sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Tuumattua sinappia

 Teen yleensä itse sinappia. Se valmistuu helposti sinappijauhetta, öljystä, vedestä, etikasta, suolasta sokerista ja mausteista. Nyt tilanne oli toinen. Vanhaa sinappia oli jäljellä reilu desi. Ostin Prismassa purkin ranskalaista Dijonin sinappia. Se on ranskalaistähti Carrafourin tuote, jota saa nykyisin Prismasta. Hinta vaivaiset 1,55€. Ostin Lidlistä Hot Dog-sinappia. Se oli tarjouksessa 1,19€. 

Sekoitin kattilassa vanhan sinapin Dijonin sinappiin ja Hot Dog-sinappiin. Lisäsin desin sokeria, lusikallisen suolaa ja mustaa pippuria, desin öljyä, 2 desiä ruokakermaa ja puoli desiä vettä ja viinietikkaa. Hieman maukkaita mausteita lennähti sekaan. Keittelin ja sekoittelin seosta niin, että se kiehahti. Näin ainekset sulivat sekaan. Valuttelin sinapin isoon tötsään ja laitoin ulos jäähtymään. Nyt minulla on taas 1,3 kg tuunattua sinappia. Kelpaa nautiskella makkaroiden ja hampurilaisten kanssa.

Löysässä hirressä

 Yhdysvaltojen keskuspankki pitää sijoittajia löysässä hirressä. Se kertoi nostavansa tänä vuonna korkoa useamman kerran, muttei nostanutkaan vaan ehkä maaliskuussa. Pörssikurssit ovat vajonneet, nousseet, sakanneet ja olleet vailla suuntaa. Eräs syy koronnostoon on inflaation kasvu. Yhdysvalloissa inflaatio on ollut 7 %. Se johtuu osin valtion suurista tuista yksityisille kansalaisille. Kun kansalla on ollut ylimääräistä rahaa, hinnat ovat nousseet. Sijoittajien levottomuus on levinnyt ympäri maailmaa ja rajuimmat ennustukset povaavat jopa rajua pörssikuplan puhkeamista. Tätä sanotaan keskuspankkikapitalismiksi.

Venäjä presidentti Putin ja koko Kremlin hovi ovat yrittäneet sinnikkäästi saada USAlta ja NATOlta vastauksia puolustusliiton laajentumista koskeviin kysymyksiin. Venäläiset halusivat kirjallisia vastauksia muutamiin kysymyksiin. Tämä ”Mekin olemme olemassa”-politiikka on kantanut hedelmää. Tosin vasta kun Venäjä ja Valko-Venäjä juoksuttivat joukkojaan sotaharjoituksiin Ukrainan rajalle. Nyt Länsi on luvannut Ukrainalle aseita ja pieniä joukkojakin on tulossa USAsta Eurooppaan. Näin jännitys Euroopassa on kiristynyt ja huomio muista Venäjän ja Valko-Venäjän aggressiivisista toimista on siirtynyt rajakonfliktiksi. Rautaa rajalle, siitähän se rauha saavutetaan ? Putin haluaa pitää koko Eurooppaa löysässä hirressä ja antaa arvailijoiden veikkailla, mitä hänellä on mielessään. Todellinen tavoite on selvä. Vahvistaa Venäjän asemaa vakiinnuttamalla oma etupiirinsä ja estämällä NATOn laajeneminen Ukrainaan, Suomeen ja Ruotsiin. Tosin näillä toimilla Putin suorastaan ajaa mainitut maat NATOn syliin.

Valtteri-myrsky on sekoittanut Suomen. Valtteri pitää löysässä hirressä autoilijoita, kiinteistön hoitajia, pääkaupunkiseudun väkeä, ulkoilijoita, lumen auraajia, VRää ja Finnairia. Myrsky (lue: tuuli) ja lumisade ovat tietenkin ilmastonmuutoksen aiheuttamia. Vinkki äänestäjäkadosta kärsiville Vihreille. Nyt kannattaisi nosta tikun nokkaan sateet, tuulet, pakkaset, nuoskat ja muut ilmastonmuutokset. Kansa ymmärtää pian, että olisi pitänyt äänestää Vihreitä, sillä hehän ovat puhuneet aina (kunnallisvaaleissa, eduskuntavaaleissa, aluevaaleissa, presidentinvaaleissa) ilmastonmuutoksesta. Sillä saadaan gallupit sojottamaan pystysuoraan ylös, kohti 12% kannatusta. Vinkki myös  äänestäjäkadosta kärsiville perussuomalisille. Maahanmuuttajien vika koko Valtteri-myrsky. Maahanmuuttajat ovat vieneet kauneimmat naiset, parhaat työpaikat, asumis- ja toimeentulotuet ja Veikkausliigan joukkueiden avauskokoonpanot. Kovat tuulet ja valtava lumisade on maahanmuuttajien tekosia. Kyllä ne ovat niin ovelia, että ovat keksineet Valtterinkin. Kansan pitää saada tietää totuus, jonka jälkeen kaikki äänestävät perussuomalaisia.

Pekingin talviolympialaiset lähestyvät ja suomalaiset penkkiurheilijat roikkuvat löysässä hirressä. Syynä on tietenkin korona. Miten pitää suomalaishiihtäjät ja lumilautailijat kuplassa, vakuumissa ja eristyksissä ? Kerrankin on tarjolla kasapäin mitaleita suomalaisille. Mutta, mutta ! Nyt jännitetään miten nopeasti korona siirtää karanteeniin perinteisten mitalimaiden Norjan, Norjan ja Norjan urheilijat kisoista. Tämä avaisi terveille suomalaisille mitalisateen mahdollisuuden. Ensi viikon lopulla alkaa tämä jännitysnäytelmä. Siihen asti on vain purtava hammasta ja koetettava kestää. Joitakin vinkkejä norjalaisten koronatartunnoista onkin jo kuulunut.

MaRa eli ravintoloiden äänenkannattaja on tehnyt pitkää ja vankkumattomat työtä korona-ajan vääryyksien korjaamiseksi. Nyt MaRa on löysässä hirressä. Taas kerran. Hallitus on sallinut ravintoloiden aukioloon muutaman tunnin lisäaikaa, mutta eihän se riitä alkuunkaan. Elinkeino on vaakalaudalla. Valtion tuet ovat aina olleet riittämättömiä. Koko korona on valtion keksintö, jolla yritetään rapauttaa hienoa elinkeinoa. Sitä paitsi yksikään asiakas ei ole koskaan saanut koronaa ravintolasta. Ravintolat ovat turvallisia, koska niissä kaikilla asiakkailla on koronapassi, niissä istutaan kaukana toisistaan ja käytetään maskia sekä käsihygieniaa. Mutta MaRan ongelmat eivät lopu nurkkakuntaiseen valtioon. Uusi pulma on pikkuravintoloiden perustama järjestö. Se ajaa pikkuravintoloiden tukia, koska MaRa on keskittynyt ravintolaketjuihin ja niiden tukiaisiin. Elämä koettelee kovalla kädellä MaRan olemassaoloa. Ei hätää, Suomen Siirtokarjalaisten yhdistys on päättänyt myöntää MaRalle Vuoden itkuvirsi-palkinnon. Siitä järjestö saa paljon kaivattua lohtua ja ymmärtämystä toimintaansa.

keskiviikko 26. tammikuuta 2022

Tomaattichutney

 Talven tuiverruksiin tarvitaan lämpöä. Tomaatichutney on kylmä lisäke monenlaisille ruoille. Vaikka se on kylmä, se on myös kuuma tai lämmin. Chutneytä varten tarvitaan hyvä blenderi. Sekoittaja. Itselläni on Wilfan jyrä. Sillä soseutuu helposti kaikki juurekset, kasvikset ja hedelmät. Niitä laitetaan tähän chutneyn.

3 tomaattia, 1 vihreä ja yksi punainen paprika, 1 omena, 1 sipuli, 2 valkosipulin kynttä, 2 pientä chiliä, 1 rkl inkiväärilastuja, 1 dl ruokosokeria, 1 rkl valkoviinietikkaa, mustapippuria, suolaa, 1 dl tuoretta minttua ja korianteria, oreganoa, basilikaa, 2 rkl granaattiomenatiivistettä, valkoviinietikkaa ja sweet sour kastiketta.

Leikataan kaikki ainekset paloiksi ja laitetaan sekoittuneen. Lisätään mausteet ja kastikkeet. Soseutetaan koko soosi tasaiseksi tahnaksi. Tämä on todellinen luovuuden lähde, sillä aineksia voi painottaa oman inspiraation mukaan. Jos tykkää makeasta, voi lisätä sokeria. Mikäli haluaa tulista, kannattaa laittaa tulista chiliä. Ja niin edelleen. En laittanut chutneyn öljyä, mutta siihen ei ole mitään estettä. Kokeile, ehkä se on parempaa öljyttynä. 

Lisäke sopii pihveille, kyljyksille, leikkeille, makkaroille, hampurilaisiin, lihapullille, lohelle tai muille kaloilla, uunikasviksille tai vaikka makaronilaatikon kainaloon. Voisi sopia jopa sushin lisäkkeeksi !


tiistai 25. tammikuuta 2022

Huonoimmat biisit

 Parhaiden biisien vastakohtana ovat huonoimmat biisit. Tämä on myöskin minun oma mielipiteeni. Olen joutunut kuuntelemaan vuosikausia näitä ”ihania” sävelmiä. Musiikkikorvani vioittui kyseisistä biiseistä ja kesti vuosikausia saattaa pää musiikilliseen tasapainoon.


Aikamiehet: Iltatuulen viesti

Brita ja Eikka: Saavissa on reikä

Pokelat: Marjaana

Taisto Ahlgren: Pettäjän tie

Katri-Helena: Puhelinlangat laulaa

Konsta Jylhä: Peltolammin hitriikin surumarssi

M.A. Nurminen: Naiseni kanssa eduskuntatalon puistossa

Jaana ja Tiina: Mustan kissan tango

Mari Laurila: Aja hiljaa isi

Sepi Kumpulainen: Armotonta menoa


Voin kuitenkin kertoa, että olen selviytynyt näistä kakofonian karikoista. Tänä päivänä kuuntelen em. biisejä hymyn kare suupielessä.



maanantai 24. tammikuuta 2022

Aluevaalien tuloksista

 Aluevaalit järjestettiin koronasta huolimatta. Äänestysprosentti jäi odotusten mukaisesti alle 50 %. Alueellisesta sotesta on vaikea ottaa selvää, ennenkuin saadaan hommalle jonkinlainen muoto ja toiminta.

Vaalien tuloksesta ei pysty antamaan arviota alueellisten tulosten valossa. Sen sijaan valtakunnallisen näkökulman valossa voi tehdä muutamia huomioita.

Hallitukselle aluevaalit olivat voitto. Hallitus runnasi viime keväänä eduskunnassa läpi sotemallin, jonka pohjalta käytiin nyt aluevaalit. Pitkään tahkottu uudistus on saamassa jonkinlaisen muodon. Hallituspuolueet menestyivät vaaleissa vähintäänkin kohtuullisesti.

Kokoomus oli puolueista suurin voittaja, mikäli vertaillaan valtakunnallista äänisaalista. Orpo jatkaa voitosta voittoon. Nyt olivat vuorossa aluevaalit. Kokoomus ja sitä äänestävä koulutettu väki lähtee yleensä vaaliuurnille epäselvissäkin olosuhteissa. Kokoomus lähtee mukaan aluehommiin vaikkei yksityisen terveydenhuollon rooli olekaan sen toivomissa mittasuhteissa.

SDP saavutti myös voiton. Sehän oli valmisteluvastuussa päähallituspuolueena. Äänisaalis kun oli ihan kelvollinen. Puheenjohtaja Marin oli varmasti helpottunut myös henkilökohtaisesti vaikkei ollutkaan ehdolla. Demarit halusivat sotemallin, jossa vastuu on julkisella sektorilla. Nyt se toteutuu.

Vaalien kaksinkertainen voittaja oli Keskusta. Ensin se neuvotteli demareiden kanssa maakuntiin perustuvan sotemallin. Sen lisäksi Kepu lupaili terveyskeskuksia joka kylään. Menneiden vaalien lama lienee ohi. Tästä on maukasta ponnistaa kohti ensi vuoden eduskuntavaaleja. Puheenjohtaja Saarikkoa pitää onnitella. Hän nosti toivon Keskustan kannattajille.

Perussuomalaiset kokivat karvaan tappion. Puheenjohtaja Purra yritti selitellä heikolla menestyksellä karmeaa tappiota. Nyt hän ja Putkonen joutuvat oikeasti miettimään puolueen politiikkaa. Maahanmuutto ja EU-vastaisuus ei ollut agendalla. Puolueen kapea poliittinen ohjelma sai äänestäjä kääntymään kepun puoleen. Kaiken tappion keskellä Perussuomalaisilla on orastava ongelma. Turtiaisen Valta kuuluu kansalle-puolue nousi tuhkasta. Ääripuoluetta ollaan valmiita äänestämään persujen sijaan seuraavissa vaaleissa. Kuinka paljon, se jää nähtäväksi. Vapise Purra !

Vasemmisto julistautui vaalivoittajaksi. Prosentin kymmenyksien lisä on toki voitto, varsinkin kun Helsinki ei ollut mukana. Voittajaksi pääsi kuitenkin ainoastaan puheenjohtaja Andersson, jonka äänisaalis oli maan paras. Kahdeksan prosentin kannatuksella ei paljon kesää tehdä missään vaaleissa. Varapuheenjohtaja Saravo oli tyytyväinen. Kansainväliset terveysfirmat eivät saaneet sotea haltuunsa ja valtiolta saadaan lisää rahaa kun ne loppuvat alueilta ?

Vihreät saivat katkeraa kalkkia näistä vaaleista. Yhden asian puolue ei ole profiloitunut sosiaalisiin tai terveydellisiin asioihin. Äänestäjät ymmärsivät tämän. Puolueen puheenjohtajavaihdokset ovat nekin jättäneet epäselvän kuvan kansalaisille. Nyt lähdetään pohjamudista kohti pelottavia eduskuntavaaleja. Pureeko ympäristödialektiikka vuoden kuluttua ? Nyt ei purrut. 

RKP oli toinen vaalien kaksoisvoittaja. Se osasi neuvotella riittävästi maakuntia omille äänestysalueilleen. Pohjanmaalta tuli yksinkertainen enemmistö ja Itä- ja Länsi-Uudeltamaalta messevä menestys. Myös ruotsalaiset saavat äänestäjänsä liikkeelle, kun kyse on vähemmistön kielioikeuksista. Puheenjohtaja Henrikssonille voi onnitella itseään. Hän on täysverinen poliitikko.

Kristilliset yrittivät esiintyä vaalivoittajana, mutta olemasssaolo ei ole sama asia kuin vaalivoitto. Joka tapauksessa toivossa on hyvä elää (sanoi lapamato). Eikö kristillisessä maailmankatsomuksessa ole mitään annettavaa ihmisten sosiaaliselle turvallisuudelle tai terveydelle ? Varmasti on, mutta nyt se puuttui Kristillisdemokraattien vaaliohjelmasta. 

Liike Nyt on olemassa. Harkimo osui oikeaan sanoessaan, että Liike on muutakin kuin yksi Harkimo Helsingistä. 20 paikkaa valtakunnallisesti on oiva saavutus. Ennen kaikkea se on orastava piikki Kokoomuksen lihassa tulevissa eduskuntavaaleissa.

Valta kuuluu kansalle eli Ano Turtiaisen uusi puolue keräsi 10 paikkaa. Se tarkoittaa uuden puolueen lähtölaukausta vai pitäisikö sanoa kiihdytysvaihe. Nyt äärioikeisto ja erilaiset ääriainekset saivat oman parlamentaarisen kodin. Eduskuntavaaleissa Perussuomalaisilla on hikiset oltavat. Yhden miehen eduskuntaryhmästä voi kasvaa 3-4 paikkainen puolueryhmä.

Tämä oli valtakunnallinen katsaus aluevaaleissa. Parin vuoden kuluttua nähdään onko aluevaltuustoilla mitään virkaa. Ja jos on, mitä ne voisivat saada aikaan. Siis mitä alueellinen demokratia voi saada aikaan.

Geometria ulottuvuuksia

 


Maalasin uuden sarjan tauluja. Geometrisia tauluja. Kuusi työtä valmistui. Ne ovat runkona ensi kesän näyttelyssä Hauhon Vihavuodessa. Ajankohta on heinäkuussa. Geometriset kuviot ovat aivan uutta tyyliä omalla urallani. Pehmeät ja värikkäät muodot ovat vaihtuneet jossain avaruudellisessa ympäristössä oleviin kappaleisiin. Neliöihin ja kolmioihin. Jäykistyneitä muotoja pyöreiden muotojen sijaan. Ikäihmisen elämä on täynnä jäykkyyttä ja särmikkyytensä. Sitäkö yritän sanoa ? Mene ja tiedä, mitä päässä liikkuu.

sunnuntai 23. tammikuuta 2022

Maailman paras biisi - kymmenen kärki

 Edellisessä jutussa kerroin oman kärkikolmikon maailman parhaan biisin listalla. Nyt tulee seitsemän seuraavaa kappaletta. Kymppi täyteen. Järjestyksellä ei ole enää väliä. Tässä biisit 4 - 10.


Ray Charles: Georgia on my mind

Jimi Hendrix: Little Wing

Jefferson Airplane: Feel so good

Sting: Fragile

Dire Straits: Privat Investigations

Santana: Right now

Nirvana: Lithium


En lähde selittelemään tätä kymmenikköä. Se vaan on paras. 


Kalaseljanka

 Tein vanhaa tuttua keittoa kalaseljankaa. Tämä seljanka sai kuitenkin hienon maun sinisimpukoita. Lauantaina tein sinisimpukoita ja siitä jäi kolme desiä simpukkalientä. Tämä yhdistelmä voisi olla nimeltään vaikka kala-simpukkaseljanka. 

Perinteinen simpukkaruoka valmistuu nopeasti. Pestään sinisimpukoista liat ja parta pois. Heitetään aukinaiset ja rikkoutuneet simpukat pois. Laitetaan isoon kattilaan 50 grammaa voita sulamaan. Kuullotetaan viipaloitu sipuli ja pari valkosipulin kynttä. Lisätään pari desiä valkoviiniä ja simpukat. Lisätään vielä pari desiä ruokakermaa. Laitetaan kansi kattilan päälle ja annetaan kiehua 3-4 minuuttia. Ravistetaan välillä. Pian simpukat ovat valmiit syötäväksi. Kuten sanoin simpukkalientä jäi kolme desiä. Siitä saa hyvän liemen ihan tekemättä mitään. Nyt halusin säästää liemen seljankaan.

Keitin puoli litraa vettä kattilassa. Laitoin lohiroippeet/perkuut kiehumaan kuumaan veteen. Keittelin roippeita viitisen minuuttia. Nostin lohet liemestä ja annoin niiden jäätyä. Siivilöi lohiliemen. Sen jälkeen perkasin kalan lihat luista. Leikkasin sipulin ja valkosipulin viipaleiksi. Lisäsin oljyä kattilaan ja laitoin sipulit pehmenemään katselin. Lisäsin hetken kuluttua yhden silputun vihreän paprikan, pari desiä silputtua suolakurkkua, desi oliiveja, silputun tomaatin ja pari ruokalusikallista kapriksia. Lisäsin pari ruokalusikallista vehnäjauhoja ja annoin niiden hetken imeytyä kasviksiin. Lisäsin kalaliemen ja simpukkaliemen, lohipalat sekä yhden kalaliemikuution. Annoin keiton kiehua kymmenen minuuttia. Vielä pari ruokalusikallista ketsuppia ja desi tuoretta tilliä. Keitto oli valmis

Maku oli mukava sekoitus kalalientä ja simpukkalientä, ryyditettynä seljankan kasviksilla. Hyvää leipää kaveriksi ja vettä ruokajuomaksi. Siinä sunnuntaipäivän päivällinen. Kevyttä ja maukasta.

lauantai 22. tammikuuta 2022

Maailman paras biisi ?

 Vuosikymmenien ajan yksityiset henkilöt ja musiikkialan julkaisut ovat hakeneet maailman parasta biisiä. Se ei olekaan ihan helppo tehtävä. Kaiken lisäksi musiikin maku on vähän kuin ruoka. Makuasioista ei voi kiistellä. Voi toki, mutta lopputulos on mitä on.

Hesari pyysi musiikin asiantuntijoita nimeämään maailman sata parasta biisiä. Se onkin järkevää, sillä hyviä kappaleita on valtaisa määrä. Jopa sadan parhaan listaamisessa on omat vaikeutensa. Itse aloin miettimään samaa asiaa. Mikä olisi minun mielestäni maailman paras biisi ja mitkä kappaleet olisivat sadan parhaan joukossa. Pyydän heti anteeksi Hesarin listan tekijöiltä, sillä omalla listallani ei ole Beatlesia, suomalaisia kappaleita eikä edes Lennonin Imaginea tai Led Zeppelinin Stairways to Heavenia.

En jaksa listata edes parhaita kappaleita. Listassani on vain parhaiden kappaleiden esittäjiä. Useimmilta löytyy yksi hyvä kappale, mutta muutaman tekijän kappaleita löytyy useampia. Tässä kuitenkin oma listani epämääräisessä järjestyksessä:

Cream, Otis Redding, Ray Charles, Doors, Spencer Davies Group, John Mayall, B.B. King, Jefferson Airplane, Bob Dylan, Jimi Hendrixin, Janis Joplin, Joni Mitchell, Rolling Stones, Frank Zappa,  Mother of Invention, Procul Harum, the Band, Van Morrison, Santana, Tracey Chapman, Joe Jackson, Cindy Lauper, Sting, Dire Straits, the Tubes, Eric Clapton, Doobie Brothers, Little Feat, Amy Winehouse, Nirvana, Radiohead, Pearl Jam, Foo Fightera.

Tässä listassa on rapiat 30 esiintyjää tai bändiä. Syystä tai toisesta listan pääpaino tulee 60- ja 70-luvuilta. Olin silloin nuori. Tunnetta ja paatosta on nuorena kenties enemmän kuin aikuisena tai ikääntyneellä.  Esimerkkeinä sadasta biisistä voisin sanoa Otis Redding: Sitting on the Dock of the bay,  the Band: Stage fright, Jimi Hendrix: Little Wing,  Wind cries Mary, All along the watchtower, Purple Haze, Dire Straits: Your latest trick, Privat Investigations, You and your fried, Telegraph road, Radiohead: Creep. Amy Winehouse: Prehab, Back to Black.

Sitten yritin päkistellä sitä legendaarista parasta biisiä. Ja yllätys yllätys, pääsin kolmeen kappaleeseen. Yhdistävä tekijä on täydellinen sävellys. Näissä kolmessa kappaleessa sävellys on niin hyvä kuin se vain voi olla. Siis minun mielestäni. Muuta yhteistä ei sitten olekaan. Yksi blues, yksi laulelma ja yksi jazzkappale.

Mothers of Invention: Direct from my heart to you. Tässä verevässä bluesissa kenellekään ei jää epäselväksi kuinka suurta rakkaus voi olla juuri sinuun. Frank Zappan säveltämä kappale löytyy albumilta Weasels ripped my flesh, joka julkaistiin vuonna 1970. Mainittakoon vielä bändin loistava sähköviulisti Sugarcane Harris, joka heruttaa viimeisenkin liikutuksen kyyneleet.

Cindy Lauper: Time after time. Yksinkertainen voi olla kaunista. Pelkistetty laulelma tai iskelmä, ihan miten vaan. Yksinkertainen, kevyt ja herkkä sävelmä osuu ja upottaa minut kuuntelukerta toisensa jälkeen Lauper julkaisi kappaleen vuonna 1983. Se on valittu usein maailman kauneimmaksi rakkauslauluja, joten ihan yksin en tällä kertaa ole arvioinnissani. Rakkaus on juuri niin herkkä ja hentoinen kuin Lauperin sävelmä.

Joni Mitchell: The Dry cleaner from Des Moines. Tässä on kyse legendaarisen basistin Charles Mingusin säveltämästä kappaleesta. Joni Mitchell sanoitti ja esitti,kappaleen. Mitchell teki Mingusin musiikkiin pohjautuvat albumin vuonna 1979. Tässä loistavassa kappaleessa on aivan upea jazzillinen meno, jota Mitchell kääntelee ja vääntelee taidokkaasti, sanoisin jopa täydellisesti. Bändi koostuu maailman parhaista jazzmuusikoista. Bassossa Jaco Pastorius? Biisi svengaa kuin hirvi.

Näitä kolmea kappaletta en pysty laittamaan järjestykseen, saati valitsemaan parasta parasta. Jokainen näistä on paras. Minun mielestäni.

maanantai 17. tammikuuta 2022

Eikö enää saa edes…?

 … tienata rahaa bisneksillä. Paavo Väyrynen, kaiken kokenut ja nähnyt poliitikko, puoluejohtaja ja melkein presidentti, on tehnyt viime vuosina pyyteetöntä liiketoimintaa. Kovia kokeneiden lasten ja nuorten suojeleminen on tarjonnut turvapaikan ja kunnille helpon tien sijoittaa lapsia hoitokoteihin. Paavo Väyrynen on saanut tämä toiminnan tuottamaan. Yritysjärjestelyin. Se on ihan laillista. Jos joku muu hankkii 10 miljoonan voitot liiketoiminnalle, siitä ei nouse äläkkää. Väyrynen kohdalla nousee. Media on aina painostanut ja sorsinut pyyteetöntä kansan miestä. 

… ostaa viinaa Alkosta. Alkon alkoholimyynti on vähenemistään vähentynyt. Viina ei maistu enää suomalaisille. Luulisi, että korona-aikana kaikilla menee huonosti ja olisi kaikki syyt juopotella. Alkosta ostetaan vain shamppanjaa ja kuohuviinejä. Muiden tuotteiden menekki on laskussa. Eniten Alko on kasvattanut alkoholittomien juomien myyntiä. Kaikkea sitä kuulee. Eikös niitä juomia saa jokaisesta ruokakaupasta ja kioskista ? Miksi niitä pitäisi ostella Alkosta ? Mitä sitten tapahtuu, jos monopoliyhtiö alkaa myymään pelkkiä mehuja, lippareita ja lantrinkeja ? Koko Alkon tarkoitus rämettyy. Senhän kuuluu suojella kansalaisia viinan vaaroista. Sitten sen on pakko varoitella energiajuomien ja limppareiden vaaroista ! Maailman kirjat ovat sekaisin.

… hypätä Lahden betonista rauhassa. Heti ollaan ripustamassa pronssimitaleita kaulaan. Päävalmentaja on eroamassa ja media puhuu katastrofista. Kuningaskotka halusi vain testata, miten hyppy kulkee. On se kumma ! Heti ollaan lähettämässä Olympialaisiin. Janne Ahonen on kuin onkin menossa Pekingiin, mutta vain television asiantuntijan roolissa. Mäkihyppääjiä on turha lähettää Pekingiin. Sen Ahosen tempaus tässä osoitti. Mutta antaa nyt veteraanienkin pitää pikkukivaa itsekseen. Onhan hän sen ansainnut.

… maailman paras tenniksen pelaaja saa voittaa kisoja. Australia teki kaikkensa, että serbilähtöinen, maailman ykkössijoitettu ei pääse Australian avoimiin. Toki mies on ylivoimainen ja on tylsä katsella samoja kasvoja päivästä toiseen. Miljooniakin on tullut tilille. Mutta antakaa nyt pojan pelata ! Pojat tykkää pelata pallolla. Anna pallo pojalle ja kohta hän on maailman paras ! Niin se on aina ollut. 

… seilata rauhassa sotalaivoilla Itämerelle. Venäjä lähetti kuusi maihinnousualusta sotaharjoituksiin Itämerelle. Samaan aikaan se siirsi 10.000 miestä Ukrainan rajalle. Ihan jokapäiväistä toimintaa Venäjällä. Sanomattakin on selvää, että pitäähän armeijan jotain tehdä leipänsä eteen. Heti Ruotsi provosoitui ja lähetti 120 miestä Gotlantiin turvaamaan saaren strategista asemaa ja saarelaisten elintoimintoja. Tunnetusti ruotsalaiset sotilaat ovat olleet kautta historian pelottavia ja voittamattomia taistelijoita. Ei auttanut muuta kun Venäjän lähettää muutama maihinnousualus pois Itämereltä, tilanteen rauhoittamiseksi. On ne niin hurjia nämä ruotsalaiset soltut. 

Wigrenin tehtaanmyymälä terveiset

 

Sain synttärilahjaksi Wigrenin lahjakortin. Kiitosta vaan. Kävin tänään tehtaanmyymälässä lunastamassa osan lahjasta. Ostin kilon herkkunakkeja tarjouksesta (vaimoni herkkua). Ostin myös pari pakettia olutnakkeja, metsästäjän makkaraa, kotimaista metwurstia, tryffelimaksapateeta ja pikkuveli-lenkkiä. Kaikki ovat laadukkaita ja herkullisia lihajalosteita. Valtaosa meni pakkaseen odottamaan oikeaa momentumia. Tänään saunan jälkeen on yksi sellainen. Silloin nautitaan herkkunakeista oluen kera. Telkusta huokaillaan Ilveksen otteita Kärppiä vastaan.

lauantai 8. tammikuuta 2022

Uutispäivä

 Pääministeri Marin kertoi Ylen aamuohjelmassa, ettei koronaviruksen leviämistä pystytä estämään Suomesssa. Onkohan Suomessa ollut joku toiveikas kansalainen, joka on uskonut hallituksen estävän koronan leviämisen ? Ehkä !

Ministeri Krista Kiuru kertoi, ettei koulujen tarvitse siirtyä etäopetukseen. Kiuru itse esitti siirtymistä etäopetukseen, mutta jäi asian kanssa hallituksen neuvotteluissa yksin. Sen sijaan ravintolat päätettiin sulkea klo 18. Hallitus miettii ravintoloiden sulkemista ensi viikolla. Suostuteltiinko Kiuru jättämään koulut rauhaan ravintoloiden aukiolon kustannuksella ? Siltähän se vähän näyttää.

Helsingin poliisi otti kiinni kaupungilla harhaillee poron Kaisaniemessä. Poro kävi jo kerran Pasilan poliisitalon pihalla, mutta poliisi ei vielä tällöin ottanut poroa kiinni. Poliisilla on poliisin kiireet.

Ulkopoliittisen instituutin johtaja Aaltola on kyllästynyt NATOsta käytävään juupas-eipäs keskusteluun. Nyt pitäisi siirtyä keskustelemaan itse asiasta. Eli …???

Imatralla miesten perinteisen 15 km voittanut Risto-Matti Hakola kertoi ongelmistaan matkan alkutaipaleella. Sauvasta katkesi hihna kolmannella työnnöllä. Kierroksen jälkeen Hakola sai uuden hieman lyhyemmän sauvan. Hakolan varasauva oli kotona sängyn alla.

Yhdysvalloissa on muisteltu kongressin valtausyritystä. Näin ei pitäisi enää koskaan tapahtua, sanoi presidentti Biden. Näyttää siltä, että Yhdysvaltojen pahin vihollinen on Yhdysvallat itse ja sen kahtia jakautunut kansa. Kaiken lisäksi viime vuonna maassa ammuttiin yli 20.000 ihmistä. Kansalaiset hankkivat ennätysmäärän aseita ja niitä myös käytetään muita kansalaisia vastaan.

Kazakstanissa maan johtaja Tokayev on antanut luvan ampua kansalaisia, jotka osallistuvat mellakointiin. Hän kutsuu mellakoitsijoiden terroristeiksi. Maan kansalaiset ovat ryhtyneet mellakoimaan, koska bensan hintaa nostettiin tuntuvasti. Asiantuntijat sanoivat mellakoiden syyn olevan tyytymättömyydestä maan johtoon. 

Venäjän joukot ovat saapuneet Kazakstaniin auttamaan valtaapitäviä. Venäjää vastaan asetettiin pakotteita Valko-Venäjän ja Ukrainan johdosta. Nyt odotetaan minkälaisia pakotteita Yhdysvallat ja EU määräävät Venäjälle Kazakstanin intervention johdosta. 

Onko Kazakstan Venäjän etupiiriin kuuluva alue ? Venäjän lähipiirissä on kollektiiviseen turvallisuusjärjestöön kuuluvia maita, joita autellaan tarvittaessa asevoimin. Nyt autetaan Kazakstania. Niinistö sanoi, ettei nykypäivänä ole enää mitään etupiirejä. 

maanantai 3. tammikuuta 2022

Wigrenin Pikkupata

 

Wigren avasi Lakalaivaan syksyllä uuden lounasruokalan nimeltään Pikkupata. Meiltä Palokallionkadulta matkaa on puolitoista kilometria. Kävin tänään kysymässä poistoruokaa. Siis ylijäämäruokaa Resquen tapaan. Tänään lounaalla oli tarjolla Kievin kanaa ja jauheliha-perunalaatikkoa. Sain kassalta rasian pääruokaa varten ja toisen salaattia varten. Täytin isomman rasian kolmella kuumalla Kievin kanapihvillä ja väliin laitoin laatikkoa. Salaattia toiseen rasiaan. Hintaa tälle kokonaisuudelle tuli 4,75 €. Sain kuulla, että ruokaa myydään puoleen hintaan päivittäin kymmentä vaille kaksi. Lounasaika päättyy kahdelta. 

Kiitän ja kumarran. Tulen toistekin, ehkä jo perjantaina.

Mitä tästä opimme ?  Ei ne suuret tulot vaan ne pienet menot !   Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan !

Ps. Ruoka oli maukasta kotiruokaa. Ja siitä olisi riittänyt hyvin kolmelle. Njam ! ! 


Vuoden ensimmäisen Visan vastaukset

 Tässähän nämä tulevat:

1. E. Akvaviitti

2. B. Marconi

3. C. Modulight

4. A, Ässät- Lukko

5. B. Tesoma

6. D. Kerjäläismunkki

7. B. Tuomas Pöysti

8. D. 2014

9. B. Ylioppilastalon

10. C. Petit

lauantai 1. tammikuuta 2022

Uuden vuoden visa

 1. Mikä alkoholijuoma on maustettu kuminalla ?

A. Gini

B. Geneveri

C. Tequila

D. Punssi

E. Akvaviitti


2. Kuka perusti maailman ensimmäisen radioaseman ?

A. Edison

B. Marconi

C. Bell

D. Bosch

E. Tesla


3. Mikä seuraavista yhtiöistä toimii terveydenhoidon alueella ?

A. Kamux

B. Consti

C. Modulight

D. Orthex

E. Vincit


4. Minkä kahden liigajoukkueen välinen pelimatka on lyhin ?

A. Ässät - Lukko

B. Tappara - HPK

C. Pelicans - KooKoo

D. JyP - KalPa 

E. Jukurit - SaiPa


5. Missä seuraavista Tampereen kaupunginosista ei ole hautausmaata ?

A. Aitolahti

B. Tesoma

C. Kaleva

D. Lamminpää

E. Messukylä


6. Kuka tai mikä on dervissi ?

A. Kreetalainen kansantanssi

B. Opaskoirarotu

C. Venäläinen vakooja

D. Kerjäläismunkki

E. Intialainen taksikuski


7. Kuka on nykyisin maamme oikeuskansleri ?

A. Jorma S. Aalto

B. Tuomas Pöysti

C. Jaakko Jonkka

D. Anna-Maija Mantere-Fredriksson

E. Leena-Riitta Paunio


8. Minkä vuoden maailmancupin voiton Kaisa Mäkäräinen sai pitää venäläisen dopingkäryn dopingtuomion seurauksena ?

A. 2007

B. 2009

C. 2011

D. 2014

E. 2017


9. Minkä rakennuksen seinässä on vuoden 1865 Tampereen palon muistolaatta ?

A. Tampere-talon

B. Ylioppilastalon

C. Raatihuoneen

D. Finlaysonin kiinteistön

E. Frenckellin kiinteistön


10. Minkä niminen elokuvateatteri sijaitsi aikoinaan Hämeenkadulla lähimpänä Hämeenpuistoa ?

A. Hällä

B. Hälläpyörä

C. Petit

D. Kino Palatsi

E. Häme