sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Nimikkokuukaudet

 Eduskunta palaa pian hyvin ansaitulta talvilomaltaan. Edessä on taas raskas ja vaativa rupeaman suomalaisten elämän parantamiseksi. Eräs hieman pimennossa ollut uusi lakialoite on tulossa käsittelyyn. Eduskuntaryhmät ovat sopineet, että jokainen puolue saa nimikkokuukauden. Verhojen takana on ollut kovaa ja salaista vääntöä sopivista kuukausista. Nyt paketti on kasassa ja se tullaan tuomaan julkisuuteen helmikuun alkupuolella.

Tipaton tammikuu tipahti sanan mukaisesti Kristillisdemareiden syliin. Puolue väänsi Kokoomuksen kanssa joulukuusta, mutta pieni puolue joutui taipumaan. Kokoomuksen arvot, koti, uskonto ja isänmaa, vetivät pidemmän korren. Tosin Kokoomuksen liberaali taloussiipi olisi halunnut jotain uudenlaista. Heidän mielestään Kokoomuksen uudet arvot ovat yrittäminen, sijoittaminen ja omistaminen. 

Ruotsalaisille tipahti onnekkaasti eloisa elokuu. Svenska talande bättre folk on ansiokkaasti juhlinut elokuussa kansanjuhlia rapujen ja akvaviitin voimalla. 

Onnellisia voivat olla myös Demarit työväen toukokuusta. Työväenluokka on kylläkin sulanut yrittäjiksi ja asiantuntijoiksi, mutta Vappuna kaikki saavat hoilata vanhoja työväenlauluja säätyyn katsomatta. 

Vasemmisto joutui  tyytymään masentavaan marraskuuhun. Onhan siinä toki puolueen kaipaamaa tuttu alakuloa ja epäoikeudenmukaisuutta. 

Keskusta sai kuin saikin helteisen heinäkuun. Vaihtoehtona ollut maalaisten maaliskuu jäi Vihreille. Nyt kuukausi on nimeltään maailmaa syleilevä maaliskuu.  

Perussuomalaisia syrjittiin tälläkin kertaa. Vaihtoehtoina olivat helvetillinen helmikuu, loanheiton lokakuu tai huhujen huhtikuu. Puolue valitsi jälkimmäisen, sillä huhujen mukaan loanheitto ei kuulu enää puolueohjelmaan ja helvetistä ei ole puolueohjelmassa mitään kannanottoa. 

Harkimon Liike Nyt pelasi upporikasta ja rutiköyhää ja jätti valintavuoron viimeiseksi. Vastakkain olivat syyllisten syyskuu ja kepeä kesäkuu. Kesä veti tällä kerralla pidemmän korren.

Sitä sun tätä

Ilmastonmuutos täällä Pirkanmaalla ja Tampereella tänään. Muutos on kääntänyt sään päälaelleen.

Loton kymmenen miljoonan potti meni Helsinkiin. Meille ei tullut voittoa. Ei edes lohdutuspalkintoa. Ei euroakaan. Tein kaksi pitkävetoakin. Niistäkään ei tullut yhtään mitään. Kymppi meni ja palkkioksi sain mielipahan. Veikkaus väittää, että suomalainen voittaa aina. Se on harhaanjohtavaa mainontaa. Minä ja vaimoni emme ole voittaneet mitään. Olemme tehneet kaikki vaaditut toimenpiteet tunnistautumisesta nettipelaamiseen. Voitot ovat kuitenkin puuttuneet. Jos lupaa jotain, pitää vastata sanoistaan. Vaadimme rahat takaisin ! Heti ! Teillähän on tilinumerot sun muut. (Hyvä, että päävoitto löytyi. Nyt emme pelaa ennenkuin potti nousee taas muutamaan miljoonaan. Säästyy rahat.)

Keva maksaa jälleen meille eläkeläisille eläkkeet helmikuussa. Tammikuu jäi väliin. Nyt uutiset kertovat Kevan johtajan jättävän paikkansa kesällä. Vähemmästäkin. Johtaja siirtyy meidän joukkoomme, eläkeläiseksi. Uuden johtajan haku on aloitettu. Aion panna hakupaperit vetämään. CV:ni on lyhyt ja ytimekäs. ”Olen ollut jo reilut viisi vuotta eläkkeellä.” Sen pitäisi pätevöittää minut tähän vaativaan ja tärkeään tehtävään. Haastattelussa aion luvata maksavani eläkkeet oikeaan aikaan kerran kuussa. Jokaiselle ansioidensa mukaan. Eiköhän sillä irtoa yksi vaivainen Kevan pääjohtajan paikka.

Kuntavaalit ovat parin kuukauden kuluttua. Puolueiden vaaliteemat kummastuttavat. Joku puhuu hallituksen kaatamisesta. Toinen maahanmuutosta, ilmastonmuutoksesta, EUn rahoituspaketin hylkäämisestä, soten sisällöstä jne. Nyt jäitä hattuun. Minä kehoittaisin puolueita laittamaan työntekijänsä yhteiskuntaopin tunneille, kursseille ja koulutukseen. Niillähän on puoluetukea miljoonakaupalla. Kyse on paikallisvaaleista. Suomessa on monta sataa kuntaa. Niihin valitaan uudet valtuutetut. Kunnan valtuusto päättää paikallisista asioista. Onko tätä vaikea sisäistää ? Mitä, häh !

Alko kertoo, että viime vuoden myydyimmät tuotteet ovat Leijona viina, Koskenkorva viina ja Suomi viina. Kymmenen suosituimman juoman joukossa on kuusi viinaa. Joskus menneinä vuosina puhuttiin, että suomalaisten pitäisi muuttaa juomatapojen ja alkaa juomaan viinojen sijaan miedompaa juomia kuten viinejä. Aivan kuten fiksut eurooppalaiset tekevät. Nyt nähdään, että Alko on tässäkin asiassa täysin epäonnistunut. Alko tuputtaa ihmisiä juomaan viinoja, vaikka kaiken järjen mukaan se lisää alkoholihaittoja. Alkon työntekijöille maksetaan muita kaupan työtekijöitä parempaa palkkaa, sillä heidän pitäisi opastaa asiakkaita hyville tavoille ja tuntea ulkomaisia viinejä. Puppua tämäkin. Kansa ostaa viinaa. Alkon myyjältä edellytetään kassakoneen käytön osaamista ja sen lisäksi pitää osata suositella Kossun, Leijonaviinan tai Suomiviinan väliltä. Monopolilla on vääristynyt toimintatapa. Viinit voisi hyvinkin siirtää  maitokauppojen hyllyille ja säilyttää Alkon viinojen osaaminen Alkossa.

Ilmaston muutos on iskenyt kovasti tänne Pirkanmaalle. Lunta on satanut ainakin 50 senttiä. Se on merkittävä määrä. Olen kotoisin Etelä-Karjalaista ja kokemusperäisen tietona voin sanoa, että lunta oli lähes joka talvi metrin verran. Sanottiin, että Venäjältä ja Siperiasta tulee lunta ja pakkasta. Kun tulin tänne Tampereelle sukuloimaan, lunta oli parikymmentä senttiä tai vähemmän. Näin on ollut myös viimeisen kolmenkymmenen vuoden ajan. Ei enää. Ilmastonmuutos on kääntänyt asian päälaelleen. Karjalassa on vähemmän lunta kuin täällä.

Falunin hiihdoista kuuluu myös hyviä uutisia. Vaikka suomalaiset ovat epäonnistuneet, se ei ole enää mikään yllätys. Paitsi maamme urheilujohdolle. Hyvä uutinen tulee naisten hiihdosta. Terese Johaug ei enää voitakaan muita. Ei varsinkaan minuuttitolkulla. Voidaan sanoa, että hiihtourheilu on pelastettu. Ovatko sitten norjalaisten hiihtopomot päättäneet antaa muille mahdollisuuden ? Vai ovatko norjalaisten pillerit menneet väärään järjestykseen. Joka tapauksessa kiitos täältä penkkiurheilijoiden sohvalta. Taas kannattaa katsoa hiihtelyä, kun peli ei ole lainkaan pedattu etukäteen. Kiitos !

Venäjällä massapidätykset jatkuvat. Totalitaarisen yhteiskunnan keinot ovat vähissä, kun kansalaiset haluavat vuoropuhelua tai opposition äänen tunnustamista. Entinen KGB asiamies sanoi, että länsimaiden pakotteita kannattaisi suunnata Putinin lähipiirin miljardööreihin. Heillä on rahaa turvasäilöissä länsimaissa. Heidän varat voisi jäädyttää ja kieltää matkustamista länteen. Se aiheuttaisi paniikkireaktioita tsaari Putinia kohtaan. Sisäisen hajaannuksen lietsominen on aina hyvä keino poliittisessa valtataistelussa.

lauantai 30. tammikuuta 2021

Alkon uusi tilanne

 Monopoliyhtiö Alko on joutunut uuteen ja outoon tilanteeseen korona-ajan takia. Alkon toimiluvassa puhutaan paitsi alkoholin myynnistä myös alkoholihaittojen ehkäisemisestä. Näin korona-aikana on alkoholin ravintolamyynti romahtanut. Samoin on käynyt matkoilta tuodun alkoholin, erityisesti Virosta tuodun alkoholin osalta. Alkon tilanne on,päinvastainen. Sen myynti on kasvanut noin 13 prosenttia. Kärjistäen voidaan sanoa, että Alko toimii toimilupansa rajoilla. Alkoholia myydään entistä enemmän ja haittoja ehkäistään entistä vähemmän. Totta on myös se, että alkoholin kokonaiskulutus on pienentynyt. Mutta silti Alkon kaksinainen rooli on tullut tiensä päähän. Talvilomalta palaavan eduskunnan tulisi alkaa pikaisesti säätämään uutta alkoholiveron. Miten sitä pitäisi muuttaa ?

Periaatteessa on kaksi mahdollisuutta. Tiukentaa alkoholin myyntiä tai vapauttaa sitä. Alkoholin myyntiä voidaan tiukentaa monilla tavoin. Rankin niistä on kieltolaki. Alkoholia ei myydä lainkaan. EU:n säädösten takia se ei ole juurikaan mahdollista. EUn alueella tavaroiden tulee saada liikkua vapaasti, myös alkoholin. Alkoholin myyntiin voitaisiin tehdä henkilörajoituksia. Terveydellisistä syistä alkoholia ei myytäisi lainkaan esimerkiksi yli 60-vuotiaille. Tai sitten pienempiä määriä iästä riippuen. Alkoholin myyntiin voitaisiin palauttaa viinakortti. Nykytekniikalla se voisi olla sähköinen. Jokaisen asiakkaan alkoholin ostot kirjataan viinarekisteriin. Lakiin voitaisiin kirjata viikoittaisen ja kuukausittaisen alkoholin enimmäiset myyntimäärät. Esimerkiksi väkeviä litra kuukaudessa, mietoja viinejä ja oluita kaksi litraa kuukaudessa. Tämä byrokraattinen rajoitus ehkäisisi tehokkaasti alkoholin käyttöä, joskin se saattaisi lisätä viinan trokaamista. Rajoitusten myötä valtion alkoholituotot putoaisivat, mutta THL:n tutkijoiden ja virkamiesten mukaan alkoholihaittojen kulut putoaisivat myös.

Alkoholin vapauttaminen saattaisi olla meillä uusi ja kokeilemisen arvoinen menetelmä. Alkon monopoli voitaisiin lopettaa ja työntekijät sijoittuisivat vähittäismyyntiin vanhoina työntekijöinä. Toki samalla palkalla kuin muutkin kaupan alan työntekijät. Vähittäismyyntiä toteuttaisivat ruokakaupat ja ärrä- kioskit.  Alkoholituotteiden kylkeen voitaisiin liimata varoituskyltit. Vahvaan alkoholituotteeseen jyrkempi varoitus ja miedonpaan tuotteeseen kevyempi varoitus. Alkoholiverot tilitettäisiin valtiolle kuten nytkin. Vähittäiskauppa tarkkailisi ostajien kuntoa, eikä alkoholia myytäisi päihtyneille. Pääasiallinen vastuu alkoholin käytöstä tulisi näin ihmisille itselleen. Aikuisille ihmisille, sillä alkoholia ei edelleenkään myytäisi alaikäisille. Keski- ja Etelä Euroopassa toimitaan näin, eikä ainakaan katukuvassa näy alkoholin räjähdysmäistä kasvua.

Toki vielä on kolmaskin muutostarpeet. Alkon tehtävistä voitaisiin poistaa alkoholin myynnin kontrollointi. Alko voisi keskittyä itse maahantuontiin ja myyntiin ja jättää haittojen ehkäisy muille viranomaisille. Tätä tuskin kuitenkaan tiukkapipoisten kepu- ja demariministeri voisivat hyväksyä. Enkä minäkään kannata sitä. Eihän me mitään Alkoa tarvita. Vapaat kansalaiset.

perjantai 29. tammikuuta 2021

Ongelmia ja selityksiä

 Suomen mies- ja naishiihtäjät jäivät kauas kärjestä Falunin hiihtokisoissa Ruotsissa. Paras sijoitus oli Kerttu Niskasen 17. sija. Miesten sijoitukset jäivät kolmenkymmenen huonommalle puolelle

Selitys: Suomalaisten välineet eivät olleet kunnossa. Pakkaskeli oli myös hankala eikä voitelu onnistunut. Hiihtäjien kunnon ajoituksessa oli myös ongelmia. Vapaata hiihtoa ei ole harjoiteltu ja hiihdetty juurikaan Suomessa. Ruotsiin matkustaminen kesti pitkän aikaa ja majoituspaikkaan olisi voinut olla parempi yhteys. Ruoka oli tavallista sapuskaa. Valmennus ei ole ollut tilanteen tasalla viime aikoina. Samoin on joukkueen johdon kanssa. Olympiakomitean Hiihtoliitolle antama avustus on jäänyt viime vuosina polkemaan paikoilleen. Koronan aiheuttamat muutokset harjoittelussa ja hiihtäjien yksityiselämässä ovat olleet raskaita erityisesti suomalaisille.


Suomi ei ole saanut koronarokotteita odotettuja määriä. Rokotukset uhkaavat viivästyä vuoden lopulle. THL on väläyttänyt, että pitäisikö rokottaa erityisryhmien jälkeen työssäkäyvä väki.

Selitys: Onko se Suomi Euroopassa ? Isot maat vievät kaikki rokotteet Suomen nenän edestä. Niiltä lääkeyhtiöt keräävät paremman hinnan. Pieni Suomi on niin merkityksetön Euroopan ja maailman mittakaavassa, ettei tänne kannata lähetellä mitään pieniä eriä. Maamme koronaluvut ovat niin pieniä, ettei täällä ole edes mitään varsinaista epidemiaa, puhumattakaan ongelmista. Valtion rahat ovat huvenneet kaikenlaisten kuppiloiden ja konkurssikypsien yritysten hengissä pitämiseen. Ei rahaa riitä enää mihinkään rokotteisiin. Jos joitakin rokotteita saataisiin, kannattaisi antaa niitä tärkeimmille ihmisille. Hehän pitävät kuitenkin tätä yhteiskuntaa pystyssä. Muut voisivat maksaa rokotteesta, jotta saataisiin lisää likviditeetti valtion kassaan.


Pääradan toiminnassa on ongelmia iltaan ja ehkä yöhön asti. VR tekee parhaansa, että junat kulkevat aikataulussa huomenna tai ainakin ensi viikolla.

Selitys: Ilmasto on muuttunut pakkaselle ja se on haitannut digitaalista järjestelmää. Myöskin viime viikkoina sataneet lumet erityisesti pääkaupunkiseudulle ovat vaurioittaneet rataa ja kiskoja. Lumilapiot ovat olleet varastossa ja niiden noutamiseen kuluu aina aikaa. Konduktöörit odottavat testituloksia koronasta, jonka jälkeen he ovat valmiita hoitamaan lipuntarkastusta. Kalusto ja rataverkko alkaa olla ikääntynyttä, eikä uutta ole lähiaikoina luvassa. Kesään mennessä aikataulut saadaan palautettua normaaleiksi. Tosin sateet voivat liukastutaan asemia, laitureita, raiteita ja vetureita.

maanantai 25. tammikuuta 2021

Tipaton tammikuu

 Oikein odotin tammikuun alkua. Pääsin taas toteuttamaan itseäni ja lempiharrastustani. Tipaton tammikuu. Huomasin heti tammikuun ensimmäisellä viikolla miten mieli muuttui positiivisemmaksi. Runsaan ulkoilun ja liikunnan harrastaminen tuli helpommaksi, sillä painoni putosi pikku hiljaa. Alkoholin kanssa tulee syötyä ja erityisesti naposteltua kaikenlaista turhaa. Nyt se jäi pois. Viime viikolla kunto parani niin paljon, että päätin aloittaa juoksutreenit. Halusin juosta maratonin. Mikäli kokomaratoni ei vielä suju, puolimaratoni sujuu varmasti. Aloitin myös monenlaisia harrastuksia ja kotipuuhia. Jälkimmäiset tarkoittivat siivousta. Niistä imurointi, pölynsidonta ja pyykinpesu astuivat lähes jokapäiväisiksi ohjelmanumeroiksi. Innostuin lukemaan romaneja ja samalla aloin kirjoitella omia tarinoita. Lainasin muutamia laulukirjoja, joista hoilasin lempisäveliä. Elämä alkoi olla mallillaan. Bisse tai muut drinkit eivät olleet enää mielessä. Minusta säteili määrätietoista energiaa lähiympäristöön. Olin löytänyt oman elementtini.

Heräsin pahaan painajaiseen. Näin unta tipattomuudesta. Ulkona oli harmaata ja synkkää. Todellisuus oli ankeampaa kuin uni vaikka oli nähnyt painajaista. Olin kyllä aloittanut tipattoman tammikuun. Tosin viivelähdöllä kuukauden puolivälissä. Jokainen päivä on ollut yhtä piinaa. Koronan myötä elämä oli muutenkin riittävän ankeaa. Mitään mukavaa ei pysty tekemään. Rajoituksia toisten rajoitusten päälle. Päivän kohokohta, kävely ulkona, maistuu puulta. Runsas telkkarin tuijotus passivoi mieltä. Ketään kavereita ei voinut kutsua kyläilemään, edes ruokavieraiksi. Makean ja rasvaisen ruoan menekki kasvoi. Aiemmin olin pitänyt usein tipattoman kuukauden. Vuosi sitten pystyin kolmeen viikkoon, sillä palkintona oli matka Kanarialla. Kesällä olin kaksi kertaa parin viikon tipattomalla verikokeiden takia. Nyt elämä on ollut pelkkää ankelaa. Tavoitteeni on jaksaa ensi keskiviikkoon. Kaksi viikkoa tulee silloin täyteen. Siis vaivaiset kaksi viikkoa. Jos minulla on yhtään itsekunnioitusta ja tahdonvoimaa, jaksan tammikuun loppuun. Sehän on viikon kuluttua. Kaksi ja puoli viikkoa. Katsotaan. Motivaatio on lähellä nollaa.

Kumpi tilanne oli todellisuutta. Olenko menettämässä todellisuuden tajuni ? Onko alkoholi tai sen puute elämäni tärkein pointti ? Ehkä sameuden kautta löydän kirkkauden. Hienosti sanottu, mutta mitään näin suureellista en kyllä oikeasti tavoittele. Olen vain niin pirun vanha, että jotain muutoksia elämäntapoihin on tehtävä. Koskee myös alkoholinkäyttöä.

Suippopaprika vai chili ?


 Joskus kasvikset näyttävät samanlaisilta. Yleensä suippopaprika on selvästi isompi ja paksumpi kuin mieto punainen chili. Sen takia tähän olisi helppo vastata luonnossa tai kaupan hyllyllä. Taulussa koko on epätodellinen, siksi joudutaan jättämään ratkaisu katsojien silmien varaan. Aivan samoin kuin kauneuden arvioiminen. Kaunishan tämä kasvi on joka tapauksessa. Puhumattakaan taulusta. Se on aivan maukkaan kaunis. Eikö vaan !

sunnuntai 24. tammikuuta 2021

Venäjän tuulet

 Valko-Venäjä tauti, oppositiokansalaisten viikonloppumielenosoitukset valtaapitäviä vastaan, ovat levinneet Venäjälle. Oppositiopoliitikko Navalnyin perusteettomat pidätykset ja tekaistut oikeudenkäynnit ovat käynnistäneet mielenilmauksia ympäri maata. Navalnyi on nykyaikainen poliitikko, jonka kannattajia on ympäri maata ja luultavasti Navalnyi on tietoisesti rakentanut yhteyksiä eli alueiden Kremlin vastaisiin voimiin. Venäjällä oppositiota ei ole koskaan katsottu hyvällä. Putinin aikana yksinvalta, korruptio, oligarkkien hallitsema talous, Kremlin hallitsema media ja oikeuslaitos ovat saaneet aikaan myös vastustajia. Kaikki eivät halua yhteiskunnan taka-askelia, vaikka Venäjällä on perinteisesti vähät välitetty hallitsijoista. Ennen sanottiin, että kansa pysyy tyytyväisenä niin kauan kuin halpaa leipää ja vodkaa riittää. Ajat ovat muuttuneet. Talouden nousun taanneet öljy- ja kaasutulot ovat luoneet vauraan keskiluokan, joka on päässyt nauttimaan elintasosta ja sananvapaudesta. Nyt tilanteet ovat alkaneet heikentyä koronan ja pakotteiden myötä. Putin on varmasti onnistunut yhdistämään kansaa kääntämällä ulkopolitiikkan anastukset Venäjän vahvuudeksi ja pakotteet länsimaiden vihollisuuksiksi. Monet kansalaiset ovat hiljaa kritisoineet nykyistä menoa. Voisiko se levitä uudeksi kansantaudiksi.

Mitä voi tapahtua ? Poliisi on vastannut kovin ottein kansalaisten mielenosoituksiin. Sama kaava ja logiikka kuin Valko-Venäjällä. Ihmisiä pidätetään, pahoinpidellään, uhataan työpaikan menetyksellä ja perheelle koituvilla ongelmilla. Venäjällä erilaiset poliisit ovat riittävän kaukana kansasta, jotta ne tuntisivat sympatiaa kansalaisia kohtaan. Vallassaolijat eivät koskaan ole tunteneet mitään sympatiaa kansaa kohtaan vaan pitävät kansaa tyhmänä moukkamaisuus ja kilpailevat keinoista kiristää oppositiota. 

Opposition ainoat mahdollisuudet saada muutoksia aikaan perustuvat toisaalta oppositiovoimien yhdistämiseen ja mielenosoittajien määrän lisäämiseen. Mitä sillä sitten voi saada aikaiseksi, jää nähtäväksi ? Demokratiaa Venäjälle ei ole tulossa. Taloudellisen vallan muutoksia ei tehdä.  Edellisen kerran kansa osoitti miltä perustuslain muutosta vastaan ja eläkeiän nostoa vastaan. Nyt varsinaisesti osoitetaan mieltä Navalnyin puolesta. Opposition pitäisi nostaa mielenosoituksien kohteeksi joitakin keskeisistä epäoikeudenmukaisuuksista tai vääryyksistä Venäjällä. Niitähän riittää. Joukkovoimalla voisi herätellä myös Kremlin perinteisiä jäykkäniskaisia byrokraatteja. Kuitenkin Pienen Suomen kannalta on parempi, että Venäjää hallitsee diktaattori kuin maahan tulisi kaaos tai sisällissota. Tämän takia myös Niinistön puhelinsoitoilla Putinille on oma ulkopoliittinen merkitys ja viesti. Toivon mukaan Venäjän tuulet eivät puhaltelee tänne lännen suuntaan.

Pieni asiaan kuulumaton kommentti on heitettävä myös Salpauselän kisoista. Siellähän venäläinen Bolshunov menetti hermonsa, kun pienen Suomen Joni Mäki sulki Bolsunovin tien ja kompuroi Mäen suksiin. Venäläinen mentaliteetti ei kestä tappioita eikä kasvojen menetystä. Se on syytä pitää mielessä myös Venäjän tavasta käsitellä julkisesti tai länsimaiden kanssa sisäisiä ongelmia.

Lauantain herkkuja

 


Lauantaisin yritetään tehdä jotain erilaista ruokaa. Tällä kerralla lättyjä ja kalaa. Kala tarkoitti mätiä, katkarapuja, savulohta ja graavattua lohta. Paistettiin pikkulättyjä Tein katkaravuille kahdenlaista kastiketta. Toiseen sitruunamajoneesia, katkarapuja ja kermaviiliä. Toiseen chilikastiketta kermaviilin ja katkarapujen kaveriksi. Graavia lohta silppusin sellaisenaan. Osaan lohta lisäsin inkivääriä ja soijaa. Kirjolohen mätiä saattoi itse terästää sipulisilpulla ja smetanalla. Kastikkeita oli niin runsaasti tai sitten lätyt olivat niin täyttäviä, että tästä jäi myös herkkuateria sunnuntaiksi.

Jälkiruoka tuli helpolla. Sehän oli jo paistettu. Lättyjä ! Lättyjen päälle hilloa. Mustaherukkahilloa, mansikkahilloa, viikunahilloa ja lime curdia. Siitähän se makeannälkä taittui.

Yllättävän helppo ja halpa herkuttelupöytä jälkiruokineen. Tätä voi vielä parannella vaikka kuinka. Ideoita ja kalaa riittää uusiin twisteihin.


perjantai 22. tammikuuta 2021

Keltasipuli


 Keltasipuli on suosikkini kasvisten keskuudessa. Sitä löytyy jääkaapista lähes aina ja käytän sipulia melkein kaikkiin ruokiin. Se on hyvin säilyvä ja halpa kasvis, melkein ympärivuotisesti myös kotimainen tuote. Sipuli sopii lähes kaikkiin keittoihin ja patoihin. Tuore sipuli on voimakasmakuinen lisäke esimerkiksi hernekeittoon, porilaiseen ja tomaatti-sipulisalaattiin. Hitaasti kypsennetystä sipulista saa makeaa sipulihilloa. Oheinen keltasipulin muotokuva on kunnianosoitus kaikille sipuleille.  Nautin teidän hyvästä mausta lähes päivittäin.

Mitä nyt pitäisi tehdä ?

 Poliitikot kautta maailman joutuvat tuon tuosta visaisten pulmien eteen. Mitä pitäisi tehdä ? Politiikan ja poliitikkojen auttamiseksi on perustettu lukuisia konsulttifirmoja, jotka työkseen tuottavat ratkaisuja kaikenlaisiin pulmiin. Julkaisemme erään nimeltä mainitsemattoman firman ratkaisuehdotuksia kiperiin pulmiin.


Taannoin presidentti Niinistö joutui noloon tilanteeseen, kun pääministeri Marin sivuutti presidentin ja ripitti julkisesti Venäjää ja epäsuorasti sen presidenttiä oppositiojohtaja Navalnyi pidätyksestä. Ratkaisuvaihtoehdot: 

1. Niinistö erottaa Marinin hallituksen ja nimittää hallitustunnustelijaksi Jussi Halla-ahon.

2. Niinistö asettaa Marinin kahdeksi viikoksi koronakaranteeniin ja ryhtyy itse pääministeriksi. Samalla hallitusohjelma kirjoitetaan uusiksi.

3. Niinistö soittelee Putinille ja sopii asiasta Putinin kanssa. Puhelin sisältö pidetään salassa, mitä se sitten tarkoittaakin.


Keskustan puheenjohtaja Anneli Saarikko joutui paniikkiin, kun gallupit osoittivat kepun kannatuksen pudonneen samalle tasolle kuin Kulmunin aikana. Mitä tehdä ?

1. Saarikko kutsuu Dannyn ja tämän nuoren ystävättären tupailtojen kiertueelle. Utelias yleisö kuuntelee samalla muutaman sanan Saarikon puheesta ja kepu lähtee nousuun

2. Saarikko liittyy lestadiolaisiin ja muuttaa Pojois-Pohjanmaalle Sipilän naapuriin. Sieltähän se kepun edellinen vaalivoittokin taiottiin.

3. Keskustan nimi muutetaan. Uusi nimi on Perusmaalaiset. Samalla puolue uudistaa imagonsa ja ryhtyy kritisoimaan hallitusta ja maaseudun (korjaan, alueiden) autioitumista.


Jan Vapaavuori jätti Helsingin Kokoomuksen nuolemaan näppejään ja kieltäytyi pormestarin jatkopestistä. Pitäisikö Kokoomuksen soitella Kirsi Pihalle vai mitä tässä pitäisi tehdä ?

1. Ei nyt ensimmäisenä Pihalle. Onhan meillä Zyzkow..., Rydman, eikö meillä ole lainkaan suomalaisia äijiä ? Onhan tämä miesten homma, tämä pormestari !

2. Kysytään Niinistöä. Presidentin linnahan on Helsingin kaupungintalon seinänaapuri. Voisikohan Niinistö hoitaa pormestarin hommat otona ? Pressan valtaoikeudet on kavennettu lähes olemattomiin, joten aikaa pormestarin hommiin varmasti löytyy.

3. Kysytään jotain menestynyttä urheilijaa ? Kansa pitää niistä. Joku lätkäpelaaja ? Kuri, Selänne, Karalahti ? Hei, tämä olisi vielä hesalaisempi kuin Vapaavuori. Eikös Jerelläkin ole jonkinlainen tuomio menneinä vuosina ?


Venäjän presidentti Putin ja tiedustelupalvelu FSB ovat harmistuneet. Oppositiopoliitikko Navalnyi ei meinaa ottaa opikseen vaan punkee yhä takaisin Venäjälle ja kaiken lisäksi jatkaa ikuisen presidentin parjaamista. Pitäisikö mies heittää vankileirien saaristoon vai mitä ?

1.  Putin ei tee mitään vaan antaa opposition puhua ja vahvistua. Venäjästä kasvaa pikku hiljaa demokratia.  Krim ja itä-Ukraina palautetaan ukrainalaisille. Venäjän pakotteet lopetetaan ja kanssakäyminen EUn ja USAn kanssa nousee ennen näkemättömään kukoistukseen. Vitsi, vitsi ! 

2. Putin vapauttaa Navalnyin ja tekee hänestä tosi tv tähden. Hänen jokaista askeltaan seurataan 24 h ja sen myötä hänestä tulee maan mainio julkkis. Kukaan ei enää usko, että hänen puheensa ovat todenperäisyyden vaan häntä pidetään koomikkona.

3. Putin tekee tiedustelupalvelun kanssa lukuisia samannäköisiä Navalnyi klooneja. Jokainen niistä aiheuttaa erilaisia tapahtumia ympäri Venäjää. Navalnyistä tulee ilmielävä haamu, joka voi ilmestyä missä tahansa Venäjän kolkassa. Navalnyistä tulee kansan rakastama legenda. Yhdestä klooneista tulee presidentti, toisesta bolsevikki ja niin edelleen kosmonautti, säveltäjä, olympiaurheilija, koomikko, tiedemies. Näin jokainen saa ikioman Navalnyinsä ja kaikki ovat tyytyväisiä.


Yhdysvaltain ei enää (no more) - presidentti Trump joutui vääryden ja viekkauden takia luopumaan  pressan paikasta. Kaikki tämä ylivoimaisesta äänivyörystä ja hyvin sujuneesta pressan hommista huolimatta. Mitä Trumpin pitäisi nyt tehdä ?

1. Trump lähtee mukaan politiikkaan ja perustaa Perusamerikkalaiset-puolueen (Original Americans). Hän voittaa jytkyllä seuraavat presidentin ja kongressin molempien huoneiden vaalit. Sen jälkeen Amerikka on taas suuri. Vai olikos se iso ?

2. Nationalistit, kuubalaiset ja venäläiset valloittavat Sikojen Lahden tapaan ensin Floridan ja sitten Kongressin. Asia jäi niin paljon Trumpia jurppimaan, että nyt se valloitetaan kokonaan. Sen jälkeen Valkoinen talo on pelkkä muodollisuus, sillä kansa suorastaan huutaa Trumpin presidentiksi.

3. Trump vetäytyy muutamaksi vuodeksi lepoon ja rauhaan. Virkarikossyytteet ja naisten ahdistelusta annetut tuomiot vievät Trumpin leivättömän pöydän ääreen vuosiksi. Rahaa säästyy. Niiden avulla hän voi asettua uudelleen presidenttiehdokkaaksi. Amerikassa, kun ei tarvitse maksaa veroja vankilassa. Vankilassakaan.


Valko-Venäjän presidenttiä nöyryytettiin julmasti, kun jääkiekon MM-kisat vietiin Minskistä. Mies ihan kiehuu raivosta, mutta raivo tuottaa harvoin järkeviä ratkaisuja. Mitä tehdä ?

1. Lukashenka päättää lopettaa jääkiekon Valko-Venäjällä kokonaan. Jatkossa ainoat sallitut urheilulajit ovat doping ja voimailulajit. Perinteisesti kummassakin lajissa on tullut Valko-Venäjälle paljon menestystä. Sitä paitsi lätkä on ihan tyhmä laji.

2. Lukasenka lainaa Venäjän parhaat jääkiekkoilijat kaveriltaan Putinilta ja voittaa keväällä Latvian MM-kisoissa kultaa. Den glider in alkaa soimaan jokaisessa valkovenäläisessä kodissa ja mielenosoitukset muuttuvat Lukasenkan ylistyslauluksi.

3. Minskin hotellit keräävät miljoonatulot kansainvälisen jääkiekkoliiton korvauksilla. Niiden turvin puolet kansasta pääsee ilmaiseksi yöpymään pääkaupungin hotelleissa. Kukaan ei enää muista Lukashenkaa, joka oli entisaikaan ylistetty ja rakastettu diktaattori. Itse isä aurinkoinen. Lukashenka lähtee pikku hiljaa eläkkeelle. Ja sen pituinen se.

torstai 21. tammikuuta 2021

Tänään otsikoissa

 Donald Trump ei ole enää presidentti, piikkinä lihassa. Maailma vapautui Trumpista, mutta Trump ei vapautunut maailmasta. Tästä eteenpäin meidän tulee selvitä ilman sekopäisen miehen tölväisyjä, virkamieskunnan erottamisia ja kansainvälisen yhteistyön irtisanomisia. Nyt puhutaan, että Trump perustaisi uuden nationalistisen puolueen. Yhdysvaltain media on kertonut Trumpin saaneen presidenttikaudella aikaan 1,1 miljardin dollarin velat. Hänellä on samojen lähteiden mukaan 2,5 miljardin omaisuus. Viimeisenä päivänään Trump armahti 143 ihmistä. Mikäli jokainen olisi maksanut armahduksesta 100.000 dollaria, Trump saisi 14,3 miljoonaa velkojensa lyhentämiseksi. Se ei paljon tilannetta pelasta. Omaisuutta on myytävä, jotta velkojat olisivat tyytyväisiä. Jatkossa nähdään, saako Trump liiketoimensa kukoistamaan.

Uusi Yhdysvaltain presidentti Joe Biden ei aikaillut ensimmäisenä työpäivänään. Heti tehtiin päätös USAn liittymisestä Pariisin ilmastokokouksen päätöksiin ja maailman terveysjärjestö WHO:n. Paljon on Bidenilla sarkaa edessä. Hän on julistanut haluavansa yhdistää kansan, mutta haluaako kansa yhdistyä. Tai mitä se edellyttää istuvalta presidentiltä ? Vanha keino on löytää yhteinen vihollinen. Sillä yleensä maiden johtajat ja erityisesti diktaattorit ovat saaneet kansan taakseen ja turhat marinat pois.

Meillä Perussuomalaiset ovat lisänneet kannatustaan ohi demareiden. Tämä ei ole yllätys, sillä nyt hallitus ja pääministeri ei ole enää johtanut koronan vastaisia toimia, puhumattakaan rokotusten vauhdittamisesta. Edessä voi olla perussuomalaisten jytkykevät ja hallituspuolueiden lama. Keskusta ja Vihreiden toivo on ainakin hiipunut. Mikään ei näytä piristävän myöskään oppositioasemaan jäänyttä Kokoomusta. Puheenjohtajan vaihdoksesta ei edes puhuta, ainakaan julkisesti. Pikkupuolueet polkevat samoissa lukemissa riippumatta hallitus- tai oppositioasemasta.

Suomessa on rokotettu 1,1 prosenttia väestä eli 62.000 ihmistä. THL on kysellyt Hyksiltä ja Tyksiltä miksi niillä on 42.000 rokotetta varastossa. Joka tapauksessa pieniä on silakat joulukaloiksi. Vielä viime viikolla ennakoitiin rokotettujen lukumääräksi tämän viikon lopulla sata tuhatta ihmistä. Eipä taida onnistua edes se määrä. Sen takia nyt suositellaan ihmisten kanssakäymisen etäisyydeksi kahta metriä. Täällä kotikaranteenissa ollaan kyllä pikemminkin kahdenkymmenen metrin etäisyydessä kanssaeläjistä. Muista paitsi omasta puolisosta.

Kansainvälinen jääkiekkoliitto otti lusikan kauniiseen käteen ja päätti siirtää MM-kisat pois Valko-Venäjältä. Parin miljoonan kulukorvaus maksettaneen menetettyjen hotellivarausten takia. Siis sen takia kun Minskin hotelleihin on tehty varaukset touko-kesäkuun vaihteeseen kiekkoväeltä. Muutoinhan Minsk ja sen hotellit olisivat olleet täynnä paikallisia ja venäläisiä turisteja. Uskokoon kuka haluaa. Joka tapauksessa päätös on isku munille paitsi Lukasenkalle myös toiselle hockeymiehelle, nimeltään Putin. Valitettavasti tyrannit eivät tästä juurikaan piittaa. Itsevaltius on nerokkaille diktaattoreille luonnon lahja. Korvaavaa kaupunkia mietitään. Voisiko se olla Latvian Riika ? Riittääkö kapasiteetti ? Ai niin, joka paikassa on koronavaara. Mitä jos jätettäisiin tältä keväältä kisaillut kisailemassa ?

Oppositiojohtaja Navalnyi on joutunut oikeuteen uudelleen. Nyt syynä on veteraanin solvaaminen. Eiköhän näitä syytteitä ole tulossa lisää, lisää ja lisää. Kremlin porukka aikoo ajaa oppositiopomon järjen sekoamassa. Toinen toistaan perusteettomien syytösten oikeudenkäynnit ja tuomiot ovat yritys ajaa Navalnyi sekoamaan. Toisaalta tämä teatteri toteutetaan varoituksena muille oppositiosta kiinnostuneille. Venäjällä totutusti poliittinen johto hallitsee yhtä hyvin oikeuslaitosta kuin mediaakin. Toisinajattelijat ovat yhteiskunnan ja kansalaisten vihollisia, ei lainkaan olemassa oleva vaihtoehto. Navalnyi ei ole kuitenkaan jäänyt toimettomaksi oikeusjuttujen takia. Nyt mies on paljastanut Putinin korruptiolla hankkimat miljardit ja Mustalle merelle rakennetun Putinin palatsin taustoja. Kokonaan toinen asia on Venäjän kansan mielipide. Sehän on tottunut tsaarien mielivaltaan ja rikkauksiin. Ei siis mitään uutta itärintamalta.

Ruandalainen pastori Bazaramba on vaatinut vapautusta elinkautisesta, johon hänet tuomittiin kymmenen vuotta sitten Suomessa. Mies on osallistunut Ruandassa kansanmurhaan ja tappanut lukuisia ihmisiä omin käsin. Bazaramba jäi kiinni Suomessa ja hänet tuomittiin myös Suomessa, koska epäiltiin Ruandan oikeuslaitoksen toimia. Mies on toiminut opettajana, rehtorina Ruandassa ja pastorina Sambiassa. Sanattomaksi vetää. Tällaisiakin ovat maailman opettajat ja pastorit. Kuinka kauan sitten meikäläinen elinkautinen kestää ? Yleensähän se lienee noin 15 vuotta. Eli sillä kuitataan sitten tutsien surmaamiset. Bazaramba on itse tutsi. Eiköhän anneta pastorin lepäillä suomalaisessa vankilassa vielä muutamia vuosia. Sitten lento tutsien hallitsemalle alueelle Ruandaan. Taidan olla itsekin epäoikeudenmukainen. Mutta minkäs teet, kun lukee tämän kaltaisia uutisia.

Danny jatkaa lööppien pääsivuilla. Suhde 19-vuotiaaseen tyttöön on hämmentävä ja poikkeuksellinen uutinen. Miten tämä ukko oikein kehtaa vehdata nuoren tytön kanssa ? Ehkä syy ei olekaan itse suhde vaan julkisuus. Liki 80-vuotias rockstara on pysynyt julkisuuden keskiössä kuutisenkymmentä vuotta. Danny osallistuu nyt Euroviisujen karsintoihin. Tavoite on kova. Sitä varten tarvitaan palstatilaa. Itse kappale on lievästi sanottuna vaatimaton esitys. On vaivaannuttavaa kuunnella miehen uupunutta lauluääntä uuvuttavassa kappaleessa. Tuskin tällä hurmataan kovinkaan monta eläkeläisrouvaa. Puhumattakaan 19-vuotiaista neidoista.


perjantai 15. tammikuuta 2021

Urheiluviihdettä

 Köyhästä urheiluvuodesta huolimatta Urheilugaala järjestettiin studiossa. Tässä vaiheessa olisi voinut jättää järjestämättäkin. Mitään ihmeellisempiä saavutuksia ei ole vuoden aikana tilastoitu. Ainakin urheilijoiden ja tapahtumien laittaminen johonkin järjestykseen on keinotekoista viihdyttämistä. Nyt olisi ollut tilaisuus esitellä eri urheilijoita ja lajeja huippujen takana. Ammattiurheilijoita on monenlaisia koronasta huolimatta. Onkohan kukaan järjestäjistä tullut edes ajatelleeksi, että kuluva vuosi on yhtä heikko urheiluvuosi kuin viime vuosi ? No, aika näyttää. Kuin sattumalta valtio jakoi eilen jääkiekkoseuroille tukia. Tappara keräsi melkein 500.000 euroa tukiaisia. Jukureille heltisi 60.000 euroa. Tämä ”jääkiekkogaala” ei kerännyt yleisöä eikä TV-kameroita.


NHL pyörähti käyntiin rapakon takana ilman yleisöä. Joukkueet on jaettu neljään lohkoon. Näissä kahdeksan joukkueen lohkoissa tahkotaan runkosarja. Siten pudotuspelit lohkojen parhaiden kesken. Katseli muutamaa matsia ja rehellisyyden nimessä on sanottava, että nautin tästä pelistä. Joukkueet liikkuvat eri tahdilla kuin kotoisessa liigassa. Taklaukset ovat harvinaisia ja laitanuhjaamisia on vähän. Tarkoitus näyttää olevan nopea peli. Edmonton-Vancouver matsissa oli vauhtia ja vaarallisia tilanteita läpi ottelun. Edmontonin veskari Mikko Koskinen oli itse varmuus. Puljujärvi pysyi hyvin vauhdissa vaikkei tilastomerkintää syntynytkään. Olli Juolevi puolusteli Vancouverin riveissä. New Yorkin derbyssä Islanders naputteli selvät voittolukemat. Ottelu ei ollut aivan kanadalaisten tasoa, mutta näinhän paikallispeleissä usein käy.

Liiga jatkaa sekin ilman yleisöä. Luulenpa, että kausi pelataan tällä tavoin loppuun asti. Saa nähdä putoaako jonkun liigajoukkueen varusteet naulaan rahan puutteen takia.  Liigan peleissä on mielenkiintoista uudenlaiset asemat. Kärkijoukkueet Lukko, Ilves ja Pelicans ovat työntäneet kestomenestyjä Kärpät ja Tapparan keskikastiin. Hyvä niin. Elämää tähän sarjaan kaivataankin.

Hiihtäjät, ampumahiihtäjät, yhdistetyn kilpailijat ja mäkihyppääjät kisaavat ilman katsojia intoa piukassa. Suomenkin osalta on valoa näkyvissä yhdistetyn ja mäkihypyn osalta. Tiedä vaikka talvilajien lama alkaisi pikku hiljaa helpottamaan. Onko suomalaisten helpompaa urheilla ilman suuria yleisömassoja vai onko tehty oikeita asioita ? 

Jalkapallon sarjat pyörivät Euroopassa kovaa vauhtia ilman yleisöä. Joissakin peleissä on yleisön ääniä kaiuttimien kautta ja pahvisia hahmoja katsomossa. Harmi, kun suomalaiset pelaajat eivät ole yltäneet korkeimmalle sarjatasolla muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Hradecky on ainoita huippupelaajia Euroopassa. Siinä mielessä vuoden urheilijan titteli on perusteltu. 

Kovat odotukset ovat kevään ja kesän kisoja kohtaan. Kannattaisi valmistautua tärkeimpien kisojen peruutuksiin. Olympialaisten ja jalkapallokisojen järjestäminen voisi toteutua ilman yleisöä, mutta onko siinä mitään järkeä. Siirretään kisat ja kisataan sitten kun yleisö saadaan mukaan. Elämä sujuu ihan hyvin ilman tätä urheiluviihdettäkin. Sitäpaitsi onhan meillä omat hiihtocupin puistohiihdot ja kesällä Pihtiputaan keihäskarnevaalit. Kyllä niillä pärjätään tämä vuosi.

keskiviikko 13. tammikuuta 2021

Veikkkaamalla voi voittaa

 Tällä viikolla on Eurojackpotissa päävoittona 90 miljoonaa euroa. Se on niin paljon rahaa, ettei tavallinen meikäläinen ymmärrä summan suuruutta. Yhdelle ihmiselle se on liikaa. Lapset, lapsenlapset, sukulaiset, ystävät, naapurit, työkaverit ja kylänmiehet muuttuvat erityisen ystävälliseksi potin voittajaa kohtaa. Tavalliseen elämään ei ole mitään paluuta. Lotoss on tällä viikolla inhimillisempi 6,5 miljoonan potti. Siinäkin on yhdelle tavikselle aivan liikaa.Veikkaan, etten voita kummassakaan mitään. En edes sitä kolmen euron lohdutuspalkintoa. 

Veikkaus on ryhdistäytynyt ja edellyttää nykyisin pelaajan tunnistautumista. Lisäksi lukuisia pelikoneita on poistettu kauppojen auloista. Täällä on tarkoitus vähentää ongelmapelaamista. Samalla Veikkauksen tuotot pienenevät merkittävästi. Veikkaan, että paperilla ongelmapelaaminen vähenee, muttei todellisuudessa. Veikkaan edelleen että Eduskunnan Veikkaus-puolueen edustajat takaavat kaikille veikkauksen avustuksia saaville samanlaiset avustukset kuin ennenkin. Nyt valtion varoista. Nimittäin suomalainen voittaa aina.

Helsingissä satoi ensilumi. Tyylikkäästi ensilumen nimeksi tuli Toini-myrsky. Muualle maahan lunta on satanut jo aiemmin. Nyt suurimpaan osaan maata ei satanut lunta lainkaan. Kaikki keskeisimmät mediat huomioivat Helsingin lumisateen värikkäin sanakääntein. Tämä johtuu siitä, että kaikki keskeisimmät radio- ja televisiokanavat ja iltapäivälehdet ovat Helsingistä. Niiden toimittajat joutuivat menemään töihin lumisateessa. Me oikean Suomen ihmiset katselemme asiaa ihmeissämme. Meillä on totuttu lumeen. Sitä sataa joka talvi. Ei meillä lumisadetta kutsuta miksikään myrskyksi. Se on ihan yksinkertaisesti lumisade. Veikkaan, että tämä oli viimeinen lumisade Helsingissä tänä talvena. Ensi kerralla se ei ole enää mikään uutinen.

Suomessa on rokotettu maanantaihin mennessä 30.000 ihmistä koronavirusta vastaan. Ensi viikon loppuun mennessä ennustetaan rokotettujen määrän kasvavan 100.000 ihmiseen. Kuukaudessa se tekee 130.000. Lukion matematiikan suorittaneena päättelen, että tällä vauhdilla suomalaiset on rokotettu 40 kuukaudessa. Se on kesällä 2024. Rokotettu yhden kerran. Sen jälkeen pitää antaa toinen rokotus. Veikkaan, että tämä rokotustahti tulee nopeutumassa ja kaikki halukkaat suomalaiset on rokotettu jo kesällä 2022.

Minun ja vaimoni on tarkoitus mennä toukokuussa Imatralle. Silloin entinen äikän opettajamme, valtioneuvos Riitta Uosukainen vihkii meidät ja lähes sata muuta ylioppilasta Valtionhotellin salissa Riemuylioppilaiksi. Olemme vuoden 1971 ylioppilaita Imatran yhteislyseosta. Toukokuussa meille kaikille tulee kunnioitettavat 50 vuotta ylioppilaslakin päähän painamisesta. Toisaalta vain opetusneuvos ja kerran (tai pari kertaa) luokalle jääneet ylioppilaat ehditään rokottamaan kevääseen mennessä. Valtaosa on kunnon ylioppilaita (eivät ole jääneet luokalleen) ja täyttävät vasta ensi vuonna 70-vuotta. Heille rokotus tulee aikaisintaan loppuvuodesta tai vasta ensi vuonna. Joskus sitten, kun keritään ostamaan. Veikkaan, että tuskin Uosukainen puhuu kouralliselle rokotettuja riemuylioppilaita eli koko homma perutaan. Se ottaa minua ja vaimoani syvästi pattiin. 

Suomen karaistuneet hiihtäjät kävivät Tour de Skiillä kisaamassa maailman valioiden kanssa (ei norjalaisten). Krista Pärmäkoski pääsi parhaana viidenneksi. Vaivan palkaksi tipahti 30.000 euroa palkkiorahoja. Vantaan hiihtokisoissa Kerttu Niskanen voitti naisten vitosen. Palkkiota tuli 400 euroa. Anne Kyllönen sai 300 euroa ja Laura Mononen 200 euroa. Näin vaivoista saa kohtuullisen rahan. Veikkaan, että suomalaiset hiihdon penkkiurheilijat katselivat kuitenkin mieluummin Vantaan hiihtokisoja. Niissähän ei tarvitse jännittää suomalaisten sijoituksia. Sitäpaitsi hiihdetään tuttua ja turvallista pertsaa. Meikäläiset tykkää, kun ladulla on Reisjärven Pilke, Jämin Jänne, Taivalkoski Metsä-Veikot tai Pellon Ponsi.

Jääkiekkoliiton puheenjohtaja Rene Fasel kävi halaamassa lämpimästi Valko-Venäjän presidenttiä Lukashenkaa. Vai oliko se toisinpäin? Joka tapauksessa tuli ihan mieleen 80-luvun ystävykset Bresnev ja Honecker. Jääkiekkoystävykset puhuivat jääkiekon MM-kisoista. Suomen jääkiekkoilun kummisetä, Don Kummola arvaili kisojen siirtyvän kokonaan Latviaan. Miksei niitä viedä samalla Itä-Ukrainaan tai Krimille? Siellähän on valmiiksi panssarit rauhoittamassa kisajärjestelyihin. Vitsi, vitsi ! Ihan huono. Veikkaan, että kisoja ei järjestetä koronan takia lainkaan tänä vuonna. Ensi vuonna kisat järjestetään täällä Tampesterissa, uudella Uros Live-areenalla. Suomi voittaa MM-kultaa.

Yhdysvaltain demokraatit haluavat suistaa Trumpin presidentin virasta. Ensi viikollahan sen pitäisi muutenkin loppua, ellei kyseinen helppoheikki onnistu saamaan maan sotajoukkoja ottamaan vallan ja siirtävän sen takaisin oikealle johtajalle, ajatuksen virtaavalle Tonavalle, isä aurinkoiselle, Trumpille. Veikkaan, että Joe Biden saa ottaa presidentin homman plakkariin ihan rauhassa 20.1.2021. Tämä siitäkin huolimatta, että osa kansalaisista on valmis nousemaan kapinaan, valtaamaan Pentagonin tai toistamaan papukaijan tavoin mainitun Älykääpiön puheita.

Marco Hietala on päättänyt jättää Nightwish-yhtyeen. Hietala on saanut tarpeekseen kaikenlaisten musiikin ympärillä pyörivistä rahankerääjistä ja itse järjestelmästä. Liksaa tulee muusikoille ihan liian vähän. Kyse ei ole millään tavoin bändin sisäisistä erimielisyyksistä tai muusta vastaavasta. Hietala on niin kyllästynyt nykyiseen menoon, ettei halua puhua koko asiasta tänä vuonna. Eikä hän aio vastata asiaa koskeviin kysymyksiin, ei yhteenkään. Hietala sanoo pitävänsä kunnon välivuoden ja sen jälkeen... Veikkaan Marco Hietalan perustavan kesään mennessä uuden bändiprojektin tai julkaisevan joulumyyntiin elämänkertateoksen, jonka nimi voisi olla Nighttwist.

Roope Salminen on taas palaamassa juontajaksi maikkarille. Tuure Borelius suree telkussa menetettyä poikaystäväänsä. Sara Sieppi pukeutui paljastavaan yöpukuun. Kalle Palander ja vaimo ovat eroamassa. Niko Ranta-Ahon epäillään syyllistyneen törkeisiin huumerikoksiin ja veropetokseen. Tauski Peltonen  on vihainen, sillä hän menetti 150.00 € koronan takia. Nyt mies aikoo nostaa syytteet ansionmenetyksistä. Veikkaan kaikesta huolimatta, että suomalaiset kestävät nämä järkyttävät uutiset. Vaikeaa se on, mutta veikkaan silti Suomen pystyvän siihen..


sunnuntai 10. tammikuuta 2021

Näitä väännetään tänään

 Yhdysvaltain tapahtumia on ihmetelty ja kauhisteltu ympäri maailman. Tuntuu, että mitä vain voi tapahtua. Presidenttien vallanvaihtoon on kymmenkunta päivää, mutta mitä vielä voi tapahtua. Järkyttäviä ja poikkeuksellisia ajatuksia on kuultu neljän vuoden aikana maailman mahtavimman presidentin suusta. Mikään ei ole ollut varmaa tai ennakoitavissa tämän henkilön hallituskaudella. Henkilökuntaa on vaihdettu, kun jääkiekko-ottelussa. Maailmanmenoon, politiikkaan, työllisyyteen, koulutukseen jne pettyneet ihmiset ovat saaneet Trumpista äänitorven, joka on laukonut toinen toistaan hämmentäviä ja perusteettomia lausuntoja elämän perusasioista.

Muuttuuko nyt meno Atlantin takana. Valitettavasti ei ! Tosiasiassa 47 prosenttia kansalaisista äänesti Trumpia. Erilaiset vastarintaryhmät, salaliittoteoreetikot, nationalistit jne eivät ole kadonneet mihinkään. Pystytäänkö kahtia jakautunutta maata yhdistämään mitenkään. Yleensä siihen on tarvittu ulkopuolinen uhka, mutta edes koronapandemia ei ole osoittautunut sellaiseksi. Maa ei ole jakautunut maantieteellisesti kuten sisällissodan aikana vaan se on jakautunut paljon monimutkaisemmilla tavoin. Yksinkertaistetutusti voisi sanoa maan jakautuneen sivistyneisiin ja sivistymättömiin. Vaan kun se ei ole näinkään yksinkertaista. Yleensä toimeentuloon liittyvät asiat muuttavat eniten mielipiteitä. Siitähän Pohjoismainen hyvinvointiyhteiskunta on oiva esimerkki. Tasa-arvoisemman elämän merkkejä ei näytä kuitenkaan olevan tulossa uuden presidentin myötä. Joka tapauksessa pidän Yhdysvallat edelleen niiden maiden listalla, jonne en aio matkustaa. Siinä listalla ovat mukana Venäjä, Valko-Venäjä, Puola, Unkari, Turkki ja Brasilia. Ja nyt en puhu koronasta.

Koronarokote antoi toivoa pandemian supistamaan elämään. Nyt kuitenkin uutiset kertovat suomalaisten rokottamisen siirtyvän vuoden loppupuolelle. Olemmeko me taas kerran kiltisti jonossa odottelemassa, että isoilta mailta tipahtelisi murusia ? Nyt olisi Marinilla ja hallituksella näytön paikka. Tällä menolla on myös poliittiset seuraukset. Hallituksen suosio rapautuu, mikäli rokotteita ei saada maahan. Kevään kunnallisvaalit eivät kuitenkaan pelota hallitusta. Eivät kenties myöskään gallupien luvut. Meitä tavallisia, kilttejä ja maltillisia kansalaisia alkaa päännimään. Ja raskaasti. Pitäisi vielä jaksaa pölyillä piilossa lähes vuosi. Meillä kansa ei ole tottunut lähtemään lakkoihin tai barrikadeille. Nyt kuitenkin alkaa vit...maan raskaasti. Puolentoista vuoden tylsyys pitää saada loppumaan. Jotain tulevaisuuden suunnitelmia pitää pystyä ajattelemaan. Elämän on jatkuttava. Jo riittää samojen Kotikadun polkujen ramppaaminen ! Jo riittää kaupoissa pälyileminen aamun aikaisina tunteina ! Jo riittää telkun loputtomien viitteiden vahtaaminen ! Tehkää jotain Suomen hallitus !

Kun katselee suomalaisten sprinttihiihtäjien suorituksia, tulee mieleen meikäläinen korrektius. Ei haluta työntäytyä toisten edelle vaan annetaan kavereiden mennä. Siinä sitten sijoitukset tippuvat ja kanssakilpailijat kiittävät. Meillä on sellainen toimintaperiaate elämässä, että vieraat ensin. Oli sitten kysymys virusten taltuttamisessa tai urheilusta.

Vinkki Suomen hallitukselle syntyvyyden lisäämiseksi. Nyt kannattaisi rohkaista lisääntymisikäisiä suomalaisia sänkypuuhiin. Saataisiin syntyvyys kasvuun ja velat tulisivat joskus kuitatuiksi. Nyt on hyvää aikaa herkkiin intiimeihin askareisiin. Kotona ollaan paljon eikä ole parempaakaan tekemistä. Nyt kannatta kokeilla lasten tekemistä. Jos ei tärppää ensimmäisellä kerralla, kannattaa kokeilla toisen kerran -  kuukaudessa, viikossa (päivässä ?). Tärkeää on saada luppoaikaa hyödynnettyä. Hallitus voisi pitää tiedotustilaisuuden asiasta. Lisääntykää ja täyttäkää maa ! Kukas se sanoikaan tämän viisauden ? Mao, Lenin vai Jeesus ?

Tekisi kovasti mieli juoda kylmä olut aurinkoisella terassilla. Television ohjelmissa näkyy sellaisia terasseja. Siellä olut on moninkertaisesti herkullisimman näköistä kuin kotisohvalla. Jos oikein asiaa ajattelee, sellaisia terasseja ei oikeasti ole olemassa. Ainakaan tänään. Se on pelkkää illuusiota. Kaikkialla terassit ovat kiinni, oli sitten lämmintä tai kuumaa. Myöskään ravintolat eivät ole auki eivätkä turistit tai paikalliset pääse nautiskelemaan huurteisesta. Siinä mielessä lohdullinen tilanne. Etten sanoisi paska säkä tai toisaalta meidän tundran asukkaiden kannalta voisi sanoa, että ihan hyvä tilanne.

Lopuksi paha kateuskysymys. Kumpi on pahempaa: se, että norjalaiset voittavat kaikki hiihtokisat vai se, että venäläiset voittavat kaikki hiihtokisat ? Mieti sitä ! Yhtä paha, eikä vaan !

tiistai 5. tammikuuta 2021

Tipaton tammikuu

 Pienen pakkasen saattelemana Peltolammin Raittiusyhdistys Koitto avasi vuoden 2021 Tipattoman tammikuun. Tapahtumapaikkana oli Peltolammin keskus, jonne oli kerääntynyt pieni mutta arvovaltainen joukko peltsulaisia. Tämän vuoden teemana piti olla alunperin iskulause ”Alko alas !”. Uutiset koronarokotusten viivästymisestä johtivat uuteen teemaan. Se on ” Rokotteet tänne ja heti, Saa...na !”.

Teeman merkeissä päätettiin lähettää sähkösanoma pääministeri Marinille. THL: n johdolle kerätään tammikuun aikana kolehtia pullopanteista. Jollei rahat riitä, sitä painetaan täällä Peltolammilla lisää. Eduskuntaan lähetetään bussilastillinen kansalaisia tekemään omantunnon kysymyksiä kansanedustajille.

Vaalit ovat tulossa ja kansalla on taas hetken aikaa valta. Onhan sitä ennenkin äänestetty jaloillamme. Nyt katsotaan mitä poliitikot saavat aikaan. 

Viimeisenä keinona aiotaan keskeyttää tipaton tammikuu ja aloitetaan ryyppääminen. Se on toki ihan viimeinen keino, ellei muu auta. Tätä joudutaan vielä miettimään Koiton hallituksessa, mutta se on se ihan vihoviimeinen vaihtoehto.

Joka tapauksessa Tipaton on avattu ja edessä on kuukauden (no, ehkä muutaman päivää vähemmän) puristus ja hikiset paikat. Sijaistoimintoja on jo mietitty pitkä lista. Tiedossa on urheilua, lemmenleikkejä, alennusmyyntejä, Michelin-ruokaa, auton korjausta, putkiremontteja ja avantouintia. Jos näillä kuukausi ei umpeudu, otetaan käyttöön perinteiset keinot: sauna, terva ja vii...li. Joka tapauksessa ketään ei jätetä vaikka hieman välillä repsahdettaisiinkin.

sunnuntai 3. tammikuuta 2021

Tammikuun tietovisan vastaukset

 1.A. Oberstdorf

2.A. Vatiala-Suupantori

3.D. Oulu

4.B. Lentopallo

5.A. Portugali

6.B. Rafael Wardi

7. C. Klo 15.15

8.D. Tokio

9.D. Henry Olavi

10.C. Ruokalaji

perjantai 1. tammikuuta 2021

Tammikuun tietovisa

 Vuoden ensimmäinen tietovisa pyörähtää jälleen Peltolammin Raittiusyhdistys Koiton toimesta. Kysymykset on laatinut Dom Perignon.

1. Seuraavien hiihdon MM-kisojen näyttämönä on

A. Oberstdorf

B. Bischofshofen

C. Innsbruck

D. Alta Badia


2. Nysse numero 1 kulkee väliä

A. Vatiala - Suupantori

B. Hatanpään sairaala - TAYS

C. Lentävänniemi - Etelä-Hervanta

D. Tesoma- Kaukajärvi


3. Mikä seuraavista kaupungeista on vanhin ?

A. Tampere

B. Hämeenlinna

C. Kajaani

D. Oulu


4. Missä seuraavista lajeista ei ole tamperelaista joukkuetta korkeimmalla sarjatasolla ?

A. Futsal

B. Lentopallo

C. Salibandy

D. Pesäpallo


5. Mikä maa aloitti 1.1. 2021 EUn puheenjohtajamaana ?

A. Portugali

B. Romania

C. Slovenia

D. Saksa


6. Kuka taiteilija maalasi Tarja Halosen muotokuvan ?

A. Osmo Rauhala

B. Rafael Wardi

C. Ulla Rantanen

D. Juhani Palmu


7. Mihin aikaan aurinko laski Peltolammilla Tampereella 1.1.2021 ?

A. Klo 14.59

B. Klo 15.00

C. Klo 15.15

D. Klo 15.30


8. Seuraavat olympialaiset järjestetään

A. Shanghaissa

B. Pekingissä

C. Kiotossa

D. Tokiossa


9. Remu Aaltosen oikeat etunimet ovat

A. Reijo Kalevi

B. Reino Kalervo

C. Heikki Olavi

D. Henry Olavi


10. Mikä on Lapskoussi ?

A. Työkalu

B. Perinneleikki

C. Ruokalaji

D. Kasvi