sunnuntai 16. kesäkuuta 2019

Ruoho viheriöi

Pihan vasen puoli on ollut hieman hankala alue. Se johtuu siitä, että maapohja on hiekkaa, jonka päällä on muoviverkko. Laitoin viime vuonna kerroksen multaa päälle ja tänä keväänä lisäsin toisen kerroksen. Mitään syvään istutettavia kasveja ei voi istuttaan tälle puolelle pihaa.


Istutin keväällä kukkia pihamaalle. Sitten laitoin nurmikon siemeniä itämään. Kukkien ympärille pistin kaarnakuoria, jottei nurmi vie kukkien voimia. Nyt nurmi alkaa vihertää. Kukat tulevat mukavasti esiin nurmikon keskellä. Taas yksi mukava ihme. Kukat kukkivat riemukkaasti ja nurmikko alkaa peittää mullan. Sisäinen puutarhuri on saanut taas uuden meriitin saavutuksistaan.

Ei kommentteja: