maanantai 13. kesäkuuta 2022

Puolueiden vaaliohjelmat

 Pikkuhiljaa puolueet ovat pitäneet puoluekokouksissa ja katse on kääntynyt ensi kevään eduskuntavaaleihin. Nehän ovat lopultakin kaikkein tärkeimmät vaali Suomessa. Hallitus johtaa eduskunnan enemmistön tuella Suomea ja oppositio vikisee. Hallituksessa voi vaikuttaa tai ainakin puhua vaikuttamisesta ja merkittävistä uudistuksista. Kunnat puuhastelevat katuvalojen  ja päiväkotien pihojen parissa. Hyvinvointialueiden touhuista ei vielä kukaan ota selvää, mutta ainakin palvelujen kehittäminen ja rahan puute tulee olemaan pysyvää jargoniaa. 

Ulkopuoliselle Kokoomuksen vaalivoitto näyttää päivän selvältä. Kokoomus ehdotti Natoon liittymistä jo puolustusliiton perustamisen aikoihin. Muut puolueet innostuivat asiasta vasta Natoa kannattavien määrän  heilahdettua yli 50 prosentin helmikuun lopulla. Mikään ei ole kuitenkaan varmaa  puhumattakaan vaalivoiton suuruudesta. Tällä menolla Kokoomus muodostaa enemmistöhallituksen yksinään. 

Oheisena kootusti kaikkien puolueiden keskeiset teemat. Niillä mennään kevään vaalitaistoon:

Kokoomus

NATO on meidän ja me olemme NATOn asialla. Lainarahalla palkkatulojen verotus alas.  Kokoomus on keskiluokan asialla ja ajaa tavallisten työtätekevien etujen puolustamista. Minkkiturkkien ja mittatilauspukujen aika on hetkeksi ohi. Virttynyt puku ja tylsä solmio kertoo Kokoomuksen vastuusta, huolesta ja vakaasta pyrkimyksestä päähallituspuolueeksi.

Perussuomalaiset

Suomi Natoon Turkin tilalle. Sehän on islamilainen maa. Maahanmuutto on pysäytettävä jatkossakin, mutta nyt pitää auttaa paitsi suomalaisia myös ukrainalaisia naisia ja lapsia. Heistä saadaan tarvittavaa työvoimaa sairaaloihin, hoitolaitoksiin ja marjojen poimintaan. Rahat ei riitä mihinkään, siksi Perussuomalaiset.

SDP

Kaikki yhdessä Natoon. Kannamme vastuun kaikesta ja ajamme kaikkia asioita. Korona, Sote ja Natoon liittyminen ovat meidän keskeisimpiä vastuualueita jo nyt ja tulevaisuudessa. Tasa-arvo ja yhtäläiset ihmisoikeudet ovat meidän keksintöä. Ruotsin demareiden kanssa olemme vahvempia. 

Keskusta

Menneet ovat menneitä, NATO on nyt. Tai ainakin kohta. Aluepolitiikkaan uusi neljän alueen aluejako:    Väyrysen alue: Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Lappi. Avustukset ja tuet tänne, sitten itsenäinen Lappi. Pekkarisen alue: Pohjanmaa, Keski-Suomi, Savo ja Pohjois-Karjala. Tiet ja sillat tip-top kuntoon. Saarikon alue: Varsinais-Suomiesta Etelä-Karjalaan. Tilakoot isoiksi, jotta omavarainen viljely kannattaa. Vanhasen alue: Helsinki ja Uusimaa. Joustava ja asiantunteva valtion hallinto jakaa aluetukia koko maan viljelyalueille.

Vihreät

NATO on myös vihreä. Ilmastonmuutos on pysäytettävä ! Fossiilisten polttoaineiden käyttö on lopetettava! Samoin turpeen käyttö. Päästöjen määrää rajoitettava ! Muut puolueet kannattavat jo vihreiden teemoja, mutta ideat ovat lähteneet meiltä.

Vasemmistoliitto

Lopultahan mekin kannatamme Natoa. Jee ! Ja hassista. Niiden avulla noustaan korkeampiin sfääreihin. Vasemmistolainen oikeistopuolue tai oikeistolainen vasemmistopuolue. Ei väliä, mikä sopii sinulle sopii meillekin. Vaalivoitolla Orpon hallitukseen varmistamaan hyviä asioita kaikille ja köyhälle kansalle myös jotain lisää. Joskus.

RKP

NATO, men det passar bra ! Finland och Sverige tillsammans. Helan går, helan går, sum rallati, rallati, rallallalei ! Skål ! Ruotsinkieliset palvelut Tammisaareen, Loviisaan ja Suomeen. Ruotsi voisi vaihteeksi liittyä Suomeen.

Kristillisdemokraatit

NATO hallelujaa. Kristillisten arvojen takia meillä on koti, isänmaa ja uskonto. Eikä mitään sukupuolitasa-arvohöpötyksiä tai homojen adoptio-oikeuksia, koska Herrahan loi meidät miehiksi ja naisiksi. Hallelujaa Räsänen !

Liike Nyt

Rahat NATOon. NATO on meidän asialla. Kokoomus saa ehkä lisää, mutta meille tulee yli 100 prosenttia enemmän edustajia. Me olemme suurin vaalivoittaja.


Ei kommentteja: