KotiSuomessa

Ensivaikutelma Suomesta oli se, ettei täällä asu ketään, sillä ketään ei näkynyt missään.

Lehtien mukaan Suomi on täynnä maahanmuuttajia. Sunnuntai- ja viikonloppulisiä ei leikata. Makeisvero poistuu.  Emme voi elää enää kuin ennen. Ihan kun täällä olisi tekeillä jotain. Kaikki näyttää kuitenkin samalta kuin ennenkin.

On mukava katsella telkkua. Käydä kotona saunassa ja suihkussa. Ruoanlaitto on kivaa, kun on kaikki välineet ja ruokaa saa kaupasta. Kotona on hiljaista. Kotona on yksityistä.

Suomessa ei ole suurkaupunkeja. Elämme väljästi ja puhtaassa maassa. Meillä ei ole ruuhkia. Arki on hyvinvoinnin ja korkean elintason ympäröimänä.

On outoa, että sen huomaa vasta oltuaan pari viikkoa pois kotiSuomesta. Kotona tottuu kaikkeen arkiseen hyvään eikä osaa arvostaa tai nauttia siitä. Ehkä huomenna unohdan tämän kaiken.

Viimeistä päivää

Päivällä suuntasimme kengänkärjet kohti Grande Zaplonia. Siellä oli sunnuntaipäivän antiikkitori. Kaupan kaikenlaista antiikkitavaraa koruista astioihin ja tauluista huonekaluihin. Oli kallista. Käveltiin kanavan toiselle puolelle. Kanavan takana oli Arabia. Ihan kuin olisi matkustanut eri maahan. Kaupat olivat kuten ammatissa tai damaskoksessa. Huntupäistä väkeä liikkui ostoksilla. Torilla myytiin naisten vaatteita ja kankaita. Palattiin turistien kansoittamaan keskustaan, joka oli viiden sadan metrin päässä arabikaupunginosasta.

Lounaalla väitettiin keskusta kuumimmat tarjoukset. Kuitenkin läheltä Grabde Pöacea löytyi italialainen ruokapaikka. Simpukka-annos ranskalaisilla ja salamipizza kahdella lasillisella viiniä höystettynä maksoi 35 euroa. Kadulta löytyi jälkkäriksi jäätelötötterö yhdellä pallolla a 1,20 €. Miksiköhän meillä kotoSuomessa ravintolan ruoka on niin kallista ?

Rihkamakaupasta kadulta ostettiin kivat korvikset. Hinta 5 €.

Saint Jazz ten Noode

Lauantaina menimme paikkaan nimeltä Botanique. Entinen kaupungin rikkaiden perustama puutarha oli nyt konserttitalo  hienon puiston keskellä. Kyse on kaupunginosamme Saint Josse ten Noode omasta festarista, joka täytti pyöreät 30 vuotta. Liput maksoivat vaivaiset 12 euroa kappale ja odotettavissa oli neljä bändiä.

BRZZVLL feat. Antony Joseph.  Kongolaista disko-ja biletysmusaa isolla miehityksellä. Kova meininki, mutta, mutta. Ehkä illan viimeisenä biletysbändinä tämän voisi ymmärtää. Yleisö oli ilolla mukana. Anthony Joseph lausui Ginsbergmäisiä värssyjä julistavan sävyyn. Vahva rytmiryhmä kahdella rumpalille varustettuna. Brazzavillehän on Kongon pääkaupunki, joka taas on entinen Belgian siirtomaa.

Ourim Tourim. Afrikkalainen laulajatar säestäjänään mainio bändi. Uskomaton rumpali Jon Grandcamp. Enpä ole kuullut näin tsäpäkkää rumpalia sitten Dave Wecklen.

Nicolas Kummert Rainbow, feat. Lionel Loueke. Hieman norskilaista afromusaa. Illan taiteellisin paketti. Osmo Kontulan näköinen basisti Nicolas Thys oli hyvä.

Da Romeo & The Crazy Moondog band. Tuli mieleen seiskytluvun Ian Carr ja Nucleus. Vauhti oli kova ja basisti Romeo piti tahtia yllä. Ihan ei tullut selväksi olisiko funkin sijaan toiminut hitaammat bassobiisit. Taitava bändi, mutta vauhtia hieman liikaa.

Brysselissä

Bozarissa soitti Belgian kansallinen sinfoniaorkesteri ONB/NOB. Johtajana Ion Marin. Päästiin kolmannelle riville ihan viulistien takapultin viereen. Ohjelmistossa Rossinin Wilhelm Telliä eli biisiä, jota amerikkalaiset piirroselokuvien tekijät käyttävät takaa-ajokohtauksissa. Pianisti Jean-Efflam Bavouzet veti Beethovenin pianokonserton numero neljä, opus 58. Ihan hyvää luritusta.  Sitten pitkähkö ja sekava Berliozin sinfonia fantastique, opus 14.  Berliozin veto kesti aivan liian kauan, mutta yleisö antoi kapulle mojovat aplodit. Gigolon oloinen mies.

Grande Placella oli jonkinlainen Vallonian ( ranskankielisen etelän) juhla. Esiintymässä viihdemaailman huiput  maakunnasta. Aukio oli mustanaan väkeä.

Käpyttelimme lopulta kotoisen Sain Josse ten Nooden nurkille Liberte aukiolle. Ravintola Liberty veteli viimeistä iltaa, koska se oli päätetty lopettaa. Paikallinen englantia taitava heppu tarjosi viiniä sen kunniaksi ja kertoi samalla pienessä laitamyötäisessä kuinka epäoikeudenmukaista paikan lopettaminen oli. Kiva paikka ja täynnä paikallisia ihmisiä.

Täällä muuten porrää hälytysajoneuvojen vähintään kerran tunnissa. Ilmeisen vaarallinen kaupunki. Enpä ole kuitenkaan nähnyt mitään onnettomuuksia.

Seuraavana päivänä suunnistimme Ixellesiin. Siellä oli hyvin kotoisa kaupunginosa, jossa oli iso tori. Myynnissä vihanneksia, leipää, juustoja, makkaraa, pasteijoita, crepesiä, voileipiä, viiniä, ranskalaisia. Torin laidalla oli myös pieni ranskalaiskioski. Sen sanottiin olevan paras perunapaikka. Pitäisi puhua belgianperunoista eikä ranskalaisista, sillä ne ovat ihan eri asia. Fries Flagey on nimi. Ihan tiedoksi, jos satutte kulkemaan ohi. Jono oli parikymmentä metriä pitkä.

Illalla oli sitten vuorossa Saint Jazz ten Noode jazz festarit. Tapahtumapaikkana Botanique. Nykyisin konserttipaikka, mutta entinen Brysselin porvareiden rakentama puutarha tieteellisiin tutkimuksiin. Mutta siitä lisää lehtemme seuraavassa numerossa.

Bruxelles

Brusselin keskustassa on kilometrin mittainen kauppakatu Rue Neuve.  Sen varrella on pääosin vaateliikkeitä. Löytyi taas nahkahousut ja tuliaisia. Ensimmäisestä löytyivät housut ja yksi tuliainen ja sitten tunnin kuluttua vielä toinen tuliainen lisää.

Jazzkapakka Village on aivan Grande Placen kulman takana. Nuorten herrojen sextetti Momentum soitti omaa tuotantoaan ja muutaman klassikon. Omissa biiseissä oli jonkilainen jännittyneisyys. Vieraskappaleet soivat rennommin. Paljon on matkaa nuorilla miehillä edessään. Opiskelu Brusselin kuninkaallisessa konservatoriossa on antanut pohjatiedot, mutta jazz on jotain paljon henkilökohtaisempaa. Onkohan Juhani Tamminen yrittänyt valmentaa momentumia ?

Atomium on vuoden 1958 maailmannäyttelyyn rakennettu sata metriä korkea atomin rakennetta kuvaava härveli. Ehkä eräs Euroopan erikoisimmista nähtävyyksistä. Näkyi hyvin Brysselin siluetti. Senioriliput maksoivat 8 € kappale. Kannatti.

Saint Jazz ten Noode Jazz festarit pistettiin käyntiin Jazz Stationilla. Kitaristi Lorenzo Di Maio Groupin soitti päällikön musaa. Hienoja sävellyksiä. Kiva meininki vuoden parasta tähän mennessä. Sitten tulikin Herve Samb Quartet ja pyyhki pöydän energisellä, mutta myös herkällä soundillaan. Itse herra Samb oli kitaristina pitelemätön. Välillä rankkaa sähköä ja väliin tunteikasta akustista. Jonkinlainen kuuluisuus on basisti Reggie Washinton. Myös rumpali Sonny Troupe oli mies paikallaan. Voimafonisti Olivier Temime oli joukon tavis. Hieno bändi ja eittämättä vuoden kohokohta. Liput maksoivat vain kuusi euroa. Mahtava hinta-laatusuhde. Jos minä saisin päättää, palkkaisin nämä herrat heti Tampere Jazziin.

Vieux Marche on tori, jossa myydään kaikenlaista kirpparikamaa. Koko tori on täynnä maahan asetettuja vaatteita, astioit, kalusteita, afrikkalaisia naamioita, kirjoja, levyjä, tauluja, videoita jne. Ihan hengästyttävä sekamelska. Keräilijän unelmapaikka. Sijaitsee pienen matkan päässä Grande Zablonista.

Brussels

Brysseli on Belgian pääkaupunki ja Euroopan pääkaupunki. Belgia on jakautunut kahtia flaaminkieliseen ja ranskankielisen alueeseen. Kansa on ollut usein jakautumassa kahdeksi eri valtioksi. Brysselissä puhutaan ranskaa.

Grande Place on kaupungin vanha keskusta. Se on epäilemättä eräs Euroopan hiennoimmista toreista.  Muutaman sadan metrin päässä on Manneken Pis. Pissaava poika. Se on pikkuinen patsas. Aivan patsasaukion vieressä hieman yläpuolella on olutravintola Poechenellekelder. Todella symppis pieni olutpaikka, joka on täynnä pissapojan patsaita, soittimia, kivääreitä ja olutpulloja. Suosittelen. Toinen paikka on Delirium Café. Sinne löytää kävelemällä galleriakäytävää ja sen jälkeen ravintolakatua. Paikalliset neuvovat kyllä. Tarjolla on 2400 olutlajia. Emme maistelleet kuin muutaman oluen: Delirium Tremes, AMorte Subite, Duvel, Trappist, Leffe, Kriek, St Feullien, Westmalle, Carolus, Geueze, Lambic, Chimay, Brugge triple ja jotain muuta.

EUn komissio ja Euroopan Parlamentilla on valtaisat rakennukset noin kilometrin päässä toisistaan. Ihmettelen aina kuinka hyviä päätöksiä voi syntyä näin rumien mammuttimainen sisällä. Muistuttaa savijalkaista jättiläistä. Sattumalta löysimme myös Fiesta Europan. Pikku torilla oli eri maiden telttoja, josta sai ostaa juomia ja muita tuotteita, Suomikin oli paikalla.

Bozar on konserttitalo. Päätimme mennä katsomaan ja kuulemaan belgialaista kamariorkesteria nimeltään Quator Ebene. Soittivat brasilialaistyylistä musaa. Mahtavia sovituksia tunnetuista kappaleista. Ostimme eturivistä halvimmat 16 € liput. Järkkäri vei meidät kuitenkin keskelle salia kuudenkympin paikoille, ettei salin keskusta näyttäisi tyhjältä. Kiitimme ja kumarsimme. Hieno konsertti, jota ei pilannut edes laulusolisti ei hänen fonisti miehensä.

Pianojazzia Skeksissä

Paikan nimi on Skeks. Se on kulman takana viidenkymmen ravintolan ja metrin päässä. Sunnuntaisin siellä  soitetaan jazzia. Tänään esiintyi nuori pianisti Stefan Bos trioineen. Klassisen taustan omaava 18-vuotias Bos veteli hienon lyyrisesti Evensia ja kumppaneita. Tyylikäs ja harmoninen soittotapa. Sensitiivisen herkkä. Ei maksanut mitään, jäätiin saamapuolelle. Tai no, kaksi viiniä maksoi 6,50 €.

Olemme olleet viidesti livekonsertissa ja rahaa on mennyt pääsylippuihin yhteensä kolmekymppiä kahdelta. Ei paha.

Ensi viikolla Brysselissä olisi Crosby, Stills ja Nash. Liput hieman alle satasen. Ei mennä, koska ei ole Youngia. Vanhat sedät saavat heilua rauhassa keppiinsä kanssa. Yritetään löytää nuorempaa polvea. Youngia.

Yhä Amsterdamissa

Nyt viikonloppuna ei ole enää satanut. Olemme siitä hyvin kiitollisia. Joka päivä on heitetty sellainen vajaan kympin lenkki, kävellen.

Ostin Waterloopleinin kirppikseltä nahkahousut. Sitten ostin paksun hupparivillapuseron. Tämä on poikkeuksellista, sillä edellisenä päivänä ostin nahkatakin. Kaikki maksoivat noin neljäkymppiä kappale. Yleensä en osta mitään, ainakaan vaatteita.

Hieman alkaa kypsyttää tämä ihmispaljous. Aina kun astumme ulos, kymmentuhatta muutakin on lähtenyt liikkeelle. Eikä pelkästään täällä lyhtyjen alueella vaan joka paikassa ympäri keskustaa. Epäilen, että porukkaa on liikkeellä myös silloinkin, kun olemme jossa muualla tai lepäilemässä hotellissa. Joka päivä, joka tunti massat vaeltavat kaduilla. Tämä lienee sitä turismiteollisuutta.

Leidseplein on yksi viihdekeskus, jossa on paljon ruokaravintoloita, pubeja, terasse ja diskoja. Sen lisäksi siellä on livemusaa.  Ja kymmenentuhatta kanssaeläjää.

Menimme indonesialaisen ravintolaan syömään Rijstafelia. Tarjolla Special nimisessä menussa oli noin reilu kymmenen erilaista annosta, joita syötiin riisin kanssa. Hienoja makuja. Viinipullon ja tippien kanssa koko komeus maksoi seitsemän kymppiä. Ei paha. Paikan nimi oli Puri Mas. Seuraavana iltana syötiin vietnamilaisessa ravintolassa erilaista salaattipitoista ruokaa. Hinta 26 ekeä. Myös hyvää, muttei mitään Rijstafelia.

Waterholesa soitti Grale Door-niminen bändi. Siis Dave Grohl käännös. Soittivat Foo Fighters musaa. Täysin vieras heppu tarjosi meille bissen ja viiniä. Ystävällistä. Café Altossa soitti jazzia hollantilaisen rumpalin bändi, jossa on kaksi puhaltajaa Espanjasta ja kitaristi ja basisti Portugalista. Nimeä en muista, mutta hyvin meni.  Bourbon street-nimisessä musiikki barissa soitteli jenkkibluesmies. Bluesia, rockia ja rythm and bluesia. Hyvin veti. Nimi oli Chage tai jotain. Oikein hyvä.

Tuulimyllyn oli tehty panimo. Brouverij. Sielä sai maistella erilaisi talon oluita kahdeksalla ekellä.

Westergasfabrijk on muuttunut erilaisten kauppojen, museoiden ja soittopainikkeilla tyyssijaksi. Sunnuntaina oli foodmarket, josta sai ostella etnistä ruokaa ja olutta ja viiniä. Porukkaa oli runsaasti. Makua oli samoin runsaasti. North Sea Jazz Clubilla Cherry Sunday-niminen vokalisti lauloi Billie Hollidayta. Parasta mitä täällä on kuultu.

Amsterdam

Jotta työssä olevat kanssaveljet ja -siskot eivät joutuisi kateuden pauloihin, kerron kaikki negatiiviset asiat Amsterdamista.

1. Sataa. Joka päivä on satanut. Välillä sataa vähemmän tai ei lainkaan. Päivällä kuitenkin sataa, joten täällä on ilma vilpoista ja kosteaa. Illalla ei ole satanut, jolloin keskustassa on liikkeellä tuhansittain ihmisiä. Niin on kyllä päivälläkin, mutta hieman vähemmän.

2. Hotellihuone on vaatimaton. Se on kooltaan kuin kaksi laivan hyttiä peräkkäin. Vuoteet ovat myös peräkkäin. Suihku ja vessa on omasta takaa. Kaikki äänet kuuluvat joka puolelta. Pientä lohdutusta tuo se, että hotelli sijaitsee muutaman sadan metrin päässä Päärautatieasemasta, Damilta ja Punaisten lyhtyjen alueelta.

3. Lämmintä ruokaa syötiin toissa päivänä. Kunnon ateriaa ei ole tullut syötyä parina päivänä. Ei ole nälkä. Se taas johtuu siitä, että nautimme päivittäin pieniä annoksia jotain ruoan tapaista. Sellaisia ovat paikalliset voileivät, krepesit, vohvelit, patongit, juusto, salami, jäätelö jne. Juomiakin on ollut tarjolla.

4. Emme menneet katsomaan Ajaxin ja Celticin futismatsia. Poliiseja oli tänään keskustassa poikkeuksellisen paljon. Päätimme kärsiä muutaman sadan metrin päähän hotellissamme Café Casablancaan. Siellä soittaa big band jazzia.

5. Van Gogh museossa ei ollut kaikkia taiteilijan töitä. Kuten arvasinkin museossa ei ollut kaikkia kiinnostavia töitä. Sitä paitsi jouduimme odottamaan lippujenostojonossa parikymmentä minuuttia.

6. En onnistunut tinkaamaan vintage kaupassa. Myyjä ei millään suostunut pudottamaan hintaa vaatekaupassa, vaikka kyse on käytetyistä vaatteista. Jouduin maksamaan melkein viisi kymppiä retronahkatakista, jota naiset pitivät hienona löytönä.

Onhan täällä ollut mukavaakin, mutta jätetään ne nyt kertomatta, ettei ketään harmita.

Matkalle

Lomalla ollaan ja mikäs sen paremmin sopii lomalaisille kuin matka Hollantiin ja Belgiaan. Tarkemmin sanottuna Amsterdamiin ja Brysseliin. Se on eräänlainen palkinto muuton ja putkiremontin aiheuttamista vaivoista. Hollanti on tuttu maa, sillä tämä on kymmenes kerta maassa. Amsterdamissakin on tullut käytyä tätä ennen kolme kertaa. Belgiassa olen ollut viisi kertaa ja Brysselissä kahdesti. Vaikka visiittejä on ollut aika monia, odotan innolla tätä reissua. Haluan myös esitellä kumppanilleni nämä maat ja kaupungit, joissa hän ei ole käynyt. Molemmissa maissa ja kaupungeissa on paljon kiinnostavia asioita. Aion ottaa myös rauhallisesti. Se tarkoittaa katukahviloita ja ihmisten observointia. Elämänilmiöiden seuraamista. Se on tämä matkan haaste ja tavoite. Ottaa rennosti ilman suunnitelmia.

Joitakin ruokasysteemeitä pitää kuitenkin kokea.

Hollannissa on kaksi must-juttua: juusto ja rijstafel. Kun astuu paikalliseen juustokauppaan ja maistaa tuoretta goudaa tai vanhaa goudaa, makunystyrät kohoavat taivaisiin. Juustoja on valtaisat määrät. Indonesialainen riisipöytä pitää sisällään riisin lisäksi 5-20 erilaista maukasta, tulista, makeaa annosta. Surinamilainen keittiö on myös Hollannissa läsnä, sillä suninamilaisia asuu paljon Hollannissa. Surinam on ollut osa Hollantia.

Belgiassa on neljä must-juttua: oluet, belgianperunat, simpukat ja konvehdit. Delirium cafessa on myynnissä 2400 olutlaatua. Belgia on oluenjuojien taivas. Makuja ja oluttyyppejä on lukemattomia. Ranskanperunat keksittiin Belgiassa. Ne ovat ihanan paksuja ja maukkaita katuleittiöstä ostettuna. Valkoviinissä keitetyt tuoreet simpukat vievät kielen mennessä. Perussetin vaihtoehtona on valkosipulissa, chilistä tai kermassa haudutetut simpukat. Puhumattakaan lukemattomista tuoreen suklaan myymälöistä. Pehmeää, suussasulavaa, makeaa suklaata erilaisin täyttein höystettyinä. Siinä jäävät Fazerit ja Marabout kauas unholaan.

Suomi ja Ruotsi yleisurheilivat

Tukholmassa kisailivat suomalaiset ja ruotsalaiset yleisurheilijat. Miehiä olivat ruotsalaiset. Naisia olivat suomalaiset. Vai miten se nyt meni ? Joka tapauksessa aika on mennyt tämän kilpailun ohi. Yleisurheilu on vaan jäänyt marginaalilajiksia, siinä kaikki. Palloilulajit ovat vieneet nuoret urheilijat ja samalla yleisön. Ruotsissa on sentään jotain tasoa miehissä. Suomi on täysin altavastaajana.  Läsähtänyt tunnelma on vienyt myös kilpailijoiden motivaation. Kuvaavaa olivat viestinjuoksut. Kaikilla suomalaisjoukkueilla oli ongelmia kapulan vaihdossa. Huomenna jatketaan. Nyt on tilaisuus vetää sunnuntaipäikkärit Ruotsiottelun parissa. Se on samaa sarjaa kuin 50 hiihto, pesäpallo tai jääpallo.

Liiga käyntiin

Suomen suosituin urheilulaji, jääkiekko alkoi pyöriä viikonloppuna. Liiga tahkottiin pari kierrosta ja tutut joukkueet olivat pelipäällä. Kahden kierroksen perusteella ei voi paljoa päätellä, mutta jotain yllättävääkin on nähty. Jumboinä ovat Blues ja Ässät ilman pisteitä. Ässät ei ole onnistunut myöskään maalinteossa. Kärpät, Tappara,  H IFK ja SaiPa vaikuttavat vahvoilta.

Jotain uuttakin on tullut peliin. Jatkoajalla kentällä on kolme pelaajaa molemmista joukkueista. Tilaa riittää. Aika näyttää tuleeko joukkueisiin jatkoajan peliin profiloituneita erikoismiehiä.

John Mayall

Valkoisen bluesin kruunaamaton kingi, brittiläinen John Mayall teki pienen Suomikiertueen.  Kiertueen nimi oli Hands that play the Blues. Torstaina hän soitteli Tampere-talossa. Tämä oli noin kymmenes vierailu Suomeen. Kokoonpanossa soittivat Rick Athas kitara, Greg Rzab basso ja Jay Davemport rummut. Maestro itse lauloi ja soitti kosketinsoitinta, kitaraa ja huuliharppua. Tukeva rytmiryhmä ja  garymooremainen kitaristi tekivät Mayallin roolista  kiitollisen. Hän oli parhaimmillaa huuliharpistina ja laulajana. Mayall oli edelleen loistava harpisti. Myös laulu oli entisenlaisessa kuosissaan.  Kitara ja kosketinsoitin toivat esiin välillä turhanaikaista pimputtelua.

Olin edellisen kerran katsomassa Mayallia Helsingin Kulttuuritalolla vuonna 1969. Mies on edelleen hyvässä vedossa. Samanlaisessa kuin silloinkin. Biisit ovat tutun Mayall-kaavan mukaisia. Niissä on positiivinen tempo ja  melodia. Kiva katsella,  kun mies itse on iloinen ja tykkää hommasta.

Mayall tunnetaan parhaiten hänen Bluesbreakers kokoonpanoistaan. Iso joukko tunnettuja soittajia on käynyt Bluesbreakers-myllyssä: Eric Clapton, Jack Bruce, Peter Green,  Mick Fleetwood,  Coco Montoya, Mick Taylor ja moni muu. Nykyisin 81-vuotias valkoisen bluesin veteraani jaksaa edelleen keikkailla. Ja mikä ettei. Ääni kulkee ja soitto soi.

Reckhart Huurupiilossa

Simo Laihosen improvisaatiojazzillat jatkuivat keskiviikkona Huurupiilossa. Paikka olikin huurussa, kun kolmisenkymmentä ihmistä oli ahtautunut sisälle. Wigwamin kitaristina tunnettu Pekka Rechart veti soolokeikan. Aiemmasta vierailusta tuttua dialogista soittoa kuultiin nytkin. Vajaan tunnin setti oli raikas ja kepeä. Rechart keskusteli itsensä kanssa ikäänkuin superminän ja minään kesken.

Sound the bell-niminen trio, Ukkonen, Mentu, Laihonen heläytteli omia biisejään. Tykkäsin basisti Jari Ukkosen vankasta soitosta. Simo Laihoselle pitäisi antaa jonkinlainen kansalaismitali. Siinämäärin aktiivisesti hän on hoitanut erilaisia marginaalimusiikin soittajia Huurupiiloon ja muuallekin.

Hallitus pani tuulemaan

Hallitus päätti toimista viiden prosentin tuottavuuden parantamiseksi. Aiemmin uhatut toimet on hieman muutettu ja kohdistettu työtätekevän väestöön. Pari arkipyhänä muuttuu palkattomiksi, ensimmäinen sairauspäivä on palkaton ja 2-9 päivältä tulee 80 % palkasta, julkisen sektorin lomaoikeutta rajataan, ylityökorvauksia puolitetaan. Tämä on herättänyt luonnollisesti ammattijärjestöt taisteluvalmiuteen.  Nehän ovat tarvinneet jotain yhteistä vihollista, sillä jäsenistö on vähentynyt viime vuosina. Samalla ammattijärjestöt ovat jääneet epämääräisiksi asiantuntijaelimiksi, joiden maailma on ollut kaukana työntekijöiden elämästä. Mutta nyt hallitus on pamauttanut suoraan työntekijäkentän ytimiin. Kuitenkin useat työntekijätahotkin katselevat toimenpiteitä myötäkarvaan. Palkat pysyvät ennallaan, verotus ei kiristy, muutama työpäivä tulee lisää. Lyhyet sairauslomat vähenevät oletettavasti ja työpaikalla ei tarvitse paikata näiden lomalaisten työtehtäviä. Positiivisia vaikutuksia odotetaan työllisyyden lisäämisen muodossa. Se olisi tervetullutta, mutta suuruudesta ei ole mitään takeita.

Nostan hattua, sillä nämä toimet ovat ainakin konkreettisia. Tässä riittää polemisointia parille seuraavalle vuodelle. Hallitus tarjosi neuvotteluja, mutta SAK:n vahvat liitot viittasivat kintaalla. Nyt tie on tullut vetävän käteen. Kun itse olen jäämässä eläkkeelle, työelämän uudistukset eivät suuremmin hetkauta. Oma ostovoima pysynee samalla tasolla.  Nykyisin itsekkyys on vallannut myös oman elämäni. AY-liike ei ole omalla kohdallani saanut mitään merkittävää parannusta aikaan. Se on keskittynyt muiden työntekijöiden etuuksiin. Nyt annan itsekkyydelle vallan.

Amy

Amy Winehousesta kertova elokuva on nimeltään lyhykäisesti Amy. Elokuva kertoo nopeasti maailman huipulle kohonneen vokalistin elämäntarinan. Dokumentinomaista elokuvaa ryydittää Winehousen musiikki. Se onkin elokuvan parasta antia. Pääteemana ei ole kuitenkaan musiikki vaan Winehousen päihteiden käyttö. Hän kuoli kesällä 2011 alkoholin aiheuttamaan sydämenpysähtymiseen 28-vuotiaana. Elokuva piirtää kuvaa Winehousen päihteiden käytöstä läheisten kertomuksilla. Hän ei ottanut huomioon kanssaeläjien neuvoja vaan tuhosi elämänsä. Winehouse ei elokuvan mukaan pystynyt kestämään valtaisaksi ryöpsähtänyttä julkisuutta ja menestystä, johon hän ei koskaan tottunut. Hän oli tavallinen, suorapuheinen tyttö, joka halusi tehdä omaa musiikkiaan. Hänen säveltämän musiikin ja sanoitusten taustana oli arkielämä ja sen omakohtaiset kokemukset.

Oli todellisuus mitä tahansa, en voi sanoa pitäneensä elokuvasta. Olen suuri Amy Winehousen fani, mutta elokuva keskittyy päihteisiin ja niiden tuomiin ongelmiin. Kaksituntinen elokuva on venytetty liian pitkäksi. Ohjaaja Asif Kapada on selvästi valinnut näkökulmansa. Se antaa lohduttoman kuvan Winehousen elämästä. Käsittelemättä jää lähes taysin laulajan hieno lauluääni, sen kehittyminen tai oman musiikillisten taitojen kehittyminen. Elokuvasta jää se kuva, että Winehouse kuunteli jazzia ja oppi sen myötä laulamaan omalla tavallaan. Mitään muuta ei tarvittu.  Pääasia olivat päihteet. Harmi, jos näin ainutlaatuisesta laulajasta jää näin surullinen kuvaus jälkipolville. Vaikuttaa siltä, että ohjaaja on halunnut ulosmitata viimeisen rahastuksen kohutusta laulajasta.

Amy Winehousen musiikki on ainutlaatuista ja lauluääni hakee vertaistaan kymmenien vuosien takaa esiintyneistä huipuista. Meille Amy Winehousen ihailijoille ja kuuntelijoille Amyn musiikki elää ja tuo nautintoa. Sitä kautta Amy Winehouse elää keskuudessamme keskuudessamme.

Viikon syyllinen: Työmies Matti Putkonen

Perussuomalaisten työmies Matti Putkonen tekaisi mustan listan kaikista keljuista kavereista, jotka ovat sorsineet kansanedustaja Immosta ja sitä kautta koko Perussuomalaista puoluetta. Samalla hän palautti mieleen vanhan ajan mustat listat, joilla karsinoissaan meikäläiset ja vastustajat. Putkonen kutsui mustan listan porukan keskustelemaan Perussuomalaisten toimistolle, mutta useimmat kieltäytyi täällä mustan listan kutsusta.

Kansan tuomio:

1. Putkonen ryhtyy kirjoittamaan kolumneja valtakunnan päälehtiin aiheena:
Tunnustuksia ja havaintoja. Miten kivoja tyyppejä mustan listan henkilöt oikeasti ovat.

2. Työmies Matti Putkosen itse itselleen antama työmies-titteli vaihtuu. Putkonen antaa itse itselleen uuden nimikkeen, joka kuvastaa hänen positiivisuuttaan, ystävällisyyttään, empaattisuuttaan, vähemmistöjen ymmärtämistä, monikulttuurisuuttaan ja yleistä suvaitsevaisuutta. Vahvoja vaihtoehtoja ovat humanisti, rauhan tekijä, ihmisystävä, filantrooppi, kansojen ystävä, globalisti tai pluralisti

3. Matti Putkonen kirjoittaa omaelämänkerrallisessa kirjan: Kuka keksi rakkauden ? McCarthyn opeista mustien listojen nykypäivään.

4. Matti Putkonen lähetetään EU:n hyvän tahdon lähettilääksi Budapestiin, Lampedusaan ja Kossille. Siellä hänen tehtävänään on osoittaa pakolaisille uusi kotimaa Euroopan rikkaista maista.

Terassin puunkyllästys

Minulla on sisäpihalla pieni puinen terassi. Se on kahdeksan neliön suuruinen. Päätin vetää siihen puunkyllästysainetta. Katselin netistä ohjeita. Puisen terassin vaivaan on kolme asiaa. Lahoaminen, home ja aurinko. Tämän takia puinen terassi tulisi suojata puunkyllästeellä. Paras kyllästysaine on puuöljy. Puuöljyssä on hyvä olla pigmenttiä, jotta se ehkäisee auringon valon aiheuttajalta kuivumisesta. Laitojen päät on hyvä maalata vahvasti, sillä laudan lahoaminen tapahtuu laudan päästä. Kosteus pääsee parhaiten sieltä puun sisään. Terassi on syytä pestä ennen maalausta Levä-ja homepesuaineella. Pesun jälkeen terassi huuhdellaan hyvin vedellä ja annetaan kuivua neljä tuntia. Sitten sen voi maalata puuöljyllä. Kannattaa maalata lauta kerrallaan, niin jälki on yhtenäinen. Puuöljy kuivuu kuivassa parinkymmenen asteen lämmössä 16 tuntia.

Tämän kaiken opin netistä. Sen jälkeen menin kauppaan ja ostin puuöljyä ja pesuainetta. Hintaa tuli yhteensä 25 euroa. Pensseli ja juuriharja löytyivät kotoa.

Ensin tyhjensin terassin. Harjasin terassin harjalla. Rapsuttelivat veitsellä varovasti isommat romppeet. Sitten sekoitin vettä ja homepesuainetta suhteessa 4:1. Jynssäsin juuriharjalla terassin läpikotaisin. Valelin kastelulannulla vettä laudoille, jolloin saippua ja mustat likavedet huuhtoutuivat pois. Annoin laudoitukset kuivua neljä tuntia. Sitten sävelin puuöljyä lauta kerrallaan, kunnes koko terassi oli kyllästetty. Puuöljyssä oli ruskea väriaine, vaikka nykyisin on muotia kyllästää harmaalla. Litran purkki riitti juuri peittämään koko terassin neliöt. Annoin terassin levätä seuraavaan päivään.

Hyvä tuli !