sunnuntai 31. tammikuuta 2016

SM- viestit Imatralla

Hiihdosta oli kyse Imatran SM-kisoissa. Tutuissa Ukonniemen maastoissa hiihdettiin kilpaa. Nostalgian kyynel silmäkulmassa katselin tuttuja maastoja. Hiihtelin itse kymmenvuotiaana yli 300 kilsaa näissä maastoissa. Nyt paikalla on hiihtostadion. Kuusikymmentäluvulla paikalla oli hiihtomaja, josta sai ostaa taivaallista kuumaa mehua ja munkkeja. Maja oli Saimaan rannalle, jonne laskeuduttiin "helvetillistä" mäkeä. Siinä otettiin joka toinen kerta akat eli turvalleen hankeen. Nyt nuo mäet näyttivät loivilta, vaikka kisamatka moitittiin liian vaativaksi. Olisitte ollut vuonna 1961 näillä laduilla. Silloin se oli vaativa.

Nautin myös  Tapio Suomisen asiantuntevasta ja rauhallisesta selostuksesta. Hänen seurassa saa keskittyä olennaisiin asioihin. Suominen arvostaa ladulla hiihtäviä kilpailijoita eikä alennu joukkueurheiluselostajien intoiluihin tai negatiivisuuteen. Nautin myös Kalskeesta,  Ankkureista, Pyrinnöstä, Valosta, Voitosta, Jänteestä, Pohtista, Kuulasta, Rivakasta, Ponnistuksesta, Hakasta ja Ryhdistä. On siinä suomalaista sielukkuutta.

lauantai 30. tammikuuta 2016

Tipaton Tammikuu 30.1.

Tänään lauantaina on viimeinen tipaton lauantai-ilta. Lasissa on vettä. Viime viikolla alkoi tuntua, että tässä tipattomuudesta ei ole paljon järkeä. Se ei johtunut siitä, että torstaina ja perjantaina oltiin näyttelyn avajaisissa. Molemmissa tarjottiin viiniä. Se johtui enemmänkin siitä, että tuntuu jotenkin älyttömältä viettää tipatonta kuukautta. Eli päättää periaatteesta olla ottamatta alkoholia. Järkevämpää olisi vähentää yleisesti alkoholin käyttöä. Periaatteellinen ei on aika tylsä asia. Tekisi mieli sanoa, että tylsät ihmiset tekevät niin. Niinhän ei välttämättä ole vaan alkoholista pidättäytyvät ihmiset ovat valinneet tämän omaksi elämäntavakseen jostain perustellusta syystä. Kuukauden pidättäytyminen on keinotekoinen juttu. Ei ole mikään suuri saavutus olla ilman juomista kuukautta. Pikemminkin mielikuvitukseton. Jatkan toki kuukauden loppuun eli huomisen. En aio päästää korkkia iloisesti irti maanantaina. Mutta ehkä harkitsen tipattoman tammikuun viettoa ensi vuonna. Olisiko sen sijaan järkevämpi asia vähentää yleisesti alkoholin käyttöä ? Aikuismaisempaa vaihtoehto ? Miten se käytännössä toimisi ? Se jää nähtäväksi.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

Ilves inisee

Ilveksen jääkiekko kulkee totuttuja latuja. Peli ei kulje ja joukkue on joutunut tuttuun peräpään sakkiin Liigassa. Tämä on sama tilanne niiden kymmenenvuoden ajalta, jolloin olen käynyt katsomassa Ipan pelejä. Vaikka alkusyksystä tulisikin voittoja, talvi ja kevättalvi tuovat tutun lamaannuksen.

Pelissä on ainakin kolme ongelmaa. Puolustus on heikko lenkki. Erityisesti puolustajien pelaaminen ja koko joukkueen puolustaminen. Joskun maalivahti sinnittelee joukkuetta pystyssä, mutta useimmin vastustajan hyökkääjät pääsevät vapaasti lähietäisyydelle iskemään tarvittavat maalit. Niistä paikoista tehdään peleissä useimmat maalit. Ipan puolustajat seikkailevat missä milloinkin.  Puolustaminen kuuluu koko joukkueen tehtäviin.

Toiseksi kiekollinen pelaaminen on säheltämistä. Joukkue pysyy parhaiden vauhdissa ja voimaakin on viime aikana tullut riittävästi. Kiekollisessa pelissä ei ole selvää juonta. Kiekkoa pelataan nopeasti päätyyn nykykiekon muodin mukaisesti. Joukkue pyörii nurkissa, mutta muuta tulosta ei siitä seuraa. Kiekkoa ei lyödä maalille, eikä maalilla ole omia miehiä. Näennäisestä painostamisesta huolimatta maaleja ei nurkista synny.

Kolmas ongelma on kunnon pettäminen. Usein Ilves jaksaa panna kampoihin vastustajaa vastaan kaksi ja puoli erää. Viimeisen kymmenen minuutin tai jatkoajan myötä tulee noutaja. Kunto ei kestä koko peliä. Tasaisissakin peleissä ratkaisu tulee pelin lopulla. Useimmiten kiekko on Ilveksen maalissa.

Valmennuksen ongelmia on myös ollut muutamia. Edellä mainittu kunnon pettäminen on valmennuksen vastuulla. Miksi kuntoa ei pystytä kehittämää ? Johtuuko se harjoittelun omavastuuta ? Parina viime vuotena iso joukko pelaajia on loukkaantunut syksyllä. Syynä voi olla pienten vammojen hoitamattomuus kesällä tai venyttelyn huono suorittaminen. Peluutus  on myös ollut epäonnistunutta. Tappioiden myötä kokoonpanoja muutellaan kun arpajaisissa. Vakiokokoonpanoissa on mahdollista oppia tietämään mitä kaveri tekee ja missä hän menee. Vaihtoruletti vaikuttaa yritteliäältä, mutta se näyttää myös sekoittavan kuvioita.

Joukkueen johto on hankkinut pelaajia ulkomailta ilman, että he ovat olleet vahvistuksia. Lähes kaikki ovat epäonnistuneet tai myyty nopeasti pois. Menestyneitä omia pelaajia on pikaisesti kaupattu pois, jotta taloutta saadaan kohennettua. Aspelund, Tukonen, Hinz, Kivistö, Kantola ovat kaikki menestyneet Ilveksessä ja myyty sen jälkeen pois. Kotimaiset hankinnat ovat olleet ilmeisesti edukkaita, muttei heistä ole löytynyt voittajan ominaisuuksia.  Valmentajan vaihdokset ovat olleet useimmiten hätäisiä lyhyen aikavälin pakkotilanteita. Niistä on jouduttu maksamaan kahta palkkaa, jolloin pelaajavahvistuksiiin ei ole jäänyt varoja.

Alamäki on noudattanut Vincent Mannkordin omistajakautta. Mannkordin tuli pelastamaan joukkueen, mutta alamäki on jatkunut lukuisten skandaalinkäryisen tapahtumien myötä. En tiedä auttaako mitään fanien johtoa kohti suunnatut boikotit tai mikään muukaan. Ongelmat ovat monella tasolla, eikä yhden tason korjaukset paranna asioita kuin hetkellisesti.

Uusi Ilves lienee pelkkä kaukainen haave. Toive nousee erityisesti aina kun uusi valmentaja aloittaa tehtävässä. Nyt sellainen aika on taas tulossa. Kauden tässä vaiheessa Ilveksellä on vielä teoreettinen mahdollisuus nousta säälipleijareihin. Muutaman tappiokierroksen jälken seura voisi myydä parhaimpia pelaajia ja antaa nuorille junioreille tilaisuus liigakiekkoiluun. Katsojat kannustavat nuoria innokkaita pelimiehiä, jotka jaksaneet raataa hävinneitä konkareita enemmän. Samalla uusi valmentaja saisi näkökulmaa ja eväitä uuden joukkueen rakentamiseen.

Kaikesta tästä huolimatta käyn hallissa katsomaan tätä sähellystä. Fanius on syvällä. Usein katson kaki erää ja menen sitten kotiin. Muutamia hyviä pelejäkin sisältyy aina kuten. Ne antavat usko tulevaisuuteen vaikka se em. syistä katoaa seuraavalla kerralla.


Tipaton Tammikuu 24.1.

Tipaton on jatkunut nyt kolme viikkoa. Viime viikon lopulla ja erityisesti viikonloppuna teki mieli humalaa. En kuitenkaan lopettanut projektia. Alkoholia ei ole tehnyt mieli kuin kerran, kun jossakin elokuvassa näyttelijät kaatoivat konjakkia laseihin. Mutta humala tuntuu rentoutuksesta. Sitä ei tipattomana pysty kokemaan. Yksi viikko ja viikonloppu edessä. En ajattele rällääväni ensi viikonlopun jälkeen. Mutta ehkä kokeilen jotain. Viimeinen päivä on sunnuntai. Helmikuun ensimmäinen on siten maanantai. Tuskin juhlin sitä mitenkään. Yllättävän hajuton, mauton ja väritön aika tämä tammikuu on ollut. Tarkoitan, ettei tällä tipattomalla ole oikein mitään merkitystä.

torstai 21. tammikuuta 2016

Ostin halpuutettuja appelsiineja

Prismat jatkoivat hintojen laskemista. He kutsuvat sitä hintojen halpuuttamiseksi. Nyt appelsiinit maksavat 65 senttiä kilo. Asiakkaan kannalta tämä on hyvä asia. Olen siitä hyvin kiitollinen. Jotenkin aloin mielessäni laskemaan mitä tuottaja voi saada tästä 65 sentin myyntihinnasta. Kun appelsiineja kasvaa ja tuodaan Välimeren maista esim. Espanjasta, Marokosta ja Egyptistä, tuottajan saaman hinnan lisäksi kuljetuskustannukset ovat merkittävä osa myyntiprosessia.  Sitä ennen tuottaja toimittaa appelsiinit jollekin taholle, joka myy niitä muihin maihin. Vähittäismyyntihintaan tulee kustannuksia Suomessa, kuten varastointi, kuljetukset kotimaassa, myyntikulut ja markkinointi. Vaikka nämä ovat pieniä osuuksia,  niistä muodostuu yhdessä oikeita kuluja. Vaikka kauppa ei ottaisi yhtään katetta vaan pitäisi appelsiineja ns. sisäänheittotuotteina jää tuottajan osuus todella pieneksi. Yritän nyt laskea kuvitteelliset kustannukset appelsiinien kilohinnasta.

Appelsiiniviljelijän  saama hinta appelsiinikilosta        30 senttiä
Paikallisen välittäjän osuus                                           10 senttiä
Kuljetuskustannukset laivalla                                        10 senttiä                        
S-ryhmän tukku- ja kuljetuskustannukset.                       5 senttiä
Prisman vähittäismyyntikustannukset ja kate               10 senttiä

Yhteensä                                                                        65 senttiä

Laskennan mukaan tuottaja saisi 30 senttiä kilolta. Tällöin 100.000 kilosta appelsiineja saisi 30.000 euroa. Siis vuosiansio on tällöin nykyihmisten keskitulo Suomessa. Kilossa appelsiineja oli neljä appelsiinia. Yksi maksoi n. 16 senttiä. Sadassa tuhannessa kilossa appelsiineja on 400.000 kappaletta. Jos yhdessä puussa on 200 appelsiinia, tarvitsee viljelijältä olla 2.000 appelsiinipuuta. Jos yksi puu vaatii noin 10 neliömetrin maa-alan. 2.000 puuta vaatii 2 hehtaarin alueen. Ei siis mikään pienviljelijä.

Kaikki tämä on kuvittelua, joten todellisuus voi olla erilainen. Miten, sitä en osaa sanoa.

Postia

Sain Postilta postia. Kortin. Tiivistetysti Posti kertoi, että se on edelleen olemassa. Ennenvanhaan Posti oli Itella. Sitä ennen Posti oli Posti. Vanhaan hyvään aikaan posti oli osa arkielämää. Posti toi päivän lehden, kirjeitä, laskuja ja Anttilan kuvaston. Entisaikaan tyttöystävälle kirjoitettiin kirje ja viikon kuluttua saatiin vastaus postilaatikkoon. Nykyisin Posti tuo Postin viikkaaman läpyskän, jonka isällä on joitakin K-kaupan mainoksia. Joskus tulee verottajalta kirje tai jonkin maksamattoman laskun maksukehotus. Posti on olemassa joulukorttien jakamisen takia. Postin tarkoitus on nykyisin hämärtynyt, koska jakelufirmat ja lehdet jakavat omat tuotteensa, laskut ovat menneet nettiin ja ihmiset kirjoittelevat toisilleen sähköpostilla, Facebookissa jne. Poliittisesti Postilla on vahva tuki. AY-väki puolustaa postilaisten työpaikkoja joten demarit ovat sitoutuneet postin työpaikkoihin. Kepulaiset haluavat jakaa syrjäseudulle (maaseudulle) postia mumonmökkeihin. Se pitää maaseudun elävänä vaikka mummot käyvät kaupoilla taajamissa. Uhkana on kuitenkin se, että Postin tarpeettomuus havaitaan kansalaisten keskuudessa. Kuka tahansa voi jo jaella posteja. Posti voidaan myös hakea Siwasta tai K-kaupasta. Ainoa oikea tehtävä on postin kerääminen ja kuljettaminen kaupungista toiseen. Se on Postin ydintoimintoja. Jos se avataan, on Posti historiaa. Paljonkohan valtio eli me veronmaksajat tuemme Postia verovaroilla ?

tiistai 19. tammikuuta 2016

Katastrofiuutisia

Ex-jääkiekkoilija Kimmo Timosta ei kutsuttu itsenäisyyspäivän vastaanotolle eikä urheilugaalaan. Viisitoistavuotiaasta asti kiekkoilut Timonen lopetti NHL-uransa viime vuonna Stanley Cupin voittoon Chicago Black Hawksissa. "Savolainen on helpompi ohittaa", totesi harmistunut Timonen. Jääkiekkoliiton pitää pitää kriisikokous tai nostaa Timosen paita hallin kattoon !

Postimuseo on julkaisemassa postimerkin, jossa on karjalanpiirakoita. Nyt perinneihmiset ovat harmissaan, koska merkissä olevat piirakat ovat kaikki saman näköisiä teollisia piirakoita. Postimuseosta kerrotaan, että käsintehdyt eivät näyttäneet hyviltä. " Kaikkihan syövät nykyisin teollisia piirakoita. Kuka nyt vitsii lähteä vääntämään kotitekoisia piirakoita", toteaa Postimuseon edustaja.
Karjalanpiirakat eivät enää ole perinneruokaa vaan jokapäiväistä einestä.

Pohjois-Korea on onnistunut tekemään viinan, joka ei aiheuta krapulaa. Viina on soljuvaa, muttei siitä tule krapulaa. Koryo-viina on valmistettu inkivääristä ja sokeri on korvattu poltetulla riisillä. Aiemmin samassa maassa kerrottiin keskityn lääkkeen, joka parantaa ebolan, sarsin, aidsin ja muutkin taudit. Sitä ennen samassa maassa räjäytettiin vedytön vetypommi. Nyt keksittiin krapulaton viina.
Mitä seuraavaksi ?

Ex-mäkihyppääjä ja raviohjastaja Toni Nieminen on päättänyt ilmoittautua mäkihypyn SM-kisoihin. Nyt 40-vuotias Nieminen voitti 16-vuotiaana olympiakultaa Albertvillessä vuonna 1992. Nieminen on käynyt kahdesti mäessä ja on maksanut kilpailulisenssin.
Mahdollisuudet ovat hyvät, sillä ainakin lentomäen MM-kisoissa suomalaiset jäivät lähes sata metriä siitä mitä Nieminen hyppäsi samasta mäestä.

Selvitysten mukaan useiden isojen kaupunkien kouluruoassa on liikaa lihaa. Ainakin Oulun, Kuopion, Tampereen, Lahden ja Vantaan kouluruoassa on lihaa 123-135 gr ruokailijaa kohti. WHO: n suositusten mukaan punaista lihaa saisi olla alle 500 gr viikossa. Punainen liha aiheuttaa syöpää ja muita sairauksia ja siksi se on vaarallista. Muiden kaupunkien kouluruoassa on vähemmän punaista lihaa eli suositusten mukainen määrä.
Kuinkahan paljon koululaiset yleensä syövät näitä lihaisia kouluruokia ?

Ex-jääkiekkoilija joutui tarttumaan imuriin ja imuroimaan Kalifornian kotiaan. Syykin oli selvä. Matkoilla ollut Sirpa-vaimo oli tulossa kotiin ja paikat oli saatava kuntoon. Kahdeksan vuotias tytär kysyi isältään: "Mitä sinä teet" ja kuvasi tapahtuman Instagamiin.
Joutuuko "8" vielä  sijaamaan pedin, vahaamaan parketin, pesemään vessanpöntöt ja tiskaamaan ruokalautaset ? Tilannetta seurataan herkeämättä.

maanantai 18. tammikuuta 2016

Paavon parhaat

Paavo Väyrynen jatkaa taikatemppujensa loputonta sarjaa. Nyt hän on kerännyt nimiä kansalaisaloitteeseen, jonka vaatimuksesta järjestettettäisiin kansanäänestys EU jäsenyydestä. Väyrynen haluaisi Suomen eroavan EU:sta. Hän on itse Europarlamentaarikko.  Kansalaisaloitteen käsittelyyn tarvitaan 50.000 ääntä, jotka ovat nyt koossa. Väyrynen itse ei aio kannattaa kansanäänestyksen järjestämistä. Siihen ei kuulemma ole nyt aikaa. Taloustilanne on niin huono ja kansanäänestys vie pitkän aikaa. Eduskunnassakaan ei ole riittävää kannatusta asialle. Kansalaisaloitteella saa kuitenkin enemmän huomiota kun eduskunta-aloitteella. Väyrynen ei toistaiseksi aio palata Eduskuntaan vaikka voisi tehdä sen.
Ota tästä nyt selvää !

"Kyllä jokainen maa yhden Väyrysen tarvitsee". (Lappilainen kansanviisaus)

Rikkaat rikastuvat

Brittiläinen hyväntekeväisyyttä tekevä ja köyhyyttä vastustava järjestö Oxfam kertoo, että maailman rikkaat ovat rikastuneet yhä enemmän. Yksi prosentti maailman rikkaimmista omistaa yhtä paljon kuin loput 99 % väestöstä. 62 rikkainta ihmistä omistaa yhtä paljon kuin 3,5 miljardia ihmistä. Köyhimmän viidenneksen tulot eivät ole kasvaneet lainkaan. Sen sijaan väestön rikkaimman kymmenyksen tulot ovat kasvaneet 46 %.

Siinä on palaa purtavaksi kaikille maailman maille ja ihmisille, keskituloisille, rikkaille ja köyhille, YK:lle, EU:lle ja OECD:lle, kristityille, muslimeille ja buddhalaisille.


sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Amaryllis

Ostettiin ennen joulua joulukukaksi amaryllis. Paikka oli Kuljun kartano Lempäälässä. Se oli hyvä ostos. Amarylliksessä oli kaksi vartta. Toiseen tuli kuusi kukkaa ja toiseen perinteiset neljä. Nyt molemmat varret ovat lakastuneet. Mutta ei hätää, uusi varsi on puskenut esiin ja siinä näyttää olevan seuraava nuppu. Kasveissa on monta hienoa elementtiä: kukat, värit, lehdet. Hienoin on kuitenkin kasvu. Kun kukat tai kasvit muuttuvat, siinä on elämän sykettä. Siksi meilläkin on kolmisenkymmentä kasvia. Odottelen innolla mitä amarylliksen sipuli vielä tuottaa. Se on helppohoitoinen ja monivuotinen kasvi. Sipulia kastellaan varovasti ala kautta. Se voi laittaa multaan ja istuttaa kesällä maahan. Sitä en aio tehdä. Katsotaan sen sijaan mitä tämä kukka tuo tullessaan.

Sain viisi vuotta sitten Siwasta joulun jälkeen ilmaisen tulilatvan. Se on edelleen ikkunalaudalla, nyt puolen metrin pituisena kaksivartisena hujoppina.


Tipaton Tammikuu 17.1.

Tammikuu on mennyt jo yli puolivälin ja tipattomuus on jatkunut. Yllättävän helposti. Perjantaina oli vieraitakin, jotka nauttivat punaviinistä. Ei tehnyt mieli viiniä eikä känniä. Ei tehnyt edes mieli maistaa. Hieman helpompi tilanne on myös siksi, että jonkinlainen lievä nuha ja flunssa on tulollaan. Se ei kyllä estäisi alkoholin maistelua tai kuumaa toria. Se ei kuitenkaan maistu eikä ole tarpeen. Elämä näyttää pyörivän aika normaalisti muutenkin. Aamulenkki on ollut mukava nyt kun yhdeksältä on jo aivan valoisaa. Elämässä näyttää olevan pieniä elämyksiä joka tapauksessa. Lisääntyvä valoisuus on yksi niistä.

Urheilussa sanottua

Tampereen Pyrinnön toiminnanjohtaja Jarmo Hakanen  urheilugaalasta:
" Urheilugaala on sisäpiiriläisten tyky-päivä".

Mäkihypyn päävalmentaja Pekka Niemelä suomalaisten mäkimiesten tekniikasta:
"Vanhalla tyylillä hyppäävät suomalaiset häviävät normaalikisassa 10-20 metriä muille ja 50 metriä lentomäessä".

Tappiosta toiseen rämpineen jääkiekkoseura Ilveksen uusi päävalmentaja Kari Heikkilä joukkueen fysiikkavalmennuksesta (palkittu keihäänheittäjien fysiikkavalmentaja Petteri Piironen):
" Osa pelaajista on huonossa fyysisessä kunnossa. Tarvitaan fysiikkavalmentaja, joka on päivittäin tekemisissä pelaajien kanssa".

Kokoomuksen puheenjohtajuus

Kokoomus on ensi kesän puoluekokouksessa miettimässä puheenjohtajakuvioita. Puoluesihteeriä jätti tehtävänsä vuodenvaihteessa. Puheenjohtaja Stubbin henkilökohtainen käytös ja eduskuntapuheet ovat laskeneet hänen omaa kannatustaan. Puoluetoverit Orpo ja Vappavuori ovat suositumpia puheenjohtajiksi. Petteri Orpo on ollut pidetty ministeri, jonka selkeäsanaisestä ulosannista saa tavallinen ihminen selvää. Sama oli aikaisemmin Vapaavuoren kohdalla. Tosin Orpo on sanonut, ettei ole vielä kiinnostunut puheenjohtajan pestistä. Stubb haluaisi jatkaa monesta syystä. Hän haluaa sinnitellä pitkäaikaisena ministerinä. Ensi vuonna Kokoomus täyttää pyöreät sata vuotta ja Stubb haluaa johtaa puoluetta merkkivuotena.

Kilpailevien puolueiden johtoporukka on ollut hiljaa.  Stubbin myötä kokoomus tuskin nousee gallupeissa muttei ole pahemmin laskenutkaan. Ehkä se suosio mitä Stubbin myötä menetetään saadaan Orpon ja kumppaneiden myötä paikataan. Se riittänee pitämään johtajuuden ennallaan. Sitä muut puolueet eivät varmasti pidä pahana. Kenties toivovat Stubbin jatkavan esiintulojaan erilaisissa asioissa.

lauantai 16. tammikuuta 2016

Urheiluviikonloppu 2

Suomalaisten mäkihyppääjien saavutukset viime vuonna ovat vaatimattomat. Nisistä tehty kirja valittaneen maailman ohuimpien kirjojen mitalikolmikkoa. Vastaavasti mäkihyppääjien, valmentajien ja johtajien (kojonkoskien) selitykset ovat päinvastoin kisaamassa maailman paksumpien kirjojen kisassa. Selitykset ovat sitä luokkaa rahapulasta ja pukujen kankaista ja leikkauksista alkaen, että penkkiurheilijalla on riittänyt hauskoja hetkiä. Itse asiassa selittelystä tehty opus kamppailee  huumoripalkinnosta stand upin MM-kisoissa Floridassa. Hyvältä näyttää, ainakin kirjallisella alalla. Itse hyppykisoissa saavutukset ovat vaatimattomia. Lentomäessä paras suomalainen hävisi kärjelle 90  metriä eli normaalimäen hyppypituuden verran. On siinä selitettävää rahapulasta ja hyppypukujen suunnittelusta.

Urheiluviikonloppu

Kielikellolla ja penkkiurheilijalla on taas kissan päivät. Telkusta tulee miellyttävä kansallinen hiihtokisa, jossa ratkotaan viestihiihdon Suomen Cupin palkintosijoja. Sananikkarille iloa tuottaa suomalaisten urheiluseurojen mahtavat nimet, jotka kaikuvat selostaja Tapio Suomisen lausumana pitkin iltapäivää. Unen rajoilla kuuluu kihelmöiviä nimiä. Ne vaikuttavat onnelliseen uneen. Voittajasta ei ole niin väliä. Tärkeintä on kuulla näitä toinen toistaan kekseliäimpiä maakuntien seurojen nimiä.

Kangasniemellä Kalske, Anjalan Liitto, Noormarkun Nopsa  Pyhäjärven Pohti,  Haapajärven Kiilat, Jämin Jänne, Vihdin Viesti, Reisijärven Pilke,  Raision Kuula,  Vieremän Koitto, Teuvan Rivakka.

Tässä on kaikki mitä tarvitaan.

torstai 14. tammikuuta 2016

Uutisia

Tämän päivän uutinen on, ettei ole yhtään uutista maahanmuuttajista. Maahanmuuttajat eivät ole rynnänneet Venäjältä Suomeen. Maahanmuuttajat eivät ole peruneet oleskelulupa-anomuksiaan. Maahanmuuttajia valvovat partiot eivät ole kierrelleet Tornion kaduilla, kansanedustajat eivät ole kieltäneet laittomia partioita. Maahanmuuttajat tai heidän vastustajansa eivät ole sytyttäneet vastaanottokeskusta palamaan, kähmineet naisia tai kieltäytyneet syömästä.

Uutiset ovat siten samanlaiset kuin ennen maahanmuuttajien maahanmuuttoa. Siitä asti joka päivä ollaankin kuultu tärkeitä uutisia kaikista risahduksista, jotka liittyvät maahanmuuttajiin. Nyt eletään siis aikaa ennen sitä. Uutiset kertovat taas sodista, terroriteoista ja luonnonkatastrofeista. Toivottavasti eduskunta tulee helmikuussa talvilomaltaan. Saadaan ainakin jotain vaihtelua uutisnälkään.

tiistai 12. tammikuuta 2016

Ilves antoi kenkää Tuokkolalle

Lopultakin Ilveksen hallitus alkoi reagoimaan joukkueen heikkoon menestykseen. Joukkue on pelannut kohtuullisesti tappiosta huolimatta. Tappiot ovat tulleet pienellä maalierolla. Vieraspeleissä on tullut lähes pelkkiä tappiota. Kotipeleistä Ipa oli syyskaudella liigan parhaimmistoa. Nyt sekin trendi näytti kääntyneen. Yleisö tulee seuraamaan kotipelejä voitto mielessä. Nyt niin ei enää tapahtunut. Jotain piti tehdä. Viime viikonlopun JYP-tappion jälkeen ennustin valmentajavaihdosta. Kyse on kotiyleisön uskon palauttamisesta. Pelaajia ei pystytä ostamaan heikon taloustilanteen takia. Valmentajavaihdosta on sekin kosmetiikkaa, koska toukokuussa valmentajanpesti siirtyy Karri Kivelle. Yksinkertaista olisi ollut ottaa kakkoskoutsi Sami Hirvonen valmentajaksi. Ilmeisesti hän ei ollut halukas tai oli solidaarinen Tuokkolalle.  Nyt toivo on palautettu ja loppukausi surffaillaan peräpään joukkueiden seassa. Yleensä valmentajanvaihdos ei tuo suurta muutosta tulokseen. Mutta se antaa ilvesfaneille toivoa. Sen takia mennään Hakametsään ja kassaan kilahtaa hieman enemmä rahaa kuin ilman valmentavaihdosta.

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

Ilmaston lämpeneminen

Olen jo kauan kantanut huolta ilmaston lämpenemisestä. Sehän on pahempi uhka kuin sote-uudistus, lääkkeiden kela-osuuksien pienentäminen tai maahanmuuttajien maastamuutto. Ilmasto on lämmennyt ja sen seurauksena talvikin on lyhyt ja vähäluminen. Vanhaan hyvään aikaan pakkasta oli yli kolmekymmentä astetta. Pakkasta kesti kolme kuukautta ja lunta oli vähintään metri. Nyt pakkasta on naufti parikymmentä astetta viikon verran ja sitten viisitoista astetta seuraavan viikon. Ei kannata mennä edes avantoon kun on niin lämmintä.  Ennen perheen ainoa auto (Mosse) seisoi pakkasessa koko talven kylmyyden takia. Nyt molemmat japsit starttaava helposti ja ne ovat lähes huoneenlämpöisiä viiden minuutin ajon jälkeen. Ennen oli pakko lämmittää puutaloja haloilla niin paljon, että ne paloivat itse kokonaan paukkupakkasilla. Nyt on niin lämmintä, että voi nottaa aurinkoa pihanurmikolla.

Ehdotankin, että palataan vanhaan ja unohdetaan sosiaalinen media,  lämmitettävät hiekkatekonurmet, sadat maksulliset tv-kanavat, autojen katalysaattorit, energiaa säästävät jääkaapit ja kaikki muu turha. Palautetaan Siperiaan kuudenkymmenen asteen pakkaset.  Eiköhän sieltä liikenne pakkasta meillekin.

Ostetaan 200.000 hevosta ja rekeä ja muutetaan maalle hylätyille pientiloille. Kalastellaan ja rakastellaan. Kyllä sillä on ennenkin pärjätty. Kuunnellaan radion yleisohjelmaa tai rinnakkaista ja kirjoitteluani ystäville ja sukulaisille kirjeitä. Saadaan Postin väelle jotain tekemistä. Kyllä se ilmastokin siitä alkaa kylmettyä.

Mitenköhän saataisiin jenkit ja kiinalaiset innostumaan tästä maalaiselämästä !

lauantai 9. tammikuuta 2016

Tipaton tammikuu 9.1.

Kaidalla polulla on jatkettu. Oikeastaan ei ole tehnyt mieli yhtään. Muutama päivä sitten maalailin ja puuhailin taulujen parissa neljä-viisi tuntia. Sen jälkeen ajattelin, että nyt maistuisi olut. Se meni nopeasti ohi. Viime yönä näin unta, että menin kauppaa ostamaan olutta. Tässä kaikki. Aika vähän, jos ajatellaan, että melkein kolmannes on takana.

Toisaalta, ajattelin jatkaa helmikuulle. Katsotaan sitten. Nyt tämä tuntuu kuin ei olisi mitään muutosta elämässä. Teen ihan samoja asioita kun muulloinkin. Eri viikonpäivätkään eivät ole erilaisia, koska olen pois työelämästä. Alkoholi ei kiinnosta, ei myöskään humala. Olenko manipuloinut jotenkin itseni ? Ilmeisesti.

Päätän raporttini raittiusseuran kokouksesta.


torstai 7. tammikuuta 2016

Kylmäseinän keksiminen

Näin kovalla pakkasella alkaa miettimään omien toimintojen järkevyyttä. Puhun nyt jääkaapista ja pakastimesta. Meillä, niinkuin muillakin, on huonelämpötila reippaasti yli 20 astetta. Keittiössä on ehkä hieman enemmän. Jääkaapissa säilytämme ruokaa viileässä. Pakastimessa pakastettuna. Tuntuu ihmeelliseltä, ettei kukaan asuinrakennusten suunnittelija ole keksinyt hyödyntää kylmyyttä asuinrakennuksessa. Jos ulkoseinässä oli ulkoke, jossa olisi sisältä katsottuna viileä kaappi, voitaisiin hyödyntää kylmyyttä. Samalla säädettäisiin sähköä. Meillähän Suomessa on varmasti ajallisesti puolet vuodesta alle + 8 astetta. Ainakin jos lasketaan yöt mukaan. Vielä, jos kaapissa olisi jonkinlainen pakkas- tai kylmävaraaja, saataisiin kylmyyttä vielä pidemmäksi ajaksi. Olisko tässä nyt teknisten korkeakoulujen jannuille ja misseille sopivaa aivojumppaa ? Kun on näin kylmäkin.

Verotoimistossa

Menin paikalliseen verotoimistoon. Se on Hatanpään valtatiellä sijaitseva palatsi. Sanoisin verovirasto.

Olin odotellut verokorttia jo pitkään, joulukuusta lähtien. Korttia ei ole kuitenkaan kuulunut. Nyt löysin kuitenkin netissä vero.fi sivuilla omat verotietoni.  Niissä oli huomioitu siirtyminen Kevan palkkalistoille eli eläkkeensaajaksi. Prosentti oli ilahduttavan alhainen. Siitä puuttui kuitenkin eläkevakuutukseen tulot. Minulla on lisäksi kotitalousvähennykseen vaikuttava kuitti viime vuoden verotukseen.

Virasto oli hieman kuten verokarhun luola. Isossa palatsissa oli pieni odotushuone ja kahdeksan asiakkaita palvelevaa koppia. Jonotusnumerolla kutsuttiin sisään. Kuvittelin, että asiakkaat menivät silmälle koppiin esikuulusteluun. Sieltä verovelvolliset ohjattaisiin pääsaliin verokarhun ruoaksi.

Näin ei kuitenkaan ollut. Virkailija kertoi, että eläkkeen veroprosentti pysyy sellaisenaan. Sitä ei muuteta vaikka tuloja olisi vuoden varrella muitakin. Sen sijaan lisätuloa verotetaan kovemmin.
Eläkevakuutuksen ansiotulojen veroprosentiksi tuli 44 %.  Pääomatulon veroprosentti on 30 %.
Vaikka tekee kipeää, ei haittaa ! Eläkkeen prosentiksi tuli vain 23,5 %.  Jihuu !

Nyt on syytä juhlia. Kokoonnumme siten torille huomenna juhlimaan tätä voittoa. Vaikkei ketään muuta tulisikaan, juhlin itse. Minulle se on suurempi voitto kuin juniorileijonien MM-kulta. Kyse on sentään omasta toimeentulostani.

tiistai 5. tammikuuta 2016

Ostin kengät

Näin Fidassa vaaleanruskeat kävelykengät. Ne olivat käytetyt, mutta hyvässä hapessa. Hinta oli 14 euroa ja rapiat päälle. Olisin ostanut kengät heti, mutten löytänyt Fidakorttiani. Sillä saa 20 % alennuksen. Tänään menin uudelleen Fidaan. Hyllyssä odotti tuttu kenkä. Sanoin kenkä, koska toinen kenkä oli tiskillä. Kävin kokeilemassa kenkiä jalkaan. Niissä oli hieno nahka sekä päällä, että sisällä. Kärjessä oli metallituki. Italialaista laatutavaraa.

Löysin vielä Ilvestyynyn. Se maksoi kaksi ekeä. Menin kassalle ja yritin maksaa.  Kortilla saisi kuitenkin alennuksen yli 20 € maksavista tavaroista. Etsiskelin kiinnostavia kohteita, muurin löytänyt mitään kiinnostavaa. Takit olivat puolen hinnan tarjouksessa, mutta kahta tarjousta ei voinut yhdistää. Löysin pari isoa keittokirjaa, jotka maksoivat yhteensä kuusi euroa. Alennus koski vain vaatteita.

Palasin vaatteiden pariin. Lopulta löysin vaalean neulepaidan. Maksoi kuusi euroa. Nyt sain tämän mahtavan prosenttialennuksen. Tärkeintä oli kuitenkin uudet hienot kesäkengät. Työnsin kenkien sisään sanomalehtipaperia, jotta poimut suoristuisivat.

Näen jo mielessäni itseni kävelemässä Hämeenkatua ylläni vaalea neule, vaaleanvihreät housut ja vaaleanruskeat nahkakengät. Odottelen pakkasten laantumista ja kevään alkua. Sitten meikä briljeeraa aivan uudella tyylillä.

maanantai 4. tammikuuta 2016

Tipaton tammikuu 4.1.

Neljäs päivä alkaa olla takana. Vielä ei ole ollut mitään ihmeempiä tuntemuksia. Sen takia en ole keksinyt mitään lisäperusteita. En myöskään ilmoittautunut Työväenopiston kursseille vaikka minulla on satasen lahjakortti. Käytän sen ensi syksynä Pilates-kurssille, jos lahjakortti on vielä voimissaan. Voi olla, että rahaa säästyy. Tai sitten ei. Muttei se ole mikään kiihoke.

Avovaimoni halusi lähteä mukaan. Yhdessä kun ollaan. Sehän on kivaa. Yhdessä kun ollaan.

Ulkona alkaa olla pakkasta kaksikymmentä astetta. Vastaavasti yläkerrassa on vain 18 astetta lämmintä. Alakerrassa sentään yli 20. Putkiremontti on vielä kesken sillä ensi viikolla tehdään jotain viimeisiä säätöjä. Lämpöä saisi olla ainakin lisää.

perjantai 1. tammikuuta 2016

Tipaton tammikuu

Aloitin tipattoman tammikuun vietin. Syitä on monia. Niin monta, etten itsekään tiedä kaikkia. Haluan kuitenkin avautua näin vuoden alkaessa ja kerron niistä muutamia. Kuukauden varrella muistan ja keksin lisää syitä.

Syy numero 1
Haluan voida paremmin. Kroppa ei tarvitse alkoholia eikä pää tarvitse humalaa. Yritän voida paremmin ilman alkoholin tuomaa rentoutta. Kenties joudun keksimään jotaitakin rentouttavia vaihtoehtoja. Sen näkee sitten. Kokeilen samalla oman psyykkeeni sietokykyä. Jaksanko pysytellä päättämälläni tiellä ?

Syy numero 2
Alkoholin ja erityisesti oluen kalliit ravintolahinnat. Jäähallissa 0,4 litran olut maksaa 6.50 €. Siis sikamaisen paljon. Prismassa tölkki olutta siis 0,33 l maksaa 0,90 €. Hintaero on yli kuusinkertainen. Haluan boikotoida kaikkia ravintoloita ainakin tammikuun ajan. Muuttakaa hintoja tai jatkan boikottia vielä pidempään.