sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

Jotakin muuta

Viime aikoina on ollut raskasta katsella ja kuunnella uutisia. Kahden vuoden ajan on kuultu koronan aiheuttamia kuvioita meillä ja maailmalla. Nyt kuukauden ajan on hämmästelty Venäjän raukkamaista hyökkäystä Ukrainaan. Muitakin uutisia on olemassa. Tässä jotain tänään.

Kaunis ja lämmin sää yllätti suomalaiset. Mittari nousi sunnuntaina parhaimmillaan yli 15 astetta. Pitkän ja runsastumisen talven jälkeen tuntuu mukavalta käppäillä lämpimällä kadulla. Tai vaikka istuskella auringonpaisteessa jääpeitteiden Peltolammin rannalla. Tätä lisää ja paljon.

Kyynkyyditsijää ei voi vielä tilata Turussa. Lämmin sää herättelee kyyt koloistaan, mutta kyynkyydistijöitä ei voi vielä pyytää apuun. Pitää vielä malttaa mielensä, mikäli kyitä löytyy lähialueelta. Hehän tulevat hakemaan kotipihalta kiemurtelevaa käärmeitä ja vievät pois, pois jonnekin pois. 

Ministeri Krista Kiuru, 47, synnytti eilen, tasa-arvon päivänä tyttölapsen. Onnea, onnea ! Jos ministerin hommista jää aikaa, on kotona runsaasti puuhaa. Vai pitäisikö sanoa toisin päin ? Ainakin korona on vähenemässä ja sote on jalkautettu alueiden vastuulle.

Vantaalaisille henkilölle myöskin onnittelut. Hän voitti perjantaisessa Eurojackpot-arvonnassa mukavat 45 miljoonaa euroa. Ei muuta kun uutta asuntoa miettimään. Ehkä Helsingistä. Ja jonkunlaisen matkaankin voisi tehdä. Ja ostaa vaikka uuden auton. Mitäpä sitä meikäläinen muuta !!!

Valtteri Bottas ajoi kauden ensimmäisessä formulakisassa Bahrainissa sijalle kuusi. Sijoitus ei olisi Bottakselle erinomainen, mikäli hän ajaisi Mersulla. Bottas siirtyi kuitenkin Alfa Romeon talliin. Samaan, jossa Kimi Räikkönen ajeli viime kaudella peräpään sijoille. Nyt tuli reipas pistesaalis kakkosluokan autolla.

Nousussa on myös suomalainen mäkihyppy. Eetu Nousianen nosti suomalaistoiveet  Oberstdorfin osakilpailussa. Sijoitus oli kahdeksas. Ensimmäisen kierroksen jälkeen Nousianen oli peräti toinen. Ilahduttava uutinen suomalaisille niin rakkaassa lajissa, jossa viime vuosina on saatu lähinnä säälisijoituksia. Kaksi osakilpailua on vielä ensi viikonloppuna jäljellä. Niistä odotetaan Nousiaiselle uutta nousua.

Mikä yhdistää nimiä Husso, Korpisalo Koskinen, Lankinen, Saros. Aivan oikein ! He ovat suomalaisia NHL-maalivahteja. Mutta heitä yhdisti eilen myös toinen asia. He olivat kaikki joukkueidensa maalivahteja. Kolme poistui kaukalosta kaiken lisäksi voittajina. Näin kovia poikia meiltä löytyy maailman kovimpaan lätkäliigaan.

Tiistaina pelataan kotimaisen liigan runkosarjan viimeinen kierros. Tilanne on herkullinen, sillä 12 joukkueella on jonkinlainen motivaatio päästä pudotuspeleihin, joko kolmen parhaan, kuuden parhaan tai kymmenen parhaan joukkoon. Vain neljä joukkuetta viidessätoista on ulkona jatkopeleistä. Tiistain jälkeen ollaan taas siinäkin asiassa viisaampia. Joka tapauksessa liigaseurat voivat onnitella itseään. Sarja on ollut ennätystasainen ja pudotuspeleistä voi odottaa saman tasaisuuden jatkuvan.

Perussuomalaisten kannatus valahti alle 15 %.  Syykin on ilmeinen. Maahanmuutto. Kuitenkin eri tavalla miten Perussuomalaiset ovat maahanmuuttoa markkinoineen. Siis maahanmuuton vastaisuudessa. Venäjän pommituksia pakenevat ukrainalaiset saavat sympatiaa ja ymmärtämystä myös suomalaisilta. Yli kolme miljoonaa ihmistä pakenevat Ukrainasta läheisiin maihin. Ukrainalaiset ovat tervetulleita myös Suomeen. Nyt ei ole aika maahanmuuton vastustamiseen. Perussuomalaiset eivät ole kuitenkaan täysin jääneet juoksuhautoihin makaamaan. He ovat tehneet pesäeron Venäjää sympatiseeraaviin eurooppalaisiin veljespuolueisiin. Eikai kukaan oikeasti voi ihailla näin kaistapäistä maata, joka puhuu potaskaa ukrainalaisten pelastamisesta sun muusta.

No, nyt tämäkin uutislähetys päätyi Venäjän hyökkäykseen. Minkäs teet ! Sitä on niin vaikea käsittää.

1 kommentti:

Juha kirjoitti...

Totta, että hyviä uutusia kaivataan! Mutta ei voi mitään. Pakko seurata näitä tapahtumia. Twitteristä löytyy muutama todella asiallinen masnpuolustuskorkeakoulua käynyt asiantuntija. He pystyvät hyvien tietolähteidensä avulla arvioimaan, ovatko jotkin uutiset huhuja vai onko niissä perää. @emilkastehelmi ja @AnttiParonen. Mut ihan hyvin voi vaan mennä kävelemään ja katsomaan kuunka mustikanvarvut työntävät lumen alta kevättä esiin!😀