perjantai 4. syyskuuta 2020

Puoluekokouksia

Keskustan ja Kokoomuksen puoluekokouksia vietetään viikonloppuna. Mielenkiinto kohdistuu Keskustaan puheenjohtajavalinnan takia. Vahvasti näyttää siltä, että uusi puheenjohtaja on Saarikko. Hän on kieltämättä suorapuheinen ja muistuttaa määrätietoista maatalon emäntää. Vähän sääliksi käy lappilaista Kulmunia. Hänestä piti tulla kepun sateentekijä, mutta toisin kävi. Yllättäen hän kompastui ylikorkeisiin koulutuskustannuksiin. Ministerin ilmaisukoulutuksen voi hyvin panna työnantajan piikkiin, tässä tapauksessa hallituksen määrärahoihin. Onhan ministerin sujuva esiintyminen Suomen etu. Nyt sotkeuduttiin kilpailutukseen ja ylisuuriin kustannuksiin. Siinä kokemattoman Kulmunin kohtalo. Nuori ihminen joutuu nielemään kohtuuttoman kovaa kalkkia. Kuka leikkiin ryhtyy se leikin kestäköön. Saarikko nostaa varmasti keskustan kannatusta muutaman prosentin, mutta merkittävää käännettä ei tule. Kaksi hallituskautta keskusta on puurtanut sivuraiteilla. Meno ei tästä juurikaan muutu. Demareiden varjossa mennään ja kinastellaan ilmastoasioista vihreiden kanssa. Se on kepun kohtalona ainakin tämän vaalilauden loppuun.

Kokoomus on viettämässä huomattavasti värittömämpää ja rutiininomaista puoluekokousta. Oppositio ei istu kokoomukselle, joka on viime vuosina paistatellut keskeisenä hallituspuolueena. Puheenjohtaja Orpolle oppositio istuu vielä huonommin. Mies on kuin kalpea haamu entisen ministerikauden jälkeen. Oppositiopoliitikot ovat erikseen. Sehän on oma ammattikuntansa. Puolue on vikissyt lähes kaikesta, mutta siellä tiedetään varsin hyvin nykyinen tilanne. Millään puolueella ei korona-aikana ole eväitä uusiin tuuliin tai toisenlaiseen politiikkaan. Kokoomuksen lempiaihe talous on kuralla. Lainaa on pakko ottaa, jotta kriisistä selvittäisiin hieman kuivemmin jaloin. Kaikenlaisia toimijoita on pakko tukea. Kansalaisia on ohjattava malttiin ja varovaisuuteen. Siinäkään hallituksia vaihtamalla ei näy muutosta. Sanalla sanoen, hankala tilanne, jossa ei tule olemaan voittajia. Ei hallituksessa eikä oppositiossa. Orpo valitaan jatkokaudelle ja puolue toivoo kannatuksen nousevan kuten oppositiopuolueilla on tapana. Viimeiset gallupit näyttät Kokoomuksen hengittävän perussuomalaisten niskaan.

Ei kommentteja: