keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Vaatenaulakko

Juhannus meni melkein kuin Strömsöössä. Ainoa kauneusvirhe tuli kun pukuhuoneen vaatenaulakko romahti juhannusaattona alas. Naulakko oli kestänyt koko sen kymmen vuoden ajan, jona olen asunut tässä asunnossa. Viime vuonna tehtiin putkiremontti ja sen myötä myös pukuhuone purettiin ja rakennettiin entistä ehommaksi. Kipsilevyä oli päätyseinässä. Naulakko oli kiinnitetty seinään viime syksynä. Nyt se rojahti alas. Pitkät ruuvit eivät olleet missään kiinni tukevasti.

Soitin taloyhtiön huoltofirmaan. Sieltä neuvottiin soittamaan huoltofirmaan rakennusosastolle. Tein niin. Henkilö lupasi tulla tiistaina katsomaan ja soittavan ennen kuin tulee. Soitti tänään keskiviikkona ja tuli myös tänään.  Hetken katseltuaan ja kuunneltuaan hän totesi, että tämä näyttää olevan vähän huonosti tehty. Mies soitti taloyhtiön isännöitsijälle, joka totesi tämän kuuluvan remontin takuun piiriin. Isännöitsijä lupasi olla yhteydessä urakoitsijaan. Hän sanoi, ettei tee naulakolle nyt muuta. Ilmeisesti seinä täytyy uusia ja urakoitsija tekee sen ja maalauksen. Sen jälkeen naulakko kiinnitetään uudelleen. Minun kannattaa odotella puhelinsoittoa isännöitsijältä.

Tämä tarina jatkuu seuraavassa numerossa tai ensi viikolla tai ensi kuussa. Mene ja tiedä.

tiistai 28. kesäkuuta 2016

Verikokeissa

Kävin laboratoriossa verikokeissa. Tarkoituksena oli selvittää veren koko kuva, oma vointini ja elämäntilanteeni veren näkökulmasta. Varasin ajan netistä ja menin hyvissä ajoin labraan. Siellä olikin kymmenittäin ihmisiä. Olin paikalla puoli tuntia ennen ajanvaraustani. Vähitellen asiakkaat hupenivat ja huomasin myös oman aikani koittaneen. Minua ei kuitenkaan kutsuttu heti paikalle. Olisin hyvin päässyt aikaisemmin, jos olisin jonottanut vuoroani useiden kohtalotovereitteni kanssa. Lopulta kuitenkin kutsu kuului ja veri valutettiin tuttuihin tuubeihin. Nopeasti homma oli hoidettu. Päätin kuitenkin käyttää tilaisuutta hyväkseni ja kävin terveyskeskuksen ajanvarauksessa. Halusin varata ajan omalääkärilleni. Hän oli kuitenkin lomalla ja varauksia otettaisiin vasta myöhemmin. Ehkä heinäkuussa. Kehoitetiin soittamaan myöhemmin ajanvaraukseen.

Iltapäivällä sain puhelimeeni verikokeiden tulokset. Niitä oli paljon, aivan kuten hoitaja oli sanonut.
E-Leuk, E-Hb, E-Trom, fP-Gluk, P-ALAT, P-T4-V, P-TSH, fP-Kol, fP-Kol-HDL, fP-Kol-LDL, fP-Trigly. Katselin netistä miten saamani tulokset sopivat tavoitearvoihin. Kaikki muut arvot olivat hyviä, vain kolesteroliarvot olivat hieman suosituksia korkeammat.

Kun omalääkärilleni oli lomalla, päätin toimia hänen sijaisenaan ja vastaanottaa itseni. Totesin koetuloksista itselleni, että kokonaisuus näyttää hyvältä. Kolesteroliin pitää kuitenkin antaa hieman hoitosuosituksia. Makeisten syöntiä tulee vähentää puoleen. Itse asiassa juhannuksen tienoolla olinkin jo aloittanut pienen karkkilakon. Liikuntaa tulisi lisätä aamulenkin lisäksi myös iltakävelyllä. Potilaana totesin lääkärin johtopäätökset hyviksi ja vakuutin itselleni toteuttavani annetut ohjeet.

Näin säästin taas kerran yhteiskunnan varoja ja annoin tilaa niille kanssaeläjille, jotka tarvitsevat lääkäriä minua enemmän. Ajattelin myös, pitäisikö ryhtyä valelääkäriksi. Se tuntui aika leppoisalta hommalta ja potilaskin oli oikein tyytyväinen.

Englannille Brexit myös jalkapallossa

Englanti pelasi itsensä ulos myös Euroopan jalkapallokisoista. Piskuinen Islanti ei kunnioittanut velttona miljonäärejä vaan passitti engelsmannit takaisin kotisaarelleen. Englannin lehdistö on ehtinyt jo soimata pelaajia ja erityisesti valmentaja Roy Hodgsonia. Meille suomalaisille tulos ei ollut yllätys, sillä sama mies on valmentanut myös Huuhkajia. Tulokset olivat vielä vaatimattomampia. Meillä olisi ollut knowhowta Hodgsonista.

Näyttää siltä, että Englanti on jonkinlaisen masokistinen kouristuksen pyörteissä. Halutaan olla niin ylimielisen itsenäisiä ja riippumattomia, että sahataan omat  jalat poikki. Samantyyppinen kouristelu on menossa myös Venäjällä. Sielläkin kansa on kovasti mielellään eristäytynyt ja linnoittautunut irti EUsta ja EMstä. Myös Venäjän valmentaja sai kenkää/otti loparit.

Onneksi Englannin tupla-Brexit on tullut maan omasta halusta ja teoista. Ei voi syytellä muita, kun on itse valinnut tiensä. Tulevaisuudessa englantilainen muistelee menneitä kysymällä kaveriltaan  : "Missä olit tupla-Brexitin aikaan". On siinä muisteltavaa yllin kyllin.

perjantai 24. kesäkuuta 2016

Jalkapallon EM-kisat tiivistyvät

Lohkovaihe saatiin päätökseen ja neljännesvälierät ovat edessä. Huomenna jatketaan harjoituksia. Veikkaan loppuottelupariksi Saksaa ja Kroatiaa. Saksa hoitelee ensin Slovakian, sitten Espanjan ja vielä Ranskan. Kroatialla on helpompi polku. Ensin Portugali, sitten Puola ja lopulta Belgia.

Joka tapauksessa kiinnostavia kamppailuja on luvassa heti neljännesvälierissä. Välierissä on jo tosi kyseessä. Hienosti pelannut Wales saattaa yllättää, samoin Puola. Mutta uskon vanhojen suurmaiden jyräävän. Kroatia ei ole jalkapallon suurmaa, mutta sillä on perintönään vanha Jugoslavia.

Sen verran Englannin brexit harmittaa, että toivon Islannin heittävä kylmää vettä kanaalin toiselle puolen. Kyllä ne sen ansaitsevat. Vaikka eihän politiikkaa ja urheilua pidä sekoittaa toisiinsa. Eihän ?

Omat suosikkini Ranska, Portugali ja Belgia eivät ole vakuuttaneet. Siksi ennustan Saksaa ja Kroatiaa. Se on minun asiantuntemukseni tulosta. Toivon tietysti olevani väärässä, mutta vanha sanonta sanoo ettei pessimisti pety. Tällä kertaa luotan siihen.

Britit lähtevät omille teilleen

Britannian äänestystulos aloittaa uuden ajan Euroopassa. Lähivuosina maata pidetään Euroopan puolella halpana matkailumaana, joka kipuilee oman talouden kanssa. Suuri merkitys tulee olemaan lumipalloefektillä. Missä maassa äänestetään seuraavaksi ? Pystyykö EU uudistumaan sellaiseksi, joka tuottaa hyvää jäsenmailleen ?

Seuraavien parin vuoden aikana neuvotellaan kiivaasti ja epävarmuus tulevaisuudesta valtaa alaa Euroopassa. Toisaalta lamasta toipuileva Suomi ei olisi nyt tarvinnut tällaista lisäestettä. Britannian kyky ostaa suomalaisia tuotteita heikkenee, vaikka vastaavasti brittituotteet tulevat halpenemaan meillä. Euroopan ulkopuolinen Englanti on jatkossa halvempi matkailumaa.

Jälkiviisaana voisi sanoa, että aikoinaan taloudellisesti nettosaajamaiden haaliminen EUn piiriin ei ehkä ollut järkevää. Myöskin Kreikka olisi ehkä kannattanut päästää euron ulkopuolelle ja jättää pankkiala kärsimään tappioista. Olisi ollut ehkä järkevämpää rakentaa EU pienemmäksi taloudellisesti vahvojen ja isojen maiden varaan. Muut maat olisivat olleet sopimusmaita kuten Norja.  Todennäköisesti britit saavat samankaltaisen ulkojäsenyyden norskien tapaan. Sitä povailee miljardööri ja Pohjolan viisain mies Nalle Wahlroos. Ensitiedot kertovat pankkialan osakkeiden kovasta syöksystä Englannissa. Sama on tapahtumassa lievemmästä muodossa Pohjoismaissa, Wahlroosin valtakunnassa.

lauantai 18. kesäkuuta 2016

Jalkapalloa

Olen pidätellyt itseään kommentoimasta jalkapallon EM-kisoja. Syynä on lisäaika kisojen joukkueille. Mutta nyt en enää jaksa vaieta. Eurooppalaisen jalkapallon mestaruuspelien suuri ongelma on tylsyys. Se johtuu puolustamisesta. Jokainen kisoihin päässyt joukkue osaa ainakin puolustaa. Kun kahdeksan tai yhdeksän pelaajaa asettautuu kahteen riviin puolustuskannalle, on vastustajan vaikea saada mitään aikaan. Kisojen heikoimmatkn joukkueet osaavat puolustaa. Käytännössä hyvin puolustava joukkue voi päästä tasapeliin tai yhdellä pistohyökkäyksellä jopa voittaa matsin. Sillä voi päästä neljännesvälieriin. Nyt maalit tehdään viimeisen kymmenen minuutin aikana. Muu aika on puolustamista.

Toinen puoli peliä on hyökkäys. Useimmat hyvät joukkueet hyökkäävät keskikentälle. Seillä on tilaa ja peli kulkee nautittavasti. Kun siirrytään lähemmäs vastustajan maalia, vastassa on betonipuolustus. Silloin hyökkääjä kääntyy takaisin ja hyökkääjät alkavat pallottelemaan toisilleen. Tarkoituksena on löytää aukkoja vastustajan rintamasta. Tämä on sotastrategiasta tuttu ilmiö. Jo Sven Duvassa katseltiin aukkoja. Sama pätee futikseen. Hyökkääjät pallottelemaan ja lopulta heittävät pallon keskelle puolustusrintamaa toiveena tavoittaa oma mies. Useimmiten pallon saa puolustaja,
Hyvätkin maalintekijät kuten Ronaldo, Bale, Griesman ja kumppanit voivat onnistua, mutta tässäkin tapauksessa kyse on puoliksi sattumasta. Hyökkääjien pitäisi jatkaa hyökkäämistä loppuun asti eikä kääntyä peruuttelemaan. Näin minä määräisen, jos olisin valmentaja. Mieluummin riski kuin pallokontrolli. Se viehättää katsojia ja luo peliin jännitteitä.

Kaipaan riskinottoa. Kaipaan vauhtia, juoksua, syöttelyä, nopeita tilanteita, voitontahtoa. Mutta oikeastaan ainoastaan Espanja on pelannut Turkkia vastaan nopeaa peliä tai sitten Turkki ei osannut puolustaa. Joka tapauksessa tämä on huonoa mainosta jalkapallon ystäville, junioreille ja alasarjojen pelaajille. Tylsällä puolustamisella voi näköjään menestyä.

Ehdotan, että nolla-nolla tasapelissä kumpikaan ei saa pisteitä.
Maaleja voisi suurentaa, mutta se on epäoikeudenmukaista pitkien ja ulottuvien maalivahtien kannalta. Pelaajien vähentäminen kymmeneen toisi lisää tilanteita, mutta silloin vaihtomiehiä pitäisi voida käyttää nykyistä enemmän.
Joka tapauksessa nämä kisat eivät ole olleet sitä, mitä seurajoukkueiden tasolla on tapahtunut. Siellä kolmen tai neljän maalin tekeminen on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Sitä kaivattaisiin EM-kisoissa.

maanantai 13. kesäkuuta 2016

Punainen kuumailmapallo-näyttely

Tänään rakenneltiin Lielahden kirjastoon uusi Punainen kuumailmapallo-näyttely. Nyt esillä on uusia töitä, joita ei ole ulkoilutettu aikaisemmissa näyttelyissä. Lielahden uusi kirjasto on hieno paikka. Siellä on kaksi erillistä näyttelyvitriiniä. Teimme ankarasti kolme tuntia hommia, jotta taulut löytäisivät optimiympäristönsä. Aulassa oleva näyttelytila olikin oikein hieno. Sinne tulee hienosti valoa kattoikkunoiden kautta. Värikkäät taulut ovat oikeuksissaan. Esillä on yksi iso työ ja neljä pienempää suorakaiteista työtä. Lattialla oleville muovikuutioille laitettiin pieniä tauluja. Niissä on kaksi sarjaa: Punainen aurinko ja vuoret-sarja kahdeksan työtä ja Puutarha-sarjan kolme työtä.

Kirjaston sisällä olevassa näyttelyvitriinissä  oli paljon enemmän säätämistä. Siellä on pieni tekninen pulma, sillä ripustusnauhat ovat kiinteästi katossa. Niitä ei voi liikuta, sillä niissä on samankokoiset välit.  No, ei huolta. Lopulta keksimme ratkaisun laittaa kolme työtä toiselle laidalle ja neljä toiselle. Keskelle jätettiin tyhjä tila. Lattialla oleviin hienoihin vitriineihin laitettiin viisi Kuu ja vuoret- työtä. Koko tämä sisätilan kokonaisuus on aika tummanpuhuva, mutta silti kohtuullinen kokonaisuus. Parempaan emme pystyneet.

Jos sattumalta tai tarkoituksella ajelet Tampereella, Lielahden asuinalueella, kannattaa topata paikallisella ostarilla. Sieltä löytyy kirjasto ja sen seiniltä näitä kuumailmapalloja. Vieraskirjaan voi kirjoitella mielipiteitä ja kommentteja esillä olevista töistä. Hyviähän ne ovat.

Ps. Kun ripustimme tauluja seinille, eräs rouva tuli kiittämään hienoja tauluja. Niitä, jotka oli poistettu ennen meitä. Terveisiä vaan edelliselle taiteilijapariskunnalle. Hienoja ne olivat meidänkin mielestä. Että sellainen tapaus.


Ihanat melonit

Tehdään selväksi erityisesti kaikille miespuolisille lukijoille, ettei nyt kyse ole niistä "meloneista", vaan konkreettisesti syötävistä meloneista.

Nimittäin Herran lahja Suomen kansan ruokkimiseksi eli Citymarket tarjosi viikonloppuna erilaisia meloneja euron kilohintaan. Se on hyvä hinta. Sillä hinnalla on ostettava niin kauan kuin tavaraa riittää. Itse kuulun siihen sivistymättömään  kansanosaan,  jolle vesimeloni on se oikea meloni. (Venäjällä puhutaan muuten arbuusista, jolla tarkoitetaan vesimelonia.) Toki olen maistanut myös keltaista hunajamelonia, joka on maukkaampi ja kiinteämpi kuin punainen veljensä. Viime vuonna oli myös samaisen ruokintayhtiön tiskillä euron meloneja. Silloin mukaan tarttui Piel de Sapo-niminen meloni. Se oli ylivertaisen maukas. Kaikki kunnia ja gloria

Tällä kerralla halusimme olla ennakkoluulottomia ja kokeilla uutta espanjalaista galiamelonia. Se oli vieläkin makeimpia ja vaistuvampi. Siitä ei meloni voi enää parantua. Galiameloni on kuin hunaja, vanilja ja elämän eliksiiri samassa pallerossa. Se on kuin mannaa köyhän kansan haavoille.

Jos siis menet pikapikaa Citymarkettiin ja näet siellä euron hintaisia meloneja, kannattaa kokeilla galiamelonia. Takaan, ettet ainakaan pety. Päin vastoin tulet kiittelemään tämän jutun kirjoittajaa heti tänään, huomenna ja lopun ikääsi ja muistamaan häntä ruhtinaallisesti testimentissasi. Tai ainakin kyseisen päivän kliimaksissa, kun syöt kyseistä herkkua.

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Uusi leivänpaahdin

Vanha leivänpaahdin alkoi vedellä viimeisiään. Päätettiin käydä katselemassa uutta. Olimme muissa asioissa Lielahdessa, jolloin oli lyhyt matka tutustua uuteen kodinkoneliikkeeseen, norjalaiseen Poweriin. Kauppa oli pullollaan tavaraa ja myyjiä. Asiakkaita ei juuri näkynyt. Leivänpaahtimiakin oli muutamia eri malleja. Tarkoitus oli löytää huokea leivänpaahdin, joka olisi musta tai metallin värinen. Keittiönpöydällä oli ennestään musta kahvinkeitin ja teenkeitin. Sopiva oli Electroluxin paahdin. Hinta oli 39 euroa. Maksoimme ja kiitimme.

Menimme sen jälkeen läheiseen Citymarkettiin. Katsoimme huviksemme leivänpaahtimen hintaa. Samainen paahdon maksoi täällä vain 29 euroa. Marssimme takaisin Poweriin ja sanoimme haluamamme purkaa kaupan. Kerromme myös syyn. Naapurikaupassa sai sama paahtimen kympin halvemmalla. Kassa ehdotti, että pitäisimme paahtimen ja hän antaa kympin meille takaisin. Se tuntui reilulta kaupalta. Suostumme tähän ja olimme tyytyväisiä.

Sitten menimme Koivistonkylän Prismaan. Katselimme sielläkin leivänpaahtimia. Samainen Electroluxin paahdin maksoin vain 24 euroa. Olimme ihmeissämme. Emme kuitenkaan palanneet enää Lielahden Poweriin vaan päätimme tyytyä kohtaloon ja kärsiä vitosella tappio nahoissamme.

Mitä tästä opimme ?
Lähikauppa on edullisin. Miksi mennä merta edemmäs kalaan ? Kolmas kerta toden sanoo. Etsivä löytää ja kolkuttavalle avataan. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla.
Samat sananlaskut näyttävän sopivan mihin tahansa.

keskiviikko 8. kesäkuuta 2016

Roy Woodille kaksostytöt

Rollareiden armoton kitaristi Roy Wood on saanut kaksostytöt. Toimituksemme onnittelee ! Roy Wood on 68-vuotias ja hänen vaimonsa 38-vuotias.

Mitä tästä opimme ?
Kaikki on mahdollista. Vanhuus ja viisaus. Ei kannata pitää kynttilää vakan alla.  Varhainen lintu madon nappaa. Ei kahta kolmatta. Parempi pyy pivossa, kuin kymmenen oksalla. Parempi virsta väärää kuin vaaksa vaaraa.

Voi hyvin kuvitella, miten parin vuoden kuluttua 70-vuotias isä-Roy menee tyttöjen kanssa leikkarille parikymppisten isien joukkoon. Tai miten murrosikäiset tytöt kinuavat 80-vuotiaalta isukilta leffarahaa. Tai miten ysikymppiselle isukille esitellään tyttären uusi sulhanen.
Käy melkein kateeksi. Tai noh. Ei käy kateeksi.

Orkideat kukkivat

Minulla on neljä orkideaa. Ne ovat helppohoitoisia, sillä ainoa asia mikä pitää muistaa, on upottaminen. Orkideat upotetaan haaleaan veteen kahden viikon välein. Pimeään aikaan kerran kolmessa viikossa. Orkidea viettää aikaansa läpinäkyvässä ruukussa korkkirouheessa. Upotuksen kautta juuret saavat vettä ja hieman kosteutta jää myös rouheeseen. Orkidean kukka on hyvin kaunis. Se kukkii silloin kuin tahtoo. Suurimman osan vuodesta se on tylsännäköinen. Sitten varresta kasvaa uusi oksa, johon tulee kukkien alkioita. Niistä aukeaa kukkia.

Kaksi viikkoa sitten yksi orkidea pölläytti yllättäen violetin värisen kukan. Muut kolme ovat sen jälkeen alkaneet työntämään uutta oksaa, jossa on pieniä nuppuja. Pian niistä tulee uusia kukkia. Ihmeellistä tässä on samanaikaisuus. Jostain syystä kaikki vierekkäin olevat orkideat tulevat kukkimaan samanaikaisesti. Ainoa järkevä selitys on auringon valo samalla ikkunalla. Niitä on kasteltu myös samanaikaisesti, mutta uskon, että kukkiminen syynä on valo. Oli syy mikä tahansa, olen aivan täpinöissäni. Juhannuksena maalaushuoneen pöydällä kukkii neljä orkideaa. Jihaa !!

Venäläistä oikeutta

Lehden mukaan suomalainen mies on tuomittu Petroskoissa kahdeksi vuodeksi vankileireillä lahjonnasta.  Oikeuden mukaan humalassa ajanut suomalaismies yritti lahjoa poliisia sadan euron setelillä. Todisteena oikeudessa oli mainittu seteli.

Kyse on pahasta väärinymmärryksestä. Tunnettu tosiasiahan on, että Venäjällä kaikki ajavat kännissä. Se on välttämätöntä, sillä kukaan ei muista liikennesääntöjä tai ainakaan samalla tavalla. On parempi olla pienessä hönössä auton ratissa.  Sen sijaan lahjonta ja korruptio on Venäjällä täysin tuntematon länsimainen lieveilmiö.  Virkamiehille annetaan sen sijaan lahjoja, jotta asiat etenisivät toivotulla tavoin ja asia olisi vilpitön. Satanen on naurettava lahja jopa poliisille. Se on pieni namuraha tai huono vitsi. Viisisataa on jonkinlainen vaatimaton lahja tai sitten tonni. Satanen on loukkaus arvonsa tuntevalle virkamiehelle.

Tosiasiassa mies on saanut konkreettisen opetuksen ja muistutuksen väärästä tavasta asioida paikallisen virkamiehen kanssa. Kun hän jatkossa muistaa antaa mainitulle poliisille, tuomarille, tulkille, vanginkuljetusauton kuljettajalle ja vankileirin johtajalle pienen (1000 €) lahjan, on hän vapaa palaamaan Suomeen. Vankileiriltä kannattaa ajella laitamyötäisessä, ettei kukaan kiinnitä kuskiin enempää huomiota. Ainakin, jos se sijaitsee Siperiassa.

Oluen hintavertailua

Iltapäivälehti kertoi oluen hintavertailusta. Maailman halvimmat oluttuopin löytyvät Euroopasta. Puolasta, Romaniasta ja Serbiasta olutta saa puolellatoista (1,5) eurolla. Kalleimmasta päästä maailman oluita löytyy niinikään Euroopasta, sillä Sveitsissä, Norjassa ja Suomessa tuopista saa maksaa yli neljä ja puoli (4,5) euroa. Ero on kolminkertainen. En tiedä mitä olutta on vertailtu, mutta ero kasvaa, jos Suomessa tilaa jotain ulkolaista olutta. Itselläni kallein tuoppi on maksanut yli yhdeksän euroa. Joka tapauksessa seitsemän-kahdeksan euron tuoppi on pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Siis viisin- tai kuusinkertainen halpoihin maihin verrattuna.

Vastalauseita meillä ei ole kuitenkaan kuulunut. Ketään ei kiinnosta pistää ravintoloita hintaboikottiin tai osoittaa mieltä korkeita hintoja vastaan. Päinvastoin ravintoloitsijat valittelevat huonoa kannattavuutta ja kansa maksaa kiltisti kovia hintoja. Saksassa kansa olisi kaduilla, jos se joutuisi maksamaan superkaunistavan hintaa oluesta. Ranskassa ja Italiassa ryhdyttäisiin  hintaboikottiin  viinin osalta. Suomessa vastalauseita on turha odottaa.  Olemme kiltti ja kuuliainen kansa ja tottelemattomille meitä vahvempia, kuten kiskurihintoja kerääviä ravintoloita.

Viikon hyvät uutiset

Zlatan lupasi tiistaiksi uutispommin - esitteli uuden vaatemalliston.

Silja Symphonilla enää vain muutama virustapaus. Virus siirtynyt Silja Serenadeen.

Soini ja Lavrov ymmärsivät naapurimaitaaan ja toisiaan.

Jokaviikkoiset uutiset Venäjän dopingkärystä saavat jatkoa. Nyt kyseessä jalkapallo.

Clinton julistautui presidentiksi. Eikun presidenttikisan voittajaksi. Siis hän julisti voittaneensa esivaalit. Hänen miehensähän voitti sekä esileikit että vaalit.

Suomesta kaksi henkilöä salaiseen Bildenberg-kokoukseen. Tosin Wahroos asuu Ruotsissa.

Salomon myrsky tulee Suomeen, mutta ei tule etelään. Pirkanmaalla paistaa tänään aurinko.

Ei yhtään uutta uutista Patrik Laineesta tänään puoleen päivään mennessä.

Kokoomus valitsee viikonloppuna uuden puheenjohtajan. Vasemmistoliitto valitsee viikonloppuna uuden puheenjohtajan. RKP valitsee viikonloppuna uuden puheenjohtajan....

maanantai 6. kesäkuuta 2016

Andersson Vasemmistoliiton johtoon

Kesän puoluekokousruletti on alkamassa. Uusia puoluejohtajia saadaan lähiviikkoina useita. Vasemmistoliitto aloitti vaihtoruletin jo ennen puoluekokousta.  Li Andersson voitti ylivoimaisesti Vasemmistoliiton jäsenäänestyksen uudesta puheenjohtajasta. Muut ehdokkaat eivät pystyneet haastamaan Andessonia. Hän tulee seuraamaan väsähtänyttä Paavo Arhinmäkeä. Vasemmistoliitto uusi kasvojaan pitkälti Arhinmäen nuorekkaan ja innostuneen henkilöhahmon kautta. Puolueen osallistuminen Kataisen hallitukseen alkoi siivittää alamäkeä, joka vain kasvoi puolueen erottua hallituksesta. Vasemmistoliiton perinteiset kannattajat ovat tottuneet opposition asemaan, tiukkaan ay-politiikkaan ja vähävaraisten äänitorveksi.  Nyt puolue näyttää menettäneen tämän aseman.  Siitä on tullut pienen punavihreän marginaalin äänitorvi. Sitä on odotettavissa nuoren Anderssonin johtajakaudellakin. Puolue on menettämässä otteen myös perinteisellä ay-kentällä Rakennustyöläisten liitossa ja Metalliliitossa. Se ei ole pystynyt löytämään keskusteluyhteyttä nykyisen proletariaatin, hoiva- ja palvelualojen naisten kanssa. Ainoa mahdollisuus kohottaa kannatuslukuja on tiukentaa oppositiopolitiikkaa ja hakeutua vähävaraisten ihmisten pariin. Se on helpommin sanottu kuin tehty. Vanha työväenluokka on keskiluokkaistunut. Se on siirtynyt osin demareiden ja osin perussuomalaisten tai vihreiden äänestäjäksi. Mutta Vasemmistoliiton perinteisiä kannattajia on vielä jonkun verran jäljellä ikäihmisten joukoissa. Se pitää kannatuslukuja siedettävinä. Siitä huolimatta on kiinnostavaa seurata nuoren turkulaispoliitikon edesottamuksia Vasemmistoliiton johdossa.