Venäjä on tietoisesti ajanut vaikutusvallasta kasvua lähiympäristössä. Ukraina oli ennen osa Neuvostoliittoa ja sen jälkeen Venäjän liittolainen. Pikku hiljaa länsimieliset piirit saivat vastakaikua kansalaisten parissa. Nuorempi väki halusi Ukrainasta läntisen maan. Venäjä menetti ystävämielisten valtiojohtajien kumppanuuden. Opposition johto yhdessä kansan enemmistön alkoi tehdä pesäeroa veli-Venäjästä.
Venäjä teki ensimmäisen strategisen arvion. Missä osissa Ukrainaa oli eniten venäläisiä ja venäläismielisiä. Sanomattakin oli selvää, että itä-Ukrainassa heitä oli moninverroin enemmän kuin muualla. Lännessä ja pääkaupungissa vähiten. Krimin niemimaa oli tyytymätön ukrainalaisten huolenpitoon ja rahoitukseen. Kuten usein saarivaltioissa, Krimilläkin on ollut vahva itsenäisyyshaave. Venäjä päätti varustaa itä-Ukrainan venäläismielisiä ja lähettää tukijoukoiksi venäläisiä palkkasotilaita. Hyökättiin Ukrainaan tarkoituksena vallata mahdollisimman suuri osa Donbasin aluetta. Krimin kansalaisten tyytymättömyyteen Venäjän oli helppo vastata lupailemalla parempia palkkoja, eläkkeitä ja alueen kehittämistä. Paikalliset armeijan yksiköt antautuivat ehdoitta ja osa pakeni Ukrainaan. Teatraalisen kansanäänestys hoidettiin näytöstyyliin. Kansalaiset halusivat olla osa Venäjää. Itä-Ukrainassa sen sijaan kaikki ei mennyt yhtä hyvin. Asemasota jumiutui vuosiksi paikalleen, eikä Venäjä pystynyt näillä eväillä laajentamaan vaikutusvaltaansa. Samalla testattiin kuiten länsimaiden reaktioita Venäjän hyökkäykseen. Ne todettiin melko heppoisiksi.
Venäjä teki toisen strategian. Lännelle syötettiin huoli turvallisuuden vajeesta ja edellytettiin turvatakuita. Ukrainan kansalaisten natotoiveet olivat yksi osa turvallisuuden heikkenemistä. Venäjä halusi läntisillä mailta vastauksia tekemiinsä kysymyksiin. Samalla testattiin läntisen rintaman linjojen pitävyyttä. Venäjän kannalta rintamalinjan olivat yhtenäisiä eikä suurempia rakoja löytynyt. Kun länsi ei innostunut lisäämään Venäjän turvallisuutta, oli aika siirtyä tämän strategian toiseen vaiheeseen. Uhkaan vastataan sotaharjoituksilla ja joukko-osastojen juoksuttamisilla Ukrainan rajoille. Venäjä perusteli toimia puolustuksella vaikka kyse oli tietoisesta valmistautumisesta sotaan.
Käynnistettiin seuraava vaihe. Venäjä kuvitteli nopealla hyökkäykselle saavuttavansa nopean voiton. Odotettiin Kiovan vastauksella, että oli helppo vaihtaa Ukrainaan venäläismielinen johto. Hyökkäyksillä pohjoisesta, idästä ja etelästä oli tarkoitus puristaa nopea voitto heikosta Ukrainan armeijasta. Moni asia meni pieleen. Voittoa ei tullut. Venäjän armeija toimintakyky, taistelutahto ja hyökkäyskalusto oli heikko. Samalla Ukrainan vastarinta kasvoi kasvamistaan. Entinen lähiystävä halusi jyrätä kumppaninsa. Se yhdisti ukrainalaiset. Venäjä jatkoi itsepintaisesti hyökkäyksiä, mutta sota uhkasi jumiutua asemasodaksi, itä-Ukrainan sodan tapaan.
Venäjä joutui muuttamaan strategiaa ja perääntyi. Samalla joukko-osastojen annettiin tehdä tuhoja, surmata siviilejä ja hyökätä siviilikohteisiin. Yritettiin luoda pelkoa ja kauhua siviiliväestöön keskuudessa. Epäilemättä se onnistui, mutta samalla ukrainalaisten viha venäläisiä kohtaan kasvoi ennennäkemättömän suureksi. Liikekannallepanon kautta Venäjä alkoi keräämään lisää joukkoja ja valmistautua seuraavaan strategiseen vaiheeseen. Mutta mikä se tarkkaan ottaen on ? Onko se Ukrainan katkaiseminen kahtia vai uusi ja tehokkaampi hyökkäys pääkaupunkiin ? Tai kenties systemaattinen piiritettyjen kaupunkien hävittäminen ? Se nähdään lähiviikkoina. Lisäjoukkojen tuominen rintamalle vaatii aikaa. Strategiset vaihtoehdot ovat vähissä ja ne ajavat Venäjää umpikujaan ja kohti hirmutekoja. Voidaanko enää neuvotella ? Uskooko Ukraina enää yhteenkään Venäjän tekemään ehdotukseen ?
Joka tapauksessa Ukraina tarvitsee Länneltä entistä vahvempaa tukea, kalustoa ja suojaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti