perjantai 14. heinäkuuta 2023

Eric Gales

 


Ehdotin Poriin jo monta vuotta sitten Eric Galesin esiintymistä. Nyt se vihdoin toteutui. Enkä pettynyt. Päinvastoin Gales on nimen omaan live-esiintyjä. Hän ja kitara ovat yhtä. Kitara toteuttaa Galesin henkeä. Eric Gales tuli tunnetuksi Jimi Hendrixin musiikin soittamisen kautta. Hän oli lähes parempi kitaran vinguttaja kuin itse mestari. Nyt tyyli on kehittynyt omaan suuntaansa - Galesin tyyliksi. Siinä on yhdistettynä koko bändin kanssa yhteinen tuuttaaminen ja valtava kitarointi ja sorminäppäryys. Tuntuu kuin Gales voisi soittaa kappaleen keskellä mitä tahansa muuta kappaletta, jos vain haluaa. Taitotaso on huikea ja energiaa ei säästellä. Kiinnostava yksityiskohta tapahtui Beatlesin Gome Together -kappaleessa. Gales sanoi kosketinsoittajan soittavan soolon ja poistui näyttämöltä moneksi minuutiksi. Sitten hän ilmestyi kuin tyhjästä ja kitaran revitys ja kappale jatkuivat. Galesiata voi vielä sanoa, että hänmsoittaa kitaraa väärin päin, muttei ole vasenkätinen. Miksi ? Ei mitään halua. Toivon mukaan Gales saadaa jatkossa uudelleen Poriin. Hän kuuluu päälavalle (ja erjalyytiset pikkulavalle). Tulen paikalle.

Ei kommentteja: