sunnuntai 29. marraskuuta 2020

Viimeistä hedelmää tekemässä


 Vajaa viikko on haettu tähän viimeiseen hedelmään luonnetta. Onko se valkosipuli, viikuna vai unikko ? Olkoon katsojan silmässä koko kauneus. Valkosipulia olin tekemässä. Yritän pistää pisteen tähän tauluun ja teemaan. Näillä mennään ensi vuoteen.

perjantai 27. marraskuuta 2020

Black Friday ja Älä osta mitään

 Tänään perjantaina vietetään kahta toisilleen vastakohtaista päivää. Black Friday on ostopäivä, jolloin asiakkaille sanotaan tarjottavan mahtavia tarjouksia uskomattomiin hintoihin. Pikku hiljaa perjantaista on levinnyt Black Week. Viikon ajan on tarjolla kaikenlaisia tarjouksia. Black Fridayn toitottaminen ja rummuttaminen johtaa siihen, että tavallinen taapertaja, niinkuin minä, joudun miettimään mitähän oikein tarvitsisin ja ostaisin. Paine on kova.

Kulutusjuhlien vastustajat ovat keksineet vastapainoksi Älä osta mitään-päivä. Turhuuksien hankkiminen on vastuutonta ja ihmisten houkuttelu sen lisäksi moraalitonta. Päivänä vastustetaan paitsi mustaa perjantaita, myös kaikenlaista muuta kuluttamista. Terve ihminen selviää päivän ilman kaupassa käyntiä ja ostamista.

Minulle tämä on hyvin kaksijakoinen päivä. Kannatan molempia. Haluan ostaa halvalla ja haluan pidättäytyä turhien asioiden hankkimisesta. Niinpä päädyin jonkinlaiseen kompromissiin. Ostin jotain tarpeellista Black Fridayn siivittämänä halvalla, mutten ostanut juurikaan mitään. Kävelin Lakalaivan Lidliin ja ostin sieltä kilon pussin perunoita hintaan 0.49 €. Halvalla ! Näin olen toteuttanut kansalaisvelvollisuuteni kulutuksen jalolla tiellä. Sen lisäksi olen pidättäytynyt televisioiden, puhelinten, langattomien kuulokkeiden, lihashuoltovasaran, kävelysauvojen, jouluvalojen,  Coca-Colan, joulukinkun, pipareiden ja sinihomejuuston ostamisesta. 

keskiviikko 25. marraskuuta 2020

Punasipuli

 


Tämä punasipuli on kiiltävä. Niin punasipulit ovatkin, mutta nyt tämä näyttää maljakolta. Antaa olla. Ei kerrota kenellekään. Voisikaan se olla punajuurikin , mutta sillä on mattapinta. Olkoon siis punasipuli.

Omena

 


Yritin satsuma, klementiiniä, mandariinia. Tuli omena. En osaa näitä sitrushedelmiä, paitsi sitruunan.

maanantai 23. marraskuuta 2020

Koronasta vähäsen

 Koronasyksyyn kuuluu sekä hyviä että huonoja uutisia. Hyviä uutisia ovat olleet uusien rokotteiden hyvät testitulokset. Myöskin pääkaupunkiseudun tiukennetut kokoontumisrajoitukset ovat hyviä uutisia. Pitkään on pitänyt tehdä jotain ja nyt jotain on tehty.

Huonojakin uutisia on monia. Korona on levinnyt kiihtyvällä voimalla ympäri maailmaa. Myös meillä Suomessa. Rajoitukset ovat olleet kovin varovaisia. Kansalaisten omaa vastuuta ei suuremmin painoteta. Kevään kokemukset rajoituksista ovat ilmeisesti aiheuttaneet niin paljon kritiikkiä ja pilkun viilaamista, ettei hallitus ole enää uskaltautunut vastuuseen vaanmjättänyt rajoitukset kuntien ja sairaanhoitopiirien vastuulle. Tartunnoista tiedottamista on runsaasti, mutta sekavuus ja toissijaisen laskennallisten tilastojen esittäminen ei palvele tavallisia ihmisiä.

Ehdotan, että koronatartuntojen tiedottamisessa kerrotaan tarkasti missä paikkakunnalla on tullut tartuntoja päivittäin. Isojen kaupunkien kaupunginosien tartunnat olisi syytä saada tietoon, samoin tartuntapaikat. Näiden tietojen avulla ihmiset voivat rajoittaa liikkumistaan ja harkita missä paikoissa voi käydä.

Ehdotan, että valmiuslaki otetaan käyttöön ja hallitus lähtee johtamaan rajoituksia. Periaatteessa paikallisesti pitäisi olla tarkempi tieto asioista, mutta paikallisesti päätöksenteko on varovaisempaa ja  eri aluella erilaista. Tarvitaan nopeita rajoituspäätöksiä, jotta koronan leviäminen saadaan rajattua.


torstai 19. marraskuuta 2020

Menoa meiltä ja muualta

 Helsingin pormestarivaali on muuttumassa mielenkiintoiseksi. Kyse on ensi kevään kuntavaaleista. Helsingissä, Tampereella ja muutamissa muissa kaupungeissa vaalit voittaneen suurimman puolueen ehdokkaasta tulee Pormestari. Nykyinen pormestari Jan Vapaavuori ilmoitti, ettei ole enää Kokoomuksen ehdokkaana. Nyt jo pormestariehdokkaiksi ovat ilmoittautuneet demareiden ja vihreiden nykyiset apulaispormestarit. Näiden lisäksi perussuomalaisten Halla-aho, nyt- liikkeen Harkimo ja kaikkien muiden liikkeiden Väyrynen ovat ilmoittautuneet kisaan. Kokoomus kosiskelee Stubbia, mutta tämä ei liene kiinnostunut työteliäästä hommasta, jossa joutuu tekemään oikeita (paska)hommia.

Itsenäisyyspäivää vietetään perinteisesti kotona telkun ääressä. Näin kertoi presidentti Niinistö. Linnassa presidenttipari on luonut pateettista niinistö-haukio tunnelmaa runojen, musiikin ja näyttelemisen keinoin. Ketään ei ole kutsuttu kättelemään, syömään ja juomaan tai tanssimaan. Eliitti joutuu tyytymään sekin kotisohvaan tai kenties golfklubin illallisiin. Näin kansalaisten erot ovat kaventuneet. Tämä sopii hyvin aneemiseen koronafiilikseen. Kättelyjä voi katsella menneiltä vuosilta. Samaa tyyliä on luvassa jouluaattona Turussa. Joulurauha julistetaan tutussa paikassa kaupungintalon parvelta, mutta ilman yleisöä. Alue tullaan eristämään aidoilla ja kansalaisia kehoitetaan noudattamaan karanteenimääräyksiä koko joulun ajan. Rauhallisesti.

Liigan pelikiellot puhuttavat jälleen. Tai oikeastaan niiden puuttuminen. Hifkin Lundell ja Kärppien Puljujärvi eivät saaneet mitään kurinpidollisista rangaistuksia törkytaklauksistaan. Sensijaan monille nimettömämmille pelaajille niitä lätkäistiin kaksin verroin kohun noustua. Asia on toki niin, että joukkueiden kassat eivät kestä tähtihyökkääjien puuttumista. Kyllä liigassa sen verran pelisilmää löytyy. 

Lätkästä on puhe myös Valko-Venäjällä ja EU:ssa. Valko-Venäjän jääkiekkopomon kerrotaan seuranneen sivusta oppositiopoliitikon surmaan johtanutta pahoinpitelyä. Nyt kansainvälinen jääkiekkoliitto on siirtämässä kisoja. Samoin EUn ulkoministerit miettivät toimia Valko- Venäjän johtoa vastaan. Mukaan lukien jääkiekon MM-kisojen boikotointi. Veikkaisin, että kisat siirretään. Syynä pahentunut koronatilanne.

Etiopian rajamaakunnassa Tigrayssa on sotatila. Peräti 36 tuhatta ihmistä on paennut Syyrian. Nobelin rauhanpalkinnon viime vuonna saanut Etiopian presidentti Ahmed ei suostu rauhanneuvotteluihin vaan on lähettänyt joukkoja paikalle. Näin se on mennyt viime aikoina. Liika rauha tekee rauhattomaksi. Harmillista, että tavallinen kansa joutuu kestämään näitä rauhan miehiä ja naisia.

Harmillista on myös Nicaraguassa ja Hondurasissa. Tavallisella kansalla menee myös näissä maissa huonosti. Pyörremyrsky tai hurrikaani Iota runtelee Väli-Amerikkaa rajusti. Kauheinta asiassa on hurrikaanien yleisyys. Tämä on kauden 30. hurrikaani. Juuri kun edellisistä on toivuttu ja paikkoja korjattu, tulee uusi entistä raivokkaammin myrsky. Ei käy kateeksi paikallisia ihmisiä. Kolumbian presidentti vaati muita maita osallistumaan jälleenrakennukseen, koska ilmaston muutos on hurrikaanien syntymisen syy ja siitä ovat vastuussa muutkin valtiot. Kolumbiaan kuuluva saari tuhoutui Iotan voimasta 98 prosenttisesti. 

EUn piirissä väännetään uudesta budjetista. Unkari ja Puola vastustava oikeasti oikeusvaltioperiaatetta. Näennäisesti ne tinkaavat lisää rahaa. Oikeusvaltioperiaate ehdittiin hyväksyä jo aiemmin. Siihen ei voi enää puuttua. Nämä kaksi oikeusvaltion romuttajaa haluavat kuitenkin mitata lisää avustuksia. Mitä, jos EU päättäisi laittaa niskoittelevat maat vuoden-parin jäähylle. Ei tukia eikä äänivaltaa. Menisikö siinä Orbanilta ja Dudalta populismi väärään kurkkuun ?



Palasin menneisyyteen


 Katselin nurkassa olevia vanhoja tauluja ja etsiskelin sopivia töitä, jotka voisin gessota valkoisella. Yksi tauluista oli 2013 maalattu kuumailmapallo. Siinä onnellinen pari lentelee kohti tuntematonta punaisessa kuumailmapallossa. Päätin retusoidan hieman taulua. Nyt se näyttää hieman paremmalta. Kuvaan on tullut lisää ulottuvuutta. Tai autiutta. Tyhjää tilaa joka tapauksessa. Eikö vain ? Ei paha !

Viikon turhin uutinen

 Jälleen on valittu viikon turhin uutinen. Yllätykseksi uutinen ei koske Sara Sieppiä tai Martina Aitolehteä. Tämän viikon turhin uutinen kertoo Eetu Selänteestä ja hänen Sirpa-äidistään. Kävi nimittäin niin, että Eetu-poika otti kuvan itsestään ja tytöstä (nimetön tytsykkä). Eetu lähetti kuvan äidilleen, joka räjähti suorastaan kappaleiksi. Siinähän on aivan selvästi Teemu ja Sirpa nuorena. Ihmeellistä, että poika on aivan isänsä näköinen. Vielä ihmeellisempää on, että poika on löytänyt tytön (edelleen nimetön), joka on äitinsä nuoruuden kopio. 

Tästähän voisi tehdä vaikka tosi-tv-ohjelman tai elokuvan. Nimi voisi olla 69. Ohjaajana Antti Jokinen, joka sairastuu ja hänen tilalleen palkataan Kiinan valovoimaisin ohjaaja Renny Harlin. Hän on löytänyt uuden nuoren naisystävän, joka lohduttaa Harlinia. Edellinen, vielä nuorempi naisystävä jätti nimittäin mestariohjaajan vaikka pariskunta oli vierailulla Suomessa (ehkä jäämässä pysyvästi). Mutta palataanpa alkuun. Sirpa Selänne riemastui poikansa kuvista ja tunsi jälleen nuoruuden kiihkon poskillaan. Hän löysi miehensä Teemun autotallista sivelemässä uudenkarhean Lambourghinin pintaa. Sirpa näytti Teemulle poikansa lähettämää kuvaa, johon Teemu totesi ykskantaan pojan tulleen isäänsä (tai äitiinsä). Sen pituinen se. 

Mutta tässä kaikki tältä viikolta. Ensi viikolla on taas uuden ja entistä turhempien uutisten aika.

maanantai 16. marraskuuta 2020

Pimeyden hallintaa

 Päivä on pimeän harmaa. Valoa ei ole juuri nimeksikään. Mikä nyt avuksi ? Tässä muutamia keinoja selviytyä pimeästä päivästä kunnialla mustaan yöhön.

Kirkasvalolamppu. Jokaisella itseään kunnioittavalla valopäällä on kirkasvalolamppu. Se otetaan aamulla ruokapöydän nurkalle. Tunnin kirkasvalolla pää muuttuu valoisammaksi ja elämä on taas elämisen arvoista. Ellet omista vielä tätä laitetta, Black Friday on tulossa. Sieltä sen saa puoli ilmaiseksi.

Amaryllis. Jokaisella itseään kunnioittavalla ketoneilikalla on jonkinlainen kasvi. Kannattaa ostaa kasvin lisäksi kukka. Hyvä kukka on sellainen, joka kukkii ja kaiken kukkuraksi kukat ovat isoja. Amaryllis on sellainen isokukkainen kukka. Kaksivartinen amaryllis työntää useita kukkia. Kukkien puhkeamista katsellessa ihminen näkee lyhyessä ajassa kasvun ihmeen ja tulee iloiselle mielelle. Kukat symboloivat elämän voimaa, jota juuri sinä tarvitset pimeyden voittamiseksi. Näitä kukkia saa jopa Lidlistä.

Piensijoittaja. Kerää nyt rahaa tililtä, pikavippeinä tai muualta sukanvarsista. Sijoittaminen kannattaa aina. Vähimmäissumma on kymppitonni. Sillä saa aikaan jo paljon. Kannattaa sijoittaa yhteen kohteeseen koko rahalla, sillä jos lykästää, tulee kunnon voitto. Erityisesti suosisin kotimaisia osakkeita. Turha kuunnella analyytikkojen sun muiden ekonomistien höpötyksiä. Vaistolla mennään tässäkin lajissa. Parhaissa tapauksessa kvartaalin tilannetiedotuksen myötä kurssi nousee viisi prossaa, joten pikamyynnillä tulee viiden sadan euron pikavoitto. Miinus verot. Silloin harmaa päivä kirkastuu. Pahimmillaan saattaa tulla 40 prosentin pudotus. Silloin vitu... harmittaa niin raskaasti, ettei harmaata päivää huomaakaan. Seuraavina päivinä kaikki aika kuluu kurssikäyrien seuraamiseen eikä ulkona oleva pimeys haittaa.

Jalkapallo. Suomi pystyi voittamaan Bulgarian 1-2 Sofiassa käydyssä pelissä. Nyt on syytä juhlia Suomen voittoa. Ainakin keskiviikkoon asti, kun joukkue kohtaa vahvan Walesin Cardiffissa. Nyt liput, kaulaliinat ja muut fanituotteet liehumaan. Autolla kannattaa ajella kaupungin keskustassa (tamperelaiset voivat ajella Nokialla) ja töräytellä äänitorven. Peliä pitää katsoa uusintana niin monta kertaa, kun se on mahdollista. Parin tunnin matsin ehtii katsoa ennen keskiviikkoa noin 30 kertaa. Kyllä siinä hämäryys häipyy.

Pikkujoulut. Nythän työpaikat eivät juurikaan järjestä juhlia. Kannattaa järjestää itse. Jos löytyy kumppani, hänen kanssaan siitä saa rattoisamman. Perinteisiin pikkujouluihin kuuluu ohjelmaa, joulupukki lahjoineen, hyvää ruokaa ja runsaasti alkoholia. Perinteistä ohjelmaa ovat tietokilpailu, raaan kananmunan kuljettaminen suussa olevan lusikan päällä ja yhteisesti lauletut joululaulut. Pikkujoulut voi järjestää pari kertaa viikossa. Muu aika menee ohjelman suunnitteluun sekä tykötarpeiden hankintaan ja valmistamiseen. Ohjelman jälkeen syödään kinkku ja laatikot ja sitten saa ottaa lisää glögiä. Sen jälkeen voi antaa palautetta pomoille, työkavereille ja naapureille. Niin ja sukulaisille. Myöhemmin yöllä voi kähmiä kumppania ja ehdotella jatkoille lähtemistä. Seuraava päivä menee nopeasti pikkujoulun tapahtumia muistelemiseen, jos jompi kumpi muistaa mitään. Pimeä päivä ei ainakaan muistu mieleen.

PPP- pata. Hyvä ruoka parempi mieli. Se on juurikin näin. Kannattaa tehdä tätä herkkua, jossa papu-paprika-pinaatti ovat keskeisessä roolissa. Sipulia, valkosipulia, inkivääriä, porkkanaa ja tuoretta korianteria. Pilkotaan pieneksi, lisätään vettä ja suolaa. Uuniin hautumaan tunniksi ja sitten nauttimaan. Itse tein samoista aineksista myös ppp-pataan. Lisäsin edellä mainittujen aineksien lisäksi kaksi pientä vihreää chiliä, yhden habaneron ja jalapenon. Ruoka on sen Verran tulista, että tuntuu kuin ottaisit itse pataan ja oikein kunnolla. Ei muistu mieleen päivän harmaus. Kun yrität selviytyä hengissä tulisesta poltteesta, kaikki maallinen unhoittuu.

Kuntokävely. Liikunta parantaa tunnetusti kaikki sairaudet ja elvyttää mielen. Puolen tunnin lenkki on minimi, mutta kolme varttia on jo huomattavasti tehokkaampi. Pää pitää olla märkänä ja selkää särkeä. Silloin tuntee tehneensä jotakin. Jos pimeys alkaa ahdistaa, ei muuta kun baanalle. Sitä paitsi ruoka ja uni maistuvat lenkkien jälkeen. Samaisena Black Friday-päivänä myydään myös lenkkareita puoli-ilmaiseksi.

Tipaton tammikuu (marraskuu). Juuri kun tekee mieli kännätä, juuri kun tekee kaikkein eniten mieli juoda bissea, viiniä tai drinksuja, otetaan täyskäännös. Ei pisaraakaan alkoholia marraskuussa. Muutaman päivän  tipattomuus saattaa ottaa lujille, mutta sen jälkeen tulee messiaalinen (ei välttämättä liity Leo Messiin) olo. Sinä olet hyvä ihminen. Sinä olet houkutusten yläpuolella. Valaistuminen on tapahtunut. Harmaa päivä on takana ja näet asiat positiivisessa valossa. Velat muuttuvat saatavaksi ja vaivat voitoiksi. Sitäpaitsi on lohdullista, että heti joulukuun alussa voit lopettaa tämän kidutuksen.


lauantai 14. marraskuuta 2020

Kurpitsat peruskorjauksessa

 


Menneenä kesänä maalaamani kurpitsat eivät miellyttäneet silmää. Vihreät lehdet eivät istuneet kuvaan. Maalasin ne pois ja parantelin kurpitsat kurpitsan näköiseksi. Sen verran tuli parannettuja painoksia, että olin tyytyväinen. Niin tyytyväinen, että ajattelin signeerata ja luopua vääntämisestä. Se on myös helpottava tunne.

Jatkossa maalaaminen jatkuu jollain muilla teemoilla. Jörkka Donneria lainaten: maalaan, olen siis olemassa.

En tajua - olenkohan vähän tyhmä ?

 Helsingin kaupunki ja HUS tiedottivat ja kehottivat paikallisia ihmisiä välttämään yli 10 hengen yksityisiä kokoontumisia koronavaaran takia. Kuitenkin lätkäpeleissä on neljätuhatta katsojaa, konserteissa vajaa tuhat ja kauppakeskuksissa lukematon määrä väkeä. Kaiken lisäksi maamme koronatartunnoista pääkaupunkiseudulla on ollut yli 60 % kaikista tartunnoista eli yli 10.000 tartuntaa. Eivätkö Vapaavuori ja HUSin pomot uskalla laittaa oikeita rajoituksia Hesan alueen toimintaan ja palveluihin ? Myöhäistä pyyhkiä, kun on jo housuissa ! Vellihousut !

Yleisradio mainostaa laajasti 60-vuotiasta Ismo Alankoa. En muista nähneeni vastaavaa mainostusta muiden pop- tai rocktähtien merkkipäivinä. Tai sitten en aiemmin ole huomannut. Onkohan Alanko tehnyt jotain enemmän kuin muut tai kenties jotain musiikin historiaan lähtemättömästi jäävää tuotantoa ? Tai onko Alangon faneja keskeisillä paikoilla Ylen viihdetoimituksessa. Onnea vaan ja kaikkea hyvää Alangolle, mutta Yleä ihmettelen.

Lapin matkailu on henkitoreissaan. Tällaisen kuvan ainakin saa tiedotusvälineistä. Englantilaiset ovat peruuttaneet, samoin kiinalaiset ja japanilaiset. Työntekijöitä irtisanotaan. Valtiolta odotetaan hätäapua. Samaan aikaan ihmetellään, mihin laittavat rahansa ne 300.000 suomalaista, jotka eivät matkusta tänä jouluna etelään. Minä tiedän. Menkööt Lappiin. Siellä on turvallisia mökkejä, paljon hiihtolatuja ja ulkoilulenkkejä sekä raikasta ilmaa. Nyt on tilaisuus tukea oman maan turismia, saada ihmeellisiä kokemuksia tunturien katveessa, ajella poro- tai koiravaljakoita tai kurvailla moottorikelkalla. Nyt voi nauttia luonnon hiljaisuudesta, puhtaan lumen valkeudesta ja revontulien loimusta. Vietä sinäkin joululomasi Lapissa sillä suomalainen (saamelainen) voittaa aina !

Olympiakomitean haetaan uutta johtajaa. Nyt kokoomus on miehittänyt (ja naisittanut) johtajapeliin. Keskustan Tapio Korjus valitaan varapuheenjohtajaksi kiitokseksi, ettei asetu ehdokkaaksi. Ei tässä mitään uutta, tuttua poliittista peliä. Aikoinaan kokoomus ihmetteli vasemmistolaista TUL:n toimintaa. Nyt on toinen ääni kellossa ja oma lehmä ojassa. Ihmettelen vain, miten puheenjohtajaehdokkaiden päätavoitteena on varmistaa yhteiskunnalta saatavan tuen maksimointi. Eikö tavoite pitäisi olla rahan haaliminen yksityiseltä liike-elämältä. Kaikki tietävät, että koronan takia valtio on velkautunut hurjasti ja vähemmän tarpeellisiin kohteisiin ei riitä jatkossa rahaa. Ei edes sote- palveluihin. Ei urheiluunkaan. Miksei puheenjohtajiksi valita liike-elämän patruuna, joka saa bisnesväen rahanyörit avautumaan. Eikö tämän pitäisi olla kokoomuksenkin tavoite ja politiikka ?

Erilaisissa telkun kalastusohjelmissa vapaa-ajan kalastajat päästävät kalat pyytämisen jälkeen vapaaksi. Näin tekee myös suureksi lohien ystäväksi julistautunut Jasper Pääkkönen. Eikö tämä ole kalojen kiusaamista ? Miksi ihmisten pitää viihdyttää itseään kaloja pyytämällä viihteeksi ? Pitäisikö metsästäjienkin ampua hirviin nukutusluoteja. Hirvi ulvahtaa hetkeksi. Sen jälkeen otetaan hirviporukasta kuva saaliin kanssa ja sen jälkeen tokkurainen hirvi hoipertelee takaisin metsään. Tekeekö kalojen päästäminen vapaaksi kalastajista ympäristöystävällisiä ? Minä olen ainakin kalastanut kaloja tarkoituksena syödä ne, en päästääkseni ne takaisin veteen.

torstai 12. marraskuuta 2020

Luumu

 


Meillähän kävi viime kesänä tai syksynä harmillinen takaisku. Luumupuu ei tehnyt luumuja. Ilmeisesti luumupuu pitää ajoittain välivuoden. Edellisenä syksynä luumuja tuli kilokaupalla. Sen kunniaksi maalasin tämän luumun. Kunniaksi tai muistamiseksi. Joka tapauksessa hedelmä-sarja on nyt toivottavasti valmis.

sunnuntai 8. marraskuuta 2020

Hedelmä

 


Isän päivän kunniaksi sain aikaan hedelmän. Piti tulla appelsiini, mutta taisikin tulla persikka. Hedelmä kuin hedelmä. Mitä siitä väittelemään. Hedelmien sarja sai näin uuden jäsenen. Vielä yksi tarvitaan. Ensi kesäkuussa ripustan hedelmät Hauhon Vihtavuoden kahvilan näyttelytilaan. Onpahan jotain uutta ja erilaista. Pitäisi vielä keksiä tarina hedelmistä, mutta eiköhän se kevään koittaessa pälkähästä päähän.

Leikkuulauta

 


Vanhat leikkuulaudat alkoivat vaikuttaa kuluneelta. Uusi löytyi naapurista, Ikeasta. Tämä leikkuulauta on iso, painava ja paksu. Ei mitään veistoluokassa vanerista sahailtua tavaraa. Tämä on bambun paloista liimattua monikerroksista puutavaraa. Hinta oli 16,99 €. Nyt koticheffi saa näyttää parhaat puolensa. Veitset ovat yhtä teräviä kuin cheffin pää. Ei muuta kun kulinaaristen vaistojen maailmaan. Leikkuulauta saa tuntea pinnaltaan intohimolla leikattujen aineiden kirjon.

lauantai 7. marraskuuta 2020

Hämmennystä herättää...

 Yhdysvaltain presidentinvaalien ääntenlaskenta jatkuu, jatkuu ja jatkuu aina vaan. Muutamaa kymmentä tuhatta ääntä lasketaan viidessä osavaltiossa jo neljättä päivää. Erikoinen ja täysin vanhanaikainen vaalitapa ihmetyttää. Samanlaista valitsijamiesvaalia käytettiin muinoin Suomessakin. Sitten alettiin luottaa ihmisiin ja annettiin kansan valita presidentti. Koskahan vapaiksi julistautuneet amerikkalaiset keksivät saman ?

Venäjällä on taas keksitty ihmeitä. Valmistelussa on laki, jolla annetaan ikuinen syytesuoja presidentille. Putin sekä Medvejev saanevat nauttia tästä suojasta lopun elämäänsä. Heitä ei voi syyttää rikoksista, jotka on tehty ennen tai jälkeen vallassa oloa. Tämän myötä Putin voi alkaa rikollispomoksi. Ai, miten niin alkaa ? Samanaikaisesti on huhuttu, että Putinilla olisi Parkinsonin tauti ja hän eroaisi ensi vuonna. No, Venäjällä huhuilla on oma elämänsä. Kun virallinen tiedotus suoltaa potaskaa, tehtailee huhutehdas toisensuuntainen huuhaata. Paikallinen väki on tähän menoon tottunut.

Tanskassa teurastetaan kaikki minkit koronamutaation takia. Tarhaukseen vastustajat eivät ole onnistuneet lopettamaan tarhausta, mutta korona onnistui. Myös ihmisiin tarttunut koronaversio lopettaa koko Tanskan tarhaukseen. Nyt jännitetäään muisssakin maissa minkkien koronatartuntoja. Suomessa erityisesti. Lähipäivinä saadaan testituloksia minkeistä ja sitten edessä on ratkaisujen päivät. Jatketaan tarhausta tai teurastetaan minkit ! Voisiko näin tapahtua myös Suomessa ?

Meillä Suomessa seksilelujen myynti on kasvanut koviin lukemiin. HS:n selvityksen mukaan seksileluja myydään enemmän kuin sähköisiä partakoneita. Se komppaa kyllä hyvin nykyisten seksitutkimusten tuloksia. Niissähän on todettu, että itsetyydytys on lisääntynyt ja rakastelu kumppanin kanssa vähentynyt. Samalla syntyvyys on laskenut. Seksivempaimia on myyty asukasta kohden eniten naapurikunnassamme Pirkkalassa. Toisena taisi olla Ylivieska Pohjanmaalla. Ilmeisesti näiden paikkakuntien väki ei harrasta seksiä kaverin kanssa. Yksin sitäkin enemmän. Vai miten se menee ?

Oulun Kärpät oli ennakko-ounasteluissa mestarisuosikki tämän kauden Liigassa. Nyt joukkue on taapertanut lähinnä tappiosta toiseen. Eilen SaiPa kellisti Kärpät 0-1 Oulun Raksilassa. Isolla rahalla ostettu joukkue ei ole saanut peliä kulkemaan. Vai onko kyse vain hitaasti syntyvästä kärppälaumasta ?

Ruotsalaisveljekset saivat 15 vuoden tuomion murhayrityksistä poliisia vastaan. Aika kova tuomio, kun verrataan tappotuomioihin tai murhatuomioihin. Niistähän on yleensä räpsähtänyt reilun 10 vuoden kakku. Toisaalta ruotsalaisveljekset selvinnevät seitsemän ja puolen vuoden istumisella. Korvattavaa tuli 160.000 euroa. Niitä rahoja tuskin koskaan saadaan perittyä. Kysymysmerkiksi jäi teon motiivi. Jos veljekset halusivat varastaa vain poliisien aseita, miksi tällainen näytelmä ja sen seurauksina pitkät tuomiot. Jotain tässä jää pimentoon !

Julkisuudesta elävät Sara Sieppi ja Martina Aitolehti järjestivät korona aikaan halloween-yksityisbileet. Niistä läheteltiin runsaasti nettiin kuvia. Kun yleinen Suomi tuomitsee yksityisjuhlat koronariskin takia, tekivät nämä julkut myös täyskäännöksen. Toki jälkikäteen. Nyt he ovat tunnustavat oppineensa kantapään kautta mitä kannatta tehdä ja mitä ei. Julkisuudesta palkkansa saava kaksikko ei ole aivan älykköjen terävimmästä päästä, mutta esille he pääsevät keinoja kaihtamatta. Potaskan levittämisen Suomen kärkeä.

keskiviikko 4. marraskuuta 2020

Marraskuun tietovisan vastaukse

 Tässä oikeat vastaukset:

1. C. 193 jäsenmaata

2. B. Jauhelihasta

3. C. Lyijyä pudotettiin tornista

4. D. Juhani ja Jukka

5. A. Höyrymakkaraa

6. A. Kazakstanin

7. B. Viivi Altonen

8. C. 1990

9. D. Jääkiekko

10. B. Pint ja C. Maili

Kiitos kaikille osanottajille ja voittajille !

maanantai 2. marraskuuta 2020

Iloisista uutisista, päivää !

Maailman ilmastotieteen järjestön pääsihteerin Petteri Taalas sanoo, ettei maailman ilmastokatastrofi uhkaa vielä lähivuosina. Lukuisten tutkimuslaitosten tekemien tutkimusten mukaan suunta on huono, muttei vielä ole mitään syytä heittää kirvestä kaivoon. Työtä on tehtävä valittamisen sijaan ja paljon. Paljon positiivisia merkkejäkin on ilmassa. EU:n, Kiinan ja Japanin päätöksissä hiilineutraalin aikakauden saavuttamisesta 2050-2060 vuosiin mennessä On hyvä suunta. Myös Yhdysvalloissa useat osavaltiot ovat tehneet tärkeitä päätöksiä ilmaston lämpenemisen estämiseksi.

Tampereen kaupunki ennakoi, että tämän vuoden talousarvio jää ylijäämäiseksi. Vuosikausiin budjetti on ollut alijäämäinen. Jokavuotiset erityissairaanhoidon ylitykset ovat johtaneet talousongelmiin. Nyt ollaan menossa plussalle. Kunnallisveroprosenttia on nostettu ja sen tuotto on kasvanut merkittävästi. Hallituksen kunnille suunnatut avustukset ovat nekin parantaneet tilannetta. Todennäköisesti koronan vaikutuksesta keväällä käyttömenot ja palvelujen käyttö ovat myös vähentyneet. Jos tämä ennustus pitää paikkansa, me kaikki veronmaksajat olemme oikein iloisia.

 Karjala-turnaus pelataan tulevana viikonloppuna. Vaikka joukkueet ovat B-joukkueita, ei haittaa. Meikäläinen aikoo katsoa kaikki matsit. Venäjältä tulee nuorisojengi. Suomesta ja Tšekistä liigan pelaajista koostuvat joukkueet ja ruotsalaiset ovat paikallisia lätkästaroja. Hyvä kun vähän huonommatkin pelaajat pääsevät kehiin. NHL ja KHL loistavat poissaolollaan, mutta hällä väliä. Tärkeintä on osanotto. Osanottoni.

Kimi Räikkönen osoitti jälleen suuruutensa ajamalla Imolassa yhdeksänneksi. Näin Jäämies palkitsi heti tallinsa Alfa Romeon ja tehdyn uuden jatkosopimuksen. Kimillä onkin jo peräti 4 pistettä. Tärkeintä ei ole voitto vaan osanotto ja muhkea palkka. Osanottoni. Bottaksella meni huonosti. Hän oli kisan toinen. Pisteitäkin on kertynyt vain jotain vähän päälle 170. Mestaruus on karannut käsistä. Voi, voi, miesparkaa !

Yhdysvalloissa Purduen yliopistossa on tehty valkoistakin valkoisenpaa maalia. Se torjuu auringon valoa 95 prosenttisesti. Maalilla pystytään viilentämään asuntoja. Keskipäivällä maali viilentää 1,7 astetta ja yöllä peräti 10 astetta. Viilentymisen kautta Saadaan tuntuvia energian säästöjä, joilla voi olla merkittävä vaikutus ilmaston lämpenemiseen. Jatkossa maalia kehitetään yleiseen tuotantoon ja käyttöön.

Berlin-Brandenburin lentokenttä on vihdoinkin valmistunut. Tämä ikuisuushanke valmistui 9 vuotta myöhässä ja maksoi 6 miljardia enemmän kuin alkuperäinen suunnitelma. Berliinin, Brandenburgin ja valtion yhteistyö aiheutti paljon ongelmia, samoin suunnittelu ja rakentaminen. Nyt se on kuitenkin valmis ja Berliinillä on tasokas lentokenttä. Harmillista, että lentoliikenne on kuihtunut koronan takia minimiin. Tappiota taitaa tulla seuraavat kolme-neljä vuotta. Berliiniin matkustajilla tai sieltä lähtevillä on kuitenkin uusi uljas lentokenttä, terminaaleineen ja kiitoratoineen.

Syysmyrsky on täällä tänään. Mikä siinä sitten on iloinen uutinen ? Se, ettei se ole hurrikaani, taifuuni tai maanjäristys. Filippiineiltä kuuluu oikeita myrskyuutisia. Meidän myrskyt ovat onneksi rauhallisempia, vaikka sähkökatkot ovat täälläkin melko yleisiä ja harmillisia. Vettä on sadellut ja puista ovat lehdet lähteneet.

HJK voitti taas Veikkausliigan. Miten tätä voi iloita ? Nehän ovat voittaneet melkein joka vuosi ? No, jos joku muu joukkue olisi voittanut, muut olisivat olleet kateudesta vihreitä. Nyt kukaan ei viitsi korvansa lotkauttaa. HJK voitti taas ! Ihan sama. Se on se hyvä uutinen. Se kenellä on eniten pätäkkää voittaa.


sunnuntai 1. marraskuuta 2020

Emojit ja peukutukset

 Minulla on kaksi kaveria (tälläkin ikää voi vielä olla kavereita), jotka lähettävät viesteissään emoji- tai peukutusmerkkejä. Joskus kerron viestillä tekemisiäni. Vastauksena saan keltaisen hymynaaman tai pystyssä sojottavan peukalon. En pidä näistä merkeistä. En halua saada merkkiviestejä. Haluan sanoja, lauseita tai ajatuksia. 

Ymmärrän, että monet nykyajan ihmiset elävät Facebookissa, Instagramissa ja muissa härpäkkeissä. Ihmisillä on kymmeniä tai satoja kavereita tai seuraajia. Merkit ovat nopeita viestinnän välineitä. Minä en kuitenkaan kaipaa tätä pikaviestintää. Paljon mukavampaa ei ole saada OK-viestiä. Mieluummin olen ilman kommentteja kuin katselen näitä kylmiä ja persoonattomia merkkejä.

Kymmenen vuotta sitten aloitin kirjoitella blogiin. Tarkoituksena oli pitää kirjoitustaitoa yllä ja irrotella erilaisilla elämän ja maailman asioilla. Työssäni konttorirottana sain kyllä kirjoitella, mutta se oli muodollista ja asiasisältöistä virkakieltä. Blogissa pystyy hulluttelemaan sekä ajatuksilla että sanoilla. Suomen kieli on rikas ja se kehittyy jatkuvasti, kunhan käyttelemme sanoja ja luomme niille uusia merkityksiä. Merkkien maailmassa ilmaisu on pelkistetty käytännön syistä. Nyt oloneuvoksen olen lähes täysin vailla sääntöjä, moraalia ja hyviä tapoja. Vapaus antaa tilaa kirjoitella sikin sokin asiaa ja viihdettä, faktaa ja fiktiota. Lukijan kontolle jää pysytellä perässä. Samoin kuin savolaisten kanssa. Vastuu jää kuulijalle.

Haluan haastaa ihmisiä sanojen pariin. Tai mikäli ei ole aikaa, pärjään ilman kommenttiakin. Tärkeämpää on välittää vastaanottajasta, mikäli välittää. Ei emojeja, ei peukutuksia tähän osoitteeseen ! Kiitos !☝❤

Marraskuun tietovisa

 Raittiusyhdistys Peltolammin Koiton marraskuun visan on laatinut Cuba Libre.

1. YK täytti 24.10.2020 75 vuotta. Kuinka monta jäsenmaata kuuluu YK:hon ?

A. 163

B. 179

C. 193

D. 209

2. Tartar- pihvi on kulinaristinen suosikki. Mistä raaka-aineesta pihvi tehdään .

A. Turskasta

B. Jauhelihasta

C. Makkarasta

D. Punajuuresta

3. Haulitorni on Pispalan ja Tampereen tunnettu maamerkki. Miten torni liittyy hauleihin ?

A. Hauleja pudotettiin alas tornista

B. Niitä koeammuttiin ylös torniin

C. Lyijyä pudotettiin tornista

D. Ei liity mitenkään

4. Juice Leskinen ja J. Karjalainen tunnetaan kappaleestaan, mutta mitkä olivat miesten etunimet ?

A. Juha ja Jukka

B. Juha ja Juhani

C. Jussi ja Jukka

D. Juhani ja Jukka

5. Tampereen lihajaloste tarjoaa baareille ja ravintoloille laitteen, jolla voi tarjota asiakkaille kuumaa

A. Höyrymakkaraa

B. Nakkeja

C. Mustaa makkaraa

D. Grillimakkaraa

6. Astana team on tunnettu kilpapyöräilyjoukkue. Astana oli viime vuoteen asti suurkaupungin nimi. Uusi nimi on Nur-Sultan. Missä maassa se sijaitsee ?

A. Kazakstanin

B. Turkin

C. Intian

D. Iranin

7. Tampere tunnetaan kauniista naisistaan. Minkä niminen on tamperelainen Miss Suomi 2020 ?

A. Virpi Aaltonen

B. Viivi Altonen

C. Virve Aalto

D. Viola Alttonen

8. Minä vuonna Presidentti Koivisto päätti ottaa Suomen kansalaisiksi inkerinsuomalaisia ?

A. 1982

B. 1986

C. 1990

D. 1994

9. Jussi Linkosuo perusti leivistä, leipomotuotteista ja sipseistä tunnetun Oy Linkosuon. Hän oli nuorena myös huippu-urheilija. Missä lajissa ?

A. Jalkapallo

B. Uinti

C. Suunnistus

D. Jääkiekko

10. Missä seuraavista mitoista edellinen mitta on suurempi kuin jälkimmäinen ?

A. Gallona - 5 litraa

B. Pint - 0,5 litraa

C. Maili - 1.500 m

D. Unssi - 50 grammaa