torstai 30. maaliskuuta 2023

Pipo

 

Jostain syystä  sain päähäni, että haluan pipon. Minulle ei ole koskaan sopinut mikään päähine. Viimeaikoina olen pitänyt punaista pipoa, joka menee korvien päälle. Nyt halusin olla raikas ja ostaa kalastajan pipon. Se on pään päällä eikä mene korvien päälle. Pipo löytyikin H&M vaateliikkeessä Koskikeskuksesta. Hinta oli 8 euroa, mutta kiitos vaimon alennuskupongin,  hinnaksi jäi vaivaiset 6 euroa. Hyvä, hyvä ! Löysin mukavan pääaineen, jolla pärjää pikkupakkasella ja alle 10 asteen lämmössä. Uusi imago ! Aion ostaa vielä kesäksi päälaelle istuvan pikku lätsän. Ehkä joku etninen juttu löytyy kirpparilta ?

Momentum 1900

 


Työviksen (TTT) näyttämöllä esitettiin musikaali Momentum 1900. Kyse on Suomen osastosta vuoden 1900 Pariisin maailmannäyttelystä. Silloinhan rakennettiin Pariisiin mm. Eiffelin torni. Ei toki Suomen osastolle. Suomi oli osa Venäjän osastoa. Osaston rakentaminen oli yksi esityksen teemoista. Suomen orastava itsenäisyys, nouseva työväenliike ja naisasialiike, nuoren parin rakkaus. Työryhmä Sirkku Peltola, Heikki Salo ja Eeva Kontu oli rakentanut valtaisan spektaakkelin. Musikaalin tyylin mukaisesti asiaa käsiteltiin vakavasti mutta kohtuullisen keveästi. Näytelmällisyydestä vastasivat konkarinäyttelijät Martti Suosalo, Aimo Räsänen ja Petra Karjalainen. Saska Pulkkinen ja Emilia Keskivinkka olivat näytelmän nuoripari. Hyvä sellainen sekä laulajina että näyttelijöinä. Näyttelijöitä ryydittävät tanssijat, pieni kuoro ja runsaasti hommia paiskinut bändi jousikvartetille vahvistettuna.

Nähtävää ja kuultavaa oli paljon, jopa liian paljon. Kaksi ja puoli tuntia kestänyt esitys oli liian pitkä, teemoja liikaa ja välillä hieman sekava. Paljon soittanut bändi olisi saanut olla paremmin näkösältä. Siiinä isoimmat kritiikit.

Kehuttavaa on paljon. Koko show oli valtaisa kokonaisuus, jossa näytelmä, musiikki, lavastus, iso määrä näyttelijöitä, koreografia, historiallinen ajankohta pyöritettiin ilolla katsojan eteen. Tätä on hyvä teatteri. Se viihdyttää, puhuu tärkeistä teemoista ja on mukaansa tempaavia sekä visuaalisesti että musiikillisesti. Monista yksityiskohdista riittäisi kehuttavaa. Yksi sellainen on upea lavastus, jossa ajan teemat tuotiin erilaisin tehokeinona esille. Toinen asia oli musiikki. Hienoja, toisistaan poikkea via biisejä. Hieno idea käyttää keveää räppiä kerrontaan ja tuomaan vanhaa aikaa nykyaikaan. Musiikista on tuotettu myös levy. Tykkäsin kyllä herrojen Martti Suosalon ja Aimo Räsäsen suorituksista. Molempien maneerit päästettiin valloilleen ja nämä miehet eivät jätä tilaisuutta käyttämättä. 

Jos joskus tekee mieli teatteriin, tässä hyvä esitys. Korotetut lippujen hinnat ovat ehkä pieni hidaste, muttei tällaista esitystä joka vuosi näekään. Suosittelen !

keskiviikko 29. maaliskuuta 2023

Huomioita

 Ulkopolitiikan asiantuntija sanoi telkun aamuohjelmassa mielenkiintoisen asian. Kun Suomi on tullut NATOn jäseneksi, voimme miettiä meidän ulkopolitiikkaamme. Kuulin tämän kommentin nyt toiseen kertaan eri asiantuntijan suusta. Ulkopolitiikasta vastaava presidentti Niinistö tai ulkoministeri Haavisto ei ole kommentoinut tällaisia puheita. Ihmettelen tätä sen takia, että NATO-jäsenyys on tärkeämpi kuin Suomen ulkopolitiikka. Ajat ovat muuttuneet ja Suomen ulkopolitiikkaa näyttää tulevan EU- ja NATO-jäsenyyksien jälkeen. Kekkonen olisi jyrähtänyt ja lyönyt tällaiset puheet maanrakoon.

Edelleen uutisista kuultua. Paljon odotettu Turkin ratifiointi Suomen NATO-jäseneksi riippu kahdesta asiasta. Turkin parlamentin työjärjestyksestä ja ramadanista. Jopas jotain. Työjärjestys ja uskonnollinen kausi määrittelevät ratifiointia. Selvä. Odotellaan sitten työjärjestystä ka katsellaan, olisiko ramadanin aikana jotain hetkeä, jolloin jäsenyys voitaisiin ratifioima. Parlamentilla ei liene tässä asiassa suurempaa merkitystä. Vai ?

Liigan mitalipelit alkavat. IFH haastaa Tapparan ja Pelicans Ilveksen. Lieneekö tamperelainen finaali realistinen. Sitä toivon, mutta edessä on pari viikkoa kovaa puurtamista, vääntämistä ja vaarallisia tilanteita.

Ranskassa mielenosoitukset jatkuvat eläkeiän nostoa vastaan. Mielenosoitukset ovat muuttuneet monella paikkakunnalla väkivallaksi ja tihutöiksi. Joka tapauksessa mielenosoittajat taistelevat poliisia vastaan. Poliisihan se nämä eläkeuudistukset onkin säätänyt.  Esillä Suomessa Amnesty haluaa, että mielenosoittajat saavat katkaista liikenteen kulkua, sillä mielenosoittaminen on tärkeää ja se kehittää yhteiskuntaa. Näin meillä ja muualla.

Mestiksessä pelataan puolivälieriä. Voittaja ei nouse Liigaan, mutta saa paljon glooriaa. Eilen illalla Tampereella paikallinen KOOVEE haastoi toista kertaa menestyksekkään Imatran Ketterän. Tamperelaiset voittivat 4-3. Ajassa 118,13 tuli ratkaisumaalin. Kello oli viittä yli yksitoista. Melkein kaksi peliä eli kuusi erää pelattiin. Huomionarvoista on se, että pelit jatkuvat tänään Imatralla klo 18.30. Siinä välissä pitäisi käydä suihkussa, syödä, nukkua, palata hallille,  erutelllä ja matkustaa Imatralle. Ainakin KOOVEEn kannalta.

Tampere on edelleen vetovoimaisin kaupunki Suomessa. Kymmenen suurimman kaupungin vertailussa vain Oulu on lisännyt  vetovoimaisuuttaan sijoittumalla toiseksi Kuopion kanssa. Turku, Lahti, Vantaa ja Helsinki ovat menettäneet suosiotaan. Muita on vielä Jyväskylä ja Kouvola. Vai onko yksi Pori ? Mene ja tiedä ! Pääkaupunkiseudun suosituin on Espoo. Jyväskylä on julistautunut urheilupääkaupungiksi ja Lahti  Suomen luontokaupungiksi. Onko näillä sitten jotain merkitystä ja mihin ? Kyse lienee mielikuvista, joilla kaupungit voivat brassailla tai sitten eivät voi. Tuskinpa kukaan muuttaa toiselle paikkakunnalle ranckingsijoituksen takia.

Amerikkalainen Grazerin perhe omistaa brittiläisseura Manchester Unitedin. Omistusjärjestely on herättänyt paljon kritiikkiä. Nyt Glazerin perhe on myymässä seuran 6,8 miljardin hintaan. Suomalainen Thomas Zilliacus on tehnyt seurasta oman tarjouksensa. Sen idea on, että sijoittajaryhmä osallistuvat puoleen omistuksesta ja fanit puoleen. Asia ei ole edennyt. Nyt Zilliacus on tehnyt tarjouksen myös kahdelle kilpailijasijoittajalle, jotta nämä tulisivat mukaan tähän tarjoukseen. Mitään ei ole kuulunut. Nähtäväksi jää, kuka saa klassikkoseuran omistuksen.

perjantai 24. maaliskuuta 2023

Tätä minä ihmettelen

 Ranskassa on käyty jo jonkinmaikaa kiivasta vääntöä eläkeiän nostamisesta 62 vuodesta 64 vuoteen. Lähes jokaisessa Euroopan maassa eläkeikä on 64 vuotta tai enemmän. Näin myös meillä Suomessa. Ihmiset elävät vanhemmiksi ja näin eläkeustannukset tulevat kasvamaan ja  enenevässä määrin jonkun maksettaviksi, yleensä yhteiskunnan. Ranskassa väki on vastustanut rajusti eläkeuudistusten. Eilen yli miljoona ihmistä osoitti mieltää eläkeuudistusten vastaan. Ymmärrän ja en ymmärrä. Saavutetuista eduista halutaan pitää kiinni. Toisaalta eliniän odotus ei ole pelkkää matematiikkaa. Ihmiset elävät pidenmpään. Työtä tekevät ovat myös työkuntoisempia, ainakin osin. En tunne Macronin eläkeuudistuksen sisältöä muilta osin kuin vuosien osalta, mutta tuntuu siltä kuin tässä olisi kyse myös jostakin muusta. Ranskassa on tunnetusti paljon väkeä töissä julkisella sektorilla ja heillä on myös hyviä etuuksia.  Onko tässä kyse tyytymättömyydestä tämän ison porukan etuisuuksien kaventamisesta ? Tai onko kyse yleisestä tyytymättömyydestä liberaalioikeistolaiseen hallitukseen. Useissa Euroopan maassa nationalistisen puolueet ovat menestyneet. Halutaan suojautua ulkopuolisilta asioilta, olivat ne sitten Euroopasta tai sen ulkopuolelta tulevia uhkia tai voimia. Muutama vuosi sitten Venäjällä Putin yritti salamyhkäisesti pääministeri Medvedevin kautta tehdä saman kuin Ranskassa. Muistaakseni naisten eläkeikä on 57 vuotta ja miesten 60. Se jouduttiin peruuttamaan vastustuksen takia. Kansalaiset sanoivat, etteivät he elä niin vanhoiksi ! Tyrmistyttävä väite, vaikka voihan siinä olla peräkkäin, Venäjällä. Mutta Ei mitenkään Ranskassa. Samanlaista se on työnteko Ranskassa kuin Suomessakin, ellei mennä hiuksia halkomaan.

Kulttuurista keskustelu ei ota tuulta purjeidensa alle. Vaalit ovat alkaneet, mutta kulttuuri ei juurikaan ole vaaliteemana. Miksi ? Eikö kulttuuri kiinnosta ketään ? Perussuomalaiset esittivät puheenjohtajansa Purran suulla aika erikoisen kommentin, että kulttuuri on  luksuspalvelua. Viime päivinä on käyty jonkinlaista keskustelua Ex-taitoluistelija Kiira Korven ns. runokirjasta, sen sisällöstä ja kustantajan tavoitteista. Molemmissa asioissa itse kulttuurin ammattilaiset ovat olleet hiiren hiljaa. Sen sijaan pari vuotta sitten ei oltu hiljaa. Valtion koronatukia ei tullut riittävät kulttuurin toimijoille. Toisaalta tukia kerrottiin maksetun vaurailla taiteen tekijöille, jotta heidän tilipussissa säilyisivät lihavina (Alatalo, Vesala, sun muut). Silloin tuntui, että kulttuurin väki, ainakin osa, nousi barrikadeille. Kapellimestari Rantala ja  Lintu olivat niin ylimielisiä, että hakivat STM strategiajohtajana paikkaa piruutaan. Vaadittiin otsa kurtussa lisää yhteiskunnan tukea. Meikäläiselle, kulttuuria omaksi ilokseen tekevälle harrastajalle, asia näyttää aika ikävältä. Ovatko kulttuurin ammattilaiset yhteiskunnan tuilla tyydytettyjä elättejä ? Kulttuurikeskustelua tai kulttuuripoliittista keskustelua ei viitsi käydä kukaan. Missä ovat nuoret vihaiset taiteentekijät, jotka kyseenalaistavat edellisten sukupolvien näkökulmat ? Kulttuurin ja taiteen tehtävä on mielestäni samanlainen kuin tieteiden tehtävä. Kulttuurin keinoin tutkitaan ja tulkitaan elämän ilmiöitä ja ihmisten toimia. Seillä on vain käytettävissä huomattavasti vapaammat kädet kuin tieteissä. Näin opitaan lähestymään ilmiöitä ja asioita uusista näkökulmista. Nyt näyttää siltä, että kulttuuriväki on kiinnostunut vain omista tuloistaan eikä ketään kiinnosta itse taiteen ja kulttuurin sisältö. Sehän tarkoittaa koko alan hidasta näivettymistä ! Sitäkö kulttuuriväki haluaa ? Minä ihmettelen !

Ihmettelen kolmella tavalla EUn kehitystä. Ensinnäkin EUn laajentuminen ihmetyttää. Toki ymmärrän, että EU haluaa sitoa maita vapaaseen markkina-alueeseen. EU haluaa sitoa maita omiin ehtoihin, joilla yhteiskunnallinen kehitys, arvot, lait ja monet monet asiat saadaan muistuttamaan ns. eurooppalaisia arvoja ja toimintatapoja. Silti monet jäsenmaat ovat käytännössä olleet kaukana yhteisistä kuvioista. Riippumaton oikeuslaitos, korruption vastustaminen, hallinnon ja talouden läpinäkyvyys. Puola, Unkari, Tšekki, Bulgaria, Romania. Ihan vain muutama  esimerkki. Nämä rajapinnoilla toimivat maat pyrkivät kiikuttamaan venettä ja haastamaan unionia. Ja pyrkivät tietysti mittaamaan yhteisistä varoista mahdollisimman paljon rahaa. Sitä rahaa, jota me kiltit ja rikkaat maat kauhomme hulttioiden tueksi, jotta markkina-alue pysyisi isona. Eikö systeemi voisi olla sellainen, että kehitysvaiheessa olevia maita pidettäisiin ehdokasjäseninä. Maiden pitäisi osoittaa haluavansa noudattaa yhteisiä pelisääntöjä. Samoin joitakin maita, otetaan esimerkiksi Unkari, voitaisiin palauttaa ehdokasjäseneksi kehittymään. On vain ajan kysymys milloin tärkeissä asioissa ratkaisut on tehtävä enemmistöpäätöksella. Onko enemmistöpäätös pelkkä enemmistö vai 2/3 osan enemmistö, se jää nähtäväksi.

Toinen asia liittyy Venäjän hyökkäykseen. EUn olisi pitänyt heti 2014 ryhtyä valmistelemaan energiasiteiden katkaisemista Venäjään. Ainakin suunnittelemaan. Nyt vuosien varrella on leikitty pakoteleikkiä Yhdysvaltojen johdolla. Olisi pitänyt heti vuosi sitten iskeä ytimeen eikä lillukanvarsiin. Venäjä saa tulonsa energiasta, se ei ole mikään salaisuus. Nyt pikkuhiljaa ja monien maiden jarrutellessa otetaan eroaskelia  enäjästä. Tähän asti korkeat maailmanmarkkinahinnat ovat paisuttaneet Venäjän sotakassaa. Tämä linjattomuus on mahdollistanut Venäjän hulinoinnin Ukrainassa. 

EUn ulkopolitiikka on ajautunut Venäjän sodan myötä Yhdysvaltojen syliin. Samalla kun Kiinan ja Yhdysvaltojen taloussota on kärjistynyt, EU on valinnut USAn peesaamisen. Tosiasiassa maa on Kiinan ohella maailman protektionistisimpiä maita ja jatkanut kaiken aikaa samoilla linjoilla. EUn olisi pitänyt jo aikoja sitten luoda yhteyksiä Kiinan ja Intian kanssa, samoin Afrikan maiden kanssa. Nyt EU on sekä NATOn että kauppapolitiikan osalta liekanarussa Atlantin taakse. Oma vahva asema maailmanpolitiikasta haihtuu hiljalleen entistä pienemmäksi. Brexitin jälkeen EU on ollut varpaillaan. Pelätään muiden maiden seuraavan Britanniaa. Maa ei olisi lainkaan eronnut unionista mikäli EU olisi aikaisemmin vahvistanut ja laajentanut kauppapolitiikkaa ja osoittanut asemansa maailman kärkimaana.

Huonoa tyylitajua !

 


Tampereen ylpeys, Ilves, on tänäkin vuonna siirtänyt toimistonsa Nokia Arenalta Haarlan palatsiin. Jääkiekon MM-kisat lähestyvät ja toimitiloista saa perittyä hyvää vuokraa. Haarlan palatsin omistaja näyttää olevan myös Ilvesfani. Tämä keltavihreä väritys ei kuitenkaan sovi alkuunkaan vanhan rakennuksen arvoon. En tiedä kenen idea on vuorata julkisivulla näitä muoviselta vaikuttavia kaistaleita. Luulisi, että Ilveksen kaltaisella yrityksellä on taitavia mainostoimistoja kumppaneina, jotka osaisivat laittaa vaikka erillistä lippuja tai viirejä tunnustamaan seuran ja toimiston väriä. Rakennukseen liimatut värikaistaleet edustavat paitsi huonoa makua myös perinteikkään arvokiinteistöä halveksimista. En halua olla aivan nutturapäät täti näissä asioissa, mutta rajansa töhertämiselläkin. Onko tässä maassa joku Museovirasto tai tässä kaupungissa julkisivulautakunta. Nyt olisi paikallaan huomauttaa rakennuksen vuokraajaa tyylitajun puutteesta. Vai eikö kukaan uskalla huomauttaa Tampereen Ilvestä ? 

Tammerkosken sillalla on joskus Tapparan pelipaitoja Aaltosen veistosten yllä.  Siinä on vielä pientä huumoria silmäkulmassa. Tästä se puuttuu. Muovisten teippausten liimaaminen rakennukseen ei edusta mitään pilkettä edes kadunkulmassa. Tunnustan väriä ja olen Ipan kannattaja, mutten voi millään ymmärtää tällaista säätämistä. Kohta Raatihuoneen seinää liimataan kaikenlaisia mainoslogoja. Ei kiitos ! Antakaa vanhojen rakennusten edustaa Tamperetta aidoimmillaan.

torstai 23. maaliskuuta 2023

Bali Corner

 


Huomasin Tamperelaisesta,  että Tammelan torin laidalla on indonesialainen ravintola Bali Corner. Hyvän uutisen huono puoli oli se, että ravintolatoimintaa loppuu maaliskuun lopulla. Sinne nopeasti. Aikaisemmat kokemukse indonesialaisesta ruoasta liittyivät riisipöytään. Se on Alankomaiden suosituin ruoka. Rijstaffel. Riisipöydässä on tietysti riisiä ja sen lisäksi lukuisia pieniä, maustettuja kastikkeita kasviksista, kanasta, kalasta,  lihasta jne. Indonesialaisia maahanmuuttajia on paljon Hollannissa. Bali Corneria piti kokeilla onhan se ainoa indonesialainen ravintola Mansessa. Ja nyt siihen löytyi aikaa.

Bali Cornerin lounas tarjoillaan klo 11-16 välillä. Hieno homma, etttä lounasaika on venytetty niin myöhään. Hieno meidän perheen kannalta, sillä syömme päivän ainoa aterian puoli viiden haminoissa. Nyt mentiin kolmelta pieneen ravintolaan, jossa toimi aikaisemmin malesialainen Borneo-ravintola. Nykyisen Borneo toimii lähistöllä Itsenäisyydenkadulla. Bali Vonrerissa on 26 asiakaspaikkaa. Joka päivä on tarjolla erilaista ruokaa Indonesian eri osista. Asiakkaana ei käy kiistäminen, sillä en tiedä indonesialaisesta keittiös mitään muuta kuin voimakkaat mausteet ja Rijstaffelin. Torstaina tarjolla oli Sumatran herkkuja. Buffet pöytä ei ollut suuri, mutta sisälsi seuraavat lajit: Naudanlihan Rendang, kananmuna chilillä, soijasuikale Rendang, kasviscurry, vehnänuudeleita tolulla, Bakeal kasvisfritteri, kasviskeitto ja tuore salaatti. Jälkkärinä kahvia, teetä ja keksejä.

Heti ensimmäiseksi sanoisin, että tämä lounasravintola on tulisen ruoan ystäville. Eri lajit poikkesivat selkeästi toisistaan, mutta tulisuutta ryöpsähteli jatkuvasti suoraan tai kulman takaa. Olen tulisen ruoan ystävä, mutta välillä olisin kaivannut jotain jogurttijuomaa tai muuta viilentävää. Otsa oli oireellisesti märkä kiitos tulisten makujen. Jos tulisuus ei riittänyt, tarjolla oli pienissä purkeissa maustekastikkeita, joilla sai korotettua euforiaa potenssiin kaksi. Hyvää, maukasta monipuolista. Ruokalajeja ei ollut monia verrattuna esimerkiksi paikallisiin aasialaistyylisiin sushiravintoloihin. Ei tarvinnutkaan, sillä ruokaa oli aivan riittävästi. Koko tämä lounasbuffet maksoi 12,50 € eli tämän päivän lounaan hinnan,

Hyvä kokemus. Mainio hinta-laatusuhde. Tulisen ruoan ystävälle. Ikävä, että tämä päättyy maaliskuun lopussa. Omistaja on luvannut jatkaa jollain uudella konseptilla. Hyvä niin. Jäämme odottamaan


keskiviikko 22. maaliskuuta 2023

Vuoden Pelle Hermanni-palkintoehdokkaat

Pikku Kekkonen on julkistanut tämän vuoden Pelle Hermanni-palkintoehdokkaat. Kansalaiset voivat nyt käydä äänestämässä Vuoden Pelle Hermannia. Mitään suuria järistyksiä raati ei kuitenkaan keksinyt, vaikka ennakkoon aavisteltiin jotakin yllätystä. Tutut ehdokkaat ovat seuraavat:

Keskusta Vaasan piirijärjestö: Kepu pettää aina ja muita kansan hokemia 

Suoraa puhetta Keskustapuolueen syvistä riveistä ja rivien välistä. Puolue, jonka historia toistaa itseään. Kaikesta on pudotti jaloilleen ja nytkin mennään eteenpäin vaikka gallupit näyttävät taaksepäin. Aina on oltu meidän puolella ja eiköhän se tästä iloksi muutu, kun vähän ravistelee, Lintilää !

Kiira Korpi: Runokirja Hyppää vaan !

Runouden jättiläisen menestysteos. Ensimmäinen korjattu painos. Entuudestaan tuttua Korpea elämän raadollisuudesta sanojen raadollisuuteen. Runoilijan vaikuttava näyte piinaavista hetkistä kaapissa ja kaapin ulkopuolella. Miten nousta kustannusyhtiön heittopussista Finlandia-runoilijaksi ? Puoleen hintaan, jos ostaa enemmän kuin kaksi !

Tommi Evilä: Hyppäsin vain, mutta oliko yliastuttu.?

Tuttua Evilää, jossa sanan säilää ei säästellä. Leidien askelmerkit huomataan. Ellei pääse kansanedustajaksi, voi aina kirjoittaa runokirjan. Nyt ne menevät kaupaksi. Taso on sitä tasoa. Tälle leidille löytyy politiikan, kirjallisuuden tai telkun urheiluasiantuntijan maailmasta oma paikkansa.  

Elinkeinoministeri Lintilä: Otin vain yhden lonkeron ja muita tarinoita

Värikäs kuvaus ministerin työpäivästä elinkeinojen, julkisuuden ja alkoholin kulminaatiopisteessä. Loputonta puurtamista ministeriön baarikaapilta yritysillallisille. Omalla allekirjoituksella signeerattu. Saatesanat elinkeinoelämän valtuuskunta. Jatko-osa ”Ministerin salainen salarakas” on myöskin jo kirjakaupoissa.

Veturinkuljettajat heiluttaa

Usein eli lähes aina työmarkkinoilla ollaan lakossa ja käydään työehtosopimusneuvotteluja (pitkä sana) palkan takia. Veturinkuljettajat heiluttaa on aito ja konstailematon tarina hyväpalkkaisista veturinkuljettajista, joilla on ihan hyvä liksa (ainakin viisi tonnia). Mutta vapaa-aikaa on niin vähän, ettei ehdi palautumaan työn ja vapaa-ajan rasituksista. VR on meidän kaikkien rakastama yritys, jonka brändi on kaikille tuttu. Firman monopolijunat ovat usein myöhässä tai eivät tule lainkaan. Syynä on milloin lumisade, vesisade, auringonpaiste tai syksyn lehti, maahan ehti, siinäkin soi Blues (Lasse Mårtensonia lainatakseni).  Nyt valtakunnansovittelijantoimiston (nyt tuli vielä pidempi sana)  keksi  sovitteluratkaisun riitaan. Entä jos puolet junista jätettäisiin suosiolla asemalle, jotta veturimiehet saisivat levätä rauhassa ? Jäljelle jääneet junat ajettaisiin sitten aikataulujen mukaan. Palkka tietysti putoaa, mutta ei haittaa. Vapaa-aikajanaa tässä on tavoitteena.

Riikka Purra: Rasismin ja maahanmuuton ristipaineessa

”Perhana, jos minusta tulee pääministeri”. Suomalaiset Perussuomalaiset Ruotsidemokraattien viitoittamalla tiellä. Nyt purraan hampaat yhteen, ettei vaan sanota mitään. Naispuheenjohtajan arkista kamppailua villiintyneen lammaslauman kaitsijana. Jaetaan ilmaiseksi turuilla ja toreilla. Kerätään kolehti, jonka tuotto menee lyhentämättömänä maahanmuuton vastustamiseen.

Hjallis Harkimo: Yksityisyrittäjästä yksityiseksi yrittäjäksi

Yritystä riittää. Olen aina ollut sydämeltäni yrittäjä. Yritin Kokoomuksessa, ei oltu samaa mieltä. Yritin Venäjän oligarkkien kanssa jäähallibisnestä, siellä se seisoi tyhjänä. Yritin saada Jokerit Venäjän mestariksi, Keravan mestaruus voi olla plakkarissa. Yritän tuplata meidän puolueen edustajamäärän, Minä ja Joel. Sitäpaitsi hallitus on epäonnistunut kaikessa.

Anna - en Anna - Kontula: Naton vastustajasta NATOn vastustajaksi

Oppositioasema oman puolueen riveissä ei hirvitä, vaikka pidänkin siitä. Tervokin piikitteli Putin kannattajaksi. Enhän minä mitään kannata, vastustan aina kaikkea. Kyllä vastustavat ihmiset tarvitsevat oman edustajan puolustamaan vastustamista ja vastustamaan puolustamista.

Li Andersson: Rauhanpuolustajasta NATOn puolustajaksi 

Ennenäkemätön takinkääntö vasemmalta laidalta keskelle oikeistoa. Maamme turvallisuuspolitiikka tarvitsee nyt raskaan arsenaaliin NATO-joukkoja itärintamalle. Päiväkirja yliopistomaailmasta koulumaailman arkeen. Mikä pudotti meidän oppilaat tavallisten taatelintallaajien oppimistuloksiin ? Opettajien taidot, kyläkoulujen lopettaminen, asiantuntijoiden vähäinen määrä ala-asteella, huono kouluaines vai keskinkertainen opetusministeri ? Vilpitöntä pohdintaa mihin suuntaan pitäisi kääntyä ja mihin ei. Suomeksi, Ruotsiksi ja Turuksi.

Petteri Orpo: Oppositiossa on kovin yksinäistä

Nykyinen hallitus on törkeästi ominut ja toteuttanut kaikki Kokoomuksen kärkihankkeet. Korona-ja yritystuet kaikille halukkaille, omakotiasujien sähkötuet, tuplalapsilisät rikkaille ja kaiken lisäksi NATO-jäsenyys. Tätä emme hyväksy. Kokoomus on aina esittänyt ja kannattanut liittymistä Natoon. Puolueettomuuspolitiikka on ajanut meidät aina turvattomiksi. NATO on Suomen ulkopolitiikan selkäranka. Odottakaa nyt kollegat siellä Unkarissa ja Turkissa vielä kuukausi, niin minä pääsen pääministerinä viemään Suomen NATOn jäseneksi ! Siis Niinistön kanssa ! Yhdessä !

Sanna Marin: Hornetit Ukrainalle, jos minä saisin päättää

Aitoja ja hyviä ehdotuksia Suomen kansan elämän parantamiseksi. Maksoi mitä maksoi. Ainahan se vähän maksaa. Valtiovarainministeriö ne maksaa kumminkin. Soteen lisää rahaa. Samoin kaikille omakotiasujille, joilla on sähkölaitteita. Lapsilisät tuplasti kaikille joulukuussa tai ainakin niille, joilla on lapsia. Hoitajamitoitus kaikille vanhuksille. Paremmat palkat, jos on töissä.

tiistai 21. maaliskuuta 2023

Me onnelliset

 Taas me. Jihaa ! Suomi, me suomalaiset olemme taas tänäkin vuonna maailman onnellisin kansa. Se on yhtä selvä kuin norjalaiset ovat maailman paras talviurheilumaa. Telkussa nuori nais-ihminen kiteytti meikäläisen onnellisuuden sisällön. Kun osaa olla onnellinen pienistä asioista, elämä on onnellista. Niinhän se on. Ei mitää selittelyjä, kyseenalaistamista, ehtoja. Onnittelut meille ! Yksi pieni huomio telkun uutisista. Nykyisin maailman onnellisimman maan uutisissa jokainen uutinen kertoo ongelmista, puutteista, vääryyksistä. Kun niitä katselee päivästä päivään, huomaa itse olevansa onnellinen.

Onnen kunniaksi meillä on tänään kevätpäivän tasaus. Päivä on tästä eteenpäin puolen vuoden ajan valoisampi kuin pimeä. Eikä vain valoisampi vaan neljännesvuosisadan kasvavassa määrin valoisampi. Sataa  vettä, lunta, räntää, eri kokoisia rättejä tai mitä vaan. Aamulla on valoisampaa ja niin on myös iltaisin.

Ikuisuusremontissa oleva Olkiluoto 3 on alkanut tuottamaan sähköä. Toki koekäytössä, mutta kuitenkin. Nyt tekisi mieli alkaa tuulettamaan, mutta ollaan viisaampia. Tyynesti totean, että jos hyvin käy, Olkiluoto alkaa ensi kuussa tuottamaan täysitehoisesti sähköä eri puolilla Suomea eläville kansalaisille, yrityksille ja teollisuudelle. Juuri nyt kun emme tarvitse niin paljon sähköä. Kaikki otetaan vastaan mitä saadaan ja sähkönhintahan putoaa tietysti halvemmaksi. Se pörssisähkö. 

Vielä on päivä vaalien ennakkoäänestyksen alkamiseen. Vaaleissahan mitataan ihmisten kykyä kuunnella yhtä hyvää ja tuhatta kaunista. Poliitikot ovat nöyriä ja kuuntelevat kansalaisia. Pian vaaliovet sulkeutuvat ja poliitikot voivat keskittyä taas siihen vaikeaan ja raskaaseen ammattiin, josta tavallinen kansa ei ymmärrä hölkkäsen pöläystä. Ottakaan siis täysi ilo irti tästä poikkeuksellisesta tilanteesta. Kannatta luvata kaikille ehdokkaille, että äänestä juuri häntä, koska hän on viisain, vaatimattomin ja vilpittömin. Hih, hih hii ! Laskettelin kyllä luikuria, mitta eivätkä sokeat näe. Useimmat sokeat ovat niin täpinöissään ja täynnä itseään, että uskovat mitä tahansa höpinöitä.

Helsingin yliopisto on julkistanut uudet kunniatohtorit. Teologisen tiedekunnan osalta vihitään kaksi kunniatohtoria. He ovat Greta Thunberg ja Sauli Niinistö. Thunberg kieltäytyi menemästä kouluun ja Sauli Niinistö vei Suomen Natoon. Tai jos tarkkoja ollaan, ei ihan niin. Thunberg yritti pysäyttää ilmastonmuutoksen ja Niinistö sai 75% suomalaisista kannattamaan sotilasliittoa. Teologisesta näkökulmasta katsottuna merkittäviä aikaansaannoksia molemmat. Tai mistä minä tiedän. Olen pelkkä riemuylioppilas ja kaiken lisäksi pakana.

Hyviä uutisi kaikille NHLstä kiinnostuneille. Veikkausta lähettää taalakiekon otteluita Telkusta maksutta. Yleensähän,pelit pelataa silloin kun Suomessa on yöaikaan. Mutta todellinen fani katselee otteluita ihan milloin vain. Nyt sitä voi tehdä. Tarvitsee vain rekisteröityä Veikkauksen asiakkaaksi ( ei maksa mitään) ja hakea VeikkausTVn. Siltä se näkyy. Maailman paras lätkäsarja. Mikko Rantanen, Roope Hinz, Sebastian Aho, Mito Heiskanen, Alexander Barkov, Matias Maccelli jne.

Junankuljettajien lakko alkoi sittenkin maanantaina. Ministeri yritti siirtää lakkoa ja valtakunnansovittelija teki erilaisia ehdotuksia. Ei onnistunut. Nyt junat eivät kulje. Tai, jos ollaan tarkkoja, henkilökuljetuksia ei järjestetä, mutta tavaraliikenteessä junia voi liikkua. Itse olen varsin rauhallinen lakon takia. Peltsun takana olevilla raiteilla ei kulje Helsingin junia. Se ei kuitenkaan haitta, sillä minulle on ollut samantekevää  junien touhu. Olen mennyt Hesaan halpisbusseilla alle kympin siivu. Kaiken lisäksi bussit ovat kulkeneet ajallaan. Toisin on VRn suhteen. Usein junat ovat myöhässä tai eivät kulje lainkaan (samanlaista on nykyisin Nyssen touhu Tampereella). Hinnat ovat väännetty yläkanttiin, kun kilpailu puuttuu. Monopolilla on monopolin hinnat.

lauantai 18. maaliskuuta 2023

Uutisia ja ehdotuksia

 Iloiset uutiset Porin Jazzista kertovat, että ensi kesänä estradille saapuu kitaran Jimi Hendrix eli Eric Gales. Ehdotin porilaisille jo neljä vuotta sitten Galesia. Nyt se toteutuu. Torstaina 13.7. -23 esiintyvät myös Suomen paras blueskitaristi Erja Lyytinen, iskelmän monitoimimies PepeWillberg ja Saimaa yhtye sekä ikuinen naistenmies, Walesin tiikeri, Tom Jones. Revi siitä ! Minä aion ainakin repiä.

Surulliset uutiset kertovat Pekka ”Pomo” Paavolan kuolleen. Pomo on  ollut oikea Mr. Tampere. Hänen aikanaan Tampere on muuttunut teollisuuskaupungista nykyaikaiseksi Cityksi. Paavola kuoli 89-vuotiaana. Hän kompastui kaupunginjohtajana Noppa-kytkentöihin ja jatkoi uraansa Hymy-lehdessä. Pomon lähin tukija, vaimo Leena, kuoli helmikuussa.

Suomen sprinttihiihtäjien kannattaisi palkata taktinen valmentaja. Hiihtäjät eivät näytä ymmärtävän lajin luonnetta. Eihän tässä hiihdetä väliaikalähdöllä ! Sprintissä pitää ymmärtää taktisesti tärkeät momentumit. Härskiys on tärkein ominaisuus. Olisiko Jari Isometsä vapaana ? Bolsunov olisi kyllä paras. Mitenkäs ”Tami” Tamminen ? Hän osaa ainakin puhua.

Uutiset Ruotsista kertovat, että inflaatio oli 12 % helmikuussa. Miten on Suomen laita ? Ajattelen lähinnä meitä eläkeläisiä. Mikäli lokakuussa vuoden inflaatio olisi vaikka 6% ja palkat nousisivat keskimäärin 2 %, eläkkeet nousisivat  5%. Se olisi mukava uutinen meille eläkeläisille. Saisimme vähän lisärahaa inflaatiota vastaan. Ensi vuonna. Toisen kerran peräkkäin.

Olen nähnyt alkuvuodesta ainakin viisi kertaa Hervannassa robottiauton liikkuvan ilman kuljettajaa. Taitaa olla teknisen yliopiston juttuja. Auto on aika pieni ja kulmikas köntti. Ehkä neljän-kuuden hengen pikkubussilta näyttävä laite. Siellä se on kulkenut yhden tai kahden matkustajan kanssa pitkin keskustaa. Onko tämä tulevaisuuden Nysse ? Bussikuskien tulevaisuus näyttää huonolta. Paitsi ei ensi viikolla. Veturinkuljettajien lakko nostaa bussit arvoon arvaamattomaan. Minun puolestani junamiehet saavat lakkoilla vaikka kesään asti. Olen käyttänyt nykyisin pitkän linjan busseja. Ne kulkevat ajallaan.

Ranskanssa mellakoidaan eläkeiän korottamista vastaan. Macron haluaisi nostaa eläkeiän 62 vuodesta 64 vuoteen. Kuulostaa Venäjän touhulta. Eihän Ranskankaan talous kestä terveiden työkykyisenä työntekijöiden siirtymistä eläkkeelle. Useimmissa muissa  Euroopan maissa eläkeikä on edellä mainitussa 64 vuotta. Jatkossa varmaan vielä korkeammalla. Yksi valitettava (?) tosiasia on ihmisten eläminen vanhemmiksi. Onhan se tietysti mahdollista, että ranskalaiset eivät elä vanhemmiksi. Mutta jäitä hattuun ! Eihän mikään kansantalous kestä valtaisaa eläkeläisten määrää. Sanon tämän ihan omakohtaisesta kokemuksesta. Jäin eläkkeelle 64 vuotiaana. Se oli ihan hyvä ikä jäädä eläkkeelle. Mutta, jos se olisi ollut 65, olisin kestänyt senkin. Ranskalaisilla ei näytä olevan käsitystä kansantalouden realiteeteistä. Toisaalta onhan se ihan heidän oma asiansa. Mikä minä olen sanomaan mitään !

Rallin taikaa

 Ralli on kallis kilpailulaji. Vain muutamilla automerkeillä on varaa osallistua maailman rallisarjaan. Kustannukset ovat valtavat vaikka etuna autotehtaat voivat hyödyntää ralliautossa kehitettyä tekniikkaa.

Rallin taustalla on myös tukijoita, jotka eivät halua suoranaisesti olla julkisuudessa. Rallipaikkakunnat ovat valikoituneet näiden taustalla toimivien intressien pohjalta.

Ruotsin ralli ajetaan keskellä lumisinta talvea. Se ei ole sattumaa, sillä Ruotsin rallin taustalta löytyy pohjois-Ruotsin matkailu-unioni, joka myy talvista Ruotsia jäähotelleilla ja koiravaljakkoajeluilla ryyditettynä. Kaikki muistavat varmasti kuvat Ruotsin rallista. Aina tien molemmin puolin on ainakin puolentoista metrin korkuiset lumivallit. Niillä viestitään, että lumesta pitäville turisteille on paljon valkoista elementtiä tarjolla.

Täysin toisenlaiset olosuhteet ovat Meksikon rallissa. Senkin taustat liittyvät ” lumeen”. Sinaloan kartelli pakkaa muutaman kymmenen kilon pakkauksen ralliautoon ja reitti piipahtaa pikaisesti rajan takana Valloissa. Sinne ”lumi” jätetään levitettäväksi jatkokäyttöä varten. Kartelli hoitaa kaikki rallin juoksevat kulut Meksikossa. Valituksia ei ole kuulunut, sillä kuskit saavat itsekin pienen valkoisen pussukan vietäväksi kotiin.

Kenian rallin taustalta löytyy samanlainen matkailuun liittyvä tausta.kuin Ruotsin rallissa. Kisa ajetaan kulussa Serengetin luonnonsuojelupuistossa. Kuvissa saattavat vilahdella kirahvit, norsut tai savannilla makailevat tiikerit. Kerran eräs rallikuski jouduttiin irroittamaan leijonan kidasta, mutta pian kuski irtosi hampaista ja ralli pääsi jatkumaan. Tummat kenialaispojat juoksevat  kouluun autojen vieressä. Ja joskus jopa nopeammin kuin ralliauto. Monilla rallikuskeilla on omia lemmikkieläimiä matkan varrella, joita voi käydä hetken syöttämässä ja jatkaa sitten matkaa.

Sardinian rallin taustakuvioita ei ole vaikea arvata. Rallin aikana myydään saaren sardiinivarastot tyhjiin ja aina saaridiinipurkkeja ei ole aivan riittänyt kaikille halukkaille. Vuoden aikana kalastajat pyytävät sardiineja ja ne pakataan tuttuihin purkkeihin. Näin koko vuoden sato voidaan helposti varastoida ja sitten siirtää tukkukauppiaiden varastoihin. Sardiini on meille tuttu nimellä silakka. Muualla käytetään nimityksiä sardelli, anjovis, kilohaili ja silli. Sardinian rallien aikana tarjotaan ainoastaan yhtä ruokalajia, Grillattuja sardiineja. Se onkin mainio kalaruoka. Missä tahansa Välimeren rannoilla.

Perinteikäs Monte Carlon ralli järjestetään siitä yksinkertaisesta syystä, että se kuuluu Monacon perustuslakien. Kansalaisten perusoikeuksiin kuuluu kaksi autourheilun MM-osakilpailua vuodessa, joista toinen on ralli- ja toinen formulakisat. Monacolaisten ei siten tarvitse maksaa lainkaan pääsylippuja vaan se on kansalaisoikeus. Toki myös velvollisuus. Ulkopuoliset joutuvat maksamaan lipuista huikean hinnan. Rallikuskit pääsevät kahville  Café de Parisin terassille ja kaikki saavat tonnin verran pelirahaa Monte Carlon Casinolle.  Paikalliset rallikuskit voivat laittaa sen suoraan Casinolla olevalle tililleen tai mitä sitä kieltämään. Tottahan noin pieni summa annetaan yleensä portsarille eteispalvelusta.

Elintarvikkeisiin liittyvät Portugalin ja Argentiinan rallit. Niissähän sponsoreina ovat paikalliset viinin tuottajat.  Rallikuskit maistelevat taukopaikoilla paikallisia herkkuja ja huuhtelevat suunsa punaisella nektarilla, viinillä. Kuskeja ei puhalluteta näissä kahdessa rallissa. Onhan se myönnettävä, että sekä portugalilaiset että argentiinalaiset punaviinit ovat maailman huippua. Douro joki on Portugalin viinisuoni päättyen Porton rantakaupunkiin. Se taas on portviinin koti. Sieltä käsin portviinit valloittavat maailman jälkiruokaviinien ystävät

Akropolis ralli on vanha jäänne Kreikassa. Sehän jouduttiin lopettamaan, kun kreikkalaiset eivät muuta teemaa keksineet. Jokainen tietää Akropolis kukkulan, mutta kreikkalaiset ovat jääneet antiikin aikoihin. Eihän ketään kiinnosta enää aika, jolloin ei ollut yhtään ralliautoa. Tietysti Kreikan taloudellisilla murheilla oli tässä oma osuutensa, mutta  ralliperhe haluaa unohtaa taloudelliset tekijät ja miettiä pelkästään urheilullisia asioita. Siksi Akropolis poistettiin rallikalenterista jo vuosia sitten. Eikä takaisin ole tulemista. Sen sijaa rallia kyllä ajetaan Kreikassa edelleen, Kreetalla, Thessalonikissa, Korfulla, Rhodoksella tai Mykonoksella. Kreikan rallia.

Kotoisen Jyväskylä rallin perusominaisuus on muista ralleista poikkea. Jyväskylän rallissa (tunnetaan myös Nesterallina) ajetaan kilpaa Ouninpohjassa. Suomen kansa kuten myös kaikki rallikuskit rakastavat Ouninpohjan hyppyreitä, mutkia ja soraa. Kaikki rallin pikataipaleet ajetaan Ouninpohjassa lukuun ottamatta Harjun pikataivalta. Se ajetaan  Jyväskylässä, sillä varikko on Harjulla, samoin lähtö ja Power stage. Kansalaiset tulevat jo viikkoja ennen kisaa Ouninpohjaan. Mukaan otetaan lonkeroa, lonkkua ja long drinkkejä. Niitä siemaillaan kisaa odotellessa ja tutustutaan samanlaisiin rallihulluihin suomalaisiin. Tosiasiassa yleisö ei yleensä muista rallista muuta kuin päänsäryn ja tyhjän lompakon. Kuskit pitävät Suomen rallia parhaimpana, sillä he pääsevät saunaan, uimaan ja onkimaan mato-ongella. Rallikuskit ovat valmiita maksamaan rallin kulut omasta pussistaan, mikäli vaan pääsevät  tapaamaa Puuppolan isäntää eli Timo Mäkistä.. Mäkinenhän on maailman paras rallikuski heti  Loebin, McRaen, Röhrlin, Sainzin, Ogierin, Waldegårdin, Blomqvistin, Alénin, Kankkusen, Toivosen, Toivosen, Rovanperän, Rovanperän ja Salosen jälkeen. Puuppolassa kuskit pääsevät rentoutumaan rikkumattomaan suomalaisluontoon ja kuumaan saunaan.  Varsinaisen rallin lopputulos on sivuseikka ja jokaisena päivänä rallin aikaan aurinko paistaa, on lämmintä ja täysi hiljaisuus..

perjantai 17. maaliskuuta 2023

Odotuksen aikaa

 Odotan, odotan ja odotan. Nythän eletään odotuksen aikaa. 

Suomi on nöyrästi katsellut Turkin demokraattista valtiota ja erityisesti sen isä aurinkoista, presidentti Erdogania. Tipahtaako presidentti Niinistön kielelle lupaus NATO-sopimuksesta. Jos kyllä, niin enää ei ole muuta odotettavaa kuin demokraattisen Unkarin ystävällismielinen ja aina oikeilla raiteilla puksuttava pääministeri Orban ja hänen parlamenttinsa. Sen jälkeen elämä Suomessa on NATOn suojeluksessa, eikä meidän tarvitse tehdä enää mitää. Paitsi tietysti vahvistaa puolustusvoimia.

Mutta eihän se odottaminen tähän lopu. Kun Suomesta tulee NATO-maa, tulee esiin kysymys Ruotsin jäsenyyden ratifioinnista. Ensinnäkin kuningaskunta pitää muuttaa tasavallaksi. Eihän kukaan sivistynyt demokraatti jaksa leikkiä näitä hovijuttuja. Odotan myös, että Suomen valtionjohto vaatii Ruotsissa työskenteleville suomalaisille paremmat liksaa. Sanotaan nyt vaikka 10 prossaa lisää. Sitten Ruotsin hiihtäjänaiset eivät saa voittaa enää Kerttua ja Pärmää. Ja lätkässä Suomi pesee aina Ruotsin ! Sitten Telian, Storan, SSABn ja Nordean pääkonttorit siirretään Suomeen. Ai, niin Nallehan siirsi jo Nordean tänne. Sitten ruotsalaisia hoiva alan naisia siirretään Suomeen aluekeskusten hoitajiksi. Sanotaan vaikka kymmenen tuhatta naista. Mitäs vielä ehtoja tulisi mieleen … ? Sitten voidaan harkita hyväksymistä. Kalle Kustaa saa matkustella tänne neuvottelemaan sen uuden pääministerin ja ulkoministerin kanssa. Katsotaan sitten onko meillä samanlainen ajatus turvallisuuspolitiikasta. Toki yksinkertaisinta olisi saada jäsenyys nopeassa aikataulussa. Ruotsi liitetään osaksi Suomea !


Odottelen vaimoni tulevan sunnuntaina kotiin. Hän on ollut terapiahommissa ja pääsee pian kotiin. Haluan tietysti yllättää hänet kotona. Teen lanttulaatikkoa. Mikä voikaan olla parempi ja lämmintä odottamista kuvaava ruokalaji kuin lanttulaatikko ? Sehän on kaiken lisäksi yksi joulun symboleista kinkun, kuusen ja joulutorttujen lisäksi. Sitä odotetaan kieli pitkällä. Juoluntienoolla odotetaan äitien tekemää ruokaa. Meillä odotetaan isän tekemää ruokaa. Sitä parasta ! Sitä paitsi Jouluun on enää alle 300 päivää. Mieti sitä !

Odotan eduskuntavaalien ennakkoäänestyspäivää ja vaalipäivää. En tiedä vielä ketä äänestän, mutta katselin eilen pienpuolueiden keskustelua ylen ykköseltä. Selvästi pienpuolueiden edustajat muistuttavat kansaa. Eduskuntapuolueidenmedustjat ovat oppineet puhumaan käsittämätöntä kieltä. Siitä ei tavallinen tallukka ymmärrä mitään. Sitä paitsi eduskuntapuolueiden edustajat tuntuvat vihaavan toisiaan. Samoin kuin huonossa avioliiitissa, täysverisen poliitikot kiistävät vastapuolen puheet. Aina. Odotan vaaleja sen takia, että sen jälkeen ei tarvitse enää kantaa tätä demokratian vastuuta vaan sen voi luovuttamanaan edustajille. He ovat perinteisesti ottaneet sen nopeasti haltuunsa ja unohtaneet meidät äänestäjät. Se sopii, sillä katselen iltapäivällä mieluummin vanhoja kotimaisia elokuvia. Niissä näytellään ihan aidosti.

Odotan euroviisuja. Ei niin, että pitäisin tämän tyylisestä iskelmästä. Odotan, että Suomi voittaa ja Cha, cha, cha soi joka puolella Eurooppaa. Suomi lauletaan taas maailman kartalle ja monet tulevat ihmettelemään maailman onnellisinta kansaa. Tämän lisäksi odotan, että joku liigaseura keksii ottaa Cha, chaan voittolaulukseen. Sehän on aivan loistava maalilaulu. Vai mitä ? Onhan se nyt sentään jotain aivan muuta kuin Hunajata, hunajata, hunajata sulle ! Voi viulu !

Odotan myös liigan loppuottelun tapahtuvan tamperelaisten Tapparan ja Ilveksen kesken. Nehän ovat kaksi parasta joukkuetta jääkiekon pääkaupungissa. Vielä tänä vuonna Tappara vie kultamitalit, mutta ensi vuonna… Odotan tätä grande finaalia siksi, että sitten nähdään miten tämä City menee sekaisin jääkiekosta. Nythän tämä on ollut vasta esileikkiä. Tamperelainen väki on jakautunut äidinmaidossa kahteen heimoon. Meihin ja noihin. Vaikka olen maahanmuuttaja Tampereella, tunnustaa jälkikasvuni samaa kelta-vihreä-musta väriä kuin isänsä. Siis omena ei ole pudonnut kauas puusta.

Odotan maailman keskuspankin ratkaisuja koron nostojen suhteen. Inflaatio alkoi nousemaan kohisemalla ympäri maailmaa. Syitä lienee monia, mutta keskuspankit eivät jääneet odottelemaan. Inflaation hillitsemiseksi nostettiin korkoja. Pienten korotuksien kautta haluttiin hidastaa hintojen nousua ja tehdä rahan hintaa kalliimmaksi. Toimii! Sehän alkoi toimia kuitenkin liian hyvin. Koron noustua neljään prosenttiin, maailmalta alkoi kuulua kummia. Heikoimmat pankin joutuivat selvitystilaan, kun ei rahat riittäneet korkojen maksuun. Piilaakson pankki ensimmäisenä ja Sveitsin Creditpankki perässä. Tauti alkoi levitä maasta toiseen. Odotan nyt kiinnostuksella mitä Yhdysvaltojen ja Euroopan keskuspankit tekevät. Jatketaanko koron nostamista vai vedetäänkö jarrua? Ensimmäisessä vaihtoehdossa menee pankkeja nurin ja valtiot joutuvat rahoittamaan tallettajien rahoja. Vai lasketaanko korkoja ja annetaan inflaation nousta. Olen inhorealisti ja veikkaan ensimmäisen asian toteutuvan. Sitten nähdään kuinka monta pankkia pitää kansallistaa. Sehän olisi sitä sosialismia.

maanantai 13. maaliskuuta 2023

Sääntö-Suomen parhaat

 Suomi on sääntöjen luvattu maa. Kuulumme samaan sarjaan Saksan ja Japanin kanssa. Meille pitää olla ohjeita ja sääntöjä, jotta eläisimme oikein. Jos vielä toiset kansalaiset toteuttavat näitä sääntöjä elämä on oikein hyvää. Afrikassa säännöt ovat tuntematon käsite. Ehkä valkoisen miehen juoni. Etelä-Euroopassa, Italia, Ranska, Espanja, säännöt ovat yksinkertaisia ihmisiä varten. Fiksut ihmiset pärjäävät ihan itsekin omilla säännöillä.

Autoiluun liittyy monia sääntöjä ja erityisesti sääntöjen rikkomisesta saa kirvelevän muistutuksen. Sakot. Muistan miten kerran tulin  autiota Kalevantietä pitkin kohti yliopistoa kun välähti. Sillan pielessä seisonut pakettiauto oli poliisin valvova silmä. Sakot räpsähti. Hervannassa jäi kerran kolmen tunnin parkkipaikalla kiekko laittamatta auton etuosaan. Siitä räpsähti 60 € parkkisakko. Toisella kertaa Lahdessa pysäköin neljän metrin päähän suojatiestä. Taas pysäköintivirhemaksua. Tarkkana pitää olla, muuten isoveli muistuttaa sinua pienellä yllätykseltä. Ai, että se ottaa pannuun.

Lauantai-aamuna lähdin aamulenkille lähikauppa Lidliin. Ostelin hedelmiä ja juustoa. Sitten huomasin pussin suklaamakeisia. Ne olivat jotain erikoistuotteina ja maksoivat vain 1,68 €. Selvä, maistetaan ! Kassalla kaikki meni lähes hyvin. Kassalla toimiva nainen kertoi, ettei näitä suklaakarkkeja voi ostaa ennen kello yhdeksää. Niissä on alkoholia. Aivan, niiden kerrottiin sisältävän alkoholia ja kello oli kymmentä vaille yhdeksän. Ei voi mitään. Säännöt ovat sääntöjä. Sadattelin mielessäni pahaa mukaani. Aikaisemmin oli yrittänyt virheellisesti ostaa ykkösolutta ennen yhdeksää. Nyt tein saman virheen.  Kassa totesi, ettei voi mitään. Säännöt ovat sääntöjä, eikä näitä voi lyödä kassan ennen yhdeksää. Ai, ai mikä virhe. Pitäisihän Suomen kansalaisen, kuten minun, tuntea maan säännöt.

Pääministeri Marin erehtyi ehdottamaan Ukrainalle, että Suomi voisi luovuttaa vanhoja hävittäjiäään Ukrainalle kun uuden hävittäjät ovat tulleet. Ai, ai ai ! Eihän se nyt niin käy. Ensinnäkin Suomen ulkopolitiikkaa johtaa presidentti eikä hän ole kuullut tästä mitää. Puolustusministerille koko juttu tuli yllätyksenä. Samoin puolustusvaliokunnan puheenjohtajalla, Ulkopoliittisen instituutin johtajalle ja Helsingin Sanomien lukijoille. Järjestys menee niin, että jos joku haluaa puhua ulkopolitiikasta, pitää ensin kysyä presidentiltä lupa. Pomo se on pomollakin. Joku roti keskustelun aiheissa pitää sentään olla !

Helsingin Kaapelitehtaalla järjestetyssä valokuvanäyttelystä on poistettu alastomia naisia kuvaavia valokuvia. Erään naispuolisen kuvataiteilijan mukaan kuvat ovat olleet pornoa. Asianomaisen valokuvataiteilijan mukaan kuvissa on alastomia naishahmoja, muttei mitään yksityiskohtia. Ai, ai, ai ! Sääntöjä on selvästi rikottu vaikkei niitä olekaan. Jos joku sanoo, että tämä on pornoa, niin onhan se hänelle pornoa. Ei muuta kun pois vaan näyttelyistä sellaiset kuvat ja tilalle maisemia ja maljakoita. Porno yrittää levitä elämäämme salakavalasti ja sitä on jo joka paikassa. Nyt jopa valokuvanäyttelyssä. Alastonkuvia ei ole ennen näytettykään valokuvanäyttelyissä. Ehdotan siveyspoliisia ja uusia sääntöjä alastomien valokuvaukseen. Jotain rottia tarvitaan !

Suomen uimahallien saunassa pitää olla alasti. Tampereen uintikeskuksessa tuli lähes yhteenotto, kun kahta eri mieltä olevat miehet suuttuivat toisille tästä säännöstä. Epäilen, että syynä oli myös toinen asia. Olen usein nähnyt kahden porukan istuvan saunan lauteilla uikkarit päällä  uimaseuran juniorit ja maahanmuuttajat. Veikkaan, että riita oli tullut juuri tästä asiasta. Miksi maahanmuuttajat eivät noudata meidän sääntöjä. Oli niin tai näin, tämän säännön taustalla on kuitenkin järkevä perustelu. Mikäli ihmiset ja hikoilevat saunassa uikkarit päällä, kulkeutuu uimaveteen enemmän bakteereja kuin fluorisoimalla vettä pystytään puhdistamaan. Herkkäihoinen ihmiset saisivat ihoreagtioita ja tämä olisikin sitten jo kansanterveydellisestä asia.

Elinkeinoministeri ja Puolustusministeri joivat lonkeron puolustusvoimien lentokoneessa matkalla Helsingistä Tukholmaan. Ai, ai pojat eihän se näin voi mennä. Puolustusvoimat voi antaa luvan alkoholitarjoiluun, mutta nyt lupaa ei ollut pyydetty. Tulee mieleen keskikoulun konvat. Silloin opettajat tenttasivat ja haistelivat juhlimaan tulleiden teinien hengitystä. Siis, olivatko nämä nauttineet lonkeron vai eivät. Kukaan ei myöntänyt toisin kuin elinkeinoministeri. Hänhän rikkoi protokollaa ja nyt kaikki käyvät kuumana. Elinkeinoministeri ei kuitenkaan ollut humalassa, ainakaan omasta mielestään. Sääntöjä rikottiin oikein kunnolla. Eihän sitä joka paikassa voi lasia kallistaa vaikka olisi ihan oikea ministeri !

sunnuntai 12. maaliskuuta 2023

60-luvun rockia Imatralta

Kuvassa Imatran ylpeys Kefiiri. Ylärivissä vasemmalla kosketinsoittaja Ilkka Salo ja kitaristi Martti Nevalainen. Alarivissä vasemmalla vokalisti Vesa Kalpio, basisti Vesa Lehtovirta ja rumpali Osmo Mansukoski.

 Imatran kovin rockbändi 60-luvun lopulla oli Kefiiri. Huvittava nimi oli vitsi. Maailman paras yhtye siihen aikaan oli Cream (Kerma). Imatran kovin bändi oli Kefiiri. Taisipa Valio sponsoroidakin Kefiiri-bändikortteja. Musiikillinen genre oli keskityylin rockia, soulia ja bluesia. Kefiiri oli osa ns. Buterin jengiä joka tarkoitti Buttenhoffin kahvilassa kokoontuneita Imatran Yhteilyseon nuoria. Kefiiri soitti meidät nuoret musiikilla osaksi uutta nuorten arvomaailmaa, vapautta, rakkautta ja rockia. Mitä muuta ihminen kaipaa kuin hyvää musaa !  Creamista Otis Reddingiin ja Spencer Davies Groupiin.


Bändin soittajat olivat kaikki tuttuja ja pari omia luokkakavereitani. Kuvassa lukion seiskan (nyk.kakkosen) luokkakuva vuodelta 1969, jossa Kefiiripaidat päällä vasemmalta oikealle meikäläinen, Risto Linnapuomi, Kefiirirumpali Osmo Mansukoski ja Jussi Mikkeli. Oi, oi ! Voi niitä aikoja !

Kaija Kärkinen ja Ile Kallio

 


Kävin ensimmäistä kertaa TTT-klubilla. Estradilla oli pariskunta Kaija Kärkinen ja Ile Kallio. Tuttu duo ja ehkä myös hieman unohdettu pariskunta. Bassossa oli poika Aleksi Kallio. Tuttua Kärkinen musiikkia kuultiin pitkin iltaa,. Ile kallio komppasi ja poika Aleksi soitteli bassoa taustalla. Basso olikin mukava vahvistus aika lailla samantyylisen musiikin taustalla. Se jämäköitti taustoja ja Ilen komppikitarointia. Kuvio oli koko lailla tuttua tai pitäisikö sanoa toistoa. Silti mukavaa koskettavaa ja tuttua. TTT- klubi on erinomainen paikka. Parempi kuin G-lab. Täällä yleisö on puolikaaressa esiintyjien lähellä. Se luo kosketuksen ja läheisyyttä. Konsertin lopulla alettiin päästä asiaan ja se lienee tarkoituskin. Hyvää seesteistä musaa ja yleisö lienee ollut tyytyväinen, tykkäsin itsekin. Erityisesti paikasta ja intiimin positiivisesti ilmeestä. Tulen toistenkin.

lauantai 11. maaliskuuta 2023

25. näyttely on ohi

 

                                                Kuvassa kanssani aseveli Jokke

Minulla oli näyttely Hervannan kirjastossa. Taisi olla neljäs näyttely Hervannassa. Tämä oli kaiken kaikkiaan 25. näyttely. Sovin seuraavassakin näyttelystä. Se on 23.10. kuluvaa vuotta. Katsellaan sitten syntyykö uutta vai keräilenkö retronäyttelyn vanhoista töistä. Niitähän riittää.

Ylivoimaa

 Holmenkollenilla hiihdettiin vapaan 50 km kilpailu. Kisa oli kovavauhtinen, sillä voittajan aika oli tunti ja 55 minuuttia. Norjalaiset ottivat kymmenen ensimmäistä sijaa. Iso-Britannian hiihtäjä Musgrave oli paras ei-norjalainen ja paras suomalainen Jouni Tossavaisen oli 27. Voidaan kysyä: Onko tässä mitään järkeä ? Jos olisin huippuhiihtäjä, jättäisin tällaiset väliin. Osallistuisin vain Pyhäjärven juhannuskisoihon. Miten hiihtoa harrastava nuoriso motivoituu hiihtelemään, kun yksi maa on täysin ylivoimainen ? 

perjantai 10. maaliskuuta 2023

Tappara hoiteli Ilveksen ja runkosarjan voiton

 


Tappara osoitti jälleen kovuutensa Liigan runkosarjassa. Voitosta pelattiin Nokia Arenalla paikallispeli. Voittajalle oli luvassa runkosarjan voitto. Tappara otti komennon heti alkuminuuteista lähtien. Selkeä 5-3 voitto takasi runkosarjan voiton. Ilves saavutti runkosarjan kakkossijan ja se näytti tyydyttävän pelaajia. Olin paikalla ja itselleni tuli hieman sellainen vaikutelma, että Tappara hoiteli hommat helposti eikä Ilveksellä ollut mitään sitä vastaan. Tappara luisteli Ilvekseltä karkuun ja puolusti tarkasti. Molemmat joukkueet välttelivät kovia kontakteja ilmeisesti loukkaantumisvaaran takia.

Tappara on selkeästi Liigan kovin joukkue. Aamulehdestä veteraanikiekkoitija ja Tapparan paras pistemies  Jori Lehterä valloitti kulissien takaista toimintaa. Lehterä sanoi, että hänelle itselleen on tärkeintä pitää innostus vireänä niin peleissä kuin harjoituksissakin. Voitetun ottelun jälkeen ottaa pannuun kun valmennusjohto alkaa kertomaan mitä asioita oli voitu tehdä paremmin. Kyse on laatutyön perusasiasta. Curre Linströn kiteytti valmennusfilosofiansa lauseeseen ” Lite bättre”. Vähän paremmin . Sitä vaaditaan laatutyön kehittämisessä ja sitä Tapparan valmennusjohto vaatii vuodesta toiseen.

Ilves saavutti runkosarjan kakkospaikan. Se on oikein hyvä saavutus. Mestaruus on kyllä vielä liian kaukana. Hopea olisi hyvä saavutus viime vuoden pronssin jatkeeksi. Sinne on kuitenkin pitkä matka ja käytännössä se vaatisi vielä pelin tason pitämistä korkeana pelistä toiseen.

Tampereen paikallinen loppuottelu on monien mielessä. Nyt siihen on hyvä mahdollisuus, mutta se on monen mutkan takana. Tässä vaiheessa kymmenen joukkuetta haaveilee loppuottelusta. Toukokuun alkupuolella olla viisaampia mitalijoukkueista. Eiköhän siellä ole pari tamperelaista joukkuetta !

maanantai 6. maaliskuuta 2023

Vauhtia (ja vaarallisia tilanteita)

 Kiinan kansankongressin kokous on alkanut Pekingissä. Muutama huomion arvoinen seikka on kerrottu suurelle yleisölle. Presidentin Xi Jinping on kasvattanut entisestään valtaansa ja nostanut tärkeisiin tehtäviin tukijoitaan. Dialogin aika on ohi. Kiinan taloudesta kerrotaan huolestuttavia uutisia. Kansantalous kasvoi viime vuonna vain 3 %. Syynä oli korona ja kansainvälisen kaupan hiipuminen. Omat temput purivat omaan nilkkaan, sillä koronarajoitukset söivät kansantaloutta. Talouden hiipumisen takia varsinaista syyllistä ei osoitettu, joka tarkoittanee kollektiivista epäonnistumista. Taloudessa puolueen ja valtion asemaa on vahvistettu ja yksityisyritysten ja miljonäärien asemaa heikennetty. Auttaako se vahvistamaan taloutta, jää nähtäväksi ! Puolustusmenoihin riittää rahaa jatkossakin, sillä tälle vuodelle osoitetaan 7% kasvua. Kiina on jo useiden vuosien ajan uudenaikaistanut armeijaansa. Kiinan ei ole tuominnut Venäjän hyökkäystä Ukrainaan. Syynä lienee Taiwan, jonka Kiina katsoo kuuluvan omaan maahansa. Näin Kiina valmistautuu tekemään Venäjät eli hyökkäämään naapuriin. Siinä tarvitaan mahdollisesti Venäjän solidaarisuutta.

Lakot loppuivat yhtä nopeasti kuin olivat alkaneetkin. AKTn ahtaajat lopettivat ensimmäisinä ja bussikuskit ja konduktoorit seurasivat perässä. Toki junankuljettajien työtaistelua siirrettiin kuun lopulle, mutta kenties se saadaan hoidettua siihen mennessä. Mielenkiintoisesti hetkessä koko liikenne oli lähellä seisahtua. Sitten taas yhtä nopeasti kaikki oli ohi. Onko tämä todellista vai median luomaa näköharhaa ?

Elinkeinoministeri Lintilää epäillään olleen humalassa työtehtävissä. Havaintoja on runsaasti, mutta varsinaista örvellystä tai känniä ei ole havaittu. Elinkeinoelämän edustajat pikemminkin kehuivat Lintilän toimia kuin kritisoivat alkoholin käyttöä. Pikkulinnut tietävät, että vaalit ovat tulossa ja Vaasan vaalipiirissä on käynnissä pudotuspeli Lintilän, Savolan ja Kurvisen välillä. Yksi lähtee siviiliin. Saattaa olla Lintilä. Joka tapauksessa kyse on jälkipyykin pesusta. Eduskunta on lähtenyt vaalihommiin ja ministerit hoitelevat virkamiehinä käytännön juttuja. Uskoisin, että Lintiläpöly laskeutuu heti vaalipäivinä jälkeen.

Viron vaaleissa kävi odotetusti. Pääministeri Kajaksen reformipuolue voitti muutaman paikan. Se tekee yhteensä 37 paikkaa sadasta. Se ymmärsi puhua puolustuspolitiikkaa ja halusi tukea Ukrainaa. Nationalistinen Ekre ei tukenut Ukrainaa ja hävisi pari paikkaa. Reformistit saivat 31% äänistä ja Ekre 16%. Sehän tekee yhteensä alle puolet. Mitäs muut sitten saivat ? Kysyn vain. Ilmeisesti pikkupuolueita on enemmän kuin meidän vaaleissa. Reformipuolue muodostanee uuden hallituksen. Sillä on varaa valita kumppaneita monista vaihtoehdoista, ainakin neljästä.

Mannerheimintie, tuo Helsingin identiteetin aortta, menee vuosiksi remonttiin. Ratikat kulkevat muuta reittiä ja ajokaistoja on vain yksi suuntaansa. Luvassa on siis kitkerää tekstiä helsinkiläisiltä. Voin sanoa kokemuksesta Tampereella, että nurinaa, kitinää ja valitusta riittää. Työmatkalaiset, yrittäjät, taidelaitosten vieraat, turistit, lenkkeilijät, koiran ulkoiluttajat, ravintola-asiakkaat, taksit, autoilijat, jalankulkijat, pyöräilijät jne. Nurinaa riittää vuosiksi. Ja moni sanoo, ettei halua mennä enää ollenkaan Helsinkiin. Ei kannatakaan. Tervetuloa Tampereelle. Täällä ei ole enää katuremonttia (ainakaan niin paljon kuin taannoin).

Kisa hiihdon ja yleisurheilun välillä kääntyi yleisurheilun voittoon viime viikonloppuna. Murto ja Hurske vetivät kultamitalit kaulaansa Istanbulin EM-kisoissa. Planicassa vain viestimiehet saivat hopeaa. Hiihdon MM kisat ovat oikeasti myös Euroopan mestaruuskisat sillä Eurooppa keräsi 69 mitalia ja muu maailma viisi. Nyt odotetaan Olympiakomitean ja valtion urheiluavustusten kääntyvän yleisurheilun suuntaan. Vaan onko järjestelmä liian jäykkä ja byrokraattinen reagoimaan urheilutuloksien mukaisesti ? Tulos tai ulos, on kaunis hokema, muttei se kuulu urheiluhallintoon. 

Liigan kolme viimeistä kierrosta on käsillä. Jännitystä piisaa. Vain kolme joukkuetta on saanut passituksen kevätlomalle. Muut kaksitoista joukkuetta joutuvat pinnistelevät viimeiseen saakka. Tamperelaiset Ilves ja Tappara tarvitsevat kaksi pistettä varmistaakseen kahden parhaan paikat ja pudotuspelivastustajansa säälipleijareista. Lukko on varmistanut pudotuspelipaikkansa. KalPa, Pelicans, Kärpät ja HIFK kisaavat kolmesta suorasta pudotuspelipaikasta. TPS ja Ässät ovat varmistaneet säälipleijaripaikat. KooKoo, HPK ja Jukurit kisaavat yhdestä säälipleijaripaikasta. Vaarallisia  tilanteita ja vauhtia on siten luvassa kaukaloissa alkavalla viikolla.

perjantai 3. maaliskuuta 2023

Osaka Teppanayaki

 

                                                Kokkien valmistama Teppanayaki-annos

Merkkipäivän kunniaksi vein vaimoni lounaalle Koskikeskukseen. Kolmannessa kerroksessa on uusi ravintola Osaka Teppanayaki.  Se oli perjantai-iltapäivällä tupaten täynnä vaikka asiakaspaikkoja on sata. Osaka on sushiravintola lisättynä Teppanayaki kokeilla. Se taas tarkoittaa, että ruokailija valitsee lautaselle kasviksia kaloja ja lihoja ja vie ne kokeille valmistettavaksi. Lautasen mukana on numero ja  ruokailijalle jää laite joka hälyttää, kun ruoka on valmis haettavaksi ja syötäväksi. Ilman tätäkin palvelua tarjolla on iso joukko sushiravintolan antimia. Lounashinta (kolmeen asti) on Teppanaykin kanssa 14,90 € ja euron halvempi ilman. Iltakattaus on 24,90 € tai 22,90 €

Söin alkuun tulista kalakeittoa, sitten vajaa kymmenen sushia, friteerattua kalaa ja kanaa, kiinalaista kanaa ja possua, nuudelia, katkarapusipsejä, salaattia ja keitettyjä kasviksia. Teppanayakilautaselle keräsin sipulia, paprikaa, nuudelia, kalaa, kanaa, surmia ja teriakikastiketta. Kymmenen minuutin odottelun jälkeen laite alkoi välkkyä ja kävin hakemassa ruoka-annoksen. Se oli oikein maukas. Erityisesti kala oli kevyttä ja maukasta. Jälkiruoaksi otin teetä, kakunpaloja, donitsin ja jäätelöä. Kun ruokaa saa syödään miten paljon tahtoo, söin aivan liian paljon. Sellaista se on kun nälkäinen pääsee kerrankin ravintolaan.

Jos tykkää aasialaistyylisestä ruoasta, suosittelen Osaka Teppanayakia. Se on ostoskeskuksen keskellä ja melko levoton, mutta eipä toista tällaista paikka ole ainakaan Tampereella.

Maaliskuun tietovisan vastaukset

 Tässä oikeat vastaukset :

1. D. Opel

2. B Afrodite

3. D. 88 metriä

4. B. Carlos Santana

5. D. Lieto

6. E. Nyrkkeily

7. B. Roman Polanski

8. A. 62 vuotta

9. A. Kaali

10. E. Lapintie

torstai 2. maaliskuuta 2023

Poikamiesilta

 ”Joskus tekis toisinaan sitten taas ei”, lauloi Badding aikoinaan. Poikamiesilta ilmaantui mukavasti torstai-illaksi. Minun poikamiesiltani jakautui kahteen osioon: telkun katseluun ja hyvään ruokaan.

Telkusta tulee tänään mukavasti monenlaista urheilua. Ensin hiihtoa, sitten ampumahiihtoa, mäkihyppyä, halli-yleisurheilua, jääkiekkoa ja tennistä. Kaikkea tätä yhtenä iltana.

Herkkupöytääm kokosin kuumaa Wigrenin lenkkiä, silli- ja mätileipiä, juustoja, leikkeleitä, paprikaa, oliiveja, rypäleitä, suolakeksejä, sipsejä, maustepippuria, suklaata, pähkinöitä hedelmiä, viineriä. Juomaksi vettä, olutta, viiniä ja munatotia.

” Joskus mä teen ja toisinaan taas en”. Nyt tein.

keskiviikko 1. maaliskuuta 2023

Maaliskuun tietovisa

 Se on jo maaliskuu eli kevät alkaa. Sen kunniaksi uusi tietovisa, jonka on laatinut Jack Daniels. Vaikeita ja helppoja kysymyksiä sikin sokin. Tässä tulee:


1. Minkä automerkin auto on Mokka ?

A. Citroen

B. Ford

C. Kia

D. Opel

E. Toyota


2. Kuka oli antiikin Kreikassa rakkauden jumala

A. Zeus

B. Afrodite

C. Hero

D. Pallas

E. Athene


3. Kuinka korkea on Tampereen Torni-hotelli ?

A. 55 metriä

B. 66 metriä

C. 77 metriä

D. 88 metriä

E. 99 metriä


4. Kuka artisti ei käyttänyt silmä- tai aurinkolaseja ?

A. Jose Feliciano

B. Carlos Santana

C. Ray Charles

D. Roy Orbison

E. Elvis Costello


5. Mikä seuraavista on kaupunki ?

A. Vihti

B. Puumala

C. Laihia

D. Lieto

E. Pelkosenniemi


6. Gunnar Bärlundin nimeä kantava GeeBee-turnaus järjestetään Helsingissä. Minkä lajin turnauksesta on kysymys ?

A. Keilailu 

B. Jalkapallo

C. Shakki

D. Tennis

E. Nyrkkeily


7. Kenen kuuluisan elokuvaohjaajan esikoiselokuva oli Veitsi vedessä ?

A. Anrzei Waida

B. Roman Polanski

C. Federico Fellini

D. Françoise Truffaut

E. Jean-Luc Godard


8. Mikä oli viime vuonna 2022 eläkkeelle jääneiden keski-ikä ?

A. 62 vuotta

B. 63 vuotta

C. 64 vuotta

D. 65 vuotta

E. 66 vuotta


9. Mistä raaka-aineesta valmistetaan Coleslaw-salaatti ?

A. Kaali

B. Porkkana

C. Tomaatti

D. Punasipuli

E. Rucola


10. Minkä nimisen kadun varrella sijaitsee Tampereen Komediateatteri ?

A. Tuomiokirkonkatu

B. Itsenäisyydenkatu

C. Satakunnankatu

D. Hämeenpuisto

E. Lapintie