keskiviikko 31. tammikuuta 2024

Presidentinvaalien toinen kierros

 Stubb ja Haavisto kisaavat presidentin paikasta. Tilanne vaikuttaa kuitenkin selvältä. Stubbin valinnan taakse kääntyy enemmistö perussuomalaisten ja keskustalaisten äänestäjistä. Perustelen tätä perussuomalaisten osalta ajatusmaailman ja arvojen samanlaisuudella. Lisäksi hallituspuolueet ovat kimpassa tässä asiassa ainakin muodollisesti. Keskustalaiset osalta jako saattaa mennä tasaisemmaksi, mutta kuitenkin aavistuksen enemmän Stubbin kannalle. Haavisto kerännee vasemmistopuolueiden vajaan kymmen prosentin kannatuksen. Vastaavasti Stubb saa pienpuolueiden äänet. Ennusta Stubbin keräävän 55 % äänestä ja Haavisto 45% äänistä. 

Selvä peli ellei mitään suurempia mokia vielä tapahdu. Torstaina Suomi on taas lakossa ja se voi kallistaa vaakakuppia Haavistolle. Toisaalta torien ja tupailtojen ilmasto ratkaisee tilanteen. Entä, jos nämä kaksi liikettä eivät saakaan väkeä äänestämään ? Uskon, että saavat ! Se ratkaisee pelin Stubbille.

tiistai 30. tammikuuta 2024

Puerto de la Cruz

 


Siirryttiin toisenlaiseen kaupunkiiin, Puerto de la Cruziin. Se on eläkelästuristien lomakohde. Tällä voit tavata suomalaisia, ruotsalaisia, saksalaisia, ranskalaisia, puolalaisia, espanjalaisia jne eläkeläisiä. Itse kaupungissa on vaivaiset 30.000 asukasta, mutta turisteja on vähintäänkin yhtä paljon. Se tarkoittaa matkamuisto-, vaatetus-, koru-, minimarketmyymälöiden ja nähtävyystoimistojen loppumatonta suota kävelykaduilla. Se tarkoittaa myös kahviloita, ravintoloita, karkkikauppoja, jäätelömyymälöitä ja leipomoita. Kaikkea on mitä turisti tarvitsee.

Asuntomme oli Muellen sataman rannalla. Täällä vaeltavat turistijoukot ees taas. Asuntomme oli neljänkymmenen neliön yksiö parvekkeella. Santa Cruzissa oli viidenkymmenen neliön kaksio samaan hintaa. Molemmista löytyivät myös kattoterassi ja uima-allas. Molemmissa vuokra on ollut 480 euroa kuudelta päivältä. Laitamme asunnossa aamiaista ja nukumme. Muu aika kuluu pääosin auringossa, uima-altailla tai kaupunginkaduilla, kahviloissa ja ravintoloissa.

Puerto sana (satama) kaupungin nimessä tarkoittaa kalaravintoloita. Olemmekin nauttineet katkaravuista, simpukoista ja mustekaloista erilaisin tavoin. Löysimme myös Pinchoravintolan (baskilaisittain pinxho). Päivän tarjous oli neljä pinchoa, lohkoperunat tulisella kastikkeella, grillatut paprikat ja pari lasillista viiniä, yhteensä 16 euroa. Siis se sama hinta mitä Härmässä maksetaan kahdesta viinilasillisesta. Vähän nauratti. Vielä pitää kertoa, että paikalliset leivokset ja jäätelöt ovat kuuluneet lähes jokapäiväiseen elämään. Paljon kivaa löytyi. Esimerkiksi perjantaina eteen käveli Remu Aaltonen rollaattorin kanssa. Piti ihan morjenstaa Ukkojen Ukkoa. Asustelee täällä kylmää paossa.

Kivaa oli, mutta tuskin tänne tullaan enää uudestaan. Annetaan eläkeläisten vaeltaa rauhassa.

Santa Cruz

 


Lähdimme tutkimaan kesäistä Teneriffaa. Ensimmäinen kohde oli Santa Cruz saaren pohjoisosassa. Santa Cruz on Teneriffan suurin kaupunki 230.000 asukasta. Tämä kaupunki kasvaa rannikolta ylöspäin kohden kukkuloita. Ratikka vie asukkaita mukavasti ylhäällä oleviin kaupunginosiin. Rakennuskanta on osin vanhaa ja tyylikästä. Asuimme Rambla kadun lähellä, joka on varsin kallista aluetta, jossa sijaitsee erilaisia virastojen toimitiloja, yliopisto, kouluja, ja tietysti arvoasuntoja. Heti on sanottava, että ihastuimme Santa Cruziin. Se on iso kanarialainen kaupunki kuten Las Palmas Gran Canarialla. Täällä ei näe vaeltavia turisjoukkoja vaan paikallista väkeä. 

Erilainen kauppahalli on nimeltään Mercado Municipal Nuestra Signora de Africa, nykyiseltä nimeltään La Recova. Se on basaarimainen kaksikerroksinen rakennus, jonka keskellä on suuri aukio. Lähikatumme Rambla on rinteessä oleva  puita ja pensaita täynnä oleva Puistokatu, jonka molemmin puolin liikenne soljuu. Sen laidalla on iso palmupuista, josta löytyy toinen toistaa kienompia kasveja ja kukkia. Kaupungin rannalta Europan aukiolta lähtee ylöspäin kävelykatu, joka on noin kilometrin pitkä. Sen varrella on runsas joukko vaate- ja kenkäliikkeitä, koru- ja kelloliikeitä, kahviloita, ravintoloita ja pelipaikkoja jne. Kaupungin rannalla on arkkitehtonisesti erikoinen konserttitalo, joka muistuttaa hieman Melbourne konserttitaloa. Sen lähellä on verivesialtaita, jossa saa paistatella aurinkoista päivää ja kastautua suolaisessa vedessä. Eläkelippu maksoi 2,50 €. 

Ruoka on täällä halpaa. Ravintolassa kahden hengen ateria on tullut maksamaan 16-50 €, mukaan laskettuna pari lasillista viiniä tai olutta. Kävimme syömässä asuntomme lähellä intialaisessa ravintolassa ja espanjalaisessa tapasravintolassa ja lasku oli molemmissa nelisen kymppiä. Kaiken lisäksi maistuvaa ruokaa ja isot annokset. Hieno kaupunki. Tänne voisi tulla vaikka uudelleen.

maanantai 15. tammikuuta 2024

Hyviä ja huonoja uutisia

 Uutiset kertovat, että vuoden alusta lähtien suuria yrityksiä verotetaan 15% verolla. Verotuksen tarkoituksena on jarruttaa yhtiöitten verokikkailua veroparatiisimaiden avulla. Näin suuryhtiöt maksavat veron kotimaahansa eikä verokikkailusta ole enää sellaista hyötyä kuin aiemmin. Kyse on nyt siitä mitkä maat sitoutuvat tähän toimintaan. Suomi on ainakin rinta rottingilla tässä mukana. Hyvä niin !

Oxfamin mukaan maailman viiden rikkaimman ihmisen omaisuus on yli kaksinkertaistunut kolmessa vuodessa. Heidän omaisuutensa arvo oli vuonna 2020 370 miljardia euroa. Viime vuonna omaisuuden arvo oli 795 miljardia euroa.  Meillä tavallisilla eläkeläisillä omaisuuden arvo on noussut ehkä muutaman prosentin tai pysynyt ennallaan. Asunnon arvo on ehkä voinut myös laskea. Ainakin, jos lukee asuntojen arvoa kuvaavia tilastoja. No, ei murehdita turhia. Ollaan kiitollisia siitä mitä on. Tuskin osaisin käsittää mitä tarkoittaa sata miljardia. Hyvä, kun ymmärrän satasen tai haaveissa sata tonnia. Sitä saa mitä tilaa. En ole kateellinen, ainakaan paljon. Hyvä niin !

Tanskan kuningatar Margaret luopui kruunusta ja antoi kuninkaan hommat pojalleen Frederikille. Hän on vastedes kuningas Frederik X. Tanskassa yli 80% kannattaa kuninkaallisia. Syynä lienee suosittu kuningatar, joka käyttäytyi maallisesti, mutta piti kuitenkin kiinni myös kuninkaallisesta etiketistä. Näin on myös Ruotsissa ja Norjassa. Näissä kaikissa kuningaskunta on symbolinen jäänne historiasta, mutta kansan suosiossa. Demokratia on hallitsemisen näkökulmasta kuitenkin vallassa. Suomi ja Islanti ovat tasavaltoja Pohjolassa. Hyvä niin !

Lidl on lanseerannut suureen ääneen uuden bonusjärjestelmän. Se mainostaa antavansa jopa 10% bonuksen ja olevansa Suomen suurin bonuksen antaja.  Asian on osin niin, sillä tuhannen euron kuukausiostosta saa sadan euron bonuksen. Mutta asialla on myös toinen puoli. Pienemmän ostosumman antoivat ennen puolet enemmän bonusta nyt tänä vuonna vähemmän. Aikaisemmin kuudella kympillä sai pari euroa ja 130 sai neljä euroa. Nyt puolet vähemmän. Meikäläinen ostaa reilulla parilla sadalla kuukaudessa Lidlin tuotteita. Siitä sai viime vuonna yhteensä noin kympin verran. Nyt vitosen. Olenkin päättänyt vähentää lähikauppa Lidlin ostoja ja lisätä Koikkarin Prisman ostoja. Asiakas äänestää jaloillaan. Hyvä niin !

Ylioppilasluokkamme Imatran yhteis Lyseosta järjestää toukokuun lopulla uuden tapaamisen. Viime vuonna juhlittiin riemuylioppilaita vuoden myöhässä. Tapaaminen osoittautui näemmä niin suosituksi, että uusi tapaaminen järjestetään myös tänä vuonna. Odotamme vaimoni kanssa sitä suurella antaumuksella tätä tapaamista, sillä olimme luokkakavereita VIII B luokalta. Olemme kokoontuneet jo neljä tai viisi kertaa oman luokan porukalla, mutta nyt mukana on myös rinnakkaisluokan porukat. Toivon mukaan viidenkymmenen henkilön määrä saavutettaisiin. Mutta tärkeintä on traditio ja hyvä fiilis. Sitä tulemme jatkamaan. Mikäli se meistä riippuu. Poismuuttaneiden näkökulmasta tapaamiset Imatralla ovat mukavaa elämän suolaa. Yhden kerran vuodessa. Hyvä niin !

Imatralta kuuluu myös muita hyviä uutisia. Imatran Big Band Festivaali on tarkoitus elvyttää ensi kesänä. Festari meni viitisen vuotta sitten konkaan ja se on ollut telakalla. Nyt yritetään uusin voimin. Imatralla on vuosien varrella vieraillut lukuisia maailman huippuorkestereita. Tämäntyyppinen festivaali on hankala, koska useimmiten isossa orkesterissa soittaa 15-20 soittajaa. Se on siis kallista puuhaa ja edellyttää bändeiltä jonkinlaista talkoohenkeä. Toivottavasti festivaali saadaan taas jaloilleen. Imatra on aika lailla hiljainen kylä, kun venäläisiä turistejakaan ei enää näy. Hyvä niin !

lauantai 6. tammikuuta 2024

Tapaspöytä

 


Loppiaisen aattona tuttavaperhe tuli kylään. Päätettiin laittaa tapaspöytä. Pieniä herkkuja meiltä ja muualta. Seuraavanlaisia tapas-paloja saatiin aikaiseksi. Empanadoja, pikku pizzoja, tonnikalakolmioleipiä, kahdenlaisia lihapullia, kahdenlaisia broilerifileitä, katkarapumoussea, chilikatkarapuja, mätimoussea, sämpyläviipaleita. Jälkiruokana mustikkapiirakka vaniljakastikkeella. Juomina  vettä, viiniä ja olutta. Ja pari terävää !

Herkullista  melkein kuin Espanjassa ! Kuitenkin tuttua kotoisaa peltsulaista twistiä, josta ei tulta ja maailman tuulahduksia puutu.


perjantai 5. tammikuuta 2024

Frida

 


Oltiin kolmatta kertaa katsomassa TTTn harjoituksia. Näytelmä oli Frida, joka kertoo maailmankuulusta taiteilijasta Frida Kahlosta.  Pääroolissa Elsa Saisio ja toisessa pääroolissa Diego Rineran roolissa Pertti Helin. Ohjaaja ja käsikirjoittaja Anne Raitiainen kertoi omasta suhteestaan Frida Kahloon. Hän oli asunut lapsuudessa Kolumbiassa, joten Etelä Amerikan kulttuuri oli omakohtaisesti tuttu. Sitä edustavat myös Meksikossa vaikuttaneet  taitelijat Kahlo ja Rivera. Katseltiin kohtaus, jossa Kahlo haluaa tasaveroisuutta suhteessaan Riveraan. Toisessa kohtauksessa elämänsä loppuvuosina sairas Kahlo saa näyttelyn Meksiko Cityyn ja menee näyttelyn avajaisiin juhlasaatossa sängyssä kipeytyneen jalan takia.

Mielenkiintoista seurata ohjaajan suhdetta näyttelijöihin ja tekniseen henkilökuntaan. Tällä kerralla jynssättiin paljon äänen ja erityisesti lavastuksen ja valojen suhdetta näytelmän kohtauksissa.

Kahlo saa ensi-iltansa 18. Tammikuuta 2024. EU muuta kun katsomaan.

keskiviikko 3. tammikuuta 2024

Tammikuun tietovisan vastaukset

 Tässä ovat vaikean tietovisan vastaukset

1. C. 86 vuotta

2. B. Venäjää

3. E. Kaivostoiminta

4. C. Loppusoitto

5. A. Argentiinan

6. E. Norrköping

7. A. Yhdysvaltain ja Kanadan

8. A. 1893

9. C Keskustorin 10

10.A. Jerusalem


maanantai 1. tammikuuta 2024

Tammikuun 2024 tietovisa

 Uusi vuosi, mutta vanhat kujeet. Sama visamuoto jatkuu. Uuden Vuoden kunniaksi Dom Perignon on laatinut tiukat kysymykset. Tässä, olkaa hyvä !


1. Minkä ikäisenä presidentti Martti Ahtisaari kuoli ?

A. 80 vuotta

B. 83 vuotta

C. 86 vuotta

D. 89 vuotta 

E. 91 vuotta


2. Mitä kieltä puhutaan Tampereella eniten Suomen kielen jälkeen ?

A. Ruotsia

B. Venäjää

C. Viroa

D. Arabiaa

E. Somalia


3. Millä toimialalla toimii ruotsalainen suuryritys LKAB ?

A. Elintarviketeollisuus

B. Paperiteollisuuden

C. Metalliteollisuus

D. Autoteollisuus

E. Kaivostoiminta


4. Mikä on outro ?

A. Lepakon poikanen

B. Kulmarauta

C. Loppusoitto

D. Kulta

E. Yliluonnollinen


5. Minkä maan presidentti on Javier Milei ?

A. Argentiinan

B. Meksikon

C. Portugalin

D. Tunisian

E. Slovakian


6. Mikä on Tampereen ystävyyskaupunki Ruotsissa ?

A. Upsala

B. Göteborg

C. Visby

D. Västerås

E. Norrköping


7. Minkä kahden maan raja on kaikkein pisin ?

A. Yhdysvaltain ja Kanadan

B. Chilen ja Brasiliaan

C. Kiinan ja Venäjän

D. Yhdysvaltain ja Meksikon

E. Chilen ja Argentiinan


8. Milloin valmistui Tampereen ja Porin välinen rata ?

A. 1893

B. 1921

C. 1936

D. 1947

E. 1954


9. Missä osoitteessa sijaitsee Tampereen Raatihuone ?

A. Viistokatu 1

B. Aleksis Kivenkatu 13

C. Keskustori 10

D. Kauppakatu 2

E. Hämeenkatu 12


10. Mikä seuraavista kaupungeista on eteläisin ?

A. Jerusalem

B. Tunis

C. Lissabon

D. Bagdad

E. Teheran