemän vaaleanpunaista ruusua. Ne myytiin puoleen hintaa eli 3,75 € kimppu. Halpaa. Olin ostanut viikko sitten samasta paikasta kimpun pieniä ruusuja. Nekin olivat puoleen hintaan ja kestivät vajaan viikon. Oli pakko ostaa nämä ruusut pois kuljeksimasta. Sitäpaitsi ne näyttivät aivan upeilta.

Laitoin saunan päälle ja päätin mennä lenkille. Samalla alkoi sade. Ei mitään asiaa ulos. Panin muikkuja uuniin kypsymään saunapalaksi. Sitten sade lakkasi, mutta aikaa oli vaivainen vartti. Hölkkä ei maistunut. Kävelinmtuttua entisen sähkölinjan reittiä. Mäen päällä kukkivat kanervat. En voinut vastustaa kiusausta. Poimin kimpun kanervia vaikka meillä oli jo yksi maljakko täynnä niitä. Tungin kanervat entisten joukkoon. Ne näyttivät oikein hyviltä. Kanerva on siitä kiitollinen kasvi, että se menestyy kuukausikaupalla. Tarvitsee lisätä vettä ja sillä selvä. Se ei homehdu eikä haise, toisin kun useimmat luonnon kukat.

Tällainen tapaus.

lauantai 25. elokuuta 2018

PALLOILUA

Ilves ja Ässät ottivat perjantaina harjoitusmielessä yhteen Hakametsässä. Joukkueiden kokoonpanot elävät harjoituspeleissä, niin tässäkin. Ilveksen luistinnopeus ja maalintekotaito oli sen verran parempi, että ottelu ratkesi 2-1 voitolla kotijoukkueelle. Nuori Ilvesjoukkue on nyt vuoden vanhempi. Konkareita on lähtenyt ja joitakin tullut tilalle. Juha Leimu puolusteli aika näkymättömästi. Joose Antonen säväytti yhdellä maalilla. Tuttu nurkissa pyöriminen näyttää jatkuvan. Suoraviivainen peli on edelleen kateissa. Porilaisten parhaimmistoa olivat isot pojat Tommila ja Makkonen. Myös molari Kiviaho sai pysäytellä ilveshyökkääjien yrityksiä koko pelin ajan. Harjoitusta oli katselemassa arviolta vajaa tuhat Ilves-kannattajaa ja jokunen porilaisten fani. Paljoa ei tästä pelistä jäänyt jälkipolville kerrottavaa. Aamulehtikin kertoili vain ottelutuloksen. Muu juttu koski huoltaja Jansonin peurakolaria.


Ilves ja TPS asettuivat vastakkain lauantaina Tammelassa. Kyseessä oli Veikkausliigan rutiinipeli. Asetelmat eivät luvanneet hyvää. Ilveksen maalinsylkijä Noubissi oli myyty muille maille ja Tepsi on
kavunnut pois putoajan paikalta. Pelin voittomaali tuli heti 7. minuutilla, kun Lauri Ala-Myllymäki pukkasi pallon hienosti Tepsin maalin oikeaan yläkulmaan. (Kuvassa Ala-Myllymäen pukkaus). Voiton sinetöi 71. minuutilla Issa, joka huijasi ensin Tepsin puolustuksen ja sitten maalivahdin. Tepsi piti palloa lähes koko ottelun, mutta Ilveksien rauhallinen puolustus ja vaaralliset pistohyökkäykset ratkaisivat pelin. Kotjoukkue voitti ansaitusti tämän koko lailla tylsistyttävän pelin. Yleisöä oli kolme tuhatta. Tepsin kannattajajoukko piti kentällä ääntä parinkymmen jäsenen voimin. Paikallinen huutosakki oli kateissa ja yleisö istui perinteisesti hiljaa.

perjantai 24. elokuuta 2018

ZAPPA - INNANEN - LAIHONEN


Stanley J. Zappan pieni Suomen kiertue tuli Telakalle. Improvisaatiota oli vahvasti tarjolla. Tarkoitus oli, että porukassa olisi ollut myös aina iloinen basisti Ville Rauhala, mutta hän oli samaan aikaan jossain toisella keikalla. Ei hätää. Kolmikko veteli tutun tuntuista musaa. Puhaltajavelho Mikko Innanen ja lyömäsoittaja Simo Laihinen ovat kierrelleet kahdestaan sen verran paljon,mettä heidän viitoittamillaanmaskelmerkeillä kuljettiin. Se tarkoitti samanistista maailmanmusiikkia, herkkää tunnelmointia Saharan hiekkasärkiltä ikijään kylmyyteen. Kylmää ei kuitenkaa ollut, päinvastoin pulssimainen syke äityi välillä hengästyttäväksi rytmiikaksi.

Kolmen vartin setin jälkeen pidettiin tauko. Se kesti melkein saman verran kuulemma basistia odotellessa. Tein johtopäätöksiä. Tämä ei ollut yleisöystävällistä toimintaa. Yleisö on tullut kuuntelemaan,mei odottelemaan. Luulisin, että muusikotkin tulevat soittamaan. Minä läksin kotiin.

tiistai 21. elokuuta 2018

UUSIA KÄÄNTEITÄ

Me too-kampanjan johtoporukkaan kuuluva italialainen näyttelijä Asia Argento on maksanut satoja tuhansia euroja vaientaakseen tutkimukset, joiden mukaan hän on käyttänyt hyväkseen alaikäistä poikaa.

Meillä Suomessa laulaja Tomi Metsäketoa syytettiin syksyllä aomessa useisiin naisiin kohdistuvasta seksuaalisesta häirinnästä. Nyt Metsäketo on haastanut neljä naista oikeuteen kunnianloukkauksesta.

Ruotsin Hassan Zubier, joka vammautui pysyvästi Turun terrori-iskussa, on jäänyt kiinni väärennetystä työtodistuksesta. Mies on hakenut Valtionkonttorilta korvauksia menetetyistä työvuosista ruotsalaisessa ambulanssifirmassa. Todistus on ollut kuitenkin väärennös.

Hallitus aikoo keskustalaisen kansanedustaja Antti Kaikkosen mukaan keskittyä loppuajaksi parantamaan heikompiosaisten asioita. Näitä ovat työttömät, pienipalkkaiset ja kansaneläkeläiset.

Jari Sillanpää ei valita saamastaan 10 kuukauden ehdollisesta vankeustuomiostaan, joka tuli huumeiden käytöstä ja salakuljetusyrityksestä. Lehtitietojen mukaan Sillanpää on muuttamassa Thaimaahan.

Ruotsin linnut ovat pudottaneet alas Jas-hävittäjän etelä-Ruotsissa. Asiantuntijan mukaan vesilintu on kuin tykinammus osuessaan tuhatta lentävän hävittäjän moottoriin. Lentäjä hyppäsi pois putoavasta koneesta heittoistuimella ja säästyi vahingoittumattomana..

lauantai 18. elokuuta 2018

TAMPERRADA 2018

Tamperrada on tamperelaisten ravintoloiden pintxo-kilpailu. Pintxo on Baskimaan tapas. Se tarkoittaa suomeksi lävistystä. Leivän päälle laitetaan erilaisia herkullisia täytteitä ja ne lävistetään ohuella tikulla. Tamperrada järjestettiin nyt kuudetta kertaa ja mukana oli peräti 55 ravintolaa. Pintxo saa maksaa 3 €. Ravintolalla voi olla useita pintxoja, mutta vain yksi osallistuu kilpailuun. Asiakkaat äänestävät parhaan tuotteen, samoin kolmen hengen ammattilaisraati valitsee omasta mielestään parhaan tuotteen. Tamperrada järjestettiin ma-pe klo 16-21 ja lounaspaikoissa klo 11-16.

Teimme ensimmäistä kertaa oman pikku kiertueemme. Olin etukäteen katsonut 20 paikka, josta karsin puolet pois. Loppujen lopuksi kävimme seitsemässä paikassa.

Kalaherkut Nygren
Nygrenin kylmäsavulohta, kirjolohen mätiä, punajuuripateeta, blini. Pikku lasillinen valkoviiniä.
-maukas kala ja mäti, punajuuri sopi hyvin kuvaan, blini hieman kuivahtanut

Ohranjyvä
Ohrarieska,palsternakkapyreetä, poroa, siitakesientä, karpaloa. Pikku lasillinen punaviiniä.
- oikein onnistunut yhdistelmä, ruokaisa kokonaisuus, makusinfonia, jossa poron ympärillä kivoja makuja, rieska hieman kuiva

Deli 1909
Queso y Jamon (juusto ja kinkku), espanjalaista kovaa juustoa, serranon kinkkua, chorizo makkaraa, rosmariinia, pieni lasillinen valkoviiniä
- perinteinen espanjalainen tapas, juuso oli lievästi itkettynyt, rosmariini sopi kivasti yhteen, annos olisi saanut olla hieman isompi, valkoviini oli suorastaan vaniljamaisen lumoavaa

Bookers
Gin&tonic granite, giniä ja tonicia, sitruunasorbettia, sitruunaviipale, tähtianis
- kevyehkö drinkki, jossa sitruunasorbetilla ja tähtianiksen tuoksulla saatiin aikaa hienostunut maku

Inez
Bellotakrokantti ja sherrymarinoitu iso katkaravun pyrstö, pieni lasi kuovaa manzanillasherryä
- krokantti oli herkullisen rapea, katkarapu aika tavallinen, kuiva sherry istui hyvin kuvaan

Dining 26
Basamicovoiselleriä, karamelliselleripyreetä, rapeaa selleriä, pieni lasi vaaleanpunaista tuoreviiniä
- kaikki ainekset selleristä, pohja selleri paistos, välissä pyreetä ja päällä rapeaksi paistettu sellerinpala, mahtava chefin näytös, tästä ei paljon pysty parantamaan, muodikas tuoreviini sopi hyvin kuvaan

2h+k
Apa possu: possunkylkikrokantti, salvia hernepyree, sipuli, sinapinsiemen, pieni lasi punaviiniä
- krokanttikuorrutuksen sisältä palkastuu lämmin, kostea possunliha, kirkkaanvihreä pyree korostaa kevyesti makua, samoin salottisipuli, tämä vie kielen mennessään. Näin täydellisen pehmeää possua saa harvoin.

Voittaja oli lopulta helppo valita, mutta onneksi ei tarvinnut asettaa muita järjestykseen. Suuni valitsi parhaaksi Apa possun. Se veti eniten suun messingille. Voittaja on siis 2h+k. Sattui vielä kivasti että nuoruudesta tuttu paikan omistaja istuskeli ulkona viereisessä pöydässä. Ravintola on muuten Aleksanterinkadun alapäässä.

torstai 16. elokuuta 2018

PALLOILUA (Jalka)

Eilen Tallinnassa Madridin ylpeydet Real ja Atletico pelasivat superottelussa tavallaan Euroopan mestaruudesta. Real Madrid oli voittanut Mestareiden liigan ja Atletico Eurooppa-liigan. Varsinainen peliaika päättyi tasan. Jatkoajalla Atletico pisti pallon kaksi kertaa pussiin ja mestareiden mestari oli selvillä. Joka tapauksessa pieni vallankumous tapahtui, kun Madridia vuosikymmeniä hallinnut joukkue vaihtui. Real Madrid ehti tätä peliä ennen menettää huippupelaaja Ronaldon ja valmentaja Zidanen. Kaiken lisäksi Atleticon pelaajisto on ensi kertaa Realin porukkaa arvokkaampi.  Kiinnostavaa oli tietysti peliareena. Se ei ollut Madridissa vaan pienessä Tallinnassa oleva pieni stadioni.

Suomen ainoa toivo Euroopan jalkapallokentille, HJK, pelasi Eurooppaliigan karsintoja ljublianalaista Olimpiaa vastaan. Sloveniassa tuli takkiin 3-0. Tänään Helsingissä tuli takkiin 4-1. Se pienen pieni toivonkipinä suomalaisen jalkalloilun noususta sammui siihen paikkaan. Taustalla oli tappio myös Mestareiden liigan toisen kierroksen karsinnoissa. Totuus on, että yleisurheilun lisäksi olemme jalkapallossa kehitysmaa. Toivoton tapaus. Syy on molemmissa sama. Meillä ei ole huipputasoisia urheilijoita.

Kävin tänää pitkästä aikaa jalkapallo-ottelussa. Tammelan stadionilla olivat vastakkain kakkosen C-lohkon joukkueet TamU ja TPV. Kotijoukkue taistelee putoamisrajan yläpuolella ja vierasjoukku kärkisijan alapuolella. Paikallispelissä oli paljon tunnelmaa. TamU on konkurssiin joutuneen mestarijoukkueen raunioille perustettu uusi toivo. TPV on perinteikäs tamperelaisen jalkapallon juniorityön uurastaja. Palloveikot kuului aikoinaan myös TUL:n parhaimmistoon. Peli oli tasainen. Palloveikot teki ottelu ainoa maalin rankkarista. Tunnelma oli kuitenkin hyvä ja iloinen. Porukkaa oli peräti 1310 katsojaa. Samanlaisia määriä näkyy Veikkausliigan peleissä pienillä paikkakunnilla. Onkohan Tampereella sittenkin toivoa tulevaisuudessa ?

tiistai 14. elokuuta 2018

IHMETTELEN, OLEN SIIS OLEMASSA !

Maailman suurimman maan presidentti on käynnistänyt boikottikampanjan maailman parasta tai ainakin legendaarisinta moottoripyörää Harley-Davidsonia vastaan. Tämä amerikkalaisen vapauden symboli ei enää kelpaa Trumpille, koska se uhkaa lähteä maasta korkeiden tullien takia. Nähtäväksi jää lähtevätkö Hells Angels, Bandidos ja koko muu prosenttiliike myös lätkimään USA:sta ? Vai siirtyvätkö ajamaan Hondalla, Yamahalla tai Suzukilla ?

Helsinki ei olekaan maailman paras kaupunki. Vielä muutama viikko sitten uhottiin, että Helsinki on maailman napa ja Trumpin ja Putinin vierailu tuottaa tulevaisuudessa vähintään 3 miljardin euron tulot. Maailman paras kaupunki on Wien, kakkosena Melbourne ja kolmantena Osaka. Helsinki on sijalla 16. Kympin sakkiin on päässyt kolme kaupunkia Australiasta ja Kanadasta. Paras Pohjolan kaupunki on Kööpenhamina. Onkohan se niin, että kun ulkoministeriö ja Helsingin kaupunki ovat  joutuneet maksamaan tästä epäonnistuneesta tapaamisesta miljoonia, niin samat tahot teettävät tilatun tutkimuksen ? Siinä todetaan sitten tapaamisen olleen koko maailman silmien alla ja tuovan miljoonakaupalla turisteja puhumattakaan krääsänmyynnistä jne. Uskokoon ken tahtoo, minä en !

Suomen perussuomalaisin ihminen Jussi Halla-aho on päättänyt tuoda julki poliittisia linjauksia. Ensinnäkin hän pelastaa puoluetoverinsa saunasekoiluista. "Asumiseen on haettu rahaa ja asumiseen on käytetty rahaa". Mikä siinä on niin ihmeellistä. Valtio vielä maksaa viulut. Niinhän se toisaalta on, että lait ja säännökset koskevat kaikkia muita paitsi kansanedustajia. Heidän tehtävänä on vain laatia niitä lakeja.
Toisena asiana Halla-aho ilmoitti puolueen kantana olevan, että mikä tahansa hallituskumppani käy. Tärkeintä on tehdä yhteistyötä hallituksessa ja sillä selvä. Muistan joskus vähän aikaa sitten, että eräs sininen puolue oli vähän samaa mieltä. Ei sen väliä, kunhan saadaan olla hallituksessa. Tämä on
tietysti helpotus kaikille muille. Tulevat hallitusneuvottelut sujuvat paljon jouhevammin kun yksi puolue ei aseta mitään ehtoja.

Turkin tilanne kummastuttaa päivä päivältä enemmän. Nyt kiista yhdysvaltalaisen pastorin pidätyksestä on johtanut vastatoimina tullien korotuksiin. Siitä taas on noussut epävarmuutta liiran kurssin osalta ja Turkin lainojen korkojen nousua. Erdogan syyttää salaliitosta muita maita. On myös huomattava, että aiemmat yhdysvaltalaisten pidättämiset eivät ole johtaneet mihinkään. Nyt Erdogan uhoaa ja pelottelee turkkilaisia muiden maiden uhkalla. Presidentti on keskittänyt vallan itselleen ja määräilee myös Turkin pankkia. Sen itsenäisyys tasapainottaisi maan omaa tilannetta, mutta Erdogan pitää sitä poliittisen pelin osana. Turkin talouden ongelmat johtuvat pikemminkin maan ja presidentin omista ratkaisuista, joihin markkinat (suurimmat eläkerahastot ja pankit) vastaavat epäluulolla. Näyttää yhä enemmän siltä, että diktatuuri ajaa johtajan yhä syvempii kriiseihin ja hänen on yhä uudelleen nostettava kansan silmiin uhkakuvia vihollisista. Samaa ilmiötä nähdään myös Venäjällä ja osin myös Yhdysvalloissa. Puhumattakaan useista pienemmistä diktatuurimaista.

Aarnion oikeudenkäynti polkaisi esiin ongelman, joka johti koko ylimmän poliisijohdon  syytettyjen penkille. Kyse on poliisin tiedottajien (kriminaalien ilmaisuna, vasikoiden) kirjaamisesta rekisteriin. Samassa yhteydessä on myös havaittu tiedottajille maksettujen korvausten tulleen kirjattua väärillä summilla erilaisten muiden rikosten yhteyteen. Kyse on Helsingin huumepoliisin toiminnasta, mutta kun koko poliisijohto on syytteessä, voidaan epäillä onko missään kirjattu rekisteriin näita henkilöitä. Mitä hyötyä tai haittaa tällaisesta sitten voi olla ? Ainakin se, ettei poliisin kanssa tehtävästä yhteistyöstä tai siihen liittyvistä henkilöistä ole mitään dokumenttia. Karkeasti voi kai sanoa, että tällä alueella on remelletty ihan omavaltaisesti, ainakin Aarnion yksikössä. Miksei sitten muuallakin ? Varmasti lain noudattaminen toisi tähänkin työtapaan jonkinlaisen kontrollin ja läpinäkyvät menettelytavat. Toisaalta tiedottajien on helpompi kertoa rikoksista, kun sitä ei kirjata mihinkään. Ja näin poliisi saa enemmän tietoa, joka jää käyttäjän harkintaan. Saas nähdä tuleeko tuomiota ja jos tulee, ketkä jatkavat hommissa. Osahan on jo eläkkeellä.

SINISTEN UUDET KODIT

Gallupi näyttävät jäätävää tulevaisuutta Sininen tulevaisuus-pulueelle. Sininen on kylmä väri ja kylmät väreet menevät varmasti pitkin Sinisten ministereiden selkäpiitä. Ulospäin ollaan toiveikkaita, mutta sisällä kuohuu. On koittamassa aika jolloin ministereiden on tehtävä ratkaisu tulevaisuudesta. Se ei ole kuotenkaan sininen. Olemme päässeet kaivautumaan Sinisten ministereiden pääkoppaan ja löytäneet jokaiselle oman uuden kodin, siis eduskuntapuolueen.

Timo Soini - Kristillisdemokraatit
"Abortti on minulle tärkeä kysymys. Tai siis abortin vastustaminen. Pitäähän jokaisen saada olla mistä tahansa mitä tahansa. Sitäpaitsi Päivi Räsänen on entinen puolueen puheenjohtaja kuten minä. Ja samaa mieltä kanssani ja myös Donald Trump on, ehkä. Olen kuitenkin ollut hänen rukousaamiaisellaan monta kertaa. Siis Suomen Kristillisdemokraattinen Puolue (SKP)."

Sampo Terho - Keskustapuolue.
"Minulla ei ole oikeastaan mitään pahaa sanottavaa yhdestäkään puolueesta. Olen kallellaan milloin mihin suuntaan. Pitää olla monia mielipiteitä. Siksi valisin Keskustan. Vanhanaikainen keskusta elää ja voi hyvin maaseudulla ja uudenlainen keskusta on myös city-puolue. Sopisin hyvin ainakin Anne Bernerin ja Mikko Alatalon porukkaan."

Jussi Niinistö - Kokoomus
"On aivan selvää, että Suomen tulee liittyä Natoon ja vielä nopeassa aikataulussa. Aivan kuten olen esittänyt tai toteuttanut tai omassa mielessäni ainakin. Turvallisin vaihtoehto on Nato, siksi Kokoomus. Kokemus on osoittanut, että kunhan meillä Kokoomuksessa on taas värisuora voimme liittyä Natoon. Siis Suomi. Kokoomushan on jo kantansa määrittänyt."

Jari Lindström - SDP/Vasemmisto/Perussuomalaiset
Olen aina ollut duunari. Niin nyt Duunariministerinäkin. Olen yrittänyt parantaa suomalaisen duunarin elinoloja kikyllä ja työn sääntöjä poistamalla. Pitäisi saada olla ihan vapaat markkinat, silloin kaikki olisivat duunissa. Sydän on vasemmalla, vaikka olihan se perussuomainen sydän vähän oikeallakin. No, jos totta puhutaan voisin palata perussuomalaisiin. Ainakin silloin, jos en pääse enää duunariministeriksi seuraavaan hallitukseen."


sunnuntai 12. elokuuta 2018

Viimeisen kerran Berliinistä

Sunnuntaina kisailtiin viimeiset kilpailut Berliinin EM-yleisurheiluissa. Mitalitilaston kärkipäässä komeilevat isot maat Puola, Saksa, Iso-Britannia ja Ranska. Kärkiryhmässä keikkuu myös naapurimme Norja. Puola on hallinnut suvereenisti miesten ja naisten voimalajeja. Sunnuntaina tuli kaksi mitalia naisten moukarista. Britannian Asher-Smith voitti naisten pikamatkoilla kolme kultaa. Seipäässä nähtiin henkeäsalpaava taistelu voitosta. Nuori ruotsalainen Duplatis ja Venäjän Morgunov ylittivät 6 metriä. Duplantis voitti tuloksella 605. Ranskan Lavillenie jätettiin pronssille. Suomalaisten viimeiseen päivään lähti valttikorttina  miesten viestijoukkue ja kolmen loikan mies Lipsanen. Viestissä kaikkien yllätykseksi Suomi pääsi loppukilpailuun Suomen ennätyksen ja protestin jälkeen. Sijoitus oli hienosti peräti kuudes ja taas uudella SM-ajalla. Tämä oli kolmas pistesija. Jihaa ! Lipsanen loikki itsensä sijalle yhdeksän.

Meikäläisten mitalitili näyttää puhdasta nollaa. On aika katsoa peiliin ja selvittää syyt heikkoon menestykseen. Se ei ole mitenkään vaikea temppu.
1. SUL:n johdossa on liikaa väkeä. Pääpaino yleisurheilurahojen käytöstä pitäisi olla urheilijoissa ja valmentajissa eikä organisaatiossa.
2. Meidän maamme elintaso on niin korkea, ettei enää löydy ankaraan rääkkiin haluavia lahjakkaita nuoria. Jos löytyykin, he menevät pelaamaan ammatikseen lätkää.
3. Itse kisoissa urheilijoilla oli henkilökohtaisia ongelmia. He kertoivatt niistä vasta huonon suorituksen jälkeen. Tai eivät he silloinkaan kertoneet mitä ne ovat.
4. Berliinissä on ollut aivan liian kuuma. Meillä Suomessakin on ollut kuuma, mutta meillä ei ollut EM-kisoja.
5. Paluulennot ovat myös ongelma. Ne ovat liian pian suorituksen jälkeen. Palautumisaika jää liian lyhyeksi. Monet haluaisivat tapailla muita urheilijoita kisasuoritusten jälkeen ja aistia yhteenkuuluvuutta ja aitoa kisafiilistä.

Onneksi valmennuspäällikkö Kemppainen on sanonut, että hän lähtee jollei tule mitaleita. Syyllinen
on siis tiedossa. Hän on valmis uhrautumaa, ehkä. Hänet voidaan uhrata. SUL:n johto saa näin hengähtää ja jatkaa samalla tutulla tiellä. Ellei sitten todeta, etteivät ne kisat ihan huonosti menneet.

Berliinin nähtävyydetkin on jo nähty. Eihän ne oikeastaan olleet kummoisia. Parempi tulla tänne kotimaahan. Täällä sataa ja lämpötila on tutun viidentoista kieppeillä. Meiltä löytyy rauhallisia järviä ja marjaisia metsiä. Ilma on raikas ja taivas sininen. Saunan voi lämmittää mökinrannassa ja grillata pari paksua makkaraa. Mitä sitä kannattaa edes lähteä jonnekin Berliiniin nolaamaan itsensä !

Berliinisssä viihdytään vielä vähän

Tänään kisattiin taas Berliinin taivaan alla. Hienoja kisoja oli taas kosolti tarjolla. Puolan Kzcsztot,  toimittajien nimihirviö, voitti 800 metriä kaikkien selostajien kunniaksi. Kaksi Ingebrigtseniä oli mukana 5000 metrillä. Taas 17-vuotias Jacob voitti ja veli Henrik oli toinen.  Ihmeukkoja nämä veljet, mutta erityisesti nuori Jakob. Pitäiskö veljien mennä huomenna maratonille ? Borleen veljessarja veti voiton 4x4900 metrin viestissä. Röökinpoltosta kärähtänyt Perkovic hoiteli haparoinnin jälkeen naisten kiekon kullan suvereenisesti. Ja monia muita hienoja taistoja,

Suomalaisista mukana oli vain naiskävelijä Neuvonen. Sijoitus 23. Meikäläiset odottavat huomista, sillä sateentekijä Sino Lipsanen on mukana kolmiloikassa. Sittenhän kisat ovat ohi, myös meidän urheilijoilla.

Lauantaina Berliinissä on paljon suurkaupungin elämää. Nyt en suosittele mitään erityisiä kohteita. Kannattaa mennä piknikille johonkin puistoon. Kannattaa mennä konsertiin kuuntelemaan kiinnostavaa musiikkia. Kannattaa mennä mukavaan ravintolaan syömään. Kannatta mennä jonnekin klubille kuuntelemaan hyvää musaa. Kannattaa mennä lähibaariin.

No, jo ei kiinnosta, voi mennä kuumailmapallolla  tai pienkoneella lentämään Berliinin taivaalla. Tai sitten vaihtoehtomatkalle Berliinin viemäreihin tai kuuntelemaan Hitlerin suunnitemista Berliinistä..  Vaihtoehtoja riittää Ota niistä mieleisesi. Enkä ole edes ehdotellut mitään seksiin tai seksuaalisiin vähemmistöihin liittyviä kohteita, Niitähän suurkaupungissa riittää.

lauantai 11. elokuuta 2018

KIITOS , KIITOS !!!

Haluan kiittää itseni, vaimoni ja kaikkien Peltolammin asukkaiden puolesta Finnaviaa nautinnollisesta heinäkuusta. Juuri teidän myötä olemme saaneet viettää mahtavan kesän. Se on ollut ikimuistoinen niiden 12 vuoden aikana, jotka olen täällä asunut.

Tiedän, että itku pitkästä ilosta. On selvää, etteivät onnen päivät voi jatkua loputtomiin. Edessä on karu arki ja usein jopa kärsimys. Se on kuitenkin helpompi kestää, kun takana on auvoisa heinäkuu.

Ensi sunnuntaina avaatte taas Pirkkalan lentoaseman. Sen myötä tutut Finnairin iltakoneet laskeutuvat alueemme ylitse lentokentälle. Siitä on neille vähän harmia. Pahinta on, että Suomen puolustusvoimien äänihirviöt ovat palaamassa myös takaisin asujamistomme häirintätöihin. Hävittäjillä on tunnetusti kiva jarrutella Peltsun yllä pimeän lentoharjoituksissa puoliltaöin tai keskellä päivää päiväunien aikaan. Ikkunat helisevät, telkun ääntä ei kuule ja vaimolle pitää huutaa, jos aikoo sanoa jotain. On totta, että jokainen valitsee itse oman asuinpaikkakuntansa. Niin olemme mekin tehneet, mutta....

No, joka tapauksessa kiitos Finnavialle vielä kerran. Toivottavasti olette tehneet kentästä sopimattoman lennostolle. Mutta tiedän, ettei niin ole. Voisitte anoa valtiovarainministeri Orpolta rahaa uuteen kentän peruskorjaukseen. Kestäköön se kokonaisen vuoden (tai vaikka vuosikymmenen).

perjantai 10. elokuuta 2018

Berliinissä nautiskellaan

Euroopan yleisurheilijat jatkavat hienoja otteitaan Berliinissä. Monet huippu-urheilijat ovat tulleet nauttimaan. Monet ovat nauttineet niin paljon, että kaulaan on ripustettu jonkin värinen mitali. Hienoin hetki nähtiin 1500 metrin loppukilpailussa, kun kolme norjalaista Ingebrigtsenin veljestä kamppailivat mestaruudesta. 17-vuotias Jacob otti mestaruuden ja jatkoi veljessarjan mestaruussarjaa

Myös meikäläisiä on nähty juoksemassa, hyppäämässä ja heittämässä. Suuria odotuksia on asetettu kolmiloikkaajiin. He olivat tänään elementissään. Lipsanen selvitti tiensä finaaliin. Mäkelä oli naisen finaalissa sijalle yhdeksän. Kangas pääsi keihään loppukilpailussa sijalle 12. Seiväsmiehet jäivät nuolemaan näppejään karsinnoissa. Samoin kävi juoksuradalla Lakalle, Raumalle ja Kuivistolle. Moukarinaisten pyörähdykset eivät nekään riittäneet jatkoon. 7-ottelija Huntington vajosi muutamien välähdysten jälkeen peräryhmään sijalle 19. Mitalia ei tullut Suomelle tänäänkään. Missähän nyt on oikein vikaa ? Eikö korkean paikan leiritys olekaan toiminut vai onko vika nasteytyksessä ?

Kisaturisteille ja myös kisailijoille on tarjolla monenlaistan hubaa. Laivaristeily Spree-joella tai Mauerparkin kirpputori. Entä Gendarmenmarktin kaunis aukio. Hartaampaa menoa löytyy Berliner Domista, tuomiokirkosta. Ravintolaseikkailijalle suosittelisin Prezlauer Bergin seutuja, siltä löytyy vaihtoehtoja jopa Kreuzbergiin verrattuna. Keskustassa on toki tutumpia ravintoloita läjäpäin.

Soundbar

Kesäkuun alussa ostettiin uusi telkku. Se on älytelkku, eli voi katsella Areenaa, Katsomoa, Ruutua ja YouTubea. Ja tietenkin kaikkia maksuttomia kanavia. Huomasin myöhemmin, että tubessa on todella paljon musiikkia. Kaikenlaista musaa. Äänentoisto ei ollut telkussa kuitenkaan mitenkään ihmeellinen. Varsinkin bassopuoli oli heikko. Mentiin ostoksille. Olin skautannut hieman vaihtoehtoja ja minulle oli valjennut uusi asia: soundbar. Se on ohut äänitanko, josta kuuluvat ylä-äänet eli diskantti. Bassopuolta hoitaa erillinen bassokaiutin. Halpa soundbar on muotoa 2.1. Vaikuttavamman äänentoiston saa, kun ostaa soundbar 5.1 laitteet. Se tarkoittaa viittä erilaista kaiutinta, joista neljä on tangossa ja yksi bassossa. Näitä 5.1 äänentoistoja on soundbarin lisäksi erilaisia kotiteattereita, joissa on myös isompi määrä kaiuttimia. Meidän tarkoitus oli parantaa tv-ääntä ilman, että tarvitsee pulittaa hifi-tasoista hintaa.

Sopiva löytyikin Gigantista aika nopeasti pienen kuuntelukierroksen jälkeen. Mielestämme sopivan hintainen (149 €) ja laatuinen laite löytyi helposti. Se oli JVC 2.1 soundbar. Bassokaiutin oli litteä kaiutin, joka meni tv-tason alahyllylle ja varsinainen tanko telkun eteen.

Yhtä helppoa ei ollut äänen saaminen kuulumaan laitteista. Yhdistin kaikki johdot mielestäni aivan oikein. Silti mitään ei kuulunut. Onneksi telkun ostamisen yhteydessä olin soitellut pari kertaa Gigantin huoltoon. Löysin puhelimesta vanhan numeron ja soittelin sinne. Kaveri osasikin neuvoa heti ohjeita. Soundbarin asennukset olivat aivan oikein. Mutta telkusta piti löytää ääniasetukset ja sieltä avata sopiva kanava äänentoistoa varten. Tämä oli meikäläiselle ylivoimaisen vaikeaa audiomatematiikkaa, josta ei kaupassa oltu halaistu sanaakaan. Nyt sain kuitenkin parissa minuutissa selkeät ohjeet ja heti sen jälkeen pamativat kaiuttimet soimaan. Homma oli kunnossa. En tiedä, miten itseäni hieman vanhempi ihminen ymmärtäisi tästä mitään. Ilmeisesti nykytekniikka onkin tarkoitettu nuoremmille kansalaisille. Joka tapauksessa mutkien jälkeen oltiin maalissa ja ääni on ihan mukava.

Uutisia tukahduttavasta helteestä

Yle on julkaissut uuden puoluegallupin. Helteestä huolimatta tai sen takia SDP on kasvattanut kannatustaan ja samoin myös keskusta. Demarit suurin, Kokoomus on toiseksi ja keskusta kolmanneksi suurin puolue. Vihreät on menettänyt kannatustaan, samoin perussuomalaiset ja vasemmisto. Kristilliset ja ruotsalaiset keikkuvat suunnilleen entisissä lukemissa. Siniset ovat alle prosentin suosiossa. Vaalit ovat  ensi keväänä.

Yhdysvallat on todennut Venäjän olleen Lontoon myrkkyaseiden takana. Se asettaa Venäjälle asesiin liittyvien tuotteiden vientikiellon. Vielä lisää pakotteita on luvassa marraskuussa. Venäjän pörssissä pankki- ja öljy-yhtiöiden kurssit ovat olleet kaaoksessa. Pakotteiden pelätään sekoittavan Venäjän talouden.

Presidentti Niinistö ja Venäjän presidentti Putin pelaavat syksyllä Sotshissa hyväntekeväisyysottelun. Mukaan on tulossa Suomesta myös Laine, Selänne ja Kurri.

Melania Trumpin vanhemmat saivat Yhdysvaltojen kansalaisuuden vaikka Donald Trump vastustaa perheenjäsenten perusteella tapahtuvaa kansalaisuuden myöntämistä.

Tv-julkkis Martina Aitolehti on tuomittu väkivallasta 40 päiväsakkoon. Tämä tapahtui Helsingissä järjestettyjen festivaalien Vip-teltassa, jossa Aitolehti kävi Sofia Belfortin kimppuun lyömällä, potkimalla ja hakkaamalla.

Nokian kaupungin päivähoito lähtee sotaan sokeria vastaan. Vastaisuudessa lasten syntymäpäivinä makeisia ei saa tuoda päiväkotiin. Ruokailuissa hillot vaihdetaan soseiksi.

73-vuotiais ruotsalaisnainen taistelee Ruotsin maahanmuuttoviraston kanssa saadakseen 35-vuotiaan gambialaismiehensä Ruotsiin. Maahanmuuttovirasto ihmettelee parin suurta ikäeroa ja naisen kolmannen gambialaismiehen muuttoa Ruotsiin. Samanaikaisesti nainen rakennuttaa parasta aikaa taloa miehenmtontille Gambiassa.

Yhdysvaltojen varapresidentti Mike Pence kertoo maan suunnittelevan avaruusjoukkojen perustamista.

Kristallihuumejutussa syytettynä olevan Jari Sillanpään kerrotaan jatkavan keikkailua. " Jari on kovassa vedossa". Jutun 50-vuotiasta pääsyytettyä syytetään huumeiden salakuljetuksen ja myynnin lisäksi lapsipornon välittämisestä. Häneltä on takavarikoitu kotietsinnässä lapsiin ja vauvoihin liittyvää kuvamateriaalia.

torstai 9. elokuuta 2018

Menestystä Berliinissä ?

Monta päivää on kisailtu Berliinissä Euroopan yleisurheilumestaruuksista. Mitaleita on ripustettu monien miesten ja naisten kauloihin. Naapurimaamme ovat ehtineet ottaa jo mitalit. Meikäläisten menestystä on odoteltu ja odoteltu. Tänään ilon pilkahduksia oli muutama. Ruuskanen heitteli keihään loppukilpailussa kuudenneksi ja viiksensä leikannut Raitanen tuli esteissä sijalle 8. Veteraani Ruuskanen on pystynyt toistaiseksi parhaaseen sijoitukseen meikäläisistä. Lakka ja Kangas pääsivät lajeissaan täpärästi jatkoon. Paljon odotuksia herättäneet naisaiturit putosivat jatkosta. Loppuvatko päivät kesken vai pystyvätkö viimeisien päivien suomalaiskisailijat tekemään yllätystä ?  Pelastavatko kolmiloikkaajat SUL:n johtajien päät ?

Ei hätää. Turisteille on paljon tekemistä ja nähtävyyksiä. Berliinin symboleja on useita. Brandenburg Gate on ehkä niistä tunnetuin. Sen luota kulkee leveä puistokatu Unter den Linden (lehmusten alla). Valtiopäivätalo on myös lähellä näitä kohteita. Juutalaisten tuohoamisesta kertova muistomerkki on Holocaust Memorial. Valtava aukio on täynnä suorissa riveissä olevia harmaita hautakiviä. Klassisen musiikin ystäville löytyy paljon vaihtoehtoja. Maineikkaimpana on tietenkin Berliinin Filharmonikot, jonka pitkäaikainen kapellimestari Sir Simon Rattle lopettaa elokuussa ja puikkoihin (puikkoon) astuu venäläinen Kiril Petrenko. Monet pitävät tätä orkkaa maailman parhaana, mutta paras lienee Wienin filharmoonikot. Ei oo perää ! Viime vuosien paras orkesteri on Amsterdamin Concertgebouw.

Tampereen maauimala

Elokuun alussa avattiin Kalevan uintikeskuksen viereen ensimmäinen maauimala. Kuuma helteinen sää on tuonut paikalle tuhansia ihmisiä ottamaan aurinkoa ja pulikoimaan lämpimässä vedessä. Kymmenen metrin hyppytorni, lasten allas ja 50 metrin uima-allas ovat houkuttelevia sekä perheille ja nuorisolle että uinnista pitäville aikuisille.

Meikäläinen pääsi sisään 3.30 € eläkeläislipulla. Bussikortilla ei maksu onnistunut vaan käteinen oli valttia. Vaatteiden vaihto tapahtui suihkuhuoneen eteisessä. Sen lattia oli märkä ja epäsiisti. Rakennuksessa on säilytyskomeroita sekä pieniä arvoesineiden säilytysboxeja. Vastaisuudessa
kannattaa laittaa uikkeet päälle jo kotona, jolloin riisuminen voi tapahtua vaikka allas-alueella.
Positiivista oli aurinkotuolien runsas määrä. Kun lähialueen nurmikko saadaan vihreäksi on auringonotto mahdollista myös allasaluetta kauempana. Jonkinlaiset sandaalit ovat täällä hyödyksi.

Maauimala on auki syyskuun loppuun. Mielenkiintoista on nähdä, miten paljon kävijöitä löytyy elokuun lopulla ja syyskuussa arkipäivisin ja viikonloppuisin. Ensi kesänä nähdään toden teolla kuinka paljon porukkaa auringonotto tuo Tampereen uimarannoilta.

keskiviikko 8. elokuuta 2018

Yleisurheilua Berliinistä

Tänään oli taas kova tohina päällä kuumasta säästä huolimatta. Mitaleja jaettiin eri puolille Eurooppaa. Myös meikäläiset menestyivät. Neziri pääsi välieriin juoksematta. Hurske juoksi välieriin. Molemmat naisten 100m aidoissa. Mäkelä hyppäsi ja Ruuskanen heitti loppukilpailuun. Savola puristi itsenä lopulta sijalle 15 kymmenottelussa. Se on kelpo suoritus ja ansitsee varmasti diplomin, stipendin tai tontin. Monet meikäläiset karsiutuivat, sillä kenttä oli pehmeä, sairastelut vaivasivat ja itsestä ei saanut kaikkea irti aamupäivällä.

Ei hätää, sillä Berliini on metropoli ja tarjoaa paljon elämyksiä. Kisojen jälkeen voi mennä katsomaan vanhaa Berliinin muuria, jossa on metrikaupalla lukuisia taideteoksia. Ja sen jälkeen entinen rajapyykki Check Point Charlie ja DDR museo. Hyvä vaihtoehto on pilvenpiirtäjien täyttämä Potsdmer Platz. Museoiden ystävälle on tarjolla keskustassa sijaitseva museosaari. Myös iltamenoja riittää. Jatsin ystävät voivat etsiskellä jazzclubiin nimeltä Quasimodo. Salsan, merenquen ja samban ystävien yökerho on Havanna Club. Ja paljon, paljon muuta.

tiistai 7. elokuuta 2018

YLEISET EM-URHEILUT

Berliinissä Euroopan yleisurheiluhuiput vetelivät toisen kilpailupäivän kisoja. Loppukilpailuja vedettiin seitsemässä lajissa. Puolalaiset saalistivat kaksi kaksoisvoittoa moukarissa ja kuulassa. Britannia otti miesten satasella kaksoisvoiton ja voiton naisten satasella. Ukrainaan, Portugaliin ja Ranskaan menivät muut kullat.

Meikäläisiäkin oli remmissä peräti kymmenen. Ja katso ! Tapahtui jotain ilahduttavaa. Esteissä Topi Raitanen voitti eränsä omalla ennätyksellä ja varmisti paikkansa viidentoista kisaajan finaaliin. Se juostaan torstaina. Siihen mennessä pitäisi toipua tiistain kisasta. Naisten kävelyssä ainut edustajamme Tiia Kuikka teki  pienen yllätyksen pääsemällä maaliin sijalla 13. Arttu Vattulainen juoksi 10.000 metrillä uransa toiseksi parhaan ajan. Se riitti 19. sijalle. Mies itse ja valmentajansa olivat tyytyväisiä ? Kymmenottelija Elmo Savola hoiteli kohtuullisesti leiviskänsä ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen. Sijoitus oli 17. Muiden meikäläisten otteet olivat hieman liian pehmeitä ja vaatimattomia. Liekö syynä kuuma ilma, väärät askelmerkit vai orastavat terveysongelmat ? Tai ehkä liian kovat kanssakilpailijat ?

Berliinissä riittää kuitenkin kiinnostavia kohteita niin turisteille kuin urheilijoillekin. Alexanderplazin tv-torni on niin korkea, että näkyy melkein koko Saksa. No, ainakin Berliini. Lähistöllä on myös kiinnostava Häckische Höfen pihapiiri. Vanhojen tiilirakennusten sisältä löytyy lukuisa joukko pieniä käsityöpajoja, kahviloita ja kauppoja. Metroasemilla ja kadunkulmisssa on pieniä grillikojuja, joissa myydään paikallista herkkua eli currywurstia. Makkarapaloja currykastikkeessa. Mukava huikopala kuumuuden aiheittamaan suolaisennälkään. Ja saksalainen olut. Sitä riittää, kun melkein jokaisella paikkakunnalla on oma panimo. Iso tai pieni. Berliinissä on paljon pienpanimoita. Yksi klassinen berliiniläinen erikoisuus on Berliner weisse. Se on vehnäistä hapanolutta, johon sekoitetaan makeaa vadelma- tai marattisiirappia. Juomaa nautitaa helteisellä ilmalla laakeasta lasimaljasta pillillä juoden.

maanantai 6. elokuuta 2018

EM-YLEISURHEILU KÄYNTIIN - SUOMALAISET TURISTEINA

Berliinissä käynnistyivät yleisurheilun EM-kisat. Ensimäisenä päivänä suomalaisista oli tulessa 5 miesurheilijaa. Kaikki karsiutuivat heikoilla tuloksilla. Karsintarajat olivat joko liian kovia tai sitten Suomen urheiluliitto on valinnut urheilijoita liian heppoisin perustein. Tulokset olivat siinä määrin heikkoja, ettei hyviä selityksiä löytynyt keneltäkään. Kroppa ei toimi ja lämpöä on liikaa. Siinä parhaat.

Berliini on kuitenkin mielenkiintoinen ja monipuolinen kaupunki turisteille. Voin suositella Kurfursterdammin  kauppakatuja. Sieltä löytyy esimerkiksi Euroopan suurin tavaratalo KaDeWe. Kannattaa kierrellä Volkspark Friedrichseinin ja Tiergartenin puistoja tai mennä vaikka eläintarhaan. Vaihtoehto rohkealle turistille on turkkilaiskaupunginosa Kreuzberg. Se on asukasmäärältään Turkin viideneksi suurin kaupunki. Toki se on Berliinissä. Ihan turvallinen paikka. Esimerkiksi Oranienstrassen varrelta löytyy lukemattomia erikoisia ravintoloita ja kahviloita.

lauantai 4. elokuuta 2018

TAAS VIIHTEELLÄ

Päätettiin perjantaina lähteä Tampereen yöhön viettämään viimeisiä hellepäiviä. Ensimmäinen kohde oli Deli & Weinbar puutarhakadulla. Aiemmin kahvilana toiminut paikka on minulle tuttu, sillä olen pitänyt siellä pari näyttelyä. Nyt oli kyseessä Tapas ja siideri festarit. Festaripaikka oli talon sisäpihalla, jonne oli pystytetty myyntikojuja. Niissä oli tarjolla espanjalaisia tapaksia ja siideriä kotimaasta ja etelä-Euroopasta. Festari tarkoittaa, että tuotteet ovat harvinaisia ja kalliita. Se ei näyttänyt häiritsevän 30-40 vuoden ikäryhmään kuuluvia festarivieraita. Iltapalan ja juomien lisäksi tarjolla oli bluesia. Talon parvekkeella esiintyi bluesmies Jo Buddy alias Jussi Raulamo basisti kera. Valitettavasti äänentoisto oli heikko, joten valtaosa musasta meni ohi korvan. (Tämä sisäpiha oli minulle tosi tuttu paikka, sillä kolmannessa kerroksessa olin töissä 10 vuotta.)



Vaihdoimme maisemaa, jota löytyi vanhusten kiitoradalta eli Paapan kapakasta. Sielläkin soi blues. Bändin nimi jäi epäselväksi, mutta lauteilla veteli kaksi tuttua herraa Masa Orpanan bluesyhtyeestä Honk. Herrat olivat kitaristi/laulaja Jonne Seppälä ja basisti Ville Vallila. Musa oli tuttua bluesia ja välillä lousianalaista cajun-musiikkia. Sitä ryydittivät edellisten lisäksi hanuristi ja rumpali. Cajun on Amerikan etelävaltioissa syntynyt ranskalaisten siirtolaisten musiikin ja paikallisen bluesin yhdistelmää. Lähellä zydeco-musaa. No, nyt meni esitelmöimiseksi.

Vaihdoimme taas osoitetta. Menimme tuttuun Pyynikin Brewhouseen. Tästä vanhasta matkailutalosta ja entisestä nuorisokahvilasta on tullut melkein meidän kantapaikka. Ainakin kesällä, sillä sisäpihalla oleva terassi on tupaten täynnä lämpimällä säällä. Tarjolla on paikallisia Pyynikin käsityöläispanimon tuotteita. Hyviä ja erilaisia.

Viimeisenä vaan ei vähäisimpinä siirryimme baariin nimeltä Moe's. Paikka on vanhan KoskiCumuluksen ravintola, joka on saanut Scandic-ketjulta uuden nimen. Nurkauksessa soitteli virtoilaisten nuorten herrojen Oliver-bändi. Kannattaa painaa nimi mieleen. Sen verran tasoa ja talenttia löytyi, että odotan kavereiden nousevan suomirokin keskikastiin. Tykkäsin erityisesti bändin kitaristista, jolle povailen piakkoin siirtoa isompiin ympyröihin. Jos hyvää miestä tarvitaan kepittämään.


torstai 2. elokuuta 2018

ILMASTON LÄMPENEMINEN

Ilmaston lämpeneminen on tosiasia. Asiantuntijat sanovat Suomeen tulevan kolme vuodenaikaa entisen neljän sijaan. Kevät, kesä ja syksy. Kesät ovat tukalia ja tammikuussa haravoidaan puistoissa lehtiä. Muutos vaikuttaa myös meidän suomalaisten arkielämään. Julkaisemme muutamia keskeisiä asioita, jotka tulevat tuvevaisuudessa muuttumaan.

Ennen ilmastonmuutosta
"Olitko talvilomalla etelässä, kun olet niin ruskea"
Ilmastonmuutoksen jälkeen
"Olitko talvilomalla pohjoisessa, kun olet niin ruskea"

Ennen ilmastonmuutosta
"Maaliskuussa on mahtavaa vedellä ahvenia pilkillä Päijänteellä kevätauringon paisteessa"
Ilmastonmuutoksen jälkeen
"Maaliskuussa on mukavaa virvelöidä ja vetää uistimella miekkakaloja ja rauskuja Inarinjärvestä"

Ennen ilmastonmuutosta
" Seuraavat hiihdon MM-kisat pidetään Itävallan Seefeldissä"
Ilmastonmuutoksen jälkeen
" Seuraavat hiihdon MM-kisat Antarktiksella on peruttu lumipulan takia"

Ennen ilmastonmuutosta
"Suomen suosituin lomakohde on tänäkin vuonna Espanja"
Ilmastonmuutoksen jälkeen
"Eskimoiden suosituin lomakohde on tänäkin vuonna Suomi"

Ennen ilmastonmuutosta
"Jäänmurtajat murtavat jäätä Perämerellä"
Ilmastonmuutoksen jälkeen
"Jääpalakoneet murtavat jäätä keittiössä"



Ennen ilmastonmuutosta
"Nälkäiset sudet raatelivat poroja Ylälapissa
Ilmastonmuutoksen jälkeen
"Nälkäiset leijonat raatelivat gaselleja Uudellamaalla"

Ennen ilmastonmuutosta
"Avantouinti saa vilun pois ja veren kiertämään"
Ilmastonmuutoksen jälkeen
"Uinti kuumissa lähteissä saa vilun pois ja veren kiertämään"

Ennen ilmastonmuutosta
"Kesäkuun ensimmäisenä olen yleensä käynyt heittämässä talviturkin"
Ilmastonmuutoksen jälkeen
"Sain myytyä kirppiksellä talviturkin vaikka aika halvalla meni"

Ennen ilmastonmuutosta
"Lasketteluloma Levillä on meidän perheen jokatalvinen kohokohta"
Ilmastonmuutoksen jälkeen
"Nousuloma Mount Everestillä on meidän perheen kohokohta"