sunnuntai 28. lokakuuta 2018

TALVI YLLÄTTI AUTOILIJAT

Tuttu perinteinen syksyn festivaali Talvi yllätti taas autoilijat. Tällä kertaa ei kuitenkaan minua, sillä olin vaihdattanut talvirenkaat jo aiemmin. Olin jonkinlainen ilonpilaaja. Tänään satoi lunta muutaman millin, mutta tienpinta ei jäätynyt eikä ollut näinollen liukasta. Ilo oli kuitenkin suuri, kun luin lehdistä, että Jämpsässä oli kolaroitu ja kunnolla. Talvi oli siis päässyt yllättämään, mikä onkin tämän jokasyksyisen juhlan tarkoitus. Nyt ei muuta kun Joulun odotukseen. Tai no, onhan ne Pikkujoulutkin tulossa. Ne voivat yllättää meidät seuraavaksi.

maanantai 22. lokakuuta 2018

OI, SUOMI, OLET IHAN MALLILLAAN

Kaikkien Suomen koulujen ja päiväkotien lapset jäävät ilman ateriaa tänään ja huomenna, kun ammattiliitto JHL haluaa rettelöidä hallitusta vastaan irtisanomisasiassa. Nyt aikuisten riitojen kohteeksi ovat joutuneet lapset. Joillakin paikkakunnilla on lapsille on syötetty eineslihapiirakoita ketchupin kera. Jossain muualla miljonääri on tarjonnut lapsille spagettia hyvänhyvyyttään. Asiantuntijoiden mukaan useimmat lapsista jäävät eloon vaikka nälkä ehkä uhkaa monia. Jotkut vanhemmat ovat laittaneet kovan onnen lapsille eväät mukaan kouluun. Hyvänä puolena coidaan pitää uusien elämysten kohtaamista. Jäähän tästä aina jotain kerrottavaa jälkipolville, toisin kuin tavallisista koulupäivistä.

Halpa-halli niminen lyhyttavaraliike on päättänyt antaa pirulle pikkusormen. Ketju on ollut lähes ainoa kauppa, joka on ollut suljettuna sunnuntaisin. Nyt omistajasuku on päättänyt antaa periksi ja pitää hallit avoinna myös sunnuntaisin. "Ajattelimme aiemmin tehdä töitä kuutena päivänä viikossa ja levätä sunnuntaisin". Ettei vaan olisi otettu oppia erään suositun kirjan opeista ! Ettei vaan rahanhimo olisi mennyt periaatteiden edelle ! Joka tapauksessa Halpa-hallit pysyvät muutoin lujasti valitsemallaan tiellä. Edelleenkään halleissa ei myydä tupakkaa eikä alkoholijuomia.

Tuukka Temosen uutuuselokuva Valmentaja keräsi ensi-iltaviikonloppuna 7317 katsojaa. Jari Sarasvuosta kertova elokuva on maksanut miljoona euroa ja Temonen itse on ottanut parinsadan tuhannen euron lainan elokuvan tekoa varten. Nyt elokuvaa uhkaa poisvetäminen elokuvateattereista. Elokuvan vähäinen suosio on pakottanut Temosen miettimään syntyjä syviä : Miksi en heti tajunnut Sarasvuon olevan menneen talven lumia ? Miksen laskuttanut Sarasvuolta elokuvan kustannuksia, edes osaa ? Miksi kuitenkin 7317 ihmistä tuli katsomaan tätä elokuvaa ?

Televisiossa esitettävässä Bachelorette-nimisessä ohjelmassa suudellaan tänään. Ihan vaan ennakkon tiedoksi, että on ällöttävää katsoa miten kieli työnnetään toisen suuhun. Ohjelmassa poikamiestyttö valitsee itselleen kumppania jos jonkinlaisista uroista. Pikku hiljaa ehdokkaista toisensa jälkeen
putoaa ja jäljelle jää se ainut ja oikea. Ohjelmatiedoissa ei vielä kerrota kumpi, poikamiestyttö vai
poikamies laittaa kielen suuhun. Joka tapuksessa tämä on vastenmielistä katsottavaa jo näin ennakkoon. Ohjelma esitetään kanavalla Liv klo 21 alkaen. Kannattaa olla katsomatta tätä jaksoa.

Ilmavoimien upseeri on saanut käräjäoikeudessa tuomion johdettuaan harjoituksia amfetaminin ja metamfetamiinin voimin. Upseeri unohti kertoa varusmiehille ja valamiehille miten talvisodasta selvittiin tiettyjen aineiden avulla pakkasen, kipujen ja nälän keskellä. Harjoituksesta ei tiettävästi aiheutunut vahinkoa Suomen valtiolle, ilmavoimille tai lähiasukkaille. Esimiehetkään eivät joutuneet käräjille valvonnan puutteesta kuten eräässä Aarnion huumejutussa.

Ammattioppilaitoksista valmistuu hoitoalan työntekijöitä, joita ei voi päästää hoitamaan potilaita ja jotka voivat vaarantaa potilaiden turvallisuuden. Opetusministeri on aikeissa palauttaa soveltuvuuskokeet eräille koulutusaloille.  Maallikko epäilee, kuinka kauan esimerkiksi hoitoalalla tai turvallisuusalalla on toimittu ilman soveltuvuustestejä. Onko niin, että terveyskeskuksissa ja
sairaaloissa meitä hoitavat tänä päivänä aikaisempina vuosina koulutetut henkilöt ? Entä
järjestysmiehet, lääkärit, poliisit, poliitikot, toimittajat, opettajat ? Tekeekö opetusministeri jonkinlaisen ammattiakoulutusta koskevan selvityksen ?

torstai 18. lokakuuta 2018

Makua italowesternien faneille

Italowesternit (western all'italiana) eli spagettiwesternit olivat kova sana kuuskyt- ja seiskytlukujen vaihteessa. Sergio Leone ja kumppanit osasivat tuoda jännitystä, kovuutta ja aitoa lännen tunnelmaa elokuviin. Aito italowersternifani tarvitsee katsomisen seuraksi tulisia makuja. Elokuvissa pahikset ja hyvikset siirtyivät jossakin vaiheessa nälkäisinä leirinuotiolle tai keittiön uumeniin maistelemaan tulisia papupatoja. Oheisessa ohjeessa on mukaeltu sergioleonelaista makumaisemaa. Tätä kannattaa valmistaa ennen elokuvaa ja ottaa iso kulhollinen ruokaa samaan aikaan, kun elokuvan henkilötkin aterioivat. Siitä saa aidon italofiiliksen.

1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 pala inkivääriä
1 lehtikaalin lehti
1 keltainen tai punainen habanero chili
1 jalapeno chili
1 punainen mieto chili
1 porkkana
1 varsisellerin varsi
1 prk kidney papuja
1 prk tomaattimurskaa
100 gr spagettia, makarooneja tai jotain vastaavaa pastaa
suolaa, mustaapippuria, paprikaa ja kuminaa maun mukaan
2 dl vettä
0,5 dl öljyä
1 rkl ketchuppia

Hienonna habanero ja jalapeno paloiksi. Lisää palat mortteliin mausteiden kanssa. Survo seos tahnaksi. Leikkaa kasvikset pieniksi paloiksi ja pastele niitä rauhassa padan pohjalla öljyssä.  Lisää vesi, pavut, tomaattimurska sekä chiliseos. Anna kypsyä vähintään puoli tuntia, mutta tuntikin on ok. Lisää sekaan pasta ja ketchuppi ja vettä, mikäli tarvitaan lisää kosteutta. Anna pastan kypsyä vielä 10 minuuttia. Jätä pata vetäytymään rauhassa. Kuumenna pata ennen ruokailua, mikäli se ehtii jäähtyä.

 Juomaksi esimerkiksi kylmää vettä, vahvaa olutta (Aura tai Olvi bock) tai viskiä. Tai kaikkia vuorotellen.

keskiviikko 17. lokakuuta 2018

LYHYET ERIKOISET

Unkari kieltää sukupuolitutkimuksen ideologisista syistä

Esko Eerikäisen (?) karmea lapsuusmuisto. Lastenhoitaja pakotti syömään kukkakaalia.

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kutsui hänet oikeuteen haastanutta Stormy Danielsia  Twitterissä "hevosnaamaksi".

Kainuussa toimiva yritys Transtech muuttaa nimensä. Uusi nimi on Skoda.

Paavo Väyrynen uskoo että vielä rekisteröimättömällä puolueella Seitsemän tähden liikkeellä on mahdollista saada kevään eduskuntavaaleissa 12 % kannatus ja kilpailee neljän vuoden kuluttua maan suurimman puolueen tittelistä.

Väkivaltainen exä tarkkaili kumppaniaan älyjääkaapin avulla.

