sunnuntai 31. toukokuuta 2020

20. näyttely


Vihavuoden koskikahvilassa avattiin minun 20. kuvataidenäyttelyni. Hallituksen suosiollisella avistuksella kahvilat ja ravintolat saadaan avata kesäkuun alussa. Hyvää onnea tai sattumaa. Pääsin kesän ensimmäiseksi näyttelyn järjestäjäksi. Ihmisiäryhmäkuvassa on näyttelyn nimi ja se on esillä 1.-14.6. 2020. Esillä on reilu 30 isoa, pientä ja keskikokoista työtä vuosilta 2017-2020. Väriä riittää samoin erilaisia kasvoja.



Toivon mukaan kävijöitä riittää ja joitakin vierailijoita käy myös näyttelytilan puolella.

keskiviikko 27. toukokuuta 2020

Eroja ja uusia avauksia

Yhdysvaltain Minneapolisissa neljä poliisia on erotettu tehtävistään. Tapaus liittyy mustan miehen pidätykseen. Yksi poliiseista painoi polvellaan miehen niskaa niin voimakkaasti, että mies kuoli. Tapahtumasta on julkaistu video netissä, joka on johtanut suurin kansalaisten vihan ilmauksiin.

Britannian hallituksen apulaisministeri Douglas Ross on eronnut. Pääministeri Johnsonin avustaja Dominic Cummings rikkoi kahdesti maassa julistettuja liikkumisrajoituksia. Pääministeri on puolustellut avustajansa menettelyä. Kansalaiset ovat todenneet, että eliitti ei piittaa rajoituksista. Heillä on omat oikeutensa. Jupakasta Ross teki johtopäätöksensä ja erosi hallituksesta.

Entinen jääkiekkoilija ja nykyinen valmentaja Ville Nieminen on pannut Tampereen Takahuhdissa sijaitsevansa talonsa myyntiin. Hintaakin on yli miljoonaa euroa. Pelicansista potkut saaneen valmentajan epäillään joko muuttavan halvempaan kämppään. Tai sitten uusi pitkäaikainen valmennuspesti odottaan jossakin kauempana. Joka tapauksessa loisteliaasta lukaalista tulee ero, jos ja kun joku ostaa sen pois.

Nokian Renkaiden toimitusjohtaja Hille Korhonen eroaa tehtävästään kolmen vuoden jälkeen. Näyttää kuitenkin siltä, että Korhoselle näytettiin ovea. Eroaminen näyttää siistimmältä. Taloutta seuraaville Korhosen ero ei ollut yllätys. Alkon pääjohtajan pesti kesti neljä vuotta ja sitä ennen hän oli erilaisissa tehtävissä Fiskarsin palveluksessa. Nokian saappaat taisivat olla liian suuret pitempiaikaisiin haasteisiin. Pörsissä markkinat kiittivät sinkoamalla Nokian Renkaiden kurssin 16 % nousuun.

Uusi ripulilääke on kehitetty. Jokin aka sitten 750 suomalaista pääsi Afrikkaan, Beniniin koekaniineiksi. Puolelle annettii ripulirokotetta ja puolelle placeboa (lumelääkettä). Nyt tutkimus on päättynyt ja ripulirokotetta saaneet ihmiset selvisivät vähäisemmällä ripulilla tai kokonaanmilmanmripulioireita. Puolet koekaniineista kärsi sen sijaan erilaisista ripulioireista. Kiitos heidän kaikkien koekaniineiden. Tutkimus vahvistaa, että ripulirokote toimii.

Helsingissä kirjasto ja 16 muuta kirjastoa alkavat lainaamaan grillejä. Hyvä idea, sillä monellakaan kerrostaloasukkaalla ei ole mahdollista grillailla parvekkeella. Sen sijaan lomamökin vuokrannut lomalainen voi kätevästi lainata grilli viikoksi pariksi ja nauttia grillikylkiä ja kuumaa makkaraa
loman kruununa. Samalla voi lainata vaikka sellaisen muinaisjäänteen kuin kirjan. Sitä voi lomalla
lukea aikansa kuluksi grillaamisen lisäksi.

Touko Aalto on saanut uuden homman Apteekkariliiton yhteiskuntasuhteiden johtajana. Vhreiden puheenjohtajanakin pienen tovin toiminut Aalto on entinen kansanedustaja Jyväskylästä. Onnea vaan valitsemallanne tiellä. Aalto on kaikella tapaa sympaattinen henkilö, jolle on helppo toivottaa menestystä. Ehkä apteekit saavat Aallosta myös hyvän suhdetoimintamiehen. Apteekkien yksinvaltaa uhkaavat monien lääkkeiden omaisten tuotteiden siirtäminen Prisman ja Ärrän hyllyille.

EUn komissio esittää 750 miljardin euron tukipakettia koronaviruksesta kärsineille Euroopan maille. Aika näyttää ja itse asiassa aika pian, missä muodossa rahaa jaetaaan ja pitääkö sitä maksaa koskaan takaisin. Ei kai nyt sentään ! Nythän tarvitaan elvytystä. Ei kai kukaan jaksa tässä tilanteessa miettiä velkojen maksua. Sitäpaitsi rahaa on ihan helppoa painaa rahapajoissa tai pistää ykkösiä ja nollia tileille. Ei se elvytys sen kummempaa ole.

Olympiarahasto on perustettu Suomeen. Tavoitteena on kerätä 20 miljoonaa euroa yksityisiltä ja yrityksiltä.  Sen jälkeen valtio eli me veronmaksajat pistetään samaiset 20 miljoonaa. Ensmmäinen milli on saatu jo kerättyä. Sieltä sitten jaellaan urheilijoille tukia ja avustuksia. Sillä tavalla saadaan Suomi takaisin maailmankartalle. Eikä maksa paljon mitään. On se ihmeellistä tämä urheiluväen rahan vinkuminen. Tuloksia ei ole tullut enää moniin vuosiin, mutta rahaa kinutaan lisää, lisää, lisää. Tämähän kuulostaa ihan Italian ulkopolitiikalta. Kreikasta puhumattakaan.

NHL on päättänyt jatkaa sarjakauttaan pudotuspeleillä. Peleihin pääsee peräti 24 joukkuetta ja molempien konferenssien neljä parasta pääsevät suoraan toiselle kierrokselle. Joukossa heiluu iso joukko suomalaisia kiekkolijoita. Itse h-hetkeä ei ole vielä päätetty, eikä myöskään ottelujen järjestämiseen littyviä ohjeta ole sovittu. Mutta jääkiekkoa janoava kansa ympäri maailman saa seurata kesällä maailman kovimman kiekkoliigan esityksiä. Pientä maksua vastaan.

maanantai 25. toukokuuta 2020

Vielä kerran



Pinkki naama ärsytti sen verran, että vedin vielä naisen kasvot harmaa-valkoisella. Nyt saa kelvata. Se tarkoittaa, että ensi sunnuntaina ripustan taulun Vihavuoden koskikahvilan näyttelytilaan. Kahvila avataan maanantaina ja saan olla tämän kesän ensimmäisen näyttelyn pitäjä. Se on sattumaa, mutta kiitos siitä. Kahden viikon näyttely on hyvää vaihtelua ja mukava palkinto kevään aherruksesta. Saan laittaa vanhojen töiden seuraksi keväällä maalattuja töitä. Kaiken kukkuraksi se on minun 20. näyttelyni.

sunnuntai 24. toukokuuta 2020

Tulppaanit


"Tulppaaneita tulvillaan on iloinen Amsterdam".

Kun emme päässeet Amsterdamiin, tuli Amsterdam meille. Toki tämä meidän pihan tulppaaniloisto on aika vaatimatonta verrattuna Amsterdamin kukkatoreihin. Iloa siitä on kuitenkin paljon. Kesä on hyvää vauhtia tulossa.

Viime syksynä istutetut tulppaanit ovat vain osin nousseet Sen sijaan viime keväänä kukkineet vaaleat tulppaanit ovat riehakkaasti auki. Toivon mukaan penkkiin saadaan myös punaista väriä. Odottavan aika on pitkä.

Maailmalla tuulee

Missä oli Kim Jong-un ? Miestä ei ole näkynyt lannoitetehtaan avaamisen jälkeen kolme viikkoa sitten. Myös sitä ennen huhuiltiin Pohjois-Korean loistavan valon katoamisesta. Spekulaatioiden mukaan päämies on ollut koronaa paossa, mutta Pohjois-Koreassa ei ole kerrottu lainkaan koronasta. Toiset spekulaatiot kertovat hänen pähkäilleenmaan talouden asioita. Siinähän riittää hommia taitavammallekin talousnerolle. Viime vuonna Kim Jong-un oli vastaavana aikana 27 kertaa julkisuudessa. Nyt kadonnut mies tuli julkisuuteen maan puolusvoimien pitäessä kokousta ydinaseiden laajentamisesta. Katoaako Kim Jong-un jälleen tämän visiitin jälkeen ?

Afganistanin Taleban-liike on solminut kolmen päivän tuliatauosta maan hallituksen kanssa. USA ja Taleban sopivat aiemmin yhdysvaltalaisten joukkojen vetäytymisestä Afganistanista. Samassa sopimuksessa päätettiin vaihtaa myös hallituksen joukkojen ja talebanien vankeja  Se on sujunut talebanien mielestä kovin hitaasti. Tarkoituksen on vaihtaa 5000 talebania ja 1000 hallituksen sotilasta. Nyt julistetun tulitauon tarkoituksena lienee vankien vaihdon nopeuttaminen.

Kalifornian teknisen instituutin, Caltechin, optisen tekniikan tutkijat ovat tehneet uuden maailman ennätyksen kuvaamisen nopeudessa. He ovat pystyneet ottamaan tuhat kuvaa 70 biljoonan (70 000 000 000 000) ruudun sekuntivauhtia. Nopeudesta uskotaan olevan paljon hyötyä eritaisissa kuvamaterialiin perustuvassa tutkimuksessa.

Brasilian kirkkain valo, presidentti Jair "pieni flunssa" Bolsonaro, jatkaa koronan vähättelyä. Maassa on kolmanneksi eniten tautitapauksia maailmassa, mutta tämä neropatti on kiinnostunut vain talouden avaamisesta. Vaikuttaa siltä, että nykymaailmassa presidentiksi valitaan kovaäänisin ehdokas. Oli tyhmä tai sitäkin yksinkertaisempi, se ei haittaa. Kunhan mölinää riittää. Jos pitäis valita maailman hölmöin presidentti, kilpailu Pohjois- ja Etelä Amerikan presidenttien välillä olisi tiukka. En lähtisi arvailemaan voittajasta.

Saksassa 13.000 pahvifania oli seuraamassa Leverkusenin ja Mönchengladbachin matsia. Oman kuvansa sai pahville 19 euron hintaan. Leverkusen otti komean  3-1 kotivoiton pahvikatsojien
kannustaessa (hiljaahan ne olivat). Kotijoukkueelle jäi käteen pisteiden lisäksi messevä joukko fanien kuvia ja sievoinen summa riihikuivaa rahaa.

Kiina näyttää kyllästyneen loputtomiin Hong Kongin mellakoihin ja mielenosoituksiin. Pegingissä kokoontunut kansankongressi hyväksyi terrorismin vastaisen turvallisuuslain, jonka myötä viranomaisille tulee vankat oikeudet rajoittaa hongkongilaisten mielenilmaisuja. Hong Kongin autonomia koki nyt kovimman kolauksen sen jälkeen, kun britit siirsivät kaupungin kiinalaisten
hallintaan. Toki Kiinalla riittää näitä autonomiapulmia muuallakin. Taiwan on vaikein tapaus, samoin Tiibet, puhumattakaan uiguureista tai Venäjän rajalla sijaitsevasta Ussurijoesta.


perjantai 22. toukokuuta 2020

Muratti



Laitoin muratin ulos kesän viettoon. Amppeli on riittävän korkealla, jolloin pisimmät varret ulottuvat terassin pinnalle. Muistelen, että olen hoidellut tätä kasvia kolmisen vuotta. Hyvin olemme tulleet juttuun. Pituutta on jo reilu 2 metriä. Viikonlopuksi on luvattu lämpimiä kelejä. Vastaavasti yöllä lämpötila on plussan puolella.

Muratti pitäisi säilyttää talviaikaan 10-15 asteen lämmössä. Meillä ei sellaista lämpöä löydy. Pitäisi olla lasitettu parveke tai puolittain ulkona oleva varasto. Muratti on saanut selvitä huoneen lämmössä. Ihan hyvin se onkin selvinnyt. Pienempi muratti on metrin mittainen. Sekin pääsi ulos. Syksyllä ennen pakkasten tuloa murateille pitäisi löytyä sisältä talvehtimispaikka.

torstai 21. toukokuuta 2020

Kultaranta keskustelut

Tänä vuonna Tasavallan Presidentin Kultaranta keskustelut toteutetaan uudella formaatilla. Väkeä on paikalla vähemmän, mutta netin kautta keskusteluja käydään ympäri maailmaa olevien asiantuntijoiden kanssa. Uutta on myös keskustelujen teemoitus. Tänä vuonna yleisö on saanut ehdottaa kiinnostavia aiheita. Valmisteleva työryhmä on valinnut ajankohtaisimmat aiheet Presidentin kanssa. Julkaisemme vuoden 2020 Kultaranta keskustelujen teemat.

Keskeinen asia on luonnollisesti korona ja sen aiheutamat muutokset maailmassa. Teemasta on kolme   aihetta :

1. Pohjoismaiden yhteinen vaatimus: Ruotsin rajat loppuvuodeksi kiinni.

2. Koronapandemia ilmastonmuutoksen pelastajana.

3. Pitäisikö Trumpin suihkuttaa desinfiointiainetta suoneeen USAn virustartuntojen vähentämiseksi ?


Muuta aiheet :

4. Lockheed Martin F-35 Lightning II hävittäjän hankinta Suomen Ilmavoimille.

5. Kela pullonkaulana toimeentuloasiakkaiden elämässä.

6. Ulkonäön painoarvo valtiovarainministeriön kansliapäällikön viran täytössä.

7. Piensijoittajan ajankohtaiskysymys: ostaakko vai myydä Nokiaa ?

8. Panimoiden etämyynnillä lisätuloa valtion kassaan.

9. Taitoluisteluvalmentajan voimasanoista potkua nuorten harjoitteluun.

10. Korttelirallia, kokoontumisajoja ja ylinopeuksia, halvan bensan halvat huvit

Keskustelujen päätteeksi perustetaan yli 70-vuotiaiden vapautusrintama, jonka nimeksi tulee:  Ei vapaata vangita voi. Kunniapuheenjohtajaksi pyydetään Tasavallan Presidenttiä. Yhdistyksen tarkoituksena on vapauttaa kaikki Suomen ikäihmiset holhouksista, rajoituksista ja määräyksistä.

keskiviikko 20. toukokuuta 2020

Eron tuskaa

Posti on aloittanut taas uudet yt-neuvottelut. Sen lisäksi Posti aikoo lopettaa kesäaikana postin jakelun perjantaisin. Vuonna 2017 Posti lopetti tiistaisen postin kannon. Muutenkin Postissa on ollut vauhti päällä. Toimitusjohtaja erosi ja puolet hallituksen jäsenistä erotettiin. Uusin eväin jatketaan samoilla vähentämiseen tähtäävillä vanholla linjoilla

Ruotsin entinen valtionepidemiologi Linde on ottanut vahvasti eroa Ruotsin koronalinjaan. Alun perin samaa mieltä ollut Linde on kääntänyt kelkkansa. Toimenpiteiden olisi pitänyt olla tiukempia. Kuolemantapauksien ja tartuntojen määrä on poikkeuksellisen suuri verrattuna esimerkiksi muihin Pohjoismaihin. Valittu linja on ollut talouselämälle keveämpi, mutta tauti on jyllännyt voimakkaasti. Kritiikkiä sataa nykyiselle epidemiologi Tengellille.

Yhdysvaltain loputtoman yllätyksellinen presidentti Trump on kääntänyt taas kerran mustan valkoiseksi. Nyt hän on ylpeillyt Yhdysvaltain koronaluvuilla. Ne ovat maailman suurimmat ja presidentti on ylpeä siitä. Korkeat luvut johtuvat hänen mukaansa siitä, että maassa on testattu enemmän kuin muualla. Tämäkään ei pidä paikkaansa, sillä Yhdysvaltojen testaaminen on asukaslukuun verrattuna vasta 15 maailmassa. Näyttää siltä, että Trump saa kehuskella jatkossakin suurista luvuista Yhdysvalloissa. Siinä määrin tehotonta maan virustorjunta näyttää olevan. Eilen Trump ilmoitti syöneensä puolitoista viikkoa malarialääkettä, jota lääkärit pitävät hyödyttömänä koronan suhteen ja jopa vaarallisena mahdollisten sydänoireiden takia.

Entinen mäkihyppääjä Toni Nieminen on kertonut eronneensa jälleen. Vuoden vaihteesssa alkanut suhde kiinteistönvälittäjänä toimivaan seitsemän lapsen yksinhuoltajaan on päättynyt. Niemisellä itsellään on neljä lasta edellisistä liitoistaan. Nieminen ei suostu kuitenkaan kertomaan eron syistä tarkemmin. Aiemmin uutisoitiin naisystävän olevan raskaana.

Seksologi Osmo Kontula on erotettu Suomen Seksologien yhdistyksestä. Kontula on haastanut yhdistyksen oikeuteen perusteettomasta erottamisesta. Kontula on ollut perustamassa kyseistä yhdistystä ja toiminut sen puheenjohtajana. Kumpikaan osapuoli ei ole kertonut erottamisen syytä. Kontula sanoo syyn olevan henkilökohtainen.

Kalervo Kummolan piti erota Maailman Jääkiekkoliiton varapuheenjohtajan paikalta yhdessä puheenjohtaja Faselin kanssa. Toisin kuitenkin kävi. Henkilövalinnat siirrettiin vuodella eteenpäin, joten molemmat puheenjohtajat välttivät eron ja saivat vuoden jatkoajan.

Helsinkiläisestä taitoluisteluseurasta HSK:sta erotettu valmentaja Mirjami Penttinen on tehnyt sopimuksen Taitoluisteluliiton ja seuran kanssa. Penttinen vetää oikaisuvaatimuksensa pois urheilun
oikeusturvalautakunnasta ja pyytää anteeksi tekojaan. Lukuisat luistelua harrastavien lasten
vanhemmat ovat olleet pettyneitä siitä, että Penttinen saa karenssiajan jälkeen taas valmentaa.

Kiinassa kolmekymmentä vuotta sitten kaapattu kaksivuotias lapsi on palautettu vanhemmilleen. Tapaaminen oli riemullinen, kun 32 vuotias aikuinen tapasi vanhempansa pitkän eron jälkeen.

Entinen työministeri Jari Lindström on ottanut etäisyyttä aktiivimalliin. Lindströmin aikana hyväksyttiin aktiivimalli, jolla työttömiä oli tarkoitus työllistää. Nyt Lindström toteaa muostelmakirjassaan, että hän tiesi jo päätöstä tehdessään aktiivimallin olevan torso. Mallissa oli alusta alkaen valuvikoja, jotka olivat epäoikeudenmukaisia.

Keltavuokko



Aidan tällä puolella kukkii keltavuokko. Ensin olivat sinivuokot, sitten valkovuokot ja nyt keltavuokot. Piti käydä netistä katsomassa, ettei kyseessä ollut niittyleinikki. Ei ollut. Keltavuokko on kuitenkin leinikkien sukuun kuuluva kasvi, mutta se on oma lajike. Rauhoitettu kasvi saa kukkia pihalla kaikessa rauhassa.

tiistai 19. toukokuuta 2020

Huomioita korona-ajalta

Yhdysvaltojen ja Brasilian koronatilanne alkaa muistuttaa toisiaan. Tauti jyllää, leviää ja epidemian loppua ei näy. Kuolemantapaukset lisääntyvät loppumattomalla voimalla. Rajoituksia ei ole lainkaan tai riittävästi. Köyhä kansa ja erilaiset vähemmistöt näyttävaät kokevan koronan nahoissaan. Eikö varoitukista ja rajoituksista välitetä vai eikö niitästä ole tietoa ? Molemmissa maissa on presidenttinä populistinen johtaja. Heitä näyttää kiinnostavan vain talouden avaaminen. Heidän alkuaikojen koronakommentit ovat olleet vähätteleviä. Vieläkin Bolsunaro osallistuu mieluummin rajoitusten vastustajien mielenosoitukseen, kun huolehtisi kansalaisten suojaamisesta.

Venäjän koronatartunnat ovat nekin lisääntyneet hurjaa vauhtia. Itse asiassa Euroopan korkeimmat tartuntaluvut. Kuolemantapaukset ovat sensijaan hyvin maltilliset. Onko se totta vai tilastollinen harha. Amerikkalaislehdet ovat kyseenalaistneet venäläisten tavan kirjata kuolemia. Onko Venäjällä ja Valko-Venäjällä samanlaiset tavat ? Vain sairaaloissa koronaan kuolleet kirjataan koronakuolleiksi. Keuhkosairaiden kuolemia ei kirjata koronalistaan. Monet ovat vain kuolleet johonkin tautiin tai vanhuuteen ? Joka tapauksessa Putin on vankka johtaja, mutta hänen kädenjälkensä ei ole juurikaan näkynyt. Paitsi, että lupasi palkallisen kuukauden kansalle ja palkankorotuksia terveydenhoitajille. Vaikuttaa siltä, että seuraavien viikkojen aikana Venäjä liittyy kahden edellä mainitun maan kyseenalaiseen joukkoon, maailman koronakuolemien ja -tartuntojen kärkimaihin. Sitten myös kolme  populistia keksivät yhdessä ulkopuolisia syyllisiä koronakuolemiin.

Italia, Espanja, Ranska, Saksa ja Turkki ovat myös maailman huippuja koronasta kärsimisessä. Nyt ovia aloitetaan avaamaan ja kansalaisia päästetään liikkumaan. Se tuntuu pelottavalta. Alkavatko tartunnat taas leviämään ? Kuoleman tilastot ovat maailman kärkiluokkaa paitsi Saksassa. Mitä Saksa on osannut tehdä oikein ? Ovatko he onnistuneet suojelemaan vanhuksia ja sairaita riskiryhmiä ? Mitä heiltä muu maailma voi oppia ? Taustalla on talous ja turismin rahavirrat. Jokainen maa saa
valtaisat tulot turistivirroista. Veikkaan, että turistit hakevat kuitenkin maita, joissa korona on temmeltänyt rauhallisemmin. Miljoonat turistit kääntävät katseensa muihin maihin.

Onnistumisiakin on nähty. Uusi-Seelanti, Islanti, Suomi ja Norja kuuluva tähän ryhmään. Samoin monet Balkanin maat, Puola, Baltia. Näissä maissa on onnistuttu tekemään heti alkuun rajoituksia. Se näyttää toimivan. Tai sitten kansalaisten vähäiset kontaktit koronamaihin ovat estäneet epidemian leviämisen. On syytä tallentaa kyseisten maiden kokemuksia, sillä korona tuskin häviään maailmasta tuli rokotetta tai ei.

Suomen hallituksen astuminen suoraan kantamaan vastuuta ja antamaan ohjeta ja määräyksiä on onnistunut hyvin. Kesäkuussa rajoitusten lieventämisen kautta saadaan kokemusta viruksen käyttäytymisestä. Vaaroja on, mutta uusien rajoitusten tekemiselle pitäisi löytyä tarvittaessa rohkeutta. Suunta on hyvä, mutta ylimielisyyteen ei ole syytä edes kuumina kesäpäivinä. Rajoitusten repsahtaminen merkitsee toista virusaaltoa. Sitä ei kukaan kaipaa. Urheilu- ja kulttuuritilaisuuksia aletaan availemaan ravintoloiden ja kahviloiden lisäksi. VR lisää junavuoroja. Kansa odottaa kesälomia. Mökinvuokraus on loma-ajan suosikkikohde.

Ruotsissa koronavastuu on siirretty terveyshallinnon johtajalle. Poliitikot ovat pysyneet taka-alalla. Siltä ainakin näyttää. Tulokset näyttävät toistaiseksi heikoilta. Se on outoa, kun ajattelee miten  yliherkkä ja "steriili" ruotsalaisyhteiskunta on kaiken turvallisuuden suhteen. Kärjistäen sanottuna: vapaudet ensin vaikka se vaatisi ihmishenkiä. Kaiken lisäksi ruotsalaiset tuntuvat kannattavan Tengelin linjoja kuolemantapausten suuresta määrästä huolimatta. Kuinka kauan tätä valintaa svenssonit jaksavat selitellä ? Luulisin, että meillä olisi jo kapina pystyssä. Ainakin oppositio olisi tällaisen hallituksen kimpussa kuin herhiläiset. Sääli alkaa tulla naapurin touhua katsellessa. Ottakaa nyt itseänne niskasta !


maanantai 18. toukokuuta 2020

Lisää ruokia pöytään

Uutta pukkaa keittiöstä. Seuraavien viikkojen lista ulottuu pitkälle kesäkuun loppupuolelle saakka.

Paella, Makkara-papu-linssipata, Grillitassut ja uunikasvikset, Munakas, Kinkkucrepes, Kiinalainen kasviskastike ja riisi, Minestronekeitto, Lindströmin pihvi ja perunamuusi, Meksikolainen tonnikalapata ja lohkoperunat, Kasvislasagne, Lihapullat ja salaatti, Kalakeitto, Broilerinkoipia ja juustomakaroonia, Sushibowl, Lämmin halloumisalaatti, Intialainen broileripata ja couscous

Näillä mennään ja uutta keksitään. Ja jos ei muuta keksitä, aloitetaan alusta vanhoista tutuista. Kesä tuo aina uusia kasviksia, joten ideoita tulee kaupan tarjouksista.

Silmät auki


Korjasin vielä jo kertaalleen korjattua taulua. Nyt etualan naisen silmät ovat auki. Silmät ovat sielun peili. Ainakin ihminen on kiinnostavampi, kun hänen silmänsä ovat auki. Tyydyn tähän.

sunnuntai 17. toukokuuta 2020

TV:n suosikkiohjelmia

Masked Singer Suomi
Tämä on uusi ja erikoinen ohjelma, jossa naamioituneet laulajat esiintyvät yleisölle ja laulavat suosikkibiisejä. Naamioituneita laulajia voi tunnistaa lauluäänestä ja kansa äänestää jonkun esiintyjän pois. Voittajaksi paljastui Sami Hedberg. Se oli ilmeisesti suuri yllätys. En tiedä, sillä en ole katsonyt tätä ohjelmaa. Huomasin vain lopputuloksen lööpeistä.

Ensitreffit alttarilla
Jos pariskunta tapaa ensimmäistä kertaa alttarilla, ei suhteen pysyvyydestä ole yhtään takeita. Pitkänkin avioliiton säilyminen voi olla kovat työn takana tai kiikun kaakun. Tässä pelleillään vakavalla asialla. Olen sen verran vanhan liiton miehiä, että kyllä hyvä avioliitto vaatii paljon pariskunnan molemmilta osapuollilta. Rakkaus. Se on kovan duunin tulosta. Jätän tällaiset hömpät väliin periaatteesta.

Koko Suomi leipoo
Vakea uskoa, että edes kaikki suomalaiset jaksaisivat katsoa tätä ohjelmaa. Veikkaan, että jotkut hyvät leipojat kilpailevat keskenään. Näissä ruoanlaiton kisoissa on se vika, ettei katsoja ehdi saamaan oppia tai vinkkejä kun vauhti on niin kova eikä kaikkea näytetä. Samasta formaatista lienevät maailman kuulut ohjelmat Koko Englanti leipoo, Koko Kiina leipoo ja Koko Kongon Demokraattinen Tasavalta leipoo. Jätän suosiolla väliin.

Lapsi tuntemattoman kanssa
Tämä pitäisi kieltää lastensuojelun näkökulmasta. En ole katsonut enkä halua edes vilkaista. Mitä
tällaiset ihmiset ajattelevat elämästä ? Onko se pelkkää leikkiä lapsen kustannuksella ? Verenpaine
nousee ja tekijät pitäisi lähettää Siperiaan. Jokuhan tästäkin kerää rahat pois. Olen aika vanha ja kiukkuinen, jotta voisin hyväksyä jotain tällaista.

Joonas Nordman Show
Se on nimensä mukaisesti suositun koomikon oma ohjelma. Vierailijoita haastatellaan ja mukana on päätähden omia juttuja. Niin ainakin luulen. En tiedä, sillä en ole katsonut tätäkään ohjelmaa. Juontaja ei yksinkertaisesti kiinnosta. Näyttelee liikaa. Sitäpaitsi Nordman on jo joka toisessa viihdeohjelmassa.

Farmi Suomi.
Tunnetut julkkikset kilpailevat maaseudulla. Maatöissä kisaillaan. Tai joissakin tehtävissä. Joku voittaa ja joku saa lähteä kotiin. Veikkaan tällaista juonta. En tiedä, sillä en ole katsellut.

Elämäni biisi.
Samat julkkikset kertovat mikä kappale on ollut tärkein elämän varrella. Muut ihmettelevät ja ihastelevat. Saattaa olla, että tämä juttu tehdään pimennossa ja osanottajat arvailevat jotain. En tiedä, sillä nämä tutut tyypit ovat tässäkin ohjelmassa tv-kärpäsinä

Marja Sannikka.
Keskusteluohjelma, jossa juonaja on kutsunut ajankohtaisia ihmisiä puhumaan ajankohtaisista asioista. Muistaakseni samainen nainen teki samanlaista ohjelmaa Ukkolan kanssa. Hän taisi saada
potkut ja juontaa nyt samanlaista ohjelmaa Alfa TV:llä. Ei nappaa. Tekoterävä nainen. En ole katsonut.

Maajussille morsian.
Monilla maaseudun alueilla olevilla tiloilla on poikamiehiä ilman vaimoa. Tila tarvitsisi naisen kättä
ja työvoimaa. Sillä tuskin on mitään tekemistä tämän ohjelman kanssa. Todennäköisesti komea mies testaa naisia löytääkseen morsiammen pienstä naisjoukosta. Tai sitten naiset yrittävät tehdä itseään tykö, jotta mies valitsisi heidät. Sehän on melkein sama asia. Ohjelma on ehkä suunnattu maalaisille tai sinkuille tai tirkistelyn nälkäisille. Tämäkin ohjelma on jäänyt väliin. Jos suhde ei toimi,,siitä saadaan taas lööppejä lehteen.

Suurmestari.
Jaakko Saariluoma on kutsunut näitä samoja julkkuja, kavereitaan ja muita julkkiksia kisailemaan jollakin tavalla. En tiedä miten. En ole katsonut. Tuskin aion katsoakaan. Kysyn vain, mettä pitääkö jokaisella telkkarin viihdeohjelman näyttelijällä olla oma ohjelma.


perjantai 15. toukokuuta 2020

Korjattu versio

Kesäkuu lähestyy ja sen myötä mahdollinen näyttelyni Vihavuoden koskikahvilassa. Ajankohta on kesäkuun ensimmäinen. Sama päivä, jolloin kahvilat ja ravintolat saavat availla oviaan. Ainakin toiveissa on, että Vihavuoden kahvila avataan silloin. Minulla on ollut kolme näyttelyä tässä luonnon helmassa sijatsevassa nayttelytilassa. Vanhan myllyn tiiliseinä on hyvä tausta värikkäille töilleni. Nyt on tarkoitus esitellä uusinta tuotantoa vanhasta teemasta Ihmisiä ryhmäkuvassa.


Parantelin yhtä vanhaa tekelettä. Nyt se on kelvollinen näyttelytyöksi. Se pääsee reilun 30 muun työn joukkoon. Katsotaan mitä ohjeita hallitus antaa ja mitä Vihavuoden kyläyhdistys päättää kahvilan avaamisesta.

Säitä



On se ilmoja pitänyt ! Tänää menin aamulenkille vahvan lumisateen saattelemana. Kauhulla seurailin lumen putoilemista. Yhdeltätoista oli tarkoitus ajella Sastamalaan tyttäreni luokse. Varttia vaille sade loppui ja aurinko alkoi paistella. Selvisin säikähdyksellä, kun tiet olivat sulat ja kesärenkailla saattoi kurvailla pitkin asfalttia. Hyvä niin. Säikähdyksellä selvittiin, tänään. Mitä tulee huomenna ?

tiistai 12. toukokuuta 2020

Huonosti menee

Tasavallan presidentti tai ainakin presidentin kanslia on aikeissa muuttaa itsenäisyyspäivän vastaanoton kättelyä. Itse asiassa kättely jätetään kokonaan pois ja tilalla on intiaanitervehdys. Presidenttiä tai hänen puolisoaan ei saa enää koskea. Vieraat tulevat samoista ovista, mutta pysähtyvät kahden metrin päähän illan isännistä. Sen jälkeen he huudahtavat intiaanien Ugh-tervehdyksen ja nostavat oikean kätensä pystyyn. Tavallisesti asioista perillä olevat tahot kertovat, että tuhannet kansalaiset eivät aio mennä lainkaan vastaanotolle, vaan katsovat tervehdykset telkusta.

Alko kertoo, että huhtikuussa on myyty 10 prosentti enemmän alkoholia kuin viime vuonna. Myyntiä kasvattivat erityisesti viinit. Tosin Vappuna kuohuviinien myynti laski 2 prosenttia. Ihmisillä menee siis huonosti, kun alkoholisairaudet ja väkivalta lisääntyvät. Vanhaan aikaan alkoholihaitat lisääntyivät myynnin kasvun myötä. Näinhän Alko ja THL ovat meille opettaneet. Toisaalta alkoholin ravintolamyynti on aikaisemmin ollut samaiset 10 prosenttia ja ulkomailta on tuotu 15 prosentti kaikesta alkoholista. Näin ollen huonosti menee, kun ihmiset juovat, mutta hyvin koska Alko myy ja myynnistä iso osa menee valtiolle alkoholiveron muodossa. Ota tästä nyt selvää.

Suomen koronavirustartunjojen määrä on ylittänyt 6.000 rajan. Amerikkalainen ajatushautomo on rankannut maailman maat virusten torjunnassa kolmeen ryhmään. Suomi kuuluu heidän mielestään tähän huonoimpaan porukkaan yhdessä jenkkien, venäläisten ja brittien kanssa. Kaikissa näissä maissa virusta on torjuttu väärin, ei lainkaan tai virusten ilmentyminen on kääntynyt kasvuun. Jenkeissä todettuja tartuntoja on yli 1,3 miljoonaa. Venäjällä yli 200.000 ja Britanniassa myös yli 200.000 tartuntaa. Suomen synti on ..... (kyllä niillä jotain on pielessä). Suomea paremmin viruksen torjunnassa ovat onnistuneet esimerkiksi Espanja ja Italia. Hoh hoijaa, taidan alkaa myös tähän
ajatusten hautomisen hommaan, on se niin virkistävää.

Unkari on pyytänyt Suomen, Ruotsin, Tanskan ja Norjan suurlähettiläät puhutteluun. Syynä on kirje,
jonka kyseiset maat ovat tehneet Euroopan Neuvostolle. Kirjeessä todetaan, että Unkari on tarpeettomasti koronan verukkeella muuttanut valtaoikeuksia ja tehnyt pääministeristä itsevaltiaan. Demokraattisilla elimillä ei ole enää mitään päätösvaltaa. Unkari on vastannut ykskantaan, ettei kuulu muille mitä he televät. Piste.

Urheiluhieroja Marko Yrjövuori on oikonyt hieman mutkia muistelmakirjassaan. Yrjövuori kehui olevansa useiden huippu-urheilijoiden athletic trainer. Termi tarkoittaa Amerikassa korkakoulutuksen saanutta henkilökohtaista valmentajaa. Useat tahot ovat vahvistaneet Yrjövuoren toimineen hierojana tai urheiluhierojana. Nyt Yrjövuori on pyydellyt anteeksi " mokaansa" ja myöntää pienet virheet ja ylilyönnit. Palstatilaa on tullut viime viikkona lähes päivittäin, mutta onko se nostanut kirjan myyntilukuja, jää nähtäväksi.

Maailman paras formulakuski Sebastian Vettel on saanut potkut Ferrarilta. Asianomaisten tahojen
mukaan erosta on sovittu yhteisymmärryksessä eikä raha ole ollut ongelma. Pikkulinnut ovat
laulaneet, että syynä olisi ollut Vettelen jääminen viidenneksi tallikaveri Leclercin taakse. Joka tapauksessa nyt paikka Ferrarilla on vapaana. Paikkaa voivat hakea myös suomalaiset Bottas ja Räikkönen. Tiettävästi myös Salo, Järvilehto, Häkkinen, Kovalainen ja Rosberg ovat kiinnostuneita ajamaan Ferrarilla. Jos ei muulla, niin omallaan.

Suomen paras miesampumahiihtäjä Tero Seppälä ei ole mukana maajoukkueringissä. Seppälä otti nokkiinsa, koska Ampumahiihtoliitto korotti urheilijoiden omavastuita. Tämä siitä huolimatta, että leirit järjestetään Kontiolahdella ja Seppälä asuu lähellä Joensuussa. Seppälän mukaan kyse on periaatteesta. Ampumahiihtoliitto on aiemmin keskittänyt kansainväliset kilpailut Kontiolahdelle, jolloin muut paikkakunnat ovat jääneet nuolemaan näppejään.




lauantai 9. toukokuuta 2020

En usko...

,että eurooppalaiset ja kotimaiset palloilusarjat toimivat kesästä lähtien täydellä teholla. Vaikka katsomot olisivatkin aluksi tyhjiä, pelaajat voivat saada tartuntoja. Niitä voi tulla myös omista ja vastustajan pelaajista. Taudin tartuttua joukkue joutuu miettimään karanteenia, otteluiden siirtämistä tai jopa sarjasta luopumista. Osa pelaajista ymmärtää myös uhkaavan vaaran ja istuu mieluummin kotona, kun vaarantaa terveytensä.

, että Tiina Jylhä saa Huoltovarmuuskeskukselta vahingonkorvauksia 2,6 miljoonaa euroa. Sen sijaan Viro vapautti jäädytettynä olleen kyseisen summan. Nyt nähdään saako Jylhä rahoilla Kiinasta suojatarvkkeita Huoltovarmuuskeskukselle. Vai joutuuko hän palauttamaan rahat takaisin Suomeen.

,että Trumpilla ja Pompeolla on salaista tietoa kotonaviruksen leviämisestä wuhanilaisesta laboratoriosta. Sen sijaan uskon, että Trump yrittää siirtää vastuun ja huomion Yhdysvalloissa riehuvasta viruksesta kiinalaisten piikkin ja selviytyä voittajana syksyn presidentinvaaleissa. Yhdysvalloissa on kuollut yli 75.000 ihmistä ja työttömyysprosentti kipusi 14,5 prosenttiin. Näissä asioissa Yhdysvalloista on tullut Suuri taas.

,että koronaan tulisi sairastamalla immuniteetti tai laumasupja. Se tulee vasta rokotteen myötä. Asiantuntijoiden mukaan laumasupka tarkoittaa, että 60-70 prosenttia kansasta saa vasta-aineen. Se merkitsisi, että Suomessa 3 miljooonaa ihmistä sairastaisi taudin. Ruotsissa vastaavasti 6-7 miljoonaa ihmistä sairastaisi viruksen. Immuniteetti saavutetaan reilun vuoden kuluttua, mikäli uusi rokote saadaan siihen mennessä aikaan.

,että ruotsalaisten ennustukset Suomen koronakuolemien kohoamisesta syksyllä Ruotsin tasolle pitäisivät paikkansa. Sen sijaan vaikuttaa siltä, että ruotsalaiset itse alkavat hermostumaan koviin
koronalukemiin. Kuolleita on jo yli 3.000, tartuntoja yli 25.000 eikä taudin tasaantumisesta ole tietoakaan.

,että SDP:n kannatus jatkaa nousua tulevien elvytystoimien jälkeen. Päin vastoin. Kun aletaan puhumaan verojen ja maksujen korotuksista ja yhteiskunnan palvelujen supistamisesta, nupit osoittavat kaakkoon ja oppositio korjaa vapaat hedelmät.

,että Martiina Aitolehti pystyisi voittamaan Sara Siepiltä Suomen turhimman julkkiksen tittelin. Yritys on kova, mutta tarvitaan ainakin pari avioeroa lisää ja surullisen traagisia nekin, jotta ykkössija heltiäisi. Sitäpaitsi Aitolehti tekee yleensä jotain. Siepistä yritetään väkisin kaivaa tuhkatkin pesästä. Eihän siellä pesässä ole mitään.

,että taloudelliset realiteetit ovat mahdollisia nykySuomessa. Rahaa palaa kevyellä kädellä kannattamattomiin yrityksiin, ravintoloihin, paikallislehtiin, kesäjuhliin, orkestereihin ja oopperoihin. Joka suunnasta huudetaan yhteiskunnan taloudellista tukea. Ei ole niin pientä kuppilaa tai peräkylän
potkupallokerhoa, etteikö se vaatisi yhteiskunnan panosta juuri heille.


perjantai 8. toukokuuta 2020

Pho-keitto

Olen tehnyt useamman viikon ruokalistoja. Niiden myötä tilataan myös ruokaa kaupoista. Täysin uusi tuttavuus on vietnamilainen Pho-keitto. Muistelen syöneeni Helsingin Kruunuhaassa jotain tämän kaltaista, mutta varsinaista makumuistoa ei ole. Jouduin siis turvautumaan netin ohjeisiin. Pho-keitto ei ole ihan mikä tahansa ruoka. Se on nimetty maailman 50 parhaan ruoan listalla sijalle 28. Keitto on tullut länsimaihin Vietnamissa sotineiden sotilaiden myötä ensin Ranskaan ja sitten Yhdysvaltoihin. Alun perin Pohjois-Vietnamissa syntynyt ruoka siirtyi Etelä-Vietnamiin ja sitä kautta maailmalle.


Pho keiton idea on yksinkertainen. Perustana on pitkään kypsytetty mausteinen härkä-tai kanaliemi. Kasviksia, lihaa ja riisinuudeleita kiehautetaan nopeasti ja laitetaan kulhoon. Päälle lisätään kuumaa lientä, tuoreita yrttejä sekä limen mehua ja viipaleita. Variaatioita on runsaasti. Tämä antaa kotikokillekin mainion mahdollisuuden säveltää oma versio Pho-keitosta. Itse tein keiton liemen hieman helpommalla tavalla käyttämällä pohjana kanalientä. Tämä ohje on kasvispohjainen.

Ainekset
1 1/2 ltr vettä
Mausteliemi
2 tähtianista
1/2 tl kardemummaa
1 kanelitanko
3 kuivattua limen lehteä
4 neilikkaa
pala inkivääriä
1 pieni sipuli
2 kanaliemikuutiota
2 rkl kalakastiketta
1 tl ruokosokeria

Muut ainekset
2 ltr vettä
1 rkl merisuolaa
1 porkkana
pala jäävuorisalaattia
1 sipuli
1 mieto chili
100 gr riisinuudelia
1 keitetty kananmuna
2 rkl sitruunamehua
1/2 sitruuna (lime) viipaleina
2 rkl hoisins kastiketta tai chilikastiketta
1/4 kimppu tuoretta korianderia, thaibasilikaa tai minttua

Lisätään veteen mausteet, kanaliemikuutiot, kalaliemi, viipaloitu sipuli ja sokeri. Keitellään hiljalleen vähintään puoli tuntia, mielellään tunti.

Tämän jälkeen laitetaan toiseen kattilaan kiehumaan vesi ja suola. Pilkotaan suikaleiksi porkkana, sipuli, chili ja salaatti. Keitetään porkkanoita neljä minuuttia, lisätään sipuli ja chili. Keitetään vielä kolme minuuttia. Otetaan kasvikset pois reikäkauhalla. Lisätään veteen nuudelit, joita keitetään kolme minuuttia. Jaetaan kahteen kulhoon nuudelit, kasvikset, puolikas kananmuna. Kaadetaan päälle kuuma liemi. Lisätään yrtit, sitrunamehu ja viipaleet ja hoisins kastike.

Ei muuta kun syömään. Maku on varsin poikkeuksellinen kimara, eikä sitä voi oikein verrata mihinkään länsimaiseen makuun.



Tuotoksia

                    Jonkinlaista jälkeä syntyy, kun päivittäin sutii tunnin, puolitoista.

Nyt olen tehnyt paria työtä kerralla, joten teematkin ovat saman henkisiä.

maanantai 4. toukokuuta 2020

Valkovuokkoja


Kevät etenee ja seuraavaksi kukkivat valkovuokot. Aidan takana ruoho on tunnetusti vihreämpää. Niin meilläkin ja kaiken lisäksi se on myös valkoinen. Kymmenkunta valkovuokkoa on ilmestynyt aidan taakse kurkistelemaan. Hyvä niin, tätä saa tulla lisää.

perjantai 1. toukokuuta 2020

Brunssi

 Vappubrunssille kahdenlaisia voileipiä. Tanskalaisia katkarapuleipiä ja kuorrutettuja savukalaleipiä. Kaiken kruunaa kuiva saksalainen kuohuviini. Puhumattakaan suurella vaivalla saaduista valkolakeista.

Ainekset katkarapuleiville

 4 paahtoleivän viipaletta
Maustamatonta sulatejuustoa
1 pss katkarapuja
1 pieni sipuli
1 valkosipuli kynsi
Pala paprikaa
1 keitetty kanamuna
2 rkl kermaviiliä
1 rkl majoneesia
1 lehtisalaatin lehti
Tilliä
Suolaa
Mustaa pippuria
Öljyä

Pilko sipulit ja paprika pieneksi. Kuullota palat kevyesti öljyssä. Voitele 4 leipäpalaa sulatejuustolla. Leikkaa kananmuna viipaleiksi. Leikkaa salaatinlehti neljään osaan ja asettele leipäpalojen päälle. Lisää kananmunat ja katkaravut. Laita päälle sipuli-paprikaseos, kevyesti suolaa, pippuria ja tilliä.

Ainekset savukalaleiville

6 paahtoleipäviipaletta
100 gr savukirjolohta
Maustamatonta sulatejuustoa
Sipuli-paprika seosta (kts katkarapuleivät)
1 dl kermaviiliä
2 dl majoneesia
1 keitetty kananmuna
Katkarapujen neste
1 rkl korppujauhoja
1 rkl kuovattua sipulia
1 rkl sitruunamehua
100 gr juustoraastetta
Suolaa
Mustapippuria
Tilliä

Voitele paahtoleipäviipaleen savujuustolla. Laita leipien päälle paloiksi hienonnettuja savukirjolen paloja. Pilko kananmuna pieniksi paloiksi.  Sekoita katkarapunesteeseen korppujauho ja hienonnettu sipuli. Sekoita kermaviili, majoneesi, mausteet, korppujauheseos, sitruunamehu, kanamuna ja sipuli-paprikaseos. Laita seos kalojen päälle. Päälimmäiseksi juustoraastetta. Laita uuniin ( 200 astetta) viideksi minuuteiksi.