torstai 10. syyskuuta 2020

Taas hyviä uutisia !

Kun lueskelee erilaista painettua mediaa tai katselee telkun uutisia, hyvät uutiset ovat harvassa. Niitä pitää hakemalla hakea. Hyviä uutisiakin on olemassa. Tällaisena masentavana aikana on tärkeä lukea tarinoita hyvistä ja positiivisista asioista. Se piristää mieltä, höllentää pantaa pään ympärillä ja parantaa sitä kautta päivän laatua.

Kirjallisuudesta pitävät ihmiset saavat iloisia uutisia. Matti Nykäsestä on kirjoitettu kaksi kirjaa. Niissä kerrotaam muun muassa Nykäsen armeijavuodesta, Kimi Räikkösen ja Matin maistissa keksimästä pähkästä ideasta laulaa yhteisellä levyllä, miten mäkivalmentaja tarttui Nykästä kurkusta ja Jonne Aaronin tarinaa äidin yövieraasta, Matti Nykäsestä. Kaikkea  tätä ja paljon muuta. Tässähän on taas avartava kirja entisestä urheilijasta ja laulajasta. Pitäisikö näiden kirjojen olla mukana kirjallisuuden Finlandia ehdokkaana tai ainakin tieto-Finlandia ehdokkaana ? Totta maar !

Kauppaketju Lidl on ilmoittanut tuovansa neljä uutta leipätuotetta paistopisteisiin. Hyvät kokemukset luomuruisleivistä ja -kauraleivistä, patongeista sekä riisipiirakoista siivittivät uusiin avauksiin. Leipuriliitosta kerrotaan, että kaupan paistopisteiden tuotteet eivät välttämättä ole tuoreita vaan niiden raakaaineet on säilytetty pitkiä aikoja pakasteena. Me laiskat leipurit odottelemme kauraleipien, juusto-oliivileipien sun muiden ilmestymistä Lidlin paistopisteeseen. Kokeilla ainakin pitää, katsotaan sitten miltä maistuu. Olen ostanut Leivon leipomosta erilaisia leipiä, sämpylöitä, pullia ja viinereitä. Kyllähän ne ovat selvästi maukkaanpia kuin paistopisteiden tavara. Tästäkin huolimatta utelias kokeilee ja äänestää sitten jaloillaan. (Taisi olla muuten asiakas.)

Presidenttipari on ottanut onkeensa lyhytkuonoisten koirien ongelmista kertovista tutkimksista ja uutisista. Niissähän varoiteltiin lyhytkuonoisiksi jalostettujen koirien saavan lukuisia ongelmia. No, nyt Niinistöt ovat kuunnelleen asian oikeaa laitaa ja ottaneet lyhytkuonoisen koiransa, Lennun, pois
julkisuudesta. Näin presidenttipari on mukana tärkeä asian puolesta ja vaikuttamassa eläinten
suojelussa.

Suomi on saanut pysyvän poikkeusluvan myydä suorasavustettuja tuotteita. Kyse on perinteisestä savustustavasta, jolla Suomessa on savustettu lihaa ja kalaa. EU direktiivi kieltää suorasavustuksen, koska savustettava aines on suoraan yhtydessä savua aiheuttavaan materiaaliin. Tästä syntyy PAH-yhdisteitä, jotka lisäävät syöpää. Maa-ja metsätalousministeri Jari Leppä kertoi tästä ilouutisesta. Voimme siis vastaisuudessakin nauttia näitä herkullisia kotimaisia savustustuotteita, palvattua possua sekä savustettua siikaa ja lohta. Siis suorasavustustuotteita.

Suomen parhaisiin jääkiekkoilijoihin lukeutuva legenda, Mikko Koivu on aikeissa lopettaa uransa Minnesota Wildissa. Vastikään eronnut Koivu on siten tekemässä muotakin muutoksia elämässään. Spekulaatiot ovat käynnistyneet Koivun uudesta seurasta. Voisiko se olla Turun ylpeys TPS ? Jos kyllä, kotimaan jääkiekkoväki iloitsee ja tulee sankoin joukoin jäähalleihin katsomaan legendan suorituksia. Tai niillä joukoilla, joita päästetään nykyoloissa halleihin.

Lämmin rintama on saapumassa taas Suomeen. Lämpötilan odotetaan kohoavan merkittävästi viikonloppuna ja ensi viikon alussa. Etelä-ja Keski-Euroopassa lämpötilat ovat olleet reilusti yli 30 astetta ja parhaimmillaan jopa lähes 40 astetta. Lämpöaalto tuo meille lämpötiloja, jotka ovat hieman alle 20 astetta. Täällä Tampereella on viikonlopuksi luvassa 16 astetta lämmintä. Mahtavaa !

Radion sinfoniaorkesterilla oli taas loistava konsertti. Nyt oli solistina Karita Mattila. Täytyy onnitella klassisen musiikin kuuntelijoita. RSO:n ja Tampereen filharmonian konsertit ovat jo vuosia olleet loistavia. Ainakin jos lukee kyseisten kaupunkien päälehtien kritiikkejä. Hieno homma. Harmi, ettei muissa musiikin tyylisuunnissa ole näin suvereenia toimintaa. Ehkä syy on taustavoimissa. Molemmat orkat ovat yhteiskunnan rahoittamia. Pitäisikö joitakin kevyen musiikin orkestereitakin valtiollistaa tai kunnallistaa ?  Ehkä sointi olisi sitten loistava joka esityksessä. Vai ovatko kevyen musiikin kriitikot kyynisempiä ?

Astra Zeneca on päättänyt keskeyttää koronarokotteen testauksen. Miksi tämä on hyvä uutinen ? Siksi, että lääkeyhtiöiden toiminta on uskottavaa. Rokote pitää keksiä ja sen pitää toimia, muttei mihinkä hintaan hyvänsä. Ja tarkoitan nyt ihmishenkiä ja lääkkeiden sivuvaikutuksia.

Venäläinen oppositiojohtaja Alksander Navalnyi on alkanut puhumaan. Hän on Berliinissä hoidossa.
Mies on ollut koomassa, mutta nyt se on lopetettu. Paraneminen on alkanut. Novichok-myrkyn kehittäjien mukaan myrkytyksen saanut henkilö ei tervehdy koskaan täysin myrkyn vaikutuksista. Saattaa olla, ettei häntä ollut tarkoitus tappaa vaan vaurioittaa. Ehkä kyseessä oli jonkinlainen viesti muille venäläisille.

Entinen jääkiekkoilija Jere Karalahti saa huomiota, sillä hänestä tehdään elokuva. Hienoa ja mairittelevaa asianosaisen kannalta. Toki hieman erikoinen sattuma, kun eilen uutisoitiin toisen ex-kiekkoilijan Hannes Hyväsen elämänkerrasta. Miehen huume-ja alkoholihuuruisest elämästä kerrotaan joulumarkkinoille tulevassa kirjassa. Erikoista sekin, miten päihteiden käyttö jääkiekkoilijoiden elämässä on viihteen myyntilistan kärjessä. Nuoret kiekkojunnut saavat eläviä esimerkkejä vanhojen esikuvien elämästä. Ästähän on peräisin vanha sananlasku: Ex-urheilija ei selvää päivää näe.


Ei kommentteja: