tiistai 30. heinäkuuta 2019

Luumupuu


Takapihallamme kasvaa vanha luumupuu. Luumuja ei ole paljon näkynyt, mutta puu on vanha, kaunis ja tiheälehtinen. Puulla oli selkeä kolmiodraama. Se oli jakautunut kolmeen yhtä vahvaan runkoon. Aiemmat asukkaat olivat ratkaisseet kolmiodraaman sahaamalla keskimmäisen rungon poikki. Tämä johti jäljelle jäävien runkojen eripuraan ja ne alkoivat kasvamaan vastakkaisiin suuntiin. Eriseuraisuus kärjistyi yhteisen alarungon halkeamaan. Molempien runkojen päässä on paljon oksia ja kesäisin iso määrä rehtiä. Ne painavat paljon. Nyt olemme pähkäilleet erilaisia pantoja ja sidoksia puun jakautumisen estämiseksi. Toistaiseksi ei ole löytynyt muuta lääkettä kuin kevyt  juuttinauha. Sidoksen pitäisi olla vahva ja periksiantamaton. Jakautunut puu on nyt jo niin jäykkä, ettei sitä voi puristaa enää yhteen ainakaan miesvoimin. Tavoitteena on löytää sopiva panta, joka estää halkeamisen jatkumisen. Läheisestä rautakaupasta löytyy kyllä vahvoja köysiä ja vahvempi juutinauha. Riittääkö se ? Siinäpä vasta kysymys. Veden jäätyminen halkeamaan lahottaa ja halkaisee puuta entisestään. Pahimmassa tapauksessa puu on katkaistava parin metrin korkeudelta. Romantillinen piha muuttuisi ankelaksi. Sitä ennen pitää keksiä jotain.

Ayran

Vuosia sitten vierailin Turkissa useita kertoja. Turkista on nähty Istanbul, Ankara, Alanya ja Marmaris. Paikalliseen ruokaan pääsin tutustumaan monin eri tavoin. Erityisen herkullista ja ylenpalttisen monipuolista ruoka oli erään virallisen valtuuskunnan vierailulla, jossa olin mukana. Turkkilainen ruoka on varsin monipuolista ja pohjaa paljon oman maan raaka-aineisiin ja perinteeseen. Muutamat ruokalajit ovat erittäin tulisia. Ja kun sanon tulisia, tarkoitan reaktiota, jossa suu tuntuu palavan ja pää on aivan turtana. Tähän tuo lievitystä jogurttijuoma nimeltään ayran. Se on vaalea ja hieman hapokas juoma. Se lievittää tulisen ruoan vaikutusta. Se on myös hyvä kuuman ilman janojuoma. Ayranin valmistus on helppoa. Tässä ohje:

1 dl maustamatonta jogurttia
5 dl vettä
1/2 tl suolaa

haluttaessa lisämaustamiseen

2 tl sitruunamehua
1 rkl vahvan mintun lehtiä

Sekoita jogurtti ja vesi. Lisää suola. Juomaan voi lisätä mintunlehtiä ja happamuuden lisäämiseksi sitruunamehua. Anna juoman tekeytyä ja maustua jääkaapissa tunnin ajan.

Ps. Turkin presidentin, AKP-puolueen ja nykyhallinnon kovien otteiden takia olemme jättäneet toistaiseksi kiehtovan Turkin pois matkakohteista. Opposition edustajan valinta Istanbulin pormestariksi on lisännyt hieman valoa tunnelin päähän.

lauantai 27. heinäkuuta 2019

Saunapäivä 27.7.

Tänään on vietetty kansallista saunapäivää. Yle on lanseerannut uuden toimintapäivän. Suomalaisten toivotaan saunovan tänään. Tämän kunniaksi mekin kävimme saunassa. Toinen syy oli kolmen päivän rantaputki Peltsun rannassa. Tyttären lapset olivat kylässä ja mitäs muuta hesalaiset lapset haluavat kuin uida ja pulikoida rantavedessä. Sen seurauksena tukka oli tahmea ja muutenkin teki mieli puhdistautua. Siihen sauna oli paras vaihtoehto. Siinä puhdistui sekä sielu ja keho.

Saunapäivä on hyvä idea. Se on meidän kansallista identiteettiä parhaimmillaan. Saunassa kaikki ovat  alastomia ihmisiä ammateista ja arvoista riippumatta. Saunominen tapa on myös oma henkilökohtainen asia. Kaverin saunatapoihin ei pyritä vaikuttamaan vaan se hyväksytään sellaisenaan. Toki kaikki ihmiset eivät pidä saunomisesta, mutta suurin osa kansalaisista pitää ja saunoo säännöllisesti.

Yle teki saunaohjelmaa pitkin päivää. Siitä voidaan olla montaa mieltä, mutta saunapäivän idea on hyvä. Kaikki saunovat yhtenä päivänä vuodessa smana päivänä. Sillä kunnioitetaan meidän hienoa perinnettä ja samalla myös kansanterveyttä.

tiistai 23. heinäkuuta 2019

Ed Sheeran Suomeen

- Vielä yksi maailmankuulu henkilö saapuu Suomeen. Hän on Ed Sheeran.

- Kuka ?

- Hän on maailman suosituin laulaja Britanniasta. Ed Sheeran esiintyy Helsingissä Malmin lentokentällä.

- Miksi siellä ?

- Yleisöä on tulossa katsomaan ja kuuntelemaan 106.000 henkeä. Ei mahdu muualle.

- Kova hässäkkä on tulossa Malmille ?

- Ei lainkaan. Pääsylipun lunastaneet ovat saaneet 14-sivuisen ohjeistuksen miten toimia.

- Pitäisikö tuntea tämä artisti ?

- Onhan se yleisivistystä, mutta fanittamisen voi jättää teinityttöjen huoleksi.

- Kiitos. Näyttää punatukkaiselta pojulta !

- Niin no, hän maailman parhaiten ansaitseva artisti.

- Niinpä tietysti.

- Jos ajatellaan, että Sheeran saisi nyt myydyistä lipuista vain kympin per lippu itselleen, tulisi keikkapalkkiota yksi miljoona. Hän taitaa saada niistä kuitenkin enemmän.

- Aivan. Mitähän liput maksavat ?

- Lähemmäs Satasen.

- Ei ole tyhmä se, joa pyytää, vaan se joka maksaa !

Julkisuuden kahdet kasvot

SDP:n kansanedustaja Hussein al-Taee on palannut sairauslomaltaan. Eduskunta on tosin kesälomalla, joten al-Taee ei joudu vielä selvittelemään puheitaan ja tekojaan eduskuntaryhmän kokouksessa. Al-Taee paljastui rasististen viestien lähettäjäksi. Nyt on lisäksi selvinnyt, ettei ilmoitettuja tutkintoja ole suoritettu. Mies itse kertoi medialle olevansa nykyään toinen henkilö. Tällaisella persoonallisuuden muutoksella hän aikoo selvitä tilanteesta. SDP:lle asia on varsin kiusallinen. Yhden edustajan väheneminen voisi vaikuttaa hallitus astelmiin ja suurimman puolueen asemaan. Demareille paras vaihtoehto olisi al-Taen siirtyminen syrjään ja varaedustajan saapuminen tilalle. Onko se mahdollista ? Se nähdään syksyllä.

Fitneskaunotar Sofia Belfort vangittiin epäiltynä osallisuudesta rahanpesuun. Nyt Belfort on tehnyt valituksen hovioikeuteen, koska hän on syytön miehensä rahanpesuun ja huumekauppaan. Hänen mielestään syytöntä ihmistä ei voida pitää vangittuna ja hän on syytön.  Hänen miehensä omaisuutta on asetettu useita miljoonia takavarikkoon. Belfortin mukaan hänellä ei ole mitään tekemistä miehen bisnesten kanssa. Vangitsemispäätöksen perustelut ovat salaisia, mutta sellaisiksi voidaan lukea esimerkiksi esitutkinnan vaikeutuminen. Belfortia voidaan tällä päätöksellä pitää vangittuna elokuun alkuun asti.

Ukrainen politiikassa kävi melkoinen kuperkeikka, kun presidentiksi valittiin koomikko Zelenskyi. Ensi töikseen presidentti hajoitti parlamentin ja uudet vaalit järjestettiin viime sunnuntaina. Siinä presidentin puolue Kansan Palvelija sai selkeän enemmistön. Myös toinen uusi puolue Holos ylitti äänikynnyksen. Sen puheenjohtaja on rockmuusikko Vakartshuk. Ukrainan kansa on kyllästynyt korruptioon ja valheeelliseen politiikkaan. Odotukset uusia voimia kohtaan ovat megalomaanisen suuret. Asiantuntijat epäilevät suuren pettymyksen olevan edessä. Kansantalouden, poliittisen
järjestelmän ja uuden oikeislaitoksen toteuttaminen vaatiin paljon aikaa, rahaa ja osaavia ihmisiä.
Koomikon ja rocktähden opein voi olla hankalaa toteuttaa koko maan uudistamista.

Englannin toryt eli konservatiivit valitsivat odotetusti Boris Johnsonin puheenjohtajakseen. Hänestä pitäisi tulla myös uusi pääministeri. Johnson on väläytellyt milloin kovan brexitin, milloin EU:lle maksettavien velkojen maksamattomuudesta. Melkoisen häirikön maineesta politiikassa ja yksityiselämässä tunnettu Johnson on loppumattomien odotusten edessä. Kova linja voi olla tässä vaiheessa kaksiteräinen miekka. Hyvässä tapauksessa sekä Britannia että EU-maat joutuvat kärsimään brexitin seurauksista. Huonossa tapauksessa maat ajautuvat kauppasaartoihin, korotettujen tullien kierteeseen ja talouslamaan. Tästä ei ilahtusi kukaan. Tai !!! Anteeksi, tästä ilahtuisivat vain Trump ja Putin.

Lahden kaupunki on tullut kotimaassa tutuksi Suomen Chicagona. Rikollisuus ja erityisesti väkivalta- ja huumerikollisuus on ollut suurta. Jätevedestä tutkitut amfetamiinpitoisuudet ovat olleet myös Euroopan kärkiluokkaa. Lahti ei ole tästä hätkähtänyt vaan on alkanut pesemään kasvojaan. Kaupunki valittiin vuoden 2021 vihreäksi pääkaupungiksi. Ekologiset teot ovat saaneet valtsijaraadilta positiivista huomiota. Kaupunki aikoo olla hiilivapaa jo vuonna 2025. Kotitalouksien kierrätys on 95 % luokkaa. Lisäksi paikallinen sinfoniaorkesteri ja jääkiekkoseura Pelicans aikovat vähentää hiilijalanjälkeä. Näin Lahti toivoo ikävän maineensa muuttuvan muodikkaasti vihreäksi.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2019

Kohti Dohaa ja siitä alaspäin

Yleisurheilun MM-kisat Dohassa lähestyvät. Meikäläiset yleisurheilijat ovat pinnistelleet tulosrajojen kanssa. Suomi lähettää periaatteessa jokaisen urheilijan, joka edes kerran on alittanut kisarajan. Sillä ei kuitenkaan ole mitään tekemistä menestyksen kanssa. Maailman taso on kova ja valitettavasti karannut suomalaisten ulottumattomiin. Silti täällä jaksetaan elätellä toiveita. Toiveissahan oh hyvä  elää, sanotaan.

Esimakua maailman tasosta saatiin timanttiliigan Lontoon kisoissa. Paljon hehkutetuissa naisten aidoissa Neziri kellotti suomalaisittain huippuajan alle kolmetoista joka on myös alle kisarajan. Sillä irtosi alkuerän kahdeksas sija. Huiput juoksevat alle 12,50. Naisten pituudessa ja miesten esteissä elätellään myös toiveita. Mitalisijoja ei kuitenkaan ole tulossa. Saamme iloita jokaisesta pistesijasta, jotka nekin ovat kiven takana. Joidenkin toivo lepää ikinuoren Ruuskasen varassa. Maailman kovimmat keihäsäijät viskovat kuitenkin kymmenen metriä pidemmälle. Viime vuosina arvokisoissa on vielä löytynyt joku yllättäjä kolmansista maista.

Olisi mukavaa olla optimisti ja uskoa parempaan. Kaikki merkit viittaavat kuitenkin siihen, että Pihtiputaan tasolla ei maailman kisoissa pärjätä. Kahden ikätason nuorten EM-kisat ovat näyttäneet suuntaa tulevaisuudelle. Kaksi pronssisijaa, korkeushypyssä molemmat. Saavutus on todella vaatimaton. Meillä ei yksinkertaisesti ole potentiaalisia urheilijoita esimerkiksi ruotsalaisiin ja  norjalaisiin verrattuna. Suomalaisten rakastaman yleisurheilun taso ei tule jatkossakaan saamaan riemunkiljahduksia tai porilaisten marsseja. Pahinta tässä on se, ettei yleisurheilun valmennus ja johtoporras uskalla kertoa totuutta medialle ja kansalle. Toivottavasta kertovat sen toisilleen tai edes itselleen.

lauantai 20. heinäkuuta 2019

Keräilyä

Tunnustan olevani keräilijä. Hamsteri. Oskon, että ainakin osa keräilemisen tarpeesta liittyy viiskyt ja kuuskyt lukujen niukkuuden aikaan. Nyt kun elämä on vaurastanut, on mahdollista kerätä varastoon erilaisia enemmän ja vähemmän tarpeellisia tavaroita ja asioita. Osa syy keräilyyn on varmasti myös pihiys. Pitää ostaa, kun halvalla saa. Sulo Vilenin oppeja noudattaen.

Olen lapsena keräillyt perinteisiä kahvipaketin sisällä olevia autokortteja. Postimerkkejäkin on pari kansiollista. Kolikoita ja seteleitäkin on jonkinlainen kasa. Aikuisena olen kerännyt viherkasveja, puisia kasvonaamioita, olutlaseja, mausteita ja jopa viinapulloja. Nykypäivänä olen täyttänyt pakastintamme lähikaupan halvoilla viinereillä ja munkeilla. Vaimon kanssa on osteskeltu hienoja viinilaseja. Pikku pihassamme on kymmeniä kesäkukkia, joita jää usein mukaan kaupassakäynnin yhteydessä. Itse asiassa keräily on ikäänkun sisäänrakennettu ominaisuus. En varsinaisesti ole tietoinen keräilijä. Satun vaan pitämään tietyistä asioista.

Nyt kuitenkin on tullut esiin uusi yllättävä ilmiö. Löysimme Koikkarin Prismassa toimivasta kirppari Silinterintä seinäkellon. Se ripustettiin keittiöön. Keittiökello. Maksoi peräti 5 €. Jonkin ajan kuluttua löysimme samaisesta paikasta uuden seinäkellon. Se oli vanhaa kelloa hienompi ja hintakin oli samainen vitonen. Tänään kirpparilta löytyi taas uusi kello. Entistä ehompi. Oli pakko ostaa, vaikka hinta olikin kova 6 €. Uusin pääsi keittiöön paraatipaikalle. Toiseksi uusin löysi kotinsa meikäläisen työhuoneesta. Vanhin kello laitettiin eteiseen. Sopii katsella aikaa, kun on kiire bussille. Luultavasti ensi kerralla Silinterissä on vielä hienompi kello. Toki huoneita riittää, mutta.... Kaiken tämän lisäksi minulla on kaksi rannekelloa. Toinen oikeassa ja toinen vasemmassa ranteessa !




Talouselämää

Kansantalouden nousut ja laskut yhdistetään usein mediassa ja eduskunnaasakin hallituksen tekoihin. Hyvä hallitus sai talouden nousuun ja työttömyyden laskuun. Huono taas laskee päätöksillään talouskäyriä ja lisää työttömyyttä. Asiantuntijat sanovat kuitenkin, että Suomen kansantalouden avainkysymyksiä on vienti ja siitä saatavat vientitulot. Hallitusten rooli ja erityisesti pääministerien rooli on toki tärkeä olosuhteiden kehittäjänä, muttei ratkaiseva kansantalouden kannalta.

Tänä kesänä olen seurannut isojen pörssiyhtiöiden tulostietoja. Näyttää siltä, että monet yhtiöt kuten Nordea, Outokumpu, Värtsilä, Nokia ja monet muut ovat tehneet melko huonon tuloksen ensimmäisen puolivuosikauden aikana. Mieleeni onkin herännyt kysymys yritysten johtajista ja yritysten strategioista. Kuten edellä mainitsin. Pääministerit ja hallitukset joutuvat usein tilille maamme taloustilanteesta. Harvemmin yritysjohtajat tai yritysten strategiat joutuvat samanlaisen pöllytyksen kohteiksi. Huonosti menneen kauden jälkeen Finnairin toimitusjohtajam totesi matkustajamäärän kasvaneen, mutta varsinaisen tuloksen heikentyneen. Syynä polttoaineiden hinnannousu. Ei siis huono johtaminen, virheelliset investoinnit tai tehoton toiminnan järjestäminen. Monilla yhtiöllä tämän jargonia on brexit ja kauppasota. Tai sitten Venäjän kauppa. Sijoittajat ja analyytikot seuraavat nekin silmä tarkkoina yrityksen tekemisiä, mutta useimmin toimitusjohtajan arvo on pelkästään hänen tekemänsä tulos. Jotenkin ymmärrän, että on hyvä yksinkertaistaa asioita, mutta harvemmin kuulee totuuksia yrityksen sisältä.

Yksi esimerkki ja myös kysymysmerkki on Nordea. Pankki muutti kotipaikakseen Suomen ja pääkonttori tuli Helsinkiin. Ruotsalaiset itkivät katkerasti. Pitkin matkaa on tullut tietoa rahapesuepäilyistä. Välillä hallituksen puheenjohtaja Wahlroos esitti tavoitteeksi olla iso eurooppalainen pankki ja etsinnän olevan käynnissä pankkifuusion toteuttamiseksi. Sitten Nalle päätti luopua puheenjohtajuudesta. Pian toimari von Koskul ilmoitti jäävänsä eläkkeelle ja uuden toimarin haku käynnistettiin. Nordean pörssikurssi on tippunut yhdeksästä eurosta seitsemään. Hyvän osinkokoneen epäillään muuttavan osinkopolitiikkaansa. Nordea ei enää olekaan Pohjolan arvokkain pankki vaan kärki menee norjalaispankille. Puolivuotinen tulos putoaa kuluvan kevään osalta kolmannekseen. Mistä tässä touhussa on oikein kysymys ? Johdetaanko tätä yritystä niin sekavilla kuvioilla, että jopa meikäläinen taloustollo huomaa palaneen käryä ja ristiriitaisuuksia. Itselleni tämä johtaa jutun alussa esitettyihin kysymyksiin. Miten näitä isoja yrityksiä johdetaan ? Pyyhitäänkö virheet hallitusten kokouspöytäkirjojen ulkopuolille. Suljetaanko sisäpiirin suut isoilta virheiltä ? Jos kansantalouden kulmakivi on vientiyritysten menestyminen, pitäisikö näiden avainyhtiöiden johtaminen olla enemmän läpinäkyvää ?

perjantai 19. heinäkuuta 2019

Arvaa ellet tiedä

Mitä yhteistä on seuraavilla artisteilla ?

Kingston Wall.                  J. Karjalainen
Stray Cats.                        Pyhimys & Saimaa
Alma.                               Christina Aguilera
Ville Valo & Agents.       Toto

Oikea vastaus: Kahdeksan kahdestatoista Porin Jazzin päälavan esiintyjistä torstaista lauantaihin.
Oikea vastaus: Porin Jazzin taiteellisen johtajan kattaus pop- ja viihdemusiikin esiintyjiä
Oikea vastaus: Pääsyy, miksi en mennyt tänä vuonna Porin Jazzeihin
Oikea vastaus: Kenelläkään ei ole mitään tekemistä jazzin kanssa

Vaihdoin juoksutallia


Vuonna 2005 lähdin Valkeakoskelta Tampereelle uusiin tehtäviin. Sain läksiäislahjaksi lahjakortin. Päätin liittyä Asicksen juoksutalliin eli hankin lahjakortilla heidän juoksukenkänsä. Ratkaisu oli enemmän kuin hyvä. Vedin kengillä treenit ja lenkit. Paras saavukseni oli Valkeakoskelta Sääksmäelle ja takaisin. Yhteensä 14 km. Välineet kestivät peräti 11 vuotta. Sitten juoksukengät alkoivat tulla tiensä päähän. Apu löytyi läheltä. Silloinen tyttöystäväni, nykyinen puolisoni, halusi välttämättä sponsoroida uuden kaluston. Päädyin uudelleen Asickseen. Uudet menopelit olivat gore-tex käsitellyt. Niillä saattoi hölkätä ja kävellä kesät talvet, sateet ja poudat. Hyvät nekin olivat, mutta viime syksynä tekstiili alkoi hajoamaan kengän päältä. Neljä vuotta eli yli puolet vähemmän kuin edeltäjänsä. Pohjat olivat lujaa geeliä, mutta päälle tuli isoja taitosreikiä. Kenkä ei pitänyt enää vettä sadekelillä. Päätin marssia norjalaiseen XXL-liikkeeseen, sillä he julistivat tarjoavansa mahtavia alennuksia kaiken maailman välttämättömille tavaroille.

Paikan päällä huomasin jutun jujun. Muutamat juoksukengän olivat tarjouksessa, mutta suurin osa oli normaalihintaisia. Ne maksoivat päälle satasen pari. Löysin kuitenkin edulliset ja jalkaan sopivat juoksukengät. Nike, hinta 60 € ja väri kirkkaan punainen. Sovittelin kokoja ja 42,5 numero oli sopiva.  Puoli numeroa pienemmät olivat tiukat, vaikka jalkani on kokoa 41.  Lopulta päätin ottaa nämä kokoa neljäkaksi ja puoli juoksukengät. Otin vielä päälle suojakäsittelyn, joka maksoi 3,80 €. Näin minusta tuli Niken tallin juoksija. Illalla laitoin uuden uutukaist kengät jalkaan ja läksin kauppaan. Samalla heitin kenkälaatikon roskikseen. Kuitin heitin laatikon mukana. Kengät tutuivat heti kättelyssä oudon isoilta. Selvästi varpaiden kohdalla oli paljon tilaa. Aivan liian paljon. Ajattelin sen kuuluvan asiaan.

Aamulla lenkille lähdettäessä katsoin uusien lenkkareiden numeroa kengän sisältä. Koko oli 44,5. Olin ottanut hyllystä kaksi numeroa liian isot kengät. Nyt otti pannuun. Minulla ei ollut kuittiakaan, kun olin heittänyt sen laatikon mukana roskiin. Kävin katsomassa jätesäiliöstä kenkälaatikkoa. Siellä se makasi parin metrin syvyydessä. Apina on älykäs, sillä se keksii apuvälineitä saadakseen banaanin puusta. Niin minäkin. Kahdella haravalla sain ongittua laatikon roskiksesta. Kuittikin oli tallella. Ei muuta kun takaisin Kalevaan ja norjalaiseen kauppaan. Siellä vaihto sujui kitkatta. Sain vielä pintakäsittelynkin uusiin kenkiin. Loppu hyvin kaikki hyvin. Nyt olen Niken mies ja punaisten lenkkareiden onnellinen omistaja. Ei muuta kun baanalle. Vaimo tosin epäili, että naispuoliset lenkkeilijät saattavat ottaa kontaktia uusien, punaisten juoksukenkien varjolla. Sanoin ettei se minua haittaa sillä olenhan nyt Niken miehiä.

Mätäkuun politiikkaa

Tunnettu tosiasiahan on, että puolueiden sloganit ja muut tunnukset ovat varsinaista sanahelinää. Mätäkuussa eduskunta ei toimi. Poliitikot puhuvat pehmeitä Porin Jazzeilla eikun SuomiArenalla. Kaikki on siis kesäisen hyvin. Mätäkuun kunniaksi toimituksemme on luonut uudet, vetävät tunnuslauseet eduskuntapuolueille. Niiden myötä puolueet on helpompi tunnistaa ja ne erottuvat toisistaan.

SDP: "Kaikille kaikkea, maksoi mitä maksoi."

Kokoomus: " Mulle, mulle, mulle ja jotain myös sulle, mulle, mulle, mulle ja taas hiukan sulle.

Perussuomalaiset: "Rimanalituksia siellä missä aita on matalin."

Vihreät: "Yhteistä ruohoa omalla parvekkeella."

Keskusta: "Mistä me tulemme, keitä me olemme, mihin me menemme ?"

Vasemmisto: "Liity sinäkin puna-vihreään opiskelijajärjestöön, meillä on aina kivaa."

RKP: "Ruotsi takaisin, vaikka väkipakolla !"

Kristillisdemokraatit: "Kannata miespappeja, pääset taivaaseen !"

torstai 18. heinäkuuta 2019

Imu Suomeen jatkuu

Aivan vastikään saimme lukea, että suoerkuuluisa, komea ja rikas näyttelijä George Clooney on tulossa Suomeen perheensä kanssa. Tämä oli vasta alkusoittoa. Nyt jatkoa seuraa. Pian meille on tulossa jos jonkinlaista väkeä ja asioita.

Maailman kuuluisin suomalaisohjaaja ja Hollywoodin valloittaja Renny Harlin (os. Reino Harjula) on tulossa takaisinmSuomeenm, tosin käymään vain. Harlin on siirtynyt ohjaamaan Kiinaan, sillä siellä ymmärretään hyvänmelokun merkitys. Hänen mukanaan on  Kay-rakas (tyttöystävä, vaimo, avovaimo, kumppani, seuralainen tai misu-vaan). Ikäeroa on muodikkaasti sama kuin presidentillä. Tarkoitus on tavata Harlinin vanhemmat ja käydä saunassa.

Italian politiikan rääväsuu ja Lega-puolueen johtaja Matteo Salvini on myös Suomessa. Tiettävästi syynä ei ole kuitenkaan Venäjältä tuleva rahalähetys puolueelle. Ei myöskään aateveli Halla-ahon tapaaminen. Kyse on paljon tylsemmästä asiasta. Salvini on Italian sisäministeri ja täällä hän tapaa muita Euroopan sisäministereitä. Puhutaan varmasti maahanmuutosta ja muista sisäisistä teemoista.

Rockabillyn kruunaamaton kuningas Brian Setzer on taas Suomen Porissa. Enää ei pysy edes laskuissa monettako kertaa Setzer on Suomessa, mutta vaihteeksi mukana on suosikkibändi Stray Cats. Kyse on tietysti Porin Jazzeista, joissa Setzer soittaa ja laulaa. Hän ei taaskaan soita jazzia, sillä Porissa soitetaan ihan muuta musaa. Mutta Setzeria tulee aina kuuntelemaan iso joukko faneja. Näin Porin Jazz kerää paljon rahaa, saadakseen suuria kansainvälisiä nimiä esiintymään. Juuri sellaisia kuten Brian Setzer.

HJK myi nuoren lupauksensa Lassi Lappalaisen italialaisen serie A:n Bolognalle. Tosin Lappalainen menee sieltä suoraan Montrealiin pelaamaan sikäläiseen MSL-sarjaan. Kauan ei Klubi miettinyt
korvaajaa. Huuhkajissakin esiintynyt Tim Väyrynen tulee Suomeen ja HJK:n paitaan. Tim aikoo
paikata Lappalaisen jättämän aukon.

Käristyskupoli II on tulossa Suomeen. Tämä tarkoittaa viime kesältä tuttua hellettä ja loppumattomalta tuntuvaa ilmaston muutosta. Kaiken lisäksi käristyskupoli jumittuu Suomeen ja lämpötila nousee jopa 30 asteeseen. Sanomattakin on selvää, että ilmastonmuutos haluaa Suomeen. Täällä on yleensä niin vilpoisaa, että myös ilmastonmuutos viihtyy täällä. Ei muuta kun kauppaan ostamaan tuulettimia, ilmalämpöpumppuja ja virvoitusjuomia. Käristyskuponki II käristää pian täällä taas.

Metallica oli myös täällä. Ainahan ne on täällä. Oman repertuaarin kapeuden takia Metallica soitti Popedan musiikkia. Se on niin hyvää. Aina yhtä vaatimattomana pysyttelevä Popedan laulusolisti Pate ei kuitenkaan usko, että Popeda alkaisi soittamaan Metallicaa. Biisejä on kertynyt vuosien varrella sen verran, että kyllä omalla tuotannolla vielä kokonaisen keikan heittää.




tiistai 16. heinäkuuta 2019

Matkailukohteita

Euroopan kaupungeissa on tullut käytyä siellä sun täällä. Yleensä jokaisessa kaupungissa on omia nähtävyyksiä, jotka ovat samalla kaupungin symboleja. Usein ne ovat kaupungin keskustassa sijaitsevia kirkkoja tai muita vanhan ajan palatseja ja toreja. Nähtyään nämä symbolit turisti on saavuttanut matkan tavoitteet ja voi siirtyä tekemään jotain mieleistään asiaa.

Viime vuosina olen halunnut etsiä eri kohteista vaihtoehtoisia alueita. Monissa kaupungeissa on kaupunginosia, jonne köyhempi väki on tehnyt asumuksensa. Myöhemmin sinne on löytänyt joukko käsityöläisiä, taiteilijoita ja kulttuuriväkeä. Maine vaihtoehtoisena alueena on alkanut kiiriä eteenpäin. Näin on myös meillä Tampereella. Pispala on entistä joutomaata, jonne kaupungin duunarit alkoivat väsätä kotejaan. Myöhemmin kulttuuriväki havatsi hienon ympäristön ja sen jälkeen myös rahakkaampi väki on peruskorjannut vanhaa tai rakentanut uutta. Helsingissä kyseinen alue on Kallion kaupunginosa, joka näyttää laajenevan Vallilan suuntaan.

Tallinnassa uusi kultturelli alue on Telliskivi/Kalamaja. Alue sijaitsee Balti Jaaman aseman takana vanhan kaupungin ulkopuolella. Vanhasta pienteollisuusalueesta on kehkeytymässä vaihtoehtoisen kulttuurin tyysija, josta löytyy tiloja käsityöläisille, taiteilijoille, pikkukaupoille ja muulle. Viimeisimpänä tulijana ruotsalainen Fotografiska museo rantautui Telliskiveen.

Vilnassa on hyvin Pispalaa muistuttava alue nimeltään Uzubis. Se on pienen joen takainen joutomaa-alue. Siellä paikallinen väki on julistanut Uzubiksen omaksi tasavallakseen. Alueen seinillä on luettavissa tasavallan perustuslakikin. Täällä voi aistia vahvan omanarvon tunnon ja itsenäisen kulttuurin henkeä.

Berliini on iso, erilaisten kulttuurien sulatusuuni. Perinteinen turkkilaiskaupunginosa Kreuzberg on ollut pitkään vaihtoehtoisen kulttuurin tyyssija. Entisen Itä-Berliinin alueelta on noussut uusi kultturellinen alue Prenzlauer Berg. Siellä arvonsa tuntevat taiteilijat ja käsityöläiset saavat happea luovaan ilmaisuunsa.

Amsterdamin keskustassa on turistien suosima Punaisten lyhtyjen alue. Alueella voi tuijotella puolialastomia naisvartaloita tai vaikka sauhutella laillistettua kannabista coffee shopeissa. Tämä ei kuitenkaan ole Amsterdamin vaihtoehtoaluetta. Sellainen voisi olla kaupungin keskustan lähellä sijaitseva Jordaan. Pienten kanavien, siltojen ja matalien asuintalojen täyttämä alue on itse
viehätys. Alueella on kelpompi kulkea jalan tai polkupyörällä, joita Amsterdamissa riittää satoja tuhansia.

Brysselin kaupungista on vaikea nimetä vaihtoehtoista aluetta. Epäilen, ettei se ole  arabien asuttama
Moolenbeck, joka on saanut kyseenalaista mainetta yhteyksistä terroritekoihin. Toinen veikkaus voisi olla Saint Josse ten Noode, jonka laitamilla on kongolainen yhdyskunta. Veikkaukseni on kuitenkin Ixelles Elsenen alue. Siellä on jäljellä belgialaista kulttuuria.

Pariisissa on varmasti useampikin vaihtoehtoinen taiteilija-kaupunginosa. Tunnetuin on toki Montmartren alue, jonka tähtenä loistaa Sacre Courin valkea kirkko.

Marseillen vaihtoehtokulttuurin alue on nimeltään Cours Julien. Jyrkälle rinteelle on aikoinaan rakennettu matalia kerrostaloja, joissa asustelee sekalaista väkeä. Alueella on myös lukuisia kahviloita, ravintoloita ja pieniä myymälöitä. Vaikeakulkuinen maasto pitänee raharikkaat muualla. Tai sitten ei.

Montpellierin ja Nizzan suhteen ei ole tietoa. Molemmissa on vanha kaupunki kaupungin
keskustassa, mutta epäilen, että se olisi mitenkään vaihtoehtoinen. Päinvastoin kallis. Montpellierissä
kävimme Figuerollesin kaupunginosan kansanjuhlassa. Se voisi hyvinkin olla paikallisen kulttuurin kehto.

Roomassa mainostetaan aitoitalialaisena kaupunginosaa nimeltään Trastevere. Se on joen takana. Aivan samoin on Firenzessä sijaitseva Oltrarnon kaupunginosa.. Napolissa koko kaupungin keskusta on vanhaa ja ehkä hieman vaihtoehtoisen näköistä seutua. Leveitä katuja isoja kauppoja, ravintoloita ja kaupallista elämää löytyy Vomerossa. Napolin keskustassa on kuitenkin rinteeseen rakennettu Quatier Spagnoli. Siellä on hyvin tiiviisssä paketissa valtaisa määrä asuntoja, joiden välissä puikkelehtii kapeita katuja. Alueella asuu peräti 40.000 asukasta, joten varsinaisesta vaihtoehdosta voidaan tuskin puhua.

Joskus seiskytluvulla  yövyin Ateenassa Akropoliskukkulan alapuolella olevass luolassa. Sen juurella
on vaihtoehtokulttuurin kaupunginosa Plaka. En tosin käynyt siellä, mutta muutamat kanssamatkalaiset kävivät hakemassa sieltä Retsina-viiniä ja leipää.







Päivän tärkeimmät uutiset

Tällä viikolla presidentti Trump aikoo erottaa maan kappaministerin. Ei viikkoa, ettei joku saa lähtöpasseja Valkoisesta talosta. Joko omasta tahdostaan tai sitten Trumpin tahdosta.

Maan kakkosäiti Sirpa Selänne viettää 50-vuotisjuhliaan. Tarkasti ottaen juhlia on vietetty jo viikon verran. Onhan se merkittävä paalu ihmisen elämässä. Saati sitten niillä ihmisillä, jotka ovat saaneet jotain merkittävää aikaan.

Kauppias Vesa Keskinen täyttää 52 vuotta. Juhlansa kunniaksi Keskinen aikoo myydä bensaa 0,52 € hintaan. Alalla ihmetellään onko asiassa mitään järkeä, kun bensan ostohinta on korkeampi. Edellisenä viikonloppuna Keskinen myi bensaa reilun euron litrahinnalla keskellä yötä. Bensa-ale aiheutti valtavat ruuhkat Keskisen bensa-aseman liepeille.

Ex-pujottelija Kalle Palander muuttaa kotikaupunkiinsa Tornioon. Hän on asunut huhtikuusta asti Virossa. Sinne Palander muutti Espanjasta. Hänen mielestään Espanja on "persrei...". Siellä ei kuulemma toimi mikään. Vanha sanonta sanoo, että routa porsaan kotiin ajaa.

Uutiset kertovat, että nuoret ovat hylkäämässä lento- ja kaupunkimatkailun ja suuntautumassa ekomatkailuun. Tiettävästi ainakin yksi nuoripari on vuokrannut matkailuauton ja suunnannut lomansa Lofooteille. Karavaanarit ovat aina olleet aikaansa edellä.

Uusi James Bond on musta nainen. Sen ymmärtää, sillä elokuvakatsomoissa on ollut pääosin nuoria miehiä ihmettelemässä salaisen agentin 007 eli Bondin temppuja. Nyt on naisten vuoro miehittää elokuvateatterit ja ihmetellä naisagentin aikaansaannoksia. Mikä sitten lienee uuden James Bondin
nimi ? Ehkä Jane Bond !

Suomalainen 18-vuotias jääkiekkoilija Ville Heinola on solminut kolmivuotisen tulokassopimuksen Winnipeg Jetsin kanssa. Viime kaudella Rauman Lukkoa edustanut Heinola pelasi ensimmäisen kerran Liigassa 34 ottelua tehden 2 maalia ja antaen 12 maalisyöttöä. Heinolan saama vuosittainen palkka on hieman yli miljoona dollaria. Meikäläinen on ollut työssä ja eläkkeellä lähes 50 vuotta. Palkkaa ja eläkettä on kertynyt tältä ajalta yhteensä vajaa miljoona dollaria.

Suomen nuorten mitalisaalis yleisurheilun EM-kisoissa jäi yhteen pronssiin. Joukkueenjohtaja pitää tulosta kuitenkin hyvänä. Niinpä niin. Tilanne on huono vasta sitten kun kukaan ei enää yllä kisarajoihin. Myös aikuisten yleisurheilun MM-kisoista on odotettavissa yhtä hyvä tulos. Ehkei yhtään mitalia, mutta monia hyviä suorituksia.

Italian poliisi on tehnyt ratsian äärioikeiston pesäpaikkaan. Takavarikossa on löydetty myös ilmataisteluohjus. Mihinkähän ilmansuuntaan tällainen ase olisi ollut tarkoitus ampua ? Roomaan vai Vatikaaniinko ? Vai Brysseliin ? Ajat ovat kovenemassa.

Uudet peltipoliisit ovat saaneet asiantuntijat liikkeelle. Heidän mukaansa uusien peltipoliisien tarkoitus on vain täyttää valtion pohjatonta kirstua. Ne eivät paranna liikenneturvallisuutta. Tavalliset autoilijat, jotka ajavat sinänsä turvallisella tavalla, mutta pientä ylinopeutta, saavat suurimman osan pikavoitoista. Tällä ei ole vaikutusta lainkaan liikenneturvallisuuteen.

maanantai 15. heinäkuuta 2019

Pohjalliset



Aina silloin tällöin jalat tulevat kipeäksi, tulee känsiä tai hiertymiä. Joskus tulee rasitusvammoja. Usein syynä on ylipaino. Kesäkuun lopulla oikean jalkani pohja keskimmäisen varpaan kohdalta kipeytyi. Oli vaikea astua normaalisti. Kipu tuntui rasitusvammalta. Sen seurauksena aloin linkkaamaan oikeaa jalkaa ja sen seurauksena kipeytyi alareisi. Edessä oli ulkomaan matka ja sen myötä pitkiä kilometrejä. Viisas vaimoni ehdotti pohjallisia. Hän oli saanut apua jalkavaivoihin pohjallisista.

Päätin kokeilla. Minulla ei ollut mitään hävittävää. Sen verran kokeilin vaimon pohjallisia omiin kenkiin, että ne tuntuivat pehmeiltä. Marssin (linkkasin) Koo-kenkään Koskikeskukseen ja löysin kyseiset pohjalliset. Bergal sensation. Hinta 13,90 €. Ostin pohjalliset muutama päivä ennen matkaa.
Matkalla mukanani olivat kahdet kengät: kävelykengät ja lenkkarit. Vaihtelin pohjallisia kenkien
käytön mukaan. Jossain vaiheessa matkaa en huomannut enää mitään kipua jalassa. Ihme oli tapahtunut. Joko jalkani oli parantunut itsestään tai sitten ihmeelliset pohjalliset olivat tehneet tehtävänsä. Tehneet sensaation, nimensä mukaisesti. Kotiin palattuani ostin vielä toiset pohjalliset. Ei tarvinnut vaihdella niitä enää kengistä toiseen.

Nämä pohjalliset ovat erilaiset, sillä ne painuvat sisään, kun niitä painaa. Mutta ne pysyvät formussa tukemassa jalanpohjaa ilman painoa. Pohjalliset tukevat jalkapohjaa kävelyn aikana. Se lienee sensaation salaisuus. En tiedä, miksi muut eivät ole keksineet samaa, mutta hyvä kun nämä on keksitty. Auttoivat ainakin minua ja vaimoani. Mainostan näitä pohjallisia ilomielin. Ne auttoivat meitä. Ehkä ne auttavat muitakin kanssaeläjiä. Eikä maksa paljon. Halpa hinta parantaa jalkakipuja.

Ketjureaktio


Kodin sisustuksessa käy usein niin, että kun ostaa jonkun uuden huonekalun, maton tai vaikka taulun,  alkaa ostamaan myös muuta rekvisiittaa kotiin. Meillä portaiden uusi ilme johti mattokaupoille. Niillä ei sinänsä ole mitään yhteyttä. Portaat ovat käytävässä ja olohuoneen matto olohuoneessa. Iloinen mieli ja Askon esite saivat meidät liikkeelle. Ostettiin valkea matto tarjouksesta hintaa 69 €. Alkuperäinen hinta oli lähempänä kahta sataa. Vanha harmaa karvamatto käärittii rullalle odottelemaan parempia aikoja. Kummasti mieli ja olohuone piristyi, kun harmaa muuttui luonnonvalkeaan.

lauantai 13. heinäkuuta 2019

Uudet portaat


Vajaa puolitoista vuotta sitten, kun muutimme tähän asuntoon, päätimme vaihtaa portaat uusiksi. Kiirettä ei ollut, mutta joskus se tehtäisiin. Portaat olivat tummalla huovalla verhoillut ja portaan reunassa metallikaistale jarruna ja peittämässä huovan liimausta. Kun muut lattiapinnat keittiötä lukuunottamatta ovat vaaleat, piti portaatkin saada samaan sävyyn.

Keväällä soittelin tutulle puuseppä/monitoimimiehelle, joka oli laittanut uudet portaat edelliseen asuntoo ja tehnyt muuta remppaa tähän asuntoon. Nyt haluttiin valkeaksi maalatut astinpinnat. Lähdimme Italiaan ja homma tehtiin sillä aikaa täällä kotona. Palatessamme huomasimme homman menneen pieleen. Emme tajunneet sopia, että portaiden paksuus olisi pitänyt olla neljä senttiä eli sentin paksummat kuin vanhat. Portaat olivat liian ohuet. Sen lisäksi portaiden päissä olevat metalliruhgon päät olivat rumasti näkösällä. Muutaman päivän jälkeen soittelin puusepällemme ja sovittiin tapaamisesta. Nyt päätettiin tehdä homma uusiksi. Askelmat olisivat neljä senttiä ja sivussa olivat pienet siivekkeet peittämässä metallireunoja. Puupinta lakattaisiin vaalealla lakalla.

Tänään uudet portaat asennettiin paikoilleen. Täytyy sanoa, että jälki on viimeisen päälle onnistunut. Portaat ovat valkeat ja puun syyt näkyvät himmeästi läpi. Rungon metallipidikkeet eivät näy askelmien päädyistä. Tuntui kuin meillä olisi aina ollut tällaiset portaat. Niin hyvin uudet askelmat sopivat asuntoon. Rahaa taitaa mennä aika lailla enemmän, mutta onneksi kotitalousvähennyt kuittaa osan kuluista. Onneksi pistettiin vanhat portaat kaksi kertaa uusiksi. Kolmannet portaat toden sanoivat.

torstai 11. heinäkuuta 2019

Jälkikasvua


Tyttäreni perhe kävi kesävierailulla Peltsulla. Oheinen äijäpari käveli läheisellä puistotiellä. Kuin kaksi Jormaa. Tyttärenpoika Joonatan papan kanssa retkellä. Poika on perinyt papan tyylin ja erityisen tyylikkäät punaiset housut. Ei paha alku nuorelle miehelle. Vielä kun letti kasvaa pidemmäksi.

Vielä jatkuu taiteilu


Näyttää siltä, etten saa tätä tuttua teemaa, Ihmisiä ryhmäkuvassa, loppumaan. Oheinen teos on viimeisin. Ehkäpä nyt saa riittää. Vanhoja pohjia ei taida olla enää jäljellä, enkä aio ostaa uusia. Tauluja on ennestään niin paljon, etten halua enää lukumääräisesti enempää. Katson joku päivä vielä talukasan pohjalle, löytyisikö mitään.

Päivän tärkeimmät uutiset

Köyhä ihminen on hän, jolla on rahaa käytettävissä alle 1.229 € kuussa. Tämä on tärkeä asia, sillä viimeaikoina jotkut suurituloiset, joiden rahat ovat olleet lopussa, ovat alkaneet sanoa olevansa köyhiä. Ehei. Köyhyys ei ole tunne vaan se on määritelty euroissa. Köyhänä oleminen ei sinänsä ole kovin epämielyttävää, mikäli käytettävissä oleva rahasumma on esimerkiksi euron tätä rajaa alempi ja vuokra vain pari sataa.

Hiipparoitsija pääsi tunkeutumaan Buckinghamin palatsin sisään ja oli vain muutaman metrin päässä nukkuvasta kuningatar Elisabethistä. Pahat kielet kertovat, että tämä oli järjestetty juttu. Kuningashuone haluaa lisää rahaa ylläpitoon turvajärjestelyjen nimissä. Kyse ei olisikaan mistään kutsumattomasta vieraasta vaan hovin tilaamasta hiippailijasta. Tiettävästi hiippailija ei ollu knservatiivisen puolueen puheenjohtajaehdokas Boris Johnson. Vaikka se ei olisi mikään yllätys briteille.

Maria Lund ja hänen Valtteri-rakkaansa eroavat. Jatkossa mies on pelkkä Valtteri sukunimeltään Tynkkynen. Kymmenvuotinen suhde tuli tiensä päähän. Uusi alku odottaa molempia. Onnea vaan valtsemallenne tielle.

Espoossa on katu nimeltään Postipuunkäytävä. Se ei johda mihinkään. Asfaltointi loppuu kuin seinään. Ilmeisesti siinäkin on kyse uuden alusta, vaikka tiedossa ei ole mihin suuntaan se tulee. Niinikään Espoossa jalkapalloseura Honka on tehnyt miljoonatappiot viime vuonna. Tämä ei sinänsä ole yllättävää, sillä Espoossa on ollut kannattamattomia ja lopetettuja urheiluseuroja iät ajat. Erikoisen asiasta tekee se, että seuran liikevaihto oli vain 400.000 €.

Ruotsin kuningasperheen perintöprinsessa Estelle on osallistunut Metellican konserttiin. Konsertti oli K-13, mutta Ruotsissa kuninkaallisia eivät koske tyhmät rajoitukset. Sitäpaitsi Estelle on intohimoinen heavyfani.

Tänään, torstaina, otettiin käyttöön 42 uutta peltipoliisia. Peltipoliisit mittaavat ylinopeuden 150 metrin päästä tolpasta. Vielä ei tiedetä kuinka paljon lisää sakkorahaa tulee valtion kirstuun. Vahvistamattomien tietojan mukaan sakoista saatavilla lisärahoilla ei rahoiteta Rinteen hallituksen lupaamia pienten eläkkeiden korotuksia. Jatkossa peltipoliiseja tulee 150 lisää. Ehkä niillä tehdään lisää turvakoteja tai lisätään hoitajien lukumäärää vanhusten palvelutaloissa. Jotain tarkoitusta vartenhan näitä tehokkaita peltipoliiseja on hankittu.

Näyttelijä George Clooney tulee ensimmäistä kertaa Suomeen. Mukana tulevat myös vaimo ja lapset. Tarkoitus on lomailla ja kierrellä rauhassa ympäri Suomea. Tämä lieneekin mahdollista, sillä harva uskoo törmäävänsä suosikkinäyttelijään campingalueella, grillijonossa tai Onnibussissa.

Valamon luostari on alkanut tislaamaan viskiä, giniä ja absinttia. Joensuussa ja Valamossa on laitteistot, jotka nyt on siunattu tähän tärkeään tehtävään. Toiminnasta vastaava isä Andreas toteaa, että ortodoksit eivät vierasta viinaa. Hän ymmärtää, että Suomessa suhtaudutaan viinaa hieman paheellisesti, mutta viina ja uskonto sopivat hyvin yhteen.

tiistai 9. heinäkuuta 2019

Milano


Päivä Milanossa. Paljon ei ehdi nähdä tätä Pohjois-Italian miljoonakaupunkia, mutta jotain kuitenkin. Milano on Italian vaurauden keskus. Se on myös huippumuodin kotipaikka. Siitä sai tuta keskustassa tuomiokirkon, Duomon (Euroopan toiseksi suurin) vieressä olevassa mammuttimaisessa galleriassa ja koko kävelykatujen alueella. Turisteja oli taas siunautunut tuhansia ja tuhansia. Milanon rautatieasema on myös massiivinen rakennus. Matkustajia oli myös aivan hurjasti ryntäilemässä sinne sun tänne.

Hauska yksityiskohta sattui illalla. Menimme syömään erääseen kahvilaan. Huomasimme,mettä sisällä oli pöytä, joka olimtäynnä erilaisia pieniä ruokapaloja. Ikäänkuinmtapaksia. Pöydällä luki "apetizer" 8 €. Tilasin tiskiltä oluet ja tämän ruokajutun. Lähtiessämme maksoimme. Olut maksoi 8 € ja ruoka kuului hintaan. Saimme halvan aterian oluttuopin hinnalla. Heh. Näin Milanossa.

Estival 2019

Luganon Estival on kolmipäiväinen, ilmainen jazzfestari. Koko komeus tulee suorana Sveitsin televisiosta. Sitä kautta ja sponsoreiden avulla festivaali voidaan tarjota ilmaisena luganolaisille, sveitsiläisille ja myös meille jazzfaneille. Esiintyjiä on yhteensä vain yhdeksän. Kolme jokaiselle päivälle. Etukäteen olimme kiinnostuneita kahdesta huippubändistä: Billy Cobhamin Crosswind Project ja Marcus Miller Laid Black Tour. Olimme positiivisesti yllättyneitä, sillä mainutut kaksi bändiä olivat vielä odotettuakin parempia. Muut esiintyjät olivat hyviä, mutta nämä kaksi edustivat maailman huipputasoa. Usko jazzin ihmeitä tekevään voimaan palasi takaisin. On veret seisauttavaa kuunnella bändejä joiden kappaleiden sävellykset ovat monimuotoisia ja monimutkaisia. Sovituksissa eri instrumenttien tarkkaan mietityt skaalat rakentavat kokonaisuutta. Parasta on kuitenkin itse huipputaitava ja tinkimätön soitto. Näiden bändien aikana ei voinut muuta kun ihmetellä, katsoa ja kuunnella hiljaa suu auki aistit keskittyneenä. Edellisestä kokemuksesta onkin vierähtänyt jo monta vuotta.

Billy Cobham on legendaarinen rumpali, joka on soittanut mm. Miles Daviesin ja John McLaughlinin Mahavisnu orkestereissa. Crosswind Project on kolmenkymmen vuoden takainen projekti. Cobhamin lisäksi vanhasta bändistä soittaa myös Paul Hanson bassoon nimistä puhallinsoitinta. Täyteläistä, tinkimätöntä toimintaa, jossa kuusihenkinen virtuoosijoukko soitti massiivisesti sekä yhteen että omia soolojaan.  Bändin lisävoima oli legendaarinen trumpetisti Randy Brecker, joka tunnetaan paitsi komeasta urastaan myös Brecker Brothers bändistä yhdessä syöpään kuolleen saksofoniveli Michael Breckerin kanssa. Maestro Cobhamin massiviset rummut hallitsivat vahvalla otteella koko showta tarkalla otteella. Ei ollut epäilystäkään kuka oli maestro ja sovittaja. Cobhamin työskentely piti myös kasassa mutkikkaidensävelkulkujen rytmiikkaa. Oi, mitä musiikkia, oi mitä muusikoita.


Basisti ja tuottajavelho Marcus Mille toi Estivaliin Laid Black kiertueensa. Kuuden hengen bändi oli hitsautunut / hitsattu yhteen kuin laivan kyljet. Funkimainen basson käsittely on Millerin tavaramerkki. Cobhamin tavoi basisti Miller hallitsi soitantaa kuuluvalla mutta näkymättömällä otteella. Yllättäen Miller soitti Miles Daviesin Bitches Brew-kappaleen. Olen ostanut kyseisen levyn 70-luvun alussa ja kuunnellut ja ihaillut kyseistä sähköisen jazzin maagista teosta kymmeniä kertoja. Liikutukselta ei voinut välttyä, kun juuri tämä teos soljui ilmoille. Miller soitti myös toisen Miles Davies-kappaleen nimeltään Tutu. Sekin löytyy meikäläisen levyhyllystä. . Hän on muuten soittanut levyllä suurimman osan levyn instrumenteista? Bändin setti vaihteli herkistä, runollisista kuvioista rytmisen funkin maailmaan. Millerin lisäksi tykkäsinmerityisestimtoisesta kosketinsoittajasta nimeltään James Francies. Hieno oli myös huomata, että youtubessa on kuunneltavissa 

perjantai 5. heinäkuuta 2019

Lido Riva Caccio


Luganojärvi, Lago di Lugano on metsäpeitteisten vuorien ympäröimä. Luganon kaupungissa on ponttooniuimala. Lido Riva Caccio. Laituri on leveä ja sen rannalla on ravintola/kahvila/lipunmyynti. Uimalaan maksaa 6 frangia ja aurinkotuoli viisi. Yhteensä 10 euroa. Laiturin ulkopuolella on pienempi ponttuunilaituri. Niiden väli ja ympärys on merkattu siimalla. Se on uimalan alue. Laitureilla on myös suihkut. Mukava paikka ja kaikki toimii hyvin. Varsinkin kun lämpöasteita on 30 ja veden lämpö 26 astetta. Siinä on pohjolan pojan mukava kellistellä valkeassa nahkassaan.

Lugano

Ensimmäistä kertaa olen Sveitsissä ja Luganossa. Mukana on myös jazzkaverini Juha. Syynä on kolmipäiväinen jazzfestivaali nimeltään Estival. Se on kaiken lisäksi ilmainen. Kaupungin keskustassa Piazza Riformilla on konserttipaikka. Torstaina lavalla oli kolme esiintyjää: ruotsalainen kitaristi Ulf Wakenius, Ray Lima ja sveitsiläis-italialainen big band. ja italialainen jazzlaulaja Mario Biondi. Tori oli täynnä etenkin viimeisen esiintyjän aikana. Vettäkin satoi, muttei haitannut vajaan 30 asteen lämmössä.

Kämppämme on studio nimeltään Minerva. Vajaa kilometri rautatieasemasta. Täysin varusteltu. Maisema on huikaiseva Luganojärvelle. Muutenkin ihastuimme heti Sveitsin jyhkeisiin vuorimaisemiin ja järviin. Hienoa, kun Euroopasta löytyy jotain näin ypeaa maisemaa. Tänne täytyy tulla uudestaan. Kääntöpuolena on kallis maa. Ostimme aamiaistarvikkeet kolmelle päivälle. Maksoi
neljä kymppiä. Mutta ei huolta. Lugano on hieno pikkukaupunki, jonka saa haltuunsa kävelemällä - varsinkin, jos on vuorikiipeilijä. Korkeuserot kaupungin keskustassa ovat suuret.