sunnuntai 28. huhtikuuta 2024

Snarky Puppy

 

Kävin Helsingin Kulttuuritalolla katsomasta maineikasta jazzyhtyettä Snarky Puppyä. Tämä bändi on eräs viime vuosien suosituimpia jazzyhtyeitä. Kulttuuritalolla oli paljon kolmekymppistä nuorisoa. Snarky Puppyn tyyliä voisi luonnehtia eräänlaiseksi funky-fuusio jazzyhtyeeksi. Musiikki kuulostaa eräänlaiselta yhdistelmältä Weather Reportin, Ian Carrin Nucleuksen ja Santanan musiikista. Vankka rytmiikkaa pohjalla ja  huippumuusikoiden stemmoja ja sooloja. Sävellykset ovat kiinnostavan erilaisia ja monikuvioisia. Kaksi rumpalia, kaksi kosketinsoittaja, kolme puhaltajaa, kitaristi ja basisti. Siinä Helsingissä kaksi keikkaa heittäneen kokoonpano. Tykkäsin kovasti rumpalista , kosketinsoittajasta ja trumpetististä. Ensimmäistä kertaa Helsingissä, mutta kolme esiintymistä Porin Jazzeilla ja kerran Tampereella. Maailman luokan bändi, jota on ilo kuunnella jatkossakin.

Kevät

 


Kyllä se kevät nyt sitten on tulollaan. Krokukset kukkivat ja aurinko paistaa. Vapuksi on luvassa terassi-ilmoja, joten ei muuta kun kimppuun.

lauantai 27. huhtikuuta 2024

Rauhan asialla

 Oikeusministeriö on päättänyt lopettaa rauhanjärjestöjen valtionavut. Rauhanpuolustajat, Sadankomitea jne rauhan puolesta toimivat kansalaisjärjestöt ovat aikaisemmin saaneet valtionavustusta. Avustukset pienenivät viimeksi 60 %, mutta nyt ne on päätettty lopettaa kokonaan. Tämä on linjassaan hallituksen politiikan kanssa. Hallitus on vähentänyt siviilitoimintojen tukemista ja lisännyt puolustusvoimien rahoitusta. Näyttää siltä, ettei rauhan puolesta tapahtuvaa kansalaistoimintaa tarvita vaan rauhan paras tae on puolustusvoimien vahvistaminen. Rautaa rajalle ! Aseilla taataan varmin rauha ! Siinä on uusi rauhanpolitiikan oppi.

Mielenkiintoisen näkökulman hallituksen toimintaan antaa kansanedustaja Vornasen toiminta. Rautaa ravintolailtoihin. Ja kenties myös eduskuntaan. Perussuomalainen oikeusministeri Meri on juuri ehtinyt linjaamaan nuorisorikollisuuteen kovennettuja rangaistuksia. Puoluetoveri Vornanen on entinen poliisi, joten hän on lähtenyt jo toteuttamaan sekä rauhanpolitiikkaa että rikoseuraamusten koventamista. Todennäköisesti Vornasen toimet ymmärretään Perussuomalisten piirissä väärin ja kansanedustaja erotetaan eduskuntaryhmästä, ainakin määräajaksi. Puolueen sisällä hänestä saatetaan tehdä marttyyri, jonka toimia ei ole ymmärretty oikein.

Oli niin tai näin, Suomen maine aseita heiluttavana kansana sai vahvaa tukea. Pyssyillä ammuskellaan kouluissa ja kaduilla. Niitä löytyy nuorilta ja vanhoista. Kaiken lisäksi myös kansanedustajilta. Pitäähän se nyt jo uskoa, että olemme tosissamme. Aseita tarvitaan näinä turvattomina aikoina

tiistai 23. huhtikuuta 2024

Hyvät ja paremmat uutiset

 Presidentti Stubb matkusti valtiovierailulle Ruotsiin. Yhteisesti todettiin, että maidemme suhteet eivät koskaan ennen ole olleet näin läheiset. Stubbin mukaan Suomea ei ole arvostettu aiemmin näin paljon. Kuningas Kaarle Kustaa ehdotti, että Stubb voisi toimia jatkossa myös Ruotsin presidenttinä koska Ruotsilla ei ole presidenttiä. Näin Stubb olisi sekä Suomen että Ruotsin presidentti. Seuraavan valtiovierailun Stubb tekee Norjaan. Luvassa on, että loppuvuodesta Stubb on yhteinen Pohjolan presidentti tai Skandinavian presidentti. 

Mitä eroa on Marinin hallituksella ja Orpon hallituksella ? Marinin hallitus lainasi liian paljon rajaa ja jakoi sen korona-avustuksina, lapsilisinä ja sähkötukina. Orpon hallitus lainasi myös liian paljon rahaa, mutta supisti silti asumistukia, ansiosidonnaista päivärahoja ja sotepalveluja. Sen lisäksi hallitus korotti Altia ja lisäsi eläkeläisten veroja. Tämä kaikki sen takia, koska Marinin hallitus oli elänyt yli varojen.

Ilmaston lämpeneminen on osoittautunut jälleen yllättäväksi. Lumisateet ovat sekoittaneet eteläisen Suomen liikenteen. Sateita saattaa olla luvassa vielä loppuviikollakin.  Junat ovat tunnetusti myöhässä tai kokonaan peruutettu. Samoin lennot. Nyt myös raitiovaunut ovat telakalla samasta syystä. Hiihtokelit ovat mitä parhaimmat. Kannattaa mennä laskettelemaan jonnekin etelän laskettelukeskuksista. 

Vapuksi luvataan 25 asteen lämpötiloja. Kannattaa muistaa, että kevätaurinko on petollista ja iho on talven jäljiltä herkkä. Suojakerroin 50 on sopiva kerroin auringonottajalle. Kannattaa myös välttää laiturin päästä hyppäämistä, ainakin pää edellä. Jäät saattavat sulaa vasta toukokuun puolivälin tienoilla. Vappuna vasemmiston marssit ja vappupuheet voivat joutua koetukselle, sillä duunarit istuvat terasseilla ja uimarannoilla.

Britanniaan muuttavalle henkilölle on huonoja uutisia. Pääministeri Sunakin johdolla paikallinen parlamentti hyväksyi lain, jolla maahanmuuttajat lennätetään Afrikkaan. Mikäli odottelun jälkeen maahanmuutto hyväksytään, henkilö saa luvan jäädä Ruandaan. 

Mikäli joku haluaa muuttaa Ruandaan, kannattaa matkustaa jatkossa Britanniaan. Siellä anotaan maahanmuuttolupaa. Sieltä viedään Ruandaan ja kaikki on hyvin. Otetaan elämästä ilo irti tutsien ja hutujen kanssa.

Tampereelta kuuluu jännittäviä uutisia. Ensinnäkin Sampo Terho valittiin kaupungin kulttuurijohtajaksi. Heti seuraavana päivänä kerrottiin, että Lenin museo aiotaan sulkea. Terho tunnetaan entisen Sinisen puolueen puheenjohtajana. Sehän lopetettiin jo aikoja sitten. Nyt on vuorossa Lenin museo. Nyt seurataan mielenkiinnolla, mikä instituutti lopetetaan Tampereella seuraavaksi : Tampere-talo, Nokia-areena, Näsinneula vai Kauppahalli ?  Ratikka, Tammelan tori vai Hervanta ?

Hiihtoliitossa on samanlainen meno kuin Tampereella. Uusi puheenjohtaja on pannut tuulemaan. Toimitusjohtaja sai kenkää. Mäki ja yhdistetyn valmentajien hommia ei ole jatkettu rahapulan takia.   Ei ainakaan kesäaikaan. Hallitus antoi lisätalousarviosta Olympiakomitealle 3,5 miljoonaa lisärahaa. Sitä ei kuitenkaan laitettu nuorten tai lasten urheilulle. Ei myöskään Hiihtoliitolle. Se hävisi Olympiakomitean loppumattomaan kitaan. Voi olla, että ensi talvena meikäläiset hiihtäjät saavat samanlaisia sijoituksia kuin mäkihyppääjät Mene ja tiedä ! Tässäkin hyvää on se, että talous pannaan kuntoon.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2024

Eläkeläiset maksumiehiksi ?

 Maamme hallitus aikoo laittaa eläkeläiset valtion budjetin säästöjen maksumiehiksi. Tämä on ymmärrettävää, sillä eläkeläisistä on yhteiskunnassa pääosin vain kuluja. Erityisesti terveydenhoito on eläkeläisten kansoittama.  Hallitus ei ole vielä paljastanut eläkeläisille miten kolme miljardin säästöt toteutetaan mutta pikkulinnut ovat laulaneet, että säästö hoidetaan kertarysäyksenä. Eläkeläisiä on yhteensä 1,6 miljoonaa ja keskieläke on kaksi tuhatta euroa. Mikä kaikki eläkeläiset antaisivat yhden kuukauden eläkkeen valtiolle, tarvittava kolme miljardia saataisiin hyvin kasaan.

Eläkeläiset ovat tyrmistyneitä ja aikovat lähteä työtaisteluun. Teemalla ”Erittäin painava syy” eläkeläiset aikovat järjestää toimintaa hallituksen painostamiseksi. Oheisena lista eläkeläisten tulevista painostuskeinoista, joilla vaikutetaan hallitukseen ja pakotetaan hallitus peruuttamaan eläkeläisten kurjistaminen.

A.1. Kaikki eläkeläiset lopettavat välittömästi lottoamisen. Tämä vaikuttaa pienellä viiveellä Veikkauksen liikevaihtoon ja valtiolle toimitettavan osinkoon. Sadat miljoonat eurot jäävät saamatta kuukaudessa.

A.2. Alko asetetaan boikottiin. Alkosta ei osteta enää tipan tippaa. Alkoholia voi hankkia naapurimaista edulliseen hintaan. Sinne järjestetään ostos- ja virkistysmatkoja. Matkojen kustannukset pyritään pitämään alhaisina, jotta kaikilla olisi mahdollista käydä Tallinnassa edes päiväsaikaan. Reissuihin anotaan valtiolta eläkeläisten virkistystoiminnan aktivointiavustuksia. 

A.3. Terveyskeskuspäiviä järjestetään kerran viikossa. Kaikki eläkeläiset menevät samana päivänä päivystykseen. Vaivoja ja kolotuksia kyllä jokaisella 1,6 miljoonalla on sen verran, että apua tarvitaan ihan oikeasti ja vilpittömästi.

A.4. Samalla teemalla tarvitaan kodinhoitoa ja palvelukeskuksia. Kaikki haluavat samalle päivälle kodinhoitopalveluita. Ruoka- ja siivouspalveluita tarvitaan, kun ei itse enää jakseta puuhailla. Palvelukeskuksiin haetaan samalla kertaa. Tarvitaan ympärivuorokautista hoitoa. Esitäytettyjä lomakkeita monistetaan kirjastoissa ja ne viedään samalla kertaa hyvinvointikeskuksiin ympäri maata.

A.5. Eläkeläiset ryhtyvät koko maata kattavaan lastenlasten hoitolakkoon. Vaikka tämä on varsin raskas ja eläkeläisiä itseäänkin satuttava toimenpide, uskotaan sen johtavan nopeutetussa aikataulussa tulokseen. Hyvin toimeentuleva keskiluokka, joka on maamme sydän, tulee painostamaan hallitusta taipumaan eläkeläisten säästöjen suhteen.


Elleivät nämä painostuskeinot toimi, on ryhdyttävä suorempaan toimintaan. Se on meille kaikille raskasta, mutta välttämätöntä. Emme taitu, taivumme hyvin vähän.

B.1. Maamme eläkeläiset kokoontuvat sovittuna päivänä pääkaupunkiin. Sieltä päätetään yhtyessä tuumin vallata Capitol…. Arkadian mäki. Todetaan, ettei maamme hallitus ole enää vallassa vaan ainoastaan toimitusministeristönä. Vallankaappauksen jälkeen perutaan hallituksen eläkeläisille määräämät säästötoimet. Nimetään uusi hallitus eduskunnan eläkeläiskansanedustajista.

B.2. Hallitus haastetaan oikeuteen vanhusten kiusaamisesta. Oikeudenkäynnissä pääministeri ja valtiovarainministeri tuomitaan elämään Vantaan lähiöissä kahden tuhannen euron eläkkeellä. Mikäli ministerit joutuvat turvautumaan asumis- ja toimeentulotukeen, heille myönnetään hallituksen säätämät alennetut tuet. Varmasti sattuu, mutta armoa ei anneta.


Koko kansan puolesta toivomme, että hallitus ei ryhtyisi näihin säästötoimiin vaan se etsisi säästöjä vaikka  suurituloisten johtajien, ministerien ja korkeimpien virkamiesten palkoista, osinkoverojen määräämisestä kaikille osinkojen saajille tai säätämällä fossiilisia luontoveroja.


lauantai 13. huhtikuuta 2024

Deliberi

 Hesan matkan iltaohjelmana käytiin Keskuskadulla sijaitsevassa Deliberi-ravintolassa. Mielenkiintoinen kokonaisuus, jossa on ulkoterassia, viinibaaria, pintxotiskiä ja ruokailutilaa. Mukavasti eri puolilla ravintolasalia on pieniä keveitä lasiseiniä, joilla erotetaan pöytäkokonaisuuksia. Olemme ennenkin olleet tässä paikassa, mutta ulkoterassilla. Nyt sisällä. Skumppapullo irtosi 25 eurolla viinitiskiltä. Toisen tiskin takana oli iso kattaus pintxoja edulliseen 2,90 € kappalehintaan, ja roomalaisia pizzapaloja 4,50 € hintaan. Porukkaa oli kuten Helluntaiepistolassa. Nuoria 25-35 vuotiaita, ilmeisesti työssäkäyvää väkeä. Kun ilta oli perjantai, Deliberi oli alkupaikka illan ohjelmille. Kaikella tavoin mannermainen ja asiakasystävällinen paikka. Suosittelemme Hesan kävijöille.

Ps. Kävimme vielä illan mittaan olutravintola Kaislassakin. Siellä oli tarjolla neljän oluen maistelusetti. Meikäläisen loppasuun piti kokeilla sitäkin. Hyvää oli.

torstai 11. huhtikuuta 2024

Tampere Biennale 2024

 


TTT-klubin lavalla oli poikkitaiteellinen yhtye, jossa esiintyivät laulaja Selma Savolainen, Basisti Antti Lötjönen, baritonisaksofonisti Mikko Innanen, kitaristi  Perti Kumela ja viulisti Eerika Maalismaa.  Kyse oli Tampereen Biennaliin kuuluvasta Hietsu is happening ! -tapahtumasta. Sävellykset olivat pääosin soittajien käsialaa. Musiikin väliin oli rakennettu erilaisia yhteiskunnallisesti kantaa ottavia tekstejä. Niiden myötä konsertti toi mukavan tuulahduksen 60-70-lukujen yhteiskunnallisesta musiikista. Mutta itse musiikki oli taitavaa, hienoa, hienovaraista ja sisälsi runsaasti soittajien improvisaatioita. TTT-klubi oli oivan sopiva konserttitaloa tällaiselle intiimille musiikille. Mukava oli myös tavata monia tuttuja samalla kertaa. Tapasin vanhoja (työ)kavereita enemmän kuin viimeisen vuoden aikana.

torstai 4. huhtikuuta 2024

Huhtikuun tietovisan vastaukset

 Tässä oikeat vastaukset :


1.A. Italialaisia

2. E. Mats Tammerfors

3. C 32.

4.D. Autoissa käytettävä ilmanraikastin

5.B. Kouvola

6.B  Oiva Toikka

7. E. Berliini

8. C. Kinks

9. D. Tampere

10.A. Kiova

maanantai 1. huhtikuuta 2024

Hyvää aprillipäivää !

 Suomen kaikkien aikojen toiseksi paras jääkiekkoilija Teemu Selänne on saanut Yhdysvaltain kansalaisuuden. Toimituksemme toivoo, että Teemu viihtyy jenkeissä pitkään ja hartaasti.

Saksassa kannabis on laillistettu. Kannabista saa kasvattaa kotonaan onkaan käyttöön kolme kasvia. Kannabista myydään uusissa kannabiskerhoissa, joita aletaan perustamaan. Niissä voi olla kerrallaan 500 jäsentä ja jäsenet saavat ostaa kannabista 50 gr kuukaudessa. 

Eduskunnan perustuslakivaliokuntaa kokoontuu tänään eduskunnassa. Valiokunta halua jatkaa työlainsäädösten käsittelemistä.

Hallituksen asumistuen vähentämistä koskeva säädös astuu voimaan tänään. Asumistuen leikkaukset osuvat kaikkein heikommassa oleviin ihmisiin. Tällä tavoin hallitus parantaa valtion taloutta ja ohjaa kansalaisia työllistymään.

Kolme mediaa on kertonut, että ns. Havannan syndrooman syyt liittyvät Venäjän tiedustelupalveluun GRU: hun. Amerikkalaiset viranomaiset alkoivat saada omituisia tuntemuksia ja sairauksia. Nyt tekojen tekijäksi esitetään venäläisiä tiedustelulaboratorio. Venäjä kiistää asian.

Helsingissä havaitun hajun tutkinta on lopetettu. Eräs asiantuntija on esittänyt arvion, että hajut ovat peräisin itäisestä naapurimaasta. Pietarissa havaittiin samanlaista hajua. Mistä tuuli on puhaltanut ? Idästä vai lännestä. Pietarin edustalla on suuri paloalueella, josta jään sulamisen myötä saattaisi syntyä valtava löyhkä. Venäjä ei syystä tai toisesta ole kommentoinut asiaa.

Helsinki-Vantaan lentoasemalla mitattiin tänään 17,6 asteen lämpötila. Samanlaisia lukemia saatiin myös Kouvolassa. Viidentoista asteen lämpötiloja on ollut joka toisessa Etelä-Suomen  kunnassa.

Turkin paikallisvaaleissa oppositio on voittanut suurimmissa kaupungeissa. Ainakin Istanbulissa, Ankarassa, Ismirissä ja Bursassa opposition ehdokas on valittu pormestariksi. Presidentti Erdogan ja hänen islamistinen AKP puolue on myöntänyt kärsineensä vaalitappion.

Huhtikuun tietovisa

 Hei vaan hyvää pääsiäisen aikaa ! Huhtikuun kunniaksi Gin Tonic on laatinut hienon kysymyssarjan. Arvatakin voi, jos siltä tuntuu. Tässäpä tämä :


1. Minkä maalaisia kuohuviinejä myytiin eniten Alkossa viime vuonna ?

A. Italialaisia

B. Ranskalaisia

C. Espanjalaisia

D. Saksalaisia

E. Itävaltalaisia


2. Kuka oli Tampereen ensimmäinen viranhaltija ?

A. Mats Tammerberg

B. Mats Tampere

C. Mats Pere

D. Matti Tampere

E. Mats Tammerfors


3. Kuin mones NATOn jäsenmaa Ruotsi on ?

A. 28

B. 30

C. 32

D. 34

E. 36


4. Mikä on Wunderbaum ?

A. Bauhaus-arkkitehtien toimintakeskus Berliinissä

B. Jättikokoinen joulukuusi Zürichin torilla

C. Belgialainen Freejazzia soittava trio

D. Autoissa käytettävä ilmanraikastin

E. Hansaliiton päämaja Hampurissa


5.   Millä paikkakunnalla sijaitsevat UPMn Kymin tehtaat ?

A. Pyhtää

B. Kouvola

C. Kotka

D. Lappeenranta

E. Hamina


6. Kuka suomalainen lasitaiteilija on suunnitellut Kastehelmi-lasiastiat ?

A. Helena Tynell

B. Oiva Toikka

C. Tapio Wirkkala

D. Timo Sarpaneva

E. Kaj Franck


7. Mistä saksalaisesta kaupungista on peräisin currywurst-niminen pikaruoka ?

A. Hampuri

B. Bonn

C. Stuttgart

D. München

E. Berliini


8.  Missä legendaarisessa bändissä soitti Ray Davies ?

A. Shadows

B. Doors

C. Kinks

D. Queen

E. Beach Boys


9. Missä Suomen kaupungissa on valmistettu kuuluisia Jatimatic-konepistooleja ?

A. Lapua

B. Hämeenlinna

C. Jyväskylä

D. Tampere

E. Rovaniemi


10.  Mikä on Tampereen vanhin ystävyyskaupunki ?

A. Kiova

B. Essen

C. Norrköpingin

D. Odense

E. Trondheim