sunnuntai 12. helmikuuta 2023

Albina ravintola & viinibaari

 

Helsingin retkellä lähdimme etsimään ruokapaikkaa Vallilaan konepajan alueelta. Siitähän on tullut uusi trendikäs alue Kallion taakse. Ruokapaikka löytyikin hotelli The Folks Konepajan alakerrasta. Albina. Osoite on Aleksis kivenkatu 23, mutta ravintola löytyy sisäpihalta. Ravintola oli valkoinen kalkittu kellari, joka oli tupaten täynnä ihmisiä. Oli perjantai-ilta ja kello huiteli kuutta. Iso ihmismäärä ravintolassa antaa viitteitä hyvästä ruoasta.

Tilasimme alkuruoaksi simpukoita sahramikastikkeessa ja pääruoaksi päivän kalaa, joka oli nieriää. Tarjoilija suositteli valkoviinissä Rieslingiä. Olen laittanut usein sinisimpukoita, mutta nyt oli kehitelty jotain maukkaampaa. Sahrami. Sitähän käytetään useimmiten Paellan mausteena. Tämä kallis mauste toi simpukoiden oikein persoonallisen ja hienovaraisen maun. Liemessä ei ollut lainkaan sipulia, joten sahrami sai valloittaa sekä simpukat, että viinikerma liemen. Pääruoka oli nieriää, jonka ohessa tarjottiin bataattimuusia ja appelsiinihöystettyjä kasviksia. Yhdistelmä toimi upeasti. En muista koska olisin syönyt jotain yhtä maukasta. Riesling toimi tarjoilijan lupauksiin mukaisesti erinomaisesti. Ai, voi, olipa maukas annos. Tästä riittää kerrottavaa vaikka lapsenlapsille. Hintaa koko kahden hengen aterialle tuli 108 euroa, mutta kerrankos sitä meikäläinen pääsen gourmeen makuun.

Suosittelen paikkaa hyvän ruoan ystäville. Eikä pelkästään ruoan ystäville vaan myös viinin ja hyvän palvelun ystäville. Jälkimmäinen oli luontevaa ja asiakasta huomioivaa.

Ei kommentteja: