keskiviikko 12. kesäkuuta 2019

IYL 8 B vuosimallia 1971


Entiset luokkakaverit kokoontuivat Imatralla entisen Imatran Yhteislyseon tiloihin. Nykyisen Kosken koulun uudempi rakennus puretaan, mutta vanhan lukion rakennus säästyy. Kokoonnuimme entiseen luokkaamme, nykyiseen opettajien huoneeseen ihmettelemään toinen toisiamme. Pääsimme ylioppilaiksi vuonna 1971 eli 48 vuotta sitten. Luokalla oli 32 oppilasta, joista kolme on siirtynyt ajasta iäisyyteen. Paikalla oli 19 luokkakaveria. Kertoiltiin omia historioita, katseltiin Imatran kosken kuohuja ja nautittiin hyvä illallinen entisessä kantapaikassamme ravintola Buttenhoffissa. Kivaa oli. Niin kivaa, että sovittiin tapaamsesta kahden vuoden kuluttua. Silloin tulee maagiset 50 vuotta ylioppilaaksi pääsystä ja ylioppilasjuhlista. (En itse ole kuvassa, sillä hoitelin kuvausta kameran takaa)

Ei kommentteja: