Huumori on poissa elämästä. Ensin huumoria alkoi jäytää pandemia nimeltään korona. Välillä helpotti, välillä paheni. Ihmisiä piti vältellä joka paikassa. Juuri kun melkein hymyilin, eräs itämainen diktaattori lähetti sotajoukot Ukrainaan. Tarkoituksena vallata maa keinoja kaihtamatta. Teko haastoi idealistisen humanismin. Olin uskonut johonkin sellaiseen. Nyt venäläiset joukot ovat yrittäneet lyödä Ukrainaa maan tasalle siinä kuitenkaan onnistumatta. Sivistyksen viimeisetkin rippeet on uhrattu. Venäjällä puhutaan potaskaa hyökkäyksestä. Samanmielinen Kreml, kansanedustuslaitos ja media syöttävät kansalle valheita. Tosiasioista kertoville on lyöty luu kurkkuun. Pientä lohtua on tuonut länsimaiden nopea reagointi. Yhteyksiä on katkottu päivittäin, pakotteita lisätty, ulkomaiset yritykset ovat jättäneet agressiivisen maan. Venäjän taloutta uhkaa selvitystila. Samaan aikaan Ukrainalle on annettu materiaalista apua ja sotamateriaaleja. Ukrainalaiset naiset ja lapset ovat saaneet turvapaikan naapurimaista. Mutta hyökkäykset jatkuvat ja inhimillinen katastrofi on lähellä. Hyökkääjä ei tunne sääliä. Samalla huumori kuoli. Epäinhimillinen todellisuus kuristi huumorin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti