maanantai 20. kesäkuuta 2022

Kokoomuksen kuningastie

 Kokoomuksen tie ennen näkemättömään vaalivoiton näytti vielä viime viikolla itsestään selvältä. Sitten tuli julkisuuteen Wille Rydmanin epäasiallinen käytös lukuisia naisia kohtaan. Kokoomus on nyt uuden hankalan tilanteen edessä vaikka puolueessa on tiedetty näistä asioista jo ainakin talvesta lähtien. Kysymys on ennen kaikkea naisäänestäjistä. Miten he reagoivat Kokoomuksen tapaan selvittää naisiin kohdistunutta epäasiallista käytöstä ?  Valtaosa naisäänestäjistä tietää lähipiiristä tai työpaikalta miehiä, jotka toimivat samalla tavoin naisia kohtaan. Tämä on ollut entisaikaan maan tapa eikä silloin epäasialliseen käytökseen reagoitu millään tavalla. Nyt asiat ovat muuttuneet. Metoo-kampanja ja naisten oman arvon tunto ovat kasvaneet. Enää ei siedetä miesten tunkeilevaa käytöstä, seksistisiä tai vihjailevia kommentteja jne. Kokoomus on uuden tilanteen edessä. Huomiota on herättänyt, että Kykypuolueen naiset ovat olleet asiasta aivan hiljaa. Mikä pelastaa Kokoomuksen ennen ensi kevään vaaleja ? 

Entisenä puoluekonsulenttina tarjoan ilmaiseksi Kokoomukselle neljä vaihtoehtoa selvitä kuivin jaloin kiusallisesta tilanteesta. Kärsivällisyys, Laastari, Leikkaus tai Antautuminen

Kärsivällisyys

Nythän Juhannus painaa päälle ja todella kuumia kelejä on luvassa. Jussin jälkeen alkaa eduskunnan kesäloma, joka kestää pitkälle syksyyn. Tämä mahdollistaa asian kuivumisen pois ihmisten mielistä. Ukrainan sota, NATO-jäsenyys, Korona-tartunnat ja hintojen nousu täyttävät taas lehtien otsikot. Jos Kokoomuksen naiset pidetään hiljaisina ja asianomaiset naiset eivät tee lisää paljastuksia, pahin kuohunta menee ohitse. Puheenjohtaja Orpo voi syksyllä todeta, että asia on selvitetty ja Rydman on luvannut kiinnittää enemmän huomiota käytökseensä. Sitten jäädään vaan odottamaan peukalot keskellä kättä asian unohtamista. Kilpaileville puolueille voidaan tarjota uudessa hallituksessa joitakin paloja, jollei tapaus Rydmania nosteta enää esille.

Laastari

Puheenjohtaja Orpon johdolla Kokoomuksen puheenjohtajisto ottaa Rydmanin puhutteluun. Johto toteaa tilanteen ja esittää ratkaisuksi Rydmanin erottamista eduskuntaryhmästä kesän ajaksi. Rydman lupaa keskustella epäasiallisesta käytöksestä ja vääristä tulkinnoista jokaisen yhdeksän naisen kanssa. Tämän jälkeen Rydman kirjoittaa avoimen kirje Suomen naisille ja toteaa maailman muuttuneen. Hän on ymmärtänyt ajan muuttuneen ja on muuttanut myös omaa käyttäytymistään. Rydman asettuu kaikkien mahdollisten medioiden eteen puolustamaan naisten oikeuksia ja kertomaan avoimesti omista vääristä valinnoistaan. Hän perustaa uuden konsulttiyhtiön, joka keskittyy epäasiallisen käytöksen käsittelyyn työpaikoilla ja urheiluseuroissa.

Leikkaus

Puheenjohtaja Orpon mitta on täysi. Juuri, kun hänet ja Kokoomus oltiin huutamassa pääministeripuolueeksi, joku naistennaurattaja pilaa koko juhlat. Nyt on kovien keinojen aika. Näyttävästi Orpo haluaa suojella kaikkia Suomen naisia ja on päättänyt erottaa Rydmanin puolueesta. Kokoomuksessa on nollatoleranssi epäasiallisen käytöksen suhteen. Sitäpaitsi Kokoomus on aina kannattanut sukupuolten välistä tasa-arvoa ja naisten aseman parantamista kaikin keinoin. Rydmannia ei voi erottaa eduskunnasta, mutta hän ei voi enää osallistua puolueen tai eduskuntaryhmän työskentelyyn. Puhumattakaan seuraavien vaalien ehdokasasettelua.

Antautuminen

Kokoomus jää sanattomaksi eikä tiedä mitä tehdä. Kulissien takana käydään neuvotteluja ja keskusteluja. Puheenjohtaja rauhoittelee mediaa ja kertoo asian olevan hyvässä vaiheessa. Rydman ilmoittaa puolueen tehneen hänestä syntipukin ja eroaa Kokoomuksesta. Hän perustaa siionistinen Konservatiivipuolueen, jonka jäseneksi pääsevät vain miehet. Seuraavia vaaleja varten kerätään kesällä vaadittavat 5.000 nimeä, jotta puolue pääsee kevään eduskuntavaaleihin. Niissä Rydman kerää enemmän ääniä kuin Harkimon Nyt-liike. Samanaikaisesti Kokoomuksen äänisaalis putoaa alle 20 prosentin. Perussuomalaiset saavat vaalivoiton ja Kokoomus jää oppositioon.

Ei kommentteja: