Eduskunta kokoontuu ensi tiistaina 21.7.2026. Tarkoituksena on käsitellä pääministerin tiedonantoja Garden-hallihankkeesta. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Mäkelä kutsuu tätä kokoontumista kesäteatteriksi. Talven aikana televisio lähetykset eduskunnasta ovat kuvanneet melkoista teatteria eduskunnasta. Ensi viikolla nähdään, kuinka monta edustajaa saadaan paikalle. Uskoisin, että kuintenkin enemmistö hallituspuolueiden edustajista on paikalla.
Kysymys on Kokoomuksen kriisistä. Ulkopuolisille on alkanut näyttämään, että Kokoomus on "Hyvä veli-puolue". Nyt yritetään selitellä ja pestä turkkia. Sitä varten eduskunta kutsutaan koolle. Hallituspuolueiden tulee olla paikalla, sillä oppositio on vaatinut asian käsittelyä. Se tarkoittaa, että tehdään kärpäsestä härkänen keskellä kesää. Ensi viikolla oppositio moukaroi pääministeri Orpoa olan takaa. Hallitus kumppanit katsovat vierestä, mutta antavat luottamuksensa Orpolle. Kokoomus tarvitsee persuja Garden tukeen. Perussuomalaiset tarvitsevat Kokoomusta Rydmanin avustusten perusteettomaan jakoon. Tässä on selvä yhteispelin paikka. Tuki molemmilta toisille ja molempien tilanne on pelastettu. Hallitus saa luottamuksen mätäkuussa.
Nyt iso kysymys kuuluu: vaalit ensi keväänä ? Pelastaako tämä koukku Kokoomuksen Hyvä veli-leimalta ? Pelastaako tämä Rydmanin ja Perussuomalaiset Sotea- järjestöjen alasajolta.
Molempien puolueiden matalat gallup-tulokset ovat saaneet vipinää villahousuihin. Isossa kuvassa yritys on kunnianhimoinen, mutta riskaabeli. " Me pelaamme rehellistä peliä !" Syksyllä nähdään kansan kommentit. Tai no elokuussa. Kesä on politiikassa löysää aikaa, siksi kesällä voi yrittää politikoida mitä vaan. Nyt Orpo on pannut itsensä heikoille jäille. Miten käy ja miltä se näyttää ? Sulavatko jäät alta ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti