Kevättä kohti mennään ja vakuuttavasti. Päätin tehdä pari pihatyötä aikani kuluksi. Ostin Biltemasta sisalköyttä ja sidonin luumupuun rungot kiinni. Luumupuun on jakautunut kahteen yhtä suureen runkoon. Ne kasvavat toisistaan erilleen ja vaarana on, että jonain päivänä toinen kaatuu pihalle. Yritän pitää niitä yhdessä. Tiedän kuitenkin, että avioliitossakin erilleen kasvaneet puut eivät pysy yhdessä. Lehtien myötä puun varsille tulee enemmän painoa. Kesällä ja alkusyksystä myrsky saattaa kaataa puun rungon. Ei näytä kauniilta, mutta vaalea naru muuttuu ilmastossa harmaaksi, puun rungon väriseksi. Ei se silloinkaan kauniilta näytä, mutten ole keksinyt parempaakaan keinoa.
Linnunpönttö putosi keväällä puusta. Otin puussa ollutta vanhaa köyttä ja sidoin sillä pöntön. Ei sekään näytä hyvältä, mutta vuokrakaan ei ole suuri. Ehkä tiaiset yrittävät pesiä siellä. Sanon yrittävät, koska siepot ryöstävät pesän ja majailevat jonkin aikaa pöntössä. Niin kovaa on lintujen maailma. Tyttäreni vuosia sitten tekemä pönttö on kestänyt kesät ja talvet. Mitä nyt vähän sammaloitunut, mutta hyvä kämppä kaiken kaikkiaan.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti