maanantai 30. toukokuuta 2016

Suuret oluet - pienet panimot

Tampereen Keskustorille oli pystytetty viikonlopuksi olutkylä. Pieniä panimoja oli saatu paikalle eri puolilta Suomea yhteensä 23 panimoa. Niillä oli tarjottavana 200 erilaista oluttuotetta. Hanaoluita, pullo-oluita ja siidereitä. Olutkylä oli päivällä ilmainen ja kuuden jälkeen  sisäänpääsymaksu oli kympin. Aika paljon pelkästä sisäänpääsystä. Vierailimme paikalla perjantai-iltapäivänä. Paikalla oli mukavasti porukkaa neljän kieppeillä ja kuudelta alkoi olla täyttä. Maistelimme erilaisia oluita. Jollakin tapaa makunystyröihin tuli melkoinen humalahyökkäys. Pienpanimoiden tekevät voimakkaasti humaloituja oluita. Maku on hieman kitkerä ja erilaisissa oluissa erityyppisiä vivahteita löytyy hajuvedestä sitrushedelmiin ja melkein minkälaisiin  makuihin tahansa. Tummat oluet jäivät muistelematta, sillä en juuri pidä tummista oluista.  Hinnat olivat kohtuullisia. Kolmen euron lasin sai ostaa tiskiltä ja sen saattoi myydä lähtiessä kahdella eurolla takaisin tai viedä kotiinsa muistoksi.  Juomalasilla saattoi pestä peaupisteissä omatoimisesti. Desi olutta maksoin kaksi euroa, kaksi desiä 3-4 euroa ja neljä desiä 6-7 euroa. Olisin odottanut, että oluita olisi saanut maistella ilmaiseksi. Se olisi jouduttanut maistelua. Tarjolla ei ollut myöskään Belgiasta tuttuja maistelulautoja. Suolaisennälkään tarjolla oli muikkuja, lappeenrantalaista vety- ja atomipiirakoita, paistettuja ruisleipäpaloja, pullea porkkana hodareita.

Tykkäsin kaikenmaailman olutkylänmsysteemistä ja järjestelyistä. Maistelun puuttuminen johti itselläni hieman samankaltaisten juomien nauttimiseen ja lievään pettymykseen. Suuria oluita ei sanan varsinaisessa merkityksessä ollut. Mutta uskon, että kolmen kaupungin, Tampere, Lahti ja Helsinki kierroksen jälkeen systeemiä kehitetään. Olisin valmis maksamaan kympin sisäänpääsyn, jos sillä saisi jonkinlaisen maisteluoikeuden. Kaipasin myös tshekkiläistä ja saksalaisia makuja. Nyt tarjolla oli enemmän brittiläis- ja amerikkalaistyyppisiä aleja. Tämän systeemin logo muistuttaa enemmän grillaamista kuin oluita. Mutta hyvä idea tuoda yhteen pienehköjä panimoja.

Valmisteilla oleva alkoholilain muutos tuo kaupoille mahdollisuuden myydä 5,5 % oluita. Pienten olutpanimoiden näkökulmasta sillä ei ole suurta vaikutust pienpanimoiden toimintaan. Isot panimot pystyvät tuottamaan suurille ketjuille vahvoja oluita edulliseen hintaan. Hallituksen kaavailut työllistämisvaikutuksista eivät siltä osin näytä osuvan oikeaan.

sunnuntai 29. toukokuuta 2016

Maamme-laulu uusiksi

Kokoomuksen nuoret esittävät, että Suomen kansallislaulu vaihdettaisiin. Maamme-laulun tilalle valittaisiin Finlandia hymni. Ehdotus on ehdottoman hyvä. Tarkoitan, että esitys on huono, mutta ajatus on periaatteessa hyvä. On hyvä, että maalla on kansallislaulu, joka vastaa aikaansa. Finlandia hymni on kuitenkin menneisyyden vetonaula, joka tuo mieleen lähinnä sosiaalidemokraatti Linnan kirjoittaman Tuntemattoman sotilaan. Tarvitaan laulu, joka yhdistää kansan, jonka kaikki kokevat omakseen ja jossa ilmenevät kansalliset symbolit.

Seuraavissa vaaleissa onkin odotettavissa kova kisa puolueiden välillä. Nyt ei olekaan kyse poliittisista ohjelmista vaan oikean biisin löytymisestä. Kappale, joka iskee suoraan suomalisten sydämeen.

Olemme saaneet selville johtavien puolueiden vaaliohjelma.... siis kappalevalinnat.

Kokoomus                 Finlandia
Ruotsalaiset               Helan gor
SDP                           Mä joka päivä töitä teen
Keskustapuolue.        Mä maalaispoika oon
Vasemmistoliitto.       Vippaa mulle vitonen
Kristilliset                  Suvivirsi
Vihreät                       Tipi tii              
Perussuomalaiset       Sininen ja valkoinen

Jokaisen eduskuntavaalin yhteydessä äänestetään myös uudesta kansallislaulusta. Sen myötä saadaan kansa vaaliuurnille ja  kiinnostumaan yhteisistä asioista.

torstai 26. toukokuuta 2016

Talvivaaran osakkeenomistajat

Talvivaara onnistui saamaan runsaasti osakkeenomistajia. Heitä on 80000. Talvivaaran suosio osakkeenomistajien ja piensijoittajien kohteena tuli ainakin osittain valtion vahvan omistajuuden kautta ja sitä kautta luotettavuuden kautta. Nyt osakkeen arvo on nollassa. Eilen kuultiin, että Talvivaaran alasajo aloitetaan. Se on pieni vihreä valo myös osanneenomistajille. Kun Talvivaaran emoyhtiö todetaan konkurssikypsäksi virallisesti, voivat osakkeenomistajat hyödyntää tappionsa verotuksessa. Konkurssissa menetetyt eurot voi kompensoida myyntivoitolla saatujen tulojen verotuksessa.

Olen yksi näistä reilusta kahdeksastakymmenestätuhannesta osakkeenomistajista. Olen odotellut uutista Talvivaaran konkurssista. Sitä ei ole tullut eilenkään, mutta todennäköisesti vuodenvaihteessa emoyhtiö Tamvivaara asetetaan lopultakin konkurssiin. Osakkeiden muuttuminen aivottomiksi ei harmita  minua enää. Se aika on mennyt jo ohi. Osakkeiden omistamiseen liittyy aina riskejä. Kannattaa hajauttaa, eli omistaa erilaisia osakkeita. Silloin tulee paitsi tappiota, myös voittoja.

Uskon, että tässä "konkurssissa" on myös niitä, jotka menettivät paljon rahaa. Kymmeniä tai jopa satoja tuhansia euroja. Nyt on vielä odoteltava reilu puoli vuotta, jotta konkurssi tulee ajankohtaiseksi. En usko, että uusia yksityisiä rahoittajia ilmaantuu. Se on balsamia lähinnä kaivoksen työntekijöille, osalle poliitikoista ja isoja tappiota tehneille osakkeenomistajille. Totuus on karu. Tämä hanke on ollut täydellinen katastrofi koko olemassaolonsa ajan. Laboratorio-olosuhteissa suunnitellun toimintatavan saattaminen suurteollisuudeksi epäonnistui. Ympäristöongelmat saattelevat hanketta koko matkan.

Nyt on laskunmaksun aika. Siitä saavat maksaa paitsi sijoittajat, myös kaikki veronmaksajat. Heillä ei ole ollut osaa eikä arpaa tässä hankkeessa, mutta yhteiskunnan on hoidettava erityisesti ympäristövahingot ja muut menetykset parhaalla mahdollisella tavalla kuntoon. Se vie vuosia ja miljoonia.  Osakkeenomistajat selviävät haavojaan nuollen. Kainuun työntekijöille tämä on kova ratkaisu eikä korvaavaa työtä ole näköpiirissä. Siinäkin tarvitaan valtiovallalle apua.

Sinitiaisen pesä

Pihalla on linnunpönttö. Se on omenapuun rungossa. Tyttäreni teki sen ja antoi minulle. En ole rekisteröinyt tätä pönttöä. En keksi siihen mitään syytä. Minusta pönttöjen rekisteröinti on pönttöä puuhaa. Tekoyhteisöllisyyttä. Sellaista yritetään tehdä monilla epäluontevilla tavoilla mm. radiokanavilla, telkussa ja lehdissä.

Mutta minun piti kertoa sinitiainen pesästä. Se on pöntössä. Sinitiaspariskunta syöttää poikasia aktiivisesti. Minusta näyttää siltä, että poikasia ruokitaan aamupäivällä ja keskipäivällä, muttei illalla. Poikaset ovat jo niin isoja, että nokkia ja siipiä näkyy pöntön reiästä. Kun istumme pihalla aurinkoa ottamassa, tiaiset ovat varuillaan. Ne pelkäävät meitä. Hyvä niin. Usein toinen värisyttelee siipiään puun oksalla ja yrittää kiinnittää huomiota itseensä. Sillä aikaa toinen yrittää huomaamattomasti luikahtaa pönttöön. Kun emo tuo ruokaa poikasille, alkaa pöntöstä kuulua kovaa sirkutusta tai älämölöä. Ilmeisesti poikaset yrittävät pitää puolensa ruokajakelussa. Muuten ne ovat hiljaa ja odottavat kiltisti.

Ihmettelen mielessäni, miten poikaset saavat juotavaa ? Tuovatko aikuiset niille vettä nokassaan tai ruokapalojen yhteydessä ? Vai eivätkö ne tarvitse vettä ? Moneen päivään ei ole edes satanut.

Odotan, että jonain päivänä poikaset alkavat lentoharjoitukset. Sitä en ole koskaan vielä nähnyt, mutta pian on sen aika. Tapahtuuko se päivällä vai aamuvarhaisella? Samalla voisin nähdä, kuinka monta asukkia pesään mahtuu. Tämän kaiken voi varmasti lukea lintukirjasta tai netistä, mutta oma tarkkailu voittaa kaiken sen. Se on luonnon tosi-tv-tähtiin, vaikka se tapahtuukin pihalla omenapuun rungossa roikkuvassa pöntössä.

Työeläkkeiden suuruus

Keskimääräinen työeläke on 1797 euroa. Naiset saavat keskimäärin 1500 euroa ja miehet 2100 euroa. Melkoinen ero, joka johtuu varmasti paitsi miesten pidemmistä työurasta myös paremmasta palkkatasosta. Eläkkeitä maksettiin viime vuonna 1477000 ihmiselle. Siinä on kasvua 55000 henkilöä. Kaikkiaan viime vuonna maksettiin työeläkkeitä 25,3 miljardia euroa. Työeläkemenot kasvoivat n. 3 % eli 800 miljoonaa. Olisi kiinnostavaa tietää kuinka paljon maksetut työeläkemaksut kasvoivat viime vuonna ? Vuonna 2014 eläkemaksuja kerättiin 24,5 miljardia ja maksettiin 24,4 miljardia.

Vajaa prosentti kaikista eläkkeistä maksettiin ulkomaille. Siis alle 250 miljoonaa. Eniten Portugaliin. Siellä eläkeläisiä on 433 eläkkeensaajaa. Heidän keskimääräinen eläkkeensä oli 3500 euroa. Toki tämä määrä on varsin pieni. Lisäksi verottomuuden loppumisen myötä se voi olettaa vähenevän entisestään. Tässä asiassa yleistä närkästystä aiheuttaa pienen porukan ylimielinen asenne erityisasemaan. Mutta se ilo loppuu pian. Rahallisesti on kyse kovin pienestä asiasta.

keskiviikko 25. toukokuuta 2016

Työllisyyden musta päivä

Tänään on kerrottu kahdesta suuresta alasajo-asiasta. Talvivaaran kaivoksen alasajon suunnittelu aloitetaan tänä vuonna. Mikroshortsit ilmoitti, että puhelintoiminnan lopetetaan Suomessa. Meillä tämä tietää 1350 henkilön irtisanomista.

Talvivaaran/ Terrafamen kaivostoiminnan alasajo on kova isku Sotkamolle ja Kainuulle. Toisaalta valtion varojen loputon työntäminen kannattamattomaan kaivokseen ei ole perusteltua. Ympäristöluvan määräikaistaminen oli lopullinen niitti, joka lopetti ulkopuoliset neuvottelut rahoituksesta. Rahaa palaa joka tapauksessa vielä satoja miljoonia,mennen kuin toiminta on lopetettu ja ympäristöriskit voitettu.

Microsoftin päätös on varmasti katkera pala erityisesti Tampereen ja Salon työntekijöille ja kaupungeille. Nokia myi puhelintoiminnan Microsoftille, joka nyt lopettaa koko bisneksen Suomessa. Onko tässä mitään järkeä ? En minä ainakaan ymmärrä. Nokia puhelimet ovat toisaalta alkamassa, kun Nokia nimen käyttöön on annettu lupa suomalaiselle firmalle. Mutta Elopin ja Microsoftin toimia on vaikea ymmärtää. Nokian puhelimet pelattiin ulos markkinoilta. Mutta kuka tästä hyötyi ja mitä ? Ehkä Suomessa ei sittenkään kannata tehdä puhelimia. Siihen ei ole vastauksia.

tiistai 24. toukokuuta 2016

Hyvää syntymäpäivää !

Hyvää syntymäpäivää 75-vuotias Bob Dylan !Olet tehnyt monta, monta biisiä, joita kaikenlaiset ihmiset ympäri maailmaa ovat kuunnelleet tunteella.

Hyvää syntymäpäivää 60-vuotias Vesa Vierikko ! Olet tehnyt monta teatteriroolia, joista erilaiset ihmiset ovat saaneet elämyksiä.

Hyvää syntymäpäivää 25-vuotias Uhrilampaat-elokuva ! Olet antanut pahalle elävät kasvot, joiden avulla ihmiset ovat hetkeksi unohtaneet, miten kauheaa heillä on omassa elämässään.

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Vihdoinkin jääkiekkokisat loppuivat

Kevään koitos jääkiekon MM-kisat päättyivät lopultakin. Kaksi viikkoa on vielä aikaa kunnes jalkapallon EM-kisat alkavat  Ranskassa. Ne kestävät kuukauden. Sitten pieni tauko. Sen jälkeen Olympiakisat Riossa. Sehän kestää vajaa kolme viikkoa. Ollaan jo hyvässä vauhdissa elokuun loppua. Pian alkavat jääkiekkosarjat. Huh, huh, mikä urakka. Pitänee käydä lenkillä, että jaksaa istua kotisohvalla.

Hienosti Suomi pelasi. Hopea ei ole häpeä. Yhdeksän voittoa kymmenestä pelistä. Harmi, että se ainoa tappio sattui loppuotteluun. Tappion avaimet luotiin jo edellisessä Venäjä-pelissä. Siinä Suomi lopetti hyökkäämisen kolmannessa erässä ja antoi Venäjän pitää kiekkoa ja hyökätä. Sama jatkui Kanadaa vastaan. Suomen peli oli pehmeää ja Kanada hallitsi koko pelin. Maalivahti Koskinen piti Suomea pystyssä Venäjää vastaan, samoin Kanadaa vastaan. Yleensä kiekko-ottelun voittaa se joukkue, joka pitää kiekkoa ja hallitsee pelitapahtumia. Ottelu oli malliesimerkki miehet vastaan pojat-pelistä.

lauantai 21. toukokuuta 2016

Vahvan oluen hinnanmuodostus

Hallitus on vapauttamassa vahvat oluet elintarvikemyymälöihin. Nykyinen oluen hintarakenne Alkon myymänä on käsittämätön. Siitä on puhuttu kovin vähän. Alkon ostaman juoman hinta tuottajalta on 37% myyntihinnasta. Valtion alkoholivero on 32 % hinnasta. Alkon kustannukset eli myynti, myyntipaikat jne ovat peräti 31 % hinnasta. Nyt kun vähittäismyynti muuttuu kauppoihin, muuttuu myös myyntihinta. Syykin on selvä. Vähittäiskauppa kilpailee muiden kauppojen kanssa. Myyntihinnat on painettava niin alas kuin mahdollista. Näin hinta tulee lähemmäs hankintahintaa ja veroja. Monopoliyhtiö Alko myy meille edelleen viinejä ja väkeviä alkoholijuomia ilman kilpailua, kuorien kaikesta myydystä juomasta ylisuuret katteet. Kaikki tämä tehdään muka alkoholihaittojen ehkäisemisen nimissä. Todellisuudessa kyse on ylisuureksi paisutetussa organisaatiosta, tehottomassa  toimintatavoissa ja kontrolloimattomasti johtamisesta.

Samaa on nähty muidenkin monopolien toiminnassa. Puhutaan taksista, Matkahuollosta, Postista, Veikkauksesta, entisestä VRstä, Finnairista, Valiosta ja monesta muusta. Monopoli kasvaa ja paisuu hallitsemattomasti kilpailun puuttuessa. Näin on käynyt Alkossa ja siitä maksamme me, asiakkaat. ylihintaa. Valitettavasti maamme poliitikot ovat niin arkoja ja veteliä, ettei sieltä suunnalta ole odotettavissa muutosta.

Luonnollisen hyvinvoinnin LIFE

Kotiin jaettiin ilmaislehti Live LIFE. Kyse on luontaistuotteita myyvästä ketjusta. Terveyttä myydään erilaisilla tuotteille. Oikeastaan firma myy mielikuvia terveyteen vaikuttavista tuotteista. Miten sitten ihminen saavuttaa tämän luonnollisen hyvinvoinnin ? Siihen on helppo vastat.  Ostamalla seuraavia tuotteita: Wounder Legs, Magnesiumia Citrate, Urticalcin, Detox Express, Omega 7, Karnosiini, Nutrilenk Active, Movo, Evonia, Acorelle, Bio Quinon Active Q10, LIFE Coconut Oil, Pycnogenol Strong, Lady Prelox, Actine Liver, LIFE Chia-siemen, Biokia Marjajauhemixit, LIFE Spirulina, Manuka Hunaja, pG-balance Pascoe, Magnesiumia Oil, LIFE Whey, LIFE Creatine, LIFE Gainer, LIFE Recovery, Hamppuproteiini, EvoniaKeratin, SportLife. EEA, Great Earth Magnesiumia, Kyolic, Balanssi, Green Mix -jauhe ja Eat Real Chips.

Kaiken tämän jälkeen tunnet olosi luonnolliseksi. Hyvinvointisi on noussut huippuunsa ja olet elossa. Siinä koko jutun juju. LIFE.

perjantai 20. toukokuuta 2016

Alkon vastaus

Valkoviinin maku muuttui muoviseksi, kun pakkaus oli auki viikon. Palautin jäljellä olevan juoman Alkon laadunvalvontaan.

Tänään Alkosta tuli vastaus. Siinä todettiin, ettei viiniä ole tarkoitus pitää avattuna, koska viini hapettuu. Mikäli haluaa säilyttää avattua viiniä, kannattaa ostaa hanapakkaus. Siinä on korkki, joka ei päästä ilmaa säiliöön.

Olen juonut viiniä lähes viidenkymmenen vuoden ajan. Tiedän toki, että viini hapettuu pullon ollessa auki muutaman päivän. Nyt kyse olikin siitä, että viinissä maistui muovi. Halusin tietää irtoaako muovitölkistä jotain aineita kun se on avattu aiemmin. Siihen ei tietenkään tullut vastausta.  Nytkään en kaivannut näitä yleisesti tiedettyä totuuksia. Sen sijaan kiinnosti outo maku ja mahdollinen tölkin ominaisuus erittää jotain outoa muovimatosta makua. Tämä ei näyttänyt kiinnostavan myyvän Alkon johtaja tai emäalkon laadunvalvontaa. Se ei ollut yllätys.

Muistan kahdeksankymmentäluvulla, kun pullo valkoviiniä maistui oudolle. Kirjoitin suoraan Saksaan viinin tuottajalle. Sieltä kerrottiin, ettei vielä ole keksitty täysin pitävää korkkia. Korkki on saattanut falskata. Tuottaja toivotti minut tervetulleeksi tutustumaan viinitilalta ja lähetti pullon ehtaa minulle postissa.

Nyt monopoliasemassa oleva yritys on etääntynyt todellisesta kaupankäynnistä ja asiakkaista. Reklamaation edessä, se ottaa puolustusasemaan, eikä ole kiinnostunut asiakkaiden kommenteista. Siinä yksi syy lopettaa Alkon erityisasema ja tuoda viinit elintarvikeliikkeisiin.

Nokkossämpylät

Keräsin entisen sähkölinjaan aukealla tuoreita nokkosia. Leikkelin lehdet eroon varsista. Kiehautin lehtiä viitisen minuuttia isossa kattilassa. Sen jälkeen kaadoin lehdet lävikköön ja leikeltiin ne pienensi silpuksi.

Lisäsin kolmeen desiin maitoa palan tuorehiivaa (20 gr), suolaa, oliiviöljyä, vehnä- ja ruisleseitä, vehnäjauhoja ja nokkoset. Vaivasin taikinaa vatkaimella kymmenen minuuttia. Sitten laitoin taikinan puoleksi tunniksi kohoamaan. Leivoin taikinasta sämpylöitä, jotka saivat kohota uunissa 50 asteen lämmössä toiset puoli tuntia. Sitten lisäsin lämmön kahteensataan. Laitoin uunin pohjalle lautasen vettä, jotta kuorista tulisi kovempia.

Mainio ravitseva sämpyläherkku. Päälle margariinia, kinkkua, juustoa, tomaattia, kurkkua tai ihan pelkiltään. Hyvää !!!!

torstai 19. toukokuuta 2016

Vahvat oluet kauppoihin

Hallitus on näyttämässä vihreää valoa vahvoille oluelle, lonkeroille ja limujuomille. Nykyiset juomat saavat sisältää alkoholia 4,7 %, kun uuden ehdotuksen mukaan alkoholia saa olla 5,5 %. Kokoomus ja Perussuomalaiset ovat ajaneet tätä asiaa perusteena mm. Paikallisten pienpanimoiden tukemisella ja työllisyysnäkökulmalla. Keskusta on taipumassa tähän kantaan.

Hyvä askel eteenpäin, mutta vielä on matkaa viinien saapumiseen kaupan hyllyille. Samalla kaatuisi Alkon hinnoittelupolitiikka, monopoliasema, ylihinnoiteltu tuotteet ja holhoava  alkoholipolitiikkaa.  Martin Luther Kingin sanoin "We have A Dream". Mutta siihen menee aikaa. Jos Suomessa olisi paikallisia viinitarhoja, asia voisi edetä ripeämmin. Nyt odotetaan uutta hallitusta, sen jälkeen vielä uudempaa hallitusta, lisää paljastuksia Alkon tehottomuudesta, ylisuurista kustannuksista ja palkoista. Kyllä se siitä.

Kymppi Hartwallilta

Viime viikolla kerroin, että Karjala tölkki vaahtosi runsaasti ja haisi pesuaineelta. Lähetin purkin Hartwallin laboratorioon. Siellä ei löydetty mitään syytä tai vikaa.  Firma pahoitteli kuitenkin tapahtunutta ja tänään tililleni ilmestyi kymmenen euroa. Olen kiitollinen. Selvästi heille merkitsee jotain, että tuotteissa on vikoja ja niistä reklamoidaan. Kympillä saa Prismasta 11 tölkkiä Karjalaa.

Odotan valtiomonopoliyhtiö Alkon vastausta valkoviinireklamaatiooni. Veikkaan, että monopoliyhtiö ei lähetä yhtään mitään. Hyvä jos lähettää edes viestiä. Niin erilaista on elämä kahdessa eri yhtiössä. Jälkimmäisen ei tarvitse piitata asiakkaista.

Opetusministeriö perii Olympiakomitealta avustuksia takaisin

Valtiovalta ei ole tykästynyt Olympiakomitean rahankäyttöön. Valtio perii takaisin Olympikomitealle myönnettyjä avustuksia vuodelta 2014. Palkkoja on maksettu liian paljon, rahoja on törsätty Busines forumin lippuihin ja Sotsin olympialaisten huoneistoihin, hankintoihin ei ole tehty kilpailutuksia. Onhan se kivaa juoda Sotshista kotilennolla 1200 € kuohuviiniä tai ostaa Kojonkoskelle kahden tonnin polkupyörän synttärilahjaksi. Tämäkin verovaroin. Kaikenkaikkiaan valtio periin takaisin 435000 €.  Olympiakomitean pääsihteeri Japinsson ei allekirjoita kaikkia näkemyksi. Työntekijä Kojonkoski toteaa, että korvauksiin on varauduttu.

Kiinnostavaa on huomata, että tässäkin taustalla tai melkein eturivissä toimii mies nimeltä Mika Kojonkoski. Hänhän on toiminut keskeisesti huippu-urheilun kehittämistyössä. Käytännössä huippu on jäänyt saavuttamatta monilla aloilla. Itse asiassa monet lajit ovat kohdanneet pohjakosketuksen kuten mäkihyppy. Sellaiset miehet säätävät myös valtion varoja turhiin touhuihin.

keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Janssonin kiusauksen resepteistä

Päätin tehdä Janssonin kiusausta poikien saunaillan iltapalaksi. Kiusaus on maukasta, suolaista ja helposti syötävää. Melkein kaikki tykkäävät kiusauksesta. Tein oman, perinteisen kiusauksen. Siihen tulee perunoita, sipulia, Abban anjovisfileetä, kermaa, suolaa ja voita. Siis varsin yksinkertainen ruoka, joka palkitsee ruokailijat.

Katsoin varmuuden vuoksi netistä, kuinka pitkään kiusausta pidetään uunissa. Hämmästys oli suuri, kun huomasin, että valtaosassa netissä olevista ohjeista käytettiin pakastettua peruna-sipuli seosta. Olen pettynyt. Onko ruoanlaitto muuttunut tällaisten puolivalmisteisten ainesten varaan. Ymmärrän kyllä, että kaupat haluavat myydä pakastimessa tyhjäksi kaikenlaisista pakastuspusseista. Ymmärrän myös, että ihmisillä on kauhea kiire, eikä perunoita jakseta kuoria, puhumattakaan sipuleista. Mutta en ymmärrä sitä, että hyvänmakuinen ruoka ei kiinnosta. Kotona hyvistä perunoista, sipulista, kermasta ja kunnon anjoviksista tehty kiusaus kepittää kirkkaasti kaikenlaiset pussipakasteet. Siksi esitän julkisen vastalauseeni ja vatsalauseeni oikean Janssonin kiusauksen puolesta.

Esitän lisäksi, että pakasteperuna-sipulipusseista tehty kiusaus nimetään uudelleen. Uusi nimi voisi olla: Janssonin hätävara, Helppo kiusaus,  Pakaste Jansson, Jäätynyt kiusaus, Janssonin mauton kopio, Jaa-Jaa Jansson,  Aloittelijan kiusaus, Kiireisen kiusaus, Pikakiusaus, Kiusaamatta paras,  Olipa kerran Jansson, Jan-Magnuksen heikko hetki.

maanantai 16. toukokuuta 2016

Pahentunutta viiniä

Vapuksi ostettiin litra etelä-afrikkalaista viiniä. Se jäi kuitenkin viikoksi jääkaappiin. Sitten juotiin puolet viinistä. Viime viikonloppuna eli viikko edellisestä juotiin loput. Nyt viini maistui oudolta. Maku oli jotenkin muovimaista, ikäänkuin tölkistä olisi irronnut jotain. Kaadoin puoli lasillista viiniä tölkkiin takaisin, jotta Alkolle jäisi jotain tutkittavaa.

Tänään mentiin viemään viini tutkittavaksi. Alkon pikkupomo ei ottanut oikein koko asiaa vakavasti. Hän ei jättäisi viiniä seisomaan jääkaappiin edes päiväksi. Lisäksi viiniä oli hänen mielestään liian vähän, jotta sitä voitaisiin tutkia.  Sanoin, ettemme halua uutta viiniä vaan vain reklamoida huonosta viinistä. Jos sitä voitaisiin tutkia jossakin laboratoriossa. Ehkä Alkolla on sellainen. Ja ehkä Alkoa kiinnostaa huononmakuinen viini. Vai onko monopoliasema niin suvereeni, ettei kannata kaikenmaailman valituksia kuunnella. Sellainen olo tuli meille.

Muuten olen sitä mieltä, että viinit siirrettäisiin maitokauppoihin. Alkon viineissä on paljon parannettavaa, muttei se näytä kiinnostavan henkilökuntaa.

Odotan, että saamme viikon kuluttua viestiä Alkon laboratoriosta: " Viiniä oli niin vähän, ettei siitä saatu kunnon näytettä, lisäksi se oli jo vanhaa."

sunnuntai 15. toukokuuta 2016

Helluntain Heili

Helluntaita vietetään taas tänään. Muutoin mukava pyhäpäivä. Kaupattiin ovat helluntaina auki. Mutta helluntai poikkeaa muista pyhistä Heilin takia. "Jollei Heiliä helluntaina, ei koko kesänä". Helluntai on erityisen tärkeä päivä ajatellen kesän kumppanuuksia. Itselläni asia ei ole ongelma. Minulla on tänään heili plakkarissa ja kesällä myös. Viime vuonnakin oli heili ja kesä meni oikein rattoisasti.  Heilani on oikeasti ihan kiva ja hyvännäköinenkin. Minun heilini nimi on kyllä ihan eri, mutta olemme sopineet, että saan kutsua häntä Heiliksi tänään, helluntaina.

Monilla asiat eivät ole näin. Joillakin on useampiakin Heilejä, mutta monilla ei yhtään. Vielä on muutama tunti korjata tilanne. Paras tapa on tietysti mennä aamulla kirkkoon. Siellä on useita heilejä. Yleensä he eivät kuule tai näe juuri mitään, jolloin heilin voi taluttaa kotiinsa. Hänet voi sitten maanantaina taluttaa kotiinsa. Yleensä he eivät muista mitään, tai edes tiedä missä asuvat. Päinvastoin he ilahtuvat seuralaisesta, uudesta kodista ja uudennäköisistä kahvimukeista.  Myös vanhusten palvelutaloista voi hakea vanhoja heilejä.

Toinen keino, joskaan ei niin varma, on ulkoiluttaa koiraa. Koiraihmiset ovat seurallisia ja tottuneet höpisemään joutavia. Jollei ole koiraa, voi lainata koiran naapurista tai koiratarhalta. Koiran kanssa keskustellaan mukavia ja kerätään sympatiapisteitä. Sitten ehdotetaan partnerille pientä mutkaa kotimatkalle. Viedään heili kotiin tutustumaan koiratarvikkeisiin, koiranruoka-astiaan ja puruleluihin. Niitä on syytä hankkia iso kasa, ettei jutunjuurta tarvitse lopettaa. Koiraihmiset ovat mukavia ja puheliaita. He pitävät koiraihmisistä, eivätkä ole turhan kranttuja kumppanin ulkoisista ominaisuuksista.

Kolmas keino on netin kontaktipalstat. Ei kannata kuitenkaan käyttää normaalia kaavaa vaan mieluummin ehdottaa yhden illan tuttavuutta. Kannattaa painottaa, että kyse ei ole seksistä, urheilusta tai juopottelusta. Platoninen ilta kolahtaa kaiken kokeneisiin heileihin. Heille keskusteleva mies on yhtä eksoottinen kuten puhuva katsastusmies autoilijoille. Hyvin menneen illan jälkeen tulee takuuvarmasti kuuma kesä.

Viimeinen mahdollisuus on käyttää henkilöstöfirmaa. Sellainen varamiespalvelu on ammattimainen
ja asiansa osaava taho. Heiliö ovat ulkonäöltään ehkä hieman ankeita, mutta parempi pyy pivossa kun kymmenen oksalla. Nyt on kyse kesästä ei silloin kannata kursailla. Sitäpaitsi hyvännäköiset Heiliö voivat karata kesään mennessä paremmille apajille. Tylsä heili on usein lojaali, luotettava ja vähäpuheinen. Tosin hänestä voi olla syksyllä vaikea päästä eroon. Taitavasti sen voi hoitaa kertomalla, että vaimo odottaa kotona lasten kanssa.

Vichyn litrahinta

Ostin Tokmannilta korin vichyä. Sellaisen vanhanaikaisen muovikorillisen, joka on täynnä pieniä 0,33 litran lasipulloja. Hinta oli tarjouksessa kympin. Plus koripantti. Litrahinta oli hieman yli euron.
Käytännössä juomakori osoittautui epäkäteväksi, sillä se painoi ainakin kymmenen kiloa ja muutenkin korin säilyttämispaikkaa oli vaikea löytää kotoa. Kun kori tyhjeni vein sen Prismaan ja päätin ostaa pieniä tavallisia vischytölkkejä tai muovipulloja tilalle. Kuitenkin halusin maksaa litrasta vichyä mahdollisimman vähän. Hintahaarukka osoittautuikin aika suureksi. Kallein litrahinta oli Olvin litran vichy. Siinä hinta oli 1,36 €. Halvin litrahinta oli Xtra puolentoista litran pullo. Siinä litrahinta oli vaivaiset 0,18 €.

Hieman nauratti, kun ostin tätä Xtra vichyä. Pullo maksoi 0,68 € ja pullopantti oli 0,40 €.  Ostin Tokmannilta 24 pikkupulloa kympillä.  Jos ostaisin  kympillä tätä juomaa, saisin noin 55 puolentoista litran pulloa. On se kummallista tämä elintarvikkeiden hinnoittelu.

Eurot viisuiltiin

Paljon euroja viisuiltiin lauantaina Tukholmassa. Ennakkosuosikit voittivat. Paras oli Ukrainan poliittinen laulu nykysovituksena. Poliittiset laulut ovat toki kiellettyjä, mutta jos ne verhoillaan sopivasti ja esittäjämaa tarvitsee sympatiaa, poliittiset laulut hyväksytään. Paras musiikilinen kappale oli Australian kappale. Australia ei kuulu toistaiseksi  Eurooppaan, mutta kaikki on mahdollista. Jos aussit olisivat voittaneet, kisat oli järjestetty kuitenkin Euroopassa. Tässä mielessä Ukrainan voitto oli hyvä uutinen. Sitäpaitsi Australiaan ei kukaan tavallinen euroviisufanit pysty matkustamaan kalliiden lentomatkojen takia. Kisojen ennakkosuosikki Venäjä jäi kolmanneksi.  Joka vuosi Venäjä on kärjessä, koska venäläiset asuvat lukuisissa Euroopan maissa ja voivat näin äänestää ulkomailla Venäjää. Muut maat eivät voi äänestää itseään kotimaassa. Suomalaisia on vain vähäisiä määriä ulkomailla, joten emme voi hyödyntää tätä Venäjän etuoikeutta. Ehkä voisimme lähettää joka vuosi miljoona suomalaista eri Euroopan maihin äänestämään Suomea viisuissa.

Ulkonäkökisassa titteli meni odotetusti naisten puolella Armeniaan ja miesten puolella Unkariin. Kisa oli tasaväkinen, mutta ennakkosuosikit eivät pettäneet tässäkään lajissa.

Saas nähdä onko Ukrainalla pätäkkää järjestää viisukappale ensi keväänä ? Ehkä muut maat joutuvat keräämään ekstrakolehdin Unrainan puolesta. Mitäs äänestivät ! Nyt saavat maksaa. Ei vaan, olihan se ihan dramaattinen biisi.

lauantai 14. toukokuuta 2016

Jääkiekkoselostus

"Katoavaista on maine, mammona" - sanotaan. Näin näyttää käyneen myös jääkiekkoselostusten osalta. Entinen selostajaykkönen Antsa Mertaranta on alkanut kuulostaa tavikselta. Selostus soljuu tutulla nuotilla, mutta siinä on jo Aimo annos menneisyyttä. Uutta ilmettä ja uusia intonaatioita kaivataan. Ansassa ei sinänsä ole mitään vikaan. Selostuskulttuuri on vaan muuttuvaa laatua ja siinä mielessä uutta ääntä kaivataan. Ylellä alkaa olla monia vastaavia osaajia. Se on tietysti katsojan kannalta miellyttävää.

Vielä pahemmin on käynyt Suomen jääkiekon perustajan ja  ei-isän, Leijonien keksijän ja hokeyn besserwisserin. Enkä tarkoita Kummolaa. Tarkoitan tietysti Tami Tammista. Intomielisesti kommentit eivät enää pure vaan ovat ennalta odotettavia, yleistä kiihkoilua. Asut ovat komeita, mutta mies asujen sisällä toistaa itseään. Asiantuntijan terävyys on kadonnut ja jäljelle on jäänyt jankuttaminen.

Uusi aika ja uusi ilme. Se on nyt edessä maikkarillakin. Maksullisilla kanavilla on paljon manttelinperijöitä, se ei ole ongelma.

perjantai 13. toukokuuta 2016

Miss Suomi 2016: Shirly Karvinen

Perinteinen Miss Suomi kilpailu järjestettiin Hämeenlinnan Vanajalinnassa. Kaunein oli Elli-Noora Koskela, häntäkin kauniimpi oli Emilia Seppänen ja vieläkin kauniimpi oli Heta Sallinen. Eikun siis kaunein oli tuomariston mielestä Shirly Karvinen.  Tai miten se nyt meni. Minusta kaunein oli Heta Sallinen, mutta lehdistön mielestä Shirly Karvinen. Joten pitäähän se nyt uskoa. Olisihan Emilia Seppänenkin ollut hieno Miss Suomi, muta kun ei niin ei. Onnea kuitenkin kaikille osanottajille, tuomareille, sponsoreille ja katsojille. Ja Eino Makuselle. Sitä saa mitä tilaa.

torstai 12. toukokuuta 2016

Ruohonleikkuri

Maailman komeimmalla miehellä George Clooneyllä on maailman kaunein vaimo. Hän on juristi ja ollut jo kaksi vuotta naimisissa maailman komeimman kanssa.  Hänen nimensä on Amal. Nyt kun George täytti vuosia, Amalin piti ostaa synttärilahja. Hän osti ruohonleikkurin. Sellaisen päältä ajettavan leikkurin. Tämä siksi, että rakastettava vaimo tiesi kuinka paljon aviomies haluaa ajaa ruohoa heidän Englannissa olevalla pihallaan.

Mitä tästä opimme ? Monta asiaa.

1.  Maailman kauneimmat ihmiset ovat inhimillisiä olentoja, aivan kuten sinä tai minä. Minäkin voisin ostaa vaimolleni ruohonleikkuukoneen. Tai siis, jos minulla olisi vaimo. Tai ehkä haravan, koska nurmikkoa on vain parikymmentä neliötä. Mutta jotain kuitenkin. Ehkä puutarhasakset.

2. Rakastava ihminen ostaa kumppanilleen käytännöllisen esineen. Sen me kaikki voimme muistaa, kun seuraavaksi osteleminen rakkaimmillemme lahjoja. Olisi voinut luulla, että rahaa törsätään koruihin, maailmanmpärysmatkoihin tai arvoesineistöön. Ehei. Maailman kauneimmille se on arkea. Arki on heille juhlaa ja harvinaista herkkua. Kannattaa muistaa tämä seuraavalla kerralla, kun pitää imuroida tai siivota vessanpönttöä.

3. Tärkeintä on ilahduttaa ja huomioida lahjan saajaa. Ei lahjan hinta tai kalleus. Pienikin päältäistuttava ruohonleikkuukone voi ilahduttaa synttärisankaria, kun se on hänen sydäntään lähellä.  George Clooney oli puhunut jo vuosia (kaksi vuotta !) kuinka hän halusi lapsena (tai nuorena vai oliko se aikuisena tai ehkä vanhuksena) ajaa ruohikkoa leikkuukoneella.

4. Milloinkaan ei ole liian myöhästä toteuttaa oma unelma. Jotkut ajattelevat, ettei 55-vuoden jälkeen ole mitään elämää, mutta se on väärä käsitys. Vanhuksenakin voi olla ketterä kiipeämään ruohonleikkuukoneen puikkoihin ja ajaa tuntikausia maatilan nurmikoita. Kunhan pitää huolen, ettei joudu tekemään sitä työkseen. Eli kahdeksasta neljään. Silloin se ei ole enää unelmaa.

5. Sanotaan, ettei nykyihmisillä ole aikaa harrastuksiin. Se onkin totta. George Cloneykin kertoi tästä ruohonleikkuuhommasta markkinoidessaan uutta elokuvaansa. Tuskin George ehtii
elokuvarooleistaan leikkailemaan tilan nurmikoita kuin kerran kesässä, mutta tärkeintä on tunne. Tunne siitä, että kotitilalla on oma päältäistuttava ruohonleikkuukone ja vihreä silmiinkantamaton nurmikko, joka kasvaa, kasvaa ja kasvaa. Kunnes se leikataan.

6. Kateellisia harmittaa, että maailman komeimmalla miehellä on maailman kaunein nainen. Ei kannata harmitella. Monestakin syystä. Myös komeimmalla miehellä pitkään jatkuva liitto johtaa siihen, ettei enää huomaa minkäänlainen siippa on huushollissa. Siihen tottuu. Enemmänkin näkee millä tuulella se on, kun miltä se näyttää. Siinäkin mielessä me tavikset olemme samanlaisia kuin kauniit ja rohkeat. Sitäpaitsi Clooney saattaa seuraavan elokokuvan kuvauksissa tavata nuoren vampin ja erohan siitä tulee. Sitten uuden eukon täytyy miettiä, minkä lahjan ostaa Clooneylle 60-vuotislahjaksi.

J.V. Snellman

Tänään liputetaan Snelmannin päivän johdosta. Monille on päässyt hämärtymään Snellmannin nimi ja liputuksesta syy. Jotenkin se liittyy menneisyyteen, mutta miten ? Ei hän ole mikään urheilija tai formulakuskikaan ollut. Eikä presidentti. Eikä telkun viihdeohjelmissakaan ole näkynyt sen nimistä jeppeä. Oliko hän sitten ex-Nalle Wahlroos ? Siis maamme viisain, rikkain ja komein mies ? Ei osunut sekään !

Ennen luulin, että Snellman oli keksinyt satasen. Hänen kuvansa oli sadan markan setelissä. Sellaisessa violetin värisessä,rahassa, joita lapsena näki aniharvoin. Kun tuntipalkka oli alle viisi markkaa, satkun eteen sai tehdä kunnolla töitä. Siksi Snelmannia arvostettiin.

Nykyisin Snelman tunnetaan makkaroistaan ja leikkeleistään. Minullakin on tällä hetkellä sekä jääkaapissa että pakastimessa Snelmannin nakkeja. Ne ovat keitettynä hyviä. Lähes yhtä hyviä kun Wigrenin nakit. Oliko Snellman perustanut tämän makkaratehtaan ? Oli kyllä, mutta eri Snellman.

Tosiasiassa J.V. oli suuri suomalainen kansallismielinen henkilö. Hän perusti ensimmäisen suomenkielisen lehden nimeltään Saima. Aleksanteri toisen aikana olot vapautuivat Suomessa ja Snellusta tuli proffa Helsngin yliopistoon. Hän ajoi suomalaisuuden asiaa. Fennofiili. Hän oli myös aatelisten edustaja valtiopäivillä ja valtiovarojen päällikkö. Hän vaikutti sekä Suomen kielen, että Suomen rahan kehittymiseen.

Nyt kun tämä tuli tietooni, ihmettelen yhtä asiaa. Miksi Timo Soini ja Perussuomalaiset eivät ole päättäneet ehdottaa Snelmannin päivän muuttamisesta paikalliseksi vapaapäiväksi ? Hänhän on kaikkien perussuomalaisten ja muidenkin suomalaisten esi-isä. Häntä meidän on syytä kiittää oman kansallisvaltion perustamisesta, vaikkei hän enää silloin elänytkään. Hän oli kansallismielisten todellinen taistelija ja venäjänvallan sekä ruotsinvallan vastainen kapinallinen.
Ehkä se ei sovi puolueen imagoon, kun Snellman vaikuttaa kovin ruotsalaiselta.

Joka tapauksessa tänään on suomalaisuuden päivä.

keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Urheilun alennustila

Maamme urheilumaailman uhkana on joutua pahaan alennustilaan ja ahdinkoon. Kyse ei ole Leijonien peleistä Pietarissa. Kyse ei ole myöskään jalkapalloilijoiden putoaminen pykälää alemmaksi FIFAn rankingissa. Nyt ei ole kysymys Lahden esikisojen yleisökadosta eikä mäkimiesten vuosia jatkuneesta alennustilasta. Ei myöskään nyrkkeilystä, purjehduksesta, airobicista tai uimahypyistä.

Pihtiputaan keihäskarnevaaleille ei näillä näkymin ensi kesänä tule heittämään Pitkämäki eikä Ruuskanen. Pitkämäki valittelee tiukkaa kisarupeamaa, jossa ohjelmaan kuuluvat Paavo Nurmi Gamet Turussa ja timanttiliiga Amsterdamissa.

Itse keihäänheiton grand old maan ja kepinheiton oikeaoppisuuden korkein sensori Seppo Räty on älähtänyt. "Ennen ei olisi tullut kysymykseenkään, ettei joku heittäisi Pihtiputaalla". Kisojen kohtalo näyttää olevan vaakalaudalla. Heittäjät menevät rahakkaisiin kisoihin ja itse aate on katoamassa.

Euroviisujen ensimmäinen karsinta

Mukana ensimmäisellä karsintakierroksella oli myös Suomi. Meitä edusti Saara, Samba, Sadra, Sandja, Santra, Sandhja. No, joku sellainen kumminkin. Sininen verkkariasu ei vakuuttanut.  Loppukilpailuun valittiin kauneimmat esiintyjät. Mukaan mahtui kaksi omaa suosikkiani, nimittäin Hollanti ja Itävalta. Molemmat olivat balladimaisia ja akustisia kappaleita.  Millään ei jaksa tätä europop-revittelyä. Se on niin täynnä ääniä ja tehosteista ja paatosta. Katsotaan sitten lauantaina kuka voittaa. Siihen asti.... niin tuleehan torstaina myös toinen välikarsinta. Sitä odotellessa. Tsot, tsot !

Ps. Enpä ihmettele, että Ranskassa ja Briteissä naureskellaan tälle euroviisuhuumalle. Onhan se täysin pellen touhua.

Pss. Muutama päivä sitten, ehkä perjantaina tuli viihdemarton, jossa esiteltiin kaikki viisut. Siinä oli seinästä repäisty raati, joka oli pääosin samaa mieltä kaikista esityksistä. Oikea hölmöläisten hölmö joukkio. Eikö maasta löydy yhtään ammattilaisia ja eri näköalojen ihmisiä ? Pitääkö samoja lässyttäjiä paapoa vuodesta toiseen ? Tämäkin sisäpiiriläisohjelma maksettiin verovaroin. 0 pistettä !

maanantai 9. toukokuuta 2016

Väärää olutta !

Kaadoin sunnuntai-iltaan lasiin Karjalatölkin sisällön. Yhden sellaisen jota myydään alle eurolla Prismassa. Yllättävästi lasi täyttyi heti vaahdosta. Hetken kuluttua vaahto laski, jolloin laskin lasin täyteen olutta. Lasissa oleva juoma oli sameaa kuten suodattamaton olut. Maistoin hieman ja maku oli jotenkin hajusteellisen pesuaineen makuista. Toki lievästi sellainen. Otin puhelimen ja näpsäsin kuvan. Kuvassa olut näytti aika normaalin värisellä. Ei kuitenkaan kirkkaalta. Kaadoin oluen pois ja jätin tölkin tiskipöydälle.

Hain netistä Karjala-oluen tekijää. Se on Hartwallin tuote. Luin ohjeet reklamaatioita. Kirjoitin sähköpostiviestin Hartwallille. Katsoin tölkistä viivakoodit ja muut merkinnät. Pohjassakin oli jotain numeroita. Lähetin postin ja  ajattelin, että saanko vastauksen maanantaina.

Tänään sain pitkän vastauksen Hartwallin laboratoriosta. Sieltä pyydettiin lähettämään näyte ja tölkki laboratorioon Lahteen. Mikäli juomaa ei olisi jäljellä pelkkä tölkkiin kiinnostaa heitä. Postimaksu olisi maksettu.  Liitteeksi yhteystiedot, vian syy ja tilinumero. Tein työtä käskettyä. Löysin riittävän ison ja lujan kirjekuoren tölkkiä varten. Teippasin tölkin suun kiinni pakkausteipillä. Ehkä jokunen pisara väärää olutta oli tölkin pohjalla. Vein kirjeen läheisen posti/Siwan tiskille. Tölkki lähti kohti uusia seikkailuja.

Nyt odota. Odotan viestiä labrasta, ihan kuin sairas odottaa tietoa muista laboratoriotuloksista. Toki positiivisemmalta vireellä. Saisinko korvausta ? Ajattelen niin, että jos mitään ei selviä esimerkiksi vähäisen nestemäärään takia, voisin saada kympin vaivanpalkkaa. Mikäli neste osoittautuisi saippuaoluekai, voisin saada kaksi kymppiä. Sillähän saisi Prismasta melkein koko laatikollisen karjalaa. Se tekisi minut onnelliseksi. Kahdesta syystä. Ensinnäkin kerroin totuuden. En lähtenyt liioittelevaan väärän olueen määrässä. En myöskään menettänyt iltani huonolaatuisen juoman takia. Kerroin vain totuuden sillä silmällä, että totuus puree parhaiten. Toinen syy on tietenkin ilmainen korvaus. Kympin lottovoittokin tuntuu ihanalta. Miksei sitten Hartwallin riihikuivaa raha. Oletan, että laboratorio tarvitsee näitä reklamaatioita tuotannosta, jotta heidän olemassaolo olisi taattu. Siinä mielessä olemme samalla puolella, minä ja labra. Vikoja pitäisi löytyä. Nyt odotan kieli pitkällä positiivisia uutisia. Siis negatiivisia uutisia myrkylliseksi oluesta ja siitä kuinka ilmoitukseni pelasti Hartwall-yhtiön konkurssilta.



sunnuntai 8. toukokuuta 2016

Äitien päivä

Onnea, onnea, oooonnnneeeeeaaaaa, onnee, onnnneeaaaaaaaaaaaaa, onnea, onnea,  oooooonnnnneeeea, onnea, onnea, oonneeaaoonneeaaoonneeaa, ONNEA !

perjantai 6. toukokuuta 2016

Peltsu beach

Eläkkeellä olevalla on yksi hieno piirre elämässään. Voi tehdä mitä haluaa. Siksi suunnistettiin rannalle, tutulle kotibiitsille eli Peltsun rannalle. Nurmikko oli vielä savista ja kosteaa, mutta rannalla oli kuivaa.  Auringonpalvojia ei ole liiemmin ollut paikalla, mutta joitakin sentään. Varhaisteinejä on toki riittänyt. Pojat ovat keskittyneet heittelemään toisiaan vesi-ilmapalloilla. Vapusta on jäänyt jotain jäljelle. Tytöt pärkyttelevät vettä toistensa päälle. Muutamia pikku perheitä on kokeillut lasten uintitaitoja, mutta pääosin Peltsun ranta on ammottanut tyhjyyttä. Se on ihan kivaa. Aurinko on paistanut mukavasti ja pieni tuulenhenkäys on pitänyt ihon sopivan viileänä. Mitä muuta eläkeläinen voikaan toivoa ? Auringonottoa voi jatkaa kotipihalla iltapäivällä, sillä naapuri leikkasi oman omenapuuta eilen. Leikkasi muuten niin reippaasti, että puusta on jäljellä puolentoistametrin kara. Aurinko pääsee paistamaan pikkuiselle pihalle koko voimallaan, joten ei suurta huolta huomisesta.

maanantai 2. toukokuuta 2016

Suomen MM-joukkueen viisikot

Paljon on jo ehditty spekuloida jaakiekkomaajoukkueen ketjukoostumuksista. Jokainen on asiantuntija tässä asiassa. Tai ainakin luulee olevansa. Kisan aikana ketjuihin tulee muutoksia tappioiden,  alisuorittamisen ja loukkantumisten takia. Mutta oli miten oli tässä minun joukkueeni hyökkäysketjut:

1. ketju
Komarov - Barkov - Jokinen

2. ketju
Pulkkinen - Koivu - Granlund

3. ketju
Laine - Lajunen - Rantanen

4. ketju
Aho - Koskiranta - Pyörälä

Toisella tavalla sanottuna. Floridan ketju on ykkönen. Minnesotan ketju kakkonen. Sitten kolmas ketju Tapparasta ja nelonen, joka on myös ykkös alivoimaletju Kärpistä. Sallinen ja Pihlströn jäävät odottelemaan vuoroaan, eikä sitä tarvitse kauaa odotella. Varmasti kaikkien on syytä pelata alkusarjan, jotta ottelutuntuma syntyy ja säilyy. Pakkipareista en sano mitään, kun en ole sitä puolta niin seurannut.

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Vappu-uutisia

Hallitus on päättänyt ryhtyä toimiin kun yhteiskuntasopimusta ei ole saatu aikaan. Ensi töikseen hallitus tekee Vappu 2. Se on tarkoitettu paikkaamaan vapunpäivän työajan menetystä. Vappua seuraavana lauantaina duunarit menevät töihin. Vastaavasti kapitalistit, suurituloiset ja johtajat pitävät vapaata. He laittavat parhaimmat kuteet päälle ja juhlivat Vappua keskenään kaupunkien turuilla ja toreilla. Rikkailla ei ole omaa juhlapäivää toisin kuin proletariaatilla ja ylioppilailla. Jotkut ovat sanoneet, että rikkaat juhlivat jokainen muu päivä. Ilmiselvästi se on kateellisten panettelua. Lisäksi hallitus on päättänyt maksaa rikkaiden eläkeläisten ja veronkiertäjien matkat Suomeen mikäli he muuttavat pysyvästi tänne pois veroparatiiseista. Vappu kakkosen kunniaksi julistetaan rikkaiden vappurauha. Ketään isokenkäisiä ei saa kadehtia, moittia tai puhua pahaa seläntakana Vappu 2 päivänä. Muulloin saa. Tarkoituksena on saada yhteiskuntarauha ja ymmärrystä suurituloisten loistokkaalle elämälle ja erikoisille elämäntavoille. Moni suomalainen lapsiperhe tai köyhä eläkeläinen luulee, että rikkaat ovat onnettomia ja yksinäisiä. Se ei pidä lainkaan paikkaansa. Rikkaat ovat muita onnellisempia ja heillä on aina frendejä. Raha tekee onnelliseksi, se on taattu. Kun elämme tasa-arvoisessa yhteiskunnassa on kaikilla yhteiskuntaluokilla vauraudesta huolimatta oikeus juhlapäivän ja vapaaseen. Samalla työväki osoittaa nöyryytä vallassaolevia ja suuria johtajia kohtaan tekemällä kerrankin nurisematta töitä täydellä sydämellä.