lauantai 26. helmikuuta 2022

Venäjä on vaarallinen

 Venäjän toinen hyökkäys Ukrainaan on oikeaa sotaa. Kahdeksan vuotta sitten Venäjä kokeili seurauksia. Testattiin Ukrainan sotilaallista voimaa ja kansallista identiteettiä. Samalla testattiin myös länsimaiden suhtautumista ja reaktioita. Kahdeksan vuoden ajan Venäjä on valmistellut Ukrainan haltuun ottoa. Perusteita on lueteltu monenlaisia eri vuosina. Viimeisen vuoden aikana äänenpainot ovat koventuneet. Ukrainan kansan suuntautuminen länteen ja maan halu liittyä Natoon antoi Venäjälle perusteita sotaan. Harva uskoi kuitenkaan sotaan Euroopassa. Euroopan piti olla sivistynyt ja humaani manner. Jälkikäteen voi sanoa, ettemme läntisissä maissa halunneet nähdä Venäjästä tapahtuneita muutoksia. Kyse ei ole ollut pelkästään sodan valmistelusta vaan yhteiskunnan tietoisesta muutoksesta. 

Harvainvalta, Kremlin valta vai pitäiskö sanoa diktatuuri, ei syntynyt hetkessä. Putin ja Kremlin johto ajoivat tietoisesti Venäjän uudenlaisella radalle. Se ajoi opposition maan alle. Vapaiden vaalien tilalla on ollut valtaa pitävien vaalinäytelmä. Korruptoitunut hallinto on perinne Venäjällä, Neuvostoliitossa ja uudelleen Venäjällä. Riippumatonta oikeusjärjestelmää ei ole koskaan Venäjällä ollutkaan. Ilmaisun vapaus tai vapaa media on tukahdutettu viimeistään viime vuosien aikana. Ihmisten ongelmia turvaavaa hyvinvointiyhteiskunta ei edes haluta rakentaa. Tässä tiivistetysti Venäjän yhteiskunnan arvoperusteet. Ne poikkeavat meikäläisistä arvoista kuin yö ja päivä. Tätä taustaa vasten Venäjän hyökkäys ja laajentumistavoitteet eivät ole yllätys. Useimmiten diktatuureissa saavutetaan ennen pitkää kyltymättömän ahneuden taso ja humallutaan kaikkivoipaisuudesta. Näin on käynyt presidentille ja häntä sokeasti seuraaville hännystelijöille. Pelottavaa on Kremlin toteuttamat lainmuutokset,  valuuttavarantojen suuruus, armeijan voima ja kansalaisten välinpitämättömyys. Kansan hyvinvoinnista on tingitty ja kerätty varallisuutta tulevien konfliktien ja talouskriisien varalle. Valitettavasti on sanottava ääneen, että Venäjän kansa on osaksi syypää diktatuurin syntyyn, vaikkei sitä ole siltä koskaan kysytty. Kansa on tyytynyt hallitsijoihinsa kuten aina ennenkin. Itse kansalaiset ovat olleet hallitsijoille pelkkää ilmaa. Nyt siitä maksetaan kovaa hintaa sekä Venäjällä että Euroopassa. Länsimaiden on myös kannettava vastuu tapahtuneesta. Olemme katsoneet läpi sormien Venäjän kehitystä ja sen toimia kansainvälisessä yhteisössä sekä Ukrainassa. On aika kääntää suuntaa.

On perusteltua tehdä uudelleen arviota Venäjästä. Realiteetit ovat selvät. Venäjä on jättiläinen naapurina. Meidän on kuitenkin tehtävä pesäero tähän jättiläiseen. On syytä nostaa esiin oman yhteiskuntamme perusarvoja. Niitä ovat demokraattisesti valittu ja toimiva paikallinen ja valtiollinen hallinto. Riippumaton oikeuslaitos. Sanavapaus ja vapaa media. Hyvinvointiyhteiskunnan turvaverkot heikonpiosaisille ihmisille. Kansalaisia turvaavat poliisivoimat. Ihmisoikeudet. Kansallinen kulttuuri ja elämäntapa. Midän on syytä tehdä uudelleenarviota naapurimaastamme. Voimme vähentää merkittävästi yhteistyötä Venäjän kanssa. Me voimme EU-maiden kanssa alkaa korvaamaan energiariippuvuutta uusilla keinoilla. Se ei tapahdu heti, mutta muutamien vuosien kuluttua riippuvuuutta saadaan vähennettyä merkittävästi. Me voimme edelleen tiivistää yhteistyötä samanlaisia arvoja toteuttavien maiden kanssa. Muodollista yhteistyötä Venäjän kanssa voidaan jatkaa sitoutumattomatta riippuvuuksiin. Voimme ilmaista mielipiteemme naapurin toimintatavoista puuttumatta heidän omiin toimintoihin. On aika keskustella kansallisesti ja tehtävä uusia arvioita. Tarvitsemme suunnan muutoksen suhteessa Venäjään.

1 kommentti:

Juha kirjoitti...

Suunnanmuutos tarvitaan. Elämme erilaisessa maailmassa nyt kuin aiemmin.