lauantai 30. maaliskuuta 2024

Jari Curry

 


Tein lankalauantaina omaa kehitelmääni Jari Curryä. Se on oma versioni saksalaisesta currywurstista. Tätä herkkua tarjotaan lukuisissa pikaruokapaikoissa. Sämpylän sisällä on makkara ja lisänä on currylla maustettua tomaattikastiketta.

Jari Curry on uuniruoka. Tomaattikastikkeen mukana on sipulia, valkosipulia, porkkanaa, varsiselleriä, chiliä ja paprikaa. Kypsentelin kasviksia hitaasti pannulla ja lisäsin makkarapaloja. Tähän sopivat kaikenlaiset makkarat ja nakit. Runsaasti currya, ja hieman suolaa, pippuria ja keltajuurta.

Leikkasin kuusi perunaa viipaleiksi. Tein niille maustekastikkeen, johon tuli öljyä,suolaa, pippuria,  hapanimeläkastiketta ja banaanichili-kastiketta. Annoin perunoiden maustua pari tuntia. 

Ladoin vuoan pohjalle currywurstimuhennoksen. Muhennoksiin päälle ladoin perunaviipaleet. Päällimmäiseksi hieman korppujauhoja ja voinokareita. Annoin ruoan kypsyä 200 asteen lämmössä 45 minuuttia ja uinua uunin lämmössä vielä puolisen tuntia.

Tulinen ruoka, mikäli laittaa pari chiliä. Sitä voi vaimentaa kuitenkin ruokosokerilla. Maukas ruoka saa hyvää lisämakua vahvasta oluesta, kuohuviinistä tai vaikka kivennäisvedestä.

 Vaimoni pyöräytti jälkkäriksi sitruunakakkua. Mikäs sen somempaa !

perjantai 29. maaliskuuta 2024

Ilves murisee ???

Ilves kokoonpanot

Kuinka monta erilaista kokoonpanoa valmentaja Antti Pennasen pystyy tekemään Ilveksen joukkueesta. Pennasen muuttaa mielellään kokoonpanoja hävityn ottelun jälkeen. Sehän voi olla viisautta. Pelaajille kerrotaan, ettei tämä kokoonpano ole toiminut. Laskin pikaisesti, että kolmen hengen ketjuissa saadaan viidellätoista pelaajalla reilu pari sataa kokoonpanoa. Kun sitten lisätään kymmenen pakkia, saadaan ainakin lähemmäs pari tuhatta vaihtoehtoa. Parilla maalivahdilla erilaisia kokoonpanoja tuleen nelisen tuhatta. Tästä näkee miten vaikeaa on valmentajan homma. Olen huomannut, että monet valmentajat tyytyvät peluuttamaan samoja ketjuja illasta toiseen. Outoa kyllä ne näyttävät voittavan myös pelejä, Olisiko tässä jonkinlainen vihje mestarivalmentajalle. Tutut kasvot tottuvat kavereiden pelitapaan. Sitten voi luottaa, että siellä jossain on, jos antaa syötön. Tuli vaan mieleen. Pennasen ei varmaan ole kokeillut myöskään kokoonpanoa 1.252, jossa uudet kaverit voisivat tutustua toisiinsa. Olisihan se kivaa vaihteeksi.

Ilveksen metsästys

Vuotuinen Ilveksen metsästyskausi on taas alkanut Pirkanmaalla. Metsästysluvan saa Liigalta sovittuun hintaan. Metsästys on rajoitettu koskemaan vain Ilves edustusta. Nuoret ja naaraat on syytä jättää rauhaan. Metsästyksessä on syytä käyttää kovaa vauhtia, hyvää kiekollista peliä ja ylivoimaa. Yleensä Ilves on kellistynyt näillä keinoin. Kannattaa muistaa, että Ilves ei ole henkisesti kovin vahva eläin. Se masentuu sekä menneisyydestään että tehottomuudestaan. Ilveksen kannattaa antaa juosta itsenä väsyksiin ja hoitaa se sitten sen jälkeen. Myöskin kova etukäteinen suitsutus voi tehdä Ilveksen ylimieliseksi ja se kostautuu myöhemmin jahdin aikana. Kultaisten mitaleiden heilutus on hyvä houkute ilvesten metsästykseen. Syksyisin nuoret Ilvekset alkavat taas uhota ja niiden itsetunto kasvaa talven edetessä mittaamattoman suureksi. Kannattaa tutustua tarkasti Ilveksen reviirikäyttäytymiseen. Sen myötä saalis on sangen helppo metsästäjälle.

Terapiaa tarjolla

 Tampereen Ilves tarjoaa kannattajilleen tänäkin keväänä Huolena Ilves-terapiatapaamisia ympäri kaupunkia. Monet Ilves-kannattajat ovat maansa myyneitä, pettyneitä, vihoissaan tai muuten vaan murhe murtamia. Ilves-perhe tulee vastaan ja tarjoaa keskusteluapua kaikille halukkaille. Puhu ja tule kuulluksi toisten samanlaisten pettyneiden fanien parissa. Vanhat asiakkaat pääsevät terapiaan puolella hinnalla. Uusien osanottajien kesken arvotaan yksi seuramatka pelaajien etelän reissulle ja kymmenen Ilves-kaulaliina. Jatka kiinnostavaa Ilves-kevättä mielipiteiden vaihdon merkeissä. Ryhmissä vierailevat myös Ilveksen joukkueenjohtajat, valmentajat, apuvalmentajat, maalivahtivalmentajat, henkiset valmentajat, huoltajat, fysioterapeutit, hierojat, lääkärit, vidokuvaajat ja viisi psykologia. Pian ennen kuin huomaatkaan kesä koittaa ja sitten uusi syksy. Syksy ja talvi ovat taas toivoa täynnä uusien pelaajien ja valmentajien voimin. Keväällä olet taas tervetullut purkamaan mieltäsi Ilves-ryhmiin.

Ilveksen murinan jälkeen

Elämässä on paljon muutakin kuin Ilves. Esimerkiksi jääkiekon pudotuspelit, Mestiksen pudotuspelit, Suomi-sarjan loppuottelut, NHL:n loppusarjassa ja play offs, Ruotsin ja Sveitsin liigan loppuottelut ja jääkiekon MM-kisat. Siis mitä murehtimaan, kun monilla tahoilla painetaan päädystä päätyyn ja lopputulos on arvailujen varassa. Lätkä on yllättävä peli ja jonain vuonna Ilveskin voi olla….Tai no, onhan lätkässä aina mahdollista toivoa parasta !

Ilveksen liiketaloudellinen tulos on ollut oikein hyvä. Siitä suurin kiitos tulee kannattajille ja isolle Nokia Arenalle. Toiminnallinen tulos on surkea vuodesta toiseen. Sen seurauksena odottaisin muutoksia johdossa. Ilveksen hallitus voisi tehdä johtopäätöksiä. Toimariakin voisi vaihteeksi vaihtaa. Kiitos johtoporukalle ja Risto Jalolle. Jotain uutta pitää keksiä. Eihän tämä Ilves voi näin kyntää vuodesta toiseen.

maanantai 18. maaliskuuta 2024

Aurinkoinen päivä

 Päivä paistaa jälleen ja hyvä niin. Aurinko on niin kirkas, että paatuneenkin ihmisen aivot saavat tervettä eliksiiriä ja D-vitamiinia, ainakin ulkona. Niin sen olla pitää. Kevättä rinnassa pakkasesta huolimatta. Luotamme siihen ja siksi meidän elämämme on helpompaa. Voidaan hyvin keskittyä omaan elämään maailman tapahtumien ohessa.

Vladimir Putin valitsi itsensä jälleen Venäjän presidentiksi. Lähes yli 90 % äänestäjistä valitsi hänet. Kyseessä ovat näytösvaalit. Minä olen leikisti ehdokkaana, jotta te voitte leikisti äänestää minua. Kaikki on kuitenkin määrätty jo etukäteen. Äänestysprosentti on etukäteen arvioituna hieman yli 70%, sillä Putin on ehkä ehdolla viimeistä kertaa.  Kansainvälisen politiikan asiantuntija arvelee, että Venäjä vaalien seurauksena maa ajautuu yhä suurempiin ongelmiin ja tosiasiassa Putinin kannatus vähenee. Venäjä kansa ajautuu kahteen vastakkaiseen leiriin ja sitä rataa. Mitä siitä sitten seuraa, ei ole ainakaan mitään hyvää. Asiantuntijan mukaan keskeinen kysymys on, hyväksyykö länsi vaalituloksen. Eipä ole hyväksynyt. Vain Pohjois-Korean presidentti on ehättänyt onnittelemaan.

Pohjois-Korean uudeksi johtajaksi uumoillaan Kim Jong unin tytärtä Kim Jo ae. Hän on viime aikoina näyttäytynyt useamman kerran isänsä kanssa. Asiantuntijat pitävät sitä merkkinä seuraajasta. Hänen otaksutaan olevan noin kymmenen vuotias. Hänellä uskotaan olevan myös pikkusisko. Etelä-Korean viranomaisten mukaan hänellä on myös vanhempi veli. Päämies on myös ajellut Putinilta saamallaan limousiinilla, joka merkitsee Venäjän ja Pohjois-Korean hyviä suhteita. Pohjois-Koreasta on lähtenyt  useita junavaunullisia aseita Venäjälle vastalahjana. Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken on vierailulla Etelä-Koreassa. Sen kunniaksi Pohjois -Korea teki ohjuskokeen Japanin mereen.

Suomi ajautuu yhä suurempaan taantumaan. Asiantuntijoiden mukaan lakot aiheuttavat yhä pahemman taantuman ja siitä kärsii erityisesti Suomen talous. Lakot pysäyttävät teollisuutta ja tuotantoa. Asiantuntijoiden arviot taantuman suuruudesta kasvavat. Olisi tärkeää panna nyt jäitä hattuun ja saada tarvittavat uudistukset toteutettua. Jokaisen tulisi nähdä vastuunsa tässä vaikeassa tilanteessa. Pelkkä riitely ei auta ketään. Poliittiset lakot eivät auta ketään. Ei ainakaan hallitusta. Lakkojen takia useat teollisuuslaitokset ovat lopettaneet palkanmaksun. Tämän oletetaan johtavan uusiin selkkauksia. Lakot ovat yllättänee myös työministeri Satosen. Hän ei anna kuitenkaan periksi uudistuksista, joita hänen mukaansa Suomi tarvitsee.

Luontoaktivistit Risto Isomäki kritisoi voimakkaasti ilmastoaktivisteja. He osallistuvat suuriin ilmastokokouksiin ja yrittävät vaikuttaa niiden päätöksiin. Tosiasiassa useimmat maat ovat jo päättäneet kantanaan ja toimintatapansa ilmastoasioissa. Kokouksissa väännetään jostakin yhden maan vaatimasta sanamuodoista ja sitten pidetään sen muuttamista suurena voittona. Ilmastoaktivistien pitäisi Isomäen mukaan palata juurilleen ja tulla tavallisten ihmisten pariin keskustelemaan ilmastoasioista. Sillä voidaan saada oikeita muutoksia  asioihin. Saman voisi sanoa myös poliittisille puolueille.

Hepatiitti E on levinnyt ennennäkemättömässä mitassa ympäri Suomea. Syynä on metwursti, joita on nyt vedetty pois myynnistä. Jopa sata henkilöä on saanut tämä tartunnan. Vuosittain tällaisissa epidemioista sairastuneita on viitisen kymmentä. Asiantuntijoiden mukaan hepatiitti on saattanut tarttua metwurstista, mutta mitään näyttöjä ei vielä ole. Yleensä ei ole tavallista, että hepatiitti tarttuisi elintarvikkeista. Tästä saadaan selvyys vasta laboratoriotutkimusten jälkeen. Ainoastaan kerran hepatiitti on aiheutunut elintarvikkeesta. Onko siis turvallista syödä metwurstia, ei ole tiedossa ?



tiistai 5. maaliskuuta 2024

Maaliskuun mainiot

 Pullonkorkeista on ollut harmia iät ajat. Ainakin itselläni pullonkorkit, ja nyt puhun limsapulloista, pomppaavat usein pullosta lattialle. Juuri kun olen saanut pullonkorkin auki, se singahtaa pöydän ja sohvan väliin ja vierii sohvan alle. Nyt tähän on tullut pysyvä muutos. EUn pullodirektiivi. Unionin parlamentin puheenjohtajan Roberta Metsola on tullut Suomeen selittämään uutta pullodirektiiviä. Sen mukaan pullonkorkki ei saa irrota pullosta vaan sen tulee pysyä pullon päällä. Metsola tapaa pääministeri Orpon ja eduskunnan puhemies Halla-ahon.  Pullodirektiivin tarkoituksena on vähentää muovisten pullonkorkkien siirtymistä muun muovin joukossa meriin. Täältä Peltolammilta merelle on matkaa noin 120 kilometria eli meri on tosi lähellä. Näin minäkin edistän ilmaston muutoksen hidastumista.

Poliisi tutkii ”erään henkilön” EU-parlamentilta saamia suuria palkkioita. Tämä henkilön henkilöllisyyttä ei paljasteta, mutta iltapäivälehtien mukaan kyse lienee keski-suomalaisesta mepistä Teuvo Mstä. Häntä ei epäillä rikoksesta vaan verojen maksamisen puuttumisesta. Aikaisemmin uutiset kertoivat, ettei kyseinen henkilö ole enää ehdokkaana ensi kesän parlamenttivaaleista. Asianomainen henkilö on kuitenkin itse ilmoittanut olevansa ehdolla, sillä nyt hän on päässyt selville EUn toimintatavoista ja voi ensi kaudella vaikuttaa. Pian selviää kumpi on oikeassa.

NATOn sotaharjoitukset alkoivat pohjoisessa. Yli sata tuhatta sotilasta harjoittelee talvisissa olosuhteissa. Mukana on myös Natoon kuulumaton maa Ruotsi. Pohjolassa harjoitellaan yhteistyötä miten Natoon kuulumaton maa pelaa yhteen Nato-maiden kanssa. Jos nyt sattuisi käymään, niin että Ruotsista tulee tällä viikolla NATO-maa, harjoitus muutetaan pohjoisen olosuhteiden harjoitukseksi. Loppuviikosta on luvassa kunnon pakkasia ainakin Enontekiöllä. Toinen harjoitus liittyy poroihin. Tundralla soditaan porojen alueella. Miten se vaikuttaa sodankäyntiä. Poromiehille on luvattu isot korvaukset puolustusvoimilta elinkeinon häiritsemisestä. Puolustusvoimien komentaja sanoi eilen, että puolustusment on nostettava yli kahden prosentin. Tarkoituksena on varmasti taata poron omistajille reilut korvaukset. Enontekiön K-marketista kerrotaan, että tarjolla on kymmenen tuhatta munkkia ja tuhansia kahvipaketteja, sipseistä puhumattakaan. Paikallisesta alkosta kerrotaan, että etelä-eurooppalaisille sotilaille on tarjolla pullokaupalla punaista ja valkoista ruokaviiniä ja saksalaisille tynnyrikaupalla vaahtoavaaa olutta.

Tutkimus kertoo, että yläkoulun oppilaat jättävät syömättä kouluruokailua jopa kahdesti viikossa. Se on pahaa, vanhemmat eivät kannusta tai sitten opettajat syövät omia eväitään esimerkin omaisesti ruokalassa. YLE on keksinyt asiaan liittyen jotain uutta. Kouluruokakone ! Kone ei kuitenkaan tee kouluruokaa vaan sieltä voi katsoa kuinka paljon kouluruokaa syödään tai jätetään syömättä juuri sinun kunnassasi. Tavallinen veronmaksaja voi tsekata kuinka paljon kouluruoka vie verovaroja. Lapsettomat veronmaksajan voivat kiitellä yläkoululaisten syömättömyyttä ja perheelliset ylpeillä suuria kouluruokakustannuksia. Kukin näkökulmansa mukaan. Kannattaa siis käydä kouluruokakoneella ja päivittää omat kouluruokatiedot, oli lapsia tai ei. Jonkun lapsiahan ne on yläkoulussakin.

Kihniöläisen teollisuushallin katto romahti suuren lumimäärän takia. Tässä ei sinänsä ole mitään uutta. Joka vuosi jossakin romahtaa ja syykin on sama. Keväiset lumet. Tänä vuonna Kihniöllä. Tämä lumi luo paikkakunnalle mahdollisuuden päästä kerran vuodessa uutislähetyksen ja tuoda paikkakunnan imagoa esiin. Ensin pitää tietenkin paikallistaa missä on Kihniö ? Sehän on jossain pohjois-Pirkanmaalla tai etelä-… Joka tapauksessa itse muistelen, että Kihniöstä sai Kihniön kipakkaa. Vai oliko se Kiteeltä tai Köyliöstä. Tärkeintä on olla esillä. On aivan sama onko julkisuus myönteistä tai kielteistä. Nyt Kihniön tonttikauppa kiihtyy ja kansaa alkaa muuttamaan pääkaupunkiseudulta kohti rauhallisia maalaismaisemia. Se kait lienee pääasia.

sunnuntai 3. maaliskuuta 2024

Maaliskuun tietovisan vastaukset

 Tässä oikeat vastaukset

1. A. Lukas Hradetsky

2. A, 13.

3. D. Kanada

4. E. Turska

5. E. 1966

6. B. Naudan potka

7. C. Puola

8. D. Molemmat ovat olleet valtuuston puheenjohtajina

9. D. Ranska

10. B. Lauri Tähkä

perjantai 1. maaliskuuta 2024

Maaliskuun tietovisa

 Kevättä alkaa olla ilmassa. Tietokilpailu on kuitenkin maukas ja pehmeä, sillä kysymykset on laatinut Bombay Sapphire. Tässä maaliskuun kysymykset :


1.  Kenet valittiin viime vuoden jalkapalloilijaksi Suomessa ?

A. LukasHradetsky

B. Teemu Pukki

C. Joel Pohjampalo

D. Glen Kamara

E. Robert Taylor


2. Kuinka monet Suomen presidentti Alexander Stubb on 

A. 13.

B. 14.

C. 15.

D. 16.

E. 17.


3. Mihin maahan saapuu, jos kulkee Pariisista suoraan länteen ?

A. Yhdysvallat, 

B. Brasilia

C. Kuuba

D. Kanada

E. Dominikaanien tasavalta


4. Minkä lajin kala on Kolja ?

A. Kampela

B. Lohi

C. Silakka

D. Sardiini

E. Turska


5. Minä vuonna Yhteiskunnallisesta korkeakoulusta tuli Tampereen yliopisto ?

A. 1946

B. 1950

C. 1956

D. 1960

E. 1966


6. Mikä on pääraaka-aine italialaisessa Osso Buco-nimisessä ruoassa ?

A. Tomaatti

B. Naudan potka

C. Karitsan Kaare

D. Munakoiso

E. Sika-nauta jauheliha


7. Mikä maalainen oli säveltäjä-pianisti Frederic Chopin ?

A. Itävalta

B. Ranska

C. Puola

D. Sveitsi

E. Saksa


8. Mikä asia yhdistää Tampereen Ex- pormestaria Anna-Kaisa Ikosta ja Ex-kaupunginjohtaja Pekka Paavolaa ?

A. Molemmat ovat syntyneet Lempäälässä

B. Molemmat ovat olleet Kokoomuksen jäseniä

C. Molemmat ovat syntyneet samana päivänä

D. Molemmat ovat olleet valtuuston puheenjohtajia

E. Molemmat ovat olleet sisäministerinä


9. Minkä maan pääministeri on Gabriel Attal ?

A. Turkki

B. Portugali

C. Israel

D. Ranska

E. Libanon


10. Kenen suomalaisen musiikkitähdet konsertti avaa kesäkuussa Tammelan uuden stadionin ?

A. Antti Tuisku

B. Lauri Tähkä

C. Suvi Teräsniska

D. Pate Mustajärvi

E. Käärijä