maanantai 18. maaliskuuta 2024

Aurinkoinen päivä

 Päivä paistaa jälleen ja hyvä niin. Aurinko on niin kirkas, että paatuneenkin ihmisen aivot saavat tervettä eliksiiriä ja D-vitamiinia, ainakin ulkona. Niin sen olla pitää. Kevättä rinnassa pakkasesta huolimatta. Luotamme siihen ja siksi meidän elämämme on helpompaa. Voidaan hyvin keskittyä omaan elämään maailman tapahtumien ohessa.

Vladimir Putin valitsi itsensä jälleen Venäjän presidentiksi. Lähes yli 90 % äänestäjistä valitsi hänet. Kyseessä ovat näytösvaalit. Minä olen leikisti ehdokkaana, jotta te voitte leikisti äänestää minua. Kaikki on kuitenkin määrätty jo etukäteen. Äänestysprosentti on etukäteen arvioituna hieman yli 70%, sillä Putin on ehkä ehdolla viimeistä kertaa.  Kansainvälisen politiikan asiantuntija arvelee, että Venäjä vaalien seurauksena maa ajautuu yhä suurempiin ongelmiin ja tosiasiassa Putinin kannatus vähenee. Venäjä kansa ajautuu kahteen vastakkaiseen leiriin ja sitä rataa. Mitä siitä sitten seuraa, ei ole ainakaan mitään hyvää. Asiantuntijan mukaan keskeinen kysymys on, hyväksyykö länsi vaalituloksen. Eipä ole hyväksynyt. Vain Pohjois-Korean presidentti on ehättänyt onnittelemaan.

Pohjois-Korean uudeksi johtajaksi uumoillaan Kim Jong unin tytärtä Kim Jo ae. Hän on viime aikoina näyttäytynyt useamman kerran isänsä kanssa. Asiantuntijat pitävät sitä merkkinä seuraajasta. Hänen otaksutaan olevan noin kymmenen vuotias. Hänellä uskotaan olevan myös pikkusisko. Etelä-Korean viranomaisten mukaan hänellä on myös vanhempi veli. Päämies on myös ajellut Putinilta saamallaan limousiinilla, joka merkitsee Venäjän ja Pohjois-Korean hyviä suhteita. Pohjois-Koreasta on lähtenyt  useita junavaunullisia aseita Venäjälle vastalahjana. Yhdysvaltain ulkoministeri Blinken on vierailulla Etelä-Koreassa. Sen kunniaksi Pohjois -Korea teki ohjuskokeen Japanin mereen.

Suomi ajautuu yhä suurempaan taantumaan. Asiantuntijoiden mukaan lakot aiheuttavat yhä pahemman taantuman ja siitä kärsii erityisesti Suomen talous. Lakot pysäyttävät teollisuutta ja tuotantoa. Asiantuntijoiden arviot taantuman suuruudesta kasvavat. Olisi tärkeää panna nyt jäitä hattuun ja saada tarvittavat uudistukset toteutettua. Jokaisen tulisi nähdä vastuunsa tässä vaikeassa tilanteessa. Pelkkä riitely ei auta ketään. Poliittiset lakot eivät auta ketään. Ei ainakaan hallitusta. Lakkojen takia useat teollisuuslaitokset ovat lopettaneet palkanmaksun. Tämän oletetaan johtavan uusiin selkkauksia. Lakot ovat yllättänee myös työministeri Satosen. Hän ei anna kuitenkaan periksi uudistuksista, joita hänen mukaansa Suomi tarvitsee.

Luontoaktivistit Risto Isomäki kritisoi voimakkaasti ilmastoaktivisteja. He osallistuvat suuriin ilmastokokouksiin ja yrittävät vaikuttaa niiden päätöksiin. Tosiasiassa useimmat maat ovat jo päättäneet kantanaan ja toimintatapansa ilmastoasioissa. Kokouksissa väännetään jostakin yhden maan vaatimasta sanamuodoista ja sitten pidetään sen muuttamista suurena voittona. Ilmastoaktivistien pitäisi Isomäen mukaan palata juurilleen ja tulla tavallisten ihmisten pariin keskustelemaan ilmastoasioista. Sillä voidaan saada oikeita muutoksia  asioihin. Saman voisi sanoa myös poliittisille puolueille.

Hepatiitti E on levinnyt ennennäkemättömässä mitassa ympäri Suomea. Syynä on metwursti, joita on nyt vedetty pois myynnistä. Jopa sata henkilöä on saanut tämä tartunnan. Vuosittain tällaisissa epidemioista sairastuneita on viitisen kymmentä. Asiantuntijoiden mukaan hepatiitti on saattanut tarttua metwurstista, mutta mitään näyttöjä ei vielä ole. Yleensä ei ole tavallista, että hepatiitti tarttuisi elintarvikkeista. Tästä saadaan selvyys vasta laboratoriotutkimusten jälkeen. Ainoastaan kerran hepatiitti on aiheutunut elintarvikkeesta. Onko siis turvallista syödä metwurstia, ei ole tiedossa ?



Ei kommentteja: