keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Ratkaisu lakonuhkaan

Lakkoa ei tullutkaan vaikka pahalta näytti. Valtakunnansovittelija teki välitysesityksen, jonka molemmat osapuolet sopivat. Sopimuksen sisällöstä tiedetään vain, että siihen kuuluu auringonottoa ja hikisiä päiviä.  Molemmat osapuolet ovat vakuuttaneet sopimuksen olevan heidän kannaltaan hyvä, ellei jopa erinomainen.

Päätän raporttini Teneriffalta ja lähden makaamaan lounaan jälkeen aurinkoon.  Raportoin taas, jos tulee jotain merkittävää.

Vihdoinkin aurinkoa

Nyt se sitte tapahtui. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta puoli yhdeltätoista aamupäivällä. Ihoa hemmotellaan ja hikeä pukkaa pintaan. Ihan kun kesällä. Lämpöäkin on auringossa 25 kieppeillä. Villa Tagoron aurinkotuolit ovat melkein täynnä. Tämän takia ollaan tänne tultu. Aamulenkkikin jäi väliin. Kyllä kannatti odottaa. Iholla onkin jo edellisistä päivistä pieni rusketus. Ei muuta kn rasvaa pintaan ja valoa kohti. Ehkä tänään voisi mennä uimaankin.

Auringon paisteen tunnistamiseen on helppo ohje. Kun tulee varjo, silloin aurinko paistaa. Toinen vinkki on myös yksinkertainen. Jos on simmarit tai hattu päällä,  aurinko paistaa. Pätee myös sisällä. Tämä koskee lähes kaikkia eurooppalaisia. Briteillä auringonpaisteen ilmeneminen tapatuu toisella tavoin. He huomaavat sen vasta kotona. He tapaavat juoda olutta koko illan ja bailaavan koko yön. Siinä menee sellaiset kymmenestä viiteenkymmeneen coctailia. Aamulla he kömpivät aurinkotuoliin nukkumaan. Sama jokaisena lomapäivänä.  Jos iho on kotona kirkkaan punainen, aurinko on paistanut. Jos se perinteinen pinkki, ilma on ollut pilvinen.

tiistai 29. marraskuuta 2016

Lakonuhka jatkuu

Kehoani piinannut lakonuhka näyttää jatkuvan. Osapuolet eivät ole lähentyneet toisiinsa. Tosin aamulla näytti hyvältä. Ennakkotietojen mukaan ruokaa meni vain kaksi kupillista teetä, kroisantti, paistettu kananmuna, pannukakku nutellalla ja lasi kuohuviiniä. Kuitenkin lounaalla asiat eivät menneet yhtä keveästi. Kahdenlaista kalaa, kinkkua, parsaa, herkkusientä, spagettia kolmella kastikkeella, juustoja, sardiinia, sipulia, jalapeno, kaksi kakunpalaa, kaksi palloa jäätelöä, rusinoita ja kaksi lasillista valkoviiniä. Tämä kaikki ennen kahta iltapäivällä. Kun tiedetään, että kolmen jälkeen on vielä luvassa herkullisia hampurilaisia ja olutta sekä illalla täysin katettu illallinen, sopuun ei ehkä päästä. Tällöin sovitteluehdotusta ei myöskää tulla jättämään.

Tilanteen kehittymistä seurataan hetki hetkeltä täällä Villa Tagoron lomakeskuksessa. Raporttia on luvassa heti miten tilanne etenee. Tuleeko työtaistelu, laiton lakko vai paasto, se selviää tuptapikaa näiltä sivuilta ? Pysykää lin.... sivuilla.

Lääkärijuttu selvisi

Täällä Teneriffalla on vain Doctor Artz nimisiä lääkäreitä. Niin luulin vielä eilen. Vaan empä enää tänään. Sain käsiini suomenkielisen kartan. Se oli täynnä erilaisa mainoksia palveluista. Kahdessa niistä mainostettiin Doktor Lääkäriä. Tässä se nähdään. Eli onhan täällä muitakin lääkäreitä kuin tuo Artz. Hauska huomata, että kyseinen lääkäri sattuu olemaan sukunimeltään Lääkäri. Ihan sama kuin rikospoliisi Pollari, meteorologi Pekka Pouta tai puutarhuri Arno Kasvi. Tärkeintä on kuitenkin, että epäilykseni osoittautuivat toteen. Täällä on myös tohtori Lääkäri. Suomalainen.

Dopingin uusi rankaisumalli

Terese Johaugin dopingkäry johti dopingrangaistusten uuteen malliin. Aiemmin dopingrikkeestä on saanut neljän vuoden pannan ja lievennetystä kaksi vuotta kilpailukieltoa. Nyt menestynyt urheilija voi saada alennusta menestyksensä mukaan. Kun Johaug oli maailman paras urheilija hiihdossa, hän sai vielä muutaman kuukautta lisää anteeksi. Kun Norja on hiihdon huippumaa, alennusta tuli vielä lisää. Vastaavasti nyt joku Juha Lallukka saisi muutaman kuukauden lisärangaistuksen normikuukausien päälle, koska ei ole voittanut yhtään maailmancupia. Suomikin on hiihdossä vähän sitä sun tätä

Uusi järjestelmä kohtelee urheilijaa persoonakohtaisesti. Jos sinulla on hyviä tuloksia, olet kovasta hiihtomaasta ja urheiluliittojen ja antidopingtoimikuntien jäsenet ovat täytetty maasi edustajilla, voit päästä vähemmällä. Toki sinun dopinrangaistuna pitää ihmetellä pientäkin tuomiota, mutta takanapäin voit naureskella. Hyvä esimerkki on norjalainen Sundby. Hänellä oli myös näitä kaikkea ja niinpä napsahti vain pari viikkoa kesällä. Ketä sellainen vaivaisi. Ei ainakaan rahoittajia.

Nyt siis kannattaa käyttää dopingia, jos olet huipulla. Aloittelijoille ei voi suositella dopingin käyttöä. Ensin tulokset ja sitten steroidit. Siinä selkeä oppi tuleville hiihtäjälupauksille.

Lakonuhka

Osa minusta on julistanut lakonuhan. Syynä on jatkuva syöminen ja juominen. Ruokaa on tarjolla megalomaniset määrät ja sitä tarjotaan ja otetaan muutaman tunnin välein. Suu on täynnä ruokaa, samoin suolisto ja maha. Liikunta ei enää tehoa. Toinen puoli minusta pitää tätä ymmärrettävänä, koska matka ja siihen kuuluvat ruokailut ovat jo maksetut. Kaikki, joka jää kroppaan kotiintullessa on profittia. Sitä paitsi kotona ei kehtaisi syödä ja juoda näin paljon päivittäin.

Lakko on näillä näkymin alkamassa huomisaamusta. Nimitin valtakunnansovittelijan tekemään sovintoesitystä asiasta. Ensinäkemältä osapuolet näyttävät olevan kovin kaukana toisistaan, jolloin mitään sovintoesitystäkään ei ole tarpeen tehdä.

Palaamme valtakunnansovittelijan työhuoneen oven taakse, mikäli jotain tapahtuu joskus. Adios muchatos !

maanantai 28. marraskuuta 2016

Teneriffalla

Mukavaa on, kun aurinko pilkahtelee pilvien välistä ja lämpöä on päälle parikymmentä astetta.  Auringonottopaikka ja uima-allas on kymmen metrin päässä huoneistosta. Tämä on rauhallinen perhehotelli. Tai oikeastaan bungalowkylä. Olemme sellaisessa all incklusive hotellissa. Ruokaa on tarjolla aamusta myöhäiseen iltaan, samoin juomaa on riittävästi. Hieman olemme ihmetelleet, kun ruoka on aika maustamatonta. Lomalaisille näyttää maistuvan hyvin ranskalaiset perunat ja spagetti. Kaikenkaikkiaan ruokia, salaatteja ja jälkkäreitä on valtavasti. Joihinkin niistä vois laittaa hieman enemmän pippuria, paprikaa, chiliä tai vaikka jotain paikallista maustetta. No, en minä valita, ihmettelen vaan.

Lopuksi kevennys:  Olen huomannut monessa etelän maassa, Ranskassa, Kreikassa Turkissa ja myös täällä Teneriffalla erään lääkäriin liittyvää asian. Kaikkialla lukee Doktor Artz. Miten tämä Artz ehtii ottaa vastaan potilaita eri puolilla kaupunkia ja eri maissa ? Kyllä toimistohenkilökunnalta vaaditaan valtavasti, että itse Artz ehtii vastaanottamaan kaikki potilaat. Tai sitten se on joku suuri lääkärisuku, joka on ominut kaikki lääkärien hommat. Tai sitten se on tätä etelämaalaista sukkeluutta.

keskiviikko 23. marraskuuta 2016

Teeman elokuvafestivaali 2016

Tänään alkaa Ylen Teeman vuotuinen elokuvafestivaali. Esillä on monenlaisia laatuelokuvia Buster Keatonista Michenangelo Antonioniin ja Peter Bogdanovichista George Lucasiin. Tässä oma listani kiinnostavista elokuvista periaatteella :  Yksi elokuva/ilta keskiviikosta sunnuntaihin:

Tänään klo 20.30
Suuri kauneus

To klo 2030
Wolfpack

Pe klo 22.35
Most wanted man

La klo 22.10
Performance

Su klo 18.20
A late quartet

Muitakin helmiä löytyy. Tulevan viikonlopun illat voi mukavasti viettää leffojen merkeissä.



Tuulivoimalle tulossa ongelmia

Hallituksen ilmasto- ja energiastrategia julkistetaan huomenna. Etukäteistiedoissa kerrotaan, että tuulivoiman ympäristö- ja terveyshaitoista tehdään riippumaton selvitys. Tämä on selvä takaisku tuulivoimaa tuottaville yhtiöille. Samalla tarkkasilmäinen politiikan seuraaja voi huomata miten perussuomalaiset haluavat käyttää asemaansa vihreiden ajamia asioita vastaan. Vihreiden ansiosta vaihtoehtoisten energiamuotojen käyttöä lisättiin edellisissä hallituksissa. Nyt perussuomalaisten lansanedustajien suista on kuulunut mitä ihmeellisimpiä sammakoita esimerkiksi tuulivoimaloiden haitoista. Selvitystyö vie pitkän ajan ja sillä saavutetaan ainakin tullivoimahannkeille jäähdyttelytauko. Tätä on politiikka. Toki on annettava hallitukselle myös tunnusrusta, sillä se on ottanut vahvasti kantaa biodieselin ja sähköautoilun puolesta. En puolusta sinänsä kumpaakaan poliittista linjaa, mutta on älytöntä keksiä erilaisia jarrutuskeinoja hyödyllisten asioiden eteenpäinviemiseksi. Rajoituksia voi tehdä ihan riittävästi virkamiestöinäkin esimerkiksi sijoituspaikkalupien kautta.

Odotetaan vain kun perusamerikan suuri poika astuu ensi vuonna remmiin. Ilmastonsuojelu ja vaihtoehtoiset energiamuodot ovat saamassa huutia. Järjenkäytöllä ei ole sijaa näissä talkoissa. Tärkeämpää on tehdä Amerikka taas suureksi.

Uusi alkoholilakiehdotus lausunnolle

Hallitus on saanut valmiiksi ehdotuksen uudeksi alkoholilaiksi. Sen sävynä on vähentää tai lieventää erilaisia perinteisesti tiukkoja määräyksi. Suurin konkreettinen muutos koskee vahvojen (5,5 %) oluiden ja muiden juomien tuloa maitokauppoihin. Tämän lisäksi alkoholia myydään ulos ravintoloista, Alko on auki iltaisin tunnin pidempään, pienpanimoiden ja tilaviinien myyntiä helpotetaan jne.

Suomi on alkoholikulutukseltaan Euroopassa sijalla 14-20 riippuen siitä mitä on tutkittu. Joka tapauksessa Euroopan kosteimmat maat ovat olleet perinteisesti itä-Euroopassa. Raittiusväki ja lukuisat kansanedustajat ovat maalanneet kauhukuvia alkoholikäytön räjähdysmäisestä lisääntymisestä ja haittojen kasvusta. Voi olla, että kulutus nousee hieman, mutta tuskin mitenkään dramaattisesti. Lisääntynyt saatavuus lisää varmasti vähän kulutusta, mutta tuskin se lisää käyttäjiä. Ehkä samat henkilöt juovat enemmän.

Lausuntokierroksen jälkeen on odotettavissa useiden ehdotusten peruuttelua.. Hallituksen toimintatapoihin on kuulunut näyttävät takaisinvedot ja vekslaaminen. Näin tapahtunee tässäkin laikiuudistuksessa.

Oluenjuojana toivoisin, että edes vahvojen oluiden saapuminen kauppoihin säilyisi. Se pudottaisi nykyisten kalliiden tuotteiden hintoja ja tarjolla olisi iso joukko erilaisia paikallisia ja eurooppalaisia oluita. Latvian matkalla huomasin uusien paikallisten oluiden vahvan esiinmarssin. Tuoko se lisää työllisyyttä ja kulutusta, jää nähtäväksi. Hinnat ratkaisevat. Saatavuus on toissijaista.

Guggenheim Tampereelle ?

Näyttää siltä, ettei Helsinki halua Guggenheimia Eteläsatamaan. Nyt olisi Tampereella oiva tilaisuus saada maailmankuulu brändi Tampereelle. Investointi maksaa 80 miljoonaa, joten se on pikkusumma verrattuna tunneliin, Kanteen tai ratikkaan. Sitäpaitsi Tampere on yksi Suomen vähiten velkautuneista kaupungeist? Velkaa on vain 2.500 €/asukas. Pieni lisä (363 €/asukas) ei tunnu missään. Sijoituspaikka voisi olla Viinikan liikenneympyrän läheisyydessä olevat liikenneterminaalit. Ne puretaan varmasti lähitulevaisuudessa pois asuntojen tieltä. Paikka olisi lähellä keskustaa, juna-ja bussiasemia ja uutta kansi jäähallia. Yhteys Helsingin suuntaan ja lentokentälle olisivat myös hyviä. Samalla saataisiin Pirkkalan lentoaseman toimintaan säpinää. Museon myötä Tampere keräisi venäläisiä ja pohjoismaisia taideturisteja ympäri vuoden. Yöpymiset lisääntyisivät.  Ei muuta kun kaupungin johto neuvottelemaan. Nyt kun meillä ei ole enää vetonaulana delfiinejäkään, voitaisiin ottaa maailmankuulu museo. Siinä ei ole edes eläinsuojelun riskejä. Vääntämistä tulee varmasti valtuustossa  perussuomalaisten ja raevaarojen kanssa, mutta Marinhan on tottunut komentaja  näissä puheenjohtaja-asioissa.

Hämärää touhua ?

Täytyy ihmetellä tätä hämärää touhua.

- en nyt tarkoita Lärvi-Pirkon ja Hihi-Hännisen Ruotsin toilailuja.

- en tarkoita myöskään hallituksen ikuisuuksia kestävää soteuudistuksen etenemistä, kilpailukykysopimusta, enkä muutakaan peruutettua lakiuudistusta

- en tarkoita naapurimaan lentokoneiden ilmatilaloukkauksia Suomenlahdella tai samaisen maan Krimin ja Ukrainan valloituksia

- kyse ei ole myöskään Yhdysvaltain uuden presidentin suhtautumisesta naisiin, vähemmistöihin, vapaakauppaan tai maahanmuuttajiin

- ei ole kyse pääkaupuniseudun länsimetrohankkeesta

- en puhu Tampereen kansihankkeesta, ratikoista tai tunneleista

- ei ole puhe suomalaisten urheilijoiden olympiasaavutuksista tai Olympiakomitean johtajien palkoista

- en puhu nyt Norjan hiihtomaajoukkueen dopingkäryistä, Venäjän dopingjärjestelmästä, olympiamitalistien käryistä tai Valko-Venäjä voimaurheilijoiden steroideistä

Tarkoitan tätä koko päivän kestävää hämäryyttä. Pimeyttä, kaamosta, synkkyyttä. Hämärää touhua, jossa elämme. Vaikka olen herännyt tanskalaisittain myöhään (tanskalaiset ovat maailman onnellisin kansa, sillä he nukkuvat pitkään kun on pimeää tai jotain ongelmia), keskellä päivääkin on hämärää. Pihakynttilän polttaminen on oikein perusteltua keskipäivälläkin. Puhumattakaan kaikenmaailman jouluvalojen hehkutus. Kotioloissa on pidettävät valot päällä, ettei kompastele huonekaluihin. Taas pimeys on yllättänyt suomalaiset ihan samalla tavalla kuin ensilumi yllättää autoilijat.

Onneksi on kirkasvalolamppu, mukavaa seuraa ja matkaliput etelään. Siinä on sopiva hengissäselviytymispaketti eläkeläisille. Ei muuta kun pää ulos hämärästä pussista.

tiistai 22. marraskuuta 2016

Mitähän, jos... ?

Mitähän, jos kaikille suomalaisille aikuisille maksettaisiin tonni kuukaudessa kansalaispalkkaa ? Lasten vanhemmat saisivat sen lisäksi 500 euroa/lapsi. Ne, jotka eivät saisi muuta palkkaa maksaisivat veroa 0 %. Jos ansaitsee enemmän kuin tonnin, siitä joutuisi maksamaan veroa. Meikäläinen hieman yli pari tonnia ansaitseva eläkeläinen saisi myös tonnin, mutta joutuisin maksamaan veroa niin paljon, että saisi samanverran käteen eläkettä kuin nytkin. Samassa yhteydessä poistettaisiin kaikki sosiaalituet, lapsilisät, asumistuet, työttömyyskorvaukset jne. Uudistuksen myötä suurin osa sosiaalialan työntekijöitä siirtyisi muihin töihin ja nykyisistä toimipaikoista luovuttaisiin.Se toisi varmasti ihan merkittävästi säästöjä kattamaan kansalaispalkan menoja.

Jotkut ihmiset passivoituisivat entisestään, mutta monet haluaisiavat varmasti ponnistella eteenpäin ja ansaita lisäpalkkaa. Kun kaikki saisivat saman kansalaispalkan, se olisi tasa-arvoista. Toki palkansaajille tämä olisi pelkkää numeroleikkiä. Myöskin suurinmmalle osalle muutoksella ei olisi mitään vaikutusta. Joku viisas osaisi varmasti laskea, riittäisivätkö rahat tähän kaikkeen. Toisin sanoen olisiko tonni oikean suuruinen vai olisiko summa esimerkiksi vain 800 euroa ?

maanantai 21. marraskuuta 2016

Suomalaiset sankarit maailmalla

Jaak Vainomaa ja Taina Savikurki ovat voittaneet kymppitanssin maailmanmertariuuden. Hieno saavutus parille, joka on napsinut kymppitanssin mitaleja jo vuosia.

Saara Aalto on saanut mainetta Britanniassa hyvän laulamistaitonsa takia. Nyt myös hänen entinen poikaystävänsä Teemu Roivainen on saanut briteissä julkisuutta laulajatähden entisenä partnerina. Pari on ollut Suomessa kuulemma kuuluisa julkkispariskunta.

Risto-veturi on päätynyt Englantiin Suffolkin metsään. Kukaan ei tiedä miksi ja miten, mutta siellä se nyt könöttää, sankariveturi Suomesta. Metsässä.

Julius Honka pääsee näyttämään puolustajan kykynsä NHL-seura Dallas Starsin riveissä. Maailmanluokan ruotsalaispuolustaja John Klingsberg nukkui pommiin Starsin aamujäiltä ja valmentaja päätti laittaa Klingsbergin huilimaan. Niinpä Honka pääsee pelaamaan.

Mestarilaskettelija  Kalle Palenderia uhkaa vankeus Virossa. Maksamattomia ylinopeussakkoja on 150, 180 ja 200 euron edestä maksamatta. Huh ! Virossa asuva Palander on vaikean paikan edessä ellei näihin suuriin sakkoihin löydy rahaa.

Suomalainen Simon Skrabb-niminen jalkapallonpelaaja Ruotsin Åtvidabergistä on ehdolla Euroopan Puskas palkinnon saajaksi. Kyse on hienoimman maalin maalin potkaisijasta. Kilpakumppanit ovat totta kai maailan kuuluisimpia maalinsylkijöitä.


sunnuntai 20. marraskuuta 2016

Kenestä Suomen paras urheilija 2016 ?

Tänä vuonna on erityisen monta hyvää urheilijaa kisaamassa parhaan urheilijan tittelistä. Esittelen tässä viiden urheilijan kuuman kärjen.

Leo-Pekka Tähti.
Monivuotinen maailmanmestari ja olympiavoittaja. Hänen saavutuksensa ovat kiistattomat.

Mira Potkonen
Nyrkkeili mitalin Rion olympialaisissa. Mitali on tulossa myös EM-kisoista. Sitä paitsi hän on kotoisin Nokialta.

Henri Kontinen
Hänhän voitti tenniksen nelinpelissä ATP-lopputurnauksen parinsa John Peersin kanssa. Kukaan muu ei ole tehnyt samaa. Lisäksi Kontinen on voittanut kaikki nelinpelin kovat nimet tänä vuonna.

Minna Pajalahti
Voitti penkkipunnerruksen MM-kultaa. Nainen, jolla on oikeasti hauista.

Jaak Vainomaa ja Taina Savikurki
Voittivat vihdoinkin kymppitanssin MM-kultaa. Jos joku väittää, ettei tanssissa tule hiki, kannattaa kokeilla kymppitanssia.

Ministerin pätevyysvaatimukset

Julkisuudessa on kohistu kahden perussuomalaisen kansanedustajan käyttäytymisestä keväällä Tukholmassa järjestetyillä illallisilla. Eduskunnan jäsenet olivat ruotsalaisten kollegoiden  illallisvieraina ja Eduskunnan puhemies Lohela joutui poistamaan kaksi perussuomalaista naiskansanedustajaa illallisilta päihtymyksen takia.

Voiko tällaista tapahtua enää nykyaikana ? Eikö kansanedustajat voi ryypätä riittävästi kotonaan tai edes kotosuomessa ? Vieläkö halpa laivaviina kiinnostaa joitakin suomalaisia ?
Mistä  tässä on oikein kysymys ?

On tarpeen tarkastella asiaa perinpohjaisesti. Nythän on niin, että kaikilla puolueilla on omat kriteerinsä ministerin paikkojen suhteen. Näin myös Perussuomalaisilla. Kun keväällä oli tiedossa, että sosiaali- ja terveysministerin paikka tulisi vapautumaan, järjestettiin kahden kansanedustajan välillä hakuprosessi perussuomalaisella perusteellisuudella. Tällä kertaa se toteutettiin eduskunnan matkalla Ruotsiin. Kyse oli sosiaali- ja terveysministerin pestistä ja virasta, joten hakijoiden piti konkrettisesti näyttää tuntevansa ihmisten sosiaalisia ongelmia omakohtaisesti. Naiset ostivat laivalta viinalastin ja nauttivat sen Slussenilla yhdessä suomalaisten maahanmuuttajien kanssa.  Fiilis oli korkealla ja naiset saivat tärkeää informaatiota suomalaisen sosiaaliturvan puutteista. Toinen kriteeri oli suhtautuminen ruotsalaisiin. Meillähän on kouluissa edelleen pakkoruotsi taakkana. Perussuomalaiset vastustavat myös RKP:n osallistumista vuosittain hallituksen toimintaan. Naiset haistattivat illallisella huilut koko ruotsia puhuvalle isäntäväelle. Seurauksena heidät heitettiin ulos illalliselta. Tämä oli erityisen hyvä ja pätevä osoitus naisten oikeasta asenteesta.

Syksyllä sitten kuultiin Perussuomalaisen puolueen valinta. Ministeriksi valittiin kansanedustaja Mattila. Hänellä oli virkaan vaadittavaa käytännön kokemusta, ammattitaitoa ja oikeaa asennetta. Paras valittiin ja pulinat pois, kuten puheenjohtaja Soinilla on tapana sanoa.

perjantai 18. marraskuuta 2016

Eremenko kärysi kokaiinista

Vihdoinkin Eremenkon dopingsalailusta saatiin tietoa. Eremenko oli kärynnyt kokaiinista Leverkusenia vastaan pelatussa ottelussa. Asia herättää pari kysymysta. Onko Venäjällä kokaiinin tai muiden huumeiden käyttö yleistä futiksen pelaajien keskuudessa ? Voiko kokaiinia käyttävä urheilija olla huippukntoinen ja samalla Suomen paras pelaaja ? Suomalaisittain asia näyttää lievemmältä, kun kyseessä on Venäjällä pelaava henkilö. Vaikka kokaiini on Wadan dopinglistalla, on se kuitenkin myös yleisesti tunnettu huume. Eremenko saattaa olla monen suomalaisjuniorin idoli. Kokan voimalla pelaava jalkapalloilija antaa kyseenalaista esimerkkiä junioreille.

Pietarsaaren Jarossa pelannut ja valmentanut isä Aleksei on Venäjän mestari. Nyt tuli kylmä suihku omalta pojalta. Pietarsaari on pieni paikkakunta, kyselijöitä ja ihmettelijöitä varmasti riittää. Itse syyllinen voi pakoilla pari vuotta siellä sun täällä, Suomessa tai Venäjällä. Tai sitten hän puolustautuu, syyttää muita ja siirtyy telkun viihdeohjelmiin tienaamaan.

Venäjällä tuskin asia herättää suurempaa polemiikkia. Ehkä sen, että suomalainen urheilija käytti kokaiinia. Ei venäläinen. Siinä nähdään, ettei aina kannata syyttää venäläisiä dopingista. Suomessa ajatellaan varmaankin juuri päinvastoin. Venäjällä oppii pahoille tavoille.

Oli niin tai näin Eremenkon ura on vaakalaudalla. Menetys on suuri myös Suomen apealle maajoukkueelle. Kahden vuoden tauko johtaa kansainvälisen uran loppumiseen mitä suurimmalla todennäköisyydellä. Pietarsaaresta löytyy varmasti pelipaikka, mutta se tuskin kelpaa arvonsa tuntevalle pelimiehelle. Jatko edellyttää myös jatkuvaa treenaamista ja motivaatiota. Jos kokaiini kuuluu laajemmin miehen ohjelmaan, on ura varmasti paketissa. Aika näyttää mikä mies on miehiään.

keskiviikko 16. marraskuuta 2016

Uskomatonta mutta totta

Tampereen uusi tunneli otettiin käyttöön eilen tiistaina. Suomen pisimmän tunnelin piti valmistua puolen vuoden kuluttua, mutta se valmistuikin jon nyt. Tähän loppuivatkin hyvät uutiset. Eilen tunnelin avaaminen aiheitti valtaisat ruuhkat. Suuren automäärän takia tunneli jouduttiin sulkemaan kolme kertaa. Tunneli rakennettiin nimenomaan vähentämään ruuhkia. Aika näyttää tuleeko tästä päivittäinen tapa ruuhkien vähentämiseksi. Tunnelista näyttää tulevan Tampereen kiinnostavin nähtävyys.

Veäjän presidentinvaalit järjestetäään vuonna 2018. Ennakkosuosikki Putinin suosio on kasvanut tasaisesti. Neljä vuotta sitten se oli kolmannes kansasta. Kaksi vuotta sitten yli puolet kannatti Putinia. Eli 58 % ihmisistä. Nyt suosio on jatkanut kasvuaan, sillä kaksi komannesta kannattaa Putinia. Hyvän vaalikampanjan myötä Putin voi kerätä sata prosenttia tai vähän yli äänistä. Tämä riippuu tietysti siitä kuinka monta äänestyslippua painetaan. Todennäköisesti myös muut ehdokkaat tulevat äänestämän Putinia, sillä siinä on varmasti järkeä ja hänhän on niin ylivertainen ehdokas.

Lionel Messi kävi ilmoittamassa Kolumbia-Argentiina ottelun lehdistötilaisuudessa, etteivät maajoukkueen pelaajat sano enää mitään medialle. Eräs radiojuontaja oli väittänyt, että yksi argentiinalainen pelaaja oli hyllytetty leirityksessä tapahtuneen marihuanan pössyttelyn takia. Mitta tuli täyteen  ja nyt pelaajat ovat mykkäkoulussa. Katsotaan kumman tahon, pelaajien vai median hermo pettää ensimmäisenä. Kokaiinin suurena tuottajana tunnettu Kolumbia hävisi Argentiinalle maalein 0-3.

Tuhat brittiä äänesti viime vuosisadan kauneimmasta naisikonista. Siis naisesta, joka on kaikkien aikojen kaunein eli iätön kaunotar. Voiton vei Cara Delvingne (?). Äänestäjät olivat iältään 18-65 vuotiaita brittejä. Voittaja kepitti Marilyn Monroen, Brigitte Bardotin, Audie Hepburnin, Elisabeth Taylorin ja kumppanit. Näyttää siltä, ettei brittien brexit äänestys ollut sattuma. Siellä näyttää olevan myös jonkilaista ongelmaa myös näköaistin kanssa.

Samsung on ottanut takaisin miljoona uutuuspuhelinta, sillä ne räjähtivät yllättäen. Aiemmin yhtiö ilmoitti tuhoavasa nämä puhelime. Nyt kuitenkin on annettu uusi tiedote. Sen mukaan Samsung korjaa puhelimet ja laittaa ne uusiokäyttöön. Epäilen vahvasti, että Samsun myy puhelimet maamiinojen tapaan taskumiinoiksi kriisialueille.

maanantai 14. marraskuuta 2016

Leon Russell on kuollut

Country rockin, countryn ja rythm and bluesin henki ja elämä, Leon Russell on kuollut 74-vuotiaana. Russellilla ei sinänsä ole suuria hittejä vaikka hän on ehtinyt tekemään 35 pitkäsoittolevyä. Tunnetuin biisi lienee Joe Cockerin esittämä Delta Lady. Russel organisoi myös Cockerin kiertueen Maddogs and englismen, josta on tehty myös smaniminen elokuva. Russel oli laulaja, pianisti ja kitariati, jonka menenstynein kausi sijoittuu 70-luvun alkupuolelle. Hänet tunnetaan erityisesti sessiomuusikkona.  Hän on esiintynyt lukuisten tähtien kanssa kuten Beach boys, Frank Sinatra, Ike & Tina Turner, John Lennon, Ringo Starr, George Harrison, Jerry Lee Lewis, Rolling Stones, Eric Clapton, Bob Dylan, Elton John ja monet monet muut.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Kimi sittenkin pettymys

Suomen suosituin (?) urheilija Kimi Räikkönen joutui vaihteeksi keskeyttämään Formulakisat. Kimin tekemisiähän on seurattu, suitsutettu ja uskottu erityisesti iltapäivälehdistössä. Välillä myös vaimo Mintun vaatetusta, meikkejä ja liikeitä varikolla ja muualla on seurailtu sentintarkasti. Samoin poika on saanut runsaasti palstatilaa. Näyttää siltä, että Kimi on solidaarinen suomalaisten urheilusaavituksille tänä vuonna. Kuudes sija on pettymys entisen suurtalli Ferrarin ratissa. Valtteri Bottas saanee kahdeksannen sijan. Hänen tekemisensä ovat olleet pikku-uutisia Kimiin verrattuna vaikka saavutukset ovat olleet lähes samaa luokkaa. Räikkönen näyttää nauttivan ainakin median suosiota menestyksestä riippumatta. Aika näyttää kuinka kauan suurtalli haluaa pitää ajajan palkkalistoilla, kun saavutukset ovat näin vaatimatonta luokkaa. Voihan tietysti olla, että Kimi myy hyvin oheistuotteita tallin pussiin. Paitoja, viirejä, avaimenperiä, mukeja ja muuta ferrarikrääsää. Sen osuus lienee puolet koko brändin liikevaihdosta. Se ei ole vähän.

perjantai 11. marraskuuta 2016

Alko haluaa uudistua

Näyttää siltä, että Alko alkaa heräilemään. Vuoden alusta kauppoihin tulevat 5,5 % oluet ja limuviinat. Iso osa ainakin viininlipittäjistä haluaisi myös viinit maitokauppoihin. Alko on jäykkään tapaansa murissut alkoholihaittojen ja myyjien asiantuntemuksen välillä. Vaan eipä enää. Alko on alkanut puolustustaistelun. He haluaisivat viinamyymäläautot ja viinin huutokaupan. Eipä turhasta makseta kymmeniätuhansia kuussa Alkon pääjohtajalle ja monta tonnia kassalla yksikseen nuokkuville Alkon myyjille. Siellähän on ihmisiä, jotka ajattelevat jotain. Tai ehkä he pelkäävät palkanmaksun loppumista.

Mikäs olisi sen hauskempaa, kun Peltsun nurkilla kelloa soittava Alkon myymäläauto. Samalla tavoin kuin jäätelöauto herättelee asiakkaita. Tarjoudun kehittelemään lisää Alkon myyjien uusia toimenkuvia.

Pimeä pullo kotiin puoliltaöin viikonloppuisin. Pullo maksaa tietysti totutun tuplahinnan, mutta mitä sen väliä. Sen saa suoraan kotiovelle. Ei tarvitse lähteä ajelemaan autolla liikuttuneessa tilassa. Säästyy aikaa ja mahdollinen ehdollinen vankeustuomio. Alkon myyjät saisivat pyhälisän ja yölisän. Se korottaisi palkkapussia kivasti.

Hämeenkadulle tai Keskustorille vahvojen oluiden pullokauppa. Osta nakkifagiirilta apua suolaisennälkään ja Alkon pömpelistä vahva belgialainen tuontiolut. Tai vaikka kopallinen.

Baarien ulkopuolella menisi hyvin pikkupullojen kauppa. Joskus joutuu jonottamaan sisäänpääsyä, Alkon pikkupullokauppia voisi hyvin myydä lämmikettä jonottajille. Aika ei kävisi pitkäksi.

Kesällä Alkon myyjät voisivat ajella polkupyörällä rannoilla myymässä kylmiä juomia. Kaupankäynti olisi heti taattu ainakin aurinkoisilla keleillä.


tiistai 8. marraskuuta 2016

Viihteen ykkösketju

Suomalainen tv-viihde on katsojaystävällistä. Samat naamat esiintyvät kaikissa ohjelmissa. Ei tarvitse alkaa miettimään mikä on viihdettä, kun samat kasvot naurattavat jokaisessa ohjelmassa. Tämä johtuu siitä, että vuosittain Teatterikoulusta (nyk. Taideyliopisto) valmistuu tusina näyttelijää. Heistä parhaimmat näyttelijät ja heidän kaverinsa pestataan telkun viihdeohjelmaan. He saavuttavat ennen näkemättömän suosion. Sen jälkeen heidät palkataan seuraavaan ja sitä seuraavaan hupiohjelmaan. Pian kaikki viihdeohjelmat ovat heidän miehittämiään (ja naisittamiaan).

Tämä ei kuitenkaan riitä. Pian he alkavat esiintymään telkun kaikissa viihdevisailuissa keskenään. Nehän ovat kilpailuja, joissa kukaan ei voita mitään, mutta kilpailijat nauravat kuollakseen toistensa sukkeluuksille. Näitä ohjelmia on erilaisilta aloilta kuten urheilu, musiikki, ruoanlaitto jne.

Tämä ei kuitenkaan riitä. Pian heidät palkataan kaikkiin elokuviin. Humoristisiin elokuviin ja vakaviin elokuviin. Ensinmainittuja ovat lasten ja imeväisten elokuvat ja nuorisoelokuvat, joissa ryypätään, vedetään huumeita ja vaihdetaan pareja. Jälkimmäisiä ovat kaupunginosaelokuvat kuten Kallio, Töölö, Roba ja Jakomäki. Niissä vaihdetaan suhteesta toiseen, ryypätään ja vedetään huumeita. Hyvin vakavia elokuvia ovat myös sotaelokuvat kuten Tuntematon sotilas kolme, Rukajärven, Aunuksen, Vienan Karjalan tai Mannerheimintie.

Tämä ei kuitenkaan riitä. Sen jälkeen he saavat kukin oman keskusteluohjelman. Joka kerralla on muutama uusi vieras, jotka oikeasti ovat heidän vanhoja kavereitaan. Keskustellaan maailman ja elämän tärkeistä filosofisista kysymyksistä. "Muistatko, kun sinä näyttelit hömöpömppöä ja unohdit vuorosanasi. Olit niin hauska". "Ei, sehän olit sinä ! Sinä se olit, en minä". Ohjelmassa on aina myös joku taitelilijavieras eli heidän näyttelijäkaveri, joka on tehnyt juuri uuden levyn tai julkaissut muistelmat.

Pian näyttelijät ovat kuitenkin tulleet aikuisiksi eli 35 vuoden ikään. He ovat saaneet kaiken mitä voi saada. Mainetta, tukun rahaa, ison omakotitalon merenrannalta, helikopterin ja ison paatin ja lomamökin Epsanjasta. Elämä ei kuitenkaan tunnu hyvältä ja pian he sairastuvat burn outiin, ihottumaan, masennukseen, alkoholismiin, mielisairauksiin ja diabetekseen. Vaimonvaihto ei tunnu enää kivalta, ei myöskään oman ravintolan, tv-yhtiön tai saunan pyörittäminen? Pian verokarhu vie  omaisuuden ja kaverit. Edessä on tyhjyys, työttömyys ja elämä erakkona.

Lukija voi luulla, että tarina loppuu tähän. Vaan eipä lopukkaan.
Täytettyään viisikymmentä viisi vuotta, näyttelijät nousevat ylilihavina, uurteisina ja kaiken kokeneina uudelleen estraadeille. Yksinäisyys, syrjäytyminen ja kaikki maailman vaikeudet ovat hioneet heistä kestäviä timantteja. He pääsevät kaikkiin asia- ja viihdeohjelmiin kertomaan totuuden siitä mitä oikein tapahtui. Vaikean elämän myötä taiteilijat ovat tulleet lintubongareiksi, elämäntapa intiaaneiksi, Itämeren suojelijoiksi ja lohenkasvattajiksi. He osallistuvat kaikkiin nenäpäivä-, leipäpäivä-, leivätön päivä-keräyksiin ihan kilometrikorvauksilla. Toki samalla he pääsevät markkinoimaan omaa uutta levyään ja uusia muistelmiaan.

Pian näyttelijät saavat kaikki jussit, telvikset, finlandiapalkinnot ja sen sellaiset. He kertovat iltapäivälehdissä karusta lapsuudesta, perheen alkoholinkäytöstä ja avioeroista. Lopulta tasavallan presidentti myöntää heille Pro Finlandia-mitalin ja kutsuu heidät itsenäisyyden muistojuhlaan linnaan. Sen jälkeisillä jatkoilla taiteilijat kertovat tv-katsojille vaatimattomasti, miten antoisa elämä heillä on ollut.

Sen pituinen se.

maanantai 7. marraskuuta 2016

Hampaista

Kun Jumala loi maailman, hän loi myös ihmisille hampaat. Useimmat ajattelevat, että hampaat luotiin syömistä varten. Hampailla voi pureskella lihaa, juureksia, kasviksia ja vaikka karkkeja. Tämä on toki totta, mutta harvat muistavat, että samalla Jumala loi myös tulen, sähköhellan ja kattilan. Niillä huonohampainenkin pystyy pehmittämään ruoan ja tekemään siitä mureaa, helposti pureskeltavaa tai vaikka soseuttamaan sen keitoksi. Tästä voimme päätellä, ettei hampaiden luominen ollutkaan ihan niin simppeliä kuin päältäpäin voisi luulla. Tosiasiassa hampaat luotiin sekä syömiseen että karuun elämän arkeen.

Havahdumme muutaman kerran vuodessa, kun hampaisiin tulee reikä, paikka lohkeaa tai  jotain suussa on muuta kipua. Suuntaamme hammaslääkäriin. Se on paikka, jossa ihminen palautuu aseettomaksi ja alastomaksi toisen ihmisen armoille. Ihminen joutuu kokemaan pelkoa, kauhua ja monenlaista kipua, jotka palauttavat hänet karusti arkitodellisuuteen. Henkilö saattaa elää turvallista ja tasapainoista elämää, mutta vihlaisu hampaassa tai paikan putoaminen asettaa hänet selkä seinää vasten. Siinä sitten voi miettiä tekimisiään ja tekemättä jättämisiään.

Syy miksi pohdin näitä elämän perusasioita on syytä paljastaa. Tosiasiassa minulla on huomenna aika hammaslääkärille. Hampaasta lohkesi iso paikka ja sen jälkeen kaikki kylmä ja kuuma on vihlonut suussa. Olen tehnyt siitä analyysin. Se on yksinkertainen: kipua on tulossa ja puudutus on välttämätön. Tiedän, että huomenna on maailman mittakaavassa merkittävä päivä. Yhdysvalloissa valitaan uusi presidentti. Minulle se on aivan samantekevää, sillä mielessäni on aivan jotain muuta. Se on megolomaanisen suuri asia verrattuna joihinkin vaaleihin. Se on pora. Oikeastaan monta eri kokoista poraa. Ne kairaavat minun läpi ja kaikki huonot asia on syytä tunnustaa.

Nyt voimmekin palata jutun alkupäähän. Tiedän siis syyn miksi hampaat keksittiin. Vaikken uskokaan jumaliin, ymmärrän hampaiden tarkoituksen. Ne muistuttavat meitä arkitodellisuudesta ja
pitävät meidän nöyrinä ja aisoissa.  Tässä on se elämän suuri tarkoitus.

sunnuntai 6. marraskuuta 2016

Tampere Jazz sunnuntai

Sunnuntaina soitettiiin taas Jazz Happenng jazzia. Tai ainakin osittain. Verneri Pohjolan kvintetti soitti isänsä Pekka Pohjolan musiikkia. Hyvin soittivatkin. Trumpetisti Vernerin lisäksi kitarassa Teemu Viinikainen, koskettimissa Tuomo Prättälä, rummuissa Mika Kallio ja rummuissa Antti Lötjönen. Sovitukset olivat koko joukon käsialaa, näin ainakin Verneri itse kommentoi. Pohjolan musiikki on riimillistä, rytmillistä ja lyyristä. Tässä nähtiin musiikin hienoja ulottuvuuksia.  Sovituksiin oltiin panostettu. Sävyjä löytyi kappaleiden kesken ja niiden sisällä. Kerrassaan maukas esitys. Vernerin trumpetti soi rennosti, mutta terävästi.

Oopperaan hurahtanut norjalainen tenoristi Håkon Kornstad yritti yhdyttää jazzia ja oopperaa. Hyvin äijä lauloi tenoria, soittikin ihan kohtuullisesti. Itse en tykännyt ooppera-aarioista. Välillä kuultiin italialaista humppaa ja välillä oopperatenoristin aariaa. En ymmärrä miksi tällaista tuodaan jazzkonserttiin..

Aziza nimen taakse kätkeytyi basistilegenda Dave Hollandin kvartetti. Rummuissa Eric Harland, kitarassa Lionel Loueke ja tenorifonissa Chris Potter. Valtaisa taitotaso ja yksilöllinen virtuositeetti. Puolet ohjelmistosta oli kuitenkin aika tasapaksua mainstreemiä. Sitten mentiin afrikkalaisille sävyille Louken johdolla. Olin heti täysin myyty. Heinoa polyrytmistä kodosta, jota Loueke höysti rytmillisellä laululla. Rytmikaksikko Holland-Harland veteli jykevää taustavallia. Potter ja Loueke kisailivat teeeman parissa. Enpä ole pitkään aikaan kuullut kahta näin mainiota biisiä. Potter oli taitava ja monipuolinen solisti. Erityisesti kuuntelin rumpali Eric Herlandin tiukkoja kapuloita. Niissä on terävää voimaa.


lauantai 5. marraskuuta 2016

Minä kannatan

Kiinalainen Geda-apina on onnistunut arvaamaan ennalta suuria asioita. Muumuassa jalkapallo-otteluiden tuloksia. Nyt apina on arvannut Amerikan presidentinvaalien lopputuloksen. Tottahan on, että apinakin voi arvata tällaisen sekovaalin tuloksen.
Minä kannatan !

Jari Tervo ei saa tänäkään vuonna kirjallisuuden Finlandia-palkintoa. Hän ei ole edes ehdokkaana. Tämä kaikki vaikka Tervo on kirjoittanut elämänsä parhaan teoksen. Syy on selvä. Tervo saa seuraavan Nobelin kirjallisuuspalkinnon.
Minä kannatan !

Näyttelijäsuuruus Mel Gibson seurustelee itseään 24 vuotta nuoremman naisen kanssa. Kuusikymppinen Gibson on selitellyt suhdettaan ja suurta ikäeroa  26-vuotiaaseen Rosalinda Rossiiniin. "Minulla on tunteita häntä kohtaan".
Minä kannatan !

Kansanterveyden ja raittiuden puolestapuhuja Pekka Puska nousee takaisin eduskuntaan. Keskustalainen Puska on jo ehtinyt kritisoida hallituksen alkoholipolitiikkaa. Hallitus päästää vuoden alusta 5,5 % oluen maitokauppoihin. Puska vastustaa vankasti. Hän tulee Arkadianmäelle myöskin vuoden alussa, jolloin bisseä on tarjolla kaikelle kansalle. Puska haluaisi, että kaikki kuolisivat terveinä ja elinvoimaisina eikä sydän-ja verisuonitauteihin.
Minä kannatan !




Eläkkeitä

Suurimpia eläkkeensaajia ovat entiset suuryritysten johtajat. Koneen ex-toimitusjohtaja Matti Ala-huhta saa 69.500 €/kk. Enson ex-toimari Jukka Härmälä saa 57.000 € ja Fortumin entinen pomo Lilius saa 50.000 €/kk.  Aika vaikea ymmärtää tätä rahantuloa. Ehkä asia on nähtävä eräänlaisena ansaittuna palkkana. Joka tapauksessa nämä hemmot ovat ansainneet jo työssäoloaikana miljoonia vuodessa. Siis palkkaa. En puhu nyt pääomatuloista. Sadan suuriman eläkkeensaajien keskimääräinen eläke on 24.000 € kuukaudessa. Nämä ihmiset ovat saaneet palkkaa keskimäärin 40.000 € kuukaudessa ! Vuositulot ova siis puoli miljoonaa euroa. Ihan hyvä !

Totta kai tämä on kateellisen panettelua ja joutavanpäiväistä vinkumista. Jokainen on eläkkeensä ansainnut. Mitä muutakaan ! Jos katsoo eläkkeensaajien koko kuvaa, asia näyttää ihan erilaiselta. Keskimääräinen eläke on 1.531 euroa kuukaudessa. Miehillä lukema on 1.750 €/kk ja naisilla keskimääräinen eläke on vain 1.167 € / kk.

Revi siitä sitten itsetuntoa, ihmisarvoa,  kunnioitusta tai vaikka elintasoa. Pieni kateellisuus on mielestäni ihan oikeutettua. Miksei vähän suurempikin kateellisuus. Joka tapauksessa tuntuu väärältä kun joku saa kuukaudessa eläkettä enemmän kun olen itse saanut palkkaa vuodessa.

Leijonien konttaaminen jatkuu

Karjala turnaus on jatkanut World cupin menestystä. Toisin sanoen, joukkue ei saa pelivirettä kuntoon. Hyökkäysten avaukset, liike ja laukaukset ovat vaisuja. Ensin tuli köniin Venäjän nuoriso-osastolle ja nyt Tsekille. Pelaaminen on vaisua ja väkinäistä. Tsekkiä vastaan kolmannen erän takaa-ajo sai hieman kohmettunutta joukkuetta yrittämään, mutta yritys kaatui tsekkien iskettyä kiekon tyhjiin. Ainoastaan Savinainen voi saada Tsekkiottelusta puhtaat paperit.

Marjamäen valmentajaura uhkaa lähestyä jalkapalloilijoiden päävalmentajan Backen pohjanoteerausta. Sunnuntaina on vielä ottelun Ruotsia vastaan. Siinä voi olla Marjamäen profiilin korjaukselle mahdollisuus, mutta epäilen suuresti. Peli on samanlaista tuhertamista mitä olen tottunut näkemään Hakametsässä Ilveksen peleissä. Voitetutkaan ottelu eivät ole vauhdikasta ja suvereenia pelaamista vaan tasaista sähläämistä.

Itse ihmettelen, että onko kyse jonkinlaisesta leipääntymisestä. Pelaajat ovat jo saavuttaneet jotain tai pelaavat jossain muualla täysillä. Maajoukkue ei saa joukkuetta syttymään ja puristamaan parastaan. Motivaatio ongelma ! Sitä kukaan ei myönnä, sillä sen jälkeen ei tule kutsua kehiin. Kuitenkaan rutiintaso ei riitä maaotteluissa. Pitää pystyä panemaan enemmän likoon. Marjamäki ei sitä ole saanut synnytettyä. Onko seuraava valmentaja nuorten MM-mies Ahokas ? Marjamäen kohtalonkellot ovat alkaneet soimaan. Kommolakaan ei kauaa jaksa tällaista katsella.

torstai 3. marraskuuta 2016

Venäjän yleiurheilijoille bonusta

Venäjän yleisurheilijat eivät yhtä lukuunottamatta päässeet osallistumaan viime kesän Rion olympialaisiin. Syynä Venäjän systemaattinen dopingjärjestelmä. Nyt Venäjän haluaa palkita menestyneitä urheilijoita. Tai ei oikeastaan Riossa menestyneitä urheilijoita vaan mahdollisia Rion mitaliurheilijoita. Siis niitä urheilijoita, jotka olisivat luultavasti voittaneet Riossa mitalin. Kaikkiaan 42 yleisurheilijaa saa rahaa vaivanpalkoiksi. Seiväshyppääjä Isinbajeva saa esimerkiksi 40.000 vaivanpalkkaa.

Mistä tässä on oikein kysymys ? Toimituksemme Moskovan kirjeenvaihtaja on saanut eri lähteiltä vastaukset tähän kysmykseen. Tosin vastaukset poikkeavat hieman toisistaan, mutta sehän kuuluu venäliseen temperamenttiin.

Venäjän urheiluliitolle jäi käyttämättä satoja tuhansia olympialaisten matka- ja majoitusrahoja. Yleisurheilijoiden managerit ovat kovaan ääneen vaatineet, että rahat on annettava urheilijoille. Eihän heidän vikansa ole Venäjän doping tai Venäjän sulkeminen pois kisoista. Kun johtajat eivät tienneet itä tehdä säästyneille rahoille, he antoivat periksi. Niinpä yleisurheiluliitto päätti jakaa rahat mahdollisesti menestyville urheilijoille.

Venäjän yleiurheilijat on laitettu eläkkeelle. Kun olympialaisiin ei ole asiaa, ei kannata urheillakaan. Urheilijaeläke myönnetään niille urheilijoille, jotka ovat lausuneet positiivisessa hengessä presidentin, Duuman puhemiehen tai jonkun hyvässä huudossa olevan poliitikon nimeä vähintään kolmasti. Tämän lisäksi he ovat kieltäneet ottaneensa kiellettyjä aineita, mutta ovat kuitenkin ottaneet kaikki annetut aineet. Eläke maksetaan kerran. Loppuelämästä pitää huolehtia itse.

Venäjä tulee ehdottamaan kansainväliselle olympialiikkeelle, ettei olympialaisia enää järjestettäisi lainkaan. Sen sijaan jaettaisiin mitalit sopupelillä, siten, että suurimmat maat saavat eniten mitaleja ja palkkiorahoja. Venäjä teki ikäänkuin demonstraation siitä, miten jatkossa olympialaisten mitalit jaetaan ilman kisoja. Tämähän vähentäisi paikallisten järjestäjien kuluja ja vaivannäköä. Säästyvistä varoista järjestäjä voisi lahjottaa puolet säästyneistä rahoista palkintorahoiksi.

Pieni floppi pääsi tapahtumaan Venäjän mediassa. Isinbajevalle piti luovuttaa salaa menettetyjä kilpailurahoja korvauksena kisoista sulkemisesta. Tämä tuli kuitenkin puskista julkisuuteen, jolloin nokkela ministeri kertoi 42 urheilijan saavan palkkioita. Hän pelasti tilanteen näppärällä oivalluksella. Tosiasiassa nuo mainitut muut urheilijat ovat hänen sukulaisiaan, jotka palauttavat hänelle luvatut rahat. Ministeri nimittäin joutui antamaan rahat omasta pussistaan. No, ei hätää. Joitakin urheilijoita saattaa ketuttaa, mutta se ei ole mitään uutta.




Talvi yllätti autoilijat

Talvi yllätti autoilijat. Kuten joka syksy lunta sataa yllättäen ilman, että kaikki autoilijat olisivat vaihtaneet talvirenkaita. Niin kävi nytkin.

Talvi yllätti Etelä-Suomen ihmiset. Yleensä talvi ei etelässä tule vielä marraskuun ensimmäisenä. Se tulee joulukuussa, tammikuussa tai ennen kevättä. Nyt talvi pääsi yllättämään. Lumilapiot, kolat, luudat, harjat, aurat, telaketjut, liukujarrut ja sepeli olivat talviteloilla. Nyt koko repertuaari pitää kaivaa esiin.

Talvi yllätti talonmiehet, huoltomiehet, kiinteistönhoitajat, pihamiehet, lumimiehet,  huoltoyhtiöt ja aurausauton kuljettajat. Yllätyksellinen lumisade sai aikaan kaaoksen työpaikoilla etelässä, sillä kukaan ei ollut varautunut varhaiseen lumeen. Epäselvyyttä oli heti siitä mitä pitäisi tehdä, kenen ja milloin. Ohjeissa sanotaan kyllä kaikki selvästi, mutta näinvarhaiseen lumeen ei oltu varauduttu. Sitä paitsi ohjeet olivat talviteloilla.

Talvi yllätti ilmastonsuojelijat. Ilmaston lämpeneminen aiheuttaa monenlaisia muutoksia säässä. Nyt ilma kylmeni yllättäen. Se johtuu tietysti ilmaston lämpenemisestä. Lämpimät ilmamassat ja sulavat jäätiköt tuovat ja herättävät yllätyspakkaset. Tätä ei voi selittää muulla kun lisääntyneillä hiilidioksidipäästöillä ja autojen pakokaasuilla. Jos kaikki sähkölamput sammutettaisiin illalla ennen yhtätoista, sää olisi nyt plus viisi astetta, eli ilmaston lämpenisi ei vaikuttaisi säähän.

Rikkoutumisen ketju

Numero 1. Viime viikolla huomasin, että sadevesi tulee pihalle parvekkeeltä. Kuvittelin aiemmin sen johtuvan parvekkeen lattialla olevasta reiästä. Nyt kuitenkin huomasin sen tulevan räystäässä olevasta reiästä. Räystääseen oli syöpynyt reikä, joka päästää sadevedet pihalle. Kalen lisäksi uudelle nurmikolle.

Numero 2. Pikkupojat kinastelivat kanteleesta. Tarkemmin sanottuna oikeudesta soittaa ja omistaa kantele toisen jäädessä nuolemaan näppejään. Lopulta kantele putosi maahan ja kulmasta irtoai palanen. Ei haittaa, kantele soi edelleen.

Numero 3. Autoon vaihdettiin talvirenkaat. Talvi oli tulossa ennusteiden mukaan. Kanta-asiakkaana renkaiden vaihto maksoi vaivaiset 16 euroa. Kotimatkalla huomasin valojen varoitusvalon palavan. Pienen tutkimuksen jälkeen totesin takarekistelikilven toisen lampun palaneen. Enemmän häiritsee koelaudassa palava valo.

Numero 4. Nautiskelin perinteistä sokerimyrkytystä irtokarkeilla. Otin samalla yhden B-vitamiinipillerin. Yhden sellaisen, jossa on runsaasti B-12 ja B-6 vitamiinia. Huomasin, että suussa oli jokin kova palanen. Ajattelin sen olevan pala vitamiinipilleriä. Vaan ei ollut. Takahampaasta oli hajonnut paikka

Mitä seuraavaksi?
Tämä kertoo sen, että viat ja ongelmat tulevat usein ketjussa peräkkäin. M.O.T. Mikä oli todistettava.

Kahden nakin hodari

Kaivoin pakastimesta sämpylöitä. Laitoin yhden sämpylän ja kaksi balkanin nakkia mikroon sulatukseen. Sulamisen lisäksi kaikki lämpenivät sopivan lämpöisiksi.  Halkaisin sämpylän ja voitelin puolikkaat sulatejuustolla. Laitoin sämpylän väliin nakit ja hieman sinappia ja ketchuppia. Tämä oli niin hyvää, että tein toisen heti perään.

Joskus pienellä vaivalla voi saada niin hyvääääääää.

keskiviikko 2. marraskuuta 2016

Mitä tänään syötäisiin ?

- Mitä meillä on tänään ruokana ?

- Tein mifua, härkistä, nöyhtökauraa, täysjyväkalafilettä ja suklaa tuorejuustoa.

-  Ai !  Onko meillä myös jotain syötävää ?

Kirkon jäsenmäärä vähenee

Tänään kerrottiin, että ev.lut. kirkkoon kuuluu 72 % väestöstä. Väki on kaikonnut kirkosta tasaista vauhtia. Vuosittain väki vähenee noin prosentin. Tasaisen kaavan mukaan 72 vuoden jälkeen viimeiset jäsenet jättävät kirkon. Se on vuonna 2088. Sitä ennen kirkolla on pieni pala purtavana. Jos väen väheneminen jatkuu, se vaikuttaa verotuloihin. Prosentti vuodessa on toki vähän, mutta lisäksi pitää laskea jonkinmoinen inflaatio. Se on nykyisin prosentin luokkaa. Siis pari prosenttia vuodessa vähemmän. Kymmenen vuoden kuluttua kuluja pitäisi säästää peräti 20 %. Se on iso luku.

Oletan, ettei seurakuntien toimistoissa tai kirkon tutkimuskeskuksessa ole henkilöitä, joka uskaltavat sanoa tätä ääneen. Se olisi pessimismiä ja toivon menettämistä. Toisaalta väen kaikkoamista on jatkunut nyt jo viisitoista vuotta. Sen luulisi herättävän arkkipiispan, kirkolliskokouksen ja kirkkojen talouspäälliköt. Seurakuntia on yhdistetty ja tehtäviä on karsittu viime vuosina, mutta sillä on saatu vain nykyinen tilanne siedettäväksi.  Tulevaisuudesta pitäisi olla jonkinlainen plan B. Suunnitelma siitä, mitä tehdään jos sama meno jatkuu.

Mitä tämä minulle kuuluu ? Enhän ole kuulunut kirkkoon 47 vuoteen. Eihän se sinänsä kuulukaan, mutta kirkon piirissä on myös tärkeitä toimintoja kansakunnan näkökulmasta. Esimerkiksi diakonia. Mikäli sosiaalinen työ ja moni muu laupeudentyö jää yhteiskunnan varaan, on uudella sotella paljon lisätehtäviä. Sen maksavat kaikki veronmaksajat.

tiistai 1. marraskuuta 2016

Kateellisten päivä

Marraskuun ensimmäistä vietetään Kateellisten päivänä. Silloin verohallinto julkaisee vuotuiset verotiedot. Köyhän kansan ja vähän rikkaampienkin on mahdollista zoomailla naapurien tuloja. Kateellisena voi todeta jälleen, miten itse on jälleen jäänyt nuolemaan näppejään kun kaveri on taas saanut runsaasti enemmän. Mikä epäoikeudenmukaisuus ! Jotkut pysyvästi rikkaat pitävät tätä päivää masokistien päivänä. Todella rikas voi kovaan ääneen kuuluttaa vuositulonsa ja kuullaa murhanhimoiset ajatukset ihmisten päiden sisällä. Ai, ai kun tuntuu hyvältä !

Yllättäen samat, tutut nimet ovat miehittäneet suurituloisten listat. Jorma Ollila on kärkipäässä 42 miljoonan tuloilla. Omena ei ole pudonnut kovin kauas Ollilan puusta, sillä poika Jaakko onnistui saamaan jo mukavat 16 miljoonaa. Maailman viisain, komein ja vaatimattomin pankkiiri Nalle Wahlroos sai " vain" 20 miljoonan tulot. Kateelliset voivat kuiten hämmästellä Nallen pieniä veroja, jotka olivat vain 18 %. Hänhän on kuuluisa maastamuuttaja. Nokia Risto Siilasmaa sai kasaan 14 milliä ja Sanoman Patricia Seppälä 9 milliä. Koneen Antti Herlin tyytyi pikkusummiin tänä vuonna, sillä 2,7 miljoonaa menee pelkkiin juomarahoihin.

Julkkispuolella katse kääntyy kokki Tomi Björkiin, sillä hän leipoi oivat 3,5 miljoonaa. Kansantaiteilija Vesku Loiri jäi vain puoleen miljoonaan, samoin kuin kansannaurattaja Sami Hedberg.Huutokauppa kannatti, sillä Aki ja Heli Palsamäki saivat yhteensä parisataa tonnia. Jokereiden valmentaja Erkka Westerlund sai kolme ja puolisatataa tuhatta vaivanpalkkaa. Kaikissa viihdeohjelmissa ja elokuvissa näyttelevä Aki Hirviniemi tienasi alle parisataa tuhatta (177.000 €).  Vielä kehnommin kävi toisen telkkunaaman. Roope Salminen on todistettavasti esillä vähintää kahdesti päivässä, mutta bisnekset sujuivat vain 76 tonnin edestä. Miten sitä voi myydä itseään noin halvalla ? Se vaatii talkoohenkeä. Poliitikko Anne Berner osaa sentään tehdä tiliä ministerinin hommista huolimatta. Viime vuoden tulot olivat mukavat 600000 €.

Nyt kannattaa kaivella kaikkia  tarjolla olevia tietoja, sillä pian tämäkin päivä on ohi. Oma suosikkini on uuden veikkauksen toiminnanjohtaja Olli Sarekoski. Hän tulonsa ovat 32 tuhatta, ilman
pienintäkään riskiä. Tämä on tuki vasta ensi vuoden alusta. Me pelaajat otamme kaiken riskin ja teemme pieniä tappiota pelaamalla. Sarekoski ei ota riskiä lainkaan. Vain harva on minimoinut riskit toisille yhtä hyvin kuin hän. Kaiken lisäksi mainittu 32 tonnia napsahtaa tilille joka kuukausi. Toki saan itsekin reippaasti rahaa, vaikka se on yksi viidestoista osa tästä kuukausipalkasta. Mutta ei harmita, sillä minun ei tarvitse lainkaan tulla kustannuspaikalle.

Hyvää kateellisten päivää kaikille !