maanantai 31. heinäkuuta 2017

Mattopyykillä

Railakkaan viikonlopun kruununa päätettiin mennä sunnuntai-aamuna lenkin sijaan mattopyykille. Peltolammin rannassa on matonpesupaikka, jossa meikäläinen on hikoillut kymmenen vuoden ajan paikallisten rouvien seassa. Totta puhuakseni matonpesu on kyllä miesten hommaa, mutta miehet näyttävät keskittyvän parhaimmillaan mattojen kuljetukseen.

Minä tykkään matonpesusta. Se on kivaa, siinä saa jotain konkreettista aikaan ja se käy hyvin arkikuntoilusta. Meiltä sattui löytymään puolenkymmentä pestävää mattoa. Nykyään matot ovat niin erikoista materiaalia, ettei kaikkia voi pestä juuriharjalla. Reippailla otteilla hoitelimme mattojen pesun ja mankeloinnin. Kuljetimme matot jätesäkeissä kotiparvekkeelle kuivamaan.

Palkkioksi lämmitimme iltasaunan. Kaiken kukkuraksi ilma oli lämmin ja aurinko paistoi yläparvekkeelle. Ensimmäistä kertaa tänä kesänä saatoimme istuskella ulkona ilta-auringossa. Wigrenin ohut kuuma lenkki maistui taas tutun suolaiselta ja karjalainen huurrejuoma karkoitteli janoa. Siinä paranneltiin matonpesun rasittamia lihaksia, muisteltiin menneen elämän toilailuja ja haaveiltiin tulevaisuuden herkuista.

Kyllä matonpesu käy ihan hyvästä harrastuksesta, ainakin kerran kesässä.

Viihteellä

Päätimme lähteä perjantai-iltana ulos kaupungille. Frenckellistä löytyi viinikylä, jossa me kaikki keskiluokkaiset, keski-ikäiset viininlipittäjät saimme maistella erilaisia tuotteita kovaan hintaan. Pihinä ihmisenä löysin viinilistasta ranskalaisen suosikkimaakuntamme  Landoc-Roussillionin punaviiniä. Se maksoi vielä kaiken lisäksi vaivaiset 25 € pullo. Viininmaistelun ohella lavalla lauleskeli jonkunsortin kokkolalainen trubaduuri. Tauon jälkeen lavalle astelivat soittajat, jotka kutsuivat itseään nimellä Acoustics. Tämä tamperelaisen Toni Lähteenmäen tähdittämä bändi soitteli paitsi Lähteenmäen Ilona-bändin tuotantoa. Mutta myös Maarittia ja muuta musaa kuultiin.

Poistuimme kuitenkin hyvissä ajoin paikalta ja suunnistimme Keskustorille. Siellä oli loppumassa Food market eli katuruokafestari. Pikkulavalla rokkibändi soitteli illan viimeiseksi biisiksi Elvistä. Päätimme kaivautua katutason alapuolelle Vanhaan Monttuun. Yllättäen Montussakin soi musa. Kolme heavyherraa soitteli tuttuja alakerran kappaleita. Bändi käytti nimeä Trio Acustic. Korkealta ja kovaa mentiin koko ilta. Saatiin kulla peräti kolme settiä heavyä.  Sen jälkeen ilta oli puikoissa ja suunnistimme kohti aina yhtä rauhallista kotiseutuamme, Peltsua. Ja siellähän ilta on aina rauhaisa.

Yksi asia mistä pidän Tampereella on tämä erilaisten tapahtumien runsaus. Ei tarvitse miettiä minne menisi, ainakaan jos tykkää nykymusasta. Täällä sitä löytyy, eikä maksa mitään. Toki löytyy myös rahalla tuotettuja Tammerfestejä, Saunaa ja Tammerkosken sillalla, mutta paljon musiikkia voi kuunnella erilaisissa isoissa ja pienissä paikoissa. Se tuntuu ikään kuin tekisi jotain löytöjä. Se on sitä kaupunkikulttuuria.

torstai 27. heinäkuuta 2017

Katastrofin aineksia

Kyse ei ole Savonlinnan asukkaiden saamasta kiellosta oleskella omalla parvekkeellaan Putinin vierailun aikana. Parkkimittareita on myös tarkasteltu ja siltojen alla sukelleltu Putinin takia. Tämä pelleily menee enemmänkin tragikomiikan alueelle kuin katastrofiksi.

Katastrofi ei ole myöskään Ruotsin kuljetushallituksen it-järjestelmän ulkoistuksen toteuttamisen riskien piiloittelu. Pari-kolme ministeriä saa kenkää, kun ministerit tiesivät jo vuosi sitten, että ulkoistuksen toteuttavan yrityksen työntekijät ovat saattaneet tai sitten eivät ole saattaneet saada salaista tietoa miljoonista ruotsalaisista. Katastrofin sijaan kyse on ulkoistuksen tuomista tietoturvariskeistä, joita Suomessa ei voi tapatua, joska suomalaisten salaiset tiedot ovat julkisia.

Ei myöskään Teemu Selänteen ilmoitus, että kiima on loppunut. Se ei ole kuitenkaan katastrofaalinen asia. Tässähän oli kyse uusien urheiluautojen ostamisen lopettamisesta. Temen tallissa oli parhaimmillaan 43 ajokkia, mutta nykyisin vain parikymmentä. Tänä kesänä Teemu ei aio ostaa yhtään uutta autoa. Toki koko maailman autoteollisuus on pidätellyt hengitystään Selänteen ilmoituksen takia, mutta romahdus ei liene sittenkään tulossa.

Katastrofista ei ole myöskään kyse Peltolammin sateissa ja viileydessä. Kesä antaa odottaa ilmeisesti ensi vuoteen. Lähes katastrofisää on ollut pysähtyneenä Peltsun kohdalle, vaikka eilen aurinko paistoi kaksi tuntia illalla. Positiiviset asukkaat ovat kuitenkin luottavaisesti tehneet voodoo-taikoja ja sadetansseja tilanteen korjaamiseksi.

Sen sijaan katastrofi tapahtui tänään ennen kello kolmea Wigrenin makkaratehtaalla. Kuuma ohut lenkki oli myyty loppuun. Suuren kysynnän takia laatikollinen suoraan tehtaan puolelta tuotua tuoretta makkaraa loppui kesken. Yleensä kuumaa ohutta lenkkiä on ollut tarjolla vain torstaisin klo 11 alkaen. Nyt koko laatikollinen oli myyty jo kahden kieppeillä loppuun. Siinä täyden katastrofin suurin aihe ja syy.
Taustaksi voidaan kertoa, että jos kaikki makkarat laitetaan paremmuusjärjestykseen maun mukaan, on Wigrenin tuore ohutlenkki valovuoden edellä muita makkaroita. Siksi tämä torstaisin toteutetu makkaramyynti tai siis sen  keskeyttäminen on järkyttänyt kaikkia  todellisia makkaran asiantuntijoita ja nautiskelijoita.
Pirkanmaan pelastuskeskus on tuonut Peltolammin koululle debriefing-ryhmän, joka päivystää ympärivuorokautisesti kaikkia mielensä järkyttäneitä makkaransyöjiä. Wigrenin tehtaalta on myös saanut ostaa kylmää ohutta irtolenkkiä viiden euron kilohintaan. Tämä ei tietenkään korvaa maailman parhaan makkaran puuttumista, mutta kilo-pari päivittäin auttaa kestämään ensi viikon torstaihin saakka. Tehdasmyymälä edustajan mukaan tilanteeseen saataneen parannusta "Täytyy kait ottaa vähän lisää ensi torstaiksi".

tiistai 25. heinäkuuta 2017

Henning Mankell: Kiinalainen

Päätin jo kerran, etten lue enää Mankellin teoksia. Syy oli yksityiskohtaisten yksityiskohtien täyttäminen kirjojen täytteenä. Tykkään Mankellin tarinoista ja jonkinlaisesta päätekijöiden salaisesta maailmasta. Mutta...Päätin kuitenkin ottaa tämän teoksen iltalukemiseksi. Se kun löytyi omasta kirjahyllystä, vaimon osastolta. Sivuja on vajaa seitsemän sataa, joten monena yönä silmä on lupsahtanut yöasentoon tämän kirjan parissa.

Heti on todettava, että kirja on aika lailla epäonnistunut. Suurin ongelma on  kahden teeman (kirjan ?) yhteensovittaminen. Ruotsissa tapahtuva ennennäkemätön tragedia on toinen teemoista. Se ei ratkea uskottavasti koko kirjan aikana. Toinen moniulotteisempi teema on Kiinan menneisyys ja nykyisyys. Siinä haisee Mankellin tavoite sanoa, joitakin mielipiteitä Kiinan nykyongelmista ja kiinalaisten inerventiosta Afrikkaan. Afrikkahan on Mankellin toinen kotimaa. Kiina ei niinkään.

Mankellin ote kirpoaa, kun pitäisi yhdistää kaksi toisistaan riippumatonta elementtiä. Ruotsi ja Kiina. Kirjan lopussa Mankell tunnustaa haluan kiittää avustajiaan, jotka ovat tehneet runsaasti taustatyötä. Se paljastaa Mankellin työskentelytavat. Avustajat syytävät yksityiskohtaista tietoa, jota Mankell sitten nitoo juonien väleihin. Näiden yksityiskohtaisten taustatietojen myötä kirja hukkuu taas perinteiseen tietotulvaan, joilla ei itse asiassa ole mitään tekemistä itse juonen kanssa. Mankell ei ole yksinkertaisesti halunnut jättää pois avustajien tekemää työtä. Parhaimmillaan hän on aina juonien alkujen kehittelyvaiheissa. Niitä on runsaasti tässä massiivisessä tiiliskivessä. Kuitenkin Mankell ei jaksa tai osaa paneutua juonien saattamiseenfinaaleihin. Tykkään kyllä Mankkellin kirjoittamistavasta. Siinä on paljon aidon tilanteen ja ihmisten aivoitusten todentuntuisia ja intiimejä kuvauksia. Kuitenkin yksityiskohtien vyörytys ja juonien keinotekoinen löpsäytys vie pohjan tältä eepokselta. Näen silmissäni Mankellin funtsailevan juonien ratkaisuvaihtoehtoja. Kun hyviä ei syntynyt, tekaistaan jotain välttävää.

Jos kaikesta tästä huolimatta haluat kahlata tämän kirjan läpi, suosittelen hidasta lukutapaa. Silloin voi ajatella lukevansa useaa eri kirjaa. Se oli varmasti ollut Manellillekin paras ratkaisu.

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Parhaat mainokset

Tämän vuoden ihanimmat, kekseliäimmät, hauskimmat, informatiivisimmat ja innostavimmat mainokset on valittu. Toimituksemme on haastatellut tv-katsojia ja saanut vakuuttavaa näyttöä niistä mainoksista, jotka ovat ihmisten mielissä. Kaikki kaksi galluppiin osallistunutta henkilöä olivat aivan samaa mieltä kärkisijoista.
Tässä voittajamainosten lista ja katsojien innostuneet kommentit.

Ensimmäinen palkinto Vitaepro
"Tämä lääke herätti heti suuret sympatiat ja innosti minua liikkumaan aamulla, illalla, päivällä ja yöllä, arkisin ja viikonloppuna. Heräsin aamulla pirteänä kuntojumpalle, juoksin aamulenkin, vein lapset hoitoon, kouluun ja yliopistolle,  hieroin vaimoni selkää, ystävääni, rakastajatartani, ahkeroin töissä, suunnittelupalavereissa, yt-neuvotteluissa ja työpaikan tyky-päivässä, esiinnyin pikkujouluissa, synttäreillä ja gaalaillassa, ulkoilutin vanhainkodin rouvia,  pelasin golfia työpaikkani johtajien kanssa, hoidin naapurin lapsia, kävin jumpalla, tein kävelyretken tähtitorniin,  bailasin kavereiden kanssa ja tunsin itseni uudesti syntyneeksi. Sitten aloitin kaiken uudestaan aamulla. Kaikki oli vitaepron ansiota. Uskomatonta, mutta mainos on niin innostava, että haluan katsoa sitä monta kertaa peräkkäin, ihan jatkuvasti ja nautin joka sekunnista. Telkkuohjelmien aikana käyn sitten jääkaapilla."

Toinen palkinto Fairy
"Kerran kun astianpesuaine oli loppunut, kävin lainaamassa naapurin Pekalta. Hänellä oli vain tippa pullon pohjalla, mutta ei se mitään. Pesin sillä tipalla koko loppuvuoden ja pari kuukautta seuraavastakin vuodesta. Fairy on niin riittoisaa, etten ole ostanut lainkaan omaa pulloa. Pekalta saan lainaksi sen viimeisen tipan ja se riittää, riittää ja riittää. Olenkin perustanut astioiden pesulan, jossa voin pestä myös naapurien ja kaikkien ohikulkevien astiat. Se käy helposti, kun Pekan pesuaine on niin riittoisaa."

Kolmas palkinto Trivago
"En ollenkaan ymmärtänyt, että voisin varata joka päivä uuden hotellin. Lisäksi ne ovat oikeasti halpoja. Nykyisin en asu enää kotona vaan kaikkein halvimmissa hotelleissa ympäri maailmaa. Se nyt sattuu olemaan vaan niin halpaa. Moni katsoja ei tajua tätä juttua. Onneksi minä tajusin mainoksen jujun. Nyt olen vapaa valitsemaan joka päivä uuden kodin. Siis halvan hotellihuoneen. Kerran olin astumassa kynnyksen yli yhteen huoneeseen, kunnes klikkasin vielä kerran nettiä. Löysin vielä halvemman myyjän ja säästin viisi euroa. Nukuin todella syvän ja hyvän yöunen tässä hotellissa. Jippii. "

Neljäs palkinto Provexin
"Katsoin mainoksesta miten tukka voi alkaa kasvamaan tällä voiteella. En uskonut. Nyt uskon. Olin kalju ja päätin yrittää. Vedin rasvaa nahkakuulaan ja ihme tapahtui. Hiuksia alkoi kasvaa päähäni salamavauhtia. Pikku hiljaa minusta tuli pitkätukka hippi. Sitten voitelin ainetta muuaallekin kehooni. Minista tuli oranki. Olen asunut nyt Korkeasaaren apinatalossa pari vuotta ja fiilis on korkealla. Voin
suositella tätä kaikille, jotka epäilevät mainosten totuudellisuutta. Tässä on potkua. Kokeile, et kadu !"

Neljäs palkinto Byggmax
" Innostuin suomalaisen tosimiehen rohkeasta ja positiivisesta olemuksesta. Olen itsekin vähän paksu ja yksinkertainen. Nyt olen ostanut tästä liikkeestä laudat, naulat, maalit, muovit, liimat, karmit, kalkit, sementit, raudat, työkalut, koneet, laitteet ja paljon muuta. Makaan työmaallani onnellisena tästä kaikesta vaikken osaakaan rakentaa. Tärkeintä on kuitenkin, että tämä ruotsalainen firma myy minulle suomalaisia materiaaleja ja välineitä. Niitä ilman rakentamisesta ei tulisi mitään. Nyt tulee, kunhan löydän jonkun kaverin tai muun hepun,  joka osaa rakentaa."



sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Kalevan kisat 2017

Suomen yleisurheilumestaruudet ratkottiin tänä vuonna Seinäjoella. Kaupunki olikin oiva valinta, sillä Seinäjokiset urheiljat ovat maamme huippuja monissa lajeissa Tero Pitkämäestä lähtien. Sää suosi ja kilpailut olivat tiukkoja. Kun maassamme on vain vähän maailman tasoisia urheilijoita, tulee kilpailuista tasaväkisiä ja jännittäviä. Toki MM-kisoihin valitut Pitkämäki, Lipsanen ja Nikkanen poimivat omat marjansa, mutta muissa lajeissa nähtii oikeaa kisailmettä. Nämä kansalliset mestaruuskisat olivat myös monelle urheilijalle päätöskilpilu. Seiväsmies Eemeli Salomäki ilmoittautui 13 lajiin ja niin poispäin. Parin viikon kuluttua alkavat Lontoon kisat taitavat jäädä meikäläisiltä ilman mitalia. Kolme edellä mainittua urheiljaa saattavat päästä loppukilpailuun. Mutta mitaleille heillä ei liene asiaa. SUL: n johto voisikin miettiä jo selityksiä etukäteen valmiiksi.  Toisaalta muutama nuori urheilija saattaa puheta lähivuosina kukkaan ja maailman tasolle. Sitä odotellessa voi keskittyä muihin urheilulajehin, vaikka palloiluun.

torstai 20. heinäkuuta 2017

Lukuja ja arvioita

Aamulehden tekemän empiirisen selvityksen mukaan edullisin Pekingin ankka ruoka-annos Tampereella painaa 1159 grammaa ja maksaa 7,90 €. Kun meikäläinen selviää kolme päivää mainitulla annoksella, tulee päivittäiselle annokselle painoa 386 grammaa ja hintaa 2.63 €. Vuoden ruokakustannuksiksi tulisi näin ollen 937,47 €. Siis vajaa tonni vuodessa ruokaan. Yhden kuukauden eläkkeellä pystyisi maksamaan koko vuoden sapuskat.

Savonlinnan kaupunki ja oopperajuhlat ovat valmistelleet oman ilmoituksensa mukaan presidentti Putinin vierailua puoli vuotta. Putin vierailee Savonlinnassa ja Punkaharjulla puoli vuorokautta. Laskennallisesti voidaan arvioida, että mikäli Putin viipyisi Savossa kolme vuorokautta, valmisteluihin kuluisi kolme vuotta. Viikon vierailu vaatisi seitsemän vuoden valmistelun.

Helsingin Sanomien tekemän ja eilen julkaistun gallupin mukaan Uuden vaihtoehdon/Sinisen tulevaisuuden kannatus oli 2,5 %. Tänään julkaistun Ylen mittauksen mukaan saman porukan kannatus oli enää vain 0,7 %. Tällä menolla  kannatus olisi ensi lauantaina  -2,9 prosenttia  ja viikon kuluttua  -11,9 %.

Puolustusvoimissa toiminut luutnantti otti luvatta käyttöönsä 35.000 panosta. Luutnantti pitää panoksia luontaisetuna, koska hän harrasti vapaa-aikanaan ammuntaa.  Oikeus ei kuitenkaan tätä ymmärtänyt vaan tuomitsi miehen neljän vuoden ehdolliseen vankeusrangaistukseen ja vahingonkorvauksiin. Puolustusvoimissa oli vuonna 2015 henkilökuntaa 12.049 henkilöä. Mikäli kaikki ajattelisivat luutnantin tavoin ja ottaisivat saman suuruisen luontaisedun, tarvittaisiin tähän 421.715.000 panosta. Siis reilu neljäsataa miljoonaa kappaletta.

keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Heitin talviturkin

Hei, vihdoinkin se tapahtui. Tänään oli se päivä, jolloin heitin talviturkin. Heinäkuun 19. päivä 2017. Hyppäsin viileään veteen ja tunsin jonkinlaisen sisäisen ja ulkoisen ekstaasin. Toki kävin uimassa Välimeressä jo toukokuussa, mutta se on eri asia. Talviturkin voi heittää vain kotomaassa.

Tapahtumapaikka oli parhaimmasta päästä. Puulämmitteinen sauna, jossa oli ilmaa, happea ja tilaa. Lämpötilaa oli 90 astetta. Järvi oli Saimaa. Aurinko laski metsän taakse, veden tyyni pinta kutsui ja houkutteli. Kylmä vesi virkisti ja laittoi veren kiertämään.

Parasta oli kuitenkin saunan ja uimisen jälkeinen tunne. Siinä on suomalaisuuden todellinen sielunmaisema. Puhdas ja rauhallinen. Se on ainutlaatuinen kokemus, jonka voi kokea vain meillä Suomessa. Minulle eräs parhaita paikkoja tähän elämykseen on eräs sauna ja ranta Saimaalla. Tiedän, että näitä onnellisen elämän hetkiä voi kokea ympäri Suomea. Sinne ihmisen mieli aina palaa.

Virheitä teksissa - ei hata

Lukija on varmasi hummannut ainaiset viheet teksisäni. Voin vakuutaa, etä se häritsee minuaki. Korea ika, huono kiroitin ja paksut nakisormet on suuna vireisiin. Puudan tata vilpitomasti anteesi. Vamoni on uleensa kovannut viheet.

Nyt lupaan parataa tapani ja kirjotaa okein. Tama on helpoa, kun ostin uuden testikäsittelyohelman. Tama testi on kiroitettu silä. Sain sen halvala netista. Nut ei tarvise trkastaa omaa testia tai hamitela viheitä. Late tekee sen pulestani. Voin keskitua vaan mietimaan omia ajatukia. Lukija saa muos rahassa lukea seleasti kirotettua testia? No, virheta voi tula jokaselle, muos munille, mutta ei mutaan. Tovotan huvia lukuhetkia kakille.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

Taidekeskus Salmela

Perinteinen kesäretki suuntautuu Savonlinnaan, Imatralle ja Kouvolaan. Matkalla Savoon pysähdyttiin Mäntyharjulla Taidekeskus Salmelaan. Paikka oli vesien ympäröima, useista näyttelytilasta muodostuva kokonaisuus. Parasta Salmelassa onkin itse miljöö. Vanhat puurakennukset ovat rauhoittava ympäristö, joka jättää katsojalle aikaa ja hiljaisuutta.

Taiteilijoista mieleeni jäivät konkariosaston nimet Marjatta Tapiola ja Veikko Myller. Nuorisosta haluan tuoda esiin Salmelan vuoden 2017 nuoren taiteilijan Jenni Peltosen, vuoden 2016 nuoren taiteilijan Jenni Yppärilä ja voimakkaita eläinaiheita maalaavan Jussi Twosevenin. Minua kyllä miellyttivät myös Johanna Lumpeen lumpeet.

Paljon muitakin taiteilijoita oli esillä, mutta tunnelma jäi hieman vaisuksi. Se onkin Salmelan heikko puoli. Varsinaisen taiteen ilotulituksen sijasta esillä on taattua ja turvallista tavaraa. Tauluja oli myyty myös ennätyksellisen paljon. Se lienee Salmelan bisnesformaatin osaidea. Mutta kaikenkaikkiaan suositeltava vierailukohde Lahden ja Mikkelin suunnalla autoileville.

perjantai 14. heinäkuuta 2017

Vankeutta veropetoksesta ?

Hovioikeus tuomitsi ravintolan omistajan veropetoksesta kahden vuoden ja yhden kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Omistaja oli jättänyt maksamatta 2,2 miljoonaa euroa veroja valtiolle. Omistaja oli tehnyt yhteistyötä tutkijoiden kanssa ja maksanut takaisin mainitun summan. Silti hänet tuomittiin pariksi vuodeksi kaltereiden taakse. Ensikertalaisena hän selvinnee vuoden istunnolla.

Ihmettelen tällaisia tuomioita. Pitääkö yhteiskunnasta eristää henkilö, joka on huijannut valtiolta rahaa, mutta maksanut kaiken takaisin ja toiminut muutenkin yhteistyöhaluisesti ? Mielestäni yhteiskunnassa pitää eristää henkilöt, jotka tekevät pahaa kanssaihmisille väkivaltaisesti tai miksei myös taloudellisesti. Tai ovat muutoin uhkana ihmisille tai yhteiskunnalle. Nyt vankilaan menee henkilö, joka ei ole huijannut ketään yksittäistä henkilöä tai vahingoittanut edes taloudellisesti ketään yksilöä.  Vankilassa olon maksaa yhteiskunta eli me veronmaksajat. Ainoa perustelu voi olla esimerkki. Vankeustuomion uhalla odotetaan ehkäistävän mahdollisia veropetoksia. Ehkä se jotain veronkiertäjää voi pelottaa, mutta epäilen.

Järkevämpi tuomio olisi kahden vuoden yhdyskuntapalvelu. Siinä ihminen tekee tietyn tuntimäärän yleishyödyllistä palvelua muiden ihmisten keskuudessa. Tuomittu nukkuu kotonaan, eikä siitä aiheudu kustannuksia yhteiskunnalle. Jonkinlainen rangaistus voi olla myös liiketoimintakielto. Se voidaan määrätä rikoksen törkeydestä riippuen miten pitkäksi tai lyhyeksi aikaa tahansa. Rangaistuksena voidaan pitää myös rahallista korvausta verovelan takaisinmaksun lisäksi. Siis maksu niistä kuluista, joita oikeudenkäynti, tutkimukset ja tuomio on aiheuttanut.

Maalaisjärkeä tähän oikeustoimintaan !


torstai 13. heinäkuuta 2017

Lohkoperunoita uusista perunoista

Maistuvia lohkoperunoita voi tehdä myös uusista perunoista. Osta kilo uusia perunoita. Pese perunat puhtaiksi harjalla. Leikkaa perunat lohkoiksi. Pienet perunat puolikkaiksi ja isommat neljään osaan. Keitä perunalohkoja kymmenen minuuttia. Sekoita sillä aikaa vajaa desi öljyä, pari silputtua valkosipulinkynttä, paprika-, mustapippuri-, chili-, kumina-tai muita mausteita. Kaada keitinvesi pois ja mausteseos perunoiden päälle. Sekoita hyvin ja anna hetki maustua. Levitä perunalohkot uunipellille ja paista 200 asteisessa  uunissa 20-30 minuuttia.

Hyvää, pehmeää ja maukasta lisäkkeeksi tai sellaisenaan.

tiistai 11. heinäkuuta 2017

Some-raivo räjähti käsiin

Eilinen kirjoitus kuherruskukauden loppumisesta ja paluusta karuun arkeen räjäytti some-raivon. Palautetta on tullut kasamäärin ja kaikki ovat tuominneet kirjoituksen toinen toistaan karmeammalla tavalla. Sen takia olen päättänyt kertoa totuuden elämästämme. Se on varmasti raskasta luettavaa ja joillekin aivan liikaa. Olen kuitenkin pakotettu tähän, jotta väärinkäsityksiltä vältyttäisiin.

Meidän molempien lapsuus on ollut onnellinen. Kumpikaan ei ole koulukiusattu, vanhemmat ovat kohdelleet meitä suojelevasti eikä kumpaakaan lähetetty sotalapseksi Ruotsiin. Nuoruudessa emme pahoinpidelleet kavereita juovuspäissä,  näpistelleet tavarataloista, potkineet mummoja tai kuuluneet huumejengiin.

Yhteinen taipaleemme on ollut alusta asti aika tavallista niinkuin muillakin rakastuneilla pareilla. Päiväohjelmamme on hyvin samanlainen joka päivä.

Aamulla heräämme ja puemme kuntoiluvaatteet päälle. Juoksemme pari kilometriä punttisalille, jossa personal trainerimme ohjaavat meitä parin tunnin ajan fustran, spinningin, airobicin ja muiden kunto-ohjelmien toteuttamisessa. Nautimme vitamiinijuomia, proteiinipatukoita, steroidejä ja muita lihaksia kehittäviä aineita. Sitten uimme pari kilometria Peltsun uimarannalla ja pyöräilemme parinkymmenen kilometrin lenkin Lempäälän kautta kotiin.

Shampanja-aamiaiseen kuuluu blinejä, iskra-kaviaaria, tryffeleitä, hanhenmaksaa, mätimoussea, paahdettua moniviljapaahtoleipää, luonnon jogurttia, hedelmiä, viiriäisen munia, enegiapapuja, luomupekonia ja valkoista kiinalaista yrttiteetä. Paikallinen lehti virkistää iloisilla jutuilla ja asiantuntevalla journalistiikalla. Juomme aterian yhteydessä toki paljon raikasta kraanavettä, jonka toimittaa meille Tampereen vesi.

Sen jälkeen hoitelemme raha-asioita. Sattumalta olemme voittaneet peräkkäisinä viikkoina
eurojackpotissa, lotossa, vikinglotossa ja muissa veikkauspeleissä kymmeniä miljoonia. Niitä sijoittelemme erilaisiin osakkeisiin, joukkovelkakirjalainoihin, hyväntekeväisyysäätiöihin ja
eläköityneiden NHL-kiekkoilijoiden virkistystoimintaan kuten vuotuiseen tennisturnaukseen Helsingissä. Kaupungilla kävellessämme annan yleensä kaksi euroa Tammerkosken sillanlla kerjäävälle tummalle tytölle. Työtehtävät ja hyväntekeväisyys tuovat meille hyvän mielen lisäksi yhteistyökumppaneita, jotka taas tuovat pankkitilimme täyteen erilaisia rahoja.

Raskaan työn jälkeen nautimme yhdessä illallista, jossa yleensä on tarjolla grillattua miekkakalaa, mustekalaa, kampelaa, hummereita, jättikatkarapuja ja tropiikin hedelmiä. Tämän jälkeen katselemme kotiteatterista meitä koskevia ohjelmia ja nauhoituksia. Katselemme joskus myös Ylen uutiset ja säätiedotuksen ihan viidetarkoituksessa. Sen jälkeen vetäydymme makuusalonkiin, jossa nautimme toistemme intiimistä läheisyydestä tantraoppien mukaisesti. Lopulta uuvumme ja
nukahdamme sylikkäin toistellen toistemme nimiä nukahtamiseen asti.

Kuten jokainen voi havaita, elämme täysin tavallista nuorenparin elämää. Suurempia kohokohtia ei ole, muttei myöskään laskukausia tai ongelmia. Tätä on nyt jatkunut kuusi vuotta ja mikä on jatkuessa kun olen löytänyt samanhenkisen kumppanin. Muille nuorille pareille haluan antaa hyvän neuvon. Kun ei kurkoittele kuuta, elämä on mukavaa ja siitä voi nauttia tyytyväisenä.

maanantai 10. heinäkuuta 2017

Kuherruskuukauden jälkeen

Kauhuksemme huomasin  lauantaina, että kuherruskuukausi oli loppunut. Tämähän tarkoittaa, että nuoren parin tulee palata karuun arkeen ja todellisuuteen. Olen laatinut kymmenen kohdan ohjelman kaikille tuleville ukkomiehille. Niiden avulla on helpompaa elää tavallista aviollista elämää ilman suurempia kriisejä.

1. Yllätä vaimosi aamiaisella. Tee ainakin kerran kuussa aamupalaa siipallesi. Keität kahvia tai teetä. Keitä tai paista kananmunia. Siivuta leikkeleitä, kurkkua, tomaattia, suolakurkkua ja juustoa islle tarjoilulautaselle. Osta appelsiini-tai omenatäysmehua jääkaappiin. Pyöräytä puuroa mikrossa. Paahda tummaa sekä vaaleaa leipää leivänpaahtimessa. Osta kolme erilaista viineriä tai munkkia. Jätä aamuinen lehti vaimosi puolelle pöytää.  Herättele kumppanisi hyvissä ajoin jotta hänelle jää aikaa puhelimen viestien lukemiseen ja kirjoittamiseen,  aamutoimille, meikkaukseen ja pukeutumiseen.

2. Peruuta ainakin joka kuukausi kavereidesi kanssa aiemmin tehty Tallinnan matka, jalkapallomatsi, tennistunti, lintubongaus, saunailta, punttisali tai karaokeilta.

3. Lakaise lattiat, imuroi, tiskaa astiat, laita pyykit pyykkikoneesta kuivamaan, käy kaupassa, tamppaa matot, pese vessanpöntöt tai lavuaarit, käy mattopyykillä tai tyhjennä astianpesukonen ainakin kerran kuussa. Silloin voit unohtaa edellisessä kohdassa mainitut peruutukset.

4. Kirjoita kalenteriisi äitienpäivä, hääpäivä, vaimon nimi-ja syntymäpäivä, naistenpäivä ja ystävänpäivä. Jos satut unohtamaan kyseiset päivät voit näyttää kalenterista, että homma on kyllä hoidossa. Ja kukat ja lahjat ovat tulossa.

5. Jos arki ei suju ongelmitta, ota kikkakokoelma esiin. Ensiksi vaihdat puheenaiheita. Sitten laitat partavettä joka päivä.  Lue kirjaa telkuntölläämisen sijaan. Tule ajoissa töistä  kotiin. Tarjoa vaimollesi elokuvailta, kynttiläillallinen, konsertti, taidenäyttely tai muu kulttuuririento. Kyllä naiset erottavat aina hyvän miehen huonosta.

6. Lähde vaimon kanssa vaateostoksille. Eikä siinä kaikki. Kehu ostoksia. Tarjoudu maksamaan ostokset ainakin joka toisella kerralla. Muista kuitenkin, ettet tee sitä joka kerta, ettei tule tapaa. Siihen rahasi eivät riitä.

7. Osta käytetty auto. Sellainen, jonka jarrupalat ovat kuluneet, pellit rispaavat, jakohihna on löystynyt, sähköjärjestelmä oikuttelee, tietokone menee mykäksi, renkaat ovat kuluneet, polttimot palavat tämän tästä. Pian huomaat, että sinua tarvitaan auton huoltoon littyvissä asioissa.

8. Tee viikottain lotto, vikinglotto, eurojackpot, veikkaus, tulosveto, pitkäveto,, naapuripeli tai ne kaikki. Voi monena päivänä viikossa haaveilla mitä tekisit, jos voittaisit jättipotin.

9. Opettele apen, anopin, vaimon lasten, vaimn ex-miesten, vaimon sisarusten ja keskeisten kavereiden nimet ulkoa. Tiedät silloin kenestä milloinkin on puhe ja vältyt pieniltä yhteenotoilta. Sen lisäksi tiedät kuka milloinkin on tulossa teille kylään.

10. Osta saunailtana kotiin vain yksi sixbäkki aiemman kolmen sijaan. Tarjoa siitä ainakin pari vaimollesi. Jos kuitenkin vaimolle maisuvat molemmat, voit hakea ärrältä toisen paketin.

perjantai 7. heinäkuuta 2017

Suomen ranking putosi

Suomen jalkapallojoukkueen Fifa ranking on pudonnut sijalle 110. Se on kautta aikojen huonoin sijoitus. Pohjoismaiden sijoitukset ovat aika lailla toisenlaiset. Ruotsi on sijalla 18. Islanti sijalla 19. Tanska on vajonnut sijalle 47 ja Norja sijalle 88. Fär-saaret on Suomen edellä sijalla 90.

Baltian maat ovat myös samoilla sijoilla. Viron sijaluku on 98, Liettuan 99 ja Latvian 130. Siis yksi lähialueen maa on meidän takana. Iso itäinen naapurimaa Venäjä on sijalla 62. Sielläkään ei liene luvassa päänsilityksiä.

Suomen kanssa samoista sijoista kamppailevat Surinam, Togo, Malawi ja El Salvador. Hiljaiseksi vetää eikä oikein löydy mitään uutta keinoakaan. Valmentajia on vaihdettu, pelaajarinki on iso, kansainvälinen ja tasapäisen tasapäinen. Valitettavasti uusia ratkaisupelaajia ei ole luvassa lähivuosina.

Ehdotan hiljaisen hetken pitämistä kaikissa loppukauden Veikkausliigan peleissä. Sillä muistetaan  jalkapallon kohtalon hetkistä 100-vuotiaassa Suomessa. Se ei muuta mitään, mutta jalkapallon ystävät saavat paljon tarvitsemaansa huomiota ja balsamia haavoihinsa.

keskiviikko 5. heinäkuuta 2017

Arvaa ellet tiedä

Hallitus ja pääministeri Sipilä ilmoittivat siirtävänsä maakuntavaalit lokakuuhun 2018 ja  Soten alkamisajankohdan tammikuuhun 2020. Miksi ?

A) Hallitus on päättänyt muidenkin lakien yhteydessä puolivuosittain muuttaa lakien sisältöä.
B) Keskustalla eikä Kokoomuksella ole vielä riittävästi ehdokkaita maakuntavaaleihin..
C) Sinisellä vaitoehdolla ei ole vielä puoluetta maakuntavaaleihin.
D) Jos vielä vetkutellaan ja peruutellaan pari vuotta, saa uusi hallitus lähteä setvimään tätä sotkua eikun sotea.

Venäjän presidentti Putin on tulossa Suomeen juhlimaan maamme 100-vuotissynttäreitä. Hän tulee Savonlinnan Oopperajuhlille katsomaan venäläisen Bolsoi-teatterin esitystä. Miksi ?

A) Putinin uusin tyttöystävä esiintyy Bolsoi teatterin porukassa
B) Kaveri on niin innostunut nationalismista, ettei muostanut hyviä käytöstapoja
C) Esityksen lipunmyynti on ollut niin heikkoa, että Oopperajuhlat kutsui Putinin seurueineen pelastamaan tilanne.
D) Puhdas uutisankka. Pietarilaiset trollit yrittävät antaa kuvan, että Suomi olisi kutsunut Putinin kylään.

Lääkevirasto Fimean sijoituspaikasta ollaan taas tekemässä hallituksessa uusi päätös. Miksi ?

A) Jokainen hallituspuolue voi nimetä yhden kotikaupungin Fimealle.
B) Suomen hallitus aikoo hakea Euroopan lääkeviraston sijoituspaikkaa Suomeen. Se on järkevintä sijoittaa samaan kaupunkiin kuin Fimea eli Helsinkiin, Kuopioon, Turkuun ja Ouluun.
C) Hallitus haluaa korvata Kuopiolle jollakin tavalla menetyksen, kun hesalaiset eivät halunneet
muuttaa kalakukkokaupunkiin. Ehkä Kuopioon tulee Euroopan lääkeviraston vahtimestaripalvelut.
D) Hallitusohjelmassa todetaan, että kaikkia päätöksiä on tarpeen tarkastella uudelleen ja muuttaa puolen vuoden välein.

Julkkisnainen ja tv-emäntä Martina Aitolehti kävi toisen naisen kimppuun jonkun festarin jossakin vip-tiloissa. Aitolehti ilmoitti ottavansa kaiken vastuun tapahtumista. Miksi ?

A) Kyse oli Vip-vieraille tarjotusta mutapainiohjelmasta, jossa Aitolehti oli toisena osapuolena.
B) Rouva on niin innostunut omasta egostaan, ettei muistanut hyviä käytöstapoja.
C) Jollakin vieraalla naisella oli ollut samanlaiset silikoonit kuin Aitolehdellä. "Ei voi olla, kun ostin nämä ainoat Tallinnasta."
D) "Ei pidä paikkaansa. Sanoin iltapäivälehden toimittajalle, ettet ole kirjoittanut minusta viikkoon mitään."

Alivaltiosihteeri Tuomas Pöysti ilmoitti jääväävänsä itsensä Soten valinnanvapauslain esittelystä eduskunnassa. Miksi ?

A) Pöysti aloittaa vuodenvaihteessa oikeusgangsterina. Ensi töikseen hän olisi joutunut tuomitsemaan itsensä vankilaan, pakkotyöhön ja elinkautiseen perustuslain vastaisen lakiehdotuksen valmistelusta.
B) Pöysti on niin innostunut Sotesta, ettei muistanut esitteleekö hän lain vai päättääkö hän siitä.
C) Hän ei pystynyt valitsemaan käyttääkö julkisen terveyskeskuksen, yksityisen lääkärikeskuksen vai poppamiehen palveluita jatkossa.
D) Pöysti on niin vaatimaton mies, ettei halunnut itseään liitettävän millään lailla Soteen.





sunnuntai 2. heinäkuuta 2017

Porvoon Suvisoittoa

Lauantaina käytiin katsastamassa Porvoossa Suvisoitto-feativaali. Kyse on  nuorten suomalaisten "villien ja vapaiden" klassisien musikiin ammattilaisten perustama festari. Eli Avantin festivaali. Kävimme kahdessa konsertissa peräjälkeen.

Ensimmäisessä konsertissa soitettiin uutta ja vanhaa. Avantin isoa orkesteria johti Lahden sinfoniaorkesterin kapellimestari Dima Slobodeniouk. Kuultiin ultramoderni säveltäjä ja sopraano Agata Zupanin teos Not I. Zuban itse esitti soolo-osuudet ja pieni hieman kamariorkesteria suurempi porukka komppasi. Teoksen teksti pohjautui Samuel Becketin tekstiin. Äänien ja sävelkulkujen vaihtelut  sävyttivät teosta. Jotenkin kokonaisuus toi mieleen seiskytluvun nykymusiikin modernismin. Tekisi melkein sanoa, että kuullosti välillä hieman tekotaiteelliselta.

Toinen moderni teos oli festivaalien taiteellisen johtajan Lotta Wennäkosken teos Soie. Iso orkesteri soitti solistina huilisti Kersten McCall. Maailman parhaaksi orkesterikai tituleeratussa Amsterdamin Concertgebouwissa soittava McCall oli erinomainen solisti. Itse Wennäkosken teos oli myös hieno, herkkä ja monipolkuinen teos, jossa kuulin veden, tuulen ja auringon ääniä. Avantin orkka oli myös intensiivisesti mukana. Minulle tämä oli koko päivän ja illan parasta antia.

Konsertin toisella jaksolla esitettiin Tsaikovskin viides sinfonia. Nyt Avantin ja Slobodenioukin yhteistyö alkoi näyttää maagisia puoliaan. Tsaikovskin teos antoi orkalle ja kapulle siivet ja sitten mentiin. Vaikken itse ihan hirveästi innostukaan Tsaikovskin aika yllätyksettömästä sävelkerronnasta, oli esitys vahva ja paikoitellen upea.

Toisessa konsertissa Avanti orkesteri johtajanaan Anna-Maria Helsing ja solistinaan Emma Salokoski soitti ruotsalaisen Eva Dahlgrenin musiikkia. Salokosken omia kappaleita kuultiin myös muutama.
Anders Hillborgin Dahlgrenille säveltämää tuotantoa kuultiin valtaosa. Parhaiten soivat Salokosken
omat kappaleet. Niisä solistin ja orkesterin roolit vahvistivat toisiaan. Dahlgrenin hempeät
rakkauslaulut sortuivat turhan usein diskanttiäänien sekoitukseksi. Itse olin odottanut kuulevani vanhempaa Dahlgrenin tuotantoa, jossa intensiivinen, jopa raaan rosoinen tulkinta koskettaa ja kourii kuuntelijaa. Nyt oltiin hempeilyn tiellä. Tämä konsertti oli itselleni jonkinlaista viihteellistä liirumlaarumia, mutta neljänsadan hengen yleisö tykkäsi. Mikäs siinä. Tackar och pockar.