perjantai 28. lokakuuta 2022

Salsallada

 Käytiin syömässä Salsallada nimisessä ravintolassa. Ensimmäinen kerta. Kokemus oli vähintäänkin hyvä tai jopa erinomainen. Niukasti, mutta tyylikkäästi sisustettu ravintola sijaitsee Näsilinnankadulla. Sitä voi kuvailla tapasravintolaksi vaikka tapasannokset ovat Espanjan tapaksiin verrattuna isompia. Tarjolla on kolme menyytä, jotka maksavat reilu neljäkymppiä kappale. Muuten tarjolla on tapaksia, tacoja ja sliderseja, jotka ovat pikkuhampurilaisia. Niiden hinnat pyörivät kympin kieppeillä.

Tilasimme Kanarialla tuttuja perunoita Patatas bravas. Perunaviipaleet on ensin keitetty, kuorrutettu mausteilla ja paistettu pannulla. Mukana mojo-kastiketta ja jogurttia. Oikein maukasta ja mukavasti mausteista. Ei kuitenkaan liikaa. Voittaa sekä omat perunani että useimmat Las Palmasin patatasit.

Seuraavaksi söimme jättikatkaravun pyrstöjä. Ne oli kevyesti paistettu valkosipuliöljyssä. Mukana pieniä chorizomakkaran paloja. Tämäkin on tyypillinen espanjalainen alkuruoka. Mainio maku, jossa maistuu keveästi sekä valkosipuli että chorizon mausteet. Isot ravunpyrstöt olivat tuoreita ja mehukkaita. Hieno makuelämys.

Sitten maistelimme paistettuja lohenpaloja ja salaattia. Tässä oli hienosti soijakastiketta, joka teki annoksesta sushinaisen makunautinto. Oikein hyvää ja erilaista.

Seuraavana syötiin uppopaistettuja kuorrutettuja kanafileitä. Lisäkkeenä kasviksia ja kastiketta, joka jäi salaisuudeksi. Tai ainakin korianteri ja inkivääri erottui joukosta. Taas edellisistä poikkeava makuyhdistelmä.

Viimeinen annos oli paistettua riisiä ja kasviksia. Yllättäen tämä annos oli kohtuullisen suuri ja hieman tulinen. Erilaisten kasvisten seassa oli jonkinlaista tofupaloja tai ehkä jotain härkistä. Mene ja tiedä. Hyvä päätös aterialle. Mukava kihelmöintiä jäi suupieleen.

Kokonaisuus maksoi yhteensä 51 € kahdelta veden kanssa. Ehkä hieman kallis, mutta ehdottoman laadukas ruoka. Sanoisin, että kuuluu parhaimpaan A-luokkaan tamperelaista ruokaa.

Ei kommentteja: