keskiviikko 31. elokuuta 2022

Syksy jo saa

 Syksy jo saa ja niin minäkin. Saan nimittäin vetää pitkät kalsarit jalkaan. Lämpötila putosi kymmenen kieppeille ja tuuli viuhtoo pohjoisesta. On taas aika suojautua kylmyydeltä. Sitä kestää noin 9 kuukautta. Kadulla näkyi jo oireellisesti hiihtäjiä. Tosin rullasuksilla. Nyt alkaa olla taas tosi kyseessä. Kesällä mitattiin 41 hellepäivää. En tiedä missä, mutta jossain päin Suomea. ”Mutta nyt se on jo eilinen.”

Haaveissa kytee kesäinen Kanaria. Ehkä Jouluna tai vuodenvaihteen aikoihin. Pieni tauko pimeyteen ja kylmyyteen. Ans kattoo ny ! Uskalletaanko matkustaa ! Mitä tuo syksyn korona tullessaan meille ja muualle ! Sitäpaitsi muutaman viikon loma on kuin säästäisi rahaa pahan päivän varalle. Ei kulu kallis sähkö, kun makaillaan aurinkorannalla.

Syksyn myötä alkaa myös reaalisen todellisuus. Kesällä tulee hetkittäin tunne, että elämä olisi helppoa. Ei se sitä ole, ei edes eläkeläisillä. Syksy jo saa ja todellisuus iskee. Sen varalle pitää löytää sijaistoimintoja, tekemistä, puuhaa, hommailuja, suunnitelmia, haaveita. Niillä ja alavireiselle notkahduksilla mennään tämäkin syksy, talvi, alkukevät. Sitten alkaa valo kirkastua ja ilme kirkastuu sen myötä. Tosin sinne on aivan hiiiiirveän monta kuukautta.



maanantai 29. elokuuta 2022

Kuluttajien luottamus

 Tutkimusten ja uutisten mukaan kuluttajien luottamus talouteen on hyvin alhaalla. Heinäkuussa se oli vielä alempana, mutta elokuussa se on edelleen hyvin alhaalla. Henkilökohtaista talous ei huolestuta aivan niin paljon. Autokauppa ei käy kuitenkaan entiseen malliin. Asiantuntijat ja tutkijat pohdiskelevat miksi kuluttajat ovat edelleen niin epäileviä talouden suhteen vaikka taloustilanne on kohtuullisen hyvä.

Toinen uutinen kertoo sähkön rajoituksista teollisuudessa. Myös sähkön hintojen pelätään nousevan vuoden loppuun mennessä lähelle euroa. Sen jälkeen hinnat laskevat kenties lähemmäs tämän hetkistä tilannetta.

Tavallista kansaa uutiset eivät yllätä. Hankintoja lykätään, koska hintojen nousu on ilmeinen eikä sähkön tulevia laskuja tiedetä tarkalleen. Nyt järkevät ihmiset antavat asioiden edetä radallaan ja katselevat taloutta niukasti. Hankintoja on syytä lykätä myöhemmäksi. Ihan tavallinenkin maalaistollo näkee syyt arkielämän tilanteen riskeihin. Mutta miksei sitten ammattimainen tutkija näe asioiden oikeita suhteita. Ovatko tutkijat liikaa kammioidensa orjia. Tervetuloa vaan tänne kentälle elämään arkielämää.


perjantai 26. elokuuta 2022

Yleisurheilijoita väsyttää

 Lausannessa järjestetyissä timanttiliigan kisoissa olivat mukana myös suomalaiset EM-mitalistit. Menestys ei ollut kuitenkaan suuren suuri. Urheilijat valittivat väsymystä. Olihan takana kahdet arvokisat MM-kisat Eugenessa ja EM-kisat Münchenissä. Niin ja välissä kotoiset Kalevan Kisat. Eikä unohdeta Paa Nurmi-Gamesia Turussa tai GP-kisoja eri puolilla Suomea. Vielä on edessä perinteinen Ruotsi-ottelu. Koronatauon jälkeen arvokisoja on siten ollut runsaasti tällä kaudella. Yleisurheilun monissa lajeissa suoritus kestää alle minuutin. Yhteensä viisi-kuusi minuuttia /kisa. Poikkeuksena pitkän matkan juoksut ja moniottelut.

Monissa muissakin urheilulajeissa on raskasta. Pyöräilyssä ajetaan joka kesä perinteiset Italian, Ranskan ja Espanjan ympäriajot. Parasta aikaa menossa on jälkimmäinen eli Espanjan Vuelta. Näissä ajoissa ajetaan 21 päivänä kilpaa erilaisissa maastoissa. Tasaisella, maastossa, vuoristossa, asfaltilla, kivikossa jne. Myös kelit vaihtelevat. Yhden päivän reitti on pituudeltaan 150-200 km. Siihen menee aikaa 4-5 tuntia. Parhaat ajavat koko ajan kärkijoukossa. Kovia päiviä voi tulla siten kesällä 63 päivää ja kun se kerrotaan 4,5 tunnilla päivittäisellä kisalla saadaan urheilusuorituksen kokonaisaika, joka liikkuu 300 tunnin kieppeillä. Se voi olla väsyttävää.

NHL jääkiekkoa pelataan yleensä 80 ottelua. Parhaat jatkavat playoff-otteluissa ja joutuvat tahkoamaan noin sata ottelua. Kausi kestävän noin 9 kuukautta. Parhaat pelaajat ovat jäällä hieman yli 20 minuuttia/ottelu.  Huipputasoista peliä kertyy kaudessa laskennallisesti noin 33 tuntia. Lisärasituksena ovat koko kauden jatkuvat lentomatkat ympäri Yhdysvaltoja ja Kanadaa.   Kotimaisessa sarjassa pelataan kolmanneksen vähemmän ja tasokin on hidastempoisempaa.

Ymmärrän hyvin Mäkelää, Etelätaloa, Murtoa ja kumppaneita. Väsyttää ! Kausi on ollut pitkä ja kovia kisojakin on ollut kesällä lähemmäs kymmenen. Puhumattakaan harjoittelukaudesta, hallikaudesta ja matkustelusta. Urheilu ja varsinkin kilpaurheilu on rasittavaa. Ei ihme, että väsyttää. Onneksi kausi alkaa olla pulkassa ja voi alkaa miettimään ensi kautta.

Minuakin väsyttää, kun käyn kävelemässä kolmen vartin lenkin kaksi kertaa päivässä. Kaikki on niin suhteellista.

torstai 25. elokuuta 2022

Puolueiden kesäkokoukset

 Puolueet järjestävät kesäkokouksia elokuussa, koska eduskunnan kesäloma on puolivälissä tai hieman lähempänä karua arkea. Työtätekevä kansa on lopettanut jo lomansa ajat sitten, mutta eduskuntatyö on niin raskasta, että pidempi loma on perusteltu. Ainakin heille itselleen.

Kesäkokousten idea on selkeä. Kesällä puolueet saavat irrotella ilman suurempaa tarkoitusta. Kesällä puolueet ovat myös vapaalla ja mielipiteitä voidaan heitellä vapaasti sinne tänne. Tässä jotain saldoa puolueiden tämän kesä kliimakseja. Koosteen on tehty blogin kirjoittajan vaatimattomalla ymmärryksellä.

Kokoomus.

Suomeen on sijoitettava uusia NATOn tukikohtia kiireen vilkkaan. Sillä turvataan itärajaa tuhansien kilometrien matkalta. Vastavuoroisesti NATOn sotilaat voivat osallistua Suomen hoitajapulaan ja varmistaa vanhuspalvelujen ja terveydenhuolloin palvelujen toteutuminen. NATOn sotilaiden läsnäololla turvataan haavoittuvissa oloissa elävien ihmisten turvallisuus. Pääministerin tulee erota ja lopettaa loputon juhliminen. Tai, jos Natolla on jotkut bileet, niin ehkä siellä.

SDP

Puolue kävi avoimen ja rehellisen keskustelun  bilettämisestä yleensä ja erityisesti Pääministeri Marinin kesän vietosta ja lukuisista illanviettojen tapahtumista. Puolue on yksimielinen kansalaisten ja pääministerin juhlinnan oikeudesta. Enää kukaan ei juhli. Ei ole mitään syytä. Poikkeuksena voivat olla puolueen eduskuntaryhmän hyväksymät juhlat, joita puolueen jäsenet voivat anoa perustellusta syystä. Yhteisesti todetaan, että jokaisella kansalaisella on oltava oikeus elää rauhassa ilman juhlintaa asemasta riippumatta. Kesärannassa voi olla hauskaa ja naureskella silloin kun siellä on valtiovieraita tai valtioneuvostoon kokous. Muuten naama pidetään peruslukemilla eikä alkoholin kanssa läträtä.

Perussuomalaiset

Bensan hinta pitää kompensoida valtion varoista. Verot pois ja sillä sipuli. Autolla pitää päästä minne haluaa. Maahanmuuttajat on saatava hommiin mansikkaviljelmille Suonenjoelle ja tomaattitiloille Närpiöön. Syksyksi heidät viedään metsään keräämään sieniä ja puolukoita. Siten ei viedä kansalaisten työpaikkoja, naisia tai futisjoukkueiden pelipaikkoja. Suomen valtion budjetti ei kestä maahamuuttajia ja kestävyysvaje erityisesti ei kestä heitä. Mutta tämä ei koske ukrainalaisia. Sitäpaitsi pääministerin pitää erota.  Hänen takiaan Fortumiin ja Uniperin tappiot tulevat suomalaisten veronmaksajien maksettavaksi. Ja hallituksen pitää erota myös.

Keskusta

Pääministerin ei kuulu bailata, lähetellä kuvia someen tai juhlia ylipäätään mitään. Maailmassa on sotia, tuskaa ja maatalous on kriisissä. Tuottajahintoja on nostettava, sillä muuten meillä ei ole omavaraista maataloustuotantoa eli kansallista identiteettiä. Maantaloustouottajien avustuksiin tarvitaan merkittävä korotus, sillä muuten meillä ei ole kansallista ruokahuoltoa. NATOn tukikohtia voidaan sijottaa jonnekin maaseutukaupunkiin, sillä muuten meillä ei ole elävää maaseutua.

Vihreät

Globaali ilmastonmuutos on torjuttava ! Heti !. Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa kuivuutta, tulipaloja ja ilmaston määrätöntä lämpenemistä. Napajäiden sulamisvauhti ja meren pinnan nousua. Puhumattakaan muovien täyttämistä meristä, rannoista ja puistoista. Kohti tuomiota ollaan menossa myös kasvi-ja eläinlajien määrässä. Suomen on luotava EUn uusi, konkreettinen ilmastotragedia, joka otetaan maailman tasolla käyttöön seuraavassa maailman ilmastopaneelissa. Sähkön hinta on ihan kohdallaan ajatellen ympäristövaurioita Nuuksion luonnonpuistossa. Samoin bensan hinta.

 Vasemmisto

Perintöveroa ja rikkaiden tuloveroa pitää nostaa, sillä heillä on niin paljon rahaa. Vähävaraisten sähköveroa pitää laskea. Kansaneläkkeiden perusosaa ja tukiosaa ja lisäosaa ja lisäosan tukiosaa ja erityislisäosaa pitää korottaa, jotta sähkön hinnan korotus, elintarvikkeiden hinnan nousu, bensiinin hinnan nousu ja yleinen inflaation aiheuttama hintojen nousu pystytään korvaamaan täysimääräisesti. Pääministerin biletys on ihan OK, mikäli hallitus ei hajoa sen takia. Moni nuori (ja vanhempikin) myös Vasemmistoliitossa on ollut kesäisellä mielellä festareilla, bilejuhlissa ja jatkoilla eikä siitä ole ole ollut lehdissä eikä se ole aiheuttanut harmia tai noussut someraivoa.

RKP 

Pääministeri ei ole ainoa. Kyllä meilläkin otetaan maljoja ja ryppyjä. Juuri nytkin täällä kesäkokouksessa otetaan kuppia ja lauletaan railakkaasti. Tämän lisäksi rapujuhlissa, kesäjuhlissa, synttäreillä, elojuhlissa, venetsialaisilla ja mitä niitä nyt onkaan. Helan går, tsum lallati rallati rallin lei ! Sitäpaitsi Vaasan lisäksi keskussairaaloiden ruotsinkielinen päivystys pitää saada Porvooseen, Loviisaan, Tammisaareen, Hankoon Åboon, Kaskisiin ja Kokkolaan. No, onkohan Tammerforsissakin joku ruotsalainen, sinnekin päivystys. Onkohan siellä edes keskussairaalaa ?

Kristillisdemokraatit

Kempeleen herätysjuhlilla on ollut taas hyvä meininki ja puolue on täynnä kesäisiä ajatuksia. Ilman viinaa. Synnin teko on lopetettava ja pääministerin on tehtävä parannus. Voimme liittyä Kokoomuksen johtamaan isänmaallisen Natohallitukseen, mikäli saamme uskontoministerin, opetusministerin ja mitä niitä nyt olikaan.

Liike Nyt

Kaikesta huolimatta kaikkien asioiden pitää muuttaa paremmmiksi ja uudistaa politiikka ja meidät pitää ottaa mukaan. Harkimosta seuraava valtiovarojen ministeri ja Jokereiden puheenjohtaja. Pojasta myös.

maanantai 22. elokuuta 2022

Eläköön Sake !

 Japanin verovirasto on lanseerannut uuden kampanjan nimeltään ” Eläköön Sake”. Kysymys on valtion alkoholitulojen lisäämisestä. Japanissa nuoriso ei juo enää paljoakaan alkoholia, joten verovirasto haluaa vauhdittaa alkoholin kulutusta ja erityisesti siitä saatavien verotulojensa määrää. Kampanja on suunnattu nuorille, jotka nauttivat selvin päin toistensa seurasta tai uppoutuvat sosiaaliseen mediaan ilman viinaa.

Saamiemme tietojen kukaan samanlainen suuunnitelma on tehty myös meillä. Suomen verokarhu ei ole ollut Pekkaa pahempi. Myös meillä nuoriso on alkanut sylkemällä lasiin eli nyrpistämään nenäänsä kossyvichyille, vodkaspraiteille, lonkeroille, bisselle ja muille valtion verotuloja tuoville herkuille. Näyttää siltä, että alkoholista saatavat verotulot ovat piakkoin jäämässä lähes pelkästään vanhusväestön ja eläkeläisten harteille. Mutta rajansa kullakin. Monilla vanhuksilla on heikentynyt kunto ja pientä kremppaa, jolloin juopottelu ei enää suju ainakaan monta päivää kestävinä putkina. Kampanja hakee vielä nimeään, mutta asian tärkeyttä kuvaa kampanjan esikuvaksi palkattu kova nimi. Hän on itse pääministeri Sanna Marin. Eli verottajalla on kovat piipussa. Nuoriso on saatava juomaan, jotta valtion velkataakka kevenisi. Vielä salassa pidettävään kampanjaan haetaan iskevää ja nuoriin vetoavaa slogania. Nimisteriöt ovat ehdottaneet omalta kannaltaan sopivia lauseita. Tässä lista vielä salaisista ehdotuksista:

Valtiovarainministeriö.                          ”Juodaan viinaa - tullaan rikkaimmiksi näin ”

Opetusministeriö                                   ”Minkä nuorena oppii sen vanhana taitaa”

Oikeusministeriö.                                  ” Ei tippa tapa eikä ämpäriin huku eli antaa mennä vaan”

Perheministeriö                                      ”Humalassa olet hauskempaa aamuin illoin”

Kauppa-ja teollisuusministeriö.             ”Yhdet vielä ja sitten toiset, dabadaba dei dei daba daba dei”

Maa-ja metsätalousministeriö.               ”Kännissä velat muuttuu saatavaksi ja avohakkuut ikimetsiksi”

Kulttuuriministeriö                                 ”Taide syntyy inspiraatioista ja inspiraatio kunnon kännistä”

Sisäministeriö                                         ”Drinkki tai pari, suomalainen voittaa aina”

Kampanjan aikana pääministeri julkaiseen somessa ikään kuin vahingossa napattuja ronskeja biletyskuvia. Jatkossa kampanja kiertää lukioita ja ammattikouluja ympäri maata. Mukaan pyydetään tunnettuja  alkoholin kanssa lätränneitä julkimoita, näyttelijöitä, taiteilijoita ja urheilijoita, Marko Jantusesta Jere Karalahteen ja sitä rataa. He kertovat hauskoja juttuja toilailuistaan nuorena ja kohonneista verotuloista. Vanhaan aikaan ei ollut tällaista valtion velkaa. Nuoret joivat punkkua, minttusuklaata ja bordöö blaansia, jotta kaikilla olisivat asiat hyvin. Ja niin ne olivatkin. 

Opiskelijoille tarjotaan myös jotain houkuttelevaa. Yhteistyössä MaRan kanssa verottaja lupaa joka kymmenennen oluen tai drinkin yhden euron hintaan. Näin juominen tulee halvemmaksi, mutta isossa kuvassa verotulot kasvavat. Opiskelijakorttiin tehdään digitaalinen laskin, joka huomioi ostetut juomat. Tarjous koskee vain opiskeluaikaa. Kesälomalla juomat ovat normaalihintaisia.

Alko, Lidl, K- ja S-ryhmä palkkaavat työttömiä kauppojen nurkille lestinheittäjiksi. He hakevat nuorille pullon jos toisenkin. Toki pientä korvausta vastaan. Siellä ikää ei kysellä, kun kyseessä on valtakunnan etu. Maistiaisiakin jaellaan tarvittaessa.

Ammattiliitot, Alko ja verottaja sopivat, että nuorten duunareitten (alle kolmikymppiset) palkankorotukset maksetaan pullovouchereina. Niitä voi käyttää jouluna, juhannuksena, pääsiäisenä ja muina juhlapyhinä laatujuomien hankintaan. Tavallinen nuori aikuinen pääsee vihdoinkin nauttimaan huipputuotteita ympäri maailman ja kaikki tuovat tarvittavia verotuloja valtion kassaan. Tämän toivotaan tuovan pysyviä (addiktoituneita) luxusasiakkaita Alkon  luxustuotteiden myyntiin. Maailman parhaat konjakit, shamppanjat ja viskit katoavat Alkon hyllyiltä  kovaa vauhtia.

Mainosrahoitteinen televisio lanseeraa uuden tosi TV-ohjelman, Kolmella kulauksella alas. Siinä alaikäiset yrittävät juoda kolmella kulauksella makean Triple Sec-likööripullon yrjöämättä. Voittaja saa lähteä laivalle hillumaan kavereittensa kanssa. Ohjelmassa kehoitetaan nuoria kokeilemaan alkoholia ja erityisesti nopeaa yhden tankkauksen taktiikkaa. 

EM-kisojen mitalisade

 Yleisurheilun EM-kisat olivat Suomen urheilijoille. Menestys. Neljä mitalia on harvinaista herkkua. Mitalitilastossa sijoituimme sijalle 10. Se on harvinaista herkkua. Norja päihitti meidät kolmella kullalla, mutta Ruotsi ja Tanska jäivät selän taakse, samoin monet muut maat kuten Ranska, Turkki tai Tšekki. Hyvä niin. Nyt on aika antaa kunniaa urheilijoille, valmentajille, urheilujohtajille, sponsoreille, ja kaikelle muulle taustaväelle. Raitasen ja Murron kultamitalit tulivat oikeaan osoitteeseen, sillä he olivat kiistatta parhaita oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Mäkelän hopea ja Etelätalon pronssi ovat niinikään hienoja ja ikimuistoisia saavutuksia. 

Nyt on aika nauttia, sillä tätä ei ehkä jatku kovinkaan pitkäksi aikaa. Onnea kaikille muillekin mukana olleille ! München on ollut meille antelias ennenkin. Malja Suomen yleisurheilulle !

perjantai 19. elokuuta 2022

Likasankojournalismia ?

 Viime päivinä on jälleen kohistu nuoren pääministerin biletyksestä, tällä kertaa Helsingin yössä. Vaikkei varsinaisesti mitää kiellettyä ole ilmennyt, on heitetty epäilyksiä pääministerin elämäntavoista. Epäilemättä Kokoomus puolue tarvitsee eniten otsikoita, joissa siirretään huomio Rydmanin naisjutuista humalassa hoilaavaan pääministeriin. Hänhän on kaiken lisäksi vielä nuori ja nainen. Myös turuilla ja toreilla kampanjoiva Perussuomalaiset saavat lisää tuulta purjeisiinsa kun Rydmanin lisäksi itse pääministeri on ties missä pöllyissä. Some luo hyvän toimintaympäristön levitellä kaikenlaisia arvauksia ja huhuja tapahtumista. Pääministeri on julkista kauraa ja hänen tekemisiään on syytä seurata yötä päivää. Onhan hän maan tärkein henkilö.

Entä jos asian onkin toisin. SDP on itse heittänyt juttua liikkeelle ja kalastelee, sillä nuoria äänestäjiä. Tunnettu tosiasia on, että demaripuolueen jäsenistön keski-ikä huitelee pikemminkin 60 vuoden kuin 30 vuoden haminoissa.  AY-liike ei jaksa kiinnostaa nuoria aikuisia vanhojen hyvien aikojen malliin. Tarvitaan uutta ilmettä eikä se luonnistu puoluetoimiston kaavoilla. Sitäpaitsi suihkun raikas pääministeri puolustaa oikeutta yksityiselämään yhtä tarmokkaasti kuin puhuu hoitajamitoituksesta tai NATO-jäsenyydestä. Galluppien ero Kokoomukseen on hieman suurempi kuin virhemarginaali, joten pieni kannatuksen kasvu saattaisi avittaa demareille jatkoajan maan johdossa. Kaiken lisäksi tapaus Rydman tulee syksyn ja talven myötä pullahtamaan uudelleen otsikoihin, sillä hänhän on itse tehnyt asiasta tutkintapyynnön. Siinähän päinvastoin kuin Marinin biletyksessä huhutaan nuorten naisten hyväksikäytöstä..

Oli niin tai näin keväällä järjestetään eduskuntavaalit. Pääministeripuolueella on isoimmat vallan avaimet käsissään. Kevättä kohti mentäessä nousee/nostetaan esiin uusi/uusia skandaaleita, joiden avulla kansan äänestyskäyttäytymiseen pyritään vaikuttamaan. Likasankojournalismista on tullut maan tapa tai se on ehkä ollutkin sitä jo Kekkosen ajoista lähtien. Nyt kaiken kansan käsissä pyörivä some on tehnyt ”vapaasta mielipiteen vaihdosta” uuden toimintakeinon vanhan vaalityön oheen. Ennustan, että keväällä saamme taas kuulla ”uusia” todistuksia kansanedustajaehdokkaiden ja puoluejohtajien luurangoista tai ainakin epäiltyjä luurankoja sisältävistä kaapeista. Vaalityö on vauhdissa ja tällä hetkellä kaivella mahdollisia salaisia käytäviä joista ” räjäytellään” pankkia.

tiistai 16. elokuuta 2022

Lämpötiloja

 Jälkikesä saapui Suomeen. Minulle se on tervetullut asia vaikkei ilmastonmuutos muuten olekaan hyvä juttu. Aurinko paistaa ja pikku pihallamme on 30 astetta lämmintä. Olen ehkä edellisessä elämässäni ollut Afrikkalainen, koska tykkää kuumasta kelistä. Silloin lihakset ovat rennon lämpimät. Istuskelen iltapäivisin uikkarit jalassa auringonpaisteessa.

Taloyhtiömme tehtiin pari vuotta sitten kattoremontti. Samassa yhteydessä säädettiin asuntojen ilmastointi paremmaksi. Meilläkin oli kova alipaine. Ovesta kuului kova vinkuva ääni, jos se jäi raolleen. Keittiön tuuletusikkunaan asennettiin lisäventtiili. Nyt ilma kulkee ja se on raikasta. Varjopuolena on sisäilman lämpötila. Olohuoneessa on kesäisin 23 astetta ja makuuhuoneessa astetta enemmän. Kaiken lisäksi talvisin se on astetta viileämpi.

Tänään olemme pitäneet koko päivän ovea auki, jotta lämpöä tulisi sisään. Ei tule. Hyvä ilmastointi pitää lämpötilan alhaisena. Illalla istutaan sohvalla ja katsellaan EM-kisoja. Minulla on päällä pitkät housut, pitkähihainen paita, villatakki ja villasukat. Silloin on hyvä olla. Illan tullen saatan mennä ulos lämmittelemään.

sunnuntai 14. elokuuta 2022

Terassi sentään !

Pyynikki Brewhousen terassilla oli aurinkoinen fiilis. Rouvalla lasissa Mosaic lager ja minulla Black Ipa.

Kuuma ja aurinkoinen lauantai sai vanhukset baanalle. Tampereen terassit tulivat taas tutuiksi. Pyynikki Brewhouse, Ranta, Vanha Monttu ja Majavabaari. Olut ja viini maistui ja särpimiksi ranuja ja hodaria. Rouvan punainen mekko sai ansaitsemaansa huomiota, itse rouvasta puhumattakaan. Kyllä kesällä elämä on mukavaa. Tuhansia kanssaveljiä ja -sisaria oli lähtenyt mukaan. Ts. pörräämään kaupungin keskustaan. Mikäs siinä, jos vielä elokuussa tulisi kuumia kelejä, voisi pistää vaikka uusiksi.

maanantai 8. elokuuta 2022

Multisillan äänivalli - elokuu

 


Värit ovat haalistuneet elokuussa. Vihreä, vaalean ruskea ja harmaa. Pujo valtaa alaa, harsoontuvat horsmat ja ohdakkeet tekevät vallin aneemiseksi. Siellä täällä näkyy keltaista tai vaalean punaista kukintoa. Syksyn merkit ovat jo esillä. Kesä oli lyhyt vaikka kesältä tämä näyttää. Kasvusto on vahvaa, mutta haaleaa väri valtaa alaa.

sunnuntai 7. elokuuta 2022

Kalevan kisat 22

 Suomen mestaruuskisat osoittivat, että Suomessa on muutamissa lajeissa kärkeä ja tasoa, mutta sen jälkeen tulee väljää. Kalevan kisoissa nähtiin muutama oikea kilpailu naisten korkeudessa, 400 metrillä ja kolmiloikassa, miesten keihäässä, pikamatkoilla sekä 1500 ja 800 metrillä. Mitään huippusuorituksia ei nähty ellei sellaiseksi lasketa Etelätalon keihästulosta. Kaiken kaikkiaan olisin aika huolissani Suomen yleisurheilun tasosta. Kärkiä, jotka eivät ole maailman tai edes Euroopan kärkeä, löytyy jokunen. Muu porukka on kehitysvaiheessa joko ylös- tai alaspäin. Kun 47-vuotias Franz Kryger voittaa lähes viidellä metrillä kiekonheiton, kannustaa se meitä eläkeläisiä siirtymään yleisurheilun pariin. Mitali Kalevan kisoissa on mahdollista kenelle vain. Suomeksi sanottuna Kalevan kisat olivat yhtä kiinnostavat kuin talvella 50 km hiihto väliaikalähdöllä. Joka päivä pystyi nukkumaan päikkärit ilman, että mitään olennaista jäi näkemättä

Katselin lauantaina timanttiliigaa Puolasta. Kaasalainen voitti Kalevan kisoissa 400 metriä kotimaiseen huippuaikaan. Se oli puoli sekuntia huonompi kuin Timanttiliigan 8. sija. Voi voi meitä.

Reilun viikon kuluttua alkavat EM-kisat Münchenissä. Parasta siinä on yleisurheilun lähetys. Tykkään katsella yleisurheilua, eikä suomalaisten heikko menestys haittaa. Yleisurheilussa tapahtuu ja lajit vaihtuvat tiheään. Odotan jo suurella kiinnostuksella. Kotikatsomo on katettu valmiiksi ja viikon jokainen ilta ollaan tiiviisti paikalla. Uskon, että joku 70 hengen joukkueesta tekee yllätyksen ja pääsen lähelle mitalia.

torstai 4. elokuuta 2022

Hyviä uutisia tänäänkin

 Ministeri Saarikko lupaa lapsiperheille ylimääräistä lapsilisää. Ihmekös tuo, kun puolet hallituksen ministereistä ovat lähiaikoina saaneet jälkikasvua. Myöskin Suurituloisten Lapsiperheiden Liitossa iloitaan Saarikon avauksesta. Liitossa vakuutetaan, että raha tulee tarpeeseen. Näin oman lapsen sijoitustileille voidaan laittaa lisää liksaa kasvamaan korkoa eikä sitä törsätä turhiin energiajuomiin, reppuihin tai farkkuihin.

Hyviä uutisia Kokoomuksen ja Demareiden puoluetoimistolle. Kokoomus johtaa galluppeja 23,4% kannatuksella ja Demarit puuskuttaa perässä 20,3% kannatuksella. Perussuomalaiset eivät juhli tänään reilun 16% kannatusta puhumattakaan Keskusta 11% kannatustaan. Toiset tulee kaukaa perässä, kuten Tapparan laulussa lauletaan.

Inflaatio voi olla joidenkin näkökulmasta hyvä uutinen. Työeläkkeiden indeksi perustuu 80% elinkustannusten nousuun ja 20% palkkojen nousuun. Nyt näyttää siltä, että lokakuussa hinnat nousevat lähemmäs 8-9%, palkat pari prosenttia. Sehän tietäisi työeläkkeisiin jopa 7% korotusta. Prosentuaalisesti korotuksesta iloitsevat erityisesti suuria työeläkkeitä saavat. Kolmen tonnin eläke nousee pari sataa ja neljän tonnin eläke melkein kolme sataa. Siinä palkansaajat ovat ihmeissään.

Ymmärränkö oikein, että inflaatio pienentää reaalilainoja. Siis teoriassa, mutta myös käytännössä. Riippuu toki korkojen noususta. Mutta jos korot nousevat maltillisesti. Jos palkka nousee huomattavasti. Eikö silloin velan reaaliarvo pienene. No,  en ihan ymmärrä onko tämä inflaatio velallisille hyvä uutinen vai huono. Miten käy valtion 155 miljardin velan reaaliarvon ?

Bensan hinta laskee laskemistaan. Nyt ennakoidaan jo, että hinta saattaa painua alle kahden euron. Ehkä jo ensi viikolla. Kun kaikki kallistuu, bensan hinta se vaan laskee. Tässähän pitää alkaa taas ajelemaan autolla ja jättää nysse väliin.

Syksy jo saa ja koulut alkavat. Siitä vahvana esimerkkinä on OAJn saapuminen median eteen. Perinteisesti OAJ on huolissaan elokuun alussa opettajien palkoista, kesälomista,  työssäjaksamisesta, työtehtävistä, työn arvostuksesta, luokkakoosta, oppimateriaalien määrästä, etäopetuksesta, luokkaopetuksesta, täydennyskoulutuksesta, syys-, talvi- ja hiihtolomasta, koulujen homeongelmista, avustavan henkilökunnan määrästä ja kesän loppumisesta liian aikaisin joka vuonna. Ja nyt tänä vuonna OAJ nostaa esiin koronasta palautumisen. Opettajat eivät ole palautuneet. Kaikesta tästä huolimatta iloisia uutisia kaikille koululaisille. Se alkaa taas, eikä ainakaan ensialkuun etänä. Sitäpaitsi, onhan se iloinen asia, että meillä on edes yksi ammattijärjestö joka ilmaantuu mediaan vuodenaikojen mukaan.

Tulevana viikonloppuna järjestetään Kalevan kisat ja Jyväskylän ralli. Nyt on  urheilun ystävien syytä juhlia. Sitä paitsi Suomi lähettää yleisurheilun EM-kisoihin 70 urheilijaa. Jostain mäen notkelmista ja perämetsistä on löydetty urheilijoita joka lajiin. Eiköhän sieltä tule jopa pronssimitali. Sitäpaitsi SUL ei ole rahapulassa. Päinvastoin rahaa on niin paljon, että kisoihin saavat kaikki kynnelle kykenevät matkalipun. Ehkä jotkut myös paluulipun. Rahaa on kertynyt koronan takia. Ei ole urheiltu, mutta valtio on tukenut roimilla avustuksilla. Ihan kuten laitosteattereita, oopperoita ja orkestereita.

Yhdysvallat on ratifioinut Suomen ja Ruotsin Natojäsenyyden. Mitä noista  kahdestakymmenestä yhdeksästä muusta maasta, kunhan USA tekee sen ! Kohta olemme jäsen ja sen kunniaksi Helsinkiin saapui yhdysvaltalainen maihinnousutukialus. Siinä on pituutta melkein kolme sataa metriä ja miehistöä pari tuhatta sotilasta. Vierailun jälkeen harjoitellaan sotimista Hangon saaristossa. On se niin iloista ja turvallista tämä NATOn toiminta. Ennen oltiin NL etupiiriä, mutta nyt USAn etupiiriä. Niin se maailma muuttuu.



keskiviikko 3. elokuuta 2022

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää

 Pelkään hammaslääkärillä käyntiä. Se johtuu kipeistä kokemuksista 80-luvulla. Kävin halvalla hammaslääkärillä, jolla oli myös antiikkiset välineet. Ehkä ammattitaitokin oli antiikista. Poraaminen, juurihoito sun muut toimenpiteet olivat kivuliaita ja tekivät minulle kivun pelon. Joka kerta, kun menen hammaslääkäriin joudun arvioimaan onko tulossa kipeästi sattuvia operaatioita. Tällä hetkellä minulla on paras hammaslääkäri. Hän hoitaa kivut ja laulelee työskennellään. Silti pieni pelko on aina takaraivossa, kun makaan lavitsalla.

Kesäkuussa takahammasta alkoi särkeä. Harmitti, sillä olin juuri muutama kuukausi aikaisemmin saanut  proteesin. Monta käyntiä ja paljon rahaa. Takahampaan ien turposi myös. Arvasin, että nyt on hankaluuksia edessä. Pitäisi varata aika hammaslääkärille. Viikon kuluttua kipu lakkasi. Varasin kuitenkin ajan, sillä tiedän kokemuksesta mitä tarkoittaa kun taakseen jättää niin edestään löytää. Tämä pätee erityisesti hammaskipuihin. Sain kuitenkin koronan ja jouduin siirtämään aikaa myöhemmäksi. Sitten hammaslääkäri halusi vaihtaa ajan. Uusi aika oli eilen.

Marssin vihdoin hammaslääkärin pakeille. Pelko oli mielessäni. Yllätys oli suuri, sillä pääsin helpolla. Tämä oli juurihoidettu hammas eikä se voi olla kipeä. Hammaslääkäri epäili, että ikenen ja hampaan väliin oli päässyt bakteereja ja kipu ja turvotus johtui siitä. Pääsin kuin koira veräjästä. Samalla tehtiin vuositarkastus, jonka piti tapahtua syyskuussa. Hän napsi kuitenkin pari kuvaa hampaasta. Asianomaisen hampaan keskellä näkyi tummaa aluetta. Hammaslääkäri sanoi, että hammas voi olla halkeamassa. Jos niin kävisi se pitäisi poistaa. Tilalle  proteesin. Tällä kerralla käynti maksoi vain 133 € eikä tehnyt lainkaan kipeää.

Pääsin säikähdyksellä. Huonot uutiset ovat aika epäilyttäviä. Oikealla puolella oleva takahammas saattaa haljeta. Vasemmalla puolella ei ole alahampaita, joten sitä en voi käyttää puremiseen. Halkeamista odotellessa yritän nauttia elämästä ja unohtaa koko asian. Kyllä se sieltä sitten tulee, jos on tullakseen.

tiistai 2. elokuuta 2022

Tietovisan vastaukset

 Tässä elokuun tietovisassa vastaukset:

1. D. Berliini

2. A. Martti Ahtisaari

3. B. Kotimainen kala

4. C. Pori ja Vaasa

5. C. Huumekoira Äksy

6. E. Orkidea

7. C. Markus Rauramo

8. A. Fred Kerley

9. E. 103

10. B. Ritari Ässä


Eihän nyt ollut niin vaikea !

maanantai 1. elokuuta 2022

”Lähti kuin kuppa Töölöstä”

 Olen miettinyt usein, mitä tämä lausahdus oikein tarkoittaa. Tarkoittaako se sananmukaisesti, että kuppa lähtee nopeasti Töölöstä. Töölöhän on aika vauras kaupunginosa, joten kuppa voisi lähteä nopeasti koska ihmisillä on varaa maksaa hoidoista. Tai sitten se tarkoittaa päinvastaista. Kuppa ei lähde Töölöstä kirveelläkään. Jonkinlaista vinoilua, koska kuppaa on aina ollut ja tulee olemaan tässä kaupunginosassa.

Nyt asian oikea laita selvisi. Nimittäin aikoinaan Töölössä oli sukupuolitautien sairaala, jossa ihmiset saivat apua sukupuolitauteihin. Tämän takia kuppa on lähtenyt Töölöstä pikavauhtia hoitojen ansiosta. Eli kun sanotaan ” Lähti kuin kuppa Töölöstä” tarkoitetaan, että jokin lähti nopeasti.

Uutisten mukaan Suomessa on tänä vuonna tavattu paljon kuppaa. Tähän mennessä yhtä paljon kuin koko viime vuonna. Aiemmin kuppatartuntoja on tuotu ulkomailta. Nyt kuitenkin alkuvaiheessa oireeton kuppa on päässyt leviämään kotimaassa ihan omin voimin. Suojaamaton seksi erityisesti tuntemattomien kanssa voi tuoda yllätyksen, kuppaa, klamydiaa, tippuria ja mitä niitä onkaan.

Elokuun tietovisa

 Tässäpä tämä elokuun Visa, eikun visa. Kysymykset on laatinut Pina Colada. Viisi vaihtoehtoa ja kysymykset ovat niin perusteellisen vaikeita, että. Mutta kyllä se siitä kun vähän tuumailee.


1.  Maissa kaupungissa sijaitsee maineikas Brandenburg Gate

A. Brandenburg

B. New York

C. Lontoo

D. Berliini

E. Pariisi


2. Kuka oli Suomen kymmenes presidentti ?

A. Martti Ahtisaari

B. Tarja Halonen

C. Mauno Koivisto

D. Urho Kekkonen

E. J.K. Paasikivi


3. Mikä tai mitä on Mutu ?

A. Harmaa Sienirihmasto

B. Kotimainen kala

C. Sammakon kutu

D. Paksu sumu

E. Harsoutuva pensas


4. Minkä kahden kaupungin välillä sijaitsee Närpiö ?

A. Hanko ja Tammisaari

B. Kokkola ja Oulu

C. Pori ja Vaasa

D. Turku ja Rauma

E. Porvoo ja Loviisa


5. Vuoden 2021 tamperelainen oli ?

A. Anna-Kaisa Ikonen

B. Pate Mustajärvi

C. Huumekoira Äksy

D. Keskustorin valaisu

E. Simo Frangen


6. Mihin kasviheimoon kuuluu vanilja ?

A. Auringonkukka

B. Chia

C. Krokus

D. Seesami

E. Orkidea 


7. Kuka on Fortumiin toimitusjohtaja ?

A. Pekka Lundmark

B. Jussi Pesonen

C. Markus Rauramo

D. Olli-Pekka Kallasvuo

E. Henrik Ehnroth


8. Kuka oli Oregonin MM-kisoissa 2022 maailman nopein mies ?

A. Fred Kerley

B. Asafa Powell

C. Yohan Blake

D. Trayvon Bromell

E. Noah Lyles


9. Minkä numeroinen bussi liikennöi Tampere-Pirkkala lentoaseman ja Tampereen keskustan väliä ?

A. 3

B. 13

C. 53

D. 83

E. 103


10. Näyttelijä David Hasselhoff täytti kesällä 70-vuotta. Mistä TV-sarjasta hänet muistetaan ?

A. Bonanza

B. Ritari Ässä

C. Dallas

D. Kauniit ja rohkeat

E. Lemmenlaiva