Pelailua

Ostin ärrältä eläkeläislipun Ilves-Pelicans peliin. Viime kerralla sain lipun A-katsomon alariville hintaa 11 euroa. Nyt lippu oli C-päätyyn eli vastustajan päätyyn ja maksoi 13 euroa. Selvyyden vuoksi sanon, että C-katsomo on huonoin katsomo Ilveksen kannattajan kannalta. Katsoin lippua jälkikäteen ja huomasin, että lipussa oli hinta 10 euroa. Maksoin siis ärrälle ja Lippu.fi:lle kolme euroa välittämisestä. Aika paljon. Välittämisen hinta lienee kiinteä riippumatta lipun hinnasta. Olin joka tapauksessa kiukkuinen.

Itse ottelu oli melkoista sähellystä. Läpi ottelun Pelicans piti kiekkoa ja purjehti Ilveksen päädyssä. Pelicans sa paljon tekopaikkoja muttei yhtään maalia. Ilves iski ylivoimalla pari maalia ja kolmannen tyhjiin ottelun lopussa. Ilves voitti siten ylivoimaisesti koko ottelun. Tiivistetysti voi sanoa, että Pelicans pelasi ja Ilves poimi marjat. Enpä usko, että nämä joukkueet saavat suurta menestystä pian alkavassa playoff-sarjassa. Kympin lippu tästä olisi ollut sopiva hinta. Kolmetoista euroa oli aivan liikaa. Siinä määrin sekavasti molempien peli kulki. Silti olin virkistynyt kympin edestä.

Luistelemassa

Ostin kirpparilta luistimet neljällä eurolla. Ne ovat tumman ruskeat. Minulla ei ole koskaan ollut näin hyvä luistimia. Menin heti kokeilemaan läheisen leikkipuiston jääradalle. Hädin tuskin pysyin pystyssä. Tasapainon säilyttäminen liukkailla luistimilla oli vaikeaa. Tuntui kuin pitäisi opetella kävelemään uudelleen. Pikku hiljaa homma alkoi sujua. Se tarkoittaa, että uskalsin ottaa pari potkua eteenpäin ja että onnistuin painamaan asentoa matalammaksi. Pelasin jääkiekkoa viisikymmentä vuotta sitten. Vanhoilla meriiteillä ei ollut paljon painoa. Pyörin varovaisesti pienen jääradan ympäri kahdeksikkoa. Yakaperinluistelun päätin jättää seuraavaan kertaan. Parinkymmenen minuutin jälkeen jalat ja nilkat olivat sen verran  väsyneitä, että riisuin hienot, uudet luistimet jalasta. Hommasta jäi kuitenkin sen verran hyvä fiilis, että aion palata rikospaikalle. Ehkäpä tällä viikolla. Tai ensi viikolla. Tai... No, selvisin kuitenkin eka kerrasta ilman kaatumisia. Se on jo mahtava saavutus. On se ihmeellistä, että voi iloita näin paljon muutamasta vedosta luistinradalla. Ulkopuoliselta meno näytti kömpelön vanhuksen koikkaroinnilta. Sitä se ei kuitenkaan ollut. Se oli pelkkää juhlaa, huvia ja nautintoa. Ihminen voi iloita pienistä asioista ilman, että on maailman paras.

Krista Pärmäkoski on pelastusenkeli

Tarkkasilmäinen penkkiurheilija löysi jyvän. Ei Iivo Niskanen pelastanut Suomen mainetta.

Se oli Krista Pärmäkoski. Hän tahkosi yhden hopean ja  kaksi pronssia. Sehän on puolet koko mitalisaaliista. Tämä voimanainen pelasti Olympiakomitean johtajien pallit ja urheilijoiden maineen. Kristaa saavat kiittää ne peräti 104 urheilujohtajaa, valmentajaa, huoltajaa, psykologia, sun muuta urheiluelättiä, jotka reissailivat olympiamatkalla kansan rahoilla.

Nyt on taas mielenkiintoisimman osuuden aika. Urheilujohtajat ja muut vähänkin mukana olevat alkavat selitellä. Tämä näytelmä on yhtä värikäs ja kiinnostava kuin itse kisat. Dramatiikkaa ei puutu ja äärilaidoilla kuljetaan. Joku lopettaa, joku haukkuu kumppaninsa ja moni puhuu suunsa puhtaaksi. Sitten selvitellään puoli vuotta mitä tuli sanottua. Sitten onkin kesä ja syksy.

Useimmat osaavat olla hiljaa ja varmistaa paikkansa neljän vuoden kuluttua lähtevään Pekingin koneeseen. Yhä suuremmalla joukkueella ja johtajaporukalla mennään hakemaan entistä pienempää mitalisaalista. Minä epäilen, ettei Suomen urheilueliitti uskaltaa katsoa peiliin tänäkään vuonna saati sitten tehdä johtopäätöksiä. Tai nyt sanoin väärin. Päinvastoin.  Kohta joku urheilujohtaja sanoo, että määrärahoja tarvitaan lisää. Tämä on kummallista, sillä huippu-urheiluun on vuosittain satsattu lisää ja samaan aikaan tulokset ovat pienentyneet. Tätä urheilujohto ei halua sanoa ääneen, koska sillloin sahattaisiin heidän omaa oksaansa, jonka he ovat itse tehneet. Piiri pieni pyörii, miljoonien verorahat siinä hyörii.

Mutta nyt on kiitoksen paikka. Hyvä Krista ! Kiitos !

Iivo Niskanen pelasti !

Iivo Niskanen pelasti Suomen kansan,
- Suomen penkkiurheilijat
- Koreaan lähetetyt Olympiajoukkueen 102 urheilijaa
- Suomen jääkiekkomaajoukkueen ja päävalmentaja Lauri Marjamäen
- Koreaan matkustaneet Olympiajoukkueen 104 johtajaa, valmentajaa ja huoltajaa
- Suomen Olympiakomitean toimialajohtajat
- Suomen olympiakomitean huippu-urheiluyksikön johtajan Mika Kojonkosken
- Ministeri Sampo Terhon
- Opetus- ja kulttuuriministeriön virkamiehet
- Suomen hiihtoliiton johdon
- Hiihtoliiton päävalmentaja Reijo Jylhän
- Hiihtoliiton uuden päävalmentajan Matti Haaviston
- Ylen Koreaan lähetetyt ja Suomessa toimivat urheilutoimittajat, -kommentaattorit ja -kuvaajat

Kiitos Iivo, kun pelastit heidät/meidät !

Olympiakomitea urheilijavalinnat

Suomen olympiakomitea on suuressa viisaudessaan valinnut urheilijoita Pyeongchangin talvikisoihin. Puolet porukasta muodostuu miesten ja naisten jääkiekkojoukkueista. Toinen puoli onkin mielenkiintoisempaa väkeä.  Tiivistetysti sanottuna joukkueessa on puolet turisteja, joilla ei alun perinkään ole mitään mahdollisuutta menestyä eli päästä omassa lajissaan kymmenen parhaan joukkoon.  Hiihdossa miesten ja naisten joukkueessa riittää olla neljä edustajaa. Kaksi heistäkin ovat mukana viestien takia. Mäkihyppyyn ei tarvitse lähettää ketään. Ampumahiihtoon riittää kaksi naista. Alppilajeihin ei ketään. Ei myöskään curlingiin eikä taitoluisteluun.

Entisaikaan valittavan urheilijan piti päästä kuuden joukkoon, myöhemmin kahdeksan parhaan joukkoon. Suomen urheilijoiden menestyksen heikkenemisen myötä on kriteereitä höllennetty. Periaate pitäisi olla, että valittava urheilija on toistuvasti päässyt kansainvälisissä kisoissa kymmenen parhaan joukkoon. Toistuva voisi olla minimissään kolme kertaa. Mieluimmin enemmän.

Nyt Olympiakomitea haluaa palkita seuroja, valmentajia ja urheilijoita hyvästä arkityöstä. Se on palkinto, jotta urheiluväki arvostaisi Olympiakomiteaa. Toinen syy on kisojen näkyvyys. Heidän mielestään on suomalaisen urheilun etu lähettää osanottajia, joilla ei ole menestymisen mahdollisuuksia, mutta he näkyvät ruudussa. Näkökulma on ikäänkuin pr-toiminta. Tiivistetysti voi sanoa, että Olympiakomitealla on edelleen liikaa rahaa. Huippuja tukemalla ja kriteereitä tiukentamalla kerrotaan kilpaurheilijoille pelin säännöt. Urheilijan pitää olla kansainvälisen tason tekijä. Muuten ei ole asiaa edustustehtäviin.

Olen puhunut taas. Ugh !

Olutboikotti

Vain tunnustaa, että olen oluen ystävä. Erityisesti vahvat oluet ovat mieleeni. Ilahduin suuresti kun hallitus hyväksyi uuden alkoholilain. Sen myötä oli luvassa paljon parempia oluita kaupan hyllyihin. Tunnetusti Euroopassa on valtaisa määrä hyviä oluita, joiden alkoholiprosentti on 5-5,5 %. Odotin, että vuoden alusta kaupan hyllyillä alkaa löytymään monia kiinnostavia tuotteita. Mitä vielä. Lähikaupassani on ollut tarjolla noin kaksikymmentä erilaista keskioluttuotetta. A-oluita on ollut 0-2 merkkiä. Usein ei mitään. Koivistonkylän Prismasta löytyy lähemmäs sata erilaista keskioluen vaihtoehtoa. A-oluita on ollut 2-3. Nekin suomalaisia. Halvin keppana maksaa 90 senttiä. Halvin A-olut maksaa puolet enemmän. Sen sijaan kaupoista löytyy monenlaisia lonkeroita ja limuviinoja. Niitä mainostetaan uutuuksina.

Syytän Alkoa. Se on monopolillaan myynyt ja myy edelleen lihavan organisaation takia ylikalliita oluita ja muitakin juomia. Asiakas maksaa tästä tehottomasta toimintatavasta.

Syytän maitokauppoja. Niitä ei kiinnosta asiakkaiden tarpeet vaan niitä kiinnostaa tyhjentää (ja täyttää) varastojaan ja pokkuroida panimoiden ehdoilla. Hyllyt ovat täynnä keppanaa ja panimoista ei saa A-olutta.

Syytän tukkukauppoja. Niitä ei kiinnosta tuoda maahan normaaleja eurooppalaisia oluita, sillä niillä on edelleen eurooppalaisten suurpanimoiden Suomea varten tekemiä keskioluita. Niitä ei voi myydä muualle, koska kukaan muu maa ei niitä halua. Tukkukauppa haluaa jarruttaa A-oluiden maahantuontia. Niitä ei myöskään kiinnosta suomalaisten pienpanimoiden vahvat oluet niin kauan kuin sopimukset eurooppalaisten panimoiden kanssa ovat voimassa.

Syytän panimoja. Suomalaiset olutpanimot ovat kiinnostuneet tuottamaan lonkeroita ja limusekoituksia. Se on niiden mukaan uusi sauma tehdä rahaa. Panimot eivät ole kiinnostuneita panemaan A-oluita, koska niiden suurimittainen valmistaminen vaatii tuotannon uudelleen
järjestämistä ja tuotto on pienempi kuin lonkeroissa.

Olen ryhtynyt olutboikottiin. En osta kaupasta tai ravintolasta yhtään alkoholipitoista olutta. En ainakaan Suomessa. Sen sijaan ryhdyn maistelemaa 0,0 % oluita. Kuvaavaa on edellä mainittujen toimijoiden aikaansaannokset tämän oluen hinnoittelussa. Pullo tai tölkki maksaa reippaasti yli euron, vaikka siinä ei ole yhtään alkoholin valmisteveroa. Joka tapauksssa olen boikotissa siihen asti kunnes kaupasta löytyy yhtä paljon molempia oluita.

Olen puhunut. Ugh !

Huono päivä

Tänään on huono päivä. Siihen on aivan yksinkertainen syy. Menin nukkumaan kymmenen jälkeen. Heräsin puoli kolme. Sen jälkeen nukahdin puoleksi tunniksi kahdeksan ja yhdeksän välillä. Voin tunnustaa, että olen herännyt väärällä jalalla. Yön aikana valvoessani päätin kirjoitta kaksi blogia. Niissä molemmissa puren huonoa tuultani ja annan huutia kahdelle taholle. Ensikisi paljon mainostettu asia, vahvat oluet maitokauppoihin ja toiseksi Olympiakomitean urheilijavalinnat. Toivottavasti näiden kirjoitusten jälkeen voin paremmin ja nukun seuraavana yönä paljon ja pitkään.

Ihmisiä ryhmäkuvassa - näyttely

Ripustelimme tänään Hervannan kirjastoon näyttelyn Ihmisiä ryhmäkuvassa. Kirjastossa on kahdeksan kaksipuolista sermiä, jotka muodostavat näyttelyseinän. Toiselle puolelle laitettiin kahdeksan isoa työtä ja toiselle puolelle 60 pientä työtä. Parin vuoden pakerrus on esillä.

Teosten aiheena on ihmisten eritiytyminen. Olemme päivittäin yhdessa monien erilaisten ihmisten kanssa tuntematta heitä. Töissä, bussissa, kaupassa, vapaa-ajalla, yms. Emme ota kontaktia vieraisiin ihmisiin. Ilmeet ovat totisia, joskus jopa happamia. Mitä, jos puhuisimme, katsoisimme silmiin tai ottaisimme muuten kontaktia näihin ihmisiin. Olisiko elämämme parempaa ? Nauttisimmeko elämästä enemmän ? Olisimmeko onnellisempia ? Olen kuvannut meitä erilaisia ihmisiä ja totisia ilmeitä. Katselemme muualle. Ajattelemme niitä näitä. Olemme omissa oloissamme erilaisten ihmisten joukossa.  Kuvaan meitä ihmisiä ryhmäkuvassa.

Näyttely on esillä Hervannan kirjastossa 12. -24. helmikuuta kirjaston aukioloaikoina.

Pyeongchang

Tuttavallisesti Pjongtsang. Tänään Etelä-Korean talviolympialaiset avattiin. Etelä ja Pohjois-Korea ovat solmineet välirauhan ja esiintyvät kisoissa yhteisesti. Hyvä niin vaikka etelän ihmiset eivät siitä pidäkään. Suomen joukkue marssi veteraani Janne Ahosen kantaman lipun johdolla. Kiintoisa kysymys on, miten Suomi menestyy. Kuinka paljon tulee mitaleita ? Olympiakomitea on asettanyt tavoitteeksi 7 mitalia. Se on aika realistinen arvio. Potentiaalisia mitalisteja löytyy maastohiihdosta kaksi, yhdistetystä yksi, lumilautailusta yksi, ampumahiihdosta yksi, pikaluistelusta yksi ja jääkiekosta yksi. Enemmänkin voi tulla, mutta eri asia on kuitenkin, kuinka tämä on mahdollista. Etelä-Korea on vieraampi ympäristö kuin Euroopan tutut rinteet ja kaukalot. Joukkueessamme on satakunta urheilijaa ja oletettavasti iso joukko huoltajia, lääkäreitä,mfysioterapeutteja, hierojia, voitelijoita ja johtajia.

Positiivinen penkkiurheilija odottaa kymmentä mitalia. Pessimistisempi katsoja pelkää mitalien putoavan kolmeen tai neljää. Olen aiemmin kritisoinut paljon olympiakomitean huippu-urheiluylsikön toimintaa. Nyt kuitenkin odotan kuutta mitalia. Se on lähes yhtä paljon kuin urheilujohdon tavoite. Kuuden mitalin saavutuksella päitä ei putoile olympiakomitean johdosta. Johtopaikat on joka tapauksessa pantu hakuun ja kisojen jälkeen tehdään valintoja. Tässä on oikeaa tulos tai ulos meininkiä. Siksi seurailen mitalisaaliin kohoamista mielenkiinnolla.

Lapsilisillä miljonääriksi

Kauppalehdessä oli juttu Mika-nimisestä (40v.) isästä, joka säästää lapsilisät. Tavoitteena on saada kasaan niin iso summa, että nyt 2-vuotiaan lapsen tullessa eläkeikään, hän on miljonääri.

Ensimmäinen ajatus oli, että siinäpä kaukokatseinen isä. Hän haluaa turvata jälkikasvunsa elämän. Sen jälkeen aloin ajattelemaan asiaa tarkemmin. Itse asiassa ne lapsilisät ovat meidän veronmaksajien verorahoja. Lapsilisät maksetaan kaikille lapsille tasapuolisesti perheen taloudellisesta tilasta huolimatta. Tosiasiassa meillä on paljon rikkaita ja varakkaita perheitä, joille lapsilisä on pieni lisä muttei millään tavoin välttämättömyys. Me veronmaksajat rahoitamme Mikan lapsen sijoituspakettia. Miljoonatuloihin pääsemiseksi pitää tehdä järkeviä sijoituksia. Muuten miljonääriurasta on turha haaveilla. Niin tai näin. Tuntuu silti oudolta rahoittaa rikkaiden perheiden taloutta. Jos valtion pitää säästää eikö tässä ole helppo kohde.

Ehdotan seuraavaa:

Huoltajien vausitulojen ollessa yhteensä alle 120.000 € lapsilisät säilyvät nykyisen suuruisina.
Vuositulot 120.000 - 200.000 € vuodessa. Lapsilisät puolitetaan.
Vuositulot yli 200.000 € vuodessa. Lasilisiä ei makseta.

Pakoputki rikki

Murphyn lain mukaan pakoputkesta alkoi kuulua ralliauton ääni. Samaan aikaan oli muutto menossa. Ajoin auton seuraavana aamuna, siis viime viikon tiistaina, Delta-auton korjaamolle Lakalaivaan. Se on vajaan kilometrin päässä asunnosta. Kerroin ongelman ja jätin auton huoltoon. Lupasivat ilmoitella,  kun tulee valmista. Aivan kuten yhdentoista vuoden aikana, jona olen heidän palvelujaan käyttänyt.

Iltapäivällä olin malttamaton ja kävelin huoltoon. Ajattelin odotella ja juoda kahvia, jotta saisin auton heti käyttöön. Auto olikin pysäköitynä pihalla, joten oletin homman olevan valmis. Hieman epävarma huollon työntekijä katseli netistä auton huoltotietoja ja totesin pakoputken olleen ongelma. Auton vika meni vielä takuuseen, jolloin en joutunut maksamaan mitään. Tyytyväisenä suunnistin autolle ja starttasin. Ralliauto pörähti käyntiin möreästi kuten ajaessani pihaan. Autolle ei oltu tehty mitään. Marssin takaisin saman kaverin pakeille. Hän silmäili taas nettiä ja kertoili, että varaosia joudutaan tilaamaan ja siksi tässä menee aikaa. Niitä pitää tilata Ruotsista asti. Ajelin kotiin ja olin pettynyt.

Parin päivän kuluttua soitin Delta-auton huoltoon. Odottelun jälkeen sama tarina kerrottiin. Vastaaja ei tiennyt koska pakoputki tulisi, mutta sanoi yhdistävänsä varaosiin. He tietäisivät. Varaosista ei kuitenkaan kukaan vastannut, joten puhelin ilmoitti, että he soittavat minulle. Muutamanmtunni kuluttua mieshenkilö soittikin ja kysyi mitä asiaa. Kerroin pakoputken tilaamisesta ja kysyin aikataulua. Hän ei tiennyt, mutta oletti aikaa menevän viikon verran.

Päätin, etten ajaisi autoa osaksi kovan melun takia osaksi turvallisuuden takia. Pakoputkesta voisi tulla savuja hyttiin. Muuton takia en myöskään kaivannut lisäongelmia rikkinäisestä autosta. Annoin auton siesoa pihan parkkipaikalla odottamassa.

Soitin taas uudelleen viime tiistaina. Sama kaveri kysyi rekisterinumeron ja totesi saman asian. Viikko menee. Minulle viikko oli mennyt, mutta hänelle viikko oli alkanut torstaista.

Tänä aamuna puhelin soi alakerrassa, mutten ehtinyt vastaamaan. Fonectalta ei numeroa löytynyt. Tunnin kuluttua soitettiin taas. En taaskaan ehtinyt vastaamaan, mutta nyt Fonecta tiesi soiton tulevan Delta huollosta. Yritin soittaa, mutta puhelu meni keskukseen. Nyt selvisi, että olin puhunut puhelimessa joka kerta Helsingissä olevan henkilön kanssa. Päätin viedä auton huoltoon. Siellä kerrottiin, että pakoputki oli tullut ja voitaisiin varata korjausaika. Sanon voivani jättää auton sinne,
jos löytyisi joku rakonen varausten välissä. Kahdelta olisi aikoja.

Varttia vaille kolme kävelin Delta-autolle. Autoni odotti pihassa. Menin sisälle ja sain kuulla auton olevan kunnossa. Sain avaimet käteen eikä mitään kustannuksia tullut. Marssin tyytyväisenä ja enemmän kuin tyytyväisenä autolle ja huristelin kotiin. Auto tuntui olevan kunnossa.

Että tällainen tapaus !

Mikä prinssille nimeksi ?

Juuri ja juuri selvittiin presidentinvaalien huikeasta jännitysnäytelmästä, kun tuli todellinen pommi. Presidentille syntyi jälkikasvua. Mikä yllätysten yllätys. Ja vielä poika ! Onnea vaan sinne Mäntyniemeen.

Olemme vuosia, vuosikymmenia ja jopa vuosisatoja saaneet lukea mediasta kuinka Ruotsin kruununperilliset saavat nimiä. Ei hätää. Nyt meillä on oma presidenttiprinssi, jonka elämää saamme seurata mielenkiinnolla. Ensin tulee tietysti kiinnostavin momentti. Lapsen ensimmäinen näyttäytyminen julkisuudessa. Miltä hän näyttää ? Onko isänsä näköinen ? Sitten kastajaiset. Sen jälkeen seurataan kehityksen pikaista etenemistä. Miten nopeasti poika oppii sanomaan ensimmäisen sanan ja mikä se on ? Varmaan isä. Sitten hänmalkaa ryömimään, kävelemään, ajamaan polkuautoa ja vihdoin polkupyörää. Niin ja tietysti hiihtämään, luistelemaan ja erityisesti rullaluistelemaan. Sen jälkeen mennään tarhaan (tarvitseekohan hänen mennä päiväkotiin ?), kouluun ja lukioon. Sitten ylioppilaaksi, armeijaan ja kihloihin. Pian myös naimisiin. Mahtavan uran jälkeen onkin edessä eläkepäivät. Tai noh ! Eihän Saulikaan näytä eläkepäiviää ihan vielä viettävän.

Nyt pidemmittä puheitta asiaan. Mikä prinssille nimeksi ? Asiaa voidaan lähestyä monelta kannalta. Tietenkin presidenttipari tekee oman valintansa, mutta kun kyseessä on ikäänkuin koko Suomen oma poika, asian voi katsoa kuuluvan meille kaikille. Nimi voisi olla jotain Suomen historiaan liittyvää. Väinämöinen, Ilmarinen, Sampo, Kullervo tai Joukahainen olisivat hienoja Kalevalan kantaisien nimiä. Suomalaisten suurmiesten nimet olisivat juhlava kädenojennus maamme lähihistorian suuntaan. Pehr Gustav, Kyösti, Risto, Juho Kusti, Urho, Mauno, Martti tai Sauli. Tai sitten Elias, Eliel, Jean, Jörn tai Esapekka. Urheilumiehen nimiä ovat Paavo, Hannes, Ville, Lasse, Matti, Teemu tai Kimi. Vaimon kirjallinen intohimo näkyisi kirjailijanimissä Juhani, Aleksis, J.L., Frans Emil, Väinö tai Jari.

Presidentti on selvästi isänmaallinen mies. Silloin nimi voisi olla veteraaniemme nimiä sivuava. Toisaalta eurooppalainen nimi olisi kädenojennus EU:n suuntaan. Jos minä saisin päättää, nimi olisi jokin uusi ja uniikki. Sellainen jäisi mieleen ja pian kaikki nimeäisivät poikansa prinssin mukaan. Ihan niinkuin Amsterdamissa on sankoin joukoin Litmasen Jarin nimisiä poikia.

Oli nimi historiallinen tai ei, sen pitää olla miehekäs. Nyt Jonit, Janit, Jesset ja Jasset, Nikot ja Samit eivät tule kuuloon. Nimen pittää olla suomalaiseen graniittiin hakattu, vankka ja vakuuttava, koko kansan nimi. Siitä voimme nauttia vuosikymmeniä. Sitä voivat sitten ruotsalaiset ja muiden naapurimaiden eerikit kateellisina ihastella. Nimi, joka tuo mieleen Finlandia-hymnin alkutahdit,jääkiekkojoukkueen maailmanmestaruuden ja kuuman saunan kirpeät löylyt, pulahdus leppeään järveen ilta-auringon siivittäessä nauttimaan grillimakkaraa ja lapin kultaa.

Päätän raporttini täältä brittiläisen vedonlyöntiyhtiön sivuilta. Eero, Aapo, Tuomas, Simeoni, Juhani, Lauri.....?

Perjantai-iltana

Muutimme eilen tähän uuteen asuntoon Telia halusi muistuttaa meitä yhteiselon tärkeydestä. Aamulla telkku lakkasi toimimasta ja sitä on nyt jatkunut koko päivän iltaan asti. Telia ilmoitti kuitenkin aamuyhdeksältä, ettävika onmhavaittu ja sitä korjataan. Epäilen. Tänään on ollut duunareiden toimintapäivä hallituksen aktivointitoimia vastaan. Vika korjattaneen huomenna, kun asentajat palaavat viikonlopun ylitöihin. Me kaksi ja kaikki naapurit tutustumme kodin onneen ja toisiimme.. Laajakaistakin on stopissa. Näin kertoi naapurini, joka kävi kyselemässä onko vika myös meillä. Onhan se. Toisaalta maailmassa on suurempiakin ongelmia. Eiköhän tästäkin selvitä.