torstai 31. maaliskuuta 2022

Olympiakomitea solmussa

 Suomen urheilun terävin toimintalogiikka on halvaantunut ja menettänyt kasvonsa. Kaikki näyttää sekavalta selittelyltä, totuuden salaamisesta ja pikkupoliitikoinnilta. Olympiakomitean toiminnallinen ja luottamusjohto ei ole tehtäviensä tasalla. Sen piti viedä suomalaista urheilua ja liikuntaa eteenpäin, mutta nyt luottamus on mennyt. Jäljellä on epäselvä kuva pienestä hallituksen poliitikkoporukasta, joka päätti jotain ja jätti senkin kertomatta muille hallituksen jäsenille. Sitten sovittiin Lehtimäen jatkosta hallituksen kanssa, joka ei tiennyt varoituksesta. Nyt on kerrottu fyysisestä kosketuksesta, uran estämisestä ja uudesta tapauksesta. Kukaan ei tiedä mikä on tuttua ja mikä juorua. Puheenjohtaja Vapaavuori on pahoillaan ja pyytää anteeksi, muttei aio erota. 

Tiivistetysti voi sanoa, että Olympiakomitean johto, puheenjohtajisto ja hallitus on pikkusieluinen säheltäjien porukka, joka on saanut aivan liian suuren mandaatin, johtaa suomalaista urheiluelämä. Eihän se pysty johtamaan edes omaa pientä organisaatiotaan. Puheenjohtaja Vapaavuori tunnetaan periksiantamattomana jääränä. Hänhän eroaa yleensä vasta kun pöly on laskeutunut. Erityisesti ihmettelen hallitusta, joka on niin merkityksetön porukka, että sen olemassaolon voi täysin kyseenalaistaa. Napinpainajia ja erityisesti saman puolueen napinpainajia tarvitaan hegemonian ylläpitämiseksi. Nyt se näyttäytyy pienen sulle mulle piirin puuhastelijoiden poppooksi. Vieläkö tällaista poliittista pelleilyä tarvitaan nykypäivän Suomessa.

Ratkaisu on helppo. Hallituksen ja puheenjohtajiston tulee erota. Ylimääräinen kokous valitsee uuden puheenjohtajan, hallituksen, toiminnanjohtajan ja huippu-urheiluyksikön johtajan. Sen jälkeen palataan varsinaisen agendan pariin. Suomen urheilun ja liikunnan kehittämiseen. Sillä tavoin palautetaan luottamus Olympiakomitean työskentelyyn.

perjantai 25. maaliskuuta 2022

Tauluja kesäksi

 


Kesän näyttelyyn tulevat taulut ovat valmiina. Keskikokoisia ja pieniä töitä teemalla geometria tai vaikka kuutio ja kolmio. Töitä on riittävästi Vihavuoden kahvilan näyttelytilaan. Tosin ei ihan koko tilaan, mutta perähuoneeseen kyllä. Käytävään ajattelin tuoda vanhoja timantteja ja tähtiä. Heinäkuun helteillä näitä teoksia saa ihailla Hauholla. Omalla työhuoneella teossarja näyttää tältä. Aika sekavalta. Näyttelytilassa, varsinkin Vihavuoden kahvilan tilan patinoituneilla tiiliseinillä työt alkavat elää omaa elämäänsä ja ne pääsevät paremmin esiin. Nähdään siellä,

torstai 24. maaliskuuta 2022

Syö kympillä Tampere

 Pitkästä aikaa Tampereella tarjoiltiin paikallisissa ravintoloissa kympin aterioita. Reilu kymmenen ravintolaa oli tällä kerralla lähtenyt mukaan. Päätimme kokeilla pizzeria Don Françoise pizzoja. Se sijaitsee Tuomiokirkonkadulla. Margerita- ja Pollo-pizzat maksoivat kympin. Otimme yhdet kumpiakin. Näyttää (maistuu) siltä, että mitä autenttisemmaksi pizzat muuttuvat, sitä pelkistetymmäksi maku muuttuu. Näin kävi Fracossakin. Pehmeä, sitkoisa pohja, erilainen tomaattikastiketta ja kevyt täyte. Kaikki elementit olivat kohdallaan. Pizzat olivat sopivan kokoisia, joten ne pystyi hyvin syömään kerralla. Kastikkeen salaisuutta ei suostuttu kertomaan, mutta se poikkesi tavallisesta tomaattikastikkeessa selvästi, hyvällä tavalla. Kaiken kaikkiaan hyvä kokemus. Voimme suositella.

Myöskin pitkästä aikaa päädyimme Majavabaariin. Paikka on naapurissa Aleksanterinkadulla. Jaume Serra-cava maksoi pari kymppiä. Pitihän sitä meidän ikiomaa hääjuomaa taas kerran testata. Roudareiden baarista on tullut meikäläisten kantapaikka. Siis silloin harvoin, kun mekin intoudumme baariin. Kivaa vaihtelua arkiseen ihmettelyyn. Molemmat paikat.

sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Jotakin muuta

Viime aikoina on ollut raskasta katsella ja kuunnella uutisia. Kahden vuoden ajan on kuultu koronan aiheuttamia kuvioita meillä ja maailmalla. Nyt kuukauden ajan on hämmästelty Venäjän raukkamaista hyökkäystä Ukrainaan. Muitakin uutisia on olemassa. Tässä jotain tänään.

Kaunis ja lämmin sää yllätti suomalaiset. Mittari nousi sunnuntaina parhaimmillaan yli 15 astetta. Pitkän ja runsastumisen talven jälkeen tuntuu mukavalta käppäillä lämpimällä kadulla. Tai vaikka istuskella auringonpaisteessa jääpeitteiden Peltolammin rannalla. Tätä lisää ja paljon.

Kyynkyyditsijää ei voi vielä tilata Turussa. Lämmin sää herättelee kyyt koloistaan, mutta kyynkyydistijöitä ei voi vielä pyytää apuun. Pitää vielä malttaa mielensä, mikäli kyitä löytyy lähialueelta. Hehän tulevat hakemaan kotipihalta kiemurtelevaa käärmeitä ja vievät pois, pois jonnekin pois. 

Ministeri Krista Kiuru, 47, synnytti eilen, tasa-arvon päivänä tyttölapsen. Onnea, onnea ! Jos ministerin hommista jää aikaa, on kotona runsaasti puuhaa. Vai pitäisikö sanoa toisin päin ? Ainakin korona on vähenemässä ja sote on jalkautettu alueiden vastuulle.

Vantaalaisille henkilölle myöskin onnittelut. Hän voitti perjantaisessa Eurojackpot-arvonnassa mukavat 45 miljoonaa euroa. Ei muuta kun uutta asuntoa miettimään. Ehkä Helsingistä. Ja jonkunlaisen matkaankin voisi tehdä. Ja ostaa vaikka uuden auton. Mitäpä sitä meikäläinen muuta !!!

Valtteri Bottas ajoi kauden ensimmäisessä formulakisassa Bahrainissa sijalle kuusi. Sijoitus ei olisi Bottakselle erinomainen, mikäli hän ajaisi Mersulla. Bottas siirtyi kuitenkin Alfa Romeon talliin. Samaan, jossa Kimi Räikkönen ajeli viime kaudella peräpään sijoille. Nyt tuli reipas pistesaalis kakkosluokan autolla.

Nousussa on myös suomalainen mäkihyppy. Eetu Nousianen nosti suomalaistoiveet  Oberstdorfin osakilpailussa. Sijoitus oli kahdeksas. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Nousianen oli peräti toinen. Ilahduttava uutinen suomalaisille niin rakkaassa lajissa, jossa viime vuosina on saatu lähinnä säälisijoituksia. Kaksi osakilpailua on vielä ensi viikonloppuna jäljellä. Niistä odotetaan Nousiaiselle uutta nousua.

Mikä yhdistää nimiä Husso, Korpisalo Koskinen, Lankinen, Saros. Aivan oikein ! He ovat suomalaisia NHL-maalivahteja. Mutta heitä yhdisti eilen myös toinen asia. He olivat kaikki joukkueidensa maalivahteja. Kolme poistui kaukalosta kaiken lisäksi voittajina. Näin kovia poikia meiltä löytyy maailman kovimpaan lätkäliigaan.

Tiistaina pelataan kotimaisen liigan runkosarjan viimeinen kierros. Tilanne on herkullinen, sillä 12 joukkueella on jonkinlainen motivaatio päästä pudotuspeleihin, joko kolmen parhaan, kuuden parhaan tai kymmenen parhaan joukkoon. Vain neljä joukkuetta viidessätoista on ulkona jatkopeleistä. Tiistain jälkeen ollaan taas siinäkin asiassa viisaampia. Joka tapauksessa liigaseurat voivat onnitella itseään. Sarja on ollut ennätystasainen ja pudotuspeleistä voi odottaa saman tasaisuuden jatkuvan.

Perussuomalaisten kannatus valahti alle 15 %.  Syykin on ilmeinen. Maahanmuutto. Kuitenkin eri tavalla miten Perussuomalaiset ovat maahanmuuttoa markkinoineen. Siis maahanmuuton vastaisuudessa. Venäjän pommituksia pakenevat ukrainalaiset saavat sympatiaa ja ymmärtämystä myös suomalaisilta. Yli kolme miljoonaa ihmistä pakenevat Ukrainasta läheisiin maihin. Ukrainalaiset ovat tervetulleita myös Suomeen. Nyt ei ole aika maahanmuuton vastustamiseen. Perussuomalaiset eivät ole kuitenkaan täysin jääneet juoksuhautoihin makaamaan. He ovat tehneet pesäeron Venäjää sympatiseeraaviin eurooppalaisiin veljespuolueisiin. Eikai kukaan oikeasti voi ihailla näin kaistapäistä maata, joka puhuu potaskaa ukrainalaisten pelastamisesta sun muusta.

No, nyt tämäkin uutislähetys päätyi Venäjän hyökkäykseen. Minkäs teet ! Sitä on niin vaikea käsittää.

sunnuntai 13. maaliskuuta 2022

Tankkaamassa

 Kävin tankkaamassa bensaa. Kahdenkympin sijoituksella sai vajaan kympin bensaa. Litrahinta oli jotain 2,18 €. Mietiskelin autoilun hintaa. Joko bensan hinta on tullut niin korkealle, että pitäisi vaihtaa auto julkisiin kulkuneuvoihin ? Jos lasken vain bensakulut tai bensan ja vuotuiset huollot ja verot, autoilu on vieläkin aika edullista. Sen sijaan kun lasketaan auton hankinta eli investointi jaettuna eri vuosille, julkinen tulee halvemmaksi. Autoilija tehnyt jo investoinnin autoon, joten sitä ei tarvitse ajatella (laskea). Sen voi hyvin unohtaa ja ajatella vain käyttökuluja. Onhan se tavallaan itsepetosta. Auton peruste on elämä ilman aikatauluja. Joka tapauksessa aion vähentää auton käyttöä, mikäli se on mahdollista. Käynti Tampereen keskustassa maksaa eläkeläiselle reilun euron 9 ja 14 välillä. Kun vielä hoitaa asiat puolentoista tunnin aikana pääsee, samalla maksulla kotiin. Silti pidän vielä auton ja käyn tankkaamassa kallista löpöä.

keskiviikko 9. maaliskuuta 2022

Lätkää pelataan

 Liigan runkosarja alkaa lähetä loppuaan. Joukkueilla on 6-8 peliä jäljellä. Pistelaskua siirryttiin suhteelliseen laskutapaa eli piste/ottelu. Tämä lisää loppupelit jännittävältä. Kun normaalissa pistelaskussa voitoista saa lisäpisteistä, suhteellisessa laskutavasta tappiot laskevat pistekeskiarvoa.  Tappara ja Ilves johtavat sarjaa ja Mikkelin yllätysjoukkue Jukurit on tukevasti kolmantena. Saataisiinko pitkästä aikaa tamperelaisjoukkueiden loppuottelu ?

Ilves on keräillyt pisteitä nopean kääntöpelinsä ja laajan materiaalinsa ansioista. Lisävahvistuksia saatiin Jokereista, kun Anttila ja Haapala liittyivät joukkoihin. Huomioni kiintyi Ex-Tapparan mieheen, Haapalaan. Ipassa ei ole ollut hänen kaltaistaan pelaajaa. Haapala on tekninen älypelaaja, joka sijoittuu ja syöttelee ihailtavalla tavalla. Ipassa on totuttu tukka suorana viilettäviin hyökkääjiin, joiden puoluspelaaminen on sitä sun tätä. Ymmärrän niin, että nykyjääkiekossa tärkeää on nopeus ja viisikkopelaaminen. Tärkeää on nopea reagointi, liike ja syöttelynopeus. Kaikki pelaajat hyökkäävät ja puolustavat. Eilen Ipa pysty kaatamaan Lukon vaikka voittoa tarjottiin useamman kerran raumalaisille. Tänään Saipaa vastaan saadaan kiinnostava ketju, jossa pelaa Mäntykivi keskellä ja laidoilla Suomi ja Haapala. Mäntykivi ja Suomi ovat molemmat liikkuvia väkkäröitä, joilta ei puutu itseluottamusta kiekolliseen peliin ja maalien tekoon. Nyt lisänä on juonikas ja hyvin peliä lukeva Haapala. Odotan innolla illan peliä. Toivon mukaan Ilves ei sorru SaiPan aliarvioimiseen.

KHL:n suomalaisosuus on kuivunut pikkuhiljaa olemattomiin. Jokerit jätti pudotuspelien kynnyksellä sarjan kesken. Monet meikäläiset pelaajat ovat jättäneet seuransa Venäjän sotatoimien takia. YLE ei enää seuraa edes teksti-tv kautta KHLn pelejä. Se on viisas ratkaisu. On aika näyttää jyrkkä vastenmielisyys Venäjän sotatoimiin myös urheilun saralla.

Tampereen MM-kisoissa eivät pelaa Venäjän eivätkä Valko-Venäjän joukkueet. Tämä on selkeä kannanotto kansainväliseltä jääkiekkoliitolta. Liiton uusi puheenjohtaja ei ole kaunistellut kantojaan. Toisin kuin Venäjän kädestä naurettavalla tavalla syönyt Rene Fasel, ranskalainen Luc Tardif on heittänyt hyökkäyssotaa käyvät maat ulos kisoista. Jääkiekkoa seuraava suuri yleisö ei olisi voinut parempaa toivoa. Johonkin on vedettävä raja, jääkiekossakin.

NHL jatkaa sarjaa. Vajaa kuusikymmentä kierrosta on pelattu runkosarjan 80 pelistä. Ilahduttavasti suomalaispelaajia on sarjan kärkijoukkueissa. Carolina, Florida ja Colorado ovat lohkonsa kärjessä. Myös pistetaulukkon kärkisijoilla kärkkyvät suomalaisniminä: Rantanen, Aho ja Barkov. Lähellä kärkeä ovat  Hinz, Teräväinen, Laine, Granlund ja Lundell. 

Suomen linja

 Tiedot Venäjän hyökkäyksestä kaksi viikkoa sitten yllättivät. Vaikka sotajoukkoja ja sotaharjoitusten viitteet Ukrainan rajalla olivat selvät, hyökkäys oli suuri yllätys. Voisiko Euroopassa olla jotain näin rajua, väkivaltaista ja sivistymätöntä ? Eikö toisen maailmansodan kokemukset opettaneet mitään pysyvästi ? Nyt voidaan vastata tähän. Eivät !

Pian Venäjän sodan tarkoitus näkyi selvästi. Ukrainaan piti saada venäjämielinen johto ja palauttaa vanha Venäjän määräysvalta ja yhteistyö, hinnalla millä hyvänsä. Se synnytti myös kysymyksiä, epävarmuutta ja pelkoa myös Suomessa. Olemmeko me seuraava suupala Venäjän laajentumispyrkimyksissä ? Mistä Suomi saisi tukea ja turvaa ?

Vastaus oli yksikertainen. Ainoa mahdollisuus on liittoutuminen NATOn kanssa. Näin aloin ajatella itsekin. Näin tuntuivat ajattelevat tuhannet ja taas tuhannet muutkin kansalaiset. Päätös Natoon liittymisestä oli kuitenkin vaikea. Sen myötä Venäjä saattaisi tuoda joukkonsa takaisin itärajalle tai vielä pahempi yli rajan. Mikä olisi nyt järkevintä ?

Aikaa kului ja huonot uutiset jatkuivat Ukrainasta. Venäjältä kuultiin uutisia uutispimennossa ja valeuutisista. Siellä kansalaisilta haluttiin piilottaa totuus. Se ei ollut mikään yllätys. Samaan aikaan lännen pakotevyöry alkoi osua uudella tavalla Venäjään. Eikä pelkästään valtioiden päätökset. Myös yritykset, järjestöt ja yksityiset ihmiset alkoivat ottaa etäisyyttä Venäjään. Syntyi ennen näkemätön yhteisyys Venäjän toimia vastaan. Kaiken lisäksi ne ovat jatkuneet päivä päivältä. Suuri kysymysmerkki on Venäjän energian. Miten korvamme energiatuonnin ja miten paljon se tulee maksamaan ? Ratkaisuna väikkyi fossiilisesta energianlähteistä luopuminen ja uusien uusiutuvien energiamuotojen kehittäminen. Sama asia mistä on puhuttu, puhuttu ja puhuttu.