Kilon määritelmä muuttuu. Kilon paino pysyy kuitenkin edelleen samana.

tiistai 16. lokakuuta 2018

OSTIN JOUKKUEPASSIN

Ajattelin mennä perjantaina katsomaan paikallispeliä Ilves - Tappara. R-kioskilta ei lippuja kuitenkaan herunut. Lipunmyyntipisteitä ovat nykyään C-marketit, Sokos ja Stockmann. Eilen kävin kaupunkireissulla Stockan lippumyymälässä kysymässä lippua. Yllätyksekseni piippuhyllyn liput eli E-katsomon liput maksoivat 22 € plus tulostuskulut. Päätykatsomoihin liput maksoivat 27 €. Se oli minulle liikaa. Tavallisissa peleissä E-katsomoon pääseen 11 eurolla. Päätin pakittaa ja mennä katsomaan peliä johonkin paikalliseennravitsemusliikkeeseen. Illalla katselin kuitenkin netistä Telian joukkuepassia. Jotenkin se jäi pyörimään päähäni.

Aamulla mietiskelin vielä joukkuepassin hankkimista. Joukkuepassi eli oikeus katsella oman joukkueen (Ilves) pelejä maksoi 19,90 €/kk ja lisäksi vielä 3,50€ korttimaksu kuukaudessa. Siis koko lailla sama hinta kuin yhden paikallispelin hinta. Telkusta voisin katsella oman joukkueen pelejä kotona ja vieraissa eli seitsemän-kahdeksan peliä kuukaudessa. Eniten jarrua aiheutti uuden systeemin käyttöönotto. Telkkarin ostaminen ja lisäkaiuttimien hankkiminen olivat molemmat monimutkaista säätämistä. Meikäläisellä ei meinää pinna kestää uusia termejä ja myyjien yksinkertaista (nörttikielistä)  ohjeistusta. Nyt pelkäsin samaa sähläämistä.

Päätin kuitenkin lähteä soitellen sotaan. Koskikeskuksen Telia oli kohde. Ystävällinen nuori naismyyjä alkoi heti kyselemään minulta telkusta ja kaapelikortista ja sun muusta. Pian hän ehdotti Telia viihdettä eli telia tv:tä, joka toimisi lisälaitteella. Sitä kautta saisin kaiken muunkin tarvittavan ja maksu olisi vain kympin kuussa. Kuitenkin jouduin peruuttamaan, kun kuulin lisälaitteen saapuvan kotiini vasta 23.10. Silloinhan Ilves ja Tappara olisivat tahkonneet paikallispelin. Päätin jättää koko homman. Myyjä ehdotti kuitenkin joukkuepassia. Se saattaisi toimia jo huomenna, jolloin on Ipan vieraspeli Kouvolassa. Tein nopean ratkaisun ja otin kortin. Varmistin vielä, että minun piti soittaa tiettyyn Telian numeroon aktivoidakseni kortin. Tähän saakka kaikki hyvin.

Kotona sovitin korttia telkkuun. Se oli selvästi liian ohut. Luin uudelleen ohjeet netistä. Kortti piti laittaa kortinlukijaan. Meillä ei vaan ollut sellaista. Hyppäsin autoon ja ajoin Giganttiin. Ostin kortinlukijan, joka tarvitaan telkussa maksukanavia varten. Hinta 37,50 €. Ystävällinen myyjä otti kortinlukijasta numerosarjan ja hoiti minulle tarvittavan yhteyden. Kortti piti asettaa vain kortinlukijaan ja se telkkuun. Kaikki toimisi sen jälkeen.

Kotona katselin molempia ja laiton kortin muutamalla eri tavoilla lukijaan ja edelleen telkkuun. Ei toiminut. Myyjä oli sanonut, että pitää antaa kortin olla telkussa tunnin verran, niin se hakee yhteyden. Ei hakenut. Päätin soittaa Telian apunumeroon. Juuri kun naispuolinen apuhenkilö vastasi puhelimeen tapahtui ihme. Telkku alkoi toimia Ilveksen kanavapaikalla. Vaikkei mitään peliä tullutkaan, näkyi Liigan ja Telian mainos. Olin pelastunut.

Tarinan lopussa on vielä lisää iloja. Joukkuepassin kortilla näkyy lisäksi Eurosport 1, Travel Canal ja liigastudio. Toivon mukaan. Seuraava koetinkivi on huomenna. Näkyykö peli vai ei ? Silti sanon toiveikkaana: loppu hyvin kaikki hyvin !

Huh, huh !
Mihin tämä maailma on menossa ? Kuka tätä yksinkertaista tekniikkaa oikein suunnittelee ? Minä
tunnustan olevani ihan kuutamolla.  Eläkkeelläkin voi olla stressaantunut.

sunnuntai 14. lokakuuta 2018

TPV - Mypa. 2 - 1


Kaksi menneisyyden legendaarista joukkuetta taisteli ratkaisupelissä paikasta jalkapallon Ykköseen lauantaina. TPV oli hitusen onnekkaampi ja pystyi maalaamaan kahdesti kouvolalaisten yhtä vastaan. Voitto oli työvoitto, sillä joukkueet olivat tuiki tasaisia. Mypa teki jo peli kolmannella minuutilla johtomaalin kaikkien yllätykseksi. Pikku hiljaa tamperelaiset saivat tasoitettua ja toisella puoliajalla syntyi voittomaali vaarattomalta näyttäneestä vapaapotkusta. Ottelu oli henkeäsalpaava jännitysnäytelmä loppuun saakka. Mypa olisi tasoitusmaalilla voittanut karsinnan ja päässyt ensi kaudeksi Ykköseen. TPV pystyi varjelemaan maalinsa kovassa paineessa ja vaputtava tuomarin pilli villitsi sekä pelaajat että yleisiön. Tammelassa oli yleisöä peräti 2020 henkilöä. Kympin maksaneille lipuille saatii monikertainen kate. Niin jännittävä näytelmä saatiin nähdä.

Ensi kausi onkin sitten kylmää kyytiä TPV:lle. Ykkösessä pelaa runsas joukko entisiä Veikkausliigajoukkueita. KTP, Oulu, Haka, Kemi jne. Ykkösessä pelaa vain 11 joukkuetta kun kakkosessa pelaa kolmessa lohkossa sama määrä joukkueita eli kolminkertainen määrä. Toivon mukaan Ilves ja TPV pystyvät sopimaan jonkinlaisen yhteistyösopimuksen, jolla peluutetaan
liigajoukkueen laajaa pelaajarinkiä Ykkösen peleissä. Nykyisellä kokoonpanolla tulee tuskin
montakaan pistettä  Mutta se on sitten keväällä. Nyt on juhlan aika !

keskiviikko 10. lokakuuta 2018

Syksyn ruokavinkki : MUIKUT

Syksy jo saa ja kaupasta saa muikkuja. Peratut muikut ovat helppo ja maukas ruoka-aines, josta olen tehnyt kahta perinneruokaa. Paistettuja muikkuja ja muikkupataa.

Paistettujen muikkujen valmistaminen on helppoa ja kätevää. Muikut ovat usein pienessä muovipussissa. Puolen kilon muikkupussiin lisätään ruokalusikallinen ruisjauhoja ja vehnäjauhoja skä teelusikallinen suolaa. Pussia hölskytellään hetki, jotta jauhot sekoittuvat kalojen pinnalle. Sitten vaan voita pannulle ja muikut paistumaan. Hetkessä valmista ja ei muuta kun napostelemaan. Puolesta kilosta riittää kahdelle, kolmelle tai jopa neljälle herkuttelijalle.

Toinen ohje on muikkupata. Ladotaan puoli kiloa muikkuja keskikokoiseen voideltuun vuokaan. Lisätään kerroksiin suolaa, tillisilppua ja voinokareita. Muikkupata laitetaan uuniin vartiksi 200 asteeseen. Sen jälkeen kaadetaan päälle desi kermaa ja annetan kypsyä kolme varttia. Kermaan voi lisätä teelusikallisen mätitahnaa, jos haluaa gourmet-annoksen. Muikkupata on hyvää sellaisenaan, mutta täydellistä lämpimän ruisleivän päällä. Ainakin suuni mielestä.

NÄKÖKULMIA

Turkki on kertonut, että Saudi-Arabiasta kotoisn oleva toimittaja Khashoggi on surmattu maan Istanbulin konsulaatissa. Saudikonsulaatin edustaja näytteli konsulaatin kirjahyllyjen laatikoita, ettei täällä ole ketään. Mielenkiintoista, kun Turkki on huolissaan Washington Postin toimittajasta. Toimittaja on suhtautunut Saudien vallassa olevan prinssi Salmanin toimintaan kriittisesti. Totta onkin, että Salman on pistänyt vakilaan tai arestiin monia kilpailevia prinssejä. Toisaalta hän on vapauttanut maan naisia mm. antamalla heille luvan ajella autolla. Kuukausi sitten Turkki ajautui pieneen kriisiin tai ainakin sanaharkkaan USAn kanssa, kun se oli pidättänyt jenkkipastorin eikä suostunut vapauttamaan häntä. Muistissa on myös lukuisten turkkilaisten lehtien toimittajien pidätykset ja toimitusten sulkemiset. Vankiloissa viruu tuhansia entisiä virkamiehiä ja muuta opposition väkeä syytettynä vallankumouksesta. Kymmeniä tuhansia ihmisiä on saanut potkut työpaikoistaa. Onko Turkki nyt kiinnittämässä huomiota pois omasta kotipesästä ? Aikooko Turkin presidentti parantaa mainettaan myös Yhdysvaltojen suuntaan. Hänhän kävi vastikään sovittelumatkalla Saksassa.

Maailman ilmastopaneeli kertoi raskaita uutisia ilmaston lämpenemisestä ja sen seurauksesta. Suomessa aina terävä ja aktiivinen hallitus oli syvästi huolissaan ja valmis miettimään uusia keinoja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi. Orpo ehdotti ilmastoministerin vakanssia uuteen hallitukseen. Tiilikainen toppuutteli, ettei nyt pikaisesti pystytä tekemään mitään. Yleisesti puhutaan, että bensa-autot pitää muuttaa sähköautoiksi ja lihansyönti lopettaa. Valojen ja sähkön käyttöä pitäisi vähentää kotona. Suomen pitää olla esimerkkinä muille maille. Statistiikka kertoo maamme suhteellisen pienestä osuudesta maailman pelastamisessa. Maamme hiilidioksidipäästöt ovat noin 1,2 % Euroopan päästöistä. Venäjän päästöihin verrattuna osuutemme on noin 0,8 % ja Yhdysvaltain päästöihin verrattuna 0,6 %. Kiinan päästöihin verrattuna meidän päästömme ovat n. 0,4 %. Näiden kolmenmaan yhteiset päästöt ovat 63 %  kaikista maailman päästöistä. Suomen päästöt maailman päästöistä ovat n. 0,13 %. Suomessa kotitalouksien päästöt ovat 6 % kaikista maamme päästöistä. Saksassa neljännes energiataloudesta tuotetaan kaivamalla ruskohiiltä. Ovatkohan meidän maamme ministerit, vihreät ja muut ilmastomuutoksen aktivistit lueskelleet maailman päästöjen tilastoja ja kokoluokkaa ? Kannattaa lukea. Siitä saa hieman perspektiiviä ongelmien mittaluokkaan.  Tuntuu keljulta kuunnella taas kerran mummunmökkien syyllistämistä ilmastonmuutoksen ratkaisijana,

Hallitus on lähtenyt soitellen sotaan ja päättänyt, että kaikissa alle 20 hengen työpaikoissa voitaisiin irtisanoa väkeä ilman perusteita. Tarkoituksena on parantaa työllistymistä. Ehdotus osui ay-liikkeen arkaa paikkaan. Suoraan munille. Ammattiyhdistystoiminnassa on muutamia perusasioita eli saavutettuja etuja, joista ei suostuta luopumaan. Irtisanomisuoja on yksi tällainen. Syntyi lakkojen ja ylityökieltojen suma. Toimintapäiviä järjestettiin ja työpaikoilla vaadittiin hallituksen esityksen peruuttamista. Hallituksessa alettiin hermostua. Lievennettiin irtisanomista koskemaan vain 10 hengen työpaikkoja. Turha lievennys. Nyt on luvassa lakkoilun ja toimintapäivien jatkotoimia. Työnantaja on kiukkuinen kun lakkoilulla on raskaat taloudelliset menetykset. Poliittisten lakkojen maksumieheksi tulevat yritykset. Pikkuhiljaa työnantajaleirissäkinmalkaa kuulua nurinaa hallituksen suuntaan. Mysky vesilasissa on selviö. Ay-liike sai hallituksen jarruttelemaan ja nyt se on työpaikoilla voimiensa tunnossa. Pian myös Etelärannassa ollaan samassa kelkassa, tosin äänettömästi. Sipilän hallitus joutuu ottamaan lusikan kauniiseen käteen ja perumaan ehdotuksen. Vastapuoli on kuittaamassa paitsi duunareiden sympatiat, myös messevän vaalivoiton kevään eduskuntavaaleissa.

keskiviikko 3. lokakuuta 2018

KUOPPA TAMPEREEN RAATIHUONEEN EDESSÄ

Tamperelaisia on ihmetyttänyt ammottava aukko Raatihuoneen edessä. Keskustelua on käyty maaperän aineista: hiekasta ja vedestä ja maaperän pettämisestä. Kuoppa on herättänyt lukuisia selityksiä ja arveluita. Aukon syntymiseen ei ole kuitenkaan montaa syytä vaan yksi ainoa. Tämän reiän syntyminen ei ole monien yhteensattumien summa. Tutkivan journalismin osasto on kerännyt tahoiltaan osatekijöitä, jotka eivät aiheuttaneet tätä mystistä kuoppaa. Tarinan lopussa kerromme totuuden aukon syntymisestä.

1.  Aarnion ja Suomen polisijohdon toimia selvitellään Helaingin käräjäaikeudessa. Huumepoliisi Aarnio ei ole kuitenkaan kaivanut tätä kuoppaaa eikä piilottanut virolaiselta Veijolta saamiaan satojen tuhansien konsulenttirahoja Raatihuoneen eteen. Myöskään Suomen ylin poliisijohto ei ole piilottanut kuoppaan poliisin tietolähdetoiminnan rekisteröintiä koskevia ohjeita. Totta on, että ohjeet ovat kateissa tai sitten niitä ei olet tehty lainkaan, mutta siitä tässä ei ole kyse.

2, Raatihuoneen eteen ei ole kuopattu myöskään kuuluisaa Sammon lukiolaisten projektityötä Suomen politiikan kaksista kasvoista. Hyvällä puolellahan on Niinistö tai pahan puolella Halla-aho ja Huhtasaari. Huhtasaari nosti kovan äläkän opettajien halusta provosoida oppilaita perussuomalaisia vastaan. Tästähän seurasi kova some-raivo. Siitä taas seurasi turvamiehen palkkaaminen koulun ovelle. Siitä seurasi... jne. Jatkuu kevään vaaleihin saakka.

3. Kuoppaa ei ole kaivettu myöskään maanantaista Tampererepäivän vastaanottoa varten. Kaupungin poliittisen johdon ei ole ollut tarkoitus ohjata vastaanoton jälkitunnelmissa opposition pahimpia pukareita isoon kuoppaan.

4. Aukko ei ole myöskään syntynyt tunnelityömaan jatkoliittymän uusissa kaivauksissa. Tämä työmaa on lähempänä Amuria kuin Keskustoria. Pahat juorut ovat kertoneet, että kaupungin johto
olisi päättänyt metron rakentamisesta itä osasta eli Linnainmaalta länteen eli Tesomalle. Se ei pidä lainkaan paikkaansa. Ainakaan töitä ei ole vielä aloitettu.

5. Teekkarit eivät kaivaneet Teknisen korkeakoulun (ensi vuonna yhteinen yliopisto) uudella robotilla tätä kuoppaa Raatihuoneen eteen. Ei vaikka perinteisen teekkarikasteen tarkoituksena on herättää yhteiskunnallista keskustelua (hälyä) uusien opiskelijoiden keskuudessa

6. Kuoppaan ei ole kaivettu myöskää maailman parhaan taitoluistelijan, Kiira Korven muistelmia, kolmea pronssimitalia eikä edes isä Raunon juomapulloja. Uskokaa tai älkää tällä asialle ei ole mitään tekemistä Kiiran kanssa. Muilla asioilla voi olla, muttei tällä.

Totuus on paljon yksinkertaisempi. Ratikkatyömaan kaivauksissa sattui maanantaiaamuna pieni kämmi. Maan sisällä oleva paksu viemäriputki vetäistiin pois raidetyömaalta Hämeenkadulla. Poikittaisen putken pää ulottui parinkymmenen metrin päähän, aina Raatihuoneen eteen asti. Ontelon katto petti ja maahan tuli iso kuoppa. Ratikkatyömaa on saanut niin paljon kuraa ja kielteistä palautetta kansalaisilta, että sieltä suunnalta päätettiin pitää suut supussa. Emmekä mekään halua pyörittää veistä kipeässä haavassa. Todetaan vaan, että tekevälle sattuu. Henkilövahingoilta on ainakin toistaiseksi vältytty. Kannattaa muuten välttää kävelyä Raatihuoneen luona, ettei vaan kävisi uutta vajoamista..