lauantai 26. elokuuta 2023

Musaa Hesassa

 Hesan reissulla kävimme myös perinteisellä iltakierroksella. Haluttiin kuunnella musaa. Sitä löytyi Storyville terassilta. Puikoissa oli naisbändi Likka. Ihan kivaa musaa, tuttuja biisejä uusilla sovituksilla

John Scotssissa soitteli J. Hearthill Trinity rockabillyä. Basso ja kaksi kitaristia. Homma oli oman lajinsa herkkua. Bändi soitteli tunnin omaa tuotantoaan. Esitys kuului Art Goes Kapakka festariin.

PhoViet

 


Helsingin reissulla käytiin syömässä vietnamilaista. Paikan nimi oli PhoViet. Pho-keitto on vietnamilaisen keittiön tunnetuin ruokalaji. Se on keitto tai paremminkin pitkään keitetty liemi, jossa on mukana riisinuudeleita, sipulia, chiliä ja lihaa tai tofua. Otin kasvis Phon. Vaimo otti paistettua riisiä katkaravuilla. Yllätys oli suuri, kun saimme annokset. Ne olivat valtavat. Yksi annos olisi riittänyt hyvin jaettavaksi meille molemmille. Emme jaksaneet millään kaikkia vaikka ruoka oli erinomaista. Pöydällä oli lisukkeena valkosipuliviipaleita, kimchiä ja tulista chiliä. Niillä saattoi luoda oman makuisen aterian. Eikä hintakaan päätä huimannut. 32 euroa tästä liian isosta ateriasta. Hyvää, suosittelen. Paikka sijaitsee Torni hotellin takana.

Ps. Vietnamilainen ruoka on ehdottomasti parasta ruokaa mitä olen koskaan syönyt. Makuja on valtavasti ja ruokalajit ovat vahvasti kasvispainotteisia. En ole parempaa vielä saanut. Sillä vietnamilainen keittiö pesee kirkkaasti kiinalaisen tai ranskalaisen keittiön.

torstai 24. elokuuta 2023

Wilma !

 Niinhän siinä kävi, että Wilma pelasti Suomen huippu-urheilun johdon, suomalaiset urheiluseurat ja  yleisurheilijat ja Suomen penkkiurheilijat. Minua Wilma ei pelastanut. Olen nähnyt kymmenien suomalaisurheilijoiden alisuoriutuvan MM-kisoissa. Yksi pronssi ei pelasta maamme urheilun ja koko järjestelmän kyntämistä syvällä. Kokemuksesta tiedän, ettei tätä sano kukaan ääneen. Tai ehkä joku vastarannan toimittaja sanookin, muttei se vaikuta mihinkään. Kisoihin lähetettiin iso joukkue. Useimmilla ei ollut etukäteen mitään mahdollisuuksia. Ei ollut jälkikäteen ajateltunakaan. Metsään meni valtaosalta, mutta kukapa muistaa enää heitä. Sitä tikulla silmään ! Nyt juhlitaan, sillä Suomen yleisurheilu on noussut tuhkasta yhdellä pronssilla.

Mutta hauskaa on ollut ja mukavaan aikaan illalla. 

sunnuntai 20. elokuuta 2023

Yleisurheilun MM-kisat

 Aku Partanen käveli itsensä kuudenneksi. Siinä tärkeimmät uutiset yleisurheilun maailman parhaiden kisoissa Budapestissa. Suomella on ennätyksellisen suuri joukko kilpailijoita. Neljäkymmentä urheilijaa. Määrä ei korvaa laatua, se on jo nähty. Suomen toivo Wilma Murto karsii maanantaina ja kilpailee toivon mukaan keskiviikkona. Keihäänheiton karsina on perjantaina ja loppukilpailu kisojen viimeisenä päivänä sunnuntaina. Jotain saumaa voi olla kuuden joukkoon. Siis Oliver Helanderille.

Olympiakomitean ja Urheiluliiton johto on jo muotoillut sopivia selityksiä Suomen menestyksestä. Kuuma ilman, pienet määrärahat, kunnon ajoituksen ongelmat ja muun maailman kova taso. Siinä muutama selitys, joita voi lainata ihan vapaasti. Iso joukkue on perusteltu, sillä meillä on monia nuoria lupauksia, jotka tarvitsevat kansainvälistä kokemusta. Johonkin ne urheilun rahat on työnnettävä.

Kokonaan toinen puoli on maailman parhaiden kisaaminen. Sitä on mukava katsella, oli suomalaisia tai ei. Dramatiikkaa on jo nähty ja parhaat jännitysnäytelmä ovat vielä edessä. Me yleisurheilun ystävät iloitsemme tästä ja katsomme nenä litteänä joka päivä hienoja kisoja. Voittaa selvästi naisten jalkapallon MM-kisat.

perjantai 18. elokuuta 2023

Juha.Hurme : Väinämöinen

 

                       Kuvassa ohjaaja, käsikirjoittaja Juha Hurma ja musiikin säveltänyt Pekko Käppi.

TTT kutsui meidät avoimiin harjoituksiin katsomaan Juha Hurmeen näytelmän Väinämöinen valmistumista. Meitä oli koko Eino Salmelaisen katsomo täynnä väkeä. Tilaisuus osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi, kiitos Juha Hurmeen tarinoinnin.

 Aluksi ohjaaja Hurme esitteli näytelmän taustoja. Kalevalaa on pidetty suomalaisen kansanperinteen perustarinana. Asia ei kuitenkaan ole aivan niin. Se on Elias Lönnrotin  kirjoittama tarina, joiden lähteenä ovat olleet hänen keräämänsä kansan runot. Hurme pyysi peruskoululaisia kirjoittamaan oman versionsa Kalevalasta. Hän keräsi sitä varten Kalevalaa koskevan perusaineiston. Saaduista tarinoista syntyi kirja Väinämöinen, Mäinämöinen ja Zäinämöinen. Kokonaan erilaisen runoaineiston keräsi aikoinaan Senkkane Miihkali. Hänen keräämässä runoissa on huomattavasti roisimpi ja seksuaalisempi sisältö. Näistä materiaaleista Hurme kehitteli näytelmän Väinämöinen. Se saa ensi-iltansa puolentoista viikon kuluttua. Samaan aikaan julkaistaan Hurmeen aiheeseen liittyvä kirja Kenen Kalevala.

Näimme kaksi kohtausta parin tunnin mittaisesta näytelmästä. Näytelmän juonena on löytää Sampo, joka on varastettu. Sehän oli laite joka täytti kaikki toiveet. Väinämöinen ja Ilmarinen kisaavat palkinnosta, joka on Aino. Mutta miten lopulta käy, se jää nähtäväksi. Ehkä vastaus löytyy ensi iltana.


lauantai 12. elokuuta 2023

Filharmonian puistokonsertti

 Sorsapuistossa järjestettiin Tampereen Filharmonian perinteinen puistokonsertti. Tällä kerralla kiinnostava asia oli uuden kapellimestarin Matthew Hallsin ensiesiintyminen. Orkesteri soitteli elokuvamusiikin ja George Gershwinin sävellyksiä. Solistina oli sopraano Helena Juntunen. Konsertti keräsi Sorsapuiston nurmille tuhansien kuulijoiden väen. Picknick-konsertti on mukava ilmaistapahtuma, joka on tavoittanut suuren joukon tamperelaisia. Hyvä niin. Ilmainen konsertti, kaunis ilma ja hyvä musiikki. Ja tuli vielä Teemalta muille suomalaisille. Mitä ihminen muuta tarvitsee ?


perjantai 11. elokuuta 2023

Tapahtumien yössä

 Perinteinen Tapahtumien yö tapahtui perinteisesti Teatterikesän torstaina. Tapahtumia oli taas kahmalokaupalla ja väkeä liikkui Tampereen keskustassa runsaasti. Me menimme alkuillasta tankkaamaan Luckiefun- sushiravintolaan, jotta jaksaisimme kuljeskella ympäri ämpäri

Näsinkallion laululavalla tanssiorkesteri soitteli tuttuja kotimaisia ja ulkomaisia säveliä. Jutun idea oli soitella aiemmin vihittyjen parien häämusiikkia, joita hääparit tanssivat. Hauska idea ja porukkaakin tuli mukavasti paikalle

Finlaysonin palatsin terassilla soitteli TamJazzin orkka tuttuja vanhoja jazzsäveliä. Mentiin 50- ja 60-lukujen tunnelmissa. Porukkaa oli pilvin pimein, monta sataa. Puistoineen terassi on oiva paikka tällaiselle  viihteelle.

Tampere Chamber soittele Vooninkissa Finlaysonilla kansansävelmästä. Seinillä oli japanilaisen taiteilijan abstrakteja töitä. Tunnelmallinen paikka vaikka talli tai tupa olisi oikea paikka kansanmusiikin soitoille. Hyvin pelasivat, ammattimuusikot.

Poikkeuksellisesti tapasin neljä tuttua. Pakkahuoneen baarimikon, Perusopetuksen suunnittelijan, Ex-koulutoimenjohtajan ja Ex-johtavan kuraattorin. Yleensä en tapaa ketään tuttua. Johtuu siitä, että olen asunut täällä yhteensä vasta 35 vuotta.

tiistai 8. elokuuta 2023

Tampereen GP-kisat

         


                                                   Hieno sateenkaari juhlisti Ratinan GP-kisoja

Ratinassa järjestettiin viimeiset GP-sarjan yleisurheilukisat. Paikallisia, kansallisia ja kansainvälisiä kisailijoita oli saapunut viimeistelemään kuntoaan ennen kahden viikon kuluttua alkavia MM-kisoja. Muutamia maukkaita kilpailuja nähtiinkin. Lähinnä juoksumatkoilla. Parasta antia oli naisten pika-aidat, joissa nousukuntoinen uhkuva Lotta Harala pinkaisi voittoon ajalla 12,88. Myös Elina Määttänen näytti rohkeuttaan naisten 800 metrillä voittamalla alle kahden minuutin ajalla, Anniina Kortetmaa ja Samuli Samuelsson osoittivat oivaa kuntoa 200 metrillä. Pyörivä tuuli teki kisoista arvaamattoman ja viileän, mutta silti vajaa viisi tuhatta yleisurheilun ystävää seurasi kisoja innokkaasti. Mukana myös minä ja vaimoni. Kiitos  Veikkauksen alennuslippujen.

torstai 3. elokuuta 2023

Vanhan Montun asiakasilta

 


Joka kuukauden ensimmäisenä torstaina vietetään Vanhassa Montussa kanta-asiakasiltaa. Olen Vanhan Montun kanta-asiakas. Suunnistettiin paikalle hyvissä ajoin. Tarjolla oli mustaa makkaraa, arvontaa ja juomatarjouksia. Trubaduuri Luca esiintyi pubiyleisölle. Italiasta vuonna 2004 Suomeen muuttanut laulaja-kitaristi osoittautui oivalliseksi esiintyjäksi, joka sytytti myös yleisön tutuilla cover-biisellä. Hoilattiin mukana ja kivaa oli. 

Tullaan ehkä  uudelleen ensi kuun ensimmäisenä torstainakin. Silloin lienee uudet kuviot.

Elokuun tietovisan vastaukset

 Tässäpä nämä

1. D. United Bank of Switzerland 

2. E. Täällä Pohjan tähden alla

3. A. Iisalmi

4. B. Muezzi

5. C. Jere Pöyhönen

6. A. Mexico City

7. C. 1993

8. D. X

9. D. Brita Koivunen

10. E. Seine-joella

tiistai 1. elokuuta 2023

Elokuun tietovisa

 Se on elonkorjuun aika. Nyt voi kerätä myös oikeita vastauksia tietovisasta. Tämänkertaisen Visan laati Jim Beam. Toisin sanoen hyvin helppo tai siis hankala. Ainakin niille, jotka tietävät jotain. Täältä pesee eli härifrån tvettas, sanoi ruottalainen.


1. Mitä tarkoittaa kirjainyhdistelmä UBS ?

A. Union of British Soldiers (Brittiläisten sotilaiden liitto)

B. University of Baltic Sea (Itämeren yliopisto)

C. Universal Boy Scouts (Maailman partiopojat)

D. United Bank Of Switzerland  (Sveitsin yhdyspankki)

E. Underground Beats and Styles (Vaihtoehtoiset biitit ja tyylit)


2. Mitä näytelmää on esitetty tänä kesänä Pyynikin kesäteatterissa ?

A. Tuntematon sotilas

B. Aatamin puvussa ja vähän Eevankin

C. Niskavuoren naiset

D. Silja, nuorena nukkunut

E. Täällä Pohjantähden alla


3. Pihtipudas on tunnettu keihäskarnevaaleista. Mikä kaupunki seuraavista on lähimpänä sitä ?

A. Iisalmi

B. Vaasa

C. Joensuu

D. Kuopio

E. Jyväskylä


4. Kuka kutsuu minareetista muslimeja rukoilemaan ?

A. Imaami

B. Muezzi

C. Rabbi

D. Ylipappi

E. Mullah


5. Mikä on Käärijän oikea nimi ?

A. Joni Pärnänen

B. Jari Puranen

C. Jere Pöyhönen

D. Janne Parviainen

E. Juha Pöntinen


6. Mikä on asukasluvultaan maailman suurin espanjankielinen kaupunki ?

A. Mexico City

B. New York

C. Madrid

D. Buenos Aires

E. Havanna


7. Minkä vuoden alussa Tšekki ja Slovakia itsenäistyivät ?

A. 1988

B. 1990

C. 1993

D. 1997

E. 2000


8. Mikä on roomalaisissa numeroissa numero kymmenen ?

A. C

B. L

C. M

D. X

E. V


9. Kuka lauloi ensimmäisenä iskelmähitin Suklaasydän ?

A. Laila Kinnunen

B. Johnny Liebkind

C. Metro tytöt

D. Brita Koivunen

E. Four Cats


10.  Missä järjestetään Pariisin vuoden 2024 Olympiakisojen avajaiset ?

A. Edellisten kisojen olympiastadionilla

B. Stade de France stadionilla

C, Champs Elyseellä

D. Eiffelin toreilla

E. Seine-joella