torstai 30. heinäkuuta 2015

Heitin talviturkin

Vastalauseena kesän puuttumisella ja alkaville syksyn merkeille,  päätin heittää talviturkin. Yleensähän se tapahtuu toukokuun lopulla tai kesäkuun alkupuolella. Nyt kesää ei ole kuulunut eivätkä vedet ole lämmenneet. Jaakkokin ehti heittämään kylmän kiven vaikka vedet ovat olleet ihan riittävän kylmiä ilmankin. Huitelin homman kuitenkin vilukissamaisella tyylillä - saunasta. Se ei tietenkään ole aitoa talviturkin heittämistä, mutta saa kelvata tänä vuonna. Katsotaan sitten ensi keväänä uudelleen. Tai sitten heittelen turkkia Atlanttiin tai Välimereen.

Vesi oli kylmää ja virkistävää. Jopa niin miellyttävää, että hetkellisessä mielenhäiriössä ajattelin aloittaa avantouinnin. Sehän oli yhdeksänkymmentäluvun harrastuksiani, mutta päättyi selkäkipuihin. Nyt voisin kokeilla syksyllä vähittäistä uintia Peltsun vedessä. Siellä on myös koppi vaatteidenvaihtoa varten ilman saunaa. Siis aitoa talviuintimeininkiä muutama sata metriä kodistani. " Katsotaan" , sanoi tohtori.

tiistai 28. heinäkuuta 2015

Venäjän uutisia

Venäläinen sukellusvenehylky on löydetty Tukholman saaristosta. Kyseessä on Catfish- niminen sukellusvene vuodelta 1916. Nyt venäläisten ei tarvitse enää pyöriä Tukholman saaristossa etsimässä kadonnutta sukellusvenettä. Samalla Ruotsin viranomaiset voivat laskea rannikkovartioston miesvahvuutta, huokaista helpotuksesta ja lepytellä tiedotusvälineitä.

Ruplamiljardöörien määrä on kasvanut Venäjällä taloudellisesta lamasta huolimatta. Tämä tuntuu oudolta, kun erilaiset pakotteet ja Venäjän talouden alamäki ovat heikentäneet tavallisten ihmisten elämää. Rikkaiden rikastuminen johtunee ruplan kurssin heikkenemisestä. Osa rikkaita on myös kotiuttaneet ulkomaisia rahojaan, joista nyt saa ruplia huomattavasti enemmän. Dollarimijonäärejä on Venäjällä 82.000 henkilöä, josta Moskovassa 62.000 henkilöä.

Presidentti Putin haluaa ehdottaa FIFAn puheenjohtaja Sepp Blatterille Nobelin palkintoa. Putinin mukaan Blatter on rehdisti johtanut kansainvälistä jalkapalloliittoa mm. antamalla seuraavat kisat Venäjälle.  Hänen mukaansa Blatter ei ole sotkeutunut lahjontaskandaaleihin vaan se on lännen yritys viedä Venäjältä kisaisännyys. Näin rohkealla toiminnalla Blatter on ansainnut Nobelin.

Kidutuksen vastainen-järjestö on päättänyt lopettaa toimintansa Venäjällä. Nizni Novgorodissa kotipaikkaansa pitävä järjestö kertoi joutuneensa "ulkomainen agentti"-listalle. Se tarkoittaa, että järjestö saa rahoitusta lännestä. Listalle joutuneet järjestöt joutuvat sisäiseen syyniin erityisesti talouden takia ja myös muuten toimintaa tullaan rajoittamaan. Järjestö ilmoitti mieluummin lakkauttavan toimintansa.


maanantai 27. heinäkuuta 2015

Viikon syyllinen: Olli Immonen

Kansanedustaja Olli Immonen kertoili ajatuksistaan viikonloppuna. Hänen ihanteenaan on suomalainen valtio, jossa ei ole maahanmuuttajia. Hän haluaa myös  taistella sellaisen valtion puolesta. Kirjoitus herätti sosiaalisessa mediassa kovan kohun. Myös useat edustajatoverit, puoluetoverit ja muut toverit ottivat kriittisesti kantaa Immosen ajatuksiin. Perussuomalaisen puolueen maltillinen ja vaisu puoluejohto on suhtautunut neutraalisti koko asiaa, mutta odotettavissa on keskustelu asiasta eduskuntaryhmässä. Eduskuntahan palaa kesälomaltaan syyskuun alussa.

Kansan tuomio:

1. Olli Immonen palkataan avaamaan uusia vastaanottokeskuksia eri puolille maatamme, sillä Suomi ottaa kahdeksansataa uutta Välimerenmaihin saapunutta maahanmuuttajaa. Hän saa huolehtia rakennuksen sisustamisesta, sosiaaliavustuksista, sielunhoidollisista palveluista ja yhteyksistä alkuperäismaihin.

2. Maikkari aloittaa uudet tosi-tv tuotantokaudet Olli Immonen päätähtenään. Näissä tosi-tv-sarjoissa Immonen on nakuna Kreikan saaristossa, sinkkuna Temtation Islandilla ja kumppania metsästämässä Ruotsin maajussille morsian-ohjelmassa.

3.  Immonen lähetetään eduskunnan kustannuksella opintomatkalle New Yorkiin. Siellä kohteena ovat YK,  Brooklynin ja Bronxin aasialaiskorttelit, Capitol kukkulan puisto ja Manhattanin jazzkellarit.

4. Perussuomalaisen puolueen eduskuntaryhmä jakautuu kahteen ryhmään. Packalenilaiset ja Immoslaiset. Ryhmät mittelevät voimasuhteista neljällä alueella :  Hissassa,  Mantsassa,  Voikassa ja Kotsassa. Voittajaryhmä saa irrotella kaikenlaisia mielipiteitä mediassa,  somessa ja eduskunnassa. Hävinneet selittelevät, että eri asioista saa olla eri mieltä, kukin saa olla yksityisajattelija ja että asia käsitellään eduskuntaryhmässä. Vuoden kuluttua pidetään uudet kisat.

5.  Eduskunnan viereen rakennetaan uuden Suomen eduskunta.  Rakennustöistä vastaa edustaja Immonen. Uusissa vaaleissa saavat olla edustajina vain oikeasti vitivalkoiset (tai mustat tai siniset) suomalaiset kuten Immonen ja Halla-aho. Sitä johtaa edustaja Immonen. Kaikki käsiteltävät asiat tarkastraa samainen Immonen. Ellei näin tapahtu, se on poliittista ajojahtia.Ja se onkin vakavampi juttu kuin monikulttuurisuus.

Hölkällä hyvää oloa

Olen nyt hölkkäillyt kolme viikkoa joka aamu.  Tarkoituksena on pudottaa painoa ja saada hyvä olo. Painoa pitäisi saada putoamaan kolme-neljä kiloa. Painonpudotuksen myötä olo kevenee myös hölkätessä ja motiivi paranee pikku hiljaa. Ensimmäinen viikko olikin aika tököttelyä. Pystyin ottamaan hölkkäaskeleita viidenkymmen metrin verran, joskus jopa sata. Sitten piti kävellä ja palautella. Nyt pystyin vaivoin hylkäämään koko pari kilometriä.  Yritän kuitenkin kuunnella itseäni ja päivän kuntoa. Hölkkään sen verran kun pystyn ilman kipua tai sydämen läpätystä tai hengityksen ahdistusta. Homman pitää olla myös kivaa. Kiloja on pudonnut tähän mennessä ehkä kaksi. En ole suuremmin muuttanut ruokailutapojani. Syön ehkä hieman vähemmän päivittäin kuin ennen. Karkkeja vähemmän.

Muutosta on tapahtunut myös henkisellä puolella. Päätä ei särje eikä vatsa ole sekaisin.  Päivittäiset kolotukset ovat häipyneet. Sillä on paljon merkitystä elämässäni, sillä yli kuusikymppisenä olen alkanut tottumaan erilaisiin vikoihin.  Aamuisen happihyppelyn myötä olo on virkeämpi, hapekkaampi ja hengitys kulkee. Se onkin merkittävin muutos.

Jos ajattelen asiaa taaksepäin, suurin motivoiva tekijä on ollutkin juuri tämän huonon olon ja pikkukipujen poistaminen. Päätin asiasta vielä töissä ollessani. Nyt lomalla lenkki on ollut aamulla mahdollinen, sillä olen aamuvirkkuihminen. Paras lenkkiaika minulle on heti herättyä. Iltaisin töitten jälkeen olen ollut liian väsynyt. Nyt kun työelämä on takana, voin keskittyä tähän aamupäivän uuteen  riittiin.

Haluan kannustaa kanssaveljiä ja -sisaria omaan kuntoiluun. Tärkeintä ei ole suorituksen suuri teho vaan toistuvuus. Omalla toimintatavalla vähäinenkin liikunta palkitsee. Kaikenlaiset kuntosalien ohjelmat ja mediaan kuntoiluohjeet ovat suunnattu jo ennestään hyväkuntoisille ja motivoituneille ihmisille. Niitä voi sitten vetää, kunhan saa oman kunnon hyvälle tasolle. Itselleni riittää pieni suoritus päivittäin ilman liikaa höntyilyä. Silläkin saa säännöllisesti toteutettuna muutoksia aikaan.

lauantai 25. heinäkuuta 2015

Suomen urheilun tulevaisuus ?

Onko Suomella tulevaisuutta urheilun lukuisissa lajeissa ? Viime vuosina ja vuosikymmeninä suomalainen urheilukansaa on joutunut pettymään ja nöyrtymään. Laji lajilta menestys on ollut heikkoa. Tai ei aivan.  Menestystä on tullut muutamassa lajissa. Menestystä on tullut jääkiekossa, keihäänheitossa ja autourheilussa. Vammaisten kisoissa olemme myös menestyneet hyvin. Mutta suurin osa muista lajeista ja kisoista ovat tuottaneet korkeintaan pistesijoja. Nyt pitäisi huippu-urheilun johdon ottaa lusikka kauniiseen käteen ja tehdä radikaaleja muutoksia. Mitä muutoksia ?

Ensiksi.
Mika Kojonkosken ja kumppaneiden kannattaisi jättää paikkansa, sillä tulokset ovat vain hieman surkeaa parempia. Esimerkiksi palloilulajeissa on tapana vaihtaa valmentajaa, kun menetystä ei tule. Miksei samaa tehdä urheilun johtopaikoilla ?  Suoraan sanottuna monoa persuuksiin.

Toiseksi
Yhteiskunnan kannattaa tukea ainoastaan kansanterveyden kannalta tärkeitä liikunnallisia toimipaikkoja. Esimerkiksi uimahalleja, lenkkipolkuja, pyöräteitä, kuntoiluvälineitä, luistinratoja ja hiihtolatuja. Silloin kansalaisten liikunnan harrastus saisi tarvittavaa tukea  olosuhteiden parantumisen muodossa. Maksuttomia liikuntapaikkoja ja muotoja tulisi suosia, jotta kaikilla olisi tasavertainen mahdollisuus harrastamiseen.

Kolmanneksi
Yhteiskunta voisi tukea kahta menestystarinaa: keihäänheittoa ja jääkiekkoa. Autourheilua voi tukea autoteollisuus ja itse harrastajat. Autourheilu vaatii toki kovaa fyysistä ja henkistä kuntoa, mutta sillä ei ole sellaista fysiikkaa vahvistavaa merkitystä kuin em. lajeilla. Muita urheilulajeja ei tueta yhteiskunnan varoin. Harrastajat hoitavat rahoituksen omalla tavallaan, mikäli haluavat harrastaa.

Neljänneksi
Huippu-urheilun johtajien määrä kavennetaan murto-osaan nykyisestä. Kaksi lajia ei tarvitse montaa johtajaa. Nekin rahat voidaan suunnata kansanterveyteen. Palkataan vaikka liikuntaneuvojia ja -ohjaajia silläkin rahalla.


perjantai 24. heinäkuuta 2015

Toppless-parturi Tampereelle

Hallitus on ehdottanut/vaatinut työmarkkinajärjestöjä (työntekijäjärjestöjen) sopimaan yhteiskuntasopimuksella työajan pidentämisestä parillakymmenellä päivällä vuodessa.  Työntekijäjärjestöt ovat kritisoineet tätä yksipuolista sanelua voimakkaasti. Nyt siihen on ehdotettu ratkaisuksi kompensaatiota - topplestyöntekijöitä. Samalla Suomen elin-keinoelämää aktivoidaan  tällä vanhalla keinolla. Yläosaton parturi leikkaa hiukset ja tarjoa rentoutumishetken työn rasittamille työläisille. Tampereella näytetään hyvää esimerkkiä koko Suomeen. Tätä uutta keinoa on tarkoitus laajentaa koskemaan kaikkia valtion työntekijöitä.

Topplestyöntekijöitä on tulossa erityisesti virastoihin. Tietenkin myös Alkoon, Poliisiin ja verovirastoon. ELY-keskuksien puhelinvastaajat ovat myös jatkossa vähissä vaatteissa, vaikka sen voi kuulla ainoastaan kysymällä. Maistraatissa suoritetun vihkimisen hoitaa yläosaton virkailija. Tullissa maahamme Ei-EU-maista saapuvien matkailijoiden passit tarkastaa jatkossa yläosaton köriläs. Valtion kala-ja riistanvalvontatoiminta toteutetaan paidattomana. Varmasti nuoria motivoi tieto yliopistojen professorien, ammattikorkeakoulujen lehtoreiden ja ammattioppilaitosten opettajien liittymisestä toplesstyöntekijöiden joukkoon. Myös Veikkauksen työntekijöitä sekä asioimispisteitä houkutellaan mukaan.

Valtion työntekijöiden puolella uudistus on otettu ristiriitaisin tuntein vastaan. Mikä on heidän kompensaationsa ? Vaaditaan palkankorotusta tai vähintään työajan lyhentämistä. Valtioneuvostosta kerrotaan, että asiaa pohditaan kolmen koplan seuraavassa kokouksessa. Pääministerin mukaan valtion työntekijöiden uhrautumista ei jätetä huomioimatta. Luvassa on ylimääräinen koulutus- ja virkistyspäivä sekä työntekijöille että esimiehille.

tiistai 21. heinäkuuta 2015

Lihapyöryköiden lihapitoisuus

Helsingin Sanomat tutkitutti (hauska sana, jolla ei ole mitään tekemistä tutin tai lihapyöryköiden kanssa) myytävien lihapyöryköiden lihapitoisuuden. Parhaissa pyöryköissä oli lihaa 91 % ja heikoimmissa 0 %. Vaihteluväli oli aika suuri. HK Scanin Mummon pyöryköissä oli 61 % lihaa ja tavallisissa 7 % lihaa.

Kaikkia näitä kutsutaan pyöryköiksi.  Nollaprosenttisia ei kutsuta kuitenkaan lihapyöryköiksi, mutta monia muita kutsutaan. Liha-pyörykkä ! Se herättää kysymyksen. Voiko jotain kutsua liha sanalla, mikäli lihan osuus on alle puolet tai jopa alle kymmenen prosenttia ?  Jos asiakas tietää, ettei lihapyöryköissä ole lihaa kuin nimeksi, riittääkö se ? Feikkilihapyörykät.

Jokin vuosi sitten jauhelihan sisällystä käytiin samantyyppinen keskustelu, joka johti muutoksiin nimissä. Muuttaisiko lihapyörykkä - nimen muuttaminen pyörykäksi yhtään mitään ? Entä einespyörykkä ?

Onko mielikuvamainonta tullut tiensä päähän ? Epäilen ? Uusia keksitään urakalla. Kuluttaja on koekaniini, samoin viranomaiset. Asiantuntevat asiakkaat tekevät ostopäätöksiä. Tosiasiassa pienellä rahalla elävät tekevät myöskin ostopäätöksiä, mutta skaala on kapeampi. Valvonta on tarpeen, mutta sitten syytetään viranomaisia säädösten jäykkyydestä ja monimutkaisuudesta. Mutta kyllähän kolikon kääntöpuolella on myös kuluttajien suojeleminen. Tässä tapauksessa kuluttajaa ei ole suojeltu, jos lihapyöryköissä on 7 % lihaa.


maanantai 20. heinäkuuta 2015

Stanley Cup saapuu Suomeen

Maineikas ja perinteinen Stanley Cup saapuu Suomeen näinä päivinä. Armeijan Hawkit saattelevat Cupia tuovan lentokoneen Helsinki-Vantaalle. Lentoasemalla vierasta on vastassa presidenttipari Niinistö-Haukio. Varuskuntasoittokunta soittaa Porilaisten marssin, jonka jälkeen siirrytään presidentinlinnaan lounaalle. Lyhyiden puheiden jälkeen valtiovieras siirtyy luonaalle päämininisteri Sipilän virka-asunnolle Kesärantaan. Iltapäivän ohjelmassa on vielä lounas Eduskunnan urheilukerhon kanssa ja perinteinen sauna. Rouva Stanley Cupilla on omaa ohjelmaa, sillä hän vierailee rakentamattomassa lasten sairaalassa,  rakentamattomassa Guggenheim-museossa ja vielä rakentamattomassa IFK:n jäähallissa.  Seuraavina päivinä Stanley Cup vierailee suomalaispelaajien kotikaupungeissa, joissa on sama ohjelma. Vierailu paikallisessa koulussa, urheiluseurassa,  sairaalassa ja saunassa.  Stanley Cupin matka jatkuu Suomesta muiden pelaajien kotimaihin, sillä perinteen mukaan se viettää yhden vuorokauden kaikkien pelaajien kanssa.

Juuri saamamme tiedon mukaan ohjelmaan on tullut muutos. Heikon säätilanteen takia ensimmäisen vierailupäivän ohjelma on peruttu, joten toivon mukaan sää on parempi muina vierailupäivinä.

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Pekko Käppi & KHHL

Lahden Seurahuoneelle oli perjantai-iltana kokoontunut bluesin ystäviä Pihatto Bluesiin. Esillä oli jenkkiläinen LR Phoenix ja tamperelainen shamanistimusiikin kunkku Pekko Käppi. Edellinen esitti amerikkalaista kirkkolaulumasta bluesia. Sitä en liiemmin kommentoi. Pekko Käppi on sen sijaan mielenkiintoinen ilmiö. jouhikkoa soittava Käppi on sietänyt voimakkaan perinnemusiikin nykyaikaan. Sähköinen jouhikko soi kuten sähköviulu tai kitara ja muusikko itse laulaa varsin kauniisti ja originaalisti. Taustalla häärivät Tommi Laine ja Tukka Vapaavuori kitaran ja basson näköisillä laatikoilla. Bändin nimi KHHL tarkoittaa mystisesti kuolleiden hevosten hillittömän luita. Musiikki on omaperäisen mystistä, psykedeelistä ja samalla kuitenkin nykypäivää. Kämpin veretseisauttavan herkkä lauluääni pysäyttää kuuntelijan tarkkailemaan artistin sanomaa. Hieno esitys, josta kiitos kuuluu myös järjestäjälle,  Lahden Bluesmafialle.  Eikä edes maksanut mitään.

torstai 16. heinäkuuta 2015

Pepe Ahlqvist & Erkki Metsola Experience

Tammerfestin ilmaiskeikkoihin kuului Ruby&Fellasissa esiintynyt Pepe Ahlqvist yhdessä Erkki Metsola Experience kanssa. Pepe oli kovassa iskussa ja antoi täyden latauksen rythm&bluesia. Minulle oli uusi tuttavuus blues trio Erkki Metsola Experience. Kyse on vahvasta bluesporukasta ( kenties Seinäjoelta) jossa kitaristi/vokalisti Harri Raudaskoski hoitaa soolot.  Rytmipuolen hoitivat vähintään yhtä kiitettävästi Jukka Herrala rummuissa ja jäätävän eleetön Janne Salo bassossa. Muistissa on Pepen soolokeikkaa muutaman vuoden takaa. Möysässä. Nyt äijä on terästäytynyt ja keskittyy itse hedelmään. Hienoa rytmibluesia sekä laulun että soolojen osalta. Illan  parasta antia olivat herrojen vuorottelevat soolot ja lauluduetot.

keskiviikko 15. heinäkuuta 2015

Laskeeko bensan hinta ?

Öljyn maailmanmarkkinahinta on pudonnut 52 dollariin barrelinta. Syynä on Iranin ja Yhdysvaltojen ydinsulkusopimus, joka purkaa mm. öljyn myynnin pakotteita. Iranin uskotaan tuovan markkinoille tänä vuonna 200.000 barrelia öljyä ja ensi vuonna miljoona barrelia raakaöljyä. Samaan aikaa Venäjän ja Kiinan taloudellinen lama vähentää öljyn kysyntää.

Suomalainen autoilija odottaa hinnan-alennuksia bensiinin hintaan. Mutta tapahtuuko mitään ? Ja millä ajalla ? Alan edustajat selittelevät lieviä muutoksia muilla kustannuksilla, raakaöljyn pienellä merkityksellä hinnanmuodostuksessa jne. Kuluttaja odottaa kieli pitkällä bensan hinnan painuvan alle 1, 40 €/litra. Sellaisia hintoja nähtiin viime vuonna, kun raakaöljyn hinta oli alimmillaan 45 dollarin barrelihinnassa.

tiistai 14. heinäkuuta 2015

Kreikka sanoo jälleen Ei

Eilen entinen pääministeri ja nykyinen keskustapuolueen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Matti Vanhanen arvioi Kreikan euroeron ja sopimuksen toteutumisen olevan fifty-fifty tilanteessa. Poliitikon puhetta. Itse olen toista mieltä. Kreikka tulee sanomaan Ei uudelle sopimusehdotukselle. Siihen on kaksi syytä.

Kreikkalaiset kokevat, että Euroopan valtiot Saksa etunenässä nöyryyttävää Krekkaa päättämällä heidän puolestaan verotuksesta, eläkeratkaisuissa, valtion omaisuuden myynnistä jne. Itsenäinen kansa ei ole itsenäinen, mikäli ulkopuoliset sanelevat oikean tavan järjestää yhteiskunnan asiat. Samalla Eurooppa osoittaa sormellaan Kreikkaa ja sanoo kuinka tyhmästi ja väärin he ovat toimineet. Sitä ei kestä mikään kansakunta. Vaikka ottomaanit hallitsivat vuosikymmeniä Krekkaa ja myöhemmin Kreikka myi sielunsa turisteille, ylpeys jäi. Nyt ylpeys on sidoksissa omaan päätösvaltaan.  Siksi EU sopimukselle sanotaan Ei. Kreikkalaiset ovat kyllästyneet muiden määräilyyn.

Mikäli Krekkaa suostuu muutoksen toteuttamiseen, porkkanana on 82-86 miljardin laina kolmen vuoden aikana. Niillä rahoilla  maksetaan takaisin velkoja, perustetaan rahasto ja pidetään pankkeja pystyssä. Tavallinen kreikkalainen ei saa suoranaista apua tästä. Kreikan säilyminen eurossa ei tuo työpaikkoja tai lisää tuotantoa, ei ainakaan lähivuosina. Sitä se ei ole tuonut menneen viiden vuoden aikana. Eikä mitään uutta ole tulossa nytkään. Kun puhutaan Euroopan tuesta, eurooppalaiset tarkoittavat lainoja, joilla kreikkalaiset maksavat lainojaan takaisin. Kreikkalaiset tarkoittavat tuella rahaa ja työtä arkielämään. Siinä on merkittävä näkemysero. Pääministeri Sipilä ihmetteli eikö 80 miljardia tee kreikkalaisia tyytyväisiksi. Varmast tekisi, jos se tulisi kreikkalaisille eikä takaisin Eurooppaan.

Yhä useampi kreikkalainen haluaa itsenäisyyttä ja omaa päätösvaltaa. Riitely maan asioita maan sisällä on parempi vaihtoehto kuin riitely Euroopan maiden kanssa, muiden maiden tylyytys ja halveksunta. Uskon, että kreikkalaisten enemmistö haluaa irti määräilystä ja oman rahan. Se johtaa väliaikaiseen valuuttaan,  sen jälkeen  vanhaan drakhmaan ja voimakkaaseen deflaatioon. Uuden valuutan arvo olisi puolet heikompi kuin nykyinen euro. Tarkoittaa, että kaikki kallistuisi puolella. Vähitellen talous alkaisi kuitenkin kasvamaan ainakin turismin myötä. Nyt mitään sellaista ei ole näköpiirissä.

Tavalliset kreikkalaiset eivät ajattele, että maksetaan valtion ja pankkien velat pois kuten pohjolassa tai Saksassa. He eivät koe aiheuttaneensa miljardivelkoja. Joka tapauksessa euroeron jättäisi velkojille myö merkittävän osan veloista. Siinä on myös perusteensa, sillä kuka on käskenyt rahoittamaan näin hataralla pohjalla olevaa yhteiskuntaa ja pankkeja. Toinen syy on Euroopan itsekäs yritys pitää euro kasassa vaikka nyt paljastuneet velkaantumiset syövät koko järjestelmän uskottavuutta. Näin vastuuta  ja rahoitusta tulisi jättää  Euroopan oppirahoiksi. Joka tapauksessa Kreikan euroeron selventäisi sekä rahoitusmarkkinoita että Kreikan tilannetta pidemmällä aikavälillä. Kreikkalaisten ihmisten elämä tulee olemaan ankaraa molemmissa vaihtoehdoissa, mutta euroerossa jäisi ainakin ylpeys.

Aarno Laitinen kuvasi blogissaan älykkäästi yksin jätettyjen maiden arvaamattomuutta ja sodan mahdollisuutta. Myös se puoltaa Kreikan ylpeyden ja itsemääräämisoikeuden tukemista.

maanantai 13. heinäkuuta 2015

Kreikan velkajärjestelyissä sopu ?

Brysselissä päästiin jälleen sopuun Kreikan lainoista, lainaehdoista ja Kreikan uudistuksista. Voidaankin puhua tämän viikon Kreikkasovusta. Tällä kerralla sovun hierominen vaati monenlaisia neuvotteluja, jotka tietenkin olivat vaikeita. Tämän jälkeen alkavat neuvottelut siitä, mistä sovittiin, mitä tullaan sopimaan ja ketkä hyväksyvät sopimuksen. Kreikan tulisi muuttaa lainsäädäntönsä ainakin eläkejärjestelmän, verotuksen ja yksityistämisen suhteen kolmessa päivässä. Tämän lisäksi sen tulisi toteuttaa heti nämä uudistukset.  Nyt ei enää riitä, että Kreikka hyväksyy uuden sopimuksen.Tämän lisäksi EU:n jäsenmaiden tulisi sopia, kuinka käytetään Euroopan Vakausrahastoa Kreikan lainoittamiseen ja miten se tehtäisiin ilman että kenenkään tulisi ottaa vastuuta lisärahoituksesta. Kansainvälinen Valuuttarahasto on saatu myös mukaan sopimukseen, sillä sehän jäi viikko sitten ilman Kreikan lyhennyksiä. Mukavaa kun sopu on voimassa tänään. Tai ainakin tänään aamupäivällä. Iltapäivästä ei ole tietoa. Markkinat lähtivät heti nousuun Euroopan pörsseissä. Kaikki ovat tyytyväisiä sovun syntymisestä, vaikkei vielä tiedetä mistä sovittiin. Se selvinnee lähipäivinä.

Pulmahan syntyi alunperin siitä, kun ei päästy sopuun Kreikalle annettavasta 3 miljardin lainasta. Sitten 30 miljardin lainasta. Sitten Kreikka halusi järjestää kansanäänestyksen ja he äänestivät sopimusta vastaan. Sen jälkeen Kreikka halusivat neuvotella samoista ehdoista. Lopulta he jättivät avustusanomuksen ilman summaa. Sen jälkeen aloitettiin neuvottelut uudelta pohjalta ja päädyttiin noin 80 miljardin lainaan. Saksan pääministeri Merkel ilmoitti, että luottamus oli mennyt. Neuvotteluja jatkettiin. Nyt kuitenkin viime yönä päästiin jonkinlaiseen sopuun.  Lainojen ehtona on kuitenkin Kreikan yhteiskunnan uudistaminen oikeasti. nähtäväksi jää hyväksyvätkö kreikkalaiset nyt paljon vaativamman muutospaketin ja hyväksyvätkö EU-maat paljon suuremman lainapaketin.

Suomen hallitus on tiukasti pitänyt kiinni hallitusohjelmastaan, jonka mukaan Suomen ei pidä antaa lisää rahaa Kreikalle. Hallitus on kuitenkin eri mieltä itsensä kanssa voivatko vastuut lisääntyä tai voidaanko Kreikalle myöntää EVM:n  ( vai oliko se EVK, EVVK tai EVR ?) kautta Suomen jo aiemmin antamaa pääomarahoitusta.  Voivat lisääntyä mikäli eivät lisäänny. Tästä on sovittu, sovitaan tai ei sovita jatkossa. Joka tapauksessa pääministeri Sipilä on ilmoittanut, että Timo Soinikin tulee ihmisten ilmoille joskus. "Tämä on ollut kova paikka kaikille". Hallitus on aikeissa käsitellä myös joitakin Suomen kilpailukykyyn liittyviä asioita kuten mökkien muuttamista talviasuttaviksi, sakkojen kaksinkertaistamista ja kaikkien sääntöjen poistamista. Se tehdään heti kun euron ja Euroopan ongelmat on saatu sovittua.

Vaikuttaa ensikuulemalta sekaiselta, mutta sitä se ei ole. Politiikka on yhteispeliä ja yhteisistä asioista sopimista, niin että kaikki saavat jotain ja kukaan ei menetä kasvojaan. Nyt kävi näin. Ensi viikolla neuvotellaan uudesta sopimuksesta.

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Heikki ja Samuli tangon kuninkaalliset

Tangon kuninkaallisia valittiin jälleen Seinäjoen perinteisillä Tangomarkkinoilla. Torstaina kuningattareksi valittiin helsinkiläinen Susanna Heikki, joka voitti täpärästi tamperelaisen yleisön suosikin Erika Vikmanin. Lauantaina kruunattiin tangokuninkaaksi nuori mies Nastolasta, Aki Samuli. Hänen kiistaton suosionsa sai  puolet yleisöäänistä, täydet pisteet maakuntaraadeilta ja tuomaristolta. Samuli oli tämänvuotisen kisan valopilkku. Nuoresta iästään huolimatta hän laulaa pehmeällä ja kypsällä äänellä, joka jää hetkestä ihmisten mieliin. Voiko tangolaulajalta odottaa enempää ? Tässä on uusi tähti suomalaisen lavakulttuurin ja iskelmämusiikin kentille.

lauantai 11. heinäkuuta 2015

FIFA ranking

FIFA on julkaissut uuden listauksen maailman jalkapallomaista. Kärjessä komeilee Argentiina.  Toisena maailmanmestari Saksa ja kolmantena Belgia. Argentiinan kärkisijalle on perusteensa. Sehän nappasi Coba American kakkossijan. Voittaja Chile on sijalla 11.   Kiinnostavia huippumaita ovat Romania sijalla kahdeksan ja Wales sijalla kymmenen. Esimerkiksi viime vuosien mahtimaa Espanja on sijalla 12.

Kotomaamme Suomi on sijalla 90 ! Eikä ihme, koska joukkue on kompuroinut viime aikoina pelistä toiseen. Meitä parempia ovat sellaiset maat kuten Fär-saaret, Uzbekistan, Honduras, Togo ja Burkina Faso. Ei hätää. Tätä listaa on alapuolellamme vielä runsaasti, ennenkin saavutamme pohjakosketuksen. Sitä odotellessa.

Seurajoukkueemme ovat myös kyntäneet kiitettävällä tavalla. Ruotsalaiset joukkueet hoitelivat VPS:n ja Lahden selvästi kotonaan ja islantilaiset SJK:n.  HJK saa mahdollisuuden pitää pystyssä kolhiutunutta futismainettamme. Se kohtaa tiistaina latvialaisen Ventspilsin Mestareiden liigan  2. karsinnoissa.

Barrelhouse Chuck

Tämän niminen pianisti/laulaja kiertelee Suomea Tomi Leino Trion kanssa. Perjantai-iltana ryhmä oli Möysän Essolla Lahdessa. Barrelhouse Chuck on Chigacobluesin viestinviejä. Tämä tyylisuunta on  urbaanin bluesin maaperää, joka johti taas uuden maaperän, rockin saralle.  Chigacobluesin blues on kovempaa,  rytmikkäämpää ja vähemmän hempeää. Sitä Barrelhouse Chuck olikin. Menevää, iloista tarinaa, bluespohjaista pianonsoittoa ja laulua.  Väliin olisi mahtunut hidas, maukuva, itkuinen valituskin, mutta sitä ei kuultu. Chuck oli iloinen, puhelias ja blues kulkee. Kitaristi Tomi Leinon trio polki rytmipohjaa Barrelhousen musiikkiin. Bassossa Jaska Prepula ja rummuissa Mikko Peltola. Perusduunareita molemmat. Leino heitteli ajoittain hienoja sooloja. Siis,  silloin, kun pianisti siihen antoi tilaa. Mutta mestari itse hallitsi tapahtumia suvereenisesti. Lahden Blues Mafian puheenjohtaja Pekka Haukijärvikin hyppäsi parin kappaleen ajaksi kitaran varteen. Välillä sähköt katkesivat, mutta hetken tauon jälkeen meno jatkui entistä ehompana. Ainakin parisataapäinen yleisö oli innolla mukana. Näin Möysässä.

Linnajazz

Linnajazz polkaistiin käyntiin perjantaina Hämeenlinnan torilla.  Sateesta huolimatta paikalla oli kourallinen ihmisiä kuuntelemassa Trio Toffaa ja Mikko Hassisen Elektro Gt: tä.

Trio Toffa soittaa afrikkalaista musiikkia Noel Saizonoun johdolla. Hän laulaa ja soittaa perkussioita. Pianisti Kari Ikonen soitteli mini-monia ja kitarassa minulle tyystin uusi tuttavuus Petri Kautto. Voimakas rytmillinen afro-beat oli mukavaa kuunneltavaa, vaikka laulujen tarinat jäivät ymmärtämättä. Tässä pientä vinkkiä bändin suuntaan. Saizonoun vahva ääni johdatti koko trion ajoittaiseen yhteislauluun ja sykkivä rytmiikka kantoi koko hommaa läpi esityksen. Ikosen moog hoiteli bassokuvioita ja monenlaisia sähköisiä ääniä. Petri Kautto oli kuitenkin ryhmän iloisista antia. Kautto riffitteli kitarastaan rytmikkäitä sointuja ja hypnoottista sooloja siinä määrin, että kuuntelen hänenlaisiaan virtuoosia mielellään myös jatkossa. Kautto hallitsi hienosti afrikkalaisen mielenmaiseman, joka innosti miestä taikomaan magiikkaa sateen keskelle.

Rumpali Mikko Hasassinen projekti Elektro GT on sähköinen paketti, joka on palkittu myös Teoston palkinnolla.  Koko muukin kokoonpano on kova: Aki Rissanen koskettimet, Lauri Porra basso, Timo Kämäräinen kitara ja Jorma Kalevi Louhivuori trumpetti. Sähköä oli ilmassa myös tämän bändin esiintyksessä, mutta jostakin syystä se valui hieman sateeseen. Lieneekö syynä ilma vai fiilis, mutta hieman tasapaksulta meno tuntui. Lisäksi Rissasen, Kämäräisen ja Louhivuoren äänialueet olivat kovin samalla korkeudella, jolloin kokonaisuus oli ajoittain epäselvää. Saattaa olla, että myös sovituksissa olisi vielä parantamisen varaa. Esimerkiksi Louhivuoren sämplätty trumpetti katosi toistuvasti sähköisten äänien sekaan. Kova bändi on joka tapauksessa kyseessä. Sivaltelenkin heitä juuri sen takia. Tämä ryhmä pystyy parempaan. Perustaitotaso on sitä luokkaa, että heikkopäisimpiä suomalaiskuuntelijoita hirvittää.  Tätä porukkaa kuuntelen jatkossa hikisellä klubilla kovan improvisointitulvan aalloilla. Sitä odotellessa.

torstai 9. heinäkuuta 2015

"Emme ole naimisissa"

Yrittäjä Vesa Keskinen suhtestaan Janeen:
"Emme ole naimisissa".

Malli ja yrittäjä Lola Odusoga suhteestaan mieheensä Jarkko Wallinkoskeen:
"Emme ole naimisissa".

Entinen Ylen johtaja, SDP:n puheenjohtaja, kansanedustaja, Maria Jungerin mies ja nykyinen sinkku Mikael Junger suhteestaan nuoreen kumppaniin:
"Emme ole naimisissa"

Tangokuningas Mika Pohjonen suhteestaan tangokuningatar Heidi Pakariseen ja vieraaseen naiseen:
"Emme ole naimisissa".

Puheenjohtaja Antti Rinne suhteestaan ex-puheenjohtaja Jutta Urpilaiseen:
"Emme ole naimisissa".

Ferrari-talli suhteestaan formulakuski Kimi Räikköseen:
"Emme ole naimisissa".

Etyjin puheenjohtaja Kanerva järjestön suhteesta Venäjään:
"Emme ole naimisissa".

Pääministeri Alexis Tsipras Kreikan suhteesta EU:iin ja euroon:
"Emme ole naimisissa".

Venäjän presidentti Vladimir Putin suhteestaan Ukrainan presidentti Petro Poroshenkoon:
"Emme ole naimisissa".

Microsoft  Salon tehtaiden työntekijöistä:
"Emme ole naimisissa".


keskiviikko 8. heinäkuuta 2015

Microsoft

Nyt lyötiin iso joukko entisiä nokialaisia ulos Microsoftilta. Näyttää siltä, että Microsoftin puhelinseikkailu on päätymässä haaleaan loppuun. Kaikkiaan yhtiö irtisanoo 8.000 työntekijää. Suomessa vähennetään 2.300 työntekijää, valtaosa Salosta.

Nokia teki mainiot kaupat myytyään tappiollisen puhelintoiminnan Microsoftille 8 miljardilla. Nyt Microsoft teki reilun 8 miljardin alaskirjauksen taseeseensa. Varsin kova ja kallis ristiretki puhelinmaailmaan. Hyvän tilin teki myös eräs Elop-niminen heppu.  Hän junaili kaupat ja sai messuväen korvauksen siirryttyään toisen firman palvelukseen. Hänhän sai keväällä potkut yhtiöstä. Sitä ennen mies oli lypsänyt miljoonatilin Nokiakaupoista.

Peli on kovaa, kun isot pojat pelaa. Se ei kuitenkaan lohduta työttömiksi jääneitä salolaisia.

Kardashianit

Mitä ? Mitä ? Mitä ?
Mitkä ihmeen Kardashianit ?  Iltapäivälehdissä ja nyt telkusta jauhetaan näistä Kardashianeista. Lähes joka päivä jotain takapuoli- tai paljastelu-uutisia. Mitä ne oikein ovat ? Jonkinlaisia avaruusolioita, vai ? Kuka tarvitsee tällaista ? Elättääkö julkisuus näitä olioita ?

Antakaa meille takaisin Nykäset, Ahteet, Tukiaiset ja Mikkoset ! Niissä on suomalaista elämää, tositeeveetä ja sekoilua parhaimmasta päästä. He ovat oikeita ihmisiä vaikka ansaitsisivatkin elantonsa erilaisilla tempauksilla, tarkoituksellisilla tai sattumanvaraisilla. Eikä siinä kaikki. Kansallisessa mediahömelöinnissä eurot jäävät kotimaahan.

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Viimeinen työpäivä

Aamulla liputettiin. Ihmettelin miten kaikki tiesivät sen. Olin otettu. Tänään oli viimeinen työpäiväni. Edessä on pitkä loma ja sen jälkeen eläke. En enää palaa työhön. Palautin avaimet, ajanseurantalätkän ja sen sellaiset tykötarpeet. Olen tehnyt työurani ja nyt koittaa vapaus. Reilu 38 työvuotta tällä alalla. Kiitos ja kumarrus. Nyt se kaikki on tehty. Eino Leinokin oli lippuineen hommassa mukana.

Shampanjapullo odottaa maistajaansa. Sen kunniaksi ei juoda kuoharia vaan parasta. Tänään on juhlapäivä. Huomennakin on juhlapäivä, koska huomenna on ensimmäinen päivä, jolloin pysyttelen kotosalla. Ylihuomennakin juhlin, sillä silloin on toinen päivä lomalla, sitten kolmas ja neljäs. Syksyllä alan kokopäiväiseksi eläkeläiseksi. Nyt on riemun päivä.

Mutta viimeinen päivä oli myös  humoristinen. Kerrottakoon tämä. Viimeisenä päivänä hyväksyin päätöksen Suomi-Kreikka ystävyysseuran avustuksesta. Juuri kun kreikkalaiset päättivät sanoa Euroopalle ei. Minä myönsi avustusta. Naureskeltiin, etten hyväksyisi. Hoitakoot itse hommansa. Hyväksyin kuitenkin. Viimeisenä virkatehtävänä.


sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Kreikka sanoi Ei

Kreikan kansanäänestys on päättynyt selvään ei-äänien voittoon. Pääministeri Tsiprasin mukaan maalla on paremmat neuvotteluasetelmat nyt, kun kansan tuella on hylätty vanhan neuvottelutulos. Siis se neuvottelu, joka päättyi viime viikolla. Odotettavissa on uusi neuvottelukierros.  Tsipras ajaa selvästi sopimusta, jossa lievennetään muutosvaatimuksia ja annetaan anteeksi osa veloista. Siinä on osittain järkeä. Kreikan velka on niin suuri, ettei se pysty sitä maksamaan. Samanaikaisesti pitäisi pystyä säästämään ja luomaan uutta tulosta.  Mutta haluavatko Euroopan maat ja pankit antaa lainoja anteeksi ? Epäilen. Nythän tarvitaan uusi sopimus, jossa EU:n,  Euroopan keskuspankin ja IMF:n pitäisi keksiä tapa hyvittää pankkeja ja valtioita menetetystä lainamääristä.

Huomenna nähdään jatkotapahtumat Kreikan pankeissa ja Euroopan pörsseissä.  Ja pikkuhiljaa alkaa uusi säätäminen velkarahoituksesta, säästötoimista ja mahdollisista uusista sopimuksista. Kun se on näyttänyt tähän asti pelkältä sekoilulta, miltä se mahtaa näyttää jatkossa, kun kreikkalaiset alkavat ylpeästi uhoamaan. Kaaos saattaa alkaa huomenna ja jatkua siitä eteenpäin. Se alkaa varmasti, mikäli Euroopan keskuspankki lopettaa Kreikan hätälainoituksen.

Oliivisämpylät

Jauhoja, vettä, suolaa, hiivaa,  hieman sokeria
10 sitruunatäyttettyä oliivia
Sitruuna-rypsiöljyä
Oreganoa, basilikaa tai jotain muuta yrttiä

Leikkaa oliivit ohuiksi viipaleiksi. Sekoita ainekset keskenään taikinaksi. Tee löysähkö taikina.  Anna nousta rauhassa. Leivo pyöreitä tai pitkulaisen muotoisia sämpylöitä pellille. Nostata sämpylöitä lämpimässä. Paista 200 asteessa.

Sämpylät sopivat hyvin edellisessä jutussa kuvattujen graavien lohiviipaleiden kanssa. Mainio herkkusämpylä aamiaispöytään, lounaalle tai välipalaksi.

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Graavattua lohta eri tavoin

Löysin lehdestä kivan ohjeen tai tarkasti ottaen kolme ohjetta tehdä graavilohta uudella tavalla. Ostin puolen kilon häntäpalan lohifileetä. Tässä teille:

Jalopeno-sitruuna
1 pieni jalopeno
2 rkl sitruunaöljyä
1/4 tl sokeria
1/3 rkl merisuolaa
Veistetään lohesta ohuita viipaleita noin kolmasosa kalasta. Leikataan jalopeno ohuiksi viipaleiksi. Sekoitetaan yllä mainitut ainekset kalaan. Laitetaan jääkaappiin vuorokaudeksi maustumaan.

Appelsiini-inkivääri
2 rkl raastettua appelsiini kuorta
1 rkl raastettua inkivääriä
1tlk korianteria tai korianterin siemeniä
1 tlk juustokuminaa
1/3 rkl merisuolaa
Taas viilletään lohesta kolmannes ohuen  ohuita viipaleita ja sekoitetaan em. ainekset kalaan. Laitetaan jääkaappiin vuorokaudeksi muhimaan. Mielellään muovikelmun alle.

Muscovado
2 rkl Muscovado-sokeria
         Valkopippuria
Leikellään loput lohesta ohuiksi viipaleiksi ja sekoitetaan sokeri ja valkopippuri kalaan. Peitetään kelmulla ja laitetaan jääkaappiin vuorokaudeksi.

Seuraavana päivänä keitetään uusia perunoita tai leivotaan tuoreita sämpylöitä, joiden päälle laitetaan eri lajeja graavilohen paloja.  Saattaa viedä kielen mukanaan, mutta ei hätää.  Musiikkiliikkeistä ja työväenopistoista saa uusia kieliä.







perjantai 3. heinäkuuta 2015

Seksihelle

Uusi termi tarkoittaa kuumuutta, jossa estot alkavat tippua ja ihminen käyttäytyy mielihalujensa mukaan. Asteita on vähintään hieman yli 30 celsiusta. Käyttäytyminen muuttuu kuumuudessa. Tämä on tietysti hyväksyttävää muutamana päivänä vuodessa. Seksihelteen sattuessa kannattaa katsoa kenen seuraan lyöttäytyy. Normaalisään palattua seksihelteen jälkeen, saattaa olla liian myöhäistä selittää. Toisaalta seksihelle voi olla hyvä selitys ja tekosyy: "En mahtanut mitään, tiedäthän tämän helteen."

Seksihelteen alkaessa kannattaa valita toimintastrategia. Jos strategia on vastustava, on syytä kaivaa vintiltä toppatakki, hiihtohousut ja monot. Niillä on tutkitusti epäeroottinen vaikutus.

Jos taas strategia on päinvastainen, kannattaa esiintyä vähissä, nopeasti riisuttavissa asusteissa. Ne lentävät hetkessä nurkkaan ja voi keskittyä itse asiaan  -  helteen seurauksista nauttimiseen. Näinhän meistä useimmat tekevät toivorikkaana.

Joka tapauksessa seksihelteen jälkeen tulee arki. Lämpötila pyörii viidentoista asteen tienoilla. Sen kestää hyvän ystävän kanssa. Kerrontaa, yksityiskohtia ja selittelyä seksihelteen tapahtumista. Tätä kannattaa jatkaa siihen asti, kunnes ystävä uhkaa muuttua tavalliseksi kaveriksi. Sen jälkeen kaikki on normalisoitu ja voi aloittaa harmaan arjen.

Reetta Partanen


Kankaanpääläinen käsitetaiteilija Reetta Partanen avasi näyttelyn Galleria Emilissä Vanhalla kirjastotalolla. Näyttelyn nimi on: Syke, Syke, Syke, Syke. Näyttely keskeinen teema on ihmisen suhde luontoon. Tai onko se luonnon suhde ihmiseen ? Luonnon tuotantoa on läsnä konkreettisesti, mutta myös kuvan ja äänen voimalla. Äänet tulevat Tamperelaisesta elämästä. Muurahaiset rakentavat videolla pesää. Naisen vatsassa on risuja ja maassa tuoreita koivunlehtiä, ikäänkuin synnytyksen tuloksena. Seinillä on pahkoja, ikäänkuin kuuntelevia korvia.

torstai 2. heinäkuuta 2015

Oma-sairaala

Kyse ei ole minun sairaalastani vaan OP-konsernin uudesta aluevaltauksesta. Osuuspankki on alkanut rakennella sairaaloita. Ensimmäinen on jo Helsingissä. Lisää on tulossa neljä kappaletta Tampereelle, Ouluun, Kuopioon ja Turkuun.

Herää kysymys, miksi pankki- ja vakuutusalalla toimiva yritys hakee uutta toimialuetta sairaaloista. Eikö pankki- ja vakuutusala tuota tarpeeksi ? Vai onko OP:lla niin paljon rahaa, että se kannattaa sijoittaa johonkin uuteen ? Onko kyse tulevaisuudessa tapahtuvasta yleisen terveydenhoidon yksityistmisesta ? Vai onko oma-sairaala ikäänkuin jatketta henkilövakuutuksille ? Kannattaako ihmisten ottaa OP-vakuutus ja sairauiden sattuessa hoito on oma-sairaalassa ? Lapsillehan otetaan nykyisin sairauksien varalta vakuutuksia, joiden myötä on mahdollista päästä nopeasti hoitoon. Tästäkö tässä on kyse ? Ota asuntolainaa OP:stä, siirrä vakuutukset OP:iin. Tee lapsia, ota lisää vakuutuksia OP:sta. Hoidata sairastumisesi OP:ssä. Monet ihmiset ovat työterveyshuollossa. He eivät itse tarvitse yksityisiä terveyspalveluita, paitsi lähetteellä. Siinä on pieni riski.Vai onko terveysalalla vielä niin paljon  edelleen markkinarakoa ?  Toki tälle aluelle on tullut viime vuosina suhinalla isoja ulkolaisia yrityksiä. Kysyn ja ihmettelen. Olenhan  Osuuspankin omistajajäsen.

Ajan kanssa sekaannusta

Pari päivää sitten lisättiin yksi sekunti elämäämme. Siitä asti ovat aikataulut menneet sekaisin. Nyt yritän ryhdistäytyä ja palata tähän tuttuun aikaan. Olin nimittäin Tyynenmeren ajassa. Ihmettelinkin tätä auringonpaistetta, kun kellon piti olla puoli yksitoista illalla. Nyt pääsin pannasta ja yritän elellä siivosti tätä elämää.

Beachille

Hei, nyt se on tapahtunut. Ilma on lämmennyt ja rannalle voi mennä lekottelemaan. Tärkeintä on mennä avoimin mielin. Mutta, jos päässä on vielä panta kiristämässä, tee näin:

Riisu kotona kaikki vaatteet. Laita uikkkarit jalkaan. Vedä jotain aurinkorasvaa iholle. Levitä viltti olohuoneen lattialle. Oikaise itsesi viltillle ja ota rennosti. Pistä aurinkolasit silmille. Kaada juomapulloon energiajuomaa ja tankkaa itseäsi tasaisin välein. Ota rennosti. Lattia saattaa tuntua kovalta, mutta älä hätäile.

Heti kun homma alkaa tuntua älyttömältä, panta on poistunut pääsi ympäriltä ja olet valmis tosikoitoikseen. Mene heti beachille, kulkematta lähtöruudun kautta !

keskiviikko 1. heinäkuuta 2015

Vielä Kreikasta

Iltapäivälehti tietää kertoa, että brittiläinen kenkäkauppias on käynnistänyt keräyksen Kreikan velkojen maksamiseksi. Jos jokainen EU:n kansalainen maksaa kolme euroa, saataisiin Kreikan 1,6 miljardin velka hoidettua. Rahaa on tullut jo puoli milliä. Matkaa on siis vielä paljon, sillä tavoite on 1.600 miljoonaa. Miehen mielestä homma olisi sillä selvä ja päästäisiin tästä kehästä ulos.

Pieni yksityiskohta jää kuitenkin huomioimatta. Kreikan velan kokonaissuuruus on yli 300 miljardia. Sen maksamiseen tarvitaan 600 € jokaiselta Euroopan kansalaiselta. Sitten homma on hoidettu. Se on viisikymppiä kuussa vuoden ajan. Voisin ajatella, että sellainen summa hoitetaisiin pois ja päästäisiin tästä kreikastelusta eroon.

Kreikkaa riittää

Viime viikkoina on kuultu päivittäin erilaisia uutisia Kreikan lainaohjelmasta. Eilen Kreikka jätti maksamatta ensimmäistä kertaa IMF:lle erääntyvän lainan. Tämä sekasotku on syventynyt päivä päivältä. Sunnuntaina Kreikka äänestää pitääkö neuvotella lainoista vai ei.

Eilen kuultiin uutinen, että loppuviikolla julkinen liikenne on ilmaista Kreikkassa. Tämän voi nähdä valtiovallan vastaantulona, kun pankeista eikä automaateista saa kunnolla rahaa. Sen voi nähdä myös yrityksenä hyvitellä kansaa ensi sunnuntain vaaleihin. Joka tapauksessa taas yksi omituinen asia kreikkalaisten touhuissa.

Luin lehdestä kreikkalaisesta tarjoilijasta. Hän kertoi, että ravintolan omistaja maksaa alohankkijoille, siis ruoka-aineiden ja juomien tuottajille käteisellä. Samoin tarjoilija saa palkkansa käteisellä. Vastaavasti hän maksaa vuokransa vuokranantajalle käteisellä. Tässä on siis mahdollista ja aika todennäköistä jättää verot tai verotiedot väliin. Suomessa tätä kutsutaan harmaaksi taloudeksi. En tiedä kannattaako Euroopan ja maailman pankkien työntää rahaa Kreikkaan, jos julkinen systeemi on täysin kehittymätön. Jokainen maa päättäköön omista yhteisistä asioistaan, mutta tällaisen konkurssiin johtavan maan toimintaa tuskin kannatta enempää rahoittaa. Kannattaiko siis maksaa Kreikka ulos yhteisesti.  Kreikan kokemusten viisastamana voisi kiristää Euroopan yhteisön toimintatapoja. Näin saadaan oppirahat maksettua ja vältetään uusien ongelmamaiden kehittyminen. En usko enää Kreikan nousevan omin avuin maksamaan lainojaan. Sääli Kreikan kansaa kohtaan. Se joutuu nyt ojasta allikkoon.