Suomen linja

 Tiedot Venäjän hyökkäyksestä kaksi viikkoa sitten yllättivät. Vaikka sotajoukkoja ja sotaharjoitusten viitteet Ukrainan rajalla olivat selvät, hyökkäys oli suuri yllätys. Voisiko Euroopassa olla jotain näin rajua, väkivaltaista ja sivistymätöntä ? Eikö toisen maailmansodan kokemukset opettaneet mitään pysyvästi ? Nyt voidaan vastata tähän. Eivät !

Pian Venäjän sodan tarkoitus näkyi selvästi. Ukrainaan piti saada venäjämielinen johto ja palauttaa vanha Venäjän määräysvalta ja yhteistyö, hinnalla millä hyvänsä. Se synnytti myös kysymyksiä, epävarmuutta ja pelkoa myös Suomessa. Olemmeko me seuraava suupala Venäjän laajentumispyrkimyksissä ? Mistä Suomi saisi tukea ja turvaa ?

Vastaus oli yksikertainen. Ainoa mahdollisuus on liittoutuminen NATOn kanssa. Näin aloin ajatella itsekin. Näin tuntuivat ajattelevat tuhannet ja taas tuhannet muutkin kansalaiset. Päätös Natoon liittymisestä oli kuitenkin vaikea. Sen myötä Venäjä saattaisi tuoda joukkonsa takaisin itärajalle tai vielä pahempi yli rajan. Mikä olisi nyt järkevintä ?

Aikaa kului ja huonot uutiset jatkuivat Ukrainasta. Venäjältä kuultiin uutisia uutispimennossa ja valeuutisista. Siellä kansalaisilta haluttiin piilottaa totuus. Se ei ollut mikään yllätys. Samaan aikaan lännen pakotevyöry alkoi osua uudella tavalla Venäjään. Eikä pelkästään valtioiden päätökset. Myös yritykset, järjestöt ja yksityiset ihmiset alkoivat ottaa etäisyyttä Venäjään. Syntyi ennen näkemätön yhteisyys Venäjän toimia vastaan. Kaiken lisäksi ne ovat jatkuneet päivä päivältä. Suuri kysymysmerkki on Venäjän energian. Miten korvamme energiatuonnin ja miten paljon se tulee maksamaan ? Ratkaisuna väikkyi fossiilisesta energianlähteistä luopuminen ja uusien uusiutuvien energiamuotojen kehittäminen. Sama asia mistä on puhuttu, puhuttu ja puhuttu.

Oma mieleni alkoi tehdä kriittisiä kysymyksiä NATO suhteista. Liittyykö Suomi Natoon sen takia, että 52 % suomalaisista kannattaa sitä ? Onko Suomen luovuttava omasta identiteetistään, puolueettomuudesta ? Mihin sitoudumme, kun sitoudumme Yhdysvaltain johtamaan sotilasliiton ? Yhdysvaltain sotahistoria viimeisten kymmenien vuosien ajalta kertoo yltiöpäisestä ja huonosti valmistautuneista hyökkäyksistä tuntemattomiin maihin. Vietnam, Irak, Syyria, Afganistan. Samanlaiselta vaikuttaa Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Entä jos pärjäämmekin paremmin sillanrakentajana ja idän ja lännen tulkkina ? Senhän me osaamme paremmin kuin monet muut maat. Pienen maan mahdollisuus on välttää suurempaa uhoa ja tarjota mahdollisuutta ymmärtää vastapuolta.

Asia hahmottui pikku hiljaa. Palasin takaisin vanhaan ajatteluun. Mielestäni Suomen kannattaa panna jäitä hattuun Naton suhteen. Venäjä on naapurina jatkossakin. Oma suomalainen identiteetti on kallis ja arvokas ominaisuus, jota on kehitetty pitkin kansallista historiaamme. Meillä on oma tiemme, vahvistakaamme sitä. Liittoutumattomuuden myötä kansallisten identiteetti saa voimaa. Mitä on suomalaisuus ? Se on selviytymistä vaikeistakin olosuhteista. Se on kylmän viileää harkintaa, tekoja ja tavoitteita. Meitä on kosittu ja tullaan kosimaan itään ja länteen. Liittoutumattomana olemme vahvempia kohtaamaan maailman haasteita. Olkoon se meidän tiemme.