Oma mieleni alkoi tehdä kriittisiä kysymyksiä NATO suhteista. Liittyykö Suomi Natoon sen takia, että 52 % suomalaisista kannattaa sitä ? Onko Suomen luovuttava omasta identiteetistään, puolueettomuudesta ? Mihin sitoudumme, kun sitoudumme Yhdysvaltain johtamaan sotilasliiton ? Yhdysvaltain sotahistoria viimeisten kymmenien vuosien ajalta kertoo yltiöpäisestä ja huonosti valmistautuneista hyökkäyksistä tuntemattomiin maihin. Vietnam, Irak, Syyria, Afganistan. Samanlaiselta vaikuttaa Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Entä jos pärjäämmekin paremmin sillanrakentajana ja idän ja lännen tulkkina ? Senhän me osaamme paremmin kuin monet muut maat. Pienen maan mahdollisuus on välttää suurempaa uhoa ja tarjota mahdollisuutta ymmärtää vastapuolta.

Asia hahmottui pikku hiljaa. Palasin takaisin vanhaan ajatteluun. Mielestäni Suomen kannattaa panna jäitä hattuun Naton suhteen. Venäjä on naapurina jatkossakin. Oma suomalainen identiteetti on kallis ja arvokas ominaisuus, jota on kehitetty pitkin kansallista historiaamme. Meillä on oma tiemme, vahvistakaamme sitä. Liittoutumattomuuden myötä kansallisten identiteetti saa voimaa. Mitä on suomalaisuus ? Se on selviytymistä vaikeistakin olosuhteista. Se on kylmän viileää harkintaa, tekoja ja tavoitteita. Meitä on kosittu ja tullaan kosimaan itään ja länteen. Liittoutumattomana olemme vahvempia kohtaamaan maailman haasteita. Olkoon se meidän tiemme.

keskiviikko 2. maaliskuuta 2022

Maaliskuun tietovisan vastaukset

 Tässä oikeat vastaukset visaiseen maaliskuun visaan:

1. E. Nikolai II

2. A. Pirkkalassa

3. B. Skotlanti

4. C. Aviisi

5. D. 28 kertaa

6. B. Eränkävijä

7. D. Sinisen

8. C. Jos tahdot rauhaa, valmistaudu sotaan

9. A. Turkissa

10.E. Esko Roine


tiistai 1. maaliskuuta 2022

Maaliskuun tietovisa

 Kevättä lykkää ja maaliskuun tietovisa on käsillä. Vaikeaa, vaikeaa ja vielä kerran vaikeaa. Mutta joukossa myös helppoja kysymyksiä. Visaisen Visan on laatinut ranskalainen Veuve Clicquot. Tässäpä tämä : 

1. Kuka hallitsi Venäjää ennen bolshevikkien vallankumousta vuonna 1917 ?

A. Katariina II

B. Pietari III

C. Paavali I

D. Aleksanteri II

E. Nikolai II


2. Missä sijaitsee Savupoikien lihanjalostustehdas ?

A. Pirkkalassa

B. Tampereella

C. Ylöjärvellä

D. Lempäälässä

E. Nokialla


3. Mistä maasta curling-niminen jääurheilu on lähtöisin ?

A. Norja

B. Skotlanti

C. Kanada

D. Ruotsi

E. Kiina


4. Minkä niminen on Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan (Tamy) lehti ?

A. Tamyn sanomat

B. Alakuppila

C. Aviisi

D. Aikalainen

E. Opiskelijoiden uutiset


5. Kuinka monta kertaa enemmän Suomessa on suomenruotsalaisia verrattuna saamelaisiin ?

A. 2 kertaa

B. 10 kertaa

C. 19 kertaa

D. 28 kertaa

E. 45 kertaa


6. Tampereen Hämeensillalla on neljä Väinö Aaltosen veistämää Pirkkalaisveistosta: Suomen neito, Kauppias ja Veronkantaja. Minkä niminen on neljäs patsas ?

A. Virkamies

B. Eränkävijä

C. Metsästäjä

D. Kalastaja

E. Sotilas


7. Minkä värin sävy on ultramariini ?

A. Ruskean

B. Punaisen

C. Keltaisen

D. Sinisen

E. Vihreän


8. Mitä tarkoittaa latinan kielinen lause ” Si vis pacem, para bellum” ?

A. Halusimme rauhaa, saimme sodan

B. Sillä valta, jolla ase

C. Jos tahdot rauhaa, valmistaudu sotaan

D. Rauha on kauneinta sodassa

E. Rauhaa ei saada aikaan asein


9. Missä maassa sijaitsee Pergamon-niminen kaupunki ?

A. Turkissa

B. Italiassa

C. Irakissa

D. Syyriassa

E. Egyptissä


10. Kuka toimi Tampereen Työväen Teatterin johtajana vuosituhannen vaihteessa ?

A. Vili Auvinen

B. Lasse Pöysti

C. Esko Raipia

D. Mikko Majalahti

E. Esko Roine