lauantai 31. elokuuta 2019

Pobre

                               Näyttää yksinkertaiselta, mutta maistuu monivivahteiselta


Helsingin visiitillä etsittiin kiinnostavaa lounaspaikkaa. Sellainen löytyi Kampin keskuksen viidennestä kerroksesta. Filippiiniläinen ravintola nimeltään Pobre. Viidennestä kerroksesta löytyi useita muitakin kiinnostavia ruokapaikkoja kuten La Torrefazione, Hoku, Bastardo ja Sandro, mutta me kokeilimme Pobrea.

Otin lohiannoksen. Paistettua lohta, kasviksia, riisinuudeleita ja tulista kastiketta. Hinta oli lounashinnaksimaika korkea 14,90 €. Ruoka oli mielenkiintoinen makuelämys. Ravintola mainostaa itseään fuusiokettiöstään. Pitää hyvin paikkansa. Monenlaisia makuja sekaisin, mutta harmoniassa. Teki mieli mennä avokeittiöön katsomaan miten kastikkeita tehtiin. Se jäi tekemättä, mutta makumielikuva on tallella. Yritän kotona tehdä jotain samanlaista makuelämystä. Vaimon possussa oli tutumpi soijapohjainen kastike. Hyvää sekin. Suosittelen tätä pikkubistroa. Se sijaitsee ydinkeskustassa lähellä kaikkea, mutta rauhallisessa ympäristössä.

tiistai 27. elokuuta 2019

Luumupiirakka


Luumuista syntyy helppo ja makea piirakka. Valmis pakasteinen piirakkapohja sulatetaan ja levitetään voideltuun vuokaan. Poistetaan luumuista kivet ja leikataan kahteen osaan. Laitetaan kattilaan hiljaiselle lämmölle sata grammaa voita, desi sokeria (ruokosokeri on hyvä valinta). )Hapokkuuta saa lisäämällä teelusikallisen sitruunamehua tai muuta hapokasta mehua, vaikka granaattiomenasta tehtyä siirappia.) Kypsennetään luumupalojan kevyesti 10 minuuttia. Paistetaan samaan aikaan piirakkapohjaa alalämmöllä 10 minuuttia. Kaadetaan täyte piirakkapohjalle. Paistetaan piirakkaa alalämmöllä 40 minuuttia. Annetaan tekeytyä puoli tuntia.

Lisäkkeeksi vaniljakastiketta tai kermavaahtoa tai ihan sellaisenaan. Nami, nami !

Luumupuu

Nyt alkaa olla se aika vuodesta, että luumupuussa on runsaasti luumuja. Viime vuonna ei ollut, mutta nyt näyttää hyvältä. Luumuja on varmasti pari sataa. Ne ovat vaaleita väriltään ja aika makeita. Hyvä niin.

Mitä niistä voi tehdä ?
Luumut ovat makoisia ihan tuoreena syötyinä. Luumuhilloa voi tehdä syksyn varalle. Lättyjen kanssa maistuu makea luumuhillo tai vaikka torttujen täytteenä. Luumupiirakka on maukas jälkiruoka ja lisäke kahvin kaverina. Tutuille voi myös lykätä pussillisen tuliaisiksi.

Porvoossa ammuttin poliisia

Viime viikonloppuna Porvoossa nähtiin meikäläisittäin poikkeuksellinen tilanne, kun poliisia ammuttiin rikospaikalla. Ampujat itse olivat hälyyttäneet poliisit paikalla ja alkaneet ampumaan poliiseja. Teon jälkeen kaksikko oli paennut Tampereelle. Myös takaa-ajotilanteessa poliisia oli ammuttunautosta. Kaksikko saatiin kiinni Ikaalisissa. Kyseessä ovat ruotsalaiset veljekset, joista toinen on myös Suomen kansalainen. Molemmat puhuvat suomea.

Mielenkiintoista on myös median suuri kiinnostus asiaa kohtaan. Esimerkiksi Yle on pitänyt tätä uutista pääuutisena jo kolmatta päivää. Silti medialla ei ole ollut juurikaan mitään uutta kerrottavaa asiassa. Tämä tapahtumasarja on silti erikoinen. Rikolliset ovat soittaneet itse poliisille. Sen jälkeen he ovat vaatineet poliisin aseita ja alkaneet ampumaan kohti poliisia. Kysyimme kolmelta rikosten asiantuntijalta, mitä he ajattelevat tapahtuneesta.

Helsingin poliisin murharyhmän ykipäällikkö  Kari "Konsta" Kontio:
" Ruotsista on siirtymässä uudenlaista rikollisuutta Suomeen. Näiden tekojen tavoitteena on päästä Suomen vankiloihin. Siellä rekrytoidaan uusia jäseniä Ruotsissa toimivan rikollisjengin Suomen paikallisporukkaan. Poliisia ampuva rikollinen on kovaa valuuttaa suomalaisissa vankiloissa. Sellaisia kuunnellaan ja kunnioitetaan. On selvää, että tässä tehtävässä pitää osata suomea. Nämä molemmat puhuvat hyvin suomea."

Kakolan elinkautisvanki Ismo "Isis" Karhuvaara:
"Tarkoitus taitaa olla aseiden anastus. Jostain syystä poliisilta haluttiin anastaa aseet. Kaikki taisi mennä plörinäksi ja sitten alkoi kohellus. Hölmölän hommia. Sitä vaan ihmettelen, miksi tulla Ruotsista tänne asti Porvooseen aseita hommaamaan. Ettei vaan ole Porvoon poikia."

Turkulainen rikoskirjailija Björn " Nalle" Karhu:
"Selvä ajolähtö tilanne päällä. Kaksikon jalka on alkanut polttaa Ruotsin maalla. He ovat hakeutuneet Suomeen turvaan. Varmasti maksamattomia huumevelkoja, vasikointia tai vastaavaa. Nyt pitää tehdä
riittävän vakava rikos, että pääsevät moneksi vuodeksi vankilaan. Samalla kaksikko liittyy johonkin
paikalliseen rikollisliigaan ja saa sieltä suojelua. Aika klassinen suuren maailman tapaus. Näistä kavereista tullaan kuulemaan vielä, ellei sitten naapurimaan kostaja osu kohdalle. Tätä ei siellä katsota hyvällä."

Niuvanniemen sairaalan vastaava osastonhoitaja Sylvi "Syli" Karhu:
" Nehän on Totteströmin veljekset Porvoosta. Reppanat. Talvi on tulossa ja majapaikka puuttuu. Ihmettelen vaan, että mikä saa pojat ampumaan kohti. Onko niitä taas kiusattu Ruotsissa ? He ovat molemmat arvaamattomia, kun heitä kiustataan.  Lapsuudessa kukaan ei ole oikein ymmärtänyt heitä. Huomionkipeitä poikia. Tännehän ne pian tuodaan hoitoon. Vähän toivoin, että elämä alkaisi jo
sujua, kun ei ole kuulunut vuosiin."

sunnuntai 25. elokuuta 2019

Ruotsi-Suomi yleisurheilu

Perinteinen naapureiden yleisurheiluottelu järjestettiin Tukholmassa viikonloppuna. Ruotsi oli selvästi parempi sekä miehissä että naisissa. Ruotsilla on muutaman maailmanluokan huippu-urheilija ja lisäksi laajempi taso. Kirveleviä tappiota koettin monilla juoksumatkoilla ja mm. miesten keihäänheitossa. Tähän ei ole paljon mitään lisättävää.

Jatkossa voitaisiin lopettaa jako mihiin ja naisiin kuten yleisurheilun supercupissa. Muuten hommaa voisi jatkaa samalla tavoin. Suomalaisten osalta parempia tuloksia ei liene luvassa, sen verran heikko on tilanne maamme yleisurheilussa. Olen jo aiemmin todennut että homma jatkuu niin kauan kuin yleisurheiluliitto ja olympiakomitea lähinnä kiinnostuneita palkaamaan hallinnollisia paperinpyörittäjiä. Mutta siitä lisää sitten Dohan räpiköinnin jälkeen.

perjantai 23. elokuuta 2019

Tamperrada 2019


Taas on saatu nauttia viisi päivää(iltaa) pintxoja kolmen euron hintaan. Tänä vuonna on mukana 62 ravintolaa. Kävimme viimeisenä päivänä eli tänään maistelemassa jotain. Huberissa oli mainioita vihersimpukoita (kuvassa). Gurus Kitchenissä syötiin maukasta perunapintxoa. Paras oli kuiten Stefan' s Steakhousen Poronfile carpaccio. Liha oli taivaallisen mureaa. Annos oli valitettavan pieni, mutta taivaallisen maukas.

Ensi kesäkuussa yritetään piipahtaa Espanjassa pintxojen kotikaupungissa San Sebastianissa. Sitten nähdään mikä makuero on Tamperradalla ja San Sebastianilla.

tiistai 20. elokuuta 2019

Haavisto vs Soini

Hallitus on vaihtunut ja aika näyttää mihin Rinteen hallitus pystyy. Yksi kiinnostava vertailukohde on ulkoministerit. Sipilän hallituksen ulkoministeri Soini pääsi mieleiseensä hommaan. Epäilemättä näin on myös Haaviston osalta. Aikaansaannoksia pitää miettiä hallituskausien jälkeen. Mutta jo tämän pienen ajanjakson jälkeen voidaan sanoa jotain.

Soinin kaudesta jäi mieleen muutamia asioita ja tilanteita. Yleensä Soini puhui ulkoministerinä vierailuista ja kokouksista ympäripyöreitä kommentteja tai pieniä soinimaisia heittoja. Tuntui kuin Soini olisi saanut elämänsä leikkipaikan työpaikan sijaan. Mieleen on jäänyt vain muutamia olennaisia asioita, kaksi toimen ulkopuolista asiaa. Soini kiirehti Lontooseen tapaamaan brexitin vastustajien johtohahmoa Farangia heti brexitin jälkeen. Toinen muistikuva liittyy Canadaan ja työn ulkopuolella järjestettyyn abortinvastaiseen kampanjaan. Soini halusi kunnon katolilaisena olla vastustamassa aborttia. Nämä kumpikaan eivät liittyneet ulkoministerin tehtäviin, mutta aiheuttivat melkoisen kalapaliikin.

Haavisto on ollut muutaman kuukauden ulkoministerinä, eikä vartailupohjaa juurikaan löydy. Kuitenkin Haavisto oli EU-lähettiläänä Sudanissa, kun hierottiin siviilihallintoa maahan. Toissapäivänä sellainen sopimus saatiinmaikaan. Eilen maahamme ja myös muihin pohjoismaihin saapui vierailulle kiistellyn Iranin ulkoministeri. Isäntänä Haavisto.

Tuntuu siltä,että Haavisto on suunnannut Suomen ulkopoliittisen aktiivisuuden sinne suuntaan, mitä se on ollut Kekkosen-Ahtisaaren ajoista. Tämä tuntuu hyvältä. Pieni maa voi olla välittäjä, kohtaamispaikka ja aloitteentekijä isojen maiden ja isojen ongelmien välillä. Se tulisi olla ulkopolitiikkamme perusasettamus. Myös silloin kun valitaan ulkoministeriä.

lauantai 17. elokuuta 2019

Lisää seinäkelloja

Kävimme Ikean parkkipaikalla peräkonttikirppiksellä. Tämä oli jo toinen kerta. Tässä kirppiksessä on oikean kirppiksen meininkiä. Suhteellisen hyvää tavaraa halvalla. Tällä kerralla ostimme kaulakorun 70 sentillä (oikea hinta euron, mutta myyjällä ei ollut vaihtorahaa kahdesta eurosta), cd-levyn 50 sentillä, kelloradion 1,50 € ja seinäkellon 5 eurolla.


Ostimme neljännen seinäkellon. Siihen on syynsä. Yksi kolmesta kirppiskellosta lakkasi toimimasta. Nyt saatiin eteiseen ohut, hieman patinoitunut kello. Se on aavistuksen verran liian iso, mutta huonosti näkevä asukki tai vieras näkee ajan kulun. Varsinkin, jos on menossa bussille.

Päätimme mennä myymään itsekin seuraavalle Ikean kirppikselle omia romppeita.Varastosta löytyy monenlaista vähemmän tarpeellista tavaraa. Myyntipaikka ei maksa mitään ja ostajia tuntui pyörivän klo 10-16 välillä ihan mukavasti. Huono puoli on huokeat hinnat. Tuotto jää olemattomaksi. Toisaalta
myyntitavaroihin ei tarvitse laittaa hintalappuja kuten yleensä kirppiksillä. Seuraavaa aika odotellen.

perjantai 16. elokuuta 2019

Timo Soinin painajaisuni

Eräänä kylmänä ja myrkyisenä yönä Timo Soini näki pahaa painajaista. Painajaisessa hän tartutti puoluetovereihinsa uuden sairauden nimeltään sininen syndrooma. Paha sairaus ilmaantui Soinin painajaisessa. Sairauden oireisiin kuului pakonomainen tarve erota olemassaolevasta todellisuudesta. Uni muistutti pieleen menneen perussuomalaisten puoluekokouksen tapahtumia. Siellähän tehtiin erikoinen pesäero, kun isä, Soini itse, teki poikiensa kanssa isänmurhan.  Unessa kaikilla puolueesta eronneilla alkoi ilmetä pakonomainen tarve erota nykyisestä elämäntilanteesta. Eroaminen oli ikäänkuin tahdosta riippumaton pakkoreaktio. Ensin perussuomalisten guru ja tiennäyttäjä Timo Soini itse, halusi eroon Sinisen Tulevaisuuden johtotehtävistä. Sitten Sampo Terho ja Marja Lohela erosivat puolisoistaan. Sen jälkeen saatiin kuulla, että Sinisten ex-puheenjohtaja Simo Elo erosi puolueesta. Soini pelkäsi unessa, etteivät erot jää tähän.

Hiestä märkänä Soini varasi ajan psykiatrin pakeille. Mikä voisi auttaa tähän outoon sairauteen ? Kallonkutistajan mukaan hoitokeinoja oli kolme.  Yksinkertaisin keino liittyi anteeksipyyntöön ja jäsenhakemuksen lähettämiseen Perussuomalaisten paikallisosastoon. Aika sitten näyttäisi, miten loikkareita kohdellaan ja riittääkö pelkkä hakeminen parantumiseen. Tämä olisi tehokas keino vaikka vaatisikin tekijöiltä kovaa pokerinaamaa.

Toinen keino oli antikvariaatin perustaminen. Jussi Niinistön erityisavustaja  kokeili tätä hoitokeinoa..Jussi itse oli täyttämässä hyllyjä Sinisen puolueen puolueohjelmilla, puolueen säännöillä, historiikeilla, puoluekokousmateriaaleilla ja muulla puolueen rekvisiitalla. Hyllyt tulivat ainakin täyteen paperia. Antikvariaatti toi selvästi harmoniaa ja rauhoitti erotarpeita.

Kolmas keino oli pakolaisuus. Monet siniset alkoivat hakea turvapaikkaa jostakin muusta maasta. Ruotsi on aiemin ollut aika höveli paikka vaikka sielläkin suhtaudutiin varsin kielteisesti sinisiin
maahanmuuttajiin. Jotkut kokeilivat myös Norjaa ja Islantia. Osalle onnistui. Maahanmuuttoprosessi kesti vuodesta kolmeen, mutta palkintona oli paikka Saabin tehtailla tai kalajalostamossa. Venäjä, Baltia, Puola ja Unkari olivat kaikki lähes toivottomia tapauksia. Siellä ei uskottu puheita Sinisestä puolueesta tai pakomielteistä. Näihin mihin matkustaneita odotti passitus kylmään Siperiaan.

Isoilla paikkakunnilla vapaaehtoiset alkoivat perustaa AA-kerhojen tapaan Timo Soimi-kerhoja. Siellä sinisestä syndroomasta kärsivät puoluetoverit saattoivat jakaa ongelmia toisten samanlaisten kanssa. "Minä olen xx ja olen sininen. Joka päivä haluan erota jostakin,  puolueesta, puolisosta tai
mistä vain." Vertaistuki yritti auttaa monia pääsemään jaloilleen. Yleensä tuloksia saatiin vain tulemalla uskoon, rakastumalla tai noudattamalla Timo Soini-kerhon kymmenen askeleen ohjelmaa. Tuloksia tuli vain rankan sitoutumisen kautta. Uni päättyi ahdistavissa tunnelmissa, kun kaikki kerhon jäsenet tuijottivat syyttävästi Timoa.

Helpottuneena Timo Soini nousi sängystä. Kaikki oli ollut pahaa unta. Kello oli ehtinyt jo puolille päivin. Soini puki ja meni aamutoimille. Juodessaan vaimon keittämää aamukahvia katse osui iltapäivälehden otsikoihin. Terho ja Lohela olivat eronneet puolisoistaan. Simon Elon kerrottiin eronneen puolueesta.

Huonoja uutisia meiltä ja maailmalta

Donald Trump aikoo ostaa Grönlannin. Presidentti on tehnyt hallintoväelle asiaa koskevia tiedusteluja. Hän on tulossa syksyn aikana valtiovierailulle Tanskaan. Valtiovierailun agendalla ei tiettävästi ole kuitenkaan Grönlannin luovuttaminen USA:n haltuun. Grönlantihan on Tanskan autonominen alue, jossa on yksi yhdysvaltalainen tukikohta. Ihmettelen, miksei Trump osta Iso-Britanniaa. EU voisi myydä sen 37 miljardilla. Sen verran britit ovat velkaa brexitistä meille. Kovana businesmiehenä tunnettu Trump saattaisi saada sen Boris Johnsonilta vieläkin halvemmalla.

Briteistä kuuluu huonoja uutisia. Enkä nyt tarkoita pankkien ja autonvalmistajien siirtymistä pois Englannista tai Skotlannin ja Walesin asukkaiden halua erota Britanniasta brexitin takia. Kyse on kaaleista, tarkemmin sanottuna kukkakaaleista. Lincolnshiren alueella kasvaa pääosa Britannian kukkakaalisadosta. Rankkasateiden (siellähän sataa muutenkin aina) ja tulvien takia kukkakaalisato on tuhoutunut. Katastrofin ainekset ovat ilmassa. Tilannetta  on yritetty paikata tuomalla Hollannista kalliita kukkakaaleja. Ravintolat ovat joutuneet poistamaan kukkakaaliannokset pois ruokalistalta. Korkeasta ruokakulttuuristaan tunnettu Britannia uhkaa kuihtua kulinaarisessa maailmassa pelkkien fish and chipsien ja keitetyn porkkanan varaan. Missä ovat kuorrutetut kukkakaalit ?

SDP:n eduskuntaryhmä käsitteli Hussain al-Taen aikaisempia kirjoituksia. Vaihtoehtoina olivat moite, varoitus tai ryhmästä erottaminen. Ryhmä päätti, että Al-Tae jatkaa eduskuntaryhmän jäsenenä. Lisäksi hän sai ohjeet miten ryhmässä käyttäydytään. Saiko hän varoituksen tai edes moitetta, sitä ei ole kerrottu. Toisaalla oikeuskangsterin pöydällä on valitukset kolmea kansanedustajaa vastaan kiihottamisesta kansanryhmää kohtaan. Yhtenä näistä Hussain al-Tae.

Sinisten puheenjohtaja Simon Elo eroaa puolueesta. Harvoin puolueen puheenjohtaja eroaa puolueesta. No, Väyrystä lukuunottamatta. Syytä ei ole kerrottu. Elohan ei tullut valituksi uuteen eduskuntaan. Toisaalta ei luulisi harmittavan, kun muutkin siniset jäivät rannalle. Miten nyt käy
Sinisen Tulevaisuuden ? Kuka pystyy korvaamaan tarmokkaan ja toimeliaan Elon ?

Myös psykiatri ja kirjailija Tommi Hellsten on eronnut. Hän oli vajaat 2 vuotta suhteessa 21 vuotta nuorempaan naishenkilöön. Näin se maailma heittelee. Ero voi osua kenelle tahansa (Paitsi ei Selänteille). Toisaalta muutos ja kriisi on aina uusi mahdollisuus. Kukahan sanoi jotain näin viisasta ?

Entinen Eduskunnan puheenjohtaja Marja Lohela eroaa miehestään. Mitä minä juuri sanoin. Kuka tahansa voi.... ja uusi mahdollisuus... !

Kaari Utrio lopettaa kirjoittamisen. Ei voi olla totta ! Kukas nyt täyttää kirjastojen hyllyt ? Pitäisikö pyytää audienssia ja ehdottaa vielä jatkoa ?

Seinäjoen jalkapalloylpeys ja edellisvuosien mestari SJK erottaa valmentajansa Aleksei Eremenkon. Seura on kamppaillut kärjen tuntumassa, mutta eilen tuli köniin Maarianhaminen IFK:lle 0-2. Sitä ei seurajohto enää kestänyt. Eremenko sai lähteä apuvalmentajineen. Muistissa on Eremenkon pojan kokaiinikäry Venäjällä. Toinenkin hänen pojistaan muutti pelaamaan Venäjälle. Onko isänkin suunta sama ?

torstai 15. elokuuta 2019

Sandaalit


Vanhat sandaalini hajosivat pari vuotta sitten. Oltiin Kanarialla ja ajattelin ostaa halvalla uudet. Enpä ostanutkaan. Sandaalit maksoivat halvimmillaan kolme kymppiä. Pihiys iski ja ajattelin, että löydän kyllä halvemmat. Kun jaksaa odottaa, sopiva tavara tulee eteen ennemmin tai myöhemmin. Jäin siis kuulolle.

Eilen huomasin Sittarissa kenkiä myytävän tasarahalla. Sehän ei takaa halpaa hintaa sinänsä, sillä onhan satanenkin tasaraha. Tarkemman tutkimisen jälkeen löysin kuitenkin sandaalit kympillä. Kaiken lisäksi niissä oli nahkaremmit ja pohjassa osittainen pehmuste. Nytkö oli se hetki koittanut ? Päätin ostaa. Niinpä minulla on nyt upouudet sandaalit, eikä tarvinnut odotella kuin kaksi vuotta. Nyt ei puutu kuin kesä, missä voisin pitää näitä uusia jalkineita. Jos ei kesää kuulu, pitääkö odotella ?  Kaksi vuotta ? Ei kai, pitänee lähteä etsimään sellaista etelästä, kun tuli ostettua sandaalit halvalla.

Sushia

Kaikki jotka eivät halua ottaa vastaan mainoksia, voivat siirtyä seuraavan jutun pariin.

Haluan nimittäin mainostaa Partolan Citymarkettia. Erityisesti siellä olevaa sushibaaria. Kaupan sisällä on pieni, mutta näyttävän näköinen palvelupiste. Siellä valmistetaan susheja. Lajeja oli tarjolla eilen 10-15 erilaista. Sushit valittiin itse tiskiltä, laitettiin muovirasiaan ja punnittiin. Kilohinta oli 19,90 €. Ostimme 12 sushia ja ne maksoivat 7,50 €. Kappalehinnaksi tuli 62 senttiä. Joissakin myymälöissä myydään susheja euron kappale. Tämä on huokeampaa ja sushit ovat tuoreita. Meidän susheissa oli lohta, jokirapua, mustekalaa, ehkä kuhaa ja merilevää. 12 sushin setti riitti hyvin kahden eläkeläisen lounaaksi. Kotoa löytyi vielä inkiväärilastuja, soijaa ja wasabia. Lounas oli paketissa. Voin täten suositella Partolan sushibaaria. On kevyttä, maukasta, jopa herkullista, eikä verota liikaa lompakkoa.

keskiviikko 14. elokuuta 2019

Urheiluseurojen nimien kauneus

Olen aiemmin varmaan kaksikin kertaa kirjoittanut urheiluseurojen nimistä. Niissä yhdistyy hienolla tavoin Suomen kielen kielikuvat ja paikallinen urheiluelämä. Katselin Areenasta Oulun Tähtikisoja, joissa kisailivat Suomen yleisurheilun lupaukset. Sieltä löytyi jälleen hienon hienoja urheiluseurojen nimiä, uusia ja vanhoja tuttavuuksia :

Kuortaneen Kunto
Vantaan Salamat
Lahden Ahkera
Espoon Tapiot
Kankaanpään Seudun Leisku
Kuivasjärven Aura
Tervolan Terävä
Limingan Niittomiehet

Voi kuinka nämä kielikuvat maistuvat herkulta. Suomalaisten urheiluseurojen nimet pitäisi saada maailmanperintökohteeksi Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luetteloon. Niin hieno perinne on kyseessä.


Negatiivinen korko

Talousasiantuntijat ovat ennustelleet, että lähitulevaisuudessa pankkitileille tulee negatiivinen korko. Suomeksi sanottuna tämä tarkoittaa sitä,että joudumme maksamaan pankille rahojen säilyttämisestä. Erityisesti tämä koskee meitä eläkeläisiä. Meillähän on rahaa pahan päivän varalta. Lapsiperheet ovat asuntovelallisia tai rahat menevät arjen kustannuksiin. Eläkeläiset ovat muutenkin katselleet huuli pyöreänä nykyajan muutoksia pankkiasioissa. Maksuja pitäisi maksella netissä. Onko pakko kaikkien hommata tietokone ja netti ? Pankin konttoreita ei löydy enää mistään. Vanhaan hyvään aikaan käytiin sentään kertomassa kuulumisia pankkineidille. Käteistä rahaa voi nostaa vain automaatista jollakin kortilla. Kuuleman mukaan ostoksiakaan ei kohta makseta käteisellä vaan jollakin kortilla. Nyt vielä tämä. Ihmiset ja erityisesti meidät eläkeläiset on aikoinaan pakoitettu käyttämään pankkitiliä. Jatkossa siitäkin pitäisi vielä maksaa korvaus. Ei riitä, että pankit sijoittelevat meidän eläkeläisten rahoja asuntolainoihin, investointeihin ja sijoitusrahastoihin. Meidän pitää muka maksaa siitä. Nyt on mitta täysi !

Ei hätää ! Me nokkelat eläkeläiset keksimme kyllä omat keinomme. Ja kun keinot eivät riitä otetaan kikat käyttöön. Ensin nostatetaan joukkoliike, sillä joukoissa on voimaa. Eläkkeen maksupäivänä menemme porukalla pankkiautomaateille tai niihin muutamiin jäljellä oleviin pankkikonttoreihin. Nostamme heti kaikki rahat pois tililtä. Rahat sijoitetaan vanhaan tuttuun paikkaan. Sukanvarteen. Siellä rahat ovat turvassa, eikä tarvitse maksella mitään negatiivisia tai muitakaan korkoja. Kaiken lisäksi rahoja voi laskea tai katsella päivittäin. Piilopaikkoja löytyy kyllä kotoa kasapäin. Kaapinhyllyistä, vaatekomeroihin, sängynpatjoista piironginlaatikoihin. Jääkkaapit, ulkovarastot, työkalupakit, pyykkikorit, ilmastointikanavat. Näitähän kyllä riittää.

Jos miljoona eläkeläistä nostaa kukin tuhat euroa tililtä, tekee se miljardin. Joka kuukausi miljardi euroa katoaa meidän sukanvarsiimme. Me näytämme teille ahneet pankkiherrat ja pankkien omistajat. Täältä pesee ! Olette kohta polvillanne anelemassa rahoja takaisin pankkien tileille, korkojen kera.

Lakkoilua

Tänä kesänä olen ollut heinäkuun alusta karkkilakossa. Viisi viikkoa olen myös ollut tipattomalla. En ole juonut myöskään colajuomia enkä syönyt laktoosista jäätelöä. Ruokaa on kulunut aiempaa vähemmän, sillä ylki ateria päivässä ja muutamat pienet huikopalat illalla ovat tyydyttäneet näläntunteen. Lakkoilun seurauksena paino on pysynyt 72-73 kg välissä. Rahaa on kulutut vähemmän. Olo on selvästi pirteämpi, vaikka kunto on pysynyt yhtä huonona.

Lakoilulla olen halunnut omata osaltani vaikuttaa maailman vääryyksien oikaisemiseksi. Haluan osoittaa solidaarisuuteni Moskovan ja Hong Kongin mielenosoittajille, joita poliisi on kohdellut kovaotteisesti. Vastustan ilmaston lämpenemistä ja olisin mielelläni lähtenyt purjeveneellä YK:n ilmastokokoukseen puhumaan eläkeläisten edustajana, jos olisi kutsuttu. Vastustan jyrkästi Yhdysvaltain ja Kiinan kauppasotaa, joka rapauttaa maailman markkinatalouden kehityksen ja vie kohti talouslamaa. Vastustan niin ikään sopimuksetonta brexitiä, sillä koko brexitiä en enää vastusta. Britit menkööt minne haluavat, mutta saavat kyllä maksaa siitä. Vastustan tai siis kannatan Peltolammin koulun joutumista evakkoon asbestihaittojen takia. Eihän siellä kukaan voi olla. Kirjasto toimii vielä tyhjällä koululla, mutta siellä ei käy muutenkaan juuri ketään. Kannatan muovikeräyspisteen lisäämistä taloyhtiömme jätekeräyspisteeseen. Muovia on niin paljon sekajätteestä, että keräämällä ja uusiokäytöllä siitä saadaan helposti autonrenkaita, leluja, kertakäyttöastioita, muoviämpäreitä  ja muovipusseja.

Lakko tulee jatkumaan niin kauan nämä vaatimukseni tulevat toteutumaan. Mikä pystyn kyllä lakkoilemaan vaikka vuoden loppuun. Tai vaikka ensi keväälle, jos muutoksia ei tapadu. Ruotsalaista ympäristöaktivisti Greta Thunbergiä mukaellen: "Me eläkeläiset emme ole aiheuttaneet näitä ongelmia, Teidän pitää ratkaista ne."

tiistai 13. elokuuta 2019

Samoja uutisia uudesta näkökulmasta

Moskovan poliisin terrorismin vastainen yksikkö on harjoitellut jälleen kaupungin keskustassa. Tehtävänä on ollut opetella mielenosoitusten rauhoittamista. Sulassa sovussa kaupunkilaisten kanssa poliisi on ohjannut "mielenosoittajia" oikeille kotioville. Harhautuneille kaupunkilaisille on muistutettu kaupungin järjestyssäännöistä ja hyvistä käyttäytymistavoista. Harjoitus on sujunut ongelmitta. Moskovan poliisijohto on kiitellyt harjoitukseen osallistuneita poliiseja sekä rekvisiittana toimineita kaupunkilaisia. Uusia harjoituksia ollaan suunnittelemassa myös seuraavina viikonloppuina.

Kiky-sopimuksen vaikutukset ovat yllättäneet työnantajapuolen. Aiemmin pelättiin, että työajan lisääminen vähentäisi yritysten työvoiman tarvetta. Asia on kuitenkin täysin päinvastoin. Etlan puolueettoman tutkimuksen tulokset osoittavat, että työvoimaa tarvitaan lisää. Työnantajajärjestöt aikovat ehdottaa syksyn työsopimusneuvotteluissa, että toteutettaisiin Kiky 2-sopimus. Siinä palkattoman työajan määrää lisättäisiin sataan tuntiin vuodessa. Tässä saataisiin Rinteen hallituksen 75 % työllisyystavoite toteutettua ja monelle työttömälle hommia. Se on työnantajajärjestöjen yhteinen tavoite hallituksen kanssa.

Kesäfestareiden hiilijalanjälki on saatu käännettyä positiiviseen suuntaan. Käytännössä festarit toimivat hiilinieluina, jonne festarikansa tulee pelastamaan ilmaston. Yleisö tulee paikalle jalkaisin, potkulaudalla tai pyörällä. Esiintyvät bändit soittavat akustisesti ilman vahvistimia. Ruoka ja juoma on sataprosenttisesti hiilineutraalia kasvista, joka on kasvatettu paikan päällä. Vessat ovat puucee-mallisia. Kompostoituna niistä saadaan hyödyllistä kasvilannoitetta. Ihmisten kokoontumisesta aiheutuva lämpövaikutus kerätään kokoon ja johdetaan vihreäksi energiaksi valtakunnan verkkoon. Suuri yleisö on ottanut uuden festari-ilmeen ilolla vastaan. Yhtään ei ole haitannut pääesiintyjien lukuisat peruuntumiset. Päinvastoin. Nyt on annettu tilaa todellisille ilmaston muutosta vastaan toimiville artisteille.

Hämeenlinnaan ollaan tekemässä uudenlaista vankilaa. Vankilassa ei ole lainkaan vartioita vaan vangit saavat itse hyödyntää yhteistä aikaa parhaaksi katsomallaan tavoin. Tärkein lähtökohta on viihtyisyys. Vankilasta löytyy paljon valmiiksi tehtyjä aktiviteettejä kuten puutarha, kampaamo, ravintola ja kylpylä. Tarkoituksena on, että vangit kantavat vastuuta vankilaoloista ja näin oppivat elämään myös siviilissä kunnon kansalaisten tavoin. Uusi vankila on vanhoja halvempi sillä vanginvartijoita ei ole, joten palkoista säästyy puolet. Toinen puoli käytetään vierailevien artistien, kouluttajien ja muiden ammattilaisten palkkoihin. Monet vangit itse ovat myös erilaisten alojen spesialisteja. Heidän taitojaan ja taipumuksiaan hyödynnetään vankilan arjessa. Vankilaan voi myös palata, mikäli siviilielämä alkaa ahdistaa.

Suomalaiset naiset ovat maailman kauneimpia. Taakse ovat jääneet niin Amerikan, Karibian kuin Euroopan kaunottaret. Parissa vuosikymmenessä suomalaisnaisten ulkonäkö ja ilme on muuttunut ja itsestä huolehtiminen on parantunut suurin harppauksia. Tämä käy ilmi uudesta virolaistutkimuksesta.  Siinä haastateltiin paikallisia plastiikkakirurgeja. Suomalaiset naiset ovat kaunistuneet vuosi vuodelta. Tissit ovat suurentuneet, takapuoli pyöristynyt ja hyylet töröttävät seksikkäästi. Yhä useampi suomalainen nainen hakee muutosta ulkonäköönsä, sillä perintötekijät täällä Pohjolassa slaavien naapurina eivät ole häävit. Ei hätää. Muutoksen tuulet puhaltavat, sillä Tallinnasta ja muualtakin Virosta löytyy taitavia osaajia, joiden tuella suomalaisnaisten itsetunto on
kohonnut pilviin. Eikä maksa paljon. Tere tulemast ! Meiä käsi kaunista sinu pärstä ja perä !


maanantai 12. elokuuta 2019

Moskovasta, kikystä, kesäfestareista, naisvankilasta ja plastiikkakirurgiasta

Moskovassa on jo monena viikonloppuna osoitettu mieltä paikallisvaalien ehdokasasettelua vastaan. Opposition ehdokkaita tai sellaiseksi epäiltyjä ei hyväksytä vaaliehdokkaiksi. Kansalaiset ovat alkaneet osoittaa mieltään ilman lupaa. Mielenosoituksissa on ollut tuhansia osanottajia. Poliisi on pidättänyt satoja henkilöitä ja televisiosta nähdyissä tilanteissa otteet ovat ollet kovia. Ihmisiä on hakattu pampuilla ja retuutettu pitkinmkatuja. Kovilla otteilla on haluttu antaa viestiä, ettei tällaisia mielenosoituksia hyväksytä. Sen jälkeen on osoitettu mieltä poliisin kovia otteita vastaan. Onko sattumaa, että keväästä lähtien kerrotaan presidentti Putinin suosion laskeneen. Ihmettelen tämän yhtälön toimivuutta. Kannattaako pidättää ja hakata ihmisiä kaduilla sen takia, että muutama ehdokas olisi mukana vaaleissa ?Onko tässä kukaan käyttänyt järkeä ? Eikö muutama opposition ääniharava huku putinilaisten valtuutettujen paljouteen ? Vai onko kyseessä vanha pelko: jos antaa pirulle pikkusormen se vie koko käden ?

Kiky-sopimus on viime päivinä ollut taas uutisotsikoissa. Elinkeinoelämän tutkimuslaitos kertoo, että kikyn kautta saadaan 16.000 uutta työpaikkaa. Edessä ovat työehtosopimusneuvottelut. Taitaa olla tarkoituksena lyödä avauskortit pöytään. Työnantaja haluaa jatkaa pidennettyä työaikaa, koska sillä saatiin, lisää tuottavuutta yrityksiin. Valitettavasti ei juurikaan kuntiin. Työntekijät haluavat irti kiky-sopimuksesta tai kunnon palkankorotukset lisätyöajasta. Mietin pienessä päässäni, miten kiky lisää työpaikkoja. Jos tuottavuus paraneee, eivätkö voitot valu osinkoihin ja omistajien taskuihin ? Uskotaanko oikeasti, että tuottavuuden parantumisen myötä palkataan lisää väkeä. Eikö työajan lisääminen vähennä pikemminkin työntekijöiden palkkaamisen tarvetta ?

Viime päivinä on kerrottu kesäfestareiden miettivän hiilijalanjälkeä tarjottavien ruokien ja jätehuollon kannalta. Nykypäivien festarivieraat haluavat kuulemma  hiilijalanjäljen olevan  pienemmän kuin aikaisemmin. Onko kellekään tullut mieleen järjestää Flow- ja Ruisrock-festarit pelkästään netissä tai peruuttaa kokonaan ? Silloin hiilijalanjälki olisi paljon pienempi. Jos siis halutaan oikeasti pienentää sitä jälkeä.

Hämeenlinnaan ollaan suunnittelemassa upouutta naisvankilaa. Siellä on otettu huomioon vankien ja vanginvartioiden toiveita. Talosta löytyy yhteiskeittiöt, kampaamo ja nettivalmiuksia. Tarkoituksena on helpottaa naisvankien sopeutumista yhteiskuntaan vankeusajan jälkeen. Eli ajatellaan, että kun vankilassa eläminen on samanlaista kuin siviilissä, on helpompaa mennä siviilielämään.  Voiko tässä käydä päin vastoin ? Kun vankilassa on samanlaista kuin siviilissä, ei tarvitse pelätä vankeusaikaa, rikoksista kiinni jäämistä ja vankilatuomiota. Siellä kun on niin leppoisat oltavat, ihan kuin vapaudessa.

Tallinnan plastiikkakirurgit tekevät kuulemma huipputiliä suomalaisten naisten kauneusleikkauksilla. Meikäläiset naiset käyvät lisäämässä implantteja tisseihin ja pakaroihin ja botoxia kasvoihin ja huuliin. Halvalla tietenkin. Tässä on asia, josta haluan kiittää suomalaisia naisia. Meikäläiset terveydenhuollon toimipaikat saavat keskittyä pääosin ihmisten terveudenhuollon ja sairauksien hoitoon. Kun veli virolainen hoitelee kauneuspuolen leikkaukset, jää meikäläisten klinikoiden tehtäväksi elämä perusasioiden hoitaminen: terveyden ja sairauksien hoitaminen. On se niin hyvä työnjako.

sunnuntai 11. elokuuta 2019

Kaikkonen vai Kulmuni ?

Keskusta on syyskuussa totisen paikan edessä. Eduskuntavaalit ja gallupit ovat romahduttaneet entisen valtapuolueen kannatuksen reilun kymmenen prosentin tasolle. Identiteetti on ollut kateissa jo pitkään. Sipilän nousu puheenjohtajaksi ja pääministeriksi nosti kepun toiveita. Liian markkina-ja yrittäjälähtöinen Sipilä johdatti kepun nollatilanteeseen, josta se on kyennyt pysymään pois vuosikymmenet. Suomen väestö on muuttanut maalta kaupunkiin ja kepun identiteetti on yrittänyt hakea uutta suuntaa. Vielä sitä ei ole löytynyt.

Puheenjohtajakisan ehdokkaat, Kaikkonen ja Kulmuni ovat molemmat nykyisiä ministereitä. Se ei ainakaan heikennä asemia, mutta ei liioin parannakaan mahdollisuuksia. Kaikkonen edustaa kyllä jonkinlaista uutta kaupunki-imagoa. Hän on mies, perinteisesti miesten johtamassa puolueessa. Lisäksi Kaikkonen on tunnetumpi ehdokas. Kulmunin vahvuutena on varmasti uudet kasvot. Voiko Kepu uusiutua naisjohtajan ja uuden toivon kautta ? Näistä kahdesta Kulmunin sanotaan olevan hieman vasemmistolaisempi. Sillä tuskin lienee mitään merkitystä. Ehdokkaat ovat kovin samalla viivalla, mutta uskaltaisin väittää Kepun vanhoillisen siiven taipuvan riskittömämmän Kaikkosen taakse. Kulmuni saattaisi uutena hahmona kääntää hieman gallupkursseja, mutta tuskin uusia koko puolueen suuntaa.

Kepun ongelmaa ei ratkaista puheenjohtajavaalilla. Tunnelin päässä ei näytä valonpilkahdusta valittiin kumpi tahansa kahdesta vacuumiin kääritystä mauttomasta ja värittömästä ehdokkaasta. Kepun pitäisi pystyä luomaan poliittista ohjelmaa tilanteessa, jossa se on hallituksessa. Kaikkialla Euroopassa, myös Suomessa, on tapahtunut tai tapahtumassa politiikan uusjako. Vanhat puolueet ovat kyllästyttäneet kansalaiset vanhaan jatgoniaan. Uusia ajatuksia kaivataan, mutta toistaiseksi vain populistiset puolueet ovat onnistuneet lisäämään kannatustaan monissa maissa. Muita uusia puolueita on syntynyt vähän. Poikkeuksena Macronin Liike Ranskassa ja ukrainalaisen koomikon Zelenskyin Kansan Palvelija-puolue Ukrainassa. Kepusta ei ole populistiseksi puolueeksi. Luvassa ei näytä
olevan myöskään mitään uutta (herätys)Liikettä.

Kaikkonen vai Kulmuni, se ei olekaan varsinainen kysymys. Kumpi tahansa vie puolueen nykyisen vaiheen yli. Vaiheen, jossa Kepu kärsii hallitsvastuusta ja kannatus pysyy matalana. Seuraavien eduskuntavaalien aattona pitäisi löytyä uusi puheenjohtaja. Henkilö, jolla on karismaa ja johtajuutta. Onko sellaisia henkilöitä jo kasvamassa Kepun puutarhassa ? Aika näyttää onko Kepun aika näyttää vai onko sen aika yksinkertaisesti ohi ?

Kiroilua


Kansainvälisen politiikan kirosanat:

Putin, Trump, Erdogan, Johnson, Kim Jong-un, Salvini, Orban, Kaszynski, Ruhani


Ilmastonmuutoksen kirosanat

Kiina, Yhdysvallat, Intia, Brasilia, Venäjä, Japani, Kanada, Saksa


Helsingin pörssin kirosanat:

Stockmann, Lehto, Nordea, Outokumpu, Wärstsilä, SRV


Kansanterveyden kirosanat:

Sepelvaltimotauti, Aikuisiän diabetes, Alzheimerin tauti, Astma, Rintasyöpä, Eturauhassyöpä, Keuhkosyöpä, Suolistosyöpä, Parkinsonin tauti, Masennus, Ylipaino, Alkoholismi


Valtion yhtiöiden kirosanat:

Alko, Veikkaus, Valtion kehittämisyhtiö Vake, Terrafame, Posti, VR, Finngrid, Patria





keskiviikko 7. elokuuta 2019

Veikkaus kriisissä

Veikkauksen johdon ylimielinen asenne kompastui omaan näppäryyteensä. Monopoli on saanut porskuttaa kymmeniä vuosia ilman, että toiminta olisi ollut tarkemman suurennuslasin alla. Nyt ylimielisyys mainonnassa meni liian pitkälle. Poliitikot alkoivat kärsimättömästi hieroa silmiään, kun kansalaisilla tuli mitta täyteen. Toimitusjohtaja joutui vetämään kohumainonnan tauolle ja lupaili prosessien ulkopuolista arviointia. Tyypillistä johtajan munkkilatinaa. Veikkauksen kahtia jakautunut tehtävä on mahdoton yhtälö. Veikkaus on tahkonnut valtiolle rahaa. Toinen tehtävä pelihaittojen minimoiminen, on aivan päinvastainen tehtävä.

Kansalaisia on  ärsyttänyt voitto-osuuksien pieni osuus ja isojen pottien pysyminen entisen suuruisena vaikka pelaaminen on kerryttänyt kassaa. Veikkauksen organisaatio on paisunut mammuttimaiseen kokoon. Samoin toimitilat. Ne kaikki on tehty kansalaisten pelaamilla rahoilla. Työntekijöitä on niin paljon, että organisaatio pystyisi toimimaan itsensä kanssa ilman, että käytännössä tehtäisiin muuta kuin palavereja. Nykyisinhän käytännön toimia hoidetaan asiamiespisteiden ja netin kautta. Iso pulma on myös johtajien bonukset. Bonuksia kertyy kansan pelaamisesta ja veikkauksen tuotosta. Monopoliyhtiössä on taattu tuoton kasvu. Veikkaus on myös tukenut haluamiaan urheiluseuroja ja mediaa suuntaamalla mainontaa tiettyihin suuntiin. Poliittisesti korrekteja suuntia on ollut sopivasti tarjolla. Nyt tähän tarvitaan suunnanmuutos tai piste.

Monopoliaseman purkaminen tai osittainen purkaminen ja bonusten suuntaminen johtajien sijaan valtiolle, olisi syytä toteuttaa lähitulevaisuudessa. Johtavat saavat aivan riittävän suurta palkkaa, varsinkin kun alan kilpailu puuttuu. Kilpailu tälläkin alueella tervehdyttäisi monopolitoiminnan sairautta, pöhötautia. Valtio pystyy kontrolloimaan muitakin peliyhtiöitä tarkoilla sopimuksilla. Pelaamisen tuotot ja pelaamisen haittavaikutusten vähentämisen tasot on mahdollista kirjata sopimuksiin. Tätä voidaan tarkastella valtion virkamieshallinnon toimesta.

Katse suuntautuu maamme hallitukseen. Vasemmistopiireissä on aiemmin oltu tyytyväisiä monopoliasemaan. Samoin kepussa. Kokoomuksessa on perinteisesti vastustettu valtion monopoliyhtiöitä. Mutta urheiluseuroista useimmat ovat kokoomuksen ja kepun miehittämiä. Asia ei
ole aivan niin yksinkertainen. Onko Rinteellä kykyä ja tahtoa muuttaa pelialaa ? Haluaako hallitus viheltää pelin poikki ja luoda paremman järjestelmän ?

Sadetanssi

Täällä Peltolammilla on ollut jo viikkoja kuivaa. Aurinko on paistanut kiitettävästi ja sen seurauksena maa on rutikuivaa. Olen istutellut pitkin kevättä ja kesää kymmeniä kukkia takapihalle. Pihakukkien multa on ollut rutikuivaa. Olen kantanut joka toinen päivä kastelukannulla vettä helpottamaan tilannetta. Viime päivinä on lupailtu sadetta. Tänäänkin sateen piti alkaa klo 12, mutta ennusus meni pieleen. Silloin alkoi paistaa aurinko.

Päätin kokeilla jotain aivan muuta. Sadetanssia. Siperiassa oli viime viikolla rajuja metsäpaloja. Thansia neliökilometrejä metsää oli tulessa. Yhdysvaltain aina (Venäjälle) ystävällinen presidentti Trump tarjosi apua metsäpalojen sammuttamiseen. Apu ei tällä kertaa kuitenkin Putinille kelvannut.  Paikalliset ihmiset luottivat kuitenkin enempi vanhojen shamaanien oppeihin kuin Putinin lupauksiin. He uskoivat koettuihin kotikonsteihin ja tanssivat sadetansseja. Se sammuttaisi pahimmat palot. Tarina ei kerro, onnistuiko tanssi tukahduttamaan metsien tulipalot.vanhaan hvään aikaan Amerikan mailla intiaanit hoitelivat sateita tanssin avulla. Miksen siis minäkin !

Mietin sopivan tanssin laatua. Mikä tanssi olisi sopiva ? Todennäköisesti lavatansseista, vakiotansseista tai lattareista ei tässä tilanteessa olisi apua. Pitäisi saada ilmojen henget sateelle suotuisiksi. Märkiä pilviä pitäisi lähettää Peltolammin ylle. Jotain persoonallista ja ainutlaatuista sen pitäisi olla. Veivasin lanteitani edestakaisin ja hyppäsin muutaman kerran korkealle ilmaan. Sitten pyörähtelin ympäri ja melkein törmäsin aurinkotuoliin. Lopuksi vedin vielä letkupolvilla siksakkia. Kädet rytmittivät heiluntaani ylös alas. Se oli siinä, paikallinen versio sadetanssista.

Tanssin jälkeen jäin puolihikisenä istuskelemaan pihalle ja katselin taivaalle. Hetken kuluttua aurinko meni pilveen. Vaaleat pilvet muuttuivat tummemmiksi. Päivä muuttui harmaaksi. Ilmeisesti jotain yritystä oli ilmassa. Hetken kuluttua koko taivas oli tumman harmaa. Kello näytti viittä vaille neljä,
kun ensimmäiset pisarat putoilivat taivaalta. Mitään kunnon kaatosadetta ei kuitenkaan vielä kuulunut, mutta jotain sentään. Pääasia, että sadetanssi toimi.


sunnuntai 4. elokuuta 2019

Kalevan Kisat 2019

Kalevan Kisoja eli yleisurheilun Suomen mestaruuskisoja kisailtiin Lappeenrannassa koleassa kelissä. Kisat eivät tarjonneet suuria tuloksia.  Maria Huntington saavutti naisten 7-ottelussa MM-kisojen kisarajan. Lassi Etelätalo ylitti ninn ikään miesten keihäässä kisarajan. Tiukkoja kilpailuja nähtiin naisten aitajuoksuissa ja moukarissa sekä miesten satasella, tonniviidellä sadalla ja pituushypyssä. Kokonaisuus oli kuitenkin melkoisen vaisu. Näyttää siltä, että meillä on useimmissa lajeissa jo etukäteen suvereeni voittaja. Tämä tietää hyvää ensi viikonlopun superliigan kisoihin, vaikka Euroopan taso saattaa olla monissa lajeissa liian kova. Oikean kilpailun puuttuminen tuo aika tylsän kisatunnelman. MM-kisoihin valitut urheilijat eivät hekään tehneet mitään ihmeellisempiä tuloksia, sillä suunnitelmissa näytti olevan vain korjata voitto kotiin tuloksista riippumatta. Onkohan Kalevan Kisoilla tulevaisuutta, mikäli tasaiset kisailut jäävät vähiin ja voittajat ovat ennalta tiedossa ?

Sormet taikinassa

Olen leiponut leipää ja sämpylöitä kymmeniä vuosia. Vasta nyt homma on alkanut tuottamaan hedelmää. Perinteiseen taikinaan tulee nesteeksi vettä tai maitoa, tai vaikka piimää. Vehnäjauhoja voi täydentää kaurahiutaleilla ja ruisjauhoilla. Lisäkkeeksi voi laittaa vaikka auringonkukan siemeniä tai murskattuja ohrasuurimoita. Hieman oliiviöljyä, voita tai margariinia kiinneaineeksi. Mausteeksi riittää suola, mutta ripaus sokeria, kuminaa ja valkosipulijauhetta antaa mukavan makulisän. Kohotukseen tarvitaan tietysti hiivaa. Olen itse käyttänyt kuivahiivaa.


Hyvän tuloksen aikaansaamiseksi ei kuitenkaan riitä pelkkä ainesosien sekoittaminen sopivassa suhteessa. Tärkein asia on sitko. Se saadaan aikaan maltillisella taikinan vaivaamisella. Nyt vaivasin taikinaa peräti vartin ajan vatkaimen taikinakoukuilla. Annoin toki taikinan kohota rauhassa sekä kokonaisena taikinana että sämpylöiksi pyöritettyinä. Mutta sitko ja taikinan kuohkeus saadaan pitkän vaivaamisen seurauksena. Käsin vaivaaminen on toki tehokasta, mutta laiskuus on voittanut ja
turvaudun nykyisin sähkövatkaimeen. Sillä saa tasaisen sitkon. Tämä tarina on tainnut tulla jo kertaalleen kerrottua, mutta nyt olen onnistunut erityisen hyvin. Siksi haluan vannoa pitkän vaivaamisen ja hyvän sitkon nimeen.

perjantai 2. elokuuta 2019

Jääkiekkokausi käynnistyi


Perinteinen Rauman Lukon Pitsiturnaus käynnisti tänään jääkiekkokauden 2019-2020. Pitsiturnauksessa pelataan kuuden joukkueen turnaus yhden päivän aikana. Tämä on mahdollista siten, että joukkueet pelaavat kaksi 15 minuutin erää kahdessa lohkossa. Pelejä on aamusta iltaan. Oma penkkiurheilijan jääkiekkokausi alkoi myös Pitsiturnauksella. Minulla on Telian liigapassi, jolla voi katsella 23 preseason (harjoitus) ottelua ilmaiseksi. Yhdessä pelissä pelaa Ilves Jukureita vastaan elokuun loppupuolella.

Ajattelin katsella taas ensi kauden Ilves-pelit tällä 23€/kk passilla. Sillä saa 8-12 peliä kuukaudessa tv-ruutuun. Ja kausi jatkuu vielä mahdollisilla Ilveksen play-off peleillä. Maksaahan se pari sataa vuodessa, mutta on se niin vaivatonta. Voi istahtaa sohvalle ja hermoilla oman joukkueen puolesta. Huomattavasti mukavampaa kuin ajella Hakametsän ruuhkaan ja pois sieltä. Ja vielä maksaa siitä. Mutta nyt on kuitenkin elokuun alku ja pääosassa ovat kesälajit, Kalevan Kisat ja niin poispäin. Nautitaan niistä jääkiekon ohella.