lauantai 23. maaliskuuta 2019

Kevät tuli

"Kevät tuli,
lumi suli,
lapset lätäkössä muli,
puli, puli."

Kevään merkit ovat ilmassa. Päivä on yötä pidempi. Vettä sataa. Kaduilta siivotaan sepeliä. Tiaiset ovat majoittuneet linnunpönttöön. Mieli on piirun verran avarampi. Kelloja siirretään tunnilla eteenpäin. Liiga on päässyt playoffs vaiheeseen.
Kevät on tullut !

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Liigan (tuomaritoiminnan) mafia

Nyt jo voidaan huomata, että liigan pudotuspeleissä tarkoitus on pelata kaksi suurinta joukkuetta finaaliin. Muiden joukkueiden mahdollisuudet haastaa näitä joukkueita ovat minimaaliset. Tuomaripeli, liigan kurinpitoporukka ja keskitetty tilannehuone. Kaikki pelaavat isojen joukkueiden pussiin.

Veikkaisin, jos vättämättä pitää arvata, ettei loppuottelupari ole yllätys: Loppuottelussa pelaavat Kärpät ja Tappara. Onnea teille, jotka olette luoneet tämän systeemin. Suljettu sarja ja etukateen valitut loppuottelijat. Heinoa toimintaa.

Antakaa vain pelikieltoja olemattomista taklauksista, tarkistakaa maaleja isojen pussiin ja viheltäkää jäähyjä tai jättäkää viheltämättä jäähyjä ! Siitähän teille maksetaan. Näillä keinoilla Suomen TsSKA ja SKA pelaavat loppuottelussa. Niitä ei voi voittaa millään tavalla. Onnea teille, jotka kannatatte näitä joukkueita. Mikään ei muutu eikä muuta tätä dynastiaa.

Jos olet juniori, hankkiudu näiden joukkueiden pariin. Sieltä löytyvät voittajat ja voittajien apurit. Siitä pitävät huolen taustalla hääräävät tuomarit sun muut valvojat.

torstai 21. maaliskuuta 2019

Hot Heroes Club


Tamperelainen Hot Heroes-bändi aloitti uuden klubin Arthouse Niagaran cafeessa. Normaalisti kokoonpanossa soittavat Sami Sippola saxofoni, Ville Rauhala basso ja Janne Tuomi rummut. Kuitenkin keskiviikkona lauteilla oli kokoonpano Hot Heroes feat. Hannibal. Bassoa soitti Juho Kanervo ja mukana oli myös kitaristi Matti Salo. Hannibal lauloimräppiä.

Olipa mainiota soitantaa. Aluksi bändi soitti pienen setin Hot Heroesin omia biisejä. Sitten Hannibal veti omia räp kappaleita. Nykytyylin mukaisesti monissa kappaleissa soi drum and bass-tyylinen poljento. Vaikka Hannibalin laulujen sanoista ei juurikaan saanut selvää, ne tuntuivat olevan kovasti
kantaa ottavia ja poliittisia. Ihastuin kovasti basisti Juha Kanwrvon basson soittoon. Hänellä oli mukavan pehmeä ja melodinen soittotapa ja lisäksi mies kuljetti sointeja omia polkuja pitkin.

Seuraava klubi on 17. 4. Eikä maksa mitään. Pieni Arthouse cafee tekee tamperelaista kulttuuriia hienolla tavalla.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2019

Vincent van Gogh - Ikuisuuden porteilla

Käytiin katsomassa Niagaran päivänäytöksessä elokuva Vincent van Goghista. Odotukset olivat suuret, sillä näimme joulukuussa Riikassa elokuvan mainoksen. No, mitä tästä sanoisin ! Päälimmäisenä on pienoinen pettymys. Elokuva on vaisuhko taiteellinen elokuva. Mutta elokuvan taiteellisuus tulee itse elokuvasta, ei niinkään kuvattavaata henkilöstä. Elokuvassa käsiteltiin pääasiassa maalarin mielenmaisemia Ranskassa ja hänen mielisairautta. Paljon maisemia ja ulkoilmaa. Tapahtumia käydään läpi pääosin henkilöiden, etenkin van Goghin, kertomana. Tapahtumia on kovin niukasti. Se tekee elokuvasta hieman lattean. Mitään suuria tunnelmia, iloja, pettymyksiä, tuskia tai vastaavaa ei ole tarjolla. Taitelijan veli Theo kuvataan hyväntekijänä ja läheisenä ymmärtäjänä. Elokuvassa käväisee myös taiteilijakollega Paul Gauguin. Yhdessäolo päättyy riitaan. Molemmat kulkevat omia teitään Van Gogh sairauden tiellä ja Gauguin Tyynen valtameren saarilla.

Esikoisohjaaja Julian Schnabel kuvaa tapahtumia kerronnan kautta. Se ei välttämättä luo ulokkeita vaan tasaisen tuntuisen melankolian. Pääosanesittäjä Willem Dafoe selvisi helposti tehtävästää. Olisi venynyt paljon parempaankin, jos olisi edellytetty. Musiikista vastasi elettömällä, mutta merkittävällä tavalla Tatjana Lisovskaia. Taiteen ystävien tai muuten rauhallisten ihmisten kannattaa käydä katsomassa. Niagaran liput maksoivat vain 7 euroa.

Päivän viisaus

Päivän viisauden on sanonut Jyväskylän yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen.

" Sivistys on sitä, mitä jää jäljelle kun opitut asiat ovat unohtuneet."

sunnuntai 10. maaliskuuta 2019

Huippu-urheilun tulevaisuus

Hiihtomatkojen MM-kisojen suurin yllätys ei ollut Norjan ylivoima. Tarkkasilmäiset huomasivat, että monet keski-Euroopan maat eivät ole enää menestyneet eivätkä edes lähettäneet useita urheilijoita. Sakasa, Sveitsi, Italia jne eivät enää saa huippuhiihtäjiä kisoihin. Suomi voisi seurata mukana. Annetaan Norjan voittaa jatkossa kaikki kisat ja pikku hiljaa Norja voi pitää kansalliset kisat MM-kisojen yhteydessä. Norja hukkukoon omaan erinomaisuuteensa.

Muutenkin huippu-urheilun tukea voitaisiin laittaa uusiksi. Suomi voisi keskittyä niihin lajeihin, joissa voi saada menestystä ja jotka ovat kansallisesti kovassa suosiossa. Koko huippu-urheilu voitaisiin panna remonttiin samalla kertaa. Valitaan huippu-urheilulajeiksi noin kymmenen urheilulajia. Niitä tuetaan ja niiltä edellytetään tulosta. Mikäli tulosta ei tule, tuki lakkaa. Sen myötä uusille lajeille voi tulla sauma tukeen. Yhteiskunta ei tue enää kaikkea mikä liikkuu vaan ainoastaan parhaimmistoa. Muut lajit saavat itse hakea tarvitsemansa tuen muualta.

Yhteiskunnan pääasiallinen tuki liikuntaan annetaan nuorille ja kansanterveyttä lisääviin olosuhteisiin. Niissä pitää olla myös näyttöä vaikuttavuudesta ja osanottajamääristä. Yhteiskunnan tuki kaiken maailman huippu-urheiluun on aivan tarpeetonsa. Samalla lakkaa urheilijoiden ja valmentajien itkeminen huonoista harjoitteluoloista, välineistä, voitelusta ja muusta vastaavasta. Mikäli ei-tuettujen lajien kisoihin halutaan osallistua, kustannukset hoitaa asianomainen liitto tai urheilija tai molemmat. Veronmaksajien ei tarvitse rahoittaa kaiken maailman häviäjiä vain perinteiden takia.

Jääkiekkoa

Liiga
Kotimainen liiga lähestyy runkosarjan loppua. Mitään ihmeellistä ei ole tapahtunut. Kärjessä porskuttavat tutut seurat Kärpät ja Tappara. Niskaan hengittävät (pieni yllätys) Pelicans ja ison rahan TPS. Suoraa pudotuspelipaikkaa tavoittelevat Lukko, HIFK ja HPK. Yksi putoaa säälipleijareihin, ehkä HPK. Säälipleijaripaikan ovat varmistaneet Ilves ja Saipa. Neljättä paikkaa tavoittelevat Jyp ja Sport. Kesäloma odottaa toista näistä sekä Kalpaa, Kokoota, Jukureita ja Ässiä. Syksyllä ennakoin samaan joukkoon myös nuorta Ilvestä, mutta se on tehnyt pienen yllätyksen. En yhtään ihmettteleisi jos loppuottelussa olisivat Kärpät ja Tappara. Molemmat ovat kokeneita plyoffs-joukkueita, hyviä pelaajia ja hyvin toimiva seura.

Mestis, Suomi-sarja, Nuoret ja Naiset
Mestiksen kärjessä Leki ja Hermes jahtaavat runkosarjan voittoa. Sinänsä Mestiksen voitto on pelkkää kunniaa, sillä kukaan ei nouse suljettuun Liigaan Suomi-sarjan karsintoihin jää tamperelainen KooVee ja joko Heinolan Peliitat tai Iisalman pallokerho. Suomi-sarjasta karsintaan yltänevät Kajaanin Hokki ja Kiekko-Espoo. Nuorten sarjassa alkavat pudotuspelit. Pieni kriisi nähtiin Nuorten putoamisessa, kun Kiekko-Vantaa pääsi kolmanneksi viimeiseksi. Seura luuli välttäneensä putoamisen, kunnes Jääkiekkoliitto kertoi karunntotuudenmToiseksi viimeiseksi jäänyt Ilves ei putoa vaan se kohtalo tulee vantaalaisille. Liigaseurojen ja Jokereiden joukkueet eivät putoa A-junioreiden sarjasta. Naisissa loppuottelut odottavat. Toisen loppuottelupaikan varmisti Blues Espoosta ja toisesta kisaavat viime vuoden loppuottelupari Ilves ja Kärpät.

NHL
Ison rahan liigassa on jäljellä runkosarjaa reilu kymmenen kierrosta. Tampa Bay, Boston, Toronto, Washington, San Jose ja Calgary ovat hyvissä asemissa vaikka paljon voi vielä tapahtua. Atlantin takana voitosta saa vain kaksi pistettä, joten muutokset ja voittoputket tuovat hitaammin menestystä. Suomalaisten pelaajien aikaansaannokset ovat olleet hienoja. Coloradon Mikko Rantanen on,pistepörssin seitsemäntenä 86 pisteellä 69 ottelussa. Carolinan Sebastien Aho on 15 pistemäärällä 77. Ja Floridan kapteeni Alexander Barkov sijalla 18 tehtyään 75 pistettä. Rantanen ja Aho ovat mättäneet 30 maalia ja Barkov maalin vähemmän. Harmillista, että meikäläisten edustamien seurojen mahdollisuudet loppupeleihn näyttävät huonoilta. Nuorista tulokkaista Jesperi Kotkaniemi on vakiinnuttanut paikkansa Montrealin vakiokokoonpanossa. Pisteitä on kertynyt 67 ottelussa 32.

KHL
Pudotuspelit alkoivat perinteisillä kuvioilla. Moskovan TsSKA ja Pietarin SKA selviytyivät toiselle kierrokselle. Moskovan Dynamo päätti Jokereiden kauden neljällä voitolla kahta vastaan. Jokereille kävi sama kohtalo myös viime vuonna. Asennetta ja taitotasoa ei pystytä nostamaan kauden tärkeimpiin peleihin vaikka runkosarja menikin kohtuullisen hyvin. Enpä yllättyisi jos Lauri Marjamäki saisi potkut, sillä tämä touhu on jo nähty.  Marjamäen ura lähti laskuun jo Leijonien peräsimessä.

Ps. Jääpallon Suomen mestaruuden nappasi JPS. Toisin sanoen Suomen jääpallopääkaupunki on Jyväskylä. Jääkiekkoseura Jyp on kyntänyt pitkin kautta.

lauantai 9. maaliskuuta 2019

Ministereiden arviointi

Koska peruskoulussakaan ei anneta enää numeroilla arvosteluja, annamme mekin ministereille sanallisen arvostelun menneestä kaudesta ja niistä asioista mistä heidät muistetaan.

Sipilä
Sanansa mittainen mies. Taisteli urheasti tuulimyllyjä vastaan koko ajan ja myönsi lopulta tappionsa. Ei myöntänyt missään vaiheessa ettei bisneamiehen opeilla pärjää politiikassa. Päävastuussa hallituksen lakiesitysten huonosta valmistelusta.

Soini
Kehno ulkoministeri, joka ei tehnyt mitään kansainvälisiä ratkaisuja (koska presidentti oli niin suvereeni ulkopolitiikassa). Heitteli vain tyhmiä huuliaan, ikäänkuin rivikansanedustaja. Menetti perustamansa puolueen, koska himoitsi ulkoministerin statusta. Koki suurimman mahalaskun koko ministerikaartista.

Orpo
Hoiteli hommiaan hyvillä argumenteillään ja varmalla otteellaan. Teki vain yhden virheen, joka suisti puolueen kannatuksen laskuun. Hoivamitoituksen vähättely paljasti kokoomuksen perisynnin, ylimielisyyden.

Häkkänen
Hoiteli hommat asiallisesti. Ei tehnyt mokia, muttei mitään suurtakaan. Tulevaisuuden nimi.

Lintilä
Kohtuullisen hyvin onnistunut valtion omistajaohjausministerinä. Ei suurempia kupruja. Ei myöskään
saavutuksia.

Mykkänen
Ihan hyvää sanottavaa kuten kahdesta edellisestä. Kokoomuksen ministerit ovat hyviä puhumaan.

Grahn-Laasonen
Alkuaikoina oli jatkuvasti grillattavana koulutussäästöjen takia. Selitteli ahkerasti huonoja ratkaisuja. Hieman tuli mieleen, että Stubbin suosikki joutui liian isoihin saappaisiin.

Saarikko
Kipakkasuinen soten puolustaja. Varmasti hiipuvan kepun parhaita voimia oppositiossa.

Tiilikainen
Periaatteessa asiallinen ministeri, mutta hieman tuntui kevyeltä kaverilta. Tekikö sittenkään muuta kuin kommentoi kestävän kehityksen ja ilmastonmuutoksen asioita.

Vehviläinen
Hän oli ministerinä ministerilistan mukaan

Leppä
Hänkin oli joku ministeri.

Virolainen
Tuli kehiin kesken kauden jossakin vaiheessa

Mattila
"Känni" Pirkko oli juhlatuulella Tukholmassa ja oli ministeri.

Lindström
Hieman tosikkomainen kansan mies. Pärjäsi kohtuullisen hyvin vaikka joutui puolustamaan mm. Kikyn julkisen alan heikennyksiä.

Terho
Jollakin tavoin epävarma kaveri. Nykäsen valtiollisten vaalien ehdottaminen oli yritys kosiskella ääniä. Uskalsi pudottaa poliittisten nuorisojärjestöjen avustuksia.

Berner
Lähes kaikki ehdotukset vedettiin takaisin. Liberaalit avaukset eivät toimineet.

Niinistö
Oli vakuuttava ministeri. Osasi vetää oikeista naruista, joilla Suomea vietiin lisää Natoa kohti.






perjantai 8. maaliskuuta 2019

Tampereen filkkarit


Tampereen elokuvajuhlat järjestetiin tänä vuonna 49. kerran. Kyse on lyhytelokuvien festivaalista. Kävimme perjantaina perinteisesti katsomassa yhden näytöksen kansainvälistä kilpailua. Kisa oli numeroltaa 9 ja aiheena Reunalla. Voin sanoa suoraan, etten ole ennen nähnyt rajuja elokuvia näillä juhlilla. Kaikki kuusi elokuvaa kuvasivat elämänne raskaita alueita, mutta hyvin eri tavoin. Selkeä reaktio oli, ettei näitä elokuvia voi verrata tai kilpailuttaa toisiaan vastaan. Kaikki olivat teknisesti taitavia ja omaperäisiä sekä tiivistunnelmaisesti pelkistettyjä tarinoita. Pieniä episodeja elämän raskaimmista hetkistä. Yhdessä elokuvassa pakolaisperhe tulee asumaan belgialaisperheeseen ja jättä lopulta nuoren tyttären perheeseen ja vanhemmat lähtevät pois. Toisessa elokuvassa ihmisen nahkat liikkuvat eri paikoissa. Kolmannessa näytetään koko ajan hikistä ja veristä miehen päätä. Samanaikaisesti seurataan poliisiradion keskustelua miehestä. Välillä kuuluu, kun mies hyökkää poliisin päälle. Mutta kuvassa ei näy mitää. Yhdessä elokuvassa irtolaisen oloiset pikkupojat kiertelevät hylätyissä junissa, tehtaissa ja hiekkalouhoksessa. Lopulta toinen pojista uppoaa juoksuhiekkaan. Yhdessä elokuvassa nainen kuvataan kadulla kiirehtimässä selkäpuolelta. Hän on menossa koe-esiintymään saadakseen näyttelijän hommia. Koko ajan hän puhuu puhelimessa huolehtien kotiin yksin jääneestä pojastaan. Kadulla alkaa mielenosoitus ja yhteenotto. Räjähdyspanos vie naisen kuulon, eikä hän kuule enää puhelimen soittoa. Yhdessä elokuvassa kuvataan hiljaisen oloista nuorta, joka on vankilassa. Välähdyksittäin kerrotaan rikoksen uusintalavastuksesta. Kaksi poikaa on ampunut, hakannut, pahoinpidellyt, tappanut raa-alla tavalla puistonpenkillä nukkuneen asunottoman alkoholistin.

Huh, huh. En pysty luonnehtimaan elokuvien ahdistavia tunnelmia. Silti en voi sanoa elokuvia mekityksettömiksi tai väkivallalla mässäilemiseksi. Niissä ei missään näytetty mitään väkivaltaista. Sen sijaan äänet ja tarinat kertoivat kaiken olennaisen. Piti tulla suoraan kotiin toipumaan puolitoistatuntisen esityksen jälkeen. Jollekin näistä varmaan tulee elokuvajuhlien palkinto, vaikka elokuvia on satamäärin. Niin intensiivisiä ja arjen realistisia kaikki elokuvat olivat.

torstai 7. maaliskuuta 2019

Puolueiden strategiat

Eduskuntavaalit pidetään kuukauden ja yhden viikon päästä. Ennakkoäänestykseen ei ole sitäkään aikaa. Puolueet sorvaavat strategioitaan konsulenttien avulla, saadakseen vaalivoiton tai ainakin siedettävän tappion. Olemme tehneet ilmaiseksi kullekin puolueelle menestysreseptit, joilla vaalit viedään kunnolla maaliin.

SDP
Gallupit lupaavat vaalivoittoa. Rinteen ihmeparantuminen luo äänestäjiin lisää toivoa. Nyt pitää jaksaa olla hiljaa. Vanha keino, vaikeneminen on kultaa, pätee tässäkin tilanteessa. Hallitus on onnistunut kasvattamaan demareitten äänisaalista. Lukuisten lakiehdotusten peruminen, pienten eläkkeiden kurjistaminen, sotesähläys ja vanhusten huonot olot hoivakodeissa satavat ääniä opposition laariin. Ei tarvitse vieläkään tehdä mitään. Sen voi murentaa vain joku yli-innokas ehdokas, joka alkaa möläyttelemään liikoja.

Kokoomus
Puheenjohtaja Orvon hoivamitoituksesta alkanut alamäki on torjuttavisaa. Nyt vain reippaasti isojen kaupunkien toreille ja ostoskeskuksiin tarjoamaan kahvia. Keskituloisten varotusta on laskettava, lapsiperheiden etuuksia lisättävä ja koulutusmäärärahoja niinikään lisättävä (ei kukaan muista enää, että kokoomus oli niitä hallituksessa vähentämässä). Työllisyyden paranemisesta kannattaa edelleen ottaa sulka hattuun, vaikka sekin tuli hyvän viennin ja talouselämän piristymisen ansiosta.

Keskusta
Nyt on hätä melkein housussa. Yksi on uhrattava, jotta muut pelastuisivat. Puheenjohtaja Sipilä on ajanut kepun kuilun partaalle. Hänen bisneksensä on nyt auttamatta mennyttä kalua. Tupailtoihin on saatava uutta verta, koska vanhat konkarit ovat heittäneet pyyhkeen kehään. Edes kuudensadantuhannen metsänomistajan syleily ei toimi. Nyt pitää ottaa vanhat kepulikeinot käyttöön. Maaseudun arvot esiin eikä sanallakaan puhuta enää hallituksesta tai Sipilästä. Maaseudun kehittäminen on tuotava halpuutuksen tilalle.

Vihreät
Hyvin alkanut nousu alkaa taittua. Se on kummallista vaikka ollaan oltu oppositiossa. Tarvitaan äksonia. Nuoret vihreät pannaan kiipeämään vaikka joka päivä eduskuntatalon pylväisiin, ellei ilmaston lämpenemistä pysäytetä. Aina charmikas puheenjohtaja Haavisto ja muut vanhat parrat suuntaavat askeleensa hoivakoteihin. Siellä he näyttävät nuorilta. Sielläkin saadaan harmaita hiuksia ilmaston lämpenemisestä ja sen seurauksista lapsenlapsenlapsille.

Perussuomalaiset
Maahanmuuttajat ovat saaneet persut nousuun. Nyt täytyy vain toivoa, että ne tekisivät lisää rikoksia ja aiheuttaisivat skandaaleja mediassa. Kaikki sataa perussuomalaisten laariin. Kun soinilaisista päästiin eroon, on vaalivoitto taattu. Kun muut puolueet ovat odottaneet kieli pitkällä perussuomalaisten tekemiä rikoksia ja niistä saatuja tuomioita, odottavat perussuomalaiset samaa maahanmuuttajilta

Vasemmisto
Köyhyydestä ei puhuta vieläkään kunnolla. Vasemmiston ehdokkaiden tulee itse näyttää köyhiltä ja vähäosaisilta. Pirteiden nuorten älykköjen sanat ovat kauniita, mutta olemus ei ole yhtään riutunut, päinvastoin. Nyt tarvitaan vanhojen kaaderilaisten neuvoja, miten köyhien ja sosiaalituilla elävien arki saadaan vaalitilaisuuksissa esiin.

RKP
Puolueen pitää uskoa perussuomaisten ruotsikammon kasvuun. Sitä kautta voidaan ulkopuolisen  uhan alla saada ruotsinkieliset äänestämään rkp:tä. Nyt ei ole varaa luottaa tuttuu äänisaaliiseen vaan on tuotava esiin huoli ruotsinkielen aseman menettämisestä. Tämän hallituskauden aikana RKP: n oma tv-kanava yhdistettiin kulttuurikanava Teemaan. Hyi mitä vähemmistön ajojahtia. Nyt vähän tunteen paloa kehiin.

Kristillisdemokraatit
Vaalitappio uhkaa, sillä puolueella ei ole oikein löytynyt mitään sanottavaa. Miten olisi uskonsota katolisia vastaan ? Siellähän on ollut tapana  pappien tekemä lasten hyväksikäyttö. Eikö kristillisdemareiden pitäisi nostaa kissa pöydälle ? Uusi uskonpuhdistus saisi köyhän kansan uurnille.

Siniset
Puolue uhkaa kadota yhden miehen puolueeksi. Jos Niinistö loikkaa myöhemmin kokoomukseen, se oli siinä. Suuri virhe oli jättää puolueen kentäorganisaatio rakentamatta. Nyt toreilla ja turuilla ei näy jälkeäkään sinisistä. Ainoastaan telkun uutisissa näkee selitteleviä sinisiä. Soini jätti uppoavan laivan ja nyt ei ole muuta vaihtoehtoa kuin muiden seurata perässä. Hommatkoon jokainen jonkun huippuduunin, jos vielä ehtivät.

Liike Nyt
Puolueen ohjelma on tekemättä. Kansa ei tiedä, mitä asioita puolue ajaa. Liberaaleja arvoja ehkä, mutta mitä ne ovat. Kokoomuksen veneen heiluttaminen ei onnistu ilman ohjelmaa. Tehkää se NYT.

Seitsemän tähden liike
Väyrysen loputon vallanahneus ei yksinkertaisesti ota loppuakseen. Hänen kannattaisi hypätä persujen kelkkaan ja yrittää sitä kautta päästä valtaan. No, se hajoittaisi perussuomalaisen puolueen, mutta sehän on tuttua sekä Väyryselle,  että persuille.


keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

Totuus ei pala tulessakaan

Suomen hiihtojoukkueen heikko menestys on pistänyt lukuisat tahot pohtimaan mahalaskun syytä. Todellinen syy on vihdoinkin löytynyt. Syynä olivat nuoret naishiihtäjät, jotka eivät tervehtineet huoltomiehiä. Nuoret hiihtäjät käyttäytyivät kuin nuoret yleensä. Siitä aina yhtä luotettavat huoltomiehet suivaantuivat ja vetivät herneen nenään. Sen takia Suomi sai vain yhden pronssin Seefeldin MM-kisoissa.

Suurpankki Nordea on sotkeutunut rahanpesuun. Näin uutisoitiin jo monia vuosia sitten. Erilaiset paljastukset ovat jatkuneet jo vuosia. Suuret pankit,  myös Nordea on ollut mukana rahanpesussa monilla eri tavoin. Venäläisten oligarkkien rahaa on otettu vastaan ilman taustojen tarkistamista. Veronkiertoa on tuettu neuvomalla hämämiehiä sijoittamaan verovapaisiin maihin jne. Kun tavallinen kansalainen, joutuu tekemään selvitystä muutamista tonneista, on rahanpesijöiden miljoonien sijoitukset voinut tehdä ilman minkäänlaisia selvityksiä. Pankit eivät ole kaihtaneet riskiä, koska voitot ovat sakkoja suurempia. Miksi myös Nordea on toiminut näin ? Nyt vihdoinkin syyt ovat selvinneet. Ihan pääjohtaja Koskullin toimesta: "Olemme aliarvioineet asian monimutkaisuuden."

Sotehärdelli jatkuu eduskunnassa ja sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Viime viikolla valiokunta päätti äänestyksen jälkeen, ettei asiantuntijoita enää kuunnella valiokunnassa. Muuten eduskunta ei ehdi äänestämään lakiehdotuksista. Tällä viikolla valiokunta päätti kuunnella oikein isoa joukkoa asiantuntijoita. Valiokunta oli tehnyt yhteisen johtopäätöksen. Kukaan ei ymmärrä ilman asiantuntijoita, mistä tässä sotessa on oikein kysymys. Samalla kaikki pääsevät pälkähästä, kun lakiehdotuksia ei ehditä käsittelemään tämä vaalikauden aikana.

Ulkoministeri Soini ilmoitti, ettei aio olla enää ehdokkaana kevään vaaleissa. Syyksi on uumoiltu milloin mitäkin uudesta virasta puolueen jakautumiseen. Nyt kuitenkin Soini itse on antanut asiaan
selvän vastauksen: "Mikään maailmassa ei kestä ikuisuuksia, katsokaa vaikka Rooman valtakuntaa
tai Neuvostoliittoa."

Kansanedustajan hommasta luopuvat edustajat Anttila ja Salolainen ovat halunneet laittaa kansanedustajien uuden sopeutumiseläkejärjestelmän remonttiin ja pyysivät, että se jätetään pöydälle. Ja ihan syystä. Molempien vuotuiset ansiot ovat olleet 2010-luvulla yli satatuhatta. Molemmat tulevat myös saamaan ns. supereläkettä, joka on 5500-6000 €/kk. Nyt molemmat ovat avautuneet asian taustoista. " Uusi sopeutumiseläkettä koskeva laki on epäoikeudenmukainen. Kyse ei ole lainkaan meistä vaan tulevaisuudessa eläkkeelle jäävistä edustajista."


maanantai 4. maaliskuuta 2019

Baarikierros Tallinnassa

Tarkoituksena oli tutustua uusiin, ennalta tuntemattomiin paikkoihin Tallinnan vanhassa kaupungissa.  Paikkoja löytyi runsaasti vaikka kahdentoista baarin listalta puolet jäi ensi kerraksi.

VALLI BAAR
Muurivahe 14 osoitteessa sijaitsee Valli baari. Se on pieni paikka, jossa on iso baaritiski ja siinä kaikki. Tiskin ympärillä on vajaa parikymmentä istumapaikkaa. Hinnat ovat halvat, suurempia koristeita ei ole. Paikalliset ihmiset ovat kotiutuneet tänne, mutta paikalla oli myös lukuisia turisteja. Paikan suola on tarjoilu. Kaksi miestä hoitelee juomapuolta ja yksi nainen keittiötä. Ikäänkuin perheyritys. Baarimikko tekee juomat asiakkaiden edessä. Perinteisen oluen lisäksi moni tuntui juovan myös erilaisia cocktaileja. Itse kokeilin Sildleib ja vodkashotia. Se on kokonaan minun nimeämä tuote. Sillileipä ja vodkapaukku. Silli oli tumman leivän päällä tai oikeastaan se oli anjovista. Ja sitten pieni pikari votkaa. Tämän lisäski baarimikko sekoitti shotin, johon tuli paria viinaa tai likööriä ja tabascoa. Juoman salaisuutta ei kuitenkaan suostuttu kertomaan. Illan viihtyisyyttä vauhditti haitaristi, joka istui nurkassa ja siivitti janoiset hyvään juhlatunnelmaan.

Hr. Mauruse Pubi
Tämä ainutlaatuinen pubi löytyy Tallinnan kirjaston kivijalasta. Oikeastaan kirjastonntakapihalla osoitteessa Eesti puiestee 8. Vähän vanhan kaupungin ulkopuolella. Pubi on kirjahyllyjä täynnä, hieman hämärä, mutta kovin kotoisa ja tunnelmallinen. Ainoa pieni tyylivirhe oli kaiuttimista kuulunut jumputus musiikki. Tälle olisi sopimut paremmin joko klassinen tai taidemusiikki. Oikein hieno idylli keskellä virtaavaa liikennettä ja ostospaikkoja. Maistelimme myös paahdettuja, valkosipulisia tummann leivän paloja jogurtti kastikkeen kera. Kasa leivänpaloja maksoi 3 €.

SaunD Music baar
Katutason alapuolella osoitteessa Sauna 10 on tämä musiikkiin ja saunomiseen erikoistunut baari.
Paikka oli kiviseinin ympyröity. Kalusteet olivat paikallista trendiä noudattava eli kaikki eriparia. Mutta jotain lämmintä ja tunnelmallista tästä nuorekkaasta paikasta löytyi. Ehkä tarjoilijat, kalustus ja asiakkaat? Saunassa emme myöskään käyneet. Paikka aukeaa alkuillasta ja on auki tarvittavan myöhään.

TOPS
Tämä ravintola/kahvila on Kalamajan alueella osoitteessa Soo 15. Hyvin tavallisen baarin oloinen paikka. Selvästi trendikäs mesta, vaikka olimme ainoat asiakkaan heti avaamisen eli kello neljän jälkeen. Sisustus muodin mukaisesti vanhaa käytettyä eripari kalustetta. Oikein mukavat baarimikot palvelivat ystävällisesti ja mutkattomasti. Varmasti tunnelma on katossa puolen yönmaikaan.

NoKu klubi
Noorde Kulduurikeskus tai jotain vastaava. Paikka sijaitsee osoitteessa Pikk 5. Ulkopuolella ei ole mitään mainosta tai kylttiä. Oven vieressä on numeronäppäimistö ja ovi on lukossa. Olin netistä
lukenut, että ovikoodi olisi 8888. Ei ollut. Katsoin netistä uudelleen ja siellä oli koodi 2580. Sillä ovi
aukesi. Toisessa kerroksessa oli iso sali ja kaksi pienempää huonetta. Isommassa oli baaritiski. Paikka oli täynnä noin parikymppistä nuorisoa. Lukiolaisia ja opiskelijoita. Kalustus oli tuttua vintage-tyyliä. Meno oli intensiivistä mutta turvallista. Olimme muiden asiakkaiden isovanhempien ikäisiä. Se ei kuitenkaan ketään haitannut. Maistelimme perinteisten virvokkeiden lisäksi juustolautasen. Oli hyvää. Kolmenlaista juustoa oli paljon ja hinta oli 5,50 €. Hauska paikka, josta tuli mieleen oman nuoruuden suosikkipaikka Imatralla, Buteri eli Buttenhofin kahvila.

Jätän tällä kertaa esittelemättä vanhat tutut suosikit: Hell Hunt, F-hoone ja Kochi Aidad. Niissäkin käytiin, mutta olen suitsuttanut niitä tässä blogissa aikaisemmin. Suitsutus on muuten viron kielellä savuttamista tai tupakointia.

Pohjala brewhouse


Tallinnan keskustan ulkopuolella Kalamajan alueella, tarkasti sanottuna uudella Noblesserin alueella on uusi Pohjalan panimo. Panimo järjestää tutustumiskierroksi, mutta se jäi nyt väliin. Panimorakennuksen yhteydessä on myös ravintola Taproom. Tarjolla on 24 hanatuotetta ja mukavia ruokavaihtoehtoja. Ravintola ja koko laitos on uudisrakennus. Tilasimme kaksi erilaista maistelusettiä. Tarjolla oli monenlaista olutta pilsneristä portteriin ja gosesta berliner weisseen. Valtaosa juomista oli panimon omia tuotteita. Alkoholiprosentit vaihtelivat kokonaan alkoholittomasta 11 % porteriin. Tarjolla oli paljon tummia oluita, jotka olivat sekä makeita,msuklaisia että kuivia. Olimme samaa mieltä parhaasta oluesta. Se oli Pohjala Prototype 2.
Tässä vaaleassa oluessa oli uudenlaista raikkautta ja ehkä jotain sitruunamaista. Viiden oluen sarja
maksoi 9 €, mutta se oli aika sopiva hinta. Jokaisessa lasissa oli desi olutta, joten yhteensä joimme litran olutta. Eli kaksi isoa tai kolme pientä. Tässä määrässä oli kyllä riittäväst lipittämistä. Maistelimme myös talon makkaroita,mranskalaisia ja maissileipää. Ei yhtään hassumpaan. Jälkikäteen saimme kuulla,mettä keittiön cheffinä häärää Ruotsin Åresta tullut Michelinkokki.

ExpEAR fet. Drew Gress


Philly Joe's Jazz Clubilla kuultiin ruotsalaist jazztrioa ExpEAR. TenorifonistiHenrik Fiskin, pianisti Maggi Olinin ja rumpali Peter Nilssonin muodostama trio pyytää tarkoituksellisesti erilaisia vierailijoita ja kehittää sitä kautta musiikkiaan. Nyt oli vuorossa amerikkalainen basisti Drew Gress. Kokoonpanon musiikkin tekjöinä olivat Gressin lisäksi yhtyeen pianisti Olin ja saxofonisti Frisk. Musiikki oli jollakin tavoin alakuloista. Melodiamaailma oli lähellä atonaalista aluetta. Soittajat soittivat nuoteista, joka teki musiikin katselusta myös alavireisen vaikutelman. Muutamissa loppupuolen biiseissä päästiin vähän irti kehyksistä. Nämä kappaleet olivat konsertin parasta antia. Kaikenkaikkiaan ruotsalaisbändistä jäi hieman kalvakka ja 60-lukulainen cool meininki.

RITA RAY


Eestin jazzliiton konsertissa NO99 teatterin baarissa esiintyi jazzlaulaja Rita Ray. Oikealta nimeltään Krista Raia. Upeaääninen nainen. Olen usein ennenkin ihmetellyt, mistä näitä nuoria naislaulajia oikein sikiää. Viimeeksi ihastelin Kadri Voorandin ääntä. Niin ja nyt Ritan ääntä. Ritan repertuaali koostui blues ja soul tyyppisestä musasta. Häntä säesti oikein mehukas bändi. Välillä Rita meni myös itse pianon taakse. Voimakas ja puhdasääninen tulkitsija, joka on tullut tunnetuksi Etta James tulkinnoistaan. Väkeä oli valitettavan vähän, mutta se on aika yleistä täälläpäin. Väkeä on sen verran vähän, ettei porukkaa yksinkertaisesti riitä joka paikkaan. Vai liekö syynä ollut 15 € lippujen hinnat.

Viikonloppu Tallinnassa

Taas kerran tuli eteen reissu Tallinnaan. Täytyy sanoa ja ihmetellä, että Tallinnasta on löytynyt aina jotain uutta. Niin nytkin. Tällä kertaa reissattiin viikonloppuna perjantaista sunnuntaina. Matka oli edullinen, sillä kahden hengen matkat Tampereelta Tallinnaan ja kahden yön majoitus vanhassa kaupungissa aamiaisineen maksoi vain 210 €.  Majoitus Rija Old Town Hotellissa maksoi yhteensä vain 83 €. Rahaa jäi sitten törsättäväksi kahteen konserttiin ja moniin ravintolavierailuihon. Ostin Telliskiven kirppikseltä viisi blueslevyä. Käytiin myös Pohjalan panimossa kaupungin ulkopuolella. Jazzia kuultiin NO99 teatterin baarissa ja Philly Joe's jazz clubilla. Tarkempaa infoa seuraavissa blogeissa.