maanantai 15. huhtikuuta 2019

Tiitinen

Pekka Ervastin ja Seppo Tiitisen kirjoittama muistelmateos Tiitinen kertoilee Seppo Tiitisen urasta henkilön itsensä kertomana. Pitkän uran Suopon päällikkönä ja Eduskunnan pääsihteerinä tehnyt Tiitinen muistelee tarkasti menneitä vuosia ja niihin liittyviä tapahtumia. Apuna ovat olleet aikojen kuluessa tehdyt muistiinpanot. Tiitinen-kirja tarjoaa kurkistuksen Suopon toimintaan sekä Eduskunnan kehittämiseen. Tiitisessä kuvataan myös runsaasti menneitä presidenttejä, nimipoliitikkoja sekä ulkolaisia tiedustelukollegoita. Kuvauksiaa riittää myös ulkomaille suuntautuneista työmatkoista. Pääosan saavat työhön liittyvät tapahtumat. Ne eivät tarjoa mitään ihmeellistä uutta, mutta ovat kuitenkin kirjan parasta antia. Lukijaa kiinnostaa "Tiitisen lista". Länsi-Saksan tiedustelun tekemä lista suomalaisista, jotka olivat DDR:n tedustelupalvelun Stasin avustajina. Aihe sivutaan suhteellisen keveästi. Tiitinen ei muista yhtään nimeä. Hän pitää koko listaa toisarvoisena. Kaiken kaikkiaan kirjasta saa kuvan tunnollisesta ja osaavasta virkamiehestä, jonka kunnia asia on ollut palvella Suomen etua. Seppo Tiitisen yksityiselämästä on vain muutama rivi. Hän tunnustautuu klassisen musiikin ja oopperan ystäväksi. Tiitinen on perheetön.

Kirjassa on laaja otis suomalaista historiaa 1970-luvun lopusta nykypäivään. Lieneekä Pekka Ervastin ansiota, että se on kirjoitettu hyvin. Ongelma on koko tarinan tarkoitus. Kirjassa ei ole juurikaan mitään uutta tai kiinnostavaa. Mieleen tulee muistelmateos, josta on karsittu elämän värit pois. Ansiokas ura saa sineetin, mutta lukijana odottaisin jotain enemmän. Onko Seppo Tiitinen henkilönä näin tylsä ihminen ? Onko Suopon homma näin väritön vakoilijoiden ja vastavakoilun tarkkailua ?  Eduskunnassa on ollut tuhansia kansanedustajia, virkamiehiä ja avustajia. Eikö tästä porukasta löydy mitään kiinnostavia tarinoita ? Itselleni kirja oli melkoinen pettymys. Jos syynä on väritön, hajuton ja mauton päähenkilö, voin sen hyvin ymmärtää. Mutta epäilen. Paljon jää kertomatta ja sen Tiitinen haluaa pitää omana tietonaan. Se on hänen tyylinsa ja linjansa.

Ei kommentteja